Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Onneksi tyttöni ei ole prinsessatyttö"
20.06.2018 |
Luin tuota toista ketjua, ja siinäkin oli muutama kommentti, joka pisti silmään. Samaa olen nähnyt kommentoidun ennenkin, ja olen sitä ihan livenäkin kuullut.
Että onneksi tyttö ei ole pinkkiin pukeutuva ja glitteriä rakastava prinsessa.
Miksi se on onni?
Onko tytön oltava poikamainen, että olisi hyvä ja uskottava?
Kommentit (72)
En ole ikinä ollut mikään prinsessa eikä ole tyttärenikään. Hän inhoaa hepeneitä ja hameita ja kiipeilee puissa ja juoksee ulkona. Kavereina on aina ollut sekä tyttöjä ja poikia eli tulee toimeen kumpienkin kanssa. On outoa, jos jo pienestä asti ulkoisiin asioihin kiinnittymistä ja tiettyjä piirteitä pidetään suvaittavina vain jommalle kummalle sukupuolelle. Onko kyse sittenkin siitä, että ei haluta lapsen erottuvan massasta ja mukautumisen paine, mikä on sallittua pojille ja mikä tytöille? Onneksi olemme jo vuodessa 2018 ja kaikki eivät elä enää 1950-luvun sukupuolirooleissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuutonen: suostuvatko veljesi pojat myös tyttömäisiin leikkeihin?
On myös paljon poikia, joille tulee hyi yök tyttöjä - vaihe. Silloin ei voi tehdä mitään tyttömäistä, vaatteissa ei saa olla mitään tyttöjen väriä (paitsi jos se liittyy supersankariin tai muuhun hahmoon). Tämä monelle paljon enemmän kuin ok, toisin kuin se tyttöjen prinsessavaihe.
Sinällään ymmärrän sinua, vaikka tässäkin on kyse persoonista, ei sukupuolista. Myös narisevia, nirsoja poikia on. Sellaisia, joihin meinaa palaa käpy.
Persoonista vai kasvatuksesta?
Veljen pojat ovat vuoden vanhempia kuin vastaavasti siskon tytöt eli voihan tietysti ikäkin olla se juttu, mutta toisen pojan lempiväri on punainen ja oranssi, vastaavasti nuorempi (nyt 6v) omistaa nuken ja leikkikeittiön ja leikkii näillä siis vielä. Toki myös muillakin leluilla esim. näin kesäisin vesipyssyt ja trampoliini ovat ihan in, mutta vielä keväällä sujui hyvin kotileikit. Toisaalta en usko, että suostuisivat ballerinoiksi eikä kummallakaan ole ollut halua pukeutua hameeseen tms. Eikä kummallakaan ole ollut mitään autovaihetta eli autot eivät ole juurikaan kiinnostaneet.
Toinen pojista on ruoan suhteen nirso, syö vain hyvin sileitä ruokia, kyseessä jokin tuntoaistijuttu, en muista tarkalleen mitä, mutta siis perunamuusissa ei saa olla kokkareita ja kaikki lihat on paloiteltava erittäin pieniksi (ja syö niitä hyvin vähän) eli tajuan kyllä sen, että lapset ovat erilaisia. Mutta ärsyttää kuunnella sitä "en syö, kun sun perunamuusi on erivärinen kuin äidin" tai "nää sun kurkut on leikattu väärin", mitä tytöiltä tulee aina, kun ovat minun luonani. Mikään ei kelpaa, kun ei ole täsmälleen samalla tavalla kuin äidin tekemä. Kaikesta ollaan ennakkoluuloisia ja kiljutaan ja valitetaan.
Mutta joo, ei varmaan ole sukupuolikysymys vaan persoonakysymys.
Ehkä nämä tytöt vaistoavat asenteesi, eivätkä pidä sinusta sen takia. Tai hakevat huomiota, koska sitä saa sinulta vain negatiivisista asioista.
Ei ole kyse pitämisestä. Pidän kovasti siskoni tytöistä ja tulevat miellään luokseni yökylään, mutta kiistatta hermot kiristyvät helposti tyttöjen käytöksestä. En ole itse mikään jätkämäinen nainen, vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään prinsessa-vaihetta. En tajua, miksi näissä asioissa pitää mennä ääripäihin joko-tai-asenteella. Parhaan ystäväni tyttö on erittäin tyttö, ehkä sellainen kuin moni täällä mieltää prinsessan, mutta hän ei nirsoile istumapaikasta, ruoasta, vaatteista tai leikeistä vaan osallistuu kaikkeen.
