90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?

Ei näkynyt mitenkään. Isä duunari ja äiti matkavirkailija, oli iso omistusasunto, auto ja lomamatkoja ulkomaille jopa useamman kerran vuodessa.

Meillä kotona ei näkynyt mitenkään. Äiti oli apuhoitaja, isä elektroniikka-asentaja, mutta äidillä riitti aina töitä, eikä isää koskaan edes lomautettu. Meillä oli uutena ostettu rivariosake ja uusi auto, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, että isovanhempani taisivat olla rahoittamassa niitä. Isovanhemmat olivat aikaan jääneet eläkkeelle suht varoissaan, ja heidän kesämökillä vietettiin vaput ja juhannukset. Me matkustimme kerran vuodessa Kreikkaan, eikä mistään ollut puutetta. Tietokone meille tuli ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Olen itse syntynyt -82, ja tottunut teknologiaan siis pienestä pitäen. 

Myöskään lähisukuun lama ei vaikuttanut mitenkään. Elin tavallaan aika kuplassa koko 90-luvun, sillä kuvittelin että ystäväni perhe oli poikkeus: molemmat vanhemmat työttömiä, talo mennyt alta, neljä lasta kolmiossa ja kaikesta oli koko ajan pula. Nyttemmin sitä on miettinyt, että toivottavasti osasin edes olla hiljaa joistain asioista, enkä hieronut ihan kaikkea tämän ystäväni naamaan... 

Suomi meni vituiks silloin. Monella perheellä "lähti" isät tai yrityksestä potkut tai muuta paskaa.

Muutettiin koko ajan, se on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Ostettiin aina remonttia vaativa römiskä, joka pienellä voitolla myytiin ja saatiin velkoja sillä tavalla enemmän pois. Vanhemmat oli töissä koko ajan, vähän väliä ulkomaan komennuksilla ja vapaa-ajalla pakersivat remonttia.  Oltiin aina mummolassa hoidossa. Koulussa sai useimmiten päivän ainoan lämpimän ruoan. Makaronia, perunaa, munakasta, ketsuppia ja näkkäriä turhankin usein ilman voita. Vaatteet ja tavarat aina sukulaisilta.  Tietokone ja puhelimet tuli vasta yläasteen aikoihin. Kaverit kävi lomilla matkoilla ja syömässä ravintoloissa. Meillä jatkettiin kesälläkin makaronilinjalla. Yhdessä ovat pysyneet kuitenkin kaikesta huolimatta/sen vuoksi ja huumori kukkii yhä ♥ velat oli jo silloin niin suuret, että edelleen painivat luottotiedottomina ja velkaisina, kropat täysin romuina raskaista töistä, vaikka aika nuoria ovat vieläkin. Arvostan vanhempiani todella paljon, vaikka lapsuudesta muistankin enemmän vain vanhempien poissaolot, muutot ja jatkuvan nälän iltaisin nukkumaan mennessä.

Varmaan lapsuudesta johtuen minusta on tullut näin aikuisena todella pihi ja aina on jääkaapissa ruokaa niin paljon, että ei koskaan pääse tulemaan sitä nälän tunnetta.

Isäni oli niin paljon töissä etten oikeastaan juurikaan muista hänen olleen osallisena lapsuudessani. Vitsailee (vai vitsaileeko?) vielä tänäkin päivänä etten tunnistanut häntä isäkseni pienenä. Välit on edelleen viileät. :(

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä koulussa. Kirjat kierrätettiin ja leipänä oli ainoastaan näkkileipää. Ihan järkeviä juttuja kyllä. Luokkakoot (n. 25 oppilasta per luokka) olivat "suuria", tosin taitavat olla vielä suurempia nykyisellään.

Pelkkää näkkileipää mekin kyllä ennen lamaa 80-luvulla koulussa syötiin, ainakin Helsingissä. Ehkä muualla oli paremmat leivät?

Meillä isä jäi pankista työttömäksi ja äiti teki vain keikkatöitä mutta sitten hänet vakinaistettiin virkaan ja sen kunniaksi korkattiin kuohuviinipullo ja oli iso juttu että edes toisella vakkariduuni. Asuntolainan korko huiteli kuulemma 18% ja jouduin lopettamaan rakkaan ja kalliin harrastuksen. Koulussa kirjoja alettiin kierrättää eikä uutta piirtoheitintä saatu rikkinäisen tilalle. Myöhemmin isäkin työllistyi uudestaan. Pelotti sekin kun neuvostoliitto hajosi ja tankit vyöryi punaiselle torille kun katsottiin illan uutisista. Pelättiin että neukut tulee taas rajan yli. Monessa perheessä nähtiin nälkää. Minä kuljin sukulaisten vanhoissa vaatteissa niin kun olin kulkenut jo ennen lamaa.

