Lue keskustelun säännöt.
Autismidiagnoosin saaneen lapsen vanhemmat, neuvokaa.
19.06.2018 |
Lähipiirissäni on autismidiagnoosin saanut lapsi, joka menee normaaliin kouluun. Hänellä on paljon valmiuksia ja älyä. Haasteitakin on. Hänen kanssaan voi kuitenkin keskustella syvällisesti. Pystyy juttelemaan pitkäänkin ja leikkimään muiden kanssa.
Osa hänen käytöksestään on haastavaa enkä tiedä miten toimia. Viimeinen mitä haluan, on ahdistaa häntä tai hänen perhettään, tai loukata. Mutta kun hänen käytöksensä ahdistaa minun lastani. Hän käyttäytyy ajoittain hyvin epäystävällisesti, erityisesti minua kohtaan ja saattaa ilkeän kuuloisesti näpäyttää leikin keskellä mun pari vuotta nuorempaa lastani. Tarkoitukseni ei arvostella, vaan saada tietoa siitä, että onko tälle tehtävissä jotakin. Jos on, siitä olisi hyötyä hänelle itselleenkin varmaan, tuollaisena kaverisuhteisiin tulee haasteita.
En siis tiedä, kuuluuko taudinkuvaan vai onko asia, joka liittyy kasvatukseen. Saattaa siis lapseni edessä haukkua minua. Jos tarjoan syötävää, ylimielisesti saattaa tuhahtaa vaikka että mitä sinä muka osaisit valmistaa. Totta, en ole mestarikokki, mutta ihan normiruokaa teen. Lapseni hätkähtää ilkeästä kielestä omaa äitiään kohtaan. Lapsen vanhemmat kuulevat, mutta eivät puutu. Jos joku muu lapsi käyttäytyisi noin, ystävällisen napakasti sanoisin, että tuo oli vähän epäystävällisesti sanottu, yritetään puhua kauniimmin.
Tätä juuri kysyn, että voinko sanoa näin? Vai onko tuo jokin pakko-oire? Siinä tapauksessa, miten toivoisitte, että selitän tämän lapselleni? En pysty sivuuttamaan jatkuvasti tilanteita, joissa toinen, joka siis suurimmaksi osaksi käyttäytyy lapseni silmissä tavallisesti, käyttäytyy yhtäkkiä ilkeästi. Lapselle ei ole hyvä katsoa, että yhden annetaan olla ilkeä. Vamma ei muuten näy. Lapseni ymmärtää hyvin, että jollakin on huono näkö, siksi silmälasit ja joidnekin on mahdoton kävellä, siksi pyörätuoli, joku tarvitsee avustajaa päiväkodissa jne. Tämä on tuttua. Samoin jonkun sairaudesta aiheutuva väsymys ja heikkous, Mutta ilkeys ei.
Lapsella on myös kurja tapa haluta tarkastaa takkien taskuja ja laukkuja. Ne kiinnostavat häntä pakonomaisesti, liittyy tietysti sairauteen, ymmärrän. Mutta on se kurjaa. Voi kaivella tamponini ja jankuttaa, mitä tällä tehdään, suuttua, kun ei saa availla meikkejäni. Tiedän, että liittyy sairauteen, mutta itse yrittäisin ohjata tilannetta siihen, että löytyisi joku muu kiinnostuksen kohde. Ymmärrän, että helpommin sanottu kuin tehty.
Miten neuvotte toimimaan? Kuinka paljon lasta voi kasvattaa ystävällisesti esm sanomalla että meillä ei voi toimia noin? Ilkeää, tonkivaa lasta ei tee mieli kutsua leikkimään, kun on paljon kivojakin kavereita. Vanhempien takia yritän, mutta en osaa kysyä heiltä, heillä on riittävän rankkaa, diagnoosi suht uusi.
Please älkää suuttuko. Kysyn siksi, että osaisin toimia ja olla kuormittamatta perhettä&lasta. Minua siis ei haittaa vaikkapa kotini kommentointi tms, mutta lapseni tai minun osaamisen tai ulkonäön kommentointi ilkeästi, vähätteleväst ei myöskään ole jotain, jolle haluan oman lapseni altistaa jatkuvasti. Mitä siis neuvotte?