Onko sitten sellainen nirsoilu tyttömäistä? Minusta ei. Minusta se on prinsessamaista. En pidä ajatuksesta, että olemalla tyttö ja tyttömäinen, on samalla myös prinsessa ja toisin käyttäytyvä on poikamainen. Minusta prinsessamaisuus on ikävällä tavalla oman itsensä korostamista, sukupuolen korostamista (iik, poikabakteereja) ja turhamaisuutta, jossa siis mieluummin tehdään asioita vain omalla tavalla eikä suostuta kompromisseihin. Vähän niin kuin puhuttaisiin prinssimäisyydestä. Ei jokainen poika ole prinssi niin kuin ei jokainen tyttö ole prinsessa ja se ei silti tarkoita, etteikö poika voisi olla poika ja tyttö tyttö.
En ole lyttäämässä näitä siskoni tyttöjä epämiellyttäviksi. Olen vain huomannut, että tämä prinsessa-vaihe (en puhu pelkästä pukeutumisesta) kiristää hermojani helpommin kuin ennen. En jaksa oikein ymmärtää sitä säätämistä ja tarkkuutta asioista. Vaikka kyse olisi persoonista, niin joka tapauksessa tyttöjen käytös on erittäin korostunutta ja luulen, että menee ohi pikkuhiljaa, kun ikää tulee.
Näin kesäisin on mukava leikkiä vesisotaa, mutta nämä prinsessa-tytöt eivät halua tulla mukaan, koska
a) vaatteet kastuisivat
b) pojat ovat siinä mukana
c) on noloa lotrata vedellä
d) hiukset menee epäjärjestykseen
Ei kaikkien tarvitse pitää kaikesta, mutta nämä selitykset vain saavat jotenkin pinnan kiristymään. Voihan olla, että tytöt tahallaan provosoivat minua. Sitä vaihtoehtoa en ole oikein ottanut huomioon enkä haluaisikaan, kun kuitenkin ollaan aina pidetty toisistamme ja viihdytty toistemme kanssa. Olen vain huomannut, että on mutkattomampaa ja helpompaa vahtia veljen lapsia kuin siskoni lapsia.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä - luulisi, että lapsi on rakas, olipa hän millainen hyvänsä.
Sen olen kyllä tullut huomanneeksi, että moni nainen ihailee miesmäisyyttä. Kehutaan, kuinka ollaan "hyviä jätkiä" ja jätkämäisiä naisia. Ei koskaan pukeuduta naisellisesti, ei meikata, ei harrasteta mitään naisellista tai siis akkamaista. Ollaan kuin rantarosvoja käytökseltään ja kielenkäytöltään, pukeudutaan kuin vanhan ajan metsurit ja ollaan enemmän äijiä kuin miehet konsanaan, ja se on sitten ihailtavaa ja hienoa. Eikähän siinä mitään, olkaamme kukanenkin juuri sellaisia kuin haluamme, mutta sitä minä en oikein hyväksy, että varsinkin nämä hyvät jätkänaiset samalla halveksivat naisia, jotka mitenkään ilmaisevat naisellisuuttaan tai myöntävät nauttivansa naisellisista asioista. Jos he saavat olla hyviä jätkiä, eikö saman voisi suoda myös heille, jotka ovat ja haluavat olla prinsessoja?
Voi hyvänen aika mitä kärjistystä!! Ihmellisesti olen keski-ikääni mennessä nähnyt kaikenkokoisia ja -näköisiä naisia eri ikävaiheissa eikä yhtään kuvauksen näköistä! Ovat olleet itsenäisiä, työssäkäyviä naisia, joilla osalla perhettä osalla ei. Yhteistä on omasta elämästä huolehtiminen eikä mien rahoille ja armoille heittäytyminen. Kuvaus on vastenmielinen ja naisvihamielinen: mikään ns.prinsesessamaisuus ei ole sama kuin naisellisuus. Nainen on nainen vaikka insinöörinä tai bussikuskina ja ihan yhtä hyvä naisena.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ollut mikään prinsessa eikä ole tyttärenikään. Hän inhoaa hepeneitä ja hameita ja kiipeilee puissa ja juoksee ulkona. Kavereina on aina ollut sekä tyttöjä ja poikia eli tulee toimeen kumpienkin kanssa. On outoa, jos jo pienestä asti ulkoisiin asioihin kiinnittymistä ja tiettyjä piirteitä pidetään suvaittavina vain jommalle kummalle sukupuolelle. Onko kyse sittenkin siitä, että ei haluta lapsen erottuvan massasta ja mukautumisen paine, mikä on sallittua pojille ja mikä tytöille? Onneksi olemme jo vuodessa 2018 ja kaikki eivät elä enää 1950-luvun sukupuolirooleissa!
