Onko mielestänne normaalia tuntea lievää inhoa tai vastenmielisyyttä kumppaniaan kohtaan?

Riippuu kauan olette olleet yhdessä, pitkissä suhteissa tulee ongelmia helposti ja tunteet muuttuvat, parisuhdeterapiaa kannataa kokeilla silloin... Jos suhde on tuore ja tunnet noin, niin eroa, ette todellakaan sovi yhteen...

Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Minulla on käynyt noin kaikkien sellaisten ihmisten kanssa, joihin tutustun todella hyvin - sekä ystävien että parisuhteiden kohdalla. Yleesä tämä inho-vaihe tulee viimeistän kahden vuoden päästä tutustumisesta niin, että tunnen ihmisen ns. läpikotaisin. Yleensä siis jossain vaiheessa, kun tunnen toisen niin hyvin, ettei hän enää peittele tai pysty peittämään mitään huonoimpiakaan puolia itsestään, havahdun siihen, että joku piirre tässä ihmisessä herättä lievää inhoa. Tähän ei ole mitään kaavaa, se on ollut aina eri piirre joka ihmisessä. Inhoni kuitenkaan ei ole voimakasta eikä sitä ole lainkaan vaikeaa peitellä vaan käyttäydyn ihan normaalisti kuten ennenkin. Nämä vaiheet yleensä kestävät vain lyhyitä aikoja, korkeintaan pari kuukautta. Ja aina olen niistä yli päässyt. Sillä jotta saavutan tämän inho-vaiheen jonkun ihmisen kanssa, minun täytyy tuntea hänet todella hyvin ja jo pitkän aikaa, mikä puolestaan tarkoittaa, että pidän siitä ihmisestä paljon ja olen panostanut ystävyys- tai parisuhteeseen hänen kanssaan. En tiedä, mistä tämä inho-vaihe johtuu. Koskaan en ole siitä kenellekään puhunut, joten olikin yllättävää lukea täältä, että on muitakin samanlaisia. Kai tämä on joku luonteeni vinouma, vaikka pidän itseäni yleisesti ottaen ihan tervejärkisenä ja tasapainoisena.

Asia erikseen on sitten inho, jota tuntee jotain ihmistä kohtaan hyvin pian tutustumisen jälkeen.

Liika läheisyys tekee introvertillä tuollaisen reaktion. Merkki sosiaalisesta väsymyksestä ja siitä, että pitäisi saada enemmän yksinoloaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mua riepoo mieheni taapertava kävelytyyli ja samalla pää pyörii itään ja länteen.

Oon koettanu opettaakin, että katso kauas eteenpäin ta kuvittele, että kävelisit poliisin testiviivalla. Mutta ei, pari sekuntia sujuu ja sitten sama tomera high power -vaappuminen alkaa taas.

Katson kadehtien rauhallisesti eteneviä, toisiaan kädestäpitäviä pariskuntia sunnuntaikävelyllä.

High power :"""D Minkä takia sitä englantia täytyy väkisin työntää suomenkielisiin teksteihin?!

PS. Ihminen, joka kävelee suoraan eteenpäin tiukasti toljottaen näyttää naurettavalta.

Vaimo inhoaa välillä mua ja ihailee avoimesti vieraita miehiä. Yrittää tehdä mustasukkaiseksi ja välillä onnistuukin.

Ei kuulosta hyvältä. Mua on ärsyttänyt miehessä jotkut jutut vain silloin kun oon vihainen hänelle, ei normioloissa.

Ex-poikaystävästä ajatettelin, että olipa oudon ja huononnäköinen niska kun käveli edessäni, näytti ihan papparaiselta vaikka oltiin vähän yli 20v. Ja päättyihän se, tosin ei tuohon asiaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vietätte liikaa aikaa yhdessä. Ota vähän hajurakoa. Mene matkalle kaverin kanssa. Vietä lomaviikko eri paikassa kuin kumppani. Ala harrastaa jotakin kodin ulkopuolella.

Jos ei erillään olo auta, kumppani on sinulle väärä.

Tämä varmasti pitää täysin paikkansa, varsinkin nyt kesällä ja jos toinen on ollut vaikka viikonlopun poissa, niin tuntuu kuin näkisi hänet ihan uusin silmin.