Mun perstuntuma olisi, että ainakin suoranaiseen ilkeyteen puuttuisin ystävällisen rauhallisesti ja ehkä selittäisin, että tulee paha mieli,hän voisi jaksaa pitkänkin keksustelun aiheesta ja laukun tonkimislle yrittäisin asettaa rajoja, että juu, laukkuni kiinnostaa, mutta tiedätkö, siellä on minun omia juttujani, joidne pelkään menevän rikki, että voisimmeko leikkiä vaikka jotain muuta. Koska lapsi on älykäs ja kiinnostnut erilaisesta tiedosta, hän voisi keskustelun kautta hahmottaa asian. Tai sitten ei, en tiedä. Miten neuvotte? Kuormittaako liikaa?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Jotain on kyllä pahasti mennyt vikaan sen kohdalla, joka mieltää kohteliaisuuden lattiarättiydeksi. Näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja minä tunnen monta aspergeria, jotka ovat erittäin suuria ihmisystäviä, joskin melko suppealle määrälle ihmisiä kerrallaan.
Olisiko tässä nyt käynyt niin, että kun sinulla on ollut kurjaa ja kasvatus on mennyt pieleen, olet yleistänyt oman kokemuksesi sellaiseksi, että kasvatus on aina kurjaa?
Ei toki. Aspergereita on erilaisia. Osa pitää ihmisistä omalla tavallaan. Normitettu kasvatus on heidän kohdallaan kirosana ja tuomittu epäonnistumaan. Minun vanhempani -olen jo keski-ikäinen- yrittivät kasvattaa sen ajan normien mukaan. En voi sanoa heidän epäonnistuneen, mutta minun lahjakkuudellani, akateemisuudellani tai epäsosialisuudellani ei ole kyllä mitään tekemistä kasvatukseni kanssa. Onneksi asuttiin maalla, ei siellä kukaan ehtinyt pillittää yhden omaleimaisen käytöksen perään. Koulujutuissa pärjäsin lahjakkuuteni ansiosta vaikka en muista piitannutkaan. Voisin kuvitella, että nykyaikaisessa kasvatussysteemissä tilttaisin hyvin nopeasti.
Tämä on tällä hetkellä suurin huoli oman lapseni kohdalla. Nykyajan koulusysteemi painottaa niin paljon sosialisointia ja keskustelemalla oppimista, että lapseni on jo nyt vaikeuksissa opettajan/koulun vaatimusten kanssa, vaikka on vasta alakoululaisten. Hän on tälläinen hiljainen tyyppi, jota ei small talk ja sosialisointi kiinnosta. Äitinä kyllä pelottaa hänen tulevaisuutensa, kun nyt jo jatkuvasti ulkopuolelta osoitetaan joka arviointikeskustelussa millainen hänen pitäisi olla. Tavoitteet ovat mielestäni lapsen vaikeudet huomioiden täysin epärealistisia mutta tämä ei tunnu opettajalle menevän jakeluun, vaikka olen sitä yrittänyt jokaisessa keskustelussa vääntää rautalangasta 1. luokasta alkaen.
Hieman aiheen ohi, mutta olen muuten vahvasti sitä mieltä, että kun kouluissa arvostellaan lukuaineita, pitäisi aina arvostella vain ja ainoastaan oikeaa osaamista kyseisessä aineessa. Ei aktiivisuutta tai vuorovaikutusta tai mitään muuta. Ei ole oikein, että saa lisäpisteitä tai miinusta aktiivisuudesta tai vuorovaikutuksesta tai lisätehtävistä (kasin tasoinen saa ysin kun tekee ekstraa jne). Vain osaaminen pitäisi arvostella. Vuorovaikutus, aktiivisuus ja ahkeruus (ne lisätyöt) voisivat sitten olla oma erillinen arvosteltava asia, kuten käytös, mutta ei niitä saisi sisällyttää erikseen jokaisen lukuaineen arvosteluun. Oma poikatrioni on ns. normaali, mutta yhtäkaikki kärsii tästä suomalaisesta tavasta arvostella mukaosaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta karuinta on se, että koulut ovat alkaneet väsätä lastensuojeluilmoituksia Asperger-lapsista koska heillä ei ole resursseja tukitoimiin. Tällaisena pienenä kostotoimenpiteenä vanhempien vaatimuksille. Siinä onkin sitten soppa valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Jotain on kyllä pahasti mennyt vikaan sen kohdalla, joka mieltää kohteliaisuuden lattiarättiydeksi. Näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja minä tunnen monta aspergeria, jotka ovat erittäin suuria ihmisystäviä, joskin melko suppealle määrälle ihmisiä kerrallaan.
