90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?

Molemmilla vanhemmilla oli työt ja talolainakin taisi olla jo maksettu. Vanhemmat ostivat myös sijoitusasunnon. Mutta, kotona alettiin pihistelemään vielä enemmän kuin aiemmin. Isästäni tuli sietämättömän nuukan. Kuljin rikkinäisissä ja likaisissa vaatteissa likaisena. Vaatteita ei saanut uusia, niitä ei saanut pestä ja suihkussa käynnistä valitettiin. Ruoka oli huonolaatuista. Harrastukset loppui. Oli vaikea oppia huolehtimaan itsestään vuosien laiminlyönnin jälkeen. N S. 1980

Isän yritys meni nurin ja työkoneita varten otettu laina kohosi pilviin. Samoin okt:n korko nousi ja kaikki tämä yhden viikon aikana. Yrityksellä ei ollut enää hommia ja työkoneet oli pakko myydä halvalla pois.

Äiti teki kahta työtä (toimistohommia päivän ja illat siivosi), isä lähinnä surkutteli yrityksen konkurssiin menemistä.

Oli niukkaa aikaa joka on jättänyt jälkensä; oma varovainen rahan käyttö ja velan inhoaminen. Taloushuolet opiskeluaikana tuntuivat möykkynä vatsassa ja masennus nosti päätään. Onneksi ei ole enää rahahuolia.

Koulussa näkyi siten, että ns. tuore leipä ja jälkkärit lähtivät. Näkkäriä pelkästään ja fiksuahan se oli vain. Koulukirjat kierrätettiin. Oli hassua kun tehtäväkirjoihin ei saanut enää - esim. matikassa - kirjoittaa suoraan vaan erillinen vihko. Sekin oli jotain kierrätyspaperia halvimmasta päästä.

Lapsuuteni perhe oli yrittäjäperhe. Jouluna oli pari kertaa kinkun sijaan vaan jotain leikkelettä ja lahjaksi saatiin käyttötavaraa kuten sukkahousuja. Kaikki kulut pantiin ylös ja niitä syynättiin (esim. bensan tankkaus ym. kulut mitä aikaisemmin ei seurailtu) tarkkaan. Ruuaksi paljon keittoja ja tarjousjauhelihaa.

Siitäkin sitten noustiin takaisin kinkkuajoille. Olen vm. 82

Vierailija kirjoitti:

Isän yritys meni nurin ja työkoneita varten otettu laina kohosi pilviin. Samoin okt:n korko nousi ja kaikki tämä yhden viikon aikana. Yrityksellä ei ollut enää hommia ja työkoneet oli pakko myydä halvalla pois.

Äiti teki kahta työtä (toimistohommia päivän ja illat siivosi), isä lähinnä surkutteli yrityksen konkurssiin menemistä.

Oli niukkaa aikaa joka on jättänyt jälkensä; oma varovainen rahan käyttö ja velan inhoaminen. Taloushuolet opiskeluaikana tuntuivat möykkynä vatsassa ja masennus nosti päätään. Onneksi ei ole enää rahahuolia.

Sama vaikutus ollut mulla, pelkään velkaantumista enkä koskaan ota kulutusluottoja tms.

Olin aika pieni lapsi pahimman laman aikana, mut syötiin päivällikseks puuroa ja äiti ompeli meille vaatteet talvihaalareista lähtien. Äiti oli työtön alunperinkin ja isä työssäkäyvä (sai kenkää), laman jälkeen molemmat aloitti yrittäjinä ja sillä tiellä on edelleen.

En muista että olisi näkynyt mitenkään. Aina elettiin nuukasti, mutta ei meiltä mitään puuttunut. Isä kävi töissä ja äiti oli kotona.

Ulkomailla ei reissattu, kotimaassa kylläkin. Omat vanhemmat olivat jo 80-luvulla vakiinnuttaneet vakituiset suht hyväpalkkaiset työpaikkansa, joista jäivät eläkkeelle aikanaan. Hyväpalkkaiset ko. paikkakunnalle, jossa muuttotappiota ja työttömyyttä suht paljon. 

