90-luvulla lapsuutta viettäneet! Miten lama näkyi teidän perheessänne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa kaikkia niitä joilla lama ei näkynyt mitenkään, en käsitä miksi, eikö se ole hyvä vaan ettei kaikilla ole mennyt asiat heikommin.

Niin, minusta on kiinnostavaa nähdä, miten erilaisissa ”kuplissa” ihmiset ajassa elivät.

Minunkin puolisoni vanhemmat saivat tehdä rauhassa uriaan ja kasvattaa sijoituksiaan. Puolisoni ihmettelikin, että ”Mikä lama? Ei heillä ainakaan eletty missään sen kummemmassa köyhyydessä. Matkustetiin ulkomailla, osteltiin merkkikamoja jne.”

Minun kotonani taas vanhemmat ajoivat alas yrityksensä, koska myynti laski ja korot nousivat aivan hävyttömästi. (Onneksi näin, ettei mennyt konkkaan.) Vanhemmat olivat työttöminä ja pinnat kireinä. Syötiin halpaa ruokaa ja pihtailtiin vähän kaikessa.

Minua hävetti vanhempien työttömyys, en puhunut siitä kenellekään. Opin tulemaan toimeen niukoilla varoilla ja tekemään itse, mikä tosiaan helpotti opiskeluajan elämäntavoissa, kuten joku aiemmin totesikin. En myöskään tykkää ostaa mitään velaksi ja välttelen lainoja. Mieleeni on jäänyt valistusohjelmat, joissa velkaantuneen luottokortit leikeltiin kahtia. Minäkin olen tehnyt pelkkiä pätkätöitä, korkeakoulututkinnosta huolimatta. Tunnen tuon työttömyyden ahdistuksen ja koen, ettei 90-luvun lama tainnut hellittää Suomessa oikeasti koskaan.

Ne, joilla on aina ollut töitä ja omat vanhemmat töissä, eivät tosiaan ymmärrä, minkälaisissa olosuhteissa joissakin perheissä eletään - vielä tänä päivänä. He luulevat, että sosiaalituilla katetaan kaikki, eikä kenelläkään ole Suomessa kurjaa. Ja jos on, se on oma vika.

Mistäköhän kumpuaa kansan jakautuminen? Entä vihamielinen suhtautuminen maahan_muuttoa kohtaan? Tai uusien puolueiden äänestysinto ja muutoksenhalu? Eipä tarvitse ihmetellä.

Minä näen työssäni joka päivä nuoria, jotka ovat toisen polven työttömiä. Monen vanhemmat menettivät työnsä 90-luvun lamassa, eikä perheissä ole sen koommin päästy pätkätöistä eroon. Moni nuori on menettänyt tulevaisuudenuskonsa ja katkeroitunut. Näitä nuoria on paljon.

Tämä on tosi surullista, mutta siitä ei puhuta.

Tämä on niin totta. Työttömyyden ja syrjäytymisen periytyminen ja laman vaikutukset lapsiin ja nuoriin on Suomen suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Ja siitä todellakaan ei juuri puhuta.

Luulenpa, että se rupeaa kiinnostamaan ja puhututtamaan siinä tapauksessa, mikäli he aktivoituvat uhmaamaan vallitsevaa yhteiskuntaamme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oksettaa tämä ketju. Minä en muista lapsuudesta/nuoruudestani mitään. Tiedän vain olleeni näkymätön lapsi. Meillä oli riitoja ja pahaa oloa. Ja uhka siitä kuinka pankki vie talon. En tiedä tiesinkö lamasta, tiesin kyllä että me oltiin köyhiä, naapureilla meni paremmin.

Minä en uskaltanut ikinä pyytää mitään ja omasta vähästäkin luovuin sisarusteni hyväksi, enhän ansainnut mitään. Jos sain joskus vaikka rahaa uusiin housuihin ja kävin ne sitten ostamassa, sain vaan pahan mielen kun ajattelin että nyt meiltä menee talo alta, kun ostin uudet housut.