Olin tyttö, joka rakasti sekä kauniita hepeniä että puissa kiipeilyä ja poikamaisia leikkejä. Ei tämä ole mikään joko / tai- asia!
Jos prinsessamaisuus on isompana pissiksen ja vielä isomman pissiksen tulos, niin luoja meitä niiltä kanoilta varjelkoon! Mikään ei ole positiivista tuollaisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuutonen: suostuvatko veljesi pojat myös tyttömäisiin leikkeihin?
On myös paljon poikia, joille tulee hyi yök tyttöjä - vaihe. Silloin ei voi tehdä mitään tyttömäistä, vaatteissa ei saa olla mitään tyttöjen väriä (paitsi jos se liittyy supersankariin tai muuhun hahmoon). Tämä monelle paljon enemmän kuin ok, toisin kuin se tyttöjen prinsessavaihe.
Sinällään ymmärrän sinua, vaikka tässäkin on kyse persoonista, ei sukupuolista. Myös narisevia, nirsoja poikia on. Sellaisia, joihin meinaa palaa käpy.
Persoonista vai kasvatuksesta?
Veljen pojat ovat vuoden vanhempia kuin vastaavasti siskon tytöt eli voihan tietysti ikäkin olla se juttu, mutta toisen pojan lempiväri on punainen ja oranssi, vastaavasti nuorempi (nyt 6v) omistaa nuken ja leikkikeittiön ja leikkii näillä siis vielä. Toki myös muillakin leluilla esim. näin kesäisin vesipyssyt ja trampoliini ovat ihan in, mutta vielä keväällä sujui hyvin kotileikit. Toisaalta en usko, että suostuisivat ballerinoiksi eikä kummallakaan ole ollut halua pukeutua hameeseen tms. Eikä kummallakaan ole ollut mitään autovaihetta eli autot eivät ole juurikaan kiinnostaneet.
Toinen pojista on ruoan suhteen nirso, syö vain hyvin sileitä ruokia, kyseessä jokin tuntoaistijuttu, en muista tarkalleen mitä, mutta siis perunamuusissa ei saa olla kokkareita ja kaikki lihat on paloiteltava erittäin pieniksi (ja syö niitä hyvin vähän) eli tajuan kyllä sen, että lapset ovat erilaisia. Mutta ärsyttää kuunnella sitä "en syö, kun sun perunamuusi on erivärinen kuin äidin" tai "nää sun kurkut on leikattu väärin", mitä tytöiltä tulee aina, kun ovat minun luonani. Mikään ei kelpaa, kun ei ole täsmälleen samalla tavalla kuin äidin tekemä. Kaikesta ollaan ennakkoluuloisia ja kiljutaan ja valitetaan.
Mutta joo, ei varmaan ole sukupuolikysymys vaan persoonakysymys.
Ehkä nämä tytöt vaistoavat asenteesi, eivätkä pidä sinusta sen takia. Tai hakevat huomiota, koska sitä saa sinulta vain negatiivisista asioista.
Ei ole kyse pitämisestä. Pidän kovasti siskoni tytöistä ja tulevat miellään luokseni yökylään, mutta kiistatta hermot kiristyvät helposti tyttöjen käytöksestä. En ole itse mikään jätkämäinen nainen, vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään prinsessa-vaihetta. En tajua, miksi näissä asioissa pitää mennä ääripäihin joko-tai-asenteella. Parhaan ystäväni tyttö on erittäin tyttö, ehkä sellainen kuin moni täällä mieltää prinsessan, mutta hän ei nirsoile istumapaikasta, ruoasta, vaatteista tai leikeistä vaan osallistuu kaikkeen.
Onko sitten sellainen nirsoilu tyttömäistä? Minusta ei. Minusta se on prinsessamaista. En pidä ajatuksesta, että olemalla tyttö ja tyttömäinen, on samalla myös prinsessa ja toisin käyttäytyvä on poikamainen. Minusta prinsessamaisuus on ikävällä tavalla oman itsensä korostamista, sukupuolen korostamista (iik, poikabakteereja) ja turhamaisuutta, jossa siis mieluummin tehdään asioita vain omalla tavalla eikä suostuta kompromisseihin. Vähän niin kuin puhuttaisiin prinssimäisyydestä. Ei jokainen poika ole prinssi niin kuin ei jokainen tyttö ole prinsessa ja se ei silti tarkoita, etteikö poika voisi olla poika ja tyttö tyttö.
