90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?

Muistan tuon ajan. Silloin topless oli jees ja kaupunkien parhailla liikepaikoilla oli kirpputoreja. Oli myös paljon mies ja kaljahanayrittäjiä. Alue oli aidattu narulla ja sen sisällä oli valkoisia muovituoleja,

Koulun joulujuhlissa oli samat vaatteet kuin minä tahansa arkikoulupäivinä. Muilla oli mekkoja tms.

Vierailija kirjoitti:

Molemmilta vanhemmilta meni työpaikat, tai toinen oli vaan lomautettuna. Vanhemmat olivat alakuloisia ja kiukkuisia. Perheemme lemmikki sai vain satunnaisesti ruokaa. En muista, että ruuasta olisi ihmisillä ollut pulaa, kun isovanhemmat kävivät säännöllisesti auttamassa.

En edes muista miten pitkään tuota työttömyyttä kesti. Oli niin ahdistavaa aikaa, ettei koskaan puhuta siitä.

Enpä tosin tiedä menikö vanhemmillani laman jälkeenkään niin hyvin. Mutta ahdistavaa aikaa lama oli. Sitä kuvitteli, ettei itsekään koskaan pääse mihinkään töihin eikä kannata opiskella mitään.

Omassa yh-perheessä lemmikki sai kyllä ruokaa vaikka köyhiä oltiinkiin. Varakkaampi mutta erittäin pihi tuttavaperhe piti omiaan nälässä jo ennen lamaa.

Ei mitenkään. Vanhempani ovat eronneet, isä pyöritti omaa yritystä koko 90-luvun (sama yritys edelleen), meni naimisiin, osti talon ja sai pari lasta. Kun kyläilin isällä, haettiin pizzaa, vuokrattiin piirrettyjä, kesäisin käytiin läpi huvipuistot jne.

Mutsi oli ravintola-alalla, teki paljon ilta-, yö- ja sunnuntaivuoroja, ymmärrettävästi rahan takia. Totuin jo ekaluokkalaisena olemaan yöt yksin, joten siinä ei ollut miään uutta. Matkusteltiin mm. Kreikassa, Turkissa ja Bulgarialla. Mistään ei koskaan ollut pulaa. Ei siis oltu rikkaita, muttei köyhiäkään.

Olin aidosti hämmästynyt kun kuulin lamasta, koska itse en moista koskaan huomannut. En, vaikka äiti oli yh. Olen selkeästi ollut onnekas.

Olen syntynyt vuonna 1981.

Köyhää oli. Isä jäi työttömäksi kotijuopoksi ja pienituloinen äiti joutui välillä lainaamaan rahaa että saatiin ruokaa. Äiti myös teki meille vaatteita itse. Meillä meni aika pitkään ennen kuin saatiin edes lankapuhelin kotiin, sen muistan että siitä olin kateellinen muille ja joku luokkalainenki naureskellen kerskaili, että heilläpä on tyyliin viis puhelinta :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saamiani tavaroita myytiin. Välillä ei ollut ruokaakaan. Ei ollut varaa kovin paljon ostella vaatteita. Kavereilla oli nintendot, tietokoneet, teininä juttelivat irccailusta johon minulla ei ollut mahdollisuutta ilman tietokonetta. Haaveilin ulkomailla käymisestä, kavereilta tuli postikortteja perheen lomamatkoilta ja kielikursseilta. Kävivät myös keskenään ulkomaan reissussa joskus ennen täysi-ikää. Kielikurssit ja vaihto-oppilasvuosi olivat haave johon ei ollut varaa. Ei ollut varaa käydä autokoulua 18-vuotiaana. Joo, lama kesti meidän perheessä pitkään.

Aivan kuten mullakin! Meille ei hankittu tietokonetta, koska se oli niin kallis vehje ja vanhemmat työttöminä. Jäin kaikesta tietoteknisestä osaamisesta sivuun, kaverit kirjoittelivat Wordillä sujuvasti lukiossa esitelmätekstit ym. Minä en osannut edes käyttää ohjelmistoja tai tallentaa töitä koulussa korpulle (nolotti kysyä) ja hävetti, kun olin niin tollo näissä muille niin itsestään selvissä jutuissa. Siitä jäi joku ihmeen pelko tietotekniikkaa kohtaan. 

Lukiossa kirjoitimme vielä käsin. Yksi teksti piti kirjoittaa koneella ja koululla ei ollut printtereitä eikä oppilaskäyttöön tarkoitettuja koneita. Jouduin kirjoittamaan jostain lainatulta ikivanhalla kirjoituskoneella jossa tietyt kirjaimet saivat koneen menemään jumiin ja piti irrotella kirjaimet paperilta. Aikamoinen urakka mutta sain tehtyä. Lukioaikana parilla tuntemallani henkilöllä oli kannettava tietokone ja se oli jotain harvinaista ja hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Ostettiin osakkeita ja asuntoja halvalla. Maksoin niillä myöhemmin opinnot ja asunnon käsirahan.

Matkustettiin kotimaassa kuten muulloinkin. Kerättiin ruoka omalta maalta kuten muulloinkin. Äiti neuloi ja osti kirpparilta vaatteita kuten muulloinkin.

