Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Edes terapiassa en ole saanut käytyä läpi kuin pienen osan kokemistani vaikeuksista. Silti ne muutkin kokemukset yhä vaikuttavat minuun.
23.06.2018 |
Olen käynyt vuosia terapiassa. Silti on aiheita, joista en ole saanut puhuttua. En ole koskaan kertonut miten paljon minuun on vaikuttanut ensin koulukiusatuksi ja myöhemmin raiskatuksi tuleminen.
Olen puhunut monista asioista, mutta koska aikaa on joka käynnillä vain vähän, niin en ole koskaan päässyt niin pitkälle, että olisin päässyt vuosien aikana avaamaan näitä traumoja. Ajattelen aina, että puhun niistä isommista ja merkittävämmistä jutuista ensin. Ja sitten aika jo loppuukin.
Ehkä en ole myöskään puhunut näistä asioista, koska ne hävettävät. Hävettää joutua kiusatuksi vuosien ajan ja hävettää joutuminen raiskatuksi. Ja sitä ajattelee, että kiusaaminen olisi voinut olla vieläkin pahempaa ja raiskaustilanne vieläkin kamalampi, selvästi vielä väkivaltaisempi, fyysisesti vammauttava. Ja onhan asioista jo aikaakin.
Sitä yrittää painaa kaikkea kokemaansa mielessä taka-alalle ja ajatella, että menee ihan kohtalaisesti. Huonomminkin ainakin voisi mennä. Silti välillä huomaa sen, että kyllä nämäkin kokemukset vaikuttavat omaan toimintaan, vaikkei niistä puhukaan. Suhtaudun yhä yleisellä tasolla ihmisiin hyvin epäilevästi ja välttelen ihmisryhmiä.
Oletteko te muut huomanneet vastaavaa? Että hirveän paljon tärkeitä asioita jää kiireessä käsittelemättä, koska käyntiajat menevät niihin kaikkein akuuteimpiin asioihin?
Kommentit (42)
Raiskatuksi tuleminen ei ollut sinun syytäsi, vaan jonkun vastenmielisesti ja rikollisesti käyttäytyneen miehen teko.
Kuka tahansa voi päätyä koulukiusatuksi. Ikävää, että se olit sinä.
Kirjoita vaikka paperille, mitä on tapahtunut ja mitä tunnet ja anna vastaanoton alussa paperi luettavaksi terapiassa. Asioista vo olla helpompi puhua.
Toivotan sinulle mahdollisimman hyvää vointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raiskatuksi tuleminen ei ollut sinun syytäsi, vaan jonkun vastenmielisesti ja rikollisesti käyttäytyneen miehen teko.
Kuka tahansa voi päätyä koulukiusatuksi. Ikävää, että se olit sinä.
Kirjoita vaikka paperille, mitä on tapahtunut ja mitä tunnet ja anna vastaanoton alussa paperi luettavaksi terapiassa. Asioista vo olla helpompi puhua.
Toivotan sinulle mahdollisimman hyvää vointia.
Tuo on varmasti hyvä tapa ottaa asiat puheeksi. Ja kyllähän kirjoittaminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeä estää sua
Miten siitä pääsee eroon? Olen lapsesta asti tottunut aina korostamaan pärjäävää puoltani. Siitä on terapiassakaan vaikea täysin päästä eroon.
Itse pääsin eroon häpeästä, kun ymmärsin että se oli ongelmien pohjalla vanhemmillani, jotka kasvattivat minut "häpeän raamatulla". Piti elää ja olla liian hiljaa, uhkana oli "mitähän muut ajattelevat". Häpeä oli vanhempieni ongelma, ei minun. Elän nykyään normaalisti, olen avoin ja onnellinen. Voin puhua avoimesti luotetulle ihmisille taustoistani, josta löytyy itseeni kohdistuen henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sitä mihin minut oli kotona opetettu ottamaan vastaan. Persoonallisuushäiriöisten vanhempieni kanssa en halua olla missään tekemisissä, koska he olivat ainoita jotka toivat elämääni vain huonoja asioita.
Oletko kokenut, että muut ovat osanneet suhtautua luontevasti asioihin, joista olet puhunut?
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
En tehnyt kommenttini kiusatakseni sinua vaan lähinnä mietin että terapiassa voisi ola parantamisen varaa jos se jättää potlaan noin heitteille. Vuosia terapiassa ja silti roppakaupalla tunnelukkoja. Ehkäpä siinä on syy miksi joutuu aina palaamaan niihin isompiin/akuuteimpiin asioihin kun se todellinen ongelma on jossain muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
En tehnyt kommenttini kiusatakseni sinua vaan lähinnä mietin että terapiassa voisi ola parantamisen varaa jos se jättää potlaan noin heitteille. Vuosia terapiassa ja silti roppakaupalla tunnelukkoja. Ehkäpä siinä on syy miksi joutuu aina palaamaan niihin isompiin/akuuteimpiin asioihin kun se todellinen ongelma on jossain muualla.
