Onko mielestänne normaalia tuntea lievää inhoa tai vastenmielisyyttä kumppaniaan kohtaan?

Ei. Tunnen aina lämpimän ailahduksen sydänalassa kun katson puolisoani. Vaikka törttöilisi epähuomiossa jotain, tuntisin myötätuntoa ja auttaisin pois korrektisti nolosta tilanteesta. Tällaista tämä vuosikymmeniä kestänyt rakkaus on.

En tiedä, mutta nyt raskaana kaikki ärsyttää mitä hän tekee. Miten hengittää ja istuu ja puhuu. Liekö sekään normaalia?

Vierailija kirjoitti:

Joskus vähän ärsyynnyn, mutta ajattelen sitten että varmaan mieskin välillä ärsyyntyy mi nuun. Turha tehdä jostakin tiskipöydälle unohtuneista astioista suurempaa ongelmaa kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Tässä ei varmaan tarkoiteta tiskipöydälle unohtuneita astioita. Vaan inhoa/vastenmielisyyttä, joka tulee vain jostakin, eikä johdu mistään asiasta. Ärsyyntyminen on ihan eri asia, kuin mistä ap puhuu.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mutta nyt raskaana kaikki ärsyttää mitä hän tekee. Miten hengittää ja istuu ja puhuu. Liekö sekään normaalia?

Hormoonit. Ne tekee ihmisessä ihmeitä.

Mulla oli kummassakin raskaudessa erittäin voimakas vastenmielisyyden tunne miestä kohtaan. Tuntui, etten sietänyt hänen läsnäoloaan tai kosketustaan, kaikki mitä hän teki oli väärin. Välillä vieläkin tulee tiettyyn aikaan kuukaudesta sama tunne, joten oletan sen liittyvän hormoneihin. Kaikilla eivät hormonit aiheuta yhtä voimakkaita oireita, olisikohan tässä syy miksi kaikki eivät näitä inhon tunteita koe?

Vierailija kirjoitti:

Ei. Tunnen aina lämpimän ailahduksen sydänalassa kun katson puolisoani. Vaikka törttöilisi epähuomiossa jotain, tuntisin myötätuntoa ja auttaisin pois korrektisti nolosta tilanteesta. Tällaista tämä vuosikymmeniä kestänyt rakkaus on.

Tässä ei tarkoiteta mitään tehtyä asiaa, mistä inho tulee. Sehän on ihan normaalia, jos toista ärsyttää, kun toinen tekee jotakin typerää. Mutta kun sen kumppanin ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja silti tulee se vastenmielisyys. Sitä tässä kai ihmetellään. Se inho ei tavallaan ole sen kumppanin vika, eikä se tee mitään erilailla kuin ennenkään. Inho vain tulee jostakin....

Minulla on samanlaisia tuntemuksia kuin ap:lläkin, eikä ne koskaan ole johtuneet mistään mitä puoliso on tehnyt tai sanonut. Se tunne ei ole riippuvainen toisen tekemisistä.  Kyllä meilläkin rakkaus on kestänyt vuosikymmeniä, mutta tiedän mitä ap tarkoittaa.  Kyse ei ole siitä, etteikö rakastaisi toista.

Minua ärsyttää puolisossani kynsinauhojen syöminen ja "ylähuulen haistelu" mutristamalla naamaa. Ei näytä miehiseltä kumpikaan toimintatapa. Myös juopottelun seurauksena kertynyt ylipaino, mikä on kehittynyt viimeisen 2vuoden aikana, vähän inhottaa.

Jos mut jätetään rauhaan silloin kun en halua seksiaä, eli ei tuputeta, vaadita, pyöritä ympärillä, maanitella, loukkaannuta asiasta, tai muutenkaan osoiteta mieltä, tai oteta asiaa esiin edes sivulauseessa, niin miehestä ei tule vastenmielistä. en tiedä miksi näin on, mutta tuntuu vain olevan. 

Tähän astiset miehet ovat yrittäneet jotenkin aina käyttää seksiä valtana, eli tahalleen jättäneet minut ilman hellyyttä ja seksiä, ja kun halut ovat sitten kuolleet puoleltani, niin on alettu vaatimaan ja monkumaan sitä. Lähtö on tullut samantien. Itselläni haluttomuus kestää kuukaudessa 3-4 päivää, eikä sitä aina tule, joten joku 3-4kk seksittömyys minua kohtaan valtapelinä johtaa eroon 100 prosenttisesti. Onneksi nykyinen mieheni osaa hommansa, eikä hypi mistään syystä seinille. 

Tuon huokailuhomman silti tunnistan, en miehestäni, mutta hänen lapsestaan. Ihan kamalaa kuunneltavaa kun peruseämästä lähtee koko ajan ääntä. Päivät ähistään ja puhistaan ja huokaillaan, ja yöt kuorsataan ja möistään unissaan. Hiljaista hetkeä ei siis hänen kanssaan ole ollenkaan. 

On meillä joitain tuollaisia juttuja, tietyt ilmeet, tapa reagoida jne. Mutta ne ovat kyllä todella ohimeneviä hetkiä.

Kaikki sympatiat huokailijoille ja ääneenhengittäjille. Olen elänyt lapsuuden, jossa piti osata olla näkymätön ja säätelin hengitystäni niin, ettei siitä kuulunut pihaustakaan - edes nukkuessa. Suomeksi sanottuna erittäin pinnallista ja varovaista hengitystä mahdollisimman harvaan.