Koulussa lasten kesken (olen syntynyt 1981) sipistiin vahempien masentuneista puheista ja juoruiltiin, että yhden kaverin isä oli yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä kun oli pankissa töissä ja työt meni alta.. olisiko siinäkin ollut höysteenä ekstraa, kukapa ei paria rauhoittavaa lääkettä vois tarvita jos lama ja työttömyys iskee...

Mutta pelot siirtyivät kotoa lapsiin. Itse olin huolissani jatkuvasti perheeni taloudellisesta tilanteesta ja se aiheutti ahdistusta. Isältäni meni työt hetkeksi ja äiti oli kotirouva. Hyvin vanhempani klaarasivat tilanteen, mutta huoli näkyy tietysti vanhemman kasvoilla ja tilanteen karu totuus laihassa ruokatarjoilussa.

Meillä ei ollut mitään ylimääräistä. Vaatteet äiti ompeli itse, kengät käytettiin niin loppuun kuin vain kehdattiin, matkusteltu ei, syötiin perunaa ja kastia joka ilta. Leivät tehtiin itse. Hedelmiä tai vihanneksia ei ollut oikein koskaan, joskus oli jotain halpis appelsiinimehua jota sai ottaa puoli lasia ja sitä piti jatkaa vedellä. Jos oli nälkä, vastattiin "ota leipää". Mitään ylellisyyksiä ei ollut.

Muistaakseni ei näkynyt mitenkään. Molemmilla vanhemmilla oli vakituinen peruspalkkainen työ, asuttiin uudehkossa omakotitalossa, matkusteltiin ulkomailla ja kotimaassa, talvisin lasketeltiin Lapissa ja kesäisin veneiltiin saaristossa. Rahaa ei ollut yllin kyllin, mutta en muista että mistään olisi tarvinnut erityisesti tinkiä.

Ei meillä vaikuttanut. Käytiin Kanarialla viikko talvella ja Kreikassa tai Espanjassa viikko kesällä. Syötiin normaalia ruokaa. Koulussa laman huomasi, kun melkein joka ruuassa oli porkkanaa!!! Jauhelihakastikekin oli enemmän porkkanaa kuin lihaa. Kalakeitosta tuli enemmänkin maitoliemi perunalla ja sipulilla. Ei siis ollut oikeastaan kalaa siinä sopassa. Ruoka myös loppui usein kesken. Meiltä poistettiin yhteen aikaan kokonaan pehmeä leipä. Vielä joskus 80-luvun lopussa oli joka viikko perjantaisin pehmeä leipä ruualla, joskus -92-93 sekin korvattiin näkkärillä. Koulukirjat oli aina käytettyjä. Opettajilla oli pakkolomautuksia, joiden ajaksi ei palkattu sijaista. Yksi ope saattoi juosta 3 luokan välillä valvojana, kun oli kollegoilla lomautukset. Meillä oli joskus oma ope saikulla useamman viikon, eikä laman takia otettu sijaista. Rehtori kävi antamassa tunnin alussa tehtävät ja kävi tunnin lopussa päästämässä välitunnille.

Vanhempani menettivät omistusasunnon ja muutimme jäätävään narkki-lähiöön.

Meillä se ei vaikuttanut. Molemmat vanhempani olivat kaupungilla töissä, eikä pelkoa työpaikan menetyksestä ollut. Palkka ei ollut valtava, mutta he halusivat satsata siihen, että meillä oli mm. kivoja vaatteita. Muistan myös aina saaneeni synttäri- ja joululahjaksi aina hirveän satsin leluja. Ulkomaanmatkoja emme sitten niin paljon tehneet.

Olin vastikään töissä, jossa suuri osa oli 80- ja 90-luvulla syntyneitä ja osa nimitti itseään "lamalapsiksi". Joidenkin lapsuusmuistot olivat karua kuultavaa :/ Itse en ollut aiemmin tullut moista edes ajatelleeksi, kun minun ja kavereideni perheissä asiat olivat melko hyvin.

Säästeliäästi elettiin, mutta en muista kokeeneeni, että meiltä juuri mitään olisi puuttunut. Asuttiin sen verran syrjässä, ettei kauheasti lapsina osattu vaatiakaan mitään.