Ei paljon näkynyt. Talot, vaatteet, irtaimisto ja autot olivat toki vaatimattomia nykyaikaan verrattuna, mutta näin tuntui olevan tasavertaisesti vähän kaikilla joten liekkö oli enemmänkin sen ajan henkeä vaan ettei ”kilpavarustelua” juuri näkynyt :)

Meillä lama iski vanhempien omien typerien valintojen seurauksena. En tosin tiedä, kuinka paljon ennalta pinnan alla muhineet mielenterveysongelmat vaikuttivat asiaan ja miten nämä vaikuttivat suuntaan ja toiseen, mutta isäni perusti firman mikä ei varsinaisesti kaatunut vaan lopetettiin. Samaan aikaan isämme oli ottanut ennakkoperintönä isovanhemmiltani tontin, lainat tappiin asti sekä aloitti hillittömän talonrakennusprojektin. siihen päälle kolme perätysten kyhättyä lasta, ja äiti jolla oli outo tapa vältellä omaa vastuutaan ja alistua joka käänteessä, niin tiedätte miten pomminvarma tuo yhtälö oli. 

Äiti joutui palaamaan töihin, koska uskoi että isämme pystyisi muka pyörittämään samaan aikaan yritystä ja hoitamaan kolme lasta joista nuorin oli vaipoissa sekä rakentamaan vielä taloa. Käytännössä samaan aikaan kun kaikkea olisi pitänyt tehdä, isä lopetti firman pyörityksen, muutti sohvalle asumaan ja juomaan ja lopetti meidän hoitamisemme. Meidän lasten tileillä olleet useat tuhannet markat käytettiin talolainan lyhennyksiin, koska äidillä kesti viisi vuotta ymmärtää, ettei se väkivaltaiseksi ja passiiviseksi heittäytrynyt isä siitä itsestään kuntoudu. Äitini selitti meille aikuisena miten olin suunnitellut, että sitten kun isämme vie meitä harrastuksiin niin hän hoitaa sillä aikaa pyykit ja huushollin rauhassa.. Päästin paskasen naurun kun kuuntelin tuota, koska hän ei olisi sitä tehnyt siltikään. Elimmä käytännössä kuin pellossa koko perhe.  Päihdeongelmaa siis oli, ja niitä oli jo ennen tuota. Lopputulemana meillä puhuttiin aina lamasta ja sen vaikutuksista ja miten mitään ei voi hankkia, ja tileillämme olleita rahoja hillottiin kun kyselimme voisiko niillä ostaa jotain leluja. "ei kun ne on teidän opintoihin". Kun sitten aikuisena kyselimme rahojen perään, niin meille selvisi että ne olivat periaatteessa menneet väärän koivun kautta isämme kurkusta alas. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lama iski vanhempien omien typerien valintojen seurauksena. En tosin tiedä, kuinka paljon ennalta pinnan alla muhineet mielenterveysongelmat vaikuttivat asiaan ja miten nämä vaikuttivat suuntaan ja toiseen, mutta isäni perusti firman mikä ei varsinaisesti kaatunut vaan lopetettiin. Samaan aikaan isämme oli ottanut ennakkoperintönä isovanhemmiltani tontin, lainat tappiin asti sekä aloitti hillittömän talonrakennusprojektin. siihen päälle kolme perätysten kyhättyä lasta, ja äiti jolla oli outo tapa vältellä omaa vastuutaan ja alistua joka käänteessä, niin tiedätte miten pomminvarma tuo yhtälö oli. 

Äiti joutui palaamaan töihin, koska uskoi että isämme pystyisi muka pyörittämään samaan aikaan yritystä ja hoitamaan kolme lasta joista nuorin oli vaipoissa sekä rakentamaan vielä taloa. Käytännössä samaan aikaan kun kaikkea olisi pitänyt tehdä, isä lopetti firman pyörityksen, muutti sohvalle asumaan ja juomaan ja lopetti meidän hoitamisemme. Meidän lasten tileillä olleet useat tuhannet markat käytettiin talolainan lyhennyksiin, koska äidillä kesti viisi vuotta ymmärtää, ettei se väkivaltaiseksi ja passiiviseksi heittäytrynyt isä siitä itsestään kuntoudu. Äitini selitti meille aikuisena miten olin suunnitellut, että sitten kun isämme vie meitä harrastuksiin niin hän hoitaa sillä aikaa pyykit ja huushollin rauhassa.. Päästin paskasen naurun kun kuuntelin tuota, koska hän ei olisi sitä tehnyt siltikään. Elimmä käytännössä kuin pellossa koko perhe.  Päihdeongelmaa siis oli, ja niitä oli jo ennen tuota. Lopputulemana meillä puhuttiin aina lamasta ja sen vaikutuksista ja miten mitään ei voi hankkia, ja tileillämme olleita rahoja hillottiin kun kyselimme voisiko niillä ostaa jotain leluja. "ei kun ne on teidän opintoihin". Kun sitten aikuisena kyselimme rahojen perään, niin meille selvisi että ne olivat periaatteessa menneet väärän koivun kautta isämme kurkusta alas. 

