Miehen omistamaan asuntoon muutto ja sen vuokranmaksu
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Kommentit (655)
Vierailija kirjoitti:
Lahjavero asp avuta tottakai
Tuo jää alle lahjaverorajan. Kolmessa vuodessa saa lahjoittaa 5000€, mikä on 138€/kk lahjanantajaa kohden. Kun annamme kumpikin 125€/kk, se jää alle tuon 138€ rajan.
Elatuslahjoissa ei ole tällaista rajaa ja siksi täysi-ikäisen kohdalla kannattaa hyödyntää nekin.
En ikinä suostuisi mihinkään tuollaiseen. Saidat miehen kierrän kaukaa.
Mukavan ja anteliain miehen puolesta olen valmis näkemään vaivaa ja toimimaan yhteisen edun hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjavero asp avuta tottakai
Tuo jää alle lahjaverorajan. Kolmessa vuodessa saa lahjoittaa 5000€, mikä on 138€/kk lahjanantajaa kohden. Kun annamme kumpikin 125€/kk, se jää alle tuon 138€ rajan.
Elatuslahjoissa ei ole tällaista rajaa ja siksi täysi-ikäisen kohdalla kannattaa hyödyntää nekin.
Elatuslahja saa olla myös itsenäinen. Ettei äiti päätä mitä saa syödä
Entä se hana?
Ja kirjanpito?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yhtivastike oli 150 ja rahoitusvastike 400. Ehkä lainaa lisäksi mutta miten se on sen lapsen vastuulla
Onko lapsi saanut vaikuttaa asunnon ostoon. Onko todellinen motiivi auttaa lasta
Onko näillä ihmisillä oikeasti varaa tähän. Vai halutaanko vain hyötyä. Ja jättää lapsi ikäänkuin talutusnuoraan samalla kun lapsi maksaa vanhempien sijoitusasunnon ja elää satasella kuussaItse harkitsen tätä. Mutta silloin vuokran pitää olla nimellinen. Tai paperilla. Apu on se että lapsi saa pitää tukirahat. Vähintäänkin elämiseen tarvittavan rahan. Ja lapsi saa kuitenkin olla itsenäinen. En asunnon varjolla puutu hänen elämäänsä
Toinen vaihtoehto on tukea lasta ihan antamalla rahaa
Lapsi on saanut vaikuttaa asunnon ostoon ja myös valita rakennusaikana mieleisensä pintamateriaalit. Ajatuksena tässä oli, että asunnon pitää olla niin mieluinen, että sitä asuntolainaa on sitten aikanaan kiva maksella, vaikka joutuisi jostain muusta vähän tinkimäänkin. Koon puolesta asunto on sellainen, että siinä mahtuu mukavasti asumaan yksin, mutta kaksikin siihen mahtuu. Eli ei tarvetta muuttaa heti, kun kumppani löytyy. Ja kyllä, motiivina on auttaa lasta ja myös varaa on. Sen verran on tunnustettava, että ilman tuota Kelan asumistukea emme ehkä olisi ostaneet asuntoa näin varhain. Lapsi muutti siihen suoraan lukiosta, vaikka asumme Helsingissä ja hän olisi voinut opiskelupaikkaansa kulkea hyvin täältä kotoakin käsin.
Lapsi ei todellakaan joudu elämään satasella kuussa, vaan maksamme hänen elämisensä muuten. Hän maksaa vain tuon vuokran. Sitten jos pääsee säännölliseen osa-aikatyöhön, hänelle voi tulla tarve suurempaan itsenäisyyteen ja ehkä hän sitten alkaa maksaa ruokansa. Tämä kaikki on vielä auki ja neuvoteltavissa. Ei ole tarkoitus laittaa lasta köyhyyteen ja hyötyä hänestä. Pikemminkin hän auttaa meitä ensin tuon asunnon kuluissa ja me autamme häntä, että hän voi myöhemmin ostaa sen itselleen. Tai vaikka puolikkaan, joustonvaraa on moneen suuntaan.
550€/kk on varsin kohtuullinen vuokra tuosta asunnosta. Vastaavista samassa yhtiössä olevista asunnoista on vuokrapyynnit olleet 800-830€. Tässä optimoidaan asumistuen määrää ja minimoidaan veroja. Ja toteutetaan sellaista "pidetään raha perheen piirissä" -ajattelua.
Miten tämä liittyy keskusteluun?
Oletko ap. miehen äiti? Kuvittelin ap. miehen olevan vanhempi kuin 17v
Vai oletko sama, joka kommentoi joka aloitukseen teidän vesihanasta, jonka halusit valita, kun sinulla on parempi tyylitaju kuin pojallasi.
Ja teillä tehdään kahdenkertaista kirjanpitoa rahan käytöstä, myös poika tekee omasta menoistaan ja vuoden lopussa virallinen tilinpäätös, jonka tarkistaa vielä ulkopuoliset tilintarkastajat. Juu, ja perheen vuositulot 9999999999€.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset vanhemmat tekevät noin? Laittavat lapsensa maksamaan 550 vuokraa kun saa 400 opintotukea. Laittavat lapsen maksamaan rahoitusvastikkeen kokonaan. Millä se lapsi elää?