Todellinen ongelma on siinä, että joltain osin olen täysin menettänyt uskoni ihmisiin. En järjen tasolla, mutta tunteen tasolla. Voi olls, että tuota ahdistukseni perussyytä ei ole kunnolla edes mahdollista korjata. Pystyn pitämään siitä johtuvan ahdistuksen melko hyvin kurissa, mutta välillä se työntyy esiin ja hankaloittaa ihmissuhteitani. Epäilen, että tämän asian kanssa joudun tekemään töitä koko loppuelämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
En tehnyt kommenttini kiusatakseni sinua vaan lähinnä mietin että terapiassa voisi ola parantamisen varaa jos se jättää potlaan noin heitteille. Vuosia terapiassa ja silti roppakaupalla tunnelukkoja. Ehkäpä siinä on syy miksi joutuu aina palaamaan niihin isompiin/akuuteimpiin asioihin kun se todellinen ongelma on jossain muualla.
No jotkut tarvitsevat terapiaa kymmenenkin vuotta. Ei voi olettaa että jos vauvasta asti on saanut eläimen kohtelua, että ihmisestä tulisi normaali esim 200 terapiatunnin jälkeen. Terapiaa on itselläkin vain kerran viikossa, tarvitsisin sitä joka päivä kolme tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
En tehnyt kommenttini kiusatakseni sinua vaan lähinnä mietin että terapiassa voisi ola parantamisen varaa jos se jättää potlaan noin heitteille. Vuosia terapiassa ja silti roppakaupalla tunnelukkoja. Ehkäpä siinä on syy miksi joutuu aina palaamaan niihin isompiin/akuuteimpiin asioihin kun se todellinen ongelma on jossain muualla.
No jotkut tarvitsevat terapiaa kymmenenkin vuotta. Ei voi olettaa että jos vauvasta asti on saanut eläimen kohtelua, että ihmisestä tulisi normaali esim 200 terapiatunnin jälkeen. Terapiaa on itselläkin vain kerran viikossa, tarvitsisin sitä joka päivä kolme tuntia.
Siinä onkin hyvä terapian kohennus ehdotus. Itsekin olen sitä mieltä että terapiaa pitäisi olla tarjolla intensiivisemmin ja monipuolisemmin. Kerta viikkoon väistämättä pidentää sitä prosessia turhaan. Ja varsinkin sellainen jolla on erityisen vaikea tausta pitäisi olla niitä tukitoimenpiteitä enemmän ja ehkä yksi läsnäoleva ihminen antamassa mallia normaalista kommunikaatiosta. Ainoa mikä tulee tielle on resurssit mikä on sääli mielenterveysongelmaisten puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
En tehnyt kommenttini kiusatakseni sinua vaan lähinnä mietin että terapiassa voisi ola parantamisen varaa jos se jättää potlaan noin heitteille. Vuosia terapiassa ja silti roppakaupalla tunnelukkoja. Ehkäpä siinä on syy miksi joutuu aina palaamaan niihin isompiin/akuuteimpiin asioihin kun se todellinen ongelma on jossain muualla.
No jotkut tarvitsevat terapiaa kymmenenkin vuotta. Ei voi olettaa että jos vauvasta asti on saanut eläimen kohtelua, että ihmisestä tulisi normaali esim 200 terapiatunnin jälkeen. Terapiaa on itselläkin vain kerran viikossa, tarvitsisin sitä joka päivä kolme tuntia.
Siinä onkin hyvä terapian kohennus ehdotus. Itsekin olen sitä mieltä että terapiaa pitäisi olla tarjolla intensiivisemmin ja monipuolisemmin. Kerta viikkoon väistämättä pidentää sitä prosessia turhaan. Ja varsinkin sellainen jolla on erityisen vaikea tausta pitäisi olla niitä tukitoimenpiteitä enemmän ja ehkä yksi läsnäoleva ihminen antamassa mallia normaalista kommunikaatiosta. Ainoa mikä tulee tielle on resurssit mikä on sääli mielenterveysongelmaisten puolesta.
Totta! On hankalaa, että intensiivistä asioiden työstämistä joutuu tekemään pääosin itsekseen vuodesta toiseen. Se on aika kuormittavaa sekä ihmiselle itselleen että hänen läheisilleen. Intensiivisemmät terapiajaksot voisivat merkittävästi nopeuttaa edistymistä mielenterveyden kanssa sekä pitää työkykyä paremmalla tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatka terapiaa vielä. Voisit vaikka kirjoittaa paperille nämä asiat ja antaa terapeutille luettavaksi. Joskus puhuminen on vaikeaa, mutta kun saat keskustelun avattua, niin silloin helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatka terapiaa vielä. Voisit vaikka kirjoittaa paperille nämä asiat ja antaa terapeutille luettavaksi. Joskus puhuminen on vaikeaa, mutta kun saat keskustelun avattua, niin silloin helpottaa.