Lisäksi äidilläni oli kumma tapa jumiutua tuohon tuhoon tuomittuun avioliittoon. En vieläkään käsitä, miksi hän piti kynsin ja hampain isästä kiinni ja puhui aina miten esikoinen pitäisi laittaa lastikseen kun oirehtii niin paljon eikä rakasta perhettään. Olin siis lapsista se, joka ehdotti alituisesti muuttoa pois puolivalmiista ja pystyyn homehtuneesta talosta ja eroa isästä, joka tulehdutti koko ilmapiirin. Sen lisäksi hänellä olisi ollut paljon parempia ideoita, mutta hän ei ikinä runnonut niitä läpi vaan aina isän ideat kelpasivat. Myöhemmin perinnönjaossa isäni vanhemmat yrittivät meiltä rahastaa noita pakkohuutokauppaan menneitä talovelkoja sun muita, mutta rassut eivät ottaneet huomioon, että olin fiksumpi kuin äitini joka olisi suostunut ilman muuta. Totta kai luottotietojen mentyä perheen elintaso laski huomattavasti, emme koskaan käyneet ulkomailla perheenä tai tehneet muuta kuin suomen sisäisiä matkoja. 

Isä ryyppäsi. Myös kaikkien kavereiden faijat ryyppäs. Oltiin köyhiä, mutta rahaa olisi ollut paljon enemmän, jos se isä ei olisi kaatanut kaikkea rahaa kurkusta alas. Äiti keräsi meidät lapset ja jätti faijan. Oli taas normaaleja asioita.

Joku alapeukuttaa kaikkia niitä joilla lama ei näkynyt mitenkään, en käsitä miksi, eikö se ole hyvä vaan ettei kaikilla ole mennyt asiat heikommin.

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa kaikkia niitä joilla lama ei näkynyt mitenkään, en käsitä miksi, eikö se ole hyvä vaan ettei kaikilla ole mennyt asiat heikommin.

Niin, minusta on kiinnostavaa nähdä, miten erilaisissa ”kuplissa” ihmiset ajassa elivät.

Minunkin puolisoni vanhemmat saivat tehdä rauhassa uriaan ja kasvattaa sijoituksiaan. Puolisoni ihmettelikin, että ”Mikä lama? Ei heillä ainakaan eletty missään sen kummemmassa köyhyydessä. Matkustetiin ulkomailla, osteltiin merkkikamoja jne.”

Minun kotonani taas vanhemmat ajoivat alas yrityksensä, koska myynti laski ja korot nousivat aivan hävyttömästi. (Onneksi näin, ettei mennyt konkkaan.) Vanhemmat olivat työttöminä ja pinnat kireinä. Syötiin halpaa ruokaa ja pihtailtiin vähän kaikessa.

Minua hävetti vanhempien työttömyys, en puhunut siitä kenellekään. Opin tulemaan toimeen niukoilla varoilla ja tekemään itse, mikä tosiaan helpotti opiskeluajan elämäntavoissa, kuten joku aiemmin totesikin. En myöskään tykkää ostaa mitään velaksi ja välttelen lainoja. Mieleeni on jäänyt valistusohjelmat, joissa velkaantuneen luottokortit leikeltiin kahtia. Minäkin olen tehnyt pelkkiä pätkätöitä, korkeakoulututkinnosta huolimatta. Tunnen tuon työttömyyden ahdistuksen ja koen, ettei 90-luvun lama tainnut hellittää Suomessa oikeasti koskaan.

Ne, joilla on aina ollut töitä ja omat vanhemmat töissä, eivät tosiaan ymmärrä, minkälaisissa olosuhteissa joissakin perheissä eletään - vielä tänä päivänä. He luulevat, että sosiaalituilla katetaan kaikki, eikä kenelläkään ole Suomessa kurjaa. Ja jos on, se on oma vika.

