"Onneksi tyttöni ei ole prinsessatyttö"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan ollut pikkutyttönä mikään prinsessa. Halusin enemmänkin olla poika, halusin lyhyen tukan ja veljen vanhat vaatteet. Rymysin sata kertaa mielummin poikien kanssa kuin kuuntelin tyttöjen mankumista ja juoruilua. Ihan tavallinen ja naisellinen nainen minusta on tullut.

Mutta pakko sanoa että jos olisi tytär ja se olisi hulluna johonkin prinsessahörheilöihin ja kaikkeen pinkkiin niin aika kova paikka olisi. Pakkohan se olisi hyväksyä mutta yrittäisin varmaan tarjota vähän muutakin. Siitähän se monesti on kyse, että tytölle on sitä pinkkiä ja prinsessahöpötystä vaan tarjolla joka asiassa.

Ota nyt hyvä ihminen selvää asioista! Disneyn prinsessoista löytyy erilaisia hahmoja. Jasmine ja Ariel päätti omista asioista ja Belle oli lukutoukka, eikä välittänyt Gastonin machoilusta. Mulankin rohkeasti toi mielipiteensä esille ja lähti armeijaan vanhempien vastustuksista huolimatta. Lopulta hänetkin hyväksyttiin sellaisena kuin on. Jospa tytärtäsi joku nuista hahmoista kiinnoistaisi. Ei prinsessahahmot ole nykyään Ruususia.

En minäkään välittänyt nuista prinsessoista, mutta vaiheet tulee ja menee. Koulun aloittassa tytöt sanoo nuillekin yök ja sitten on joku uusi juttu meneillään.

Kommentoija nro 42

Minulla ei ole tyttöä. Eikä ole minkäänlaista velvollisuutta "ottaa asioista selvää" eli perehtyä Disneyn prinsessoihin jotta voisin käydä tätä keskustelua. Naapurin tytöillä, lasten päiväkotikavereilla ja serkuilla ei kyllä ole mitään Mulanin nahkamekkoja vaan ihan Annat ja Elsat, peruukkia myöten. Että se niistä vaihtoehtosankareista.

Ei ehkä ole velvollisuutta mutta hyvin typeräähän se on keskustella asioista joista ei mitään tiedä ja vielä puhua siihen tyyliin kuin tietäisi eli vääristellä asioita. 

Minä tunnustan kyllä suoraan olevani aika ihastunut tyttöjuttuihin, vaikka olen jo keski-ikäinen. En koskaan ollut itse mikään prinsessatyttö, mutta tykkäsin kyllä nukeista, etenkin Barbie-nukeista.

Sain sitten aikanaan tyttären ja voi miten mielelläni olisin hakeutunut Barbie-hyllyille katselemaan niitä ihanuuksia. Minun lapsuudessani Barbietkin olivat vaatimattomampia. Tytärtäni ei kuitenkaan kiinnostanut lainkaan, joten luovuin suosiolla ja heitin huokaisten hyvästit nukeille. Samoin sain unohtaa mekot, nekään eivät lasta kiinnostaneet. Häntä kiinnostivat lähinnä eläimet ja liikkuminen.

Tytär ei luopunut koskaan luonnonläheisyydestään, vaan luki aikanaan yliopistossa luonnontieteitä ja valmistui kemistiksi. Olen kuitenkin nyt tyttären aikuistuttua saanut hiukan maistaa sitä äidin ja tyttären yhteistä hörhelöhuvia, joka ei kuulunut tyttäreni lapsuusaikaan, mutta josta itse olisin varmaan tykännyt. Nykyisin tytär pyytää useinkin minua mukaansa vaateostoksille ja onhan se ihanaa olla yhdessä ja valita kauniita vaatteita kauniille nuorelle naiselle.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä - luulisi, että lapsi on rakas, olipa hän millainen hyvänsä.

Sen olen kyllä tullut huomanneeksi, että moni nainen ihailee miesmäisyyttä. Kehutaan, kuinka ollaan "hyviä jätkiä" ja jätkämäisiä naisia. Ei koskaan pukeuduta naisellisesti, ei meikata, ei harrasteta mitään naisellista tai siis akkamaista. Ollaan kuin rantarosvoja käytökseltään ja kielenkäytöltään, pukeudutaan kuin vanhan ajan metsurit ja ollaan enemmän äijiä kuin miehet konsanaan, ja se on sitten ihailtavaa ja hienoa. Eikähän siinä mitään, olkaamme kukanenkin juuri sellaisia kuin haluamme, mutta sitä minä en oikein hyväksy, että varsinkin nämä hyvät jätkänaiset samalla halveksivat naisia, jotka mitenkään ilmaisevat naisellisuuttaan tai myöntävät nauttivansa naisellisista asioista. Jos he saavat olla hyviä jätkiä, eikö saman voisi suoda myös heille, jotka ovat ja haluavat olla prinsessoja?

