Lue keskustelun säännöt.
Autismidiagnoosin saaneen lapsen vanhemmat, neuvokaa.
19.06.2018 |
Lähipiirissäni on autismidiagnoosin saanut lapsi, joka menee normaaliin kouluun. Hänellä on paljon valmiuksia ja älyä. Haasteitakin on. Hänen kanssaan voi kuitenkin keskustella syvällisesti. Pystyy juttelemaan pitkäänkin ja leikkimään muiden kanssa.
Osa hänen käytöksestään on haastavaa enkä tiedä miten toimia. Viimeinen mitä haluan, on ahdistaa häntä tai hänen perhettään, tai loukata. Mutta kun hänen käytöksensä ahdistaa minun lastani. Hän käyttäytyy ajoittain hyvin epäystävällisesti, erityisesti minua kohtaan ja saattaa ilkeän kuuloisesti näpäyttää leikin keskellä mun pari vuotta nuorempaa lastani. Tarkoitukseni ei arvostella, vaan saada tietoa siitä, että onko tälle tehtävissä jotakin. Jos on, siitä olisi hyötyä hänelle itselleenkin varmaan, tuollaisena kaverisuhteisiin tulee haasteita.
En siis tiedä, kuuluuko taudinkuvaan vai onko asia, joka liittyy kasvatukseen. Saattaa siis lapseni edessä haukkua minua. Jos tarjoan syötävää, ylimielisesti saattaa tuhahtaa vaikka että mitä sinä muka osaisit valmistaa. Totta, en ole mestarikokki, mutta ihan normiruokaa teen. Lapseni hätkähtää ilkeästä kielestä omaa äitiään kohtaan. Lapsen vanhemmat kuulevat, mutta eivät puutu. Jos joku muu lapsi käyttäytyisi noin, ystävällisen napakasti sanoisin, että tuo oli vähän epäystävällisesti sanottu, yritetään puhua kauniimmin.
Tätä juuri kysyn, että voinko sanoa näin? Vai onko tuo jokin pakko-oire? Siinä tapauksessa, miten toivoisitte, että selitän tämän lapselleni? En pysty sivuuttamaan jatkuvasti tilanteita, joissa toinen, joka siis suurimmaksi osaksi käyttäytyy lapseni silmissä tavallisesti, käyttäytyy yhtäkkiä ilkeästi. Lapselle ei ole hyvä katsoa, että yhden annetaan olla ilkeä. Vamma ei muuten näy. Lapseni ymmärtää hyvin, että jollakin on huono näkö, siksi silmälasit ja joidnekin on mahdoton kävellä, siksi pyörätuoli, joku tarvitsee avustajaa päiväkodissa jne. Tämä on tuttua. Samoin jonkun sairaudesta aiheutuva väsymys ja heikkous, Mutta ilkeys ei.
Lapsella on myös kurja tapa haluta tarkastaa takkien taskuja ja laukkuja. Ne kiinnostavat häntä pakonomaisesti, liittyy tietysti sairauteen, ymmärrän. Mutta on se kurjaa. Voi kaivella tamponini ja jankuttaa, mitä tällä tehdään, suuttua, kun ei saa availla meikkejäni. Tiedän, että liittyy sairauteen, mutta itse yrittäisin ohjata tilannetta siihen, että löytyisi joku muu kiinnostuksen kohde. Ymmärrän, että helpommin sanottu kuin tehty.
Miten neuvotte toimimaan? Kuinka paljon lasta voi kasvattaa ystävällisesti esm sanomalla että meillä ei voi toimia noin? Ilkeää, tonkivaa lasta ei tee mieli kutsua leikkimään, kun on paljon kivojakin kavereita. Vanhempien takia yritän, mutta en osaa kysyä heiltä, heillä on riittävän rankkaa, diagnoosi suht uusi.