-ap

Mulla tuo on ollut merkki suhteen kuolemasta. Olen tuntenut nimenomaan ällötystä paria miestä kohtaan, joiden kanssa olin suhteessa. En voinut enää suudella heitä tai kuvitellakaan seksiä...eipä siinä enää paljon mikään auttanut. Eikä ole mulla kiinni ajastakaan. Nyt olen ollut naimisissa kolme vuotta, ja haluan miestäni kovasti. Ärsyttää toki jotkut asiat miehen tyylissä tehdä asioita, mutta ei todellakaan ällötä.

Juu. Aikoinaan mietin mummoani, että eikö häntä häiritse vaarini kuorsaus ja ryystäminen.

Menin naimisiin ka kappas mies alkoi käskyttää, röyhtäilee yms. No eka vuosi meni leikiten. Sitten tuli vauva ja nyt kun vauva on taapero alkaa toden teolla häiritsemään. Ymmärrän että väsyneenä en vaan kestä niin paljon. Ja juu nyt mies ällöttää. Ärsyttää. Nää tunteet vaan pitää laittaa taka-alalle ja keskittyä hyviin asioihin. Onneksi niitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Tunnen aina lämpimän ailahduksen sydänalassa kun katson puolisoani. Vaikka törttöilisi epähuomiossa jotain, tuntisin myötätuntoa ja auttaisin pois korrektisti nolosta tilanteesta. Tällaista tämä vuosikymmeniä kestänyt rakkaus on.

Tässä ei tarkoiteta mitään tehtyä asiaa, mistä inho tulee. Sehän on ihan normaalia, jos toista ärsyttää, kun toinen tekee jotakin typerää. Mutta kun sen kumppanin ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja silti tulee se vastenmielisyys. Sitä tässä kai ihmetellään. Se inho ei tavallaan ole sen kumppanin vika, eikä se tee mitään erilailla kuin ennenkään. Inho vain tulee jostakin....

Minulla on samanlaisia tuntemuksia kuin ap:lläkin, eikä ne koskaan ole johtuneet mistään mitä puoliso on tehnyt tai sanonut. Se tunne ei ole riippuvainen toisen tekemisistä.  Kyllä meilläkin rakkaus on kestänyt vuosikymmeniä, mutta tiedän mitä ap tarkoittaa.  Kyse ei ole siitä, etteikö rakastaisi toista.

Kiitos, just tuota kuvailemaasi olotilaa tarkoitan.  15 vuotta ollaan pian oltu yhdessä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Liika läheisyys tekee introvertillä tuollaisen reaktion. Merkki sosiaalisesta väsymyksestä ja siitä, että pitäisi saada enemmän yksinoloaikaa.

Tuokin voi olla, introvertti kun olen...

-ap

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestänne normaalia tuntea lievää inhoa tai vastenmielisyyttä kumppaniaan kohtaan? Minulla ajoittain nousee pintaan ei niin hyviä tai toivottuja tunteita puolisoani kohtaan, tietyt toimintatavat, luonteenpiirteet, tekemiset, ilmeet/eleet, tavat olla jne. vain ovat mielestäni luotaan työntäviä tai herättävät negatiivisia tunteita itsessäni. Käykö kellekään teistä ikinä vastaavasti? vai onko tuollainen merkki jostain vakavammasta suhteen ongelmasta, joka oireilee tuolla tapaa?

Voisin hyvinkin tuntea juuri noin, jos minulla olisi ylipainoinen suomalainen vaimo. Eli on ihan normaalia.

kai tuo ihan normaalia on, tai niin ainakin itse olen kuvitellut :D

Ei ainakaan meidän suhteessa. Totta kai toinen ja toisen naama ärsyttää välillä, kun sitä on 9 vuotta katsellut samassa taloudessa, mutta vastenmielisyyttä tai inhoa en ole ikinä tuntenut. Yksi mikä mua ärsyttää on miehen läpsyttelevä kävely märillä jaloilla suihkun jälkeen (semmoinen korostetun äänekäs läps läps märät varpaat kivilattiaa vasten) , mutta koetan ajatella, että varmaan minussakin on yhtä ärsyttäviä asioita.

