Mikä nahkavyöllä kurittamisen "idea" oikein oli?
Parikin tuttavaa, joilla ei ollut lapsena/nuoreta mitään varsinaista perheväkivaltaisuutta tai turvattomuutta tai vastaavaa, mutta kuitenkin kurittamisessa käytettiin nahkavyötä (siis paljaalle takapuolelle). Mikä tän idea niinku oli, siis että just vyö? Koska se nyt kuulostaa aika brutaalilta "ruoskimiselta", mutta ymmärsin, että ei heitä verille ruoskittu vaan sillain suht kevyesti, mutta kuitenkin että tuntui kyllä ikävältä. Mutta mikä tän kasvatuksellinen idea oikein on ollut? Nykypäivänä tuntuisi aika hoopolta. Ennemmin vaikka tukistaisi, vaikka en kyllä tekisi sitäkään.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, kuka lyö lasta. Lasta. Pientä lasta, jonka kasvu on ihan kesken, joka ei tee ''piruuttaan'' samalla tavalla asioita, kuin aikuinen. Lapsi on lapsi, ei aikuinen. Aikuisella pitäisi vähän enemmän olla päässä järkeä, kun lapsi riekkuu, testaa rajoja jne., että opastaa siitä lasta, eikä hakkaa ja nöyryytä jollain vitsalla. Kaikenlaiset vatipäät niitä lapsia hankkivat.
Lapsi tekee tahallaan monenlaista eikä todellakaan ole mitenkään yleisesti syyntakeeton (syyntakeettomuuden aste riippuu lapsen kehitystasosta laskien vauvaiän sadasta prosentista hiljalleen kohti nollaa).
Mitä rankaisemiseen tulee, niin jos pelkkä opastaminen ei riitä, niin silloin monesti saatetaan tarvita rangaistusta varmistamaan totteleminen ja sääntöjen noudattaminen. Nykyään on joku ihme luulo monilla, että lapsen voisi aina saada käyttäytymään hyvin ihan vaan juttelemalla sille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70- ja 80-luvulla ihan tavanomainen tapa saada rangaistus lapsena tehdyistä kolttosistaan. Pahanteosta oli siis seurauksia, ei vain lässytystä.
Itse pidin nahkavyötä paljon parempana rangaistuksena kuin sitä pahinta: vapauden menetystä kotiarestin muodossa. Muistan pyytäneeni vanhemmilta, että mitä tahansa muuta, mutta ei kotiarestia - ennemmin (nopea ja lyhytkestoinen) remmirangaistus.
Ei kyllä ollut tavanomainen tapa enää 70-80-luvuilla. Ainakaan pk-seudulla.
Itse olen "landelta" ja valtaosa kavereista sai selkäänsä kotonaan vielä vaikka elettiin vuosituhannen vaihdetta.
Kuulin joskus kaupassa kun tuollainen noin 10-vuotias tyttö kiukutteli jostain, ilmeisesti mankui jotain tavaraa eikä uskonut, että ei sitä saa. Äitinsa sanoi, ja ihan varmasti kuulin oikein koska oli ihan lähellä, että nyt lopetat tuon kiukuttelun tai saat kotona remmiä! Ja tyttö ihan selvästi pelästyi ja vaikeni heti! Tuntui kyllä kurjalta tytön puolesta.

Useimmiten selkäsaunalla taidettiin juuri uhata, harvemmin toteutettiin. Tosin tuo tyttö kai on joskus sitä "remmiä" myös saanut, koska osasi pelätä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan vieläkin ne kotini rangaistukset jostain ja kuinka nolotti ja hävetti nostaa hametta ja pitää ylhäällä, pöksyt jo valmiiksi kintuissa, kun isä löi nahkavyöllään .Itku ei auttanut siinä ja anteeksi oli vielä pyydettävä isältä kun siitä mahaltaan jakkaralla ollessaan nousi ja veti vaatteet taas päälle .Yleensä meni sitten huoneeseeni ja itkin.