Mistäköhän kumpuaa kansan jakautuminen? Entä vihamielinen suhtautuminen maahan_muuttoa kohtaan? Tai uusien puolueiden äänestysinto ja muutoksenhalu? Eipä tarvitse ihmetellä.

Naurettiin kavereille jotka oli köyhiä.

Mitään lukematta voin kertoa, ettei näkynyt mitenkään, koska olemme aina olleet marginaalissa.

Vanhempani eivät olleet kovapalkkaisessa työssä, en ole itsekään.

Työssä kuitenkin. Edelleen kaikki.

Oli ruokaa, oli vähän rahaa edes johonkin extraan.

On edelleen.

Näkyi siinä mielessä, että vanhempani asuivat eri osoitteissa työn ja opiskelun takia. Isäni jäi sinne omaan taloomme asumaan, koska hänellä oli vakituinen työpaikka ja äiti puolestaan oli työtön ja niin keksittiin hyvä idea, että äiti lähtee opiskelemaan 200 km päähän, että parantaa näin työllistymistä. Minä sain lähteä äitini mukaan ( olin silloin 4-5 v) ja vaikka en olisi kyllä isän luokse edes halunnut "yksin" jäädä asumaan niin oli tämä muutos silti todella ikävä itselle. Olin muutenkin arka ja ujo lapsi ja vasta löytänyt kivan hoitopaikan jossa viihdyin. No ne kaverit sitten jäi sinne ja uuden asuinpaikan päiväkodissa en viihtynyt vaan välillä ihan pelkäsin olla siellä. Asiaa ei auttanut se, että asuimme äitini vanhempien luona koko sen ajan pienessä tiloissa. Kun sitten sen yli vuoden ( en tiedä tarkkaan) jälkeen vihdoin palasimme niin olin tullut todella paljon aremmaksi ja samalla myös etääntynyt isästäni, vaikka tietysti häntä välillä olin nähnyt. Tämä antoi aika huonot lähtökohdat, koska en oikein koskaan ole hyvin tullut isän kanssa toimeen.

Samaten koulun aloitus oli aika hankala, kun olin niin ujo ja arka. Silloin ei käyty edes esikoulua ja olin muutenkin ikäluokkani nuorempia. Uskon, että ilman tuota koulutusreissua olisin varmasti tullut rohkeammaksi ja saanut enemmän kavereita alkavaa koulua varten, koska kun olin poissa niin kaverit tavallaan unohtivat minut ja putosin "porukasta" pois. Ja muistan, kun aina vaan kaipasin takaisin omaan kotiin ja tuttuun hoitopaikkaan. Kun katsoo minusta otettuja kuvia tuon vuoden aikana voi sanoa, etten kyllä ollut iloinen. Tosin meillä tämä nykyisinkin "suositeltu" työnperässä muuttaminen oli ihan tuttua. Isäni lähtkikin sitten parin vuoden päästä taas omalla "työreissulleen", joka kestikin sitten monta vuotta, kun sai pidemmän pestin. Ei sen takia ole ihme, että suhteemme on lievästi sanottua huono. 

Rahallisesti kaikki näkyi siinä, että rahasta puhuttiin todella paljon ja isä painosti äitiä töihin joihin äiti välillä meni todella kauaskin ja niin ettei se enää ollut edes rahallisesti kannattavaa ( bensaa meni paljon ja palkka kuitenkin pieni) . Minä puolestaan sain sitten olla aika itsenäinen ja pärjätä jo pienestä asti yksin koulun jälkeen. Muuten meillä oli kaikki ihan hyvin. Vaatteita tosin ostettiin aika harvoin ja käytin sukulaisilta kierrätettyjä myös. Ruokakin melko tavallista, eikä mitään herkkuja saatu kuin juhlissa. Autot myös aika vanhoja.

Vanhempien firma meni konkurssiin. Äiti onnistui sen jälkeen saamaan töitä, isä ei. Oli outoa kun isä oli työttömänä päivät kotona, kun yrittäjänä ollessa vanhemmat harvoin jos koskaan olivat olleet vapaalla, aina vähintään toinen oli töissä. Konkurssin ja työttömyyden seurauksena isä masentui, alkoholisoitui ja lopulta teki itsemurhan. Äiti maksoi konkurssivelkoja pitkälle 2000-luvulle ja elätti meitä lapsia pienellä palkalla, kotitalo onnistuttiin jotenkin ihmeen kaupalla pitämään. Koskaan ei ollut varaa ostaa mitään uutta, ehkä kerran vuodessa (syksyllä koulujen alkaessa) käytiin vaateostoksilla. Ihanat sukulaiset onneksi jouluina ja syntymäpäivinä hemmottelivat meitä tyttäriä esim. hienommilla vaatteilla ja vähän myöhemmin meikeillä yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ostettiin osakkeita ja asuntoja halvalla. Maksoin niillä myöhemmin opinnot ja asunnon käsirahan.

