90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?

Meidän perheessä ei näkynyt mitenkään, koko lama meni ihan ohi minulta. Olin siis teini-ikäinen tuolloin.?Talvilomat lasketeltiin Lapissa, matkustelua Amerikkaa myöten, iso vaikkakaan ei mikään pramea koti, minulla kallis harrastus, isän isot työsuhdeautot, lemmikkejä useampi. Töitä olen silti tottunut aina tekemään eli ei meitä lapsia varsinaisesti pilalle hemmoteltu.

Ihan oikeasti en tajunnut silloin, mitä kaikkea meillä rahallisesti oli. Jälkikäteen vasta olen tajunnut, että elintaso oli korkeampi kuin monella muulla. Henkinen ilmapiiri oli kotona sitäkin surkeampi ja toivoin vain vanhempien eroa ja olin mieluiten harrastuksen parissa poissa kotoa. Olenkin koittanut nyt omille lapsille opettaa, että toisten ihmisten kaunis kohtelu on tärkein asia tässä elämässä, pelkästään raha ei tee onnelliseksi. Se on vain hyvä bonus, jos sitä sattuu henkisen tasapainon lisäksi olemaan.

No, meiltä lähti talo alta ja lähes loppuelämän velat. Asuntolainaa tuolloin oikein tyrkytettiin ja sanottiin että on tyhmä, jollei ota. Lopputuloksena laman iskiessä korot nousivat potenssiin kymmenen ja pankki peri asunnon. Molemmat vanhemmat painoivat töitä, äiti opiskeli ja teki työtä.

Omien vanhempien parisuhde ja mielenterveys meni kyllä pahasti karille siinä. Kun äiti odotti siskoani niin sanottiin että tee abortti.

Nälkää kyllä nähtiin, etenkin äiti ja isä jättivät monasti syömättä ja se vähä mitä oli annettiin meille lapsille.

Äiti ja isä olivat yhdessä ja erossa, oli riitaa, oli itsemurhan yrityksiä. Vaikeaa se oli, erittäin. Minä ja sisko vietettiin paljon aikaa isovanhempien luona.

Äiti ja isä ovat nyt vasta päässeet irti laman mätkäisemistä veloista. He ovat eronneet ja äiti menetti terveytensä. Koko elämä oli melkoista kituuttamista. Silti meitä lapsia aina rakastettiin ja kaikkensa tekivät että meidän olisi hyvä olla.

En voi antaa anteeksi tahoille, jotka tämän pankkien pelastamisen päätöksen tekivät 90-luvulla, kansalaisten kustannuksella. Niin moni ihminen on kärsinyt koko ikänsä sen seurauksena. Myös seuraavat sukupolvet.

Itselleni tuo laman kituuttaminen aiheutti sen, että päätin varhaisaikuisena tehdä niin paljon työtä etten koskaan joutuisi samaan tilanteeseen että ilman rahaa joutuu olemaan. Halusin myös auttaa vanhempiani. Lopputuloksena kymmenen vuoden aikana uuvutin itseni täysin opiskellen ja työssä käyden, myös kipeät asiat menneisyydestä perheessä ja omassa parisuhteessa vaikuttivat ja jouduinkin sitten pitkälle sairaslomalle vakavan masennuksen ja loppuunpalamisen vuoksi. Kaikkea ikävää sattui.

Nyt vasta olen toipunut tuosta, olen onnellisessa suhteessa ja voin taas käydä töissä. Odotamme lasta. Ikää 34v.

Nyt on pakko sanoa, että ei oikeastaan mitenkään. Perheemme on aina elänyt säästeliäästi mutta ei kituuttamalla. Molemmat vanhemmat olivat töissä. Isällä hyvä palkka, äidillä pieni. Minä olin ainoa lapsi. Ikinä ei ollut mistään puutetta. 

-91

Olen syntynyt -87. Kouluissa oli isot luokkakoot, noin 30 oppilasta

Yh- äitini menetti vakituisen työpaikan ja siitä alkoi alamäki. Alkoholismia ja juoppoja poikakavereita. Nykypäivänä mut ois varmaan otettu huostaan. Silloin tällöin äiti oli hetken töissäkin ja silloin ryyppääminen jäi vain viikonloppuihin. Mummo osti mulle onneksi jotain merkkivaatteita teininä. Yleensä halpahalleista tai kirpparilta sain vaatteet.