Pitkäjänteistä talouden suunnittelua tekevät vanhemmat toimivat näin. Lapsi saa opintotukea 250€ + asumistukea 400€. Vuokraan menee 550€ ja itselle jää vielä 100€. Vanhemmat maksavat ruuan, vaatteet, opiskelumenot, bussiliput - you name it. Lapsi maksaa vain vuokran, ei muuta.
Rahoitusvastike on vähennettävissä vuokratuotoista jolloin verotettavaa tuloa ei muodostu. Kelalta tulee asumistuki, joka auttaa yhtiölainan lyhentämisessä. Profit!
On kyllä persiillään tämä yhteiskunta, kun joka iikka tuntuu kuppaavan yhteistä kassaa minkä kerkeää. Hauskinta on, että osa näistä möykkää, miten työttömät ja muut ”loiset” elävät heidän rahoillaan...
Pieni toivomus vesihana- ja kaksinkertainen kirjanpito-kommentoijalle:
Vähän lyheimpiä ja tiiviimpiä kommentteja. Kiitos. Ei jaksa lukea noin pitkiä sepustuksia ja vie suhteettomasti tilaa sivulta.
Koulussa jo opetettiin siitä mitä tarkoittaa se, että asiat on toisen nimissä ja toinen maksaa kauppalaskut.
Syödyistä makkarapaketeista ei jää mitään käteen.
Vierailija kirjoitti:
Pieni toivomus vesihana- ja kaksinkertainen kirjanpito-kommentoijalle:
Vähän lyheimpiä ja tiiviimpiä kommentteja. Kiitos. Ei jaksa lukea noin pitkiä sepustuksia ja vie suhteettomasti tilaa sivulta.
Vie tilaa? Jaksamista

Näihin odotellaan edelleen vastausta....
Kusetettu kirjoitti:
Ap. Harkitse. Itse olen tuossa tilanteessa lasten kanssa. Muutettiin yhteen ennen lapsia. Nyt maksan puolet asumiskuluista ja kaikki lasten (kaksoset) kulut päivähoidosta, vaipoista, harrastuksista ja ruoista lähtien. Kun "saat lapsilisät". Laskin, että pärjäisin paremmin yksin lasten kanssa, mies kun ei tule yhtään vastaan. Siksipä yritän säästää kuussa rahaa salaa sen verran, että joskus pääsisin käsiksi vaikka osaomistusasuntoon ja irti tästä. Lapset oli haluttuja, mutta olisi jäänyt tekemättä, joa olisin tiennyt miehen asenteen. Älä jää samaan loukkuun kuin minä, osta mieheltä puolet tai hommatkaa yhteinen oma yhdessä, älä mene miehelle tuolla diilillä vuokralle.
Onpa sinulla kauhea tilanne. Miehen tulot vaikuttavat myös lasten hoitomaksuihin, joten ei hän voi maksattaa niitä sinulla, myös puolet lasten kuluista kuuluu miehen maksettavaksi. Sinuna hankkisin heti vuokra-asunnon ja muuttaisin pois. Mies kuppaa sinut ihan kuiviin.
Viestin 516 kirjoittajan kannattaa nauttia vielä 17v pojastaan täysin siemauksin, sillä voi olla kun hän täyttää 18v ei voisi äidin ohjeet vähempää kiinnostaa ja sanoo: heippa äiti, mä lähden kehitysmaihin rakentamaan paskahuusseja, pidä asuntosi ja rahasi. Ellei ole sitten peräkammarin poika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni toivomus vesihana- ja kaksinkertainen kirjanpito-kommentoijalle:
Vähän lyheimpiä ja tiiviimpiä kommentteja. Kiitos. Ei jaksa lukea noin pitkiä sepustuksia ja vie suhteettomasti tilaa sivulta.
Vie tilaa? Jaksamista
Nuo samat jutut on luettu jo tuhanteen kertaan. Todennäköisesti kommentoija ne kopioi jostakin arkistostaan, kun sisältö on aina sama, eikä kukaan jaksa kirjoittaa noin pitkiä sepustuksia samasta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit aiemmin miten sinä valitsit hanan... lapsi hamusi toisenlaisen
Anntat siis 250 e kuukaudessa asp tilille? Aiemmin kirjoitit ettei teillä ole rahaa
Mitä se lapsi syö? Menetkö ruokaostoksille mukaan. Päätät mitä lapsi syö
En muista ihan lähivuosina kirjoittaneeni, etteikö meillä olisi rahaa. Netto-omaisuus on luokkaa 800000€ ja lapsellakin on omia varoja yli 70000€ ja nämä karttuvat hiljalleen lisää. Sinun on aivan turha pelätä, etteikö lapsi saisi syödä juuri sellaista ruokaa mistä itse tykkää.
Valitsitko sinä sen hanan? Päätätkö mitä lapsi syö?
Koska hän saa lakata tpimittamasta kirjanpitoa sinulle?