En ole lyttäämässä näitä siskoni tyttöjä epämiellyttäviksi. Olen vain huomannut, että tämä prinsessa-vaihe (en puhu pelkästä pukeutumisesta) kiristää hermojani helpommin kuin ennen. En jaksa oikein ymmärtää sitä säätämistä ja tarkkuutta asioista. Vaikka kyse olisi persoonista, niin joka tapauksessa tyttöjen käytös on erittäin korostunutta ja luulen, että menee ohi pikkuhiljaa, kun ikää tulee.
Näin kesäisin on mukava leikkiä vesisotaa, mutta nämä prinsessa-tytöt eivät halua tulla mukaan, koska
a) vaatteet kastuisivat
b) pojat ovat siinä mukana
c) on noloa lotrata vedellä
d) hiukset menee epäjärjestykseenEi kaikkien tarvitse pitää kaikesta, mutta nämä selitykset vain saavat jotenkin pinnan kiristymään. Voihan olla, että tytöt tahallaan provosoivat minua. Sitä vaihtoehtoa en ole oikein ottanut huomioon enkä haluaisikaan, kun kuitenkin ollaan aina pidetty toisistamme ja viihdytty toistemme kanssa. Olen vain huomannut, että on mutkattomampaa ja helpompaa vahtia veljen lapsia kuin siskoni lapsia.
Ensisijaisesti tästä huomaa sen, että sinulla on hyvin vähän kokemusta lapsista. Lapset ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin. Toisten kanssa tulee paremmin juttuun kuin toisten kanssa. Se ei ole sukupuolikysymys. Kaikkien kanssa eivät vain kemiat kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ollut mikään prinsessa eikä ole tyttärenikään. Hän inhoaa hepeneitä ja hameita ja kiipeilee puissa ja juoksee ulkona. Kavereina on aina ollut sekä tyttöjä ja poikia eli tulee toimeen kumpienkin kanssa. On outoa, jos jo pienestä asti ulkoisiin asioihin kiinnittymistä ja tiettyjä piirteitä pidetään suvaittavina vain jommalle kummalle sukupuolelle. Onko kyse sittenkin siitä, että ei haluta lapsen erottuvan massasta ja mukautumisen paine, mikä on sallittua pojille ja mikä tytöille? Onneksi olemme jo vuodessa 2018 ja kaikki eivät elä enää 1950-luvun sukupuolirooleissa!
Olin tyttö, joka rakasti sekä kauniita hepeniä että puissa kiipeilyä ja poikamaisia leikkejä. Ei tämä ole mikään joko / tai- asia!
Niinpä, mutta näille prinsessahulluille tilanne on joko tai. Joko olet prisessa tai rekkalesbon näköinen metsuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka on onnellinen jos oma tytär on pieni saara aalto?
Nyt et kyllä ole ihan tilanteen tasalla! Saara Aalto jos kuka on aina tykännyt pinkistä, röyhelöitä ja glittereistä!½
Lukutaito? Olisi hyvä olemassa.
Ku-ka ha-lu-ai-si että tyttönsä on pieni saara aalto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi omani on ollut prinsessa - on ollut hörhelöt ja glitterit ja hulmuhelmat, on nyyhkytetty surkeasti hyttysen kuolemaa ja kikatettu hillittömästi typerille vitseille.
Silti hänestä tuli kirurgi.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi omani on ollut prinsessa - on ollut hörhelöt ja glitterit ja hulmuhelmat, on nyyhkytetty surkeasti hyttysen kuolemaa ja kikatettu hillittömästi typerille vitseille.
Silti hänestä tuli kirurgi.
Ei se kyllä toimi noinkaan päin. Ei se ole onni (eikä onnettomuus) jos lapsi on prinsessatyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjä on erilaisia. Prinsessavaihe ei ole mikään paykologinen välttämättömyys, mutta tosi yleinen se kyllä on.
Luulisi että tärkeintä olisi että vanhempi hyväksyisi lapsen sellaisenaan, ei esimerkiksi vastakohtana ei-halutuille ominaisuuksille.