Mitä oikein olit tehnyt? Minkä ikäisenä?
No esim. kerran 13-vuotiaana kun olin luvatta yrittänyt mennä tansseihin ja vielä yhden meidän kylän pojan kanssa.
Isä oli kuullut naapurilta mihin olin lähtenyt ja kotona sitten selkäsauna jo odotti.
Minulla oli vielä ohuet mustat sukkahousut minihameen kanssa ja ne nähdessään isä aivan erityisesti suuttui ja alkoi huutaa minulle kaikenlaista ja remmistä tuli samaan aikaan .
Että sitten vihasinkin häntä juuri silloin ja vielä pitkään sen jälkeenkin.
Hyi helvetti mikä isä. Milloin tämä tapahtui? Laissa kuritus kiellettiin 1984.
1986,koska oli silloin pari kesää ennen rippistä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin joskus kaupassa kun tuollainen noin 10-vuotias tyttö kiukutteli jostain, ilmeisesti mankui jotain tavaraa eikä uskonut, että ei sitä saa. Äitinsa sanoi, ja ihan varmasti kuulin oikein koska oli ihan lähellä, että nyt lopetat tuon kiukuttelun tai saat kotona remmiä! Ja tyttö ihan selvästi pelästyi ja vaikeni heti! Tuntui kyllä kurjalta tytön puolesta.
Moderni vanhempi sanoisi: "Olepas nyt kultapieni kiltisti." "Ai etkö halua olla kiltisti?" "No ei sitten mitään."

Mitään välimuotojahan ei tietenkään noiden välillä ole...

Niin on se uhkaus, että "mennään takaisin autoon jos et tottele". Mutta eipä juuri näe sellaista vanhempaa joka sen uhkauksen toteuttaisi, koska silloin jää ostoksetkin kesken. Eli se on yleensä ns. tyhjä uhkaus eikä edes toteutuessaan mikään kovin kova seuraus.

No hyväksytkö sinä siis tuollaisen remmillä uhkaamisen? Se kai pitää olla kuitenkin valmis toteuttamaan, koska eihän se muuten tehoa, vai?
hyvää ystävääni , tyttöä, hakattiin nahkaisella remmivyöllä sillä metallisoljen osalla selkään kasarilla Vantaalla. raakaa pahoinpitelyä jota ei voi mitenkään hyväksyä vaan täysin tuomittavaa. en halunnut uskoa sitä lapsena eikä hän siitä kertonutkaan kun vasta selvisi teini-ikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin joskus kaupassa kun tuollainen noin 10-vuotias tyttö kiukutteli jostain, ilmeisesti mankui jotain tavaraa eikä uskonut, että ei sitä saa. Äitinsa sanoi, ja ihan varmasti kuulin oikein koska oli ihan lähellä, että nyt lopetat tuon kiukuttelun tai saat kotona remmiä! Ja tyttö ihan selvästi pelästyi ja vaikeni heti! Tuntui kyllä kurjalta tytön puolesta.
Moderni vanhempi sanoisi: "Olepas nyt kultapieni kiltisti." "Ai etkö halua olla kiltisti?" "No ei sitten mitään."
Mitään välimuotojahan ei tietenkään noiden välillä ole...
Niin on se uhkaus, että "mennään takaisin autoon jos et tottele". Mutta eipä juuri näe sellaista vanhempaa joka sen uhkauksen toteuttaisi, koska silloin jää ostoksetkin kesken. Eli se on yleensä ns. tyhjä uhkaus eikä edes toteutuessaan mikään kovin kova seuraus.
No hyväksytkö sinä siis tuollaisen remmillä uhkaamisen? Se kai pitää olla kuitenkin valmis toteuttamaan, koska eihän se muuten tehoa, vai?