Mua niin oksettaa, alkoi nyt itkettää. Ei minulle kukaan koskaan ikinä mitään selittänyt. Varmaan koko perhe ollut masentuneita, kuka minut olisi huomannut. Olen yhä masentunut, aloin parisuhteeseen pelurin kanssa jonka ulosottoa olen maksellut... Mikä lie kiltin lapsen syndrooma vieläkin päällä. 

Kyllä mä olen tyhmä!!! 

- 80-l alussa syntynyt, kouluttamaton epäonnistuja...

Se on hyvä, että ketju herätti sinut. Löydät asiat, joita olet padonnut. Mikä velvollisuus sinulla on maksella pelurin ulosottoa, maksakoot itse! Eka askel itsenäisyyteen ja itsekunnioitukseen: lopeta se maksaminen, vedä rajat.

Juuri näin! paitsi hän voi maksaa niitä pelurin ulosottoja ilman valinnanvaraa jos on mennyt ottamaan sen toisen puolesta pelivippejä omille nimilleen.. jos (toivottavasti) näin ei ole niin todellakin nyt lopeta maksaminen! Jäi minullekkin lapsuuden niukkuudesta ym.”kiltin tytön syndrooma”. Paljon aiheuttanut harmia ihmissuhteissa kun omat rajat venyy ja paukkuu milloin mitenkin, mutta on myös antanut sisua ”pärjätä omillaan”. Äitiltä en paljon kymppiä enempää tingannut rahaa edes teininä. (Kaikilla muilla keinoilla kyllä kapinoin). Toki vähävaraisuus ja isän (kuolemaan johtanut) alkoholismi (tämänkin termin opin vasta aikuisena, ei sitä ainakaan meillä ysärillä tunnettu) aiheuttivat häpeää ja itsetunto ongelmiakin mihin koko persoonani on valitettavasti rakentunut, mutta näillä eväillä mennään! Jollekkin se on trauma, minulle se oli oppitunti.

Ei mitenkään . Opin joskus yläasteella koulussa että silloin oli ollut lama. Äitin oli vaikee löytää töitä kun oli monta vuotta kotiäitinä mutta ei vaikuttanut meidän elämään kun isällä hyvät tulot . Syntynyt oon -91.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna 1982.

Olen myöskin yh-perheestä, mutta äitini ammatin valinta sujui aika nappiin lama-Suomessa: hän on nimittäin juristi, asianajaja.

Töitä riitti erittäin hyvin konkurssien ja avioerojen sekamelskassa, joten arvioin, että hänellä meni paremmin kuin koskaan juuri silloin, kun muilla ei mennyt.

Vastasin kysymykseen, enkä tarkoita rehvastella.

Näin se vain meni.

Tuossa yläpuolellasi mietiskelin isäni tilannetta, jolla oli sama ammatti kuin äidilläsi. Mutta tosiaan, meillä ei koskaan tullut asiakkaiden määrä puheeksi, vaikka olen sinua vanhempi. Asiakkaita saattoi ehkä jopa olla enemmän, mutta toisaalta taas osahan on mennyt oikeusaputoimistoon tällöin. 

Ei varmaan mitenkään, kun vanhemmilla oli tarpeeksi töitä. Perussäästeliäästi elettiin silloin ja sen jälkeenkin.

Lama jatkuu! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä koulussa. Kirjat kierrätettiin ja leipänä oli ainoastaan näkkileipää. Ihan järkeviä juttuja kyllä. Luokkakoot (n. 25 oppilasta per luokka) olivat "suuria", tosin taitavat olla vielä suurempia nykyisellään.