Suomessa ei ole ikinä kasvatettu tytöistä prinsessoja, kannatta ottaa se huomioon. Ne prinsessapersoonat ovat jääneet vain leikkeihin. Meillä tasa-arvoon on kuitenkin vaikuttanut skandinaavinen mytologia, jossa nainen kuvataan henkisesti vahvana ja itsenäisenä. Meinaatko sitä, että naisen pitäisi olla vain kiltti eikä nainen saisi pitää puoliaan? Naisellakin on oikeus puolustaa itseään, jos sellainen tilanne tulee eteen. 

Parin alapeukutuksen perusteella nainen on näköjään epänaisellisen aggressiivinen puolustaessaan itseään. Pojille opetetaan pitämään omia puoliaan, mutta tyttöjen pitäisi olla vain korrekteja ja ystävällisiä. Ihan turha sitten itkeä, jos se tytär on jonkun vanhemman maahanmuuttajamiehen kainalossa, mitä näkee tuolla pk-seudun suunnalla. Itse ainakin olen opettanut tytöilleni, että kyseenalaistaa saa ja saa sanoa ei, jos jokin epäilyttää. En minä voi heille hommata miespuolista saattajaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Surullisesti huomaa tästä keskustelusta, että yhä edelleen ihmiset arvostavat "mies"juttuja korkeammalle kuin "nais"juttuja. Sekä naiset että miehet.

Sen takia tyttömäinen poika on monille kauhistus. Koska naiset ovat hädin tuskin ihmisiä monien silmissä ja nämä pojat valitsevat oman arvonsa alentamisen.

Ja siksi poikatytöt on niin hyväksyttäviä, kun pyrkivät olemaan parempia ihmisiä (= miehekkäitä)

Taidanpa mennä lakkaamaan kynnet ja vältellä taas ihmisiä seuraavat pari vuotta.

Vaikuttaisikohan tähän juuri historia? Naisen asema oli todella heikko, mikä tarkoitti sitä, että naiset rinnastettiin lapsiin tai vaikeimmin vammaisiin. Siitä voi lähteä se ajatus, että kuka haluaisi olla vammaisen tai lapsen kaltainen. Miettikääpä sitä, että ensimmäinen nainen juoksi Bostonin maratonin 60-luvulla. Voin vain kuvitella, kuinka tuolloin naiset pyörtyivät, kun ei voinut ylläpitää kuntoaansa liikunnalla. Enemmän tämä näkökulma tulee uskonnoista. Ihmiset olivat tasa-arvoisempia ennen uskontoja. Kun tutkii Kalevalaa ja mytologiaa, niin niissä naista ei nähdä avuttomana ja kyvyttömänä kuin invalidia. Pohjoismaiset yhteiskunnat ovat toki 1900-luvulla olleet edes vähän tasa-arvoisempia verrattuna muihin maanosiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuutonen: suostuvatko veljesi pojat myös tyttömäisiin leikkeihin?

On myös paljon poikia, joille tulee hyi yök tyttöjä - vaihe. Silloin ei voi tehdä mitään tyttömäistä, vaatteissa ei saa olla mitään tyttöjen väriä (paitsi jos se liittyy supersankariin tai muuhun hahmoon). Tämä monelle paljon enemmän kuin ok, toisin kuin se tyttöjen prinsessavaihe.

Sinällään ymmärrän sinua, vaikka tässäkin on kyse persoonista, ei sukupuolista. Myös narisevia, nirsoja poikia on. Sellaisia, joihin meinaa palaa käpy.

Persoonista vai kasvatuksesta?

Veljen pojat ovat vuoden vanhempia kuin vastaavasti siskon tytöt eli voihan tietysti ikäkin olla se juttu, mutta toisen pojan lempiväri on punainen ja oranssi, vastaavasti nuorempi (nyt 6v) omistaa nuken ja leikkikeittiön ja leikkii näillä siis vielä. Toki myös muillakin leluilla esim. näin kesäisin vesipyssyt ja trampoliini ovat ihan in, mutta vielä keväällä sujui hyvin kotileikit. Toisaalta en usko, että suostuisivat ballerinoiksi eikä kummallakaan ole ollut halua pukeutua hameeseen tms. Eikä kummallakaan ole ollut mitään autovaihetta eli autot eivät ole juurikaan kiinnostaneet.