Matkustettiin kotimaassa kuten muulloinkin. Kerättiin ruoka omalta maalta kuten muulloinkin. Äiti neuloi ja osti kirpparilta vaatteita kuten muulloinkin.

Sama meilläkin, vanhemmat erikoislääkäreitä, eikä lama vaikuttanut työkuvioihin. Mekin ostettiin sijoitusasuntoja, silloin niitä sai käsittämättömään pilkkahintaan. 

Tuo lause saa minut voimaan pahoin. Pankit möi maksukyvyttömiksi joutuneiden ihmisten asunnot ihan järkyttävän halvalla, asunnon myynti ei edes kattanut velkamäärää.

Olin itse aikuinen ja jouduin työttömäksi kuten moni tuttu ja naapuri. Naapuriperhe joutui myymään asuntonsa, velkaa jäi reilusti ja nainen otti itseltään hengen. Sääliksi kävi heidän muutaman vuoden ikäistä lasta. Me selvittiin, mutta tiukkaa teki. Itselle jäi valtava pelko velkaa ja työttömyyttä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa näkyi siten, että ns. tuore leipä ja jälkkärit lähtivät. Näkkäriä pelkästään ja fiksuahan se oli vain. Koulukirjat kierrätettiin. Oli hassua kun tehtäväkirjoihin ei saanut enää - esim. matikassa - kirjoittaa suoraan vaan erillinen vihko. Sekin oli jotain kierrätyspaperia halvimmasta päästä.

Lapsuuteni perhe oli yrittäjäperhe. Jouluna oli pari kertaa kinkun sijaan vaan jotain leikkelettä ja lahjaksi saatiin käyttötavaraa kuten sukkahousuja. Kaikki kulut pantiin ylös ja niitä syynättiin (esim. bensan tankkaus ym. kulut mitä aikaisemmin ei seurailtu) tarkkaan. Ruuaksi paljon keittoja ja tarjousjauhelihaa.

Siitäkin sitten noustiin takaisin kinkkuajoille. Olen vm. 82

Minäkin muistan nämä säästöt koulussa. Pari vuotta vanhempi siskoni oli eka- ja tokaluokalla muutamana iltapäivänä koulun kerhossa (kuvis- ja uutiskerhot). Odotin niitä kovasti, mutta molemmat lakkautettiin. Työkirjoja meillä ei ollut ja matikan tehtävät tehtiin vihkoihin. Olisin tarvinnut puheterapiaa, se lopetettiin kesken. Samoin hampaiden oikominen jäi kesken. Viime kesänä hammaslääkäri kysyi haluanko vielä raudat, kuulemma monille 80-luvulla syntyneille laitetaan nyt aikuisena kun lamavuosina ei ollut kunnilla rahaa.

Yksi muisto liittyy karttoihin, siihen aikaan kouluissa oli käytössä karttakirjoja ja isoja seinäkarttoja. Niissä komeili vielä pitkään lamavuosina neuvostoliitto ja itä- & länsi-saksa. Jugoslavian hajoamisen jälkeen piirreltiin itse rajoja uusiksi.

Opettajia lomautettiin ja luokat olivat isoja.

Minäkin olen syntynyt 82.

Koulussa tosiaan alettiin kierrättää kirjoja. Vielä 80-luvulla saatiin aina kaikki uudet.

Muuten lama ei näkynyt omassa elämässä mitenkään. Joidenkin kavereiden kotona oli köyhempää ja työttömyyttä. Omilla vanhemmilla oli hyväpalkkaiset työpaikat, taisivat kumpikin joutua 1-2 viikkoa lomautetuksi jossain vaiheessa. Pikemminkin se oli rikastumisen aikaa. Laman alkaessa oli juuri omakotitalo maksettu ja mökki, vanhemmat iski sijoituskaupoille velkarahalla. Velka oli kallista, mutta esim. asuntoja sai pilkkahinnalla ja heillä oli niin vakaat työt kuin mahdollista, joten velkaa vaan ja paljon. Luottivat, että korot laskee kyllä ja hinnat alkaa taas nousta.

Kävin kielikurssilla, käytiin Floridassa, autokin vaihdettiin jne. Oikeasti lama ei vaikuttanut mitenkään minun elämääni paitsi jätti sivusta katsottuna työttömyyden pelon.