Täytyy tehdä niin. Ymmärrän kyllä, että omien rajojen kanssa on vielä paljon epäselvyyttä, jos en yhtäkään osaa suhtautua koulukiusaamiseen tai raiskaukseen erityisen pahoina juttuina, kun vertaan niitä muihin kokemuksiin. Ja kun en ole käsitellyt niitä kunnolla, niin en ole myöskään kunnolla päässyt toipumisen kanssa vauhtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
En tehnyt kommenttini kiusatakseni sinua vaan lähinnä mietin että terapiassa voisi ola parantamisen varaa jos se jättää potlaan noin heitteille. Vuosia terapiassa ja silti roppakaupalla tunnelukkoja. Ehkäpä siinä on syy miksi joutuu aina palaamaan niihin isompiin/akuuteimpiin asioihin kun se todellinen ongelma on jossain muualla.
No jotkut tarvitsevat terapiaa kymmenenkin vuotta. Ei voi olettaa että jos vauvasta asti on saanut eläimen kohtelua, että ihmisestä tulisi normaali esim 200 terapiatunnin jälkeen. Terapiaa on itselläkin vain kerran viikossa, tarvitsisin sitä joka päivä kolme tuntia.
Siinä onkin hyvä terapian kohennus ehdotus. Itsekin olen sitä mieltä että terapiaa pitäisi olla tarjolla intensiivisemmin ja monipuolisemmin. Kerta viikkoon väistämättä pidentää sitä prosessia turhaan. Ja varsinkin sellainen jolla on erityisen vaikea tausta pitäisi olla niitä tukitoimenpiteitä enemmän ja ehkä yksi läsnäoleva ihminen antamassa mallia normaalista kommunikaatiosta. Ainoa mikä tulee tielle on resurssit mikä on sääli mielenterveysongelmaisten puolesta.
Ei ole kyse resursseista vaan halusta; tuo tapahan tulisi paljon halvemmaksi kuin kymmenien vuosien tuet valtiolta kun ihminen ei ole työkykyinen, kun ei saa riittävästi hoitoa. Fyysisissä sairauksissa kaikki hoidetaan niin terveeksi kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän hyötyä terapiasta on jos pitää itse vapaa-ajallakin käsitellä näitä asioita ja sitten vielä keksiä omillaan miten esimerkiksi olla tuntematta häpeää. Mitä se terapeutti tässä skenaariossa edes tekee?
Kuten sanoin, niin on tukemassa sitä arjen toimivuutta. Ja on auttanut niiden asioiden käsittelyssä, josta olen siellä puhunut.
En tehnyt kommenttini kiusatakseni sinua vaan lähinnä mietin että terapiassa voisi ola parantamisen varaa jos se jättää potlaan noin heitteille. Vuosia terapiassa ja silti roppakaupalla tunnelukkoja. Ehkäpä siinä on syy miksi joutuu aina palaamaan niihin isompiin/akuuteimpiin asioihin kun se todellinen ongelma on jossain muualla.
No jotkut tarvitsevat terapiaa kymmenenkin vuotta. Ei voi olettaa että jos vauvasta asti on saanut eläimen kohtelua, että ihmisestä tulisi normaali esim 200 terapiatunnin jälkeen. Terapiaa on itselläkin vain kerran viikossa, tarvitsisin sitä joka päivä kolme tuntia.
Siinä onkin hyvä terapian kohennus ehdotus. Itsekin olen sitä mieltä että terapiaa pitäisi olla tarjolla intensiivisemmin ja monipuolisemmin. Kerta viikkoon väistämättä pidentää sitä prosessia turhaan. Ja varsinkin sellainen jolla on erityisen vaikea tausta pitäisi olla niitä tukitoimenpiteitä enemmän ja ehkä yksi läsnäoleva ihminen antamassa mallia normaalista kommunikaatiosta. Ainoa mikä tulee tielle on resurssit mikä on sääli mielenterveysongelmaisten puolesta.
Ei ole kyse resursseista vaan halusta; tuo tapahan tulisi paljon halvemmaksi kuin kymmenien vuosien tuet valtiolta kun ihminen ei ole työkykyinen, kun ei saa riittävästi hoitoa. Fyysisissä sairauksissa kaikki hoidetaan niin terveeksi kuin mahdollista.