Lama ei näkynyt kotona mitenkään. Elimme hyvää mutta melko pröystäilemätöntä elämää maalla. Kirppisvaatteita ei silloin juuri ollut edes tarjolla siinä määrin kuin nykyään. Mutta ei ollut myöskään vaatteiden ym. kertakäyttökulttuuria. Äiti teki ruokaa perusraaka-aineista, ei käyty ulkona syömässä. Kotimaanmatka kerran kesässä. Omat harrastukset olivat halpoja tai ilmaisia, ja pahimpaan 90-l. lama-aikaan en tainnut harrastaa paljon mitään, kun koulu ja kavereiden kanssa luuhailu vei ajan. Ei silloin ollut kaikenmaailman aikuisten leluja ja vekottimia.

Koulussa näkyi siten, että koulukirjat olivat moneen kertaan kierrätettyjä ja kouluruoassa alkoi näkyä säästöjen vaikutus.

Mielestäni mulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus, vaikka nykyään tuollaista ajateltaisiin ehkä aineellisesti vaatimattomaksi. Toki tiedän niitäkin, joilta työttömyys / konkurssi / tms. vei kaiken.

Mukava elintaso kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna ei mitenkään. Ehkä meillä oli tuuria.

Vanhemmat ostivat halpoja sijoitusasuntoja ja maksattivat ne vuokralaisilla. :D

Toki töissä olivat molemmat.

Aion tehdä samalla tavalla, kun tuled seuraava lama tai romahdus. Jos on käteistä, niin niin vaan kannattaa tehdä. Ja onhan se vuokratulo lamankin aikana yksi tulonlähde..

Mikä lama? Ysärihän oli pelkkää eurodancea, nappiverkkareita, leviksiä ja hiihtareita.

Raha oli niukemmassa kuin ennen, mutta pahinta oli se näköalattomuus: kyllä sitä teininäkin osasi huolestua kun uutisista sai sen käsityksen että kukaan ei enää tule saamaan mitään töitä, koskaan. Koulussa kiusaaminen saavutti huippunsa kun ongelmanuoret purkivat pahaa oloaan railakkaammin kuin ennen, ja koulussa pidettiin päiviä jolloin joka toinen opettaja oli lomautettuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään? En ainakaan koskaan kuullut lamasta puhuttavan. Vasta joskus 2008 oli ”lama”.

Ensinnäkään lama ei Suomessa alkanut vielä 2008. Muistan kyllä, että vuonna 2008 joku kaveri puhui, että Amerikassa on joku talousromahdus, jonka vakavuutta ei Suomessa vielä ymmärretä. Toiseksi tämän toisen laman aikana ei juuri puhuttu lamasta, vaan enemmänkin "taantumasta". Ihan kuin lama muuttuisi joksikin muuksi sillä, että sitä ei kutsuta oikealla nimellään.

Meidän pieneltä paikkakunnalta lähti 2008 kolmesataa työpaikkaa, ja suljettiin kaksi tehdasta. Kyllä sitä voi sanoa lamaksi,, vaikka ei samanlainen ollutkaan kuin 1990.

Olin rakennusalan opiskelija. Muistan, että vielä 1989 olin kesätöissä normaalisti, ja minut luvattiin ottaa uudelleen jouluksi. Siihen loppui. Muutama opiskelukaveri ehti saada siinä jalan ovenrakoon vskipaikkoihin, ja he ovat nykyään vauraita, ja tulee hyvä eläke. Minä ja moni muu pudottiin ulkopuolelle, ja seuraava 7 vuotta meni siivotessa, hanttihommissa ja pätkätöissä. Vasta 1997 työt lähti taas käyntiin, ja minäkin lopulta vakitöihin ja työuran alkuun.

En saa sitä aukkoa työurassa ikinä kiinni, ja eläke jää pieneksi,, eikä minulla tule kummoista velatonta asuntoa olemaan. Vaatimaton yksiö lähiössä ehkä.

Asuin purkutalossa, vaatteet ostin kirpparilta, ruokana roiskeläppiä.

En osaa edelleenkään kuluttaa, ja pelkään ottaa lainaa, tai riskejä työn vaihtamisen kanssa.

Yrittäjäksi en ala ikinä, näin ne kauheudet liian läheltä.

Turha kysyä, miksi suomalaiset eivät perusta yrityksiä. Ehkä ei olisi kannattanut silloin syöttää yrittäjiä dudille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten, että isää ei juuri näkynyt. Teki töitä niin paljon, että lähti aamulla ennen heräämistäni ja tuli usein kotiin vasta kun olin jo mennyt nukkumaan. Teki montaa eri työtä huonolla liksalla. Viikonloput nukkui, oli pahasti masentunut ja burnoutin partaalla koko ajan, mutta ei antanut periksi, perhe piti elättää. Usein itkeskeli itsekseen. Oli myös aika räjähdysherkkä, oli usein huonotuulinen. Äiti oli kotona, teki kotoa käsin työtä silloin tällöin kuin oli tilausta (ompelupalveluita).