Hah, kouluissa eletään edelleen lama-säästöissä. Kirjat kierrätetään, työkirjoihin ei saa kirjoittaa. Luokkakoot edelleen maksimissaan. Askartelutarvikkeista jatkuva pula: "keksi jotakin kivaa ruutupaperista, köyhyys ei ole luovuuden este". Ruokana kurjalaatuisia eineksiä ja sitä ikuista näkkileipää. Sisäilmaongelmia, sillä koulut homehtuvat, kun lomien ja viikonloppujen ajaksi ilmastoinnit pannaan kiinni, ettei kulu energiaa. Erityisopetukseen ei riitä resursseja, vaan erityiset oppilaat integroidaan normiluokkiin ja opetus takkuaa keskeytysten vuoksi jatkuvasti, ikävä kyllä.

Ei kyllä täällä koulussa ruoka ole kurjalaatuista einestä.

Onneksi ei mitenkään. Lama oli vain termi jota kuuli uutisissa ja muissa yhteyksissä ilman, että sillä oli sen kummempaa suoranaista vaikutusta omaan elämään. Tokihan se ympäröivään yhteiskuntaan vaikutti.

Lama ei näkynyt = alapeukku

Lama iski pahasti = yläpeukku

Palstan logiikka = kurjuus on jees?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa kaikkia niitä joilla lama ei näkynyt mitenkään, en käsitä miksi, eikö se ole hyvä vaan ettei kaikilla ole mennyt asiat heikommin.

Niin, minusta on kiinnostavaa nähdä, miten erilaisissa ”kuplissa” ihmiset ajassa elivät.

Minunkin puolisoni vanhemmat saivat tehdä rauhassa uriaan ja kasvattaa sijoituksiaan. Puolisoni ihmettelikin, että ”Mikä lama? Ei heillä ainakaan eletty missään sen kummemmassa köyhyydessä. Matkustetiin ulkomailla, osteltiin merkkikamoja jne.”

Minun kotonani taas vanhemmat ajoivat alas yrityksensä, koska myynti laski ja korot nousivat aivan hävyttömästi. (Onneksi näin, ettei mennyt konkkaan.) Vanhemmat olivat työttöminä ja pinnat kireinä. Syötiin halpaa ruokaa ja pihtailtiin vähän kaikessa.

Minua hävetti vanhempien työttömyys, en puhunut siitä kenellekään. Opin tulemaan toimeen niukoilla varoilla ja tekemään itse, mikä tosiaan helpotti opiskeluajan elämäntavoissa, kuten joku aiemmin totesikin. En myöskään tykkää ostaa mitään velaksi ja välttelen lainoja. Mieleeni on jäänyt valistusohjelmat, joissa velkaantuneen luottokortit leikeltiin kahtia. Minäkin olen tehnyt pelkkiä pätkätöitä, korkeakoulututkinnosta huolimatta. Tunnen tuon työttömyyden ahdistuksen ja koen, ettei 90-luvun lama tainnut hellittää Suomessa oikeasti koskaan.

Ne, joilla on aina ollut töitä ja omat vanhemmat töissä, eivät tosiaan ymmärrä, minkälaisissa olosuhteissa joissakin perheissä eletään - vielä tänä päivänä. He luulevat, että sosiaalituilla katetaan kaikki, eikä kenelläkään ole Suomessa kurjaa. Ja jos on, se on oma vika.

Laman aikana kasvaneet köyhien lapset ehtivät syrjäytyä, heistä ei välitetytty. Nyt nuorisotakuu keskittyy nuoriin eikä laman aikana kasvaneilla ole enää mitään mahdollisuuksia päästä töihin koska ovat yli-ikäisiä, poikkeuksena tietenkin ne jotka onnistuivat löytämään työpaikan nuorempana.

Mistäköhän kumpuaa kansan jakautuminen? Entä vihamielinen suhtautuminen maahan_muuttoa kohtaan? Tai uusien puolueiden äänestysinto ja muutoksenhalu? Eipä tarvitse ihmetellä.

Minä näen työssäni joka päivä nuoria, jotka ovat toisen polven työttömiä. Monen vanhemmat menettivät työnsä 90-luvun lamassa, eikä perheissä ole sen koommin päästy pätkätöistä eroon. Moni nuori on menettänyt tulevaisuudenuskonsa ja katkeroitunut. Näitä nuoria on paljon.