No nyt on jollain kova hinku todistaa että onhan tuo nyt varmasti tuon toisen kirjoittajan lapselle jotenkin paska diili kun saa omistusasunnossa asua, aspille karttuu veroton maksimi ilmaista rahaa kuukausittain ja juokseviin kuluihinkin saa äiskän mukaan visaa vinguttamaan. Vähän rajaa nyt tuon kateudenkin kanssa.
Näytetty on laskelmat, mutta puolustuksena "Minä maksan lainan, vastikkeen, sähköt ja remontit" No minä olen hommañnut huonekalut, kaiken lapsille ja maksan 600 euroa vuokraa hälle :D. Mutta asia hoidossa. Olen takaisin työelämässä ja osaomistusasunnon käsiraha kohta säästetty, 3 vuotta pistänyt sivuun sen minkä pystyn. Itse syön töissä eväitä, lapset saa kyllä kunnon ruoan ja pitää harrastuksensa. Naimisissa ei olla, joten helpompi lähteä. Vuokra-asuminen ei kiinnosta, en halua lapsia levottomalle alueelle, mitä työpaikkakunnallani on paljon. Ajatuksena siis muuttaa työpaikan lähelle 50 km:n päähän, jolloin voisin luopua isosta autosta ja hommata kauppakassin. Lapsista tuskin riitaa tulee, on jo ilmoittanut yhden omistussuhteita ruotivan riidan päätteeksi, että jos tästä joku lähtee niin minä ja lapset. Olin tarjoutunut ostamaan puolet, ei käynyt. Silloin aloin säästää.

Hienoa, että sinulla alkaa asiat olla järjestyksessä. Hienoa on sekin, että pääset pihistä hyväksikäyttäjästä eroon. Sinulla riittää jatkossa rahat paremmin mitä nyt.
Miksette naiset siirrä lapsilisiä miehen tilille ja jätä lasten kustannuksia miehen hoidettavaksi jos kerran lapsilisät riittävät kaikkeen.
Jos ap. mies havittelee asunnostaan puolet markkinahintaisesta vuokrasta, niin kannattaa miehen etsiä vuokralainen myös vapailta markkinoilta, eikä laittaa tyttöystävää maksajaksi, ilman vuokralaisen oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit aiemmin miten sinä valitsit hanan... lapsi hamusi toisenlaisen
Anntat siis 250 e kuukaudessa asp tilille? Aiemmin kirjoitit ettei teillä ole rahaa
Mitä se lapsi syö? Menetkö ruokaostoksille mukaan. Päätät mitä lapsi syö
En muista ihan lähivuosina kirjoittaneeni, etteikö meillä olisi rahaa. Netto-omaisuus on luokkaa 800000€ ja lapsellakin on omia varoja yli 70000€ ja nämä karttuvat hiljalleen lisää. Sinun on aivan turha pelätä, etteikö lapsi saisi syödä juuri sellaista ruokaa mistä itse tykkää.
Valitsitko sinä sen hanan? Päätätkö mitä lapsi syö?
Koska hän saa lakata tpimittamasta kirjanpitoa sinulle?No nyt on jollain kova hinku todistaa että onhan tuo nyt varmasti tuon toisen kirjoittajan lapselle jotenkin paska diili kun saa omistusasunnossa asua, aspille karttuu veroton maksimi ilmaista rahaa kuukausittain ja juokseviin kuluihinkin saa äiskän mukaan visaa vinguttamaan. Vähän rajaa nyt tuon kateudenkin kanssa.
Ei toki ole huono diili ellei se sisällä kontrollointia. Mm lapsi ei saa valita hanaa. Lapsi saa 20e kuukausirahaa kaksinkertsista kirjanpitoa vastaan. Lapsi opiskrli likion kahdessa vuodessa klo 8- 20. 6 päivää viikossa.
Äiti kontrolloi ja pakottaa
Sen asunnon voi ostaa ja jättää lapselle päätäntävallan asuuko siinä vai ei. Ja jättää rahaa elämiseen. Ei niin että äiti päättää mitä sopii ostaa.
Ei kukaan kadehdi kontrolloivaa äitiä
Minun anoppiin muutti miesystävänsä omakotitaloon, ja maksaa siitä 500€ kuussa. Miesystävä hoitaa kaikki asumisen kulut, siis lämmityskulut, remonttikulut, sähköt, vedet, jätemaksut, kiinteistöverot, vakuutukset. Nyt juuri remontti kylppäreissä maksoi 10 t €. Minusta tuollainen tasasumma on hyvä. Jos anoppi alkaisi lunastaa puolet talosta itselleen, hän joutuisi maksamaan puolet kaikista kustannuksistakin. Hän sanoi, että ei edes ole tilillä puolta talon arvosta, eikä hänellä olisi rahaa maksella kymppitonnien remontteja, niin aika paljon tulisi lainaa.
Minä en ole koskaan maksanut mitään miehelle.
Hyvänä olen pitänyt ja lahjojakin on saanut, mutta ikinä en ole maksanut mitään!