Toinen pojista on ruoan suhteen nirso, syö vain hyvin sileitä ruokia, kyseessä jokin tuntoaistijuttu, en muista tarkalleen mitä, mutta siis perunamuusissa ei saa olla kokkareita ja kaikki lihat on paloiteltava erittäin pieniksi (ja syö niitä hyvin vähän) eli tajuan kyllä sen, että lapset ovat erilaisia. Mutta ärsyttää kuunnella sitä "en syö, kun sun perunamuusi on erivärinen kuin äidin" tai "nää sun kurkut on leikattu väärin", mitä tytöiltä tulee aina, kun ovat minun luonani. Mikään ei kelpaa, kun ei ole täsmälleen samalla tavalla kuin äidin tekemä. Kaikesta ollaan ennakkoluuloisia ja kiljutaan ja valitetaan.

Mutta joo, ei varmaan ole sukupuolikysymys vaan persoonakysymys.

Ehkä nämä tytöt vaistoavat asenteesi, eivätkä pidä sinusta sen takia. Tai hakevat huomiota, koska sitä saa sinulta vain negatiivisista asioista.

Ei ole kyse pitämisestä. Pidän kovasti siskoni tytöistä ja tulevat miellään luokseni yökylään, mutta kiistatta hermot kiristyvät helposti tyttöjen käytöksestä. En ole itse mikään jätkämäinen nainen, vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään prinsessa-vaihetta. En tajua, miksi näissä asioissa pitää mennä ääripäihin joko-tai-asenteella. Parhaan ystäväni tyttö on erittäin tyttö, ehkä sellainen kuin moni täällä mieltää prinsessan, mutta hän ei nirsoile istumapaikasta, ruoasta, vaatteista tai leikeistä vaan osallistuu kaikkeen.

Onko sitten sellainen nirsoilu tyttömäistä? Minusta ei. Minusta se on prinsessamaista. En pidä ajatuksesta, että olemalla tyttö ja tyttömäinen, on samalla myös prinsessa ja toisin käyttäytyvä on poikamainen. Minusta prinsessamaisuus on ikävällä tavalla oman itsensä korostamista, sukupuolen korostamista (iik, poikabakteereja) ja turhamaisuutta, jossa siis mieluummin tehdään asioita vain omalla tavalla eikä suostuta kompromisseihin. Vähän niin kuin puhuttaisiin prinssimäisyydestä. Ei jokainen poika ole prinssi niin kuin ei jokainen tyttö ole prinsessa ja se ei silti tarkoita, etteikö poika voisi olla poika ja tyttö tyttö.

En ole lyttäämässä näitä siskoni tyttöjä epämiellyttäviksi. Olen vain huomannut, että tämä prinsessa-vaihe (en puhu pelkästä pukeutumisesta) kiristää hermojani helpommin kuin ennen. En jaksa oikein ymmärtää sitä säätämistä ja tarkkuutta asioista. Vaikka kyse olisi persoonista, niin joka tapauksessa tyttöjen käytös on erittäin korostunutta ja luulen, että menee ohi pikkuhiljaa, kun ikää tulee.

Näin kesäisin on mukava leikkiä vesisotaa, mutta nämä prinsessa-tytöt eivät halua tulla mukaan, koska

a) vaatteet kastuisivat

b) pojat ovat siinä mukana

c) on noloa lotrata vedellä

d) hiukset menee epäjärjestykseen

Ei kaikkien tarvitse pitää kaikesta, mutta nämä selitykset vain saavat jotenkin pinnan kiristymään. Voihan olla, että tytöt tahallaan provosoivat minua. Sitä vaihtoehtoa en ole oikein ottanut huomioon enkä haluaisikaan, kun kuitenkin ollaan aina pidetty toisistamme ja viihdytty toistemme kanssa. Olen vain huomannut, että on mutkattomampaa ja helpompaa vahtia veljen lapsia kuin siskoni lapsia.

No voi elämä. En haluaisi minäkään olla vesisotaa. Inhoan sitä tunnetta mikä tulee kun vaatteet kastuu, mitään inhottavampaa en tiedä. Ja en myöskään pidä siitä, että mm. tuulisella säällä menee tukka sekaisin. Olenko nyt yhtä kamala prinsessa kun siskosi lapset?