Hyväksyn. Se remmi kirvelee hetken, ei jätä vammoja ja pysyy yleensä mielessä pitkän aikaa (eli ei tarvitse kinata säännöistä taas ennen kuin pitkän ajan päästä mikä on iso etu).

No et oo tosissas! Siis jostain vähäpätöisestä kauppakiukuttelusta (arkipäivää useimmille?) kurittaisit kymmenvuotiasta nahkavyöllä? Mitäköhän sitten tekisit, jos hän tekisi jotain oikeasti kamalaa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin joskus kaupassa kun tuollainen noin 10-vuotias tyttö kiukutteli jostain, ilmeisesti mankui jotain tavaraa eikä uskonut, että ei sitä saa. Äitinsa sanoi, ja ihan varmasti kuulin oikein koska oli ihan lähellä, että nyt lopetat tuon kiukuttelun tai saat kotona remmiä! Ja tyttö ihan selvästi pelästyi ja vaikeni heti! Tuntui kyllä kurjalta tytön puolesta.
Moderni vanhempi sanoisi: "Olepas nyt kultapieni kiltisti." "Ai etkö halua olla kiltisti?" "No ei sitten mitään."
Mitään välimuotojahan ei tietenkään noiden välillä ole...
Niin on se uhkaus, että "mennään takaisin autoon jos et tottele". Mutta eipä juuri näe sellaista vanhempaa joka sen uhkauksen toteuttaisi, koska silloin jää ostoksetkin kesken. Eli se on yleensä ns. tyhjä uhkaus eikä edes toteutuessaan mikään kovin kova seuraus.
No hyväksytkö sinä siis tuollaisen remmillä uhkaamisen? Se kai pitää olla kuitenkin valmis toteuttamaan, koska eihän se muuten tehoa, vai?
Hyväksyn. Se remmi kirvelee hetken, ei jätä vammoja ja pysyy yleensä mielessä pitkän aikaa (eli ei tarvitse kinata säännöistä taas ennen kuin pitkän ajan päästä mikä on iso etu).
Sinä vissiin aiot saada vuoden äiti -palkinnon...?!
Kivun kautta kultaiseen käytökseen. Minun kokemukseni tuosta on, että pikemminkin se opetti salaamaan kaiken arveluttavan käytöksen. Minua ei ole koskaan rangaistu fyysisesti, vaikka olen 60-luvun lapsia (niin, en minäkään tiedä, mitä niillä on keskenään tekemistä), mutta jotkut kaverini saivat suht usein koivuniemen herrasta tai siitä nahkavyöstä. Ei se heitä paremmin käyttätyviksi tehnyt, oppivat vaan tekemään kaiken paremmin salaa, valehtelemaan ja huijaamaan vanhempiaan.
Sama peli nykyään omien lasteni kavereilla. Mitä kovemmat rangaistukset, sitä enemmän kotonansa valehtelevat.
Fyysiset rangaistukset, kivun, häpeän ja turvattomuuden tunne ja tätä kautta luottamussuhteen rikkoutuminen omaan vanhempaan etäännyttivät minut omista vanhemmistani. Pelolla voi hallita aikansa, mutta milloin se on muka päättynyt hyvään lopputulokseen?
Mun mielestä tukistaminen tai luunapit tms. kuulostaa paljon tökerömmältä kuin kevyt kurittaminen vyöllä, vaikka niitä pidetään yleensä jotenkin vähemmän haitallisina. Varsinkin jos isommasta lapsesta kyse. Toki kaikki ovat kiellettyjä, mutta jos näitä nyt keskenään vertaa.
Minua on kuritettu niin vyöllä, vitsalla kuin ihan avokämmenelläkin. Näennäisen normaalista perheestä kyse, olen syntynyt 70-luvun lopulla.
