90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?

Vierailija kirjoitti:

Lama ei näkynyt = alapeukku

Lama iski pahasti = yläpeukku

Palstan logiikka = kurjuus on jees?

Tai sitten niin, että ne yläpeukuttavat, joilla itsellä on ollut sama tilanne tai haluavat osoittaa sympatiaa. Peukuttajia on kuitenkin enemmän mitä vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa kaikkia niitä joilla lama ei näkynyt mitenkään, en käsitä miksi, eikö se ole hyvä vaan ettei kaikilla ole mennyt asiat heikommin.

Niin, minusta on kiinnostavaa nähdä, miten erilaisissa ”kuplissa” ihmiset ajassa elivät.

Minunkin puolisoni vanhemmat saivat tehdä rauhassa uriaan ja kasvattaa sijoituksiaan. Puolisoni ihmettelikin, että ”Mikä lama? Ei heillä ainakaan eletty missään sen kummemmassa köyhyydessä. Matkustetiin ulkomailla, osteltiin merkkikamoja jne.”

Minun kotonani taas vanhemmat ajoivat alas yrityksensä, koska myynti laski ja korot nousivat aivan hävyttömästi. (Onneksi näin, ettei mennyt konkkaan.) Vanhemmat olivat työttöminä ja pinnat kireinä. Syötiin halpaa ruokaa ja pihtailtiin vähän kaikessa.

Minua hävetti vanhempien työttömyys, en puhunut siitä kenellekään. Opin tulemaan toimeen niukoilla varoilla ja tekemään itse, mikä tosiaan helpotti opiskeluajan elämäntavoissa, kuten joku aiemmin totesikin. En myöskään tykkää ostaa mitään velaksi ja välttelen lainoja. Mieleeni on jäänyt valistusohjelmat, joissa velkaantuneen luottokortit leikeltiin kahtia. Minäkin olen tehnyt pelkkiä pätkätöitä, korkeakoulututkinnosta huolimatta. Tunnen tuon työttömyyden ahdistuksen ja koen, ettei 90-luvun lama tainnut hellittää Suomessa oikeasti koskaan.

Ne, joilla on aina ollut töitä ja omat vanhemmat töissä, eivät tosiaan ymmärrä, minkälaisissa olosuhteissa joissakin perheissä eletään - vielä tänä päivänä. He luulevat, että sosiaalituilla katetaan kaikki, eikä kenelläkään ole Suomessa kurjaa. Ja jos on, se on oma vika.

Mistäköhän kumpuaa kansan jakautuminen? Entä vihamielinen suhtautuminen maahan_muuttoa kohtaan? Tai uusien puolueiden äänestysinto ja muutoksenhalu? Eipä tarvitse ihmetellä.

Minä näen työssäni joka päivä nuoria, jotka ovat toisen polven työttömiä. Monen vanhemmat menettivät työnsä 90-luvun lamassa, eikä perheissä ole sen koommin päästy pätkätöistä eroon. Moni nuori on menettänyt tulevaisuudenuskonsa ja katkeroitunut. Näitä nuoria on paljon.

Tämä on tosi surullista, mutta siitä ei puhuta.

Tämä on niin totta. Työttömyyden ja syrjäytymisen periytyminen ja laman vaikutukset lapsiin ja nuoriin on Suomen suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Ja siitä todellakaan ei juuri puhuta.

Mitä tuolle ongelmalle voi tehdä?

Etelässä käytiin kerran kymmenessä vuodessa. Risteilyillä useammin.

Koulussa kumit ja käsipyyhepaperit puolitettiin. Leivän päälle kotona käytettiin vissiin halvinta leivontamargariinia. Kaikesta oli tiukkaa, karkkia sai kerran viikossa; yksi pussi jaettiin kolmelle

Ei vaikuttanut lama mitenkään. Vanhemmilla oli silloinkin rahaa ihan hyvin  ja tulen nyt myös hyvin toimeen omillani.

Ärsyttää kun sukulaiset oli kuin haahkat kun maatila pakkohuutokaupattiin. Setä halus vanhan puhelimen ja otti keinun. Maatila oli jaettu jo monta vuosikymmentä sitten ja isäni oli maksanut veljen ulos kovalla rahalla kun mummo vaati. Silti oli kärkkymässä. Sanottiin että puhelinta et saa vaikka eihän se arvokas ole jotain 150e mutta kylän eka puhelin.