Tämä on tosi surullista, mutta siitä ei puhuta.

Tämä on niin totta. Työttömyyden ja syrjäytymisen periytyminen ja laman vaikutukset lapsiin ja nuoriin on Suomen suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Ja siitä todellakaan ei juuri puhuta.

Luulenpa, että se rupeaa kiinnostamaan ja puhututtamaan siinä tapauksessa, mikäli he aktivoituvat uhmaamaan vallitsevaa yhteiskuntaamme. 

Isä (yh) tienasi erittäin hyvin alalla, missä konkurssit ovat iso tulonlähde. Teki kaukomatkoja, taloon kylpyläosaston jne. Opiskelin enkä saanut laman vuoksi kesätöitä. Isä ei auttanut minua taloudellisesti mitenkään. Yksi lähisukulainen huolehti, lähetti ruokapaketteja, joiden ohessa oli muutama satanen (markka-aika).

Vanhemmilta meni molemmilta työpaikka alta, mutta löysivät pätkätöitä. Päättivät muuttaa meidät kesämökille, irtisanoivat vuokrakämpän ja tekivät pätkissä töitä niin, että toinen oli aina ansiosidonnaisella meidän lasten kanssa. Siihen aikaan oli kuulemma mukava summa.

Metsässä leikittiin, niin ei tarvittu uusia leluja. Isoäiti oli ompelija, joten teki meille vaatteita. Toinen mummo oli varakkaampi (oli voittanut lotossa tms pienen potin tai perinyt juuri ennen lamaa, en muista tarkalleen) ja vei meidät kerran kesässä huvipuistoon. Lainasi myös vanhemmilleni rahaa, jos ennen palkkapäivää raha loppui.

Kaikilla paikkakunnan lapsilla oli aika sama tilanne. Nousukaudella erot näkyivät sitten parhaiten siinä, kenellä oli kotona netti, ja myöhemmin kännyköissä (kenellä sellainen oli, kenen omassa oli värit jne).

Ei mitenkään. Mun vanhemilla eivät jäänneet ilman työtä. Mutta muistan kun autettiin yhtä perhettä jossa molemmat vanhemmat jäi ilman työtä.

Vanhemmillani oli kaikki hyvin, vakivirat ja asuntolaina maksettu loppuun jo 80-luvulla. Itse kirjoitin laman aikana ylioppilaaksi ja kesätyöt loppuivat kuin seinään. Seuraavana vuonna pääsin sairaalaan kesätöihin ja siellä säästettiin kääntämällä toimiston roskapussit ja käyttämällä uudelleen. Poikaystävä oli ostanut ensiasunnon velkarahalla juuri ennen lamaa ja siitä tuli painajainen: korot nousi pilviin ja asunnon hinta romahti reilusti siitä olevan velkamäärän alle. Kiinteistövälittäjän mukaan asuntojen hinnat eivät tulisi enää ikinä nousemaan 80-luvun lopun tasolle. Siinä kämpässä oltiin sitten vuosikausia loukussa, mutta saatiin maksettua.

Opiskellessani uskoin, etten ikinä tule saamaan työpaikkaa. Kotiviinä tuli tehtyä. Onneksi vanhemmat auttoivat laskujen maksussa koko opiskeluajan. Lamasta jäi varovaisuus, en esim. uskaltanut ostaa omaa asuntoa heti vakityön saatuani 2000-luvun alussa kun pelkäsin hintojen romahtavan uudelleen ja velkojen jäävän käteen. Sama ongelma monella ikätovereilla, ostettiin ne asunnot sitten 10 vuotta myöhemmin reilusti kalliimmalla.

Vierailija kirjoitti:

Melkein tulee itku, miten näissä monissakin viesteissä lukee isän tai äidin itsemurhasta. Oliko tuo tlanne tosiaan noin paha, että moni päätyi tuohon..? Onko näitä tilastoitu millään tapaa?  Tietenkin ajat oli eri. Ei ehkä tuettu ihmisiä samalla tapaa mitä nykyään. Apua saatavilla jne.