Olisiko tässä nyt käynyt niin, että kun sinulla on ollut kurjaa ja kasvatus on mennyt pieleen, olet yleistänyt oman kokemuksesi sellaiseksi, että kasvatus on aina kurjaa?
Ei toki. Aspergereita on erilaisia. Osa pitää ihmisistä omalla tavallaan. Normitettu kasvatus on heidän kohdallaan kirosana ja tuomittu epäonnistumaan. Minun vanhempani -olen jo keski-ikäinen- yrittivät kasvattaa sen ajan normien mukaan. En voi sanoa heidän epäonnistuneen, mutta minun lahjakkuudellani, akateemisuudellani tai epäsosialisuudellani ei ole kyllä mitään tekemistä kasvatukseni kanssa. Onneksi asuttiin maalla, ei siellä kukaan ehtinyt pillittää yhden omaleimaisen käytöksen perään. Koulujutuissa pärjäsin lahjakkuuteni ansiosta vaikka en muista piitannutkaan. Voisin kuvitella, että nykyaikaisessa kasvatussysteemissä tilttaisin hyvin nopeasti.
Tämä on tällä hetkellä suurin huoli oman lapseni kohdalla. Nykyajan koulusysteemi painottaa niin paljon sosialisointia ja keskustelemalla oppimista, että lapseni on jo nyt vaikeuksissa opettajan/koulun vaatimusten kanssa, vaikka on vasta alakoululaisten. Hän on tälläinen hiljainen tyyppi, jota ei small talk ja sosialisointi kiinnosta. Äitinä kyllä pelottaa hänen tulevaisuutensa, kun nyt jo jatkuvasti ulkopuolelta osoitetaan joka arviointikeskustelussa millainen hänen pitäisi olla. Tavoitteet ovat mielestäni lapsen vaikeudet huomioiden täysin epärealistisia mutta tämä ei tunnu opettajalle menevän jakeluun, vaikka olen sitä yrittänyt jokaisessa keskustelussa vääntää rautalangasta 1. luokasta alkaen.
Hieman aiheen ohi, mutta olen muuten vahvasti sitä mieltä, että kun kouluissa arvostellaan lukuaineita, pitäisi aina arvostella vain ja ainoastaan oikeaa osaamista kyseisessä aineessa. Ei aktiivisuutta tai vuorovaikutusta tai mitään muuta. Ei ole oikein, että saa lisäpisteitä tai miinusta aktiivisuudesta tai vuorovaikutuksesta tai lisätehtävistä (kasin tasoinen saa ysin kun tekee ekstraa jne). Vain osaaminen pitäisi arvostella. Vuorovaikutus, aktiivisuus ja ahkeruus (ne lisätyöt) voisivat sitten olla oma erillinen arvosteltava asia, kuten käytös, mutta ei niitä saisi sisällyttää erikseen jokaisen lukuaineen arvosteluun. Oma poikatrioni on ns. normaali, mutta yhtäkaikki kärsii tästä suomalaisesta tavasta arvostella mukaosaamista.
Tämä! Mukaosaamisen pärstälusäpisteet loppuvat vasta yliopistossa - ja sielläkin vain kovissa tieteissä kun todella pelataan älyllä ja osaamisella. Onpa tosi outoa, että esimerkiksi teoreettista fysiikkaa opiskelee tosi moni koulussa ”sosiaalisesti lahjaton” assi...
Vierailija kirjoitti:
Mäkin ihmettelin näiden pitkien sepostusten jälkeen että miksi ihmeessä sitten nuo ei toivottavat vanhemmat ja lapsi vierailee luonanne? Oletteko hyviäkin perhetuttuja? Minusta olisi parempi että lapset olisivat vain keskenään kavereita ja jos et jaksa vahtia vieraan lapsen tekemisiä niin älä anna leikkiä teillä kotona. Kyllä siinä on aina hirveästi valvomista kun on lapsilla kavereita kotona leikkimässä varsinkin jos ovat vähän villimpää tyyppiä vaikka eivät olisi erityislapsia. Paras ulkona jos säät sallii.
Oikeasti kyllä tuo haiskahtaa jo vähän provolta. Vähän vaikea uskoa että vanhempi vaan seuraisi vierestä kun toisen laukkua pengotaan ja lähtee siihen vielä mukaan. Sori en oikein usko tuota tarinaa. Sen sijaan varmaan aika yleinen ongelma varmaan onkin se että lapset eivät aina osaa käyttäytyä niin korrektisti kavereiden luona. Tällöin on tietenkin ok että se aikuinen siellä pistää stopin ei toivottavalle käytökselle.