Silloin ei kukaan avustanut, sen sijaa kaverit kaikkos. Muutettiin sitten paikkakuntaa häpeän ja ihmisten ilkeyden vuoksi. Nykyään on ihmisillä enemmän empatiaa saa avustuksia ja facestakin ilmaiseksi tavaraa ryhmistä.

Jos kaverini omaisuus menisi niin enmä sitä hylkäisi, ilkeitä oli ihmiset silloin. Nyt viikonloppuna menen kyseiselle paikkakunnalle käymään markkinoille, jos joku koulukiusaajani tai muut jotka ei auttaneet tervehtii voitte kuvitella että mitä teen, en ainakaan tervehdi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna 1982.

Olen myöskin yh-perheestä, mutta äitini ammatin valinta sujui aika nappiin lama-Suomessa: hän on nimittäin juristi, asianajaja.

Töitä riitti erittäin hyvin konkurssien ja avioerojen sekamelskassa, joten arvioin, että hänellä meni paremmin kuin koskaan juuri silloin, kun muilla ei mennyt.

Vastasin kysymykseen, enkä tarkoita rehvastella.

Näin se vain meni.

Tuossa yläpuolellasi mietiskelin isäni tilannetta, jolla oli sama ammatti kuin äidilläsi. Mutta tosiaan, meillä ei koskaan tullut asiakkaiden määrä puheeksi, vaikka olen sinua vanhempi. Asiakkaita saattoi ehkä jopa olla enemmän, mutta toisaalta taas osahan on mennyt oikeusaputoimistoon tällöin. 

Jos paljon asiakkaita, julkisin varoin voidaan palkata ulkopuolinen juristi. Asioitani on selvittänyt sekä oikeusaputoimisto että ulkopuolinen asianajotoimisto (velkäjärjestely)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ostettiin osakkeita ja asuntoja halvalla. Maksoin niillä myöhemmin opinnot ja asunnon käsirahan.

Matkustettiin kotimaassa kuten muulloinkin. Kerättiin ruoka omalta maalta kuten muulloinkin. Äiti neuloi ja osti kirpparilta vaatteita kuten muulloinkin.

Sama meilläkin, vanhemmat erikoislääkäreitä, eikä lama vaikuttanut työkuvioihin. Mekin ostettiin sijoitusasuntoja, silloin niitä sai käsittämättömään pilkkahintaan. 

Kyllä lama vaikutti lääkäreidenkin työkuvioihin. 1994 valmistuneesta n. 100 hengen porukasta vain muutamalla oli valmistuessa työpaikka tiedossa. Aloittavalle kurssille professori tervetuliaispuheessaan sanoi: Te ette tule koskaan saamaan töitä. 

Mulla oli yh äiti, joka teki pitkää päivää. Meitä oli kolme lasta, ja asuttiin omakotitalossa. Lama näkyi siinä, että syötiin joskus hernaria ja näkkileipää. Käytin myös isoveljien vanhoja vaatteita. Olen siis nainen. Eipä tuo juuri haitannut, käytiin ulkomailla jne. Isän suku varakasta, joten sieltä saatiin rahaa, samoin äidin vanhemmilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä koulussa. Kirjat kierrätettiin ja leipänä oli ainoastaan näkkileipää. Ihan järkeviä juttuja kyllä. Luokkakoot (n. 25 oppilasta per luokka) olivat "suuria", tosin taitavat olla vielä suurempia nykyisellään.

Pelkkää näkkileipää mekin kyllä ennen lamaa 80-luvulla koulussa syötiin, ainakin Helsingissä. Ehkä muualla oli paremmat leivät?

Samoin meillä Vaasassa. Puuropäivinä saattoi saada pehmeää leipää. 

Meillä ei näkynyt juurikaan. Yhtenä jouluna muistan, että äiti kysy saako he lainata meidän lasten tileiltä rahaa. Mutta isä oli vakitöissä ja äitiki sai ekan vakituisen työpaikan lama-aikaan. Elämä oli sillon muutenki niin erilaista, matkustettiin kierrellen suomea ja vaatteet oli marketista. Se johtu varmaan eniten asuinpaikasta, ei lamasta.

Käytettiin Ulf Sundqvistin kuvaa tikkatauluna.