.

Vierailija kirjoitti:

Luin tuota toista ketjua, ja siinäkin oli muutama kommentti, joka pisti silmään. Samaa olen nähnyt kommentoidun ennenkin, ja olen sitä ihan livenäkin kuullut.

Että onneksi tyttö ei ole pinkkiin pukeutuva ja glitteriä rakastava prinsessa.

Miksi se on onni?

Onko tytön oltava poikamainen, että olisi hyvä ja uskottava?

Meillä on prinsessatyttöjä. Hyvät todistukset.. Pistävät pojille kampoihin eivätkä anna lytätä itseään alas. Nuorempi kulkee vielä joskus tiara päässä kotona ja Disneyn prinsessapuku mahtuu vielä päälle (on 10v) on kovin söötti ja tyttömäinen mutta auta armias jos menet jollain tavalla astumaan varpaille:) En suosittele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuutonen: suostuvatko veljesi pojat myös tyttömäisiin leikkeihin?

On myös paljon poikia, joille tulee hyi yök tyttöjä - vaihe. Silloin ei voi tehdä mitään tyttömäistä, vaatteissa ei saa olla mitään tyttöjen väriä (paitsi jos se liittyy supersankariin tai muuhun hahmoon). Tämä monelle paljon enemmän kuin ok, toisin kuin se tyttöjen prinsessavaihe.

Sinällään ymmärrän sinua, vaikka tässäkin on kyse persoonista, ei sukupuolista. Myös narisevia, nirsoja poikia on. Sellaisia, joihin meinaa palaa käpy.

Persoonista vai kasvatuksesta?

Veljen pojat ovat vuoden vanhempia kuin vastaavasti siskon tytöt eli voihan tietysti ikäkin olla se juttu, mutta toisen pojan lempiväri on punainen ja oranssi, vastaavasti nuorempi (nyt 6v) omistaa nuken ja leikkikeittiön ja leikkii näillä siis vielä. Toki myös muillakin leluilla esim. näin kesäisin vesipyssyt ja trampoliini ovat ihan in, mutta vielä keväällä sujui hyvin kotileikit. Toisaalta en usko, että suostuisivat ballerinoiksi eikä kummallakaan ole ollut halua pukeutua hameeseen tms. Eikä kummallakaan ole ollut mitään autovaihetta eli autot eivät ole juurikaan kiinnostaneet.

Toinen pojista on ruoan suhteen nirso, syö vain hyvin sileitä ruokia, kyseessä jokin tuntoaistijuttu, en muista tarkalleen mitä, mutta siis perunamuusissa ei saa olla kokkareita ja kaikki lihat on paloiteltava erittäin pieniksi (ja syö niitä hyvin vähän) eli tajuan kyllä sen, että lapset ovat erilaisia. Mutta ärsyttää kuunnella sitä "en syö, kun sun perunamuusi on erivärinen kuin äidin" tai "nää sun kurkut on leikattu väärin", mitä tytöiltä tulee aina, kun ovat minun luonani. Mikään ei kelpaa, kun ei ole täsmälleen samalla tavalla kuin äidin tekemä. Kaikesta ollaan ennakkoluuloisia ja kiljutaan ja valitetaan.

Mutta joo, ei varmaan ole sukupuolikysymys vaan persoonakysymys.

Ehkä nämä tytöt vaistoavat asenteesi, eivätkä pidä sinusta sen takia. Tai hakevat huomiota, koska sitä saa sinulta vain negatiivisista asioista.

Ei ole kyse pitämisestä. Pidän kovasti siskoni tytöistä ja tulevat miellään luokseni yökylään, mutta kiistatta hermot kiristyvät helposti tyttöjen käytöksestä. En ole itse mikään jätkämäinen nainen, vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään prinsessa-vaihetta. En tajua, miksi näissä asioissa pitää mennä ääripäihin joko-tai-asenteella. Parhaan ystäväni tyttö on erittäin tyttö, ehkä sellainen kuin moni täällä mieltää prinsessan, mutta hän ei nirsoile istumapaikasta, ruoasta, vaatteista tai leikeistä vaan osallistuu kaikkeen.