Vaikka tässä ketjussa on ihan asiatekstiäkin niin kyllä tuo aloitus on hyvin vaikea kuvitella taphtuneeksi juuri niin kuin ap kertoo. Kuvailet tilanteita mukamas, jossa sinä ja vanhemmat olette mukana ja lapsi penkoo sinun taskujasi tai laukkujasi ja sinä tai vanhemmat ei sano eikä tee mitään. Sori, niin absurdi tilanne että en vain usko että juuri noin on ollut.
Uskoisin enemmän tarinaan jos kyseessä olisi tilanne jossa lapsi on vaikka yksin ilman vanhempia ja tekee outouksia ja sinä et oikein tiedä miten suhtautua. Vaikka siinäkin tilanteessa kyllähän nyt jokainen joka jotain ihan normaalikasvatuksesta tietää, pistäisi stopin sille ei toivotulle käyttäytymiselle tyyliin: Äläpäs kaiva taskujani ja ihan fyysisesti estää lasta. Mistä vässyköitä te aikuiset olette jos vain hymistelette kummatkin kun lapsi tonkii taskuja? Tai jos sinä ap et uskalla sanoa lapselle koska odotat että vanhempi sanoo, tai pelkäät että vanhempi suuttuu niin kylläpä sinä pelkäät sitten sitä vanhempaa. Onko jotenkin ylempiarvoinen kun niin arka olet sanomaan? Vähän oudolta kuulostaa myös teidän tuttavuus näin äkkiseltään joten ehkä parasta olisi että ette olisi "ystäviä".
Herran jestas eihän siinä ole kyse siitä onko kyseessä erityislapsi tai normaali lapsi, kyllä minä ainakin sanon heti jos on huomauttamista vieraalle lapselle esim. lapseni kavereille (oma lapseni erityislapsi) enkä mieti kyllä pätkääkään onko tuo lapsi erityislapsi vai ei vai pahoittaako nyt kovasti joku mielensä.
Ja puheeksi ottaisin vanhemman kanssa ei toivotun käytöksen joskus jos pääsemme juttelemaan vaikka kahden kesken. Eihän vanhenpikaan voi käsitellä asiaa jos ei ole itse tietoinen että hänen lapsensa on sanonut rumasti tai tehnyt jotain outoa.
Itse toimin niin että jos erityislapseni menee jonkun tosien luoksen leikkimään mainitsen lyhyesti vanhemmille mitä ongelmia voi tulla ja ihan samalla tavalla kun muitakin lapsia voi sitten torua tai ohjeistaa tai pistää vaikka ulos jos meno äityy hankalaksi. Olen myös itse ihan surutta "heittänyt" lapseni kavereita ulos kun meno on äitynyt liian villiksi. Kyllä ne tavislapsetkin osaa olla ärsyttäviä ja hankalia. Eipä ole kamalaa käytöstä onneksi lapsellani ollut kun ei ole valituksia tullut. Voipi olla että joskus töksäyttelee juuri tyyyliin: "hassut hiukset" mutta onneksi suurin osa aikuisista ei ota nokkiinsa tuollaisista tai tee siitä suurta ongelmaa. Yleensä lapseni ei viihdy niin kauan edes kaverilla koska vieraalla maalla tuntee olonsa jotenkin epämukavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Jotain on kyllä pahasti mennyt vikaan sen kohdalla, joka mieltää kohteliaisuuden lattiarättiydeksi. Näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja minä tunnen monta aspergeria, jotka ovat erittäin suuria ihmisystäviä, joskin melko suppealle määrälle ihmisiä kerrallaan.
Olisiko tässä nyt käynyt niin, että kun sinulla on ollut kurjaa ja kasvatus on mennyt pieleen, olet yleistänyt oman kokemuksesi sellaiseksi, että kasvatus on aina kurjaa?
Ei toki. Aspergereita on erilaisia. Osa pitää ihmisistä omalla tavallaan. Normitettu kasvatus on heidän kohdallaan kirosana ja tuomittu epäonnistumaan. Minun vanhempani -olen jo keski-ikäinen- yrittivät kasvattaa sen ajan normien mukaan. En voi sanoa heidän epäonnistuneen, mutta minun lahjakkuudellani, akateemisuudellani tai epäsosialisuudellani ei ole kyllä mitään tekemistä kasvatukseni kanssa. Onneksi asuttiin maalla, ei siellä kukaan ehtinyt pillittää yhden omaleimaisen käytöksen perään. Koulujutuissa pärjäsin lahjakkuuteni ansiosta vaikka en muista piitannutkaan. Voisin kuvitella, että nykyaikaisessa kasvatussysteemissä tilttaisin hyvin nopeasti.
