Onko mielestänne normaalia tuntea lievää inhoa tai vastenmielisyyttä kumppaniaan kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ärsyttää se tapa jolla mies aivastaa tai sen ilme siinä. Ja sitten välillä muutenkin mietin joistain asennoista tai ilmeistä ei niin kauniisti...en tietty ääneen niistä sano.

Mutta väitättekö ihan aidosti etteiteitä joitakin muka ärsytä siinä toisen olemuksessa koskaan mikään?!

Mua ainakin välillä ärsyttää jopa omat lapsenikin, vaikka heitä rakastankin.

Sairasta. Onneksi ei ole pakko olla suhteessa jonkun raivohullun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mua riepoo mieheni taapertava kävelytyyli ja samalla pää pyörii itään ja länteen.

Oon koettanu opettaakin, että katso kauas eteenpäin ta kuvittele, että kävelisit poliisin testiviivalla. Mutta ei, pari sekuntia sujuu ja sitten sama tomera high power -vaappuminen alkaa taas.

Katson kadehtien rauhallisesti eteneviä, toisiaan kädestäpitäviä pariskuntia sunnuntaikävelyllä.

Sinulla on aivan sairas kontrolloinin tarve toiseen ihmiseen.

Niin vihaa kuin rakastaa.

Vietätte liikaa aikaa yhdessä. Ota vähän hajurakoa. Mene matkalle kaverin kanssa. Vietä lomaviikko eri paikassa kuin kumppani. Ala harrastaa jotakin kodin ulkopuolella.

Jos ei erillään olo auta, kumppani on sinulle väärä.

Siis onko tää nyt normaalia vai ei? väittäisin henk.koht. että on epänormaalia jos mikään ikinä ei toisessa ärsytä.

Mä en tunne yhtään ihmistä jossa ei olis jotain ärsyttävää piirrettä. Ei ne mitään ylitsepääsemättömiä juttuja ole, mutta niitä löytyy kyllä ihan kaikista sellaisistakin ihmisistä joita yli kaiken rakastan.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tunne yhtään ihmistä jossa ei olis jotain ärsyttävää piirrettä. Ei ne mitään ylitsepääsemättömiä juttuja ole, mutta niitä löytyy kyllä ihan kaikista sellaisistakin ihmisistä joita yli kaiken rakastan.

Ongelma ei ole muiden ihmisten "ärsyttävyys", vaan sinun agressiivinen suhtautuminen. Miltä tuntuu ärsyyntyä esim. toisen kävelytyylistä...? Eikö tollanen elämänasenne ole kovin kuluttavaa?

Äryttävyys on eri asia kuin vastenmielisyys.

Ei. Olen ollut aviossa pian 17 vuotta ja tuollaista inhon tai vastenmielisyyden tunnetta ei ole tullut. Jonkun muun kanssa en ehkä olisi välttynyt tältä tunteelta.

Ollaan joskus harvakseltaan riidelty, muttei silloinkaan.

Olet ihan normaalissa suhteessa. Ei koko elämää tarvitse vain tykätä. Se on enemmän normaalia kuin koko ajan hempeilee. Totuus on tärkeää. Moni valehtelee. Ei tuon takia kannata pakkaa sekoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Äryttävyys on eri asia kuin vastenmielisyys.

Tämäpä juuri.

Tän takia joudun vaihtamaan miestä aina välillä. Rupee vaan oksettamaan ja ällöttämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äryttävyys on eri asia kuin vastenmielisyys.

Tämäpä juuri.

Mä ajattelin vastenmielisyyden ja inhon kumpuavan (riittävästä) ärsytyksestä, mistä muusta se voi johtua?

Ei tuo normaalia ole. Jätä se sika.

Vierailija kirjoitti:

Tuo huokailu on ärsyttävää. Ihan tavallisten pienten askareiden lomassa on pakko huokailla ja voivotella joka päivä, sitten kun jotain tippuu lattialle jopa kiroilla. Olen hermoraunio kohta. Onko tämä normaalia elämää, jota vain tulisi sietää? Olen maininnut asiasta ilman mitään muutosta.

Mieheni on myös huokailija, ja iän myötä se on vain pahentunut. Ja joku sanoi että etäisyyden ottaminen auttaa. No olin keväällä 5 päivää työmatkalla, mieheni haki minut lentokentältä ja normaaliin tapaan huokaili autossa. Olisi tehnyt mieli alkaa kirkua, se huokailu ärsytti vain entistä enemmän kun oli muutama päivä taukoa. Ja tajusin, että olen suhteessa vain lasten takia.

Mua inhottaa miehen ilme, kun hän suuttuu. Se on jotain niin kamalaa, että en pysty ottamaan häntä tosissaan, vaikka se ärsyttää minua samanaikaisesti.

Mulla oli noin edellisessä suhteessa. Sitten oksetti olla petipuuhissakin hänen kanssaan, tunsin itseni uhrilampaaksi..12 v ja ero. Nyt suhteessa 21v eikä ole todellakaan samanlaista.

Olen alkdnut tuntea fyysistä vastenmielisyyttä kaikkia muita miehiä kohtaan paitsi yhtä, konka kanssa oli heti alusta asti vahvaa kemiaa. Onneksi se on aviomiehrni. Uskon täysin tuohon, mitä joku kertoi Tiede-lehdestä, että luonto johdattaa optimaaliset geenit yhteen tunteilla, mitä ei voi järjellä selittää, eli kemia ja toisaalta vastenmielisyys. Aika harva on itse kuölrkin Se Oikea, sinnepäin oikeita on monia, mutta niiden kanssa seksi loppuu vääjäämättä.

Joskus vähän ärsyynnyn, mutta ajattelen sitten että varmaan mieskin välillä ärsyyntyy mi nuun. Turha tehdä jostakin tiskipöydälle unohtuneista astioista suurempaa ongelmaa kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestänne normaalia tuntea lievää inhoa tai vastenmielisyyttä kumppaniaan kohtaan? Minulla ajoittain nousee pintaan ei niin hyviä tai toivottuja tunteita puolisoani kohtaan, tietyt toimintatavat, luonteenpiirteet, tekemiset, ilmeet/eleet, tavat olla jne. vain ovat mielestäni luotaan työntäviä tai herättävät negatiivisia tunteita itsessäni. Käykö kellekään teistä ikinä vastaavasti? vai onko tuollainen merkki jostain vakavammasta suhteen ongelmasta, joka oireilee tuolla tapaa?

Minulle on käynyt kaikissa suhteissa noin. Jossain vaiheessa on tullut inho. Ja jopa kerran olen oikeastaan ilman syytä alkanut (yläasteella) inhoamaan parasta tyttökaveriani.  Eli kyse ei ollut edes rakkaussuhteesta.  Tunne menee jossain vaiheessa ohi. En tiedä mistä se johtuu ja miksi tämä vastenmielisyys aina välillä nostaa päätään.  Nykyään olen ollut  naimisissa jo vuosikymmeniä saman miehen kanssa ja muistan, kuinka seurustelun alkuaikoina inhosin miestä monesti.  Ymmärsin silloin jo kuitenkin, että vastenmielisyys menee ohi ja yritin vain pärjätä. Tunne tulee vieläkin silloin tällöin, mutta aika lievänä ja ajattelen sen johtuvan hormooneista. Voisi ajatella, että tunne johtuisi ongelmasta suhteessa, mutta en oikein usko siihen, koska minulla kaikki suhteet oli aika erilaisia ja silti aina tuli tämä inhon ja vastenmielisyyden jakso.  Kuvittelen sen vain johtuvan omasta persoonastani, eikä se mitenkään johdu puolisosta.