Vuonna 1990 itsemurhia oli 1500, tekee noin neljä itsemurhaa päivässä! Olen aiemmin todennut, että tämä luettakoon Esko Ahon suurimmaksi "saavutukseksi" pääministerinä.

Tässä linkki tilastoon https://findikaattori.fi/fi/10

Siten, että isää ei juuri näkynyt. Teki töitä niin paljon, että lähti aamulla ennen heräämistäni ja tuli usein kotiin vasta kun olin jo mennyt nukkumaan. Teki montaa eri työtä huonolla liksalla. Viikonloput nukkui, oli pahasti masentunut ja burnoutin partaalla koko ajan, mutta ei antanut periksi, perhe piti elättää. Usein itkeskeli itsekseen. Oli myös aika räjähdysherkkä, oli usein huonotuulinen. Äiti oli kotona, teki kotoa käsin työtä silloin tällöin kuin oli tilausta (ompelupalveluita).

Isä jäi etäiseksi. Koko lapsuuden tuntui, kuin olisi ollut joku vieras mies talossa, kun isä oli kotona. Mutta tuon työteliäisyyden ansiosta meillä oli yltäkylläinen lapsuus. Huvipuistossa käytiin joka kesä, joka vappu saatiin itse valita foliopallot. Jouluna oli valtavat määrät lahjoja. Käytiin eläintarhassa, jäätelöllä, mitä kaikkea.

Sen on vasta aikuisiällä tajunnut, miten paljon isä teki meidän eteemme. Teininä ja nuorena aikuisena olin katkera, kun ei ollut paikalla. Nykyään vain säälittää, ja olen kiitollinen kaikesta siitä vaivannäöstä.

Sitä aina toivoo, että läheisillä olisi ollut aina onnellinen elämä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän huomaa, ettei täällä onnellisia ole juuri kukaan.

Isä teki isot yrityskaupat ja jäi "eläkkeelle" 40-vuotiaana. 

Minulla ei ollut mitään tietoa lamasta. 

Olin jo silloin nuori aikuinen mutta asuin vanhempien kanssa. Iso isku oli isän irtisanominen hyväpalkkaisesta työstä. Eihän tuollaista vaan tapahdu ikinä ellei ole ihan tärppö työntekijä, tai näinhän oli aina ajateltu kun ei irtisanomisia oltu harrastettu ennen lamaa juuri ollenkaan tuotannollisten ja taloudellisten syiden takia. Tai näin ainakin meidän perheessä oli asiat koettu.

Hirveä huoli tulevaisuudesta koska vaikka äiti oli töissä niin yhteistelmä, yksi huono palkka ja asuntolaina toimii harvoin. Ja vielä huoli siitä uuden työn löytymisestä. Olihan lama ja uudet työpaikat kortilla.

Onneksi parin kuukauden työttömyyden jälkeen isä sai taas töitä ja melkein yhtä hyvällä palkalla mitä oli edellisessäkin.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä koulussa. Kirjat kierrätettiin ja leipänä oli ainoastaan näkkileipää. Ihan järkeviä juttuja kyllä. Luokkakoot (n. 25 oppilasta per luokka) olivat "suuria", tosin taitavat olla vielä suurempia nykyisellään.

Sama meno jatkui vielä vuosituhannen alussa. Itse aloitin koulun v. 2003 ja ainakin kolmosluokkaan asti kaikki kirjat kierrätettiin. Osa niistä oli monta vuotta vanhoja.

Ei kai mitenkään. Ei koskaan oltu mitään varakkaita, mutta ihan ok tultiin toimeen, ostettiin juttuja ja käytiin lomamatkoillakin koko 90-luvun ajan.

Olin parikymppinen eikä lama näkynyt millään muulla lailla kuin siten että -92 oli mahdotonta saada kesätöitä. Ratkaisin asian opiskelemalla myös kesän jolloin sain opintotukea.