Tuo on totta! Tuntuu että se riittää hoidon tavoitteeksi hyvin, että mielenterveysongelmista kärsivä pysyy edes jotenkuten hengissä. Elämänlaatu on aivan toissijainen asia hoitoa suunniteltaessa.
En nyt halua loukata enkä vähätellä, mutta oletko koskaan yhtään kyseenalaistanut sitä ajatusta, että traumat eivät saisi päästä vaikuttamaan ihmiseen? Menneisyys nimittäin vaikuttaa aika vahvastikin aivan jokaiseen ihmiseen. Traumataustaisilla toki vahvemmin ja ikävämmin, ja jotenkin niitä traumoja kannattaa toki yrittää työstää. Mutta siinä samalla saattaa helposti kehittää liian neuroottisen suhtautumisen itsensä korjaamiseen. Tulee yritettyä ja vaadittua itseltään asioita, joihin ei oikeasti pysty kukaan ihminen, saati vaurioitunut. Enkä nyt tarkoita että pitäisi täysin luovuttaa, jos jokin tuottaa jatkuvasti kärsimystä jonka kanssa ei jaksa elää, totta kai kannattaa yrittää kaikkensa kärsimyksen lopettamiseen. Mutta on eri asia pyrkiä eroon kärsimyksestä kuin pyrkiä tekemään itsestään ehjän. Kärsimystä voi myös itse lisätä, jos laittaa riman liian korkealle ja yrittää liian kovasti vaikuttaa itseensä. Joskus auttaa parhaiten se että hyväksyy oman taustansa ja jonkinlaisen osan omista rajoitteistaan osaksi itseään, ja sitten yrittää suhtautua itseensä mahdollisimman hyväksyvästi juuri sellaisena ja suunnata voimavaroja siihen että saa järjestettyä elämänsä mahdollisimman mukavaksi.
En ole yhtä kärsinyt kuin sinä, mutta annan silti esimerkin omasta elämästäni selittääkseni mitä käytännössä tarkoitan. Aggressiivisten ja väkivaltaisten vanhempien jälkeen minun oli vaikea kestää äkkipikaista kumppania. Tiedostin että kyse on ihan minun omasta ongelmastani ja taustastani, ja tein töitä päästäkseni eroon tästä menneisyyden vaikutuksesta jota en halunnut hyväksyä ja josta kumppaninikaan ei mielestäni olisi pitänyt joutua kärsimään. Vaikka jossain määrin kehityinkin, paha olo oli ja pysyi. Sitten kuitenkin yksi asia johti toiseen, erosimme, ja tajusin yhtäkkiä, ettei minun ole pakko väkisin pitää yllä parisuhdetta jossa kumppani ei ole sellainen kuin haluan. Tajusin, että minulla on oikeus kaivata rauhallista ihmistä rinnalleni, aivan sama mistä se johtuu. Pariuduin uudestaan todella rauhallisen ihmisen kanssa ja nyt olen onnellinen. Ei hävetä yhtään, että en edes yritä enää tehdä tälle puolelle itsestäni yhtään mitään. Kukaan ei hyötynyt siitä taistelusta mitään. Traumojen kanssakin kannattaa siis mielestäni valita taistelunsa, jos haluaa suojella omaa itsetuntoaan ja jaksamistaan.
Nro 39: hienosti sanottu! Olet selvästi prosessissasi jo aika pitkällä. Minä yhä tasapainottelen traumojeni kanssa. Yhtenä hetkenä masennus syöttää päähän sellaista ajatusta, että olisi jo pitänyt päästä paljon paremmin eteenpäin, kun on menneessä ollut toimivaakin pielessä olleessa kokonaisuudesta huolimatta. Toisena hetkenä taas koen traumojen vaikuttavan minuun yhä hyvin voimakkaasti ja koen kaiken olevan huonosti ja itseni psyykkisesti hyvin sairaaksi sekä äärettömän vihaiseksi. Pärjäävän ja oireilevan ihmisen roolit eivät siis mielessäni lomitu oikein toimivalla tavalla. Mutta ehkä jonain päivänä se on vielä mahdollista.
Alue: Aihe vapaa
Itse pääsin eroon häpeästä, kun ymmärsin että se oli ongelmien pohjalla vanhemmillani, jotka kasvattivat minut "häpeän raamatulla". Piti elää ja olla liian hiljaa, uhkana oli "mitähän muut ajattelevat". Häpeä oli vanhempieni ongelma, ei minun. Elän nykyään normaalisti, olen avoin ja onnellinen. Voin puhua avoimesti luotetulle ihmisille taustoistani, josta löytyy itseeni kohdistuen henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sitä mihin minut oli kotona opetettu ottamaan vastaan. Persoonallisuushäiriöisten vanhempieni kanssa en halua olla missään tekemisissä, koska he olivat ainoita jotka toivat elämääni vain huonoja asioita.