Moni äiti tuntuu elävän itse lapsensa kautta sitä prinsessavaihetta. Heti kun ultrassa on annettu pienikin tyttöaavistus, niin ostetaan kauppojen hyllyt tyhjiksi pinkkejä pitsiunelmia, joka toisessa lukien glitterillä "Prinsessa".
Muutamaakin tytön äitiä katsellut vierestä ja ei voi kun ihmetellä. Ja niistä vaatteista ja muita härpäkkeistä toitotetaan ja kerrotaan niin innoissaan, että toisinaan tekisi mieli kysyä, että onko nuo siis sinulle vai lapselle.
Elääkö äidit tyttäriensä kautta uudestaan omaa lapsuuttaan, siltä vähän touhu välillä näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi omani on ollut prinsessa - on ollut hörhelöt ja glitterit ja hulmuhelmat, on nyyhkytetty surkeasti hyttysen kuolemaa ja kikatettu hillittömästi typerille vitseille.
Silti hänestä tuli kirurgi.
Ei se kyllä toimi noinkaan päin. Ei se ole onni (eikä onnettomuus) jos lapsi on prinsessatyyppiä.
Ehkä kirjoittajan mielestä onnettomuus olisikin se, että lapsesta tuli kirurgi? Kaikkensa vanhemmat yrittivät, mutta noin vain silti pääsi käymään! 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi omani on ollut prinsessa - on ollut hörhelöt ja glitterit ja hulmuhelmat, on nyyhkytetty surkeasti hyttysen kuolemaa ja kikatettu hillittömästi typerille vitseille.
Silti hänestä tuli kirurgi.
Ja ilman glittereitä hänestä siis olisi tullut työtön syrjäytynyt, vai mistä tuo "onneksi"?
Naapurissa oli tyttö, jonka äiti halusi kasvattaa vahvan naisen. Heillä ei sorruttu mihinkään prinsessaharhoihin. Vaatteet olivat järkeviä ja sukupuolineutraaleja, tukka pidettiin käytännöllisen mittaisena.
Tämä tyttö tuli välillä meille leikkimään ja se suunnaton prinsessajano mikä hänessä olikaan! Heti ensimmäisenä oli sen pöyheimmän, vaaleanpunaisimman mekon kimpussa, leikittiin prinsessaa ja liehuteltiin huiveja ja huntuja...
Nyt ovat molemmat nuoria naisia ja oma tyttöni on kasvanut mm juuri tuon kautta, että on saanut itse päättää vaatteistaan ja ulkomuodostaan hän on muodostanut myös omanarvoisen kuvan itsestään. Naapurintyttö tuntuu välillä olevan enemmän hukassa itsensä kanssa, mikä tietysti kuuluu myös nuoruuteen, mutta silti...
Ei kai tässä mitään voi varmaksi väittää, mutta välillä tuntuu että jo se prinsessaleikkien kieltäminen - tai ehkä se oli vain yksi kasvatuksen ilmenemä - vaikuttaa yhä.
Minusta oli ihanaa, kun oli niiden prinsessaleikkien aika. Tein jopa surutyötä, kun tajusin että se aika meni, mutta tajusin myös olla tuputtamatta asiaa enää väkisin.
Vierailija kirjoitti:
"Tosin kun asiaa mietin poikieni kannalta niin olen helpottunut että minulla on poikamaiset pojat.. "
No ei minun mielestäni tämä ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin tuo aloituksen "Onneksi minulle ei tullut prinsessamaista tyttöäkään".
Minulla on tyttömäinen poika ja hänen lempivärinsä on pinkki. Hui kauheaa, yksi väri! Tämä tuntuu monelle olevan ongelma. Hän on alta kouluikäisenä myös pukeutunut mekkoihin ja leikkinyt prinsessaa. Katsoo Littlest Pet shoppia siinä missä Tuomas veturiakin. On järkätty Frozen synttärit kakkuineen. Ja hyvä lapsi on, vaikka niissä pinkeissä kengissä tuolla ulkona juokseekin. Ainakin hänellä on itsetunto kohdillaan kun uskaltaa olla sellainen kun on. Seuraavaksi pyöräkseen haluaa pinkin, jossa on kori edessä. En voisi ikinä sanoa, että sitten olen helpottunut kun hänestä tulee poikamainen. Huh!
Sinä lainasit vain hyvin pienen palan tekstistäni. Tosin hyvä että aihe puhuttaa ja siksi jatkoinkin omaa kirjoitustani tuolla lauseella.