Sama kokemus. Minun lapseni kohdalla säästettiin ja vaativa leikkaus tehtiin kotikaupungissa sillä seurauksella että lapsi vammautui entisestään. Onneksi selvisi hengissä. Sehän oli selvä vahinko mikä todettiin. Olin sen verran nuori että en tajunnut vaatia hoitoa muualla. Verraten-varakkaan perheen lapsi jolla sama leikkaus- tehtiin viimeisen päälle isossa sairaalassa. 90luvulla köyhiä potkittiin päähän- luokkaerot olivat suurempia mitä nykyään. Ei silti- elämäni parasta aikaa- vähällä tuli toimeen ja osasi arvostaa. Nyt on liikaa kaikkea

Vein tuolloin lapseni päivähoitoon 8 eri bussia käyttäen päivän aikana. Läheltä ei paikkaa saanut. Palkka oli surkea, mutta saatiin ruokaa. Ajatus oli se, että itse olen lapseni tehnyt ja itse myös elätän.

Mitenkäs te nykyäidit?

Isän firma meni konkurssiin, ja äiti sai potkut. Jäätiin toimeentulotuen varaan ja menetettiin kaikki: asunto, auto ja velkasaneerauksessa pitkälle 2000 luvulla. Minuun tämä on vaikuttanut niin, että esimerkiksi en ole uskaltanut ottaa lainaa asuntoon tai autoon. Pelkään, että talouteen tulee kupru ja asunto myydään pilkkahintaan pois, ja minut ajetaan kurjuuteen 20 vuodeksi, kuten vanhemmilleni tehtiin.

-93 vuonna valmistuin ammattiin ja suoraan kortistoon. Yksi luokkalainen sai kesätöitä ja siitä oli juttu ihan lehdessä kuinka onnekas oli ja sitä etsimällä löytyi. Tunsin elämän tosi ankeaksi, asuin vanhempien luona, ei mitään tekemistä, tein satoja työhakemuksia, odotin klo 16 saakka kotona että jos lankapuhelin soi niin ehkä joku pyytäs töihin. Ei soinu, sain työllistämistöitä kun oli ollut vuoden työttömänä. Kun oli tehnyt sen 6kk pätkän sainkin taas vuoden oottaa...

Nyt vakkaritöissä kohta 12 vuotta. Vakkarityön saamiseen meni 13 pitkää pätkätyö vuotta..

Silloin mietti että näin ankeeta on työttömän arki, mihkään ei varaa

Ei mitenkään. Isä jatkoi samoissa töissä kuin aina ja äiti jatkoi kotiäitinä, kuten aina.

Vierailija kirjoitti:

Lisää? Onko vaikutanut elämäänne myöhemmin?

En halua käyttää luottokortteja tai ostaa mitään millään osamaksulla.

Vaikka olisi varaa maksaa luottolaskutkin, niin en halua vinguttaa Visaa. Ja miestäni se kummeksuttaa ja naurattaa, koska olen kuulemma vanhanaikainen.

Syynä tähän on 1990-luvun laman valistus. TV-ohjelmat, joissa ulosottoon päätyneen velkavangin luottokortit leikattiin ensiksi kahtia. Luotolla oli helppo huijata itseä luulemaan, että on varaa kaikkeen ja elää reteämmin kuin todellisuudessa voi.

N42

Vierailija kirjoitti:

Muistan tuon ajan. Silloin topless oli jees ja kaupunkien parhailla liikepaikoilla oli kirpputoreja. Oli myös paljon mies ja kaljahanayrittäjiä. Alue oli aidattu narulla ja sen sisällä oli valkoisia muovituoleja,

Nykyisin on itsensä kaupittelu netissä jees, kaupunkien parhailla liikepaikoilla on työnvälitysfirmoja (joilla on välitettäviä keikkalaisia runsaasti) sekä itsepalvelukirpputoreja, joiden pöytävuokrahinnat ovat aika reippaat. Pubejakin kaduilla riittää ja kaikenmaailman feissareita. Puhelinmyynti tuli myös 90-luvulla näköjään jäädäkseen. Topless-tarjoilijoita ja -kampaajia ei ole sen koommin näkynyt.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheellä meni hyvin, lomailimme mm. Brasiliassa, Japanissa, Thaimaassa ym. Muistan kyllä sen, että näistä matkoista yritin olla vähän hyshys koulussa, sillä tiesin että monilla oli perheissä vaikeuksia toimeentulon kanssa.

Jännä miten nää viestit edelleen nostaa pintaan kiukkua. Meillä kun ei ollu mitään. Ei muotivaatteita, ei päässyt mukaan kun teini-ikäiset kaverit kävi leffassa, hamppareilla, isossa naaprikaupungissa shoppailemassa.

Syvälle näyttää katkeruus jääneen. Vaikka sinua en edes tunne.