Sama meillä. Lama näkyi siinä, että eno joutui työttömäksi raksafirmasta ja perusti oman yrityksen, jolla oli töitä enemmän kuin tarpeeksi. Pientä remppaa 2-3 päiväksi löytyi ihan hurjasti ja isä oli joskus apuna, joten muutos tuli siitä, että lauantaisin isä meni töihin tehtyään ensin oman työviikkonsa. Äiti osti joka tapauksessa tavaraa kirppiksiltä, miksi ei siis myös vaatteita meille. Auto vaihdettiin uuteen 4 vuoden välein kuten ennenkin ja Helsingistä sai halvalla yksiöitä.

Vierailija kirjoitti:

No se ei vaikuttanut mitenkään. Tosin yksinhuoltaja äitini teki kahta työtä jotta saatiin asuntolainaa maksettua ja mä menin kesätöihin 15v josta sain työpaikan missä tein iltaa ja viikonloppuja opiskelun ohella.

Hoidin omat ostokseni siitä eteenpäin. Sain vihdoin ostettua muotivaatteita. Matkusteluun ei kyllä meillä rahaa jäänyt.

Samoin -91 syntynyt tyttäreni on sanonut, ettei tiennyt mitään lamasta. Olin nuori ja työtön, vuosia yh, mutta tulimme toimeen.

Olen aika velho kodinhoitajana,enkä tupakoi tai käytä alkoa.

Äidillä oli töitä mutta isäni jäi työttömäksi ja asuimme pienessä omakotitalossa jota oli ollut tarkoitus laajentaa, mutta ei sitten pystyttykään kun isän tulot tippui niin paljon. Me 3 lasta, 2 tyttöä ja 1 poika asuttiin teineinä samassa huoneessa ja keskellä oli verho huoneen jakajana antamassa vähän yksityisyyttä pojalle/tytöille. Joskus ostettiin vaatteita kirppareilta mutta joskus saatiin uusia. Muistan että mulla oli aina alushousut ja sukat vähissä ja niitä piti sitten pestä usein että sai puhtaat. Vanhempien oli ollut tarkoitus maksaa meille autokoulut mutta eivät sitten pystyneetkään. Ruoka oli melko yksinkertaista mutta oli sitä riittävästi. Pahin juttu oli ehkä isäni masennus työttömyydestä johtuen. Kävi läpi kaikki mahdolliset työpaikat paikkakunnalla ja naapurikaupungeissa mutta ei saanut työtä kuin vasta monen vuoden kuluttua... 

Olen syntynyt 1990. Kun olin joku 4-vuotias vanhemmat erosivat.

Äiti on sairaanhoitaja isä oli silloin rakennusmiehenä. 1996 kun olin siis 6-vuotias äiti sai töitä Norjasta ja me muutettiin tänne. Veli oli silloin 10.

Me veljen kanssa kotiuduttiin äkkiä. Ei mennyt kauaa kun opittiin kieli. Kavereita saatiin heti.

Asuttiin ensin vuokralla sitten myöhemmin ostettiin oma talo. Meillä ei ollut taloudellisia huolia ollenkaan, isä valitti kun jotui maksamaan meille veljen kanssa kesäisin puolet Suomen matkasta. Kun olin 14 lopetin käymästä Somessa kokonaan. Ei siä tuntunut isälle, ei välittänyt meistä oikeasti ollenkaan.

Olen ollut onnellinen että muutettiin tänne. Miettinyt olen missä olisin nyt jos olisi jääty! Työtön ja rahaton?!  Nyt olen avoliitossa kuudetta vuotta ja me olemme ostaneet asunnon avomiehen kanssa. Veli on naimisissa ja kaksi lasta josta toinen on vaimon aikaisemmasta suhteesta mutta veli ottanut kuin omakseen jo 2 kk ikäisenä. 

Äiti asuu yksin. Ei ole miestä ottanut.

Isän (pikkuinen) yritys meni konkurssiin. Firman lainat on kiinnitetty meen taloon ja kesämökkiin, joten ne meni.

Muistan, että vanhemmat olivat apeita ja työttömiä. Telkkarista tuli pelkkiä lamauutisia. Opin, että pitää elää säästeliäästi eli en kehdannut pyydellä mitään kalliita joulu- enkä synttärilahjoja. Kaupassa vertailtiin kilo- ja litrahintoja, että mikä tuote on oikeasti halvin. Alennusmyyntejä hyödynnettiin. Kotona äiti leipoi leipää itse, koska leivän hinta oli korkea. Syötiin marjoja ja sieniä ja kaikkea halpaa.

Jotakin hyvää: kun aloin opiskella, oli säästeliäs elämäntyyli todella helppoa. Pärjäsin pelkällä opinto- ja asumistuella koko kuukauden. En vieläkään osaa kuluttaa hyvällä omallatunnolla. En käy kahviloissa, koska kotona saa kahvit halvemmalla. En käytä kosmetologin palveluita, koska naamansa voi hoitaa halvemmallakin. Kampaajalla olen käynyt elämäni aikana kolme kertaa. En osta mitään turhaa tavaraa enkä vaatetta ja kun ostan, ostan alennuksesta. Pistän osan palkastani visusti säästöön pahan päivän varalle.