Jos luit koko tekstin niin varmasti huomasit että olen myös järjestänyt pojalleni prinsessasynttärit juuri kuten hän toivoi ja yhdessä valittiin kakkuun prinsessakuva ja ostin monella kympillä helmiä käsikorujen tekoon.
Olen myös lakannut poikani kynsiä ja hän on saanut olla mekko päällä.
Silti olin helpottunut kun tuo vaihe meni ohi. Minua itseä ei haittaa mutta ulkopuolelta tuleva painostus ja kiusaaminen ei houkutellut.
Kuka haluaa että lastansa kiusataan?
Toki olisin tukena, olisi poikani millainen tahansa ja aina olen sanonut että tuotte näytille sitten tutön tai pojan niin ei haittaa eikä haittaakaan.
Mutta tuo ulkopuolelta tuleva kiusaaminen ja lokerointi on edelleen todella voimakasta. Tottakai siis olen helpottunut että näiden asioiden takia ei tarvitse meidän perheessä kipuilla.
Ja nyt kyllä vanhempina ovat pojat taas alkaneet käyttämään pinkkiä. Juuri letitin 14-vuotiaan poikani ananastukan ranskalaiselle letille ja näköjään hänellä on jalassaan minun pinkit puman sukat 😀
Ja olisin tekopyhä jos sanoisin vilpittömästi että harmi kun ei istu minun vieressä nyt tyllihameessa ja pitsipaidassa vaikkakin minulle onkin se ja sama mitä muiden lapset päälleen pukee.
Minulla on kaksi tyttöä ja toinen pukeutuu kuin poika ja on koko ikänsä ollut kiinnostunut urheilusta, koneista, hirviöistä ja tykkää hurjista leikeistä, aina mustelmilla riehuttuaan jossai metsässä. Ja siskonsa pukeutuu vain pinkkiin ja prinsessamekkoihin ja ai kamala jos menee sormet likaiseksi! Ja silti ne on ihan erottamattomat 😅 Saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat ja pukeutua juuri niin kuin haluavat.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä - luulisi, että lapsi on rakas ja ihana, oli hän minkälainen tahansa.
Mutta onhan se niin, että aikuisillakin naisilla voi olla joku ihmeellinen jätkämäisyyden ihannointi. Olen muutamassa fb-ryhmässä, jossa jokunen jäsen toistuvasti nostaa esiin sen, että ei ole pätkääkään naisellinen, ulkonäkö on kuin keski-ikäisellä butchilla, jutut kuin metsäläisellä ja kiroillaan kuin rantarosvo. Vaatteetkin ostetaan Blåkläderiltä... ja se on sitten hienoa, kun ollaan "hyvä jätkä". Ja mikäs siinä - jos siitä tykkää ja sellaisena viihtyy, niin hyvänen aika, antaa mennä vaan. Mutta sitä minä en oikein hyväksy, että samalla lytätään KAIKKI, mikä viittaa vähänkään naisellisuuteen. Sitä pidetään lapsellisena, pinnallisena ja hienosteluna. Hm.
Meinaatko esimerkiksi sitä että urheilukin tekee naisesta hyvän jätkän? Naisilla on ihan sama luonnonlaki, jos ei harrasta mitään urheilua. Mutta naisten pitää näköjään pyörtyä herrasmiesten käsivarsille. Kyllä tyttöjäkin pitää kannustaa jonkinnäköiseen liikuntaan, koska ylipaino on nykyään lisääntynyt lasten keskuudessa.
Alue: Aihe vapaa
"Tosin kun asiaa mietin poikieni kannalta niin olen helpottunut että minulla on poikamaiset pojat.. "
No ei minun mielestäni tämä ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin tuo aloituksen "Onneksi minulle ei tullut prinsessamaista tyttöäkään".
Minulla on tyttömäinen poika ja hänen lempivärinsä on pinkki. Hui kauheaa, yksi väri! Tämä tuntuu monelle olevan ongelma. Hän on alta kouluikäisenä myös pukeutunut mekkoihin ja leikkinyt prinsessaa. Katsoo Littlest Pet shoppia siinä missä Tuomas veturiakin. On järkätty Frozen synttärit kakkuineen. Ja hyvä lapsi on, vaikka niissä pinkeissä kengissä tuolla ulkona juokseekin. Ainakin hänellä on itsetunto kohdillaan kun uskaltaa olla sellainen kun on. Seuraavaksi pyöräkseen haluaa pinkin, jossa on kori edessä. En voisi ikinä sanoa, että sitten olen helpottunut kun hänestä tulee poikamainen. Huh!