Tämä on tällä hetkellä suurin huoli oman lapseni kohdalla. Nykyajan koulusysteemi painottaa niin paljon sosialisointia ja keskustelemalla oppimista, että lapseni on jo nyt vaikeuksissa opettajan/koulun vaatimusten kanssa, vaikka on vasta alakoululaisten. Hän on tälläinen hiljainen tyyppi, jota ei small talk ja sosialisointi kiinnosta. Äitinä kyllä pelottaa hänen tulevaisuutensa, kun nyt jo jatkuvasti ulkopuolelta osoitetaan joka arviointikeskustelussa millainen hänen pitäisi olla. Tavoitteet ovat mielestäni lapsen vaikeudet huomioiden täysin epärealistisia mutta tämä ei tunnu opettajalle menevän jakeluun, vaikka olen sitä yrittänyt jokaisessa keskustelussa vääntää rautalangasta 1. luokasta alkaen.
Hieman aiheen ohi, mutta olen muuten vahvasti sitä mieltä, että kun kouluissa arvostellaan lukuaineita, pitäisi aina arvostella vain ja ainoastaan oikeaa osaamista kyseisessä aineessa. Ei aktiivisuutta tai vuorovaikutusta tai mitään muuta. Ei ole oikein, että saa lisäpisteitä tai miinusta aktiivisuudesta tai vuorovaikutuksesta tai lisätehtävistä (kasin tasoinen saa ysin kun tekee ekstraa jne). Vain osaaminen pitäisi arvostella. Vuorovaikutus, aktiivisuus ja ahkeruus (ne lisätyöt) voisivat sitten olla oma erillinen arvosteltava asia, kuten käytös, mutta ei niitä saisi sisällyttää erikseen jokaisen lukuaineen arvosteluun. Oma poikatrioni on ns. normaali, mutta yhtäkaikki kärsii tästä suomalaisesta tavasta arvostella mukaosaamista.
Tämä! Mukaosaamisen pärstälusäpisteet loppuvat vasta yliopistossa - ja sielläkin vain kovissa tieteissä kun todella pelataan älyllä ja osaamisella. Onpa tosi outoa, että esimerkiksi teoreettista fysiikkaa opiskelee tosi moni koulussa ”sosiaalisesti lahjaton” assi...
Ei ole mitään pahaa siinä jos on ahkera, kiva, vuorovaikutteinen, ystävällinen ja muuta hyvää ja kaunista sekä tekee ylimääräistä jne, mutta ei se saisi sitä minkään lukuaineen oikeaa osaamista keinotekoisesti korottaa yläkanttiin tai kääntäen alentaa. Todistukseen pitäisi saada sitten vaikka ahkeruuden ja vuorovaikutuksen arviointi erikseen, mutta ei sisällettynä lukuaineisiin. Olisipa jollain pontta lähteä tätä lobbaamaan.
Vaikka arvostan suuresti vaikkapa lääkärien inhimillisyyttä ja sosiaalista älyä niin lopulta jos vaikka lapseni joutuu vaativaan leikkaukseen niin toivon, että hänet leikkaa paras osaaja, eikä kivoin tyyppi.
Tämä on tällä hetkellä suurin huoli oman lapseni kohdalla. Nykyajan koulusysteemi painottaa niin paljon sosialisointia ja keskustelemalla oppimista, että lapseni on jo nyt vaikeuksissa opettajan/koulun vaatimusten kanssa, vaikka on vasta alakoululaisten. Hän on tälläinen hiljainen tyyppi, jota ei small talk ja sosialisointi kiinnosta. Äitinä kyllä pelottaa hänen tulevaisuutensa, kun nyt jo jatkuvasti ulkopuolelta osoitetaan joka arviointikeskustelussa millainen hänen pitäisi olla. Tavoitteet ovat mielestäni lapsen vaikeudet huomioiden täysin epärealistisia mutta tämä ei tunnu opettajalle menevän jakeluun, vaikka olen sitä yrittänyt jokaisessa keskustelussa vääntää rautalangasta 1. luokasta alkaen.