Meillä meni talot ja tavarat, koska vanhemani olivat takaamassa enon yritystä. Vitutuksessa elettiin, isä kai masentuikin, muttei sitä lapsena tajunnut.

Ei mitenkään? En ainakaan koskaan kuullut lamasta puhuttavan. Vasta joskus 2008 oli ”lama”.

Isä sai palkanalennuksen. :D Äiti oli pitkään kotona, kun pienestä palkasta ei olisi jäänyt hoitomaksujen ja matkustamisen (työ n. 40km päässä) jäänyt juuri rahaa. Otti hoitolapsen meille kotiin. Vaatteita ostettiin käytettynä, leluja ainakin myytiin kirppiksellä. Vanhemmilla itsellään ei juuri ikinä ollut mitään uusia juttuja. Ruuat syötiin tosi tarkkaan loppuun, mitään ei saanut päätyä biojätteeseen. Ihmettelin, miksi naapurit laittoi joka päivä uutta ruokaa, kun meillä ei ollut tapana. :) Ja harrastukset halpoja tai ilmaisia, ulkomaille ei reissattu. Suomessa matkailtiin paljon eväiden kanssa, ulkona ei syöty oikeastaan ikinä. Mummolasta otettiin mukaan siellä kadvaneita perunoita, porkkanoita ja marjoja. Ihan hyvin meillä siis meni vaikka tiukkaakin taisi olla. Arvostus siitä porukoille!

Lisää? Onko vaikutanut elämäänne myöhemmin?

Olin laman alkaessa lukiolainen. Meillä kotona lama ei näkynyt sillä molemmilla vanhemmilla oli töitä. Isä on yrittäjä ja hänellä varmasti oli stressiä mutta ei näyttänyt sitä meille lapsille. Firma kuitenkin menestyi ja meidän elintaso nousi. Se herätti naapureissa kateutta.

Opiskeluaikana lama vaikutti, kesätyö- ja harjoittelupaikkoja oli vaikea saada. Tässäkin olin onnekas ja sain oman alan työn suhteilla.

En tiedä oliko lamalla vaikutus, vai oliko moni asia ihan normaalia säästäväisyyttä kun matkattiin monesti joululomalla kaukomaille. Elämä ei jokatapauksessa ollut samanlaista kulutusjuhlaa merkkituotteineen, kalliine elektroniikkoineen jne. kuin nykyään monessa lapsiperheessa tuntuu olevan.

Aina oli riittävästi ruokaa pöydässä sekä puhtaat, ehjät vaatteet muttei vaatekaapin sisältö ollut kovin laaja. Ensimmäiset kännykät oli vanhempien vanhoja eikä kyllä tullut edes vinguttua niitä kalliita uutuuspuhelimia.

Kesäisin ei reissattu kuin kotimaassa sukulaisten luokse, huvipuistokäyntejä oli maksimissaan yksi kesässä ja siinäpä ne ”erikoisemmat” kesälomatekemiset pitkälti olivatkin. Silti muistot noista kavereiden kanssa vietetyistä huolettomista kesistä ovat lämpimät. Tehtiin pitkälti sellaisia asioita jotka eivät vaatineet rahaa satunnaisia jätski/karkkirahoja lukuunottamatta.

Vanhempien esimerkkillä on ollut moneen asiaan vaikutus elämässäni. Ehkä heidän tekemisiin on ollut lamalla vaikutus tai sitten ei, jokatapauksessa heidän esimerkkinsä on antanut hyvät lähtökohdat elämään. :)

Vierailija kirjoitti:

Lisää? Onko vaikutanut elämäänne myöhemmin?

Katkeroitti ja vanhempien työttömyys aiheutti hirveän työttömyyden pelon. HIrvittää myöskin katsoa näitä Slusheja, joissa tietämättömiä nuoria hypetetään yrittäjiksi. Sinne vaan surman suuhun rahat kiinni. Kun firma kaatuu, niin mitäs sitten?

Meidän kotitalo pakkohuutokaupattiin isän ihan kannattavan yrityksen valuuttalainojen vuoksi. Korot nousi niin järjettömästi, että monelta meni työt ja talot ja perheet siinä sotkussa.

Se tuntuu pahalta vieläkin.

Muuten, no ei matkusteltu, asuttiin sitten vuokralla. Ei ollut viikkorahaa tms. Hyvin yksinkertaista, mutta ihan peruslapsuutta muuten, kavereiden kanssa pyöräiltiin ja käytiin uimassa.

Koulussa luokalla oli 33 oppilasta. Opettajat oli lomautettuna niin oltiin siel luokassa keskenämme (tätä ei nykyään ehkä enää hyväksyttäisi, lapset tunteja ilman valvojaa). Joku kävi siis tunnin alussa jakamassa luettevaa tms. Koulukiusaajat riehui.

Mutta yleisesti ottaen aika viattomana muistan tuon ajan, ei somea, nettiä, kännyköitä yms. :)