Meidän perheen ruokavalio koostui varmaan 10 vuoden ajan pääsääntöisesti perunoista, leivästä, ja hirvenlihasta tehdyistä ruoista (alueella oli paljon hirviä ja vanhemmista molemmat olivat metsästysseurassa mukana - sieltä sitten saatiin lihaa). Leivän päälle laitettiin margariinia ja juustoa (siitä ei jostain syystä tingitty), joskus oli myös meetvurstia. Joskus kun herkuteltiin, oli tarjolla kanankoipia ja kesällä tietysti makkaraa. Kalaa syötiin myös kesäisin paljon, koska sitä sai lähijärvestä ilmaiseksi, samoin marjoja ja sieniä.

Me ei matkusteltu kotimaassa eikä ulkomailla, kylässä käytiin tuttavilla pari kertaa vuodessa. Autoja oli yksi ja sekin halpismerkkiä (esim. Lada). Autoa vaihdettiin vasta kun edellinen hajosi. Leluja sain synttäri- ja joululahjaksi. 

Asuttiin maalla omakotitalossa. Äiti oli työttömänä, isä kävi töissä. Vanhemmat riitelivät paljon. Tästä on jäänyt varmaan loppuelämäksi työttömyyden pelko, vaikka koskaan en ole itse työttömänä ollut. Nälkää ei kuitenkaan koskaan tarvinnut nähdä (tosin olin laiha ja pieniruokainen muutenkin - ehkä toisilla geeneillä olisi nälkäkin päässyt yllätämään) vaikka lähes kaikessa säästettiin. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan, että vanhemmat olivat apeita ja työttömiä. Telkkarista tuli pelkkiä lamauutisia. Opin, että pitää elää säästeliäästi eli en kehdannut pyydellä mitään kalliita joulu- enkä synttärilahjoja. Kaupassa vertailtiin kilo- ja litrahintoja, että mikä tuote on oikeasti halvin. Alennusmyyntejä hyödynnettiin. Kotona äiti leipoi leipää itse, koska leivän hinta oli korkea. Syötiin marjoja ja sieniä ja kaikkea halpaa.

Jotakin hyvää: kun aloin opiskella, oli säästeliäs elämäntyyli todella helppoa. Pärjäsin pelkällä opinto- ja asumistuella koko kuukauden. En vieläkään osaa kuluttaa hyvällä omallatunnolla. En käy kahviloissa, koska kotona saa kahvit halvemmalla. En käytä kosmetologin palveluita, koska naamansa voi hoitaa halvemmallakin. Kampaajalla olen käynyt elämäni aikana kolme kertaa. En osta mitään turhaa tavaraa enkä vaatetta ja kun ostan, ostan alennuksesta. Pistän osan palkastani visusti säästöön pahan päivän varalle.

Onko tukkasi pitkä silkkinen ,paksu ja kiiltävä?

Ei vaikuttanut mitenkään, ostettiin ok-talo -89, ensimmäinen uusi auto kaupasta -90luvun lopussa, silloin oli ilmeisesti asuntolaina maksettu.

Muistan että lamasta puhuttiin, kaverin isä oli yrittäjä jolla jotain ongelmia pankin kanssa, muistan kun tuli ovet paukkuen pankista ja huusi vittusaatanaperkelettä, kaverin äiti kysyi miten meni ja isä siihen että sa*tanan pa*kapäät halusivat tietää onko siinä vi*un autossa nus*ittukin, ei ole ei!!

Ei niilläkään huonosti mennyt loppujenlopuksi.

Ei näkynyt ja itse matkustelin välillä.

90-luvun teini. Isältä meni firma alta, alkoholisoitui. Vanhemmat erosivat. Isä lähti loppujen lopuksi oman käden kautta.

Itse en niin tarkkaan muista mitään tuolta ajalta, liekö joku blokki päällä.

Kyllä se varmaan jotenkin näkyi, mutta en osaa sanoa miten. Perheeni ei ollut koskaan ollut varakas, joten en huomannut mitään eroa, vaikka isä sanoikin että laman vaikutus tuntuu myös meillä. Lapsena sitä ei ajatellut, ollaanko rikkaita vai köyhiä, vaan mielessä pyörivät ihan muut asiat. Koulussa lama näkyi selvemmin, kun opettajia oli pakkolomalla ja joistakin koulutarvikkeista oli pulaa. Muuten lama tuntui melko teoreettiselta asialta, vaikka joka paikassa hoettiin sanaa lama.