Onko sitten sellainen nirsoilu tyttömäistä? Minusta ei. Minusta se on prinsessamaista. En pidä ajatuksesta, että olemalla tyttö ja tyttömäinen, on samalla myös prinsessa ja toisin käyttäytyvä on poikamainen. Minusta prinsessamaisuus on ikävällä tavalla oman itsensä korostamista, sukupuolen korostamista (iik, poikabakteereja) ja turhamaisuutta, jossa siis mieluummin tehdään asioita vain omalla tavalla eikä suostuta kompromisseihin. Vähän niin kuin puhuttaisiin prinssimäisyydestä. Ei jokainen poika ole prinssi niin kuin ei jokainen tyttö ole prinsessa ja se ei silti tarkoita, etteikö poika voisi olla poika ja tyttö tyttö.

En ole lyttäämässä näitä siskoni tyttöjä epämiellyttäviksi. Olen vain huomannut, että tämä prinsessa-vaihe (en puhu pelkästä pukeutumisesta) kiristää hermojani helpommin kuin ennen. En jaksa oikein ymmärtää sitä säätämistä ja tarkkuutta asioista. Vaikka kyse olisi persoonista, niin joka tapauksessa tyttöjen käytös on erittäin korostunutta ja luulen, että menee ohi pikkuhiljaa, kun ikää tulee.

Näin kesäisin on mukava leikkiä vesisotaa, mutta nämä prinsessa-tytöt eivät halua tulla mukaan, koska

a) vaatteet kastuisivat

b) pojat ovat siinä mukana

c) on noloa lotrata vedellä

d) hiukset menee epäjärjestykseen

Ei kaikkien tarvitse pitää kaikesta, mutta nämä selitykset vain saavat jotenkin pinnan kiristymään. Voihan olla, että tytöt tahallaan provosoivat minua. Sitä vaihtoehtoa en ole oikein ottanut huomioon enkä haluaisikaan, kun kuitenkin ollaan aina pidetty toisistamme ja viihdytty toistemme kanssa. Olen vain huomannut, että on mutkattomampaa ja helpompaa vahtia veljen lapsia kuin siskoni lapsia.

No voi elämä. En haluaisi minäkään olla vesisotaa. Inhoan sitä tunnetta mikä tulee kun vaatteet kastuu, mitään inhottavampaa en tiedä. Ja en myöskään pidä siitä, että mm. tuulisella säällä menee tukka sekaisin. Olenko nyt yhtä kamala prinsessa kun siskosi lapset?

On mullakin nuo heikkouteni, vaikka jäi prinsessavaihe väliin. Esimerkkinä pelkään käärmeitä (varmaan moni muukin) ja inhoan tuulista säätä, kun hiukset menee ties minne. Enpä tosin siitä maailmanloppua tee, joten osaan jatkaa elämääni eteenpäin senkin jälkeen. Liikaa vain kestän epämiellyttäviä asioitakin ja olen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tosin kun asiaa mietin poikieni kannalta niin olen helpottunut että minulla on poikamaiset pojat.. "

No ei minun mielestäni tämä ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin tuo aloituksen "Onneksi minulle ei tullut prinsessamaista tyttöäkään".

Minulla on tyttömäinen poika ja hänen lempivärinsä on pinkki. Hui kauheaa, yksi väri! Tämä tuntuu monelle olevan ongelma. Hän on alta kouluikäisenä myös pukeutunut mekkoihin ja leikkinyt prinsessaa. Katsoo Littlest Pet shoppia siinä missä Tuomas veturiakin. On järkätty Frozen synttärit kakkuineen. Ja hyvä lapsi on, vaikka niissä pinkeissä kengissä tuolla ulkona juokseekin. Ainakin hänellä on itsetunto kohdillaan kun uskaltaa olla sellainen kun on. Seuraavaksi pyöräkseen haluaa pinkin, jossa on kori edessä. En voisi ikinä sanoa, että sitten olen helpottunut kun hänestä tulee poikamainen. Huh!

Sinä lainasit vain hyvin pienen palan tekstistäni. Tosin hyvä että aihe puhuttaa ja siksi jatkoinkin omaa kirjoitustani tuolla lauseella.

Jos luit koko tekstin niin varmasti huomasit että olen myös järjestänyt pojalleni prinsessasynttärit juuri kuten hän toivoi ja yhdessä valittiin kakkuun prinsessakuva ja ostin monella kympillä helmiä käsikorujen tekoon.

Olen myös lakannut poikani kynsiä ja hän on saanut olla mekko päällä.

Silti olin helpottunut kun tuo vaihe meni ohi. Minua itseä ei haittaa mutta ulkopuolelta tuleva painostus ja kiusaaminen ei houkutellut.

Kuka haluaa että lastansa kiusataan?