Isä jäi etäiseksi. Koko lapsuuden tuntui, kuin olisi ollut joku vieras mies talossa, kun isä oli kotona. Mutta tuon työteliäisyyden ansiosta meillä oli yltäkylläinen lapsuus. Huvipuistossa käytiin joka kesä, joka vappu saatiin itse valita foliopallot. Jouluna oli valtavat määrät lahjoja. Käytiin eläintarhassa, jäätelöllä, mitä kaikkea.

Sen on vasta aikuisiällä tajunnut, miten paljon isä teki meidän eteemme. Teininä ja nuorena aikuisena olin katkera, kun ei ollut paikalla. Nykyään vain säälittää, ja olen kiitollinen kaikesta siitä vaivannäöstä.

Sitä aina toivoo, että läheisillä olisi ollut aina onnellinen elämä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän huomaa, ettei täällä onnellisia ole juuri kukaan.

Olisi ollut koko perheelle parempi, jos lasten materian sijaan isä olisi tehnyt vähemmän töitä ja viettänyt enemmän aikaa perheen kanssa. Ei maalla ainakaan lapset saaneet kaikkea mitä luettelit, vaikka rahasta ei ollutkaan pulaa. Tavattiin elää säästeliäästi ja sijoittaa asuntolainoihin eikä joululahjakasoihin.

Ilmeisesti et ole itse lamaa kokenut, jos oli mahdollisuus sijoittaa? Silloinen ahdinko oli oikeasti eri mittakaavassa. Nykyään huvipuistokäynti per kesä, vappuna foliopallo, joskus eläintarha ja jäätelö ovat ihan normaaleja asioita jopa työttömien kodeissa.

En kommentoinut nykyaikaa vaan ysäriä. Tosin, isoja joululahjakasoja näkyy edelleen etenkin köyhimmissä perheissä. Köyhimmät myös kuvittelevat tavaran tuovan onnea.

Kannattaa kokeilla kunnon köyhyyttä, niin tietää tuoko se onnea... muuten on turhaa huudella sieltä omien kasojen takaa.

Voi olla. Mutta pikkutavaraa ostamalla ei myöskään rikastu. Jos isä olisi ollut järkevä, hän olisi sijoittanut rahat halpoihin rahastoihin ja taannut lapsilleen lainattomat opinnot. Mutta kun piti varmistaa, ettei omilta lapsilta puutu mitään... Tämän eron takia rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Mikä ihmeen pakko sulla on natkuttaa asiasta, johon et kuulu ja josta todella et tiedä mitään?

Miksi se häiritsee sua niin paljon? Block it out.

Minä olen tuo alkuperäinen kommentoija.

Niin, on toki hyvä, että sinä tiedät, miten kannattaa toimia.

Kuitenkin, koska et kanna sitä sukupolvien taakkaa harteillasi, joka isälläni oli, osoittaa perustavanlaatuista harkintakyvyttömyyttä sinulta arvostella tuolla tavalla.

Oletko koskaan kuullut sanontaa, että ennen kuin arvostelet jotakuta ja hänen valintojaan, kulje maili hänen kengissään? Suosittelen sinua ihan istumaan alas ja pohtimaan tuota asiaa. On helppo sanoa vuosikymmenien jälkeen, että "olisi silloin pitänyt". Uskotko, että saatat joskus olla siinä samassa asemassa? Joku joskus kuolemasi jälkeen arvostelee tekemisiäsi ja totetaa, että olisi itse (ollut) fiksumpi.

Kaikilla ei ole samoja lähtökohtia kuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä koulussa. Kirjat kierrätettiin ja leipänä oli ainoastaan näkkileipää. Ihan järkeviä juttuja kyllä. Luokkakoot (n. 25 oppilasta per luokka) olivat "suuria", tosin taitavat olla vielä suurempia nykyisellään.

Meillä oli tuollaista ja ala-asteella vielä isommat luokat. Kävin peruskoulun 1979-88, vieläpä vauraassa kunnassa.

Aiempina vuosikymmeniä oli normaalia, että luokkakoko oli 40 ja yli, meitäkin oli 41-43 oppilasta luokalla. Kuri pysyi kummasti luokassa, pelkkä opettajan tiukka katse sai aiheettomasti puhujan hiljenemään ja keskittymään opetukseen. Kirjat olivat kiertotavaraa ja niistä oli pidettävä hyvää huolta. Muistiinpanot siniseen ruutuvihkoon. Vanhemmilla oli kyllä töitä, mutta palkka oli marginaalista, perunaa ja silakkaa sai syödäkseen liki päivittäin, jos oli. Eipä se niin helppoa ollut aiemminkaan.