Osa rangaistuksista oli oikeasti tuhmista teoista, suurin osa ei, enkä pysty tajuamaan mikä pointti oli. Nyt aikuisena en käytännössä pidä vanhempiin yhteyksiä, luottamus rapisi aika nopeaan enkä näe mitään syytä leikkiä onnellista perhettä tuollaisten kanssa.
Omien lasten kanssa on välillä ollut haastavaa. Etenkin vanhin lapseni (nyt jo 16v) on melkoisen lujatahtoinen ja monesti huomasin, kun oli pienempi, ajattelevani, että ihan kohta annan tälle remmiä. Lapsi vaistosi tietyn mielenmuutoksen heti, ja huomasin kuinka hän pelästyi. Tästä taas nousi itselleni välittömästi katumus ja syyllisyys ja koskaan en siis ole fyysisesti häneen kajonnut.
Tuntuu hurjalta nähdä se oma itsensä pelkäämässä sitä ihmistä, johon maailmassa pitäisi luottaa eniten. Vaikka ennen kurittaminen fyysisesti oli jossain määrin normaalia, silti asian näkeminen oman lapsen kautta jotenkin korostaa miten sairaasta asiasta on kyse.
Ihan perusmenoa vielä kasarillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muissa maissa on harvinaista että paljaalle takamukselle piiskattaisiin, yleistä on esim. jalkoihin piiskaaminen. Mun mielestä tuossa on kyllä vahva vivahde seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos isä vetää (jopa jo teini-ikäistä!) tytärtään paljaalle takamukselle.
Nykyään tuosta tulisikin syyte seksuaalisesta hyväksikäytöstä (siis jos lapsi on pakotettu riisumaan alushousutkin).
Kyllä se on varmaan kaikissa maanosissa tavallisinta, että takapuolelle piiskataan. Kaikki muut ruumiinosat ovat käytännössä sellaisia, että jos sinne edes avokämmenellä lyö reippaasti, niin siinä on vammojen riski.
Enpä usko, että Suomessa ketään syytettäisiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä sen takia, jos on normaalisti antanut piiskaa lapselleen. Saman tien seksuaalisesta hyväksikäytöstä voisi syyttää sellaista joka on vaihtanut vaipan lapselleen.
Vaippaa kai harvemmin vaihdetaan kouluikäiselle, saati 13-vuotiaalle? Vanhemman ei ole mitään syytä koskea lapsen takamukseen enää sen jälkeen kun lapsi osaa itse pyyhkiä.
Ja mitä tarkoitat "normaalisti antanut piiskaa"? Kaikki piiskaaminen on ollut laissa kiellettyä vuodesta -84.
Laki ei kuule muuttanut mitään! Isä oikein julmasti nauroi että minuahan ei mikään laki estä, kun olen herra talossa. Ja remmi paukkui ja risu viuhui.
Minua on piiskattu tasperoikäisestä niin pitkään kuin asuin kotona eli lukion loppumiseen asti. Isä on siis vielä ollessani 18 kurittanut fyysisesti. Meillä tuohon vyöllä ja risulla piiskaamiseen liittyi selkeä pervo seksuaalinen aspekti. Isä nautti lasten kivusta ja jos ulisi tai huusi niin innostui vaan!
Joku ihmettelee varmaan miksi en hakenut apua. En usksltanut. Isä sanoi että jollekin jos puhut hän tappaa. Ja sen saatoin uskoa kun hullu kiiluvin silmin minua kuristi ja retuutti, oikeasti luulin että henki lähtee.
Isä on minun ollessani kolmekymppinen käynyt vielä kaksi kertaa kimppuun kun ollut erimielisyys. Äitiäni toki pieksää vieläkin vaikka on jo 70.
Lapsena kovan väkivallan syitä oli esim: kaadoin maidon, psiskasin oven kiinni, kengät olivat sotkussa ja epäjärjestyksessä. Kuten huomaatte syy oli mitätön. Piti vasn purkaa omaa stressiä piiskaamalla.
Vihaan isääni, ihmispersettä.