Toki olisin tukena, olisi poikani millainen tahansa ja aina olen sanonut että tuotte näytille sitten tutön tai pojan niin ei haittaa eikä haittaakaan.

Mutta tuo ulkopuolelta tuleva kiusaaminen ja lokerointi on edelleen todella voimakasta. Tottakai siis olen helpottunut että näiden asioiden takia ei tarvitse meidän perheessä kipuilla.

Ja nyt kyllä vanhempina ovat pojat taas alkaneet käyttämään pinkkiä. Juuri letitin 14-vuotiaan poikani ananastukan ranskalaiselle letille ja näköjään hänellä on jalassaan minun pinkit puman sukat 😀

Ja olisin tekopyhä jos sanoisin vilpittömästi että harmi kun ei istu minun vieressä nyt tyllihameessa ja pitsipaidassa vaikkakin minulle onkin se ja sama mitä muiden lapset päälleen pukee.

En lainannut koko viestiä siksi, että halusin kommentoida nimenomaan vain tuota kohtaa. Enkä tosiaan tarkoittanut, että sinä juuri häpeäisit poikaasi vaikka olisikin tyttömäinen. Tarkoituksena oli tuoda esille juurikin se, että edelleenkään edes niiden tyttömäisten poikien vanhemmat eivät aina hyväksy poikiensa omia haluja. Tiedän äidin, joka ei anna poikansa käyttää pinkkiä, koska se on tyttöjen väri. Kuulostaa minusta ankealta ja kurjalta.

Samaa mieltä olen siis kanssasi tuosta, että altistaa helposti kiusaamiselle se tyttömäisyys pojissa. Minusta se on äärimmäisen kurjaa, etenkin kun se asenne suurimmalti osin lähtee aikuisilta lapsille.

Ps. Meillä myös usein letitetään anasta :)

Vierailija kirjoitti:

ns.prinsesessamaisuus ei ole sama kuin naisellisuus

Mitä tuokin ylläoleva kommentti tarkoittaa? Sama kommentoija kirjoittaa, että nainen on nainen insinöörinä ja bussikuskina. Ja se on totta. Mutta onko nainen uskottava bussikuski (joidenkin, vanhanaikaisten ihmisten mielestä) jos on laitaittunut nätiksi? Onko nainen kukkamekossa ja pitkät hiukset laineikkailla kiharilla uskottava insinööri? 

Siinä teille mietittävää. 

Siinäpä onkin. Samalla tavalla kuon insinöörimiehet eivät ole havajipaidassa ja sortseissa töissä ei naisinsinöörikään varmaan ole röyhelömekossa ja sandaaleissa töissä vaan pukeutuvat muodollisemmin. Voi hyvä ihme tätä kaavamaista ajattelua! Vaikka ihmisellä olisi vaaleanpunainen peruukki, on hän uskottava työntekijä, jos osaa hommansa!! Tampereella on proffana ja huippututkijana ( mies) irookesipunkkari.

Nuo av: n mainitsemat tytöt kasvatetaan miellyttämään miestä. Ei ehkä tietoisestu, mutta alitajuisesti. Sääli tyttöjä. kun vanhemmat ovat dillejä.

Vierailija kirjoitti:

Surullisesti huomaa tästä keskustelusta, että yhä edelleen ihmiset arvostavat "mies"juttuja korkeammalle kuin "nais"juttuja. Sekä naiset että miehet.

Sen takia tyttömäinen poika on monille kauhistus. Koska naiset ovat hädin tuskin ihmisiä monien silmissä ja nämä pojat valitsevat oman arvonsa alentamisen.

Ja siksi poikatytöt on niin hyväksyttäviä, kun pyrkivät olemaan parempia ihmisiä (= miehekkäitä)

Taidanpa mennä lakkaamaan kynnet ja vältellä taas ihmisiä seuraavat pari vuotta.

Ei hyvä ihme sentään tätä kommenttia ja yläpeukkuja!! Lapsen ei tarvitse yrittää olla poikamainen ja muka patempi, jos hän on kiinnostunut ns.pojille tyypillisistä touhuista luonnostaan!! Se ei ole vanhempienkaan manipulaation tulosta. Jokainen ihminen on oma persoonansa, onko vaikea ymmärtää?! Jos tyttö on toiminnallinen, reipas, erittäin sosiaalinen jne.mutta ei jumalauta pukeudu prinsessaksi, niin prinsessahullujen mielestä jo puoliksi pilalla, niinkö?!