Vihaan miehessäni monia asioita hänen käytöksessään ja mm. huono hygienia oksettaa. Ei mitään läheisyyttä yli 6 vuoteen. Yhdessä 28v. Tiedän että itsessänikin on vikoja joten siedän mieheni viat koska hänkin sietää minua. Tai en vain osaa tai uskalla lähteä liitosta. En usko että olisin onnellisempi yksin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan meidän suhteessa. Totta kai toinen ja toisen naama ärsyttää välillä, kun sitä on 9 vuotta katsellut samassa taloudessa, mutta vastenmielisyyttä tai inhoa en ole ikinä tuntenut. Yksi mikä mua ärsyttää on miehen läpsyttelevä kävely märillä jaloilla suihkun jälkeen (semmoinen korostetun äänekäs läps läps märät varpaat kivilattiaa vasten) , mutta koetan ajatella, että varmaan minussakin on yhtä ärsyttäviä asioita.

Hmm...se inho tai vastenmielisyys ei ole sellaista että ällöttäisi pussata, koskettaa tai tuntisi inhoa seksuaalisessa mielessä häntä kohtaan...niin hankala selittää, vaan se on enemmänkin sellainen hetkellinen tunne, niinkuin katsoisi sitä toista kulmiensa alta niiden vaaleanpunaistenlasien yli tai jotain :D Toisena hetkenä hän voikin sitten olla taas tosi ihana.

-ap

Kuulostaa tutulta, mullekin tulee silloin tällöin noita selittämättömiä inhotuksen tunteita. Olen ajatellut niiden johtuvan yksinomaan minusta, miehen mikään käytös ei sitä aiheuta, eikä kyseessä ole sekään, etten rakastaisi. Rakastan kovasti ja yleensä tunnenkin ainoastaan lämpöä miestä kohtaan.

Joku mainitsi introverttiyden ja sosiaalisen ähkyn ja kun rupesin sitä miettimään, niin sehän todellakin sen selittäisi. Noita inhotuksen tunteita tulee yleensä silloin, kun olen erityisen väsynyt henkisesti ja elämä on ollut hullunmyllyä jonkin aikaa.Silloin saattaa inhottaa miehen tapa tulla lähelle yöllä ja antaa suukkoja, vaikka yleensä siitä pidänkin. Olen siis äärimmäisen introvertti, mutta olosuhteiden pakosta en saa tarvitsemansa latautumisaikaa tarpeeksi.

Eli en osaa sanoa, onko normaalia vai ei, mutta meillä tuskin eroa enteilee, erota en todellakaan halua.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kauan olette olleet yhdessä, pitkissä suhteissa tulee ongelmia helposti ja tunteet muuttuvat, parisuhdeterapiaa kannataa kokeilla silloin... Jos suhde on tuore ja tunnet noin, niin eroa, ette todellakaan sovi yhteen...

Minä tunsin selittämätöntä inhoa silloin tällöin, ilman mitään syytä, kun olin ollut kumppanini kanssa yhdessä vasta joitakin aikoja. Jos olisin silloin jättänyt hänet vain sen takia, että ihan riippumatta miehen tekemisistä, minua vain inhotti, emme nyt olisi olleet yhdessä 30 vuotta. Mies on hyvä kumppani ja tulemme edelleen hyvin toimeen. En usko, että inhon tunteella on mitään tekemistä sen kanssa ,ettei sopisi yhteen jonkun kanssa. Minusta se on enemmän inhoajan persoonaan kuuluva asia. Ei johdu siitä kumppanista. 

Mielestäni pieni ärsyyntyminen tai muutama häiritsevä tekijä on ihan normaalia pitkässä parisuhteessa. Se osaltaan erottaa sinut ja kumppanisi toisistaan niin, että oletta kaksi erillistä ihmistä ettekä yksi ja sama olento. Eri asia on miten niihin reagoit ja suhtaudut.

Mutta jos nuo tunteet useinkin ja kovin vahvana putkahtelevat mieleesi, niin kannattaa miettiä että onko sinulla jotain tukahdutettuja tunteita häntä kohtaan. Onko jotain jäänyt hampaan koloon? Tai tunnetko olevasi tasavertainen? Tällöin ainakin alkaa helposti vikoja löytymään toisesta ja pienemmätkin asiat ärsyttämään. Mutta jos kaikki on suhteessa hyvin ja toisiaan arvostaa niin ei ne ikävemmät tunteet saa jalansijaa ja mainitsemisen arvoista osaa parisuhteessa.