Sama tapa istuu tiukkaan aikuisenakin ja siitä on seurannut unenaikaista hapenpuutetta, päänsörkyjä, rasvan ja kuonan kertymistä jne. Jos tulee tiukka riita/välienselvittely rakkaan kanssa, hengitys menee heti ihan minimaaliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus vähän ärsyynnyn, mutta ajattelen sitten että varmaan mieskin välillä ärsyyntyy mi nuun. Turha tehdä jostakin tiskipöydälle unohtuneista astioista suurempaa ongelmaa kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Lienee kuitenkin eri asia ärsyyntyä toisen tapoihin ja piirteisiin (normaalia) kun taas pitää toista fyysisesti vastenmielisenä, mitä ite pidän merkkinä yhteensopimattomuudesta ja siitä että romanttisseksuaalinen suhde on tullut tiensä päähän. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut mieheni kanssa 28 vuotta enkä koskaan ole ajatellut tai tuntenut noin. Ja ollaan riidelty ja oltu eri mieltä vuosien varrella vaikka kuinka ja joskus olen jopa miettinyt hänen kuolemaansa, mutta en koskaan ole tuntenut vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Vihannut olen, mutta aina sekin on mennyt ohi parissa tunnissa.

😳 vihannut olet, miettinyt (halunnut tappaa?) jopa kuolemaansa, mutta ei, vastenmielisyyttä et ole tuntenut? Eikö viha ole vastenmielisyyttä suurimmillaan?

hmmm... oon nyt ollu yhen tyypin kanssa vähän yli vuoden, ja nyt vasta on kiinnostus lopahtanut, vaikka muistan ensitapaamisesta jotain hänen käytöksessään, mikä sammutti kipinän jota yritin kylvätä. Kerran tunsin kipinöitä suudellessa ja kerran hän melkein sai mut tulemaan ihan oikeasti mutta senkin kämmi kun katsoi poispäin liian monta kertaa. Ikinä en siis tuntenut kovin voimakkaasti häntä kohtaan. Hän on mielestäni hyvännäköinen, mutta ei enää pidä itsestään huolta kuin joskus ennen minua. Hän on erittäin lapsellinen. On pannut minut puhki monta kertaa päivässä peräkkäin, niin että sattuu ja lopulta sulkeuduin täysin niin ettei millään pystynyt tunkemaan sisääni. Aina yrittää syyllistää minua ties mihin jos yritän lähteä. Imee peukkua ja lähettää kullinkuvia randomeille, lähetti myös äidilleni. Osaa tietty olla mukavakin mutta ei pitkään.

Tavallista ennen eroa. Itsellä ja eronneilla kavereilla sama kokemus.

Sitten kun seksin aikana nousee puklu kurkkuun ja ei voi olla samassa huoneessa yökkäämättä, ei ole enää vaihtoehtoja.

On täysin normaalia.Mitä muuta voit tuntea miestäsi kohtaan ,kun säännöllisesti alkoholia nauttiessa ja muutenkin ,kun aisat ei mene just hänen mielensä mukaan ,saa raivokohtauksia,käyttäätyy kun eläin ,rikkoo tavaroita .

Slloin ei voi muuta ,kuin syvästi inhota ja ajatella ,ettei haittaa vaikka kuolisi pois.

Nuo ajatukset ovat täysin normaalia,ja ,jos käytös toistuu usein,ei se unohdu.

Silloinhan erotaan tyypistä.

Kaikki tuo käytös on henkistä väkivaltaa ja oksettavaa käytöstä.

Kuinka usein? Silloin tällöin ja menee nopeasti ohi: kohtuu normaalia. Usein ja tunne kestää kauan: ei millään tavalla normaalia.

Kaverini on sellainen, että aina miehessä on joku vika. On ollut useasti kihloissa ja nyt jo toista kertaa naimisissa.

Muutaman vuoden (max) kestää miestä kun on vielä rakastumisvaihe ja kun häntä saa mieheltä ihailua. Sitten alkaakin mies jo ärsyttää. Ja siihen sivuun otetaan sitten taas joku uusi mies, jolta saa ymmärrystä. Voisiko kaverini olla narsistinen? Olen vähän huolestunut kun hänellä on lapsikin.

jjjooo kirjoitti:

hmmm... oon nyt ollu yhen tyypin kanssa vähän yli vuoden, ja nyt vasta on kiinnostus lopahtanut, vaikka muistan ensitapaamisesta jotain hänen käytöksessään, mikä sammutti kipinän jota yritin kylvätä. Kerran tunsin kipinöitä suudellessa ja kerran hän melkein sai mut tulemaan ihan oikeasti mutta senkin kämmi kun katsoi poispäin liian monta kertaa. Ikinä en siis tuntenut kovin voimakkaasti häntä kohtaan. Hän on mielestäni hyvännäköinen, mutta ei enää pidä itsestään huolta kuin joskus ennen minua. Hän on erittäin lapsellinen. On pannut minut puhki monta kertaa päivässä peräkkäin, niin että sattuu ja lopulta sulkeuduin täysin niin ettei millään pystynyt tunkemaan sisääni. Aina yrittää syyllistää minua ties mihin jos yritän lähteä. Imee peukkua ja lähettää kullinkuvia randomeille, lähetti myös äidilleni. Osaa tietty olla mukavakin mutta ei pitkään.

Mitä vittua??? Äkkiä eroon tuollaisesta ennen kuin menetät itsesi kokonaan. Maailmassa on ihan oikeasti tervepäisiä, aikuisia miehiä, ei tuollaiseen tarvitse tyytyä. Saman tien poikki tuollaisen kanssa.

Kyllä, tänään haju on pöyristyttävä.

Eiköhän ole ihan normaalia, että jossakin vaiheessa alkaa jokin asia ärsyttämään kumppanissa. Sama se on ystävyyssuhteissakin. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Silti suhde voi jatkua hyvänä koko elämän ajan.