Please älkää suuttuko. Kysyn siksi, että osaisin toimia ja olla kuormittamatta perhettä&lasta. Minua siis ei haittaa vaikkapa kotini kommentointi tms, mutta lapseni tai minun osaamisen tai ulkonäön kommentointi ilkeästi, vähätteleväst ei myöskään ole jotain, jolle haluan oman lapseni altistaa jatkuvasti. Mitä siis neuvotte?
Mun perstuntuma olisi, että ainakin suoranaiseen ilkeyteen puuttuisin ystävällisen rauhallisesti ja ehkä selittäisin, että tulee paha mieli,hän voisi jaksaa pitkänkin keksustelun aiheesta ja laukun tonkimislle yrittäisin asettaa rajoja, että juu, laukkuni kiinnostaa, mutta tiedätkö, siellä on minun omia juttujani, joidne pelkään menevän rikki, että voisimmeko leikkiä vaikka jotain muuta. Koska lapsi on älykäs ja kiinnostnut erilaisesta tiedosta, hän voisi keskustelun kautta hahmottaa asian. Tai sitten ei, en tiedä. Miten neuvotte? Kuormittaako liikaa?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Lahjakkuudesta puhuttaessa kannattaisi muistaa muutamia asioita:
- Vaikka lähes kaikki assit -ovat- lahjakkampia jossain, se jokin ei välttämättä ole mitään, mistä olisi minkäänlaista hyötyä yhteiskunnassa, oppimisessa tai edes omassa onnelliseksi tulemisessa.
- ja vaikka olisikin, pelkkä lahjakkuus ei riitä mihinkään: menestymiseen ja jopa onnellisuuteen tarvitaan lisäksi iso kasa työtä, oikea ympäristö, joku joka arvostaa juuri sitä ja merkittävien estävien tekijöiden puutetta tai voittamista.
-lahjakkuus tai sillä menestyminen ei ole mitään elämän tarkoitus, se ei ole lapsen ”hyvyyden” kriteeri, eikä vanhempien rakkaus yleensä siitä lisäänny tai sen puutteesta vähene. Tämän sanon itse menestyneenä assina, jonka assi-poika ei ole ”menestynyt”, mutta onneksi nyt vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä ja positiiviselta odotuksissaan ja suunnitelmissaan. Menestys ei erityisen välttämättä tee onnelliseksi. Olisi kiva kun tietäisi, että oma lapsi selviää ja on isomman osan aikaa onnellinen (vaikka en halua häneltä surujakaan riistää, ne ovat kuitenkin hänen kokemuksiaan ja usein suru merkitsee sitä, että jotain tärkeää on ollut - mikä on parempi kuin se, ettei olisi surua koska ei ole ollut mitään tärkeääkään), ja koska tuo olisi hänelle helpompaa kun hän osaisi toimia maailmassa, olen yrittänyt sitä hänelle opettaa.
Kannattaa myös muistaa, että vaikka lahjakkuudesta ei ole hyötyä _yhteiskunnassa_, (aivopesu mennyt perille), se on kuitenkin useimman assin suurin onnen lähde. Mikään ihmissuhde tai menestyminen ei yllä siihen. Moni elää yksin ja vaatimattomasti tyytyväisenä, kunhan saa ”ekkoilla”, ihan ilman ”menestystä”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!
Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.
Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.
Saattaa olla lievää ADD:tä. Mutta hänelle kaikki akateemiset aineet haastavia, samoin ei-akateemiset. Ei ole liikunnallinen, eikä käsistään kätevä, eikä musikaalinen tai muuten taiteellinen.
Hyvin yleistä tuntuu olevan jonkun lahjakkuuden olettaminen. Pointti siis ei ole, että on ilman lahjoja vaan se, että taas yleistetään.
Noup. Diagnosointiin - ainakin aikuisten puolella- liittyy aina erityismielenkiinnonkohteet. En myöskään tiedä yhtään assia, joka ei menesty jollakin alalla akateemisesti. Oletuksena diagnoosissa on normaali äo tai yli - haasteet asseilla ovat sosiaalisella puolella. Joku muu(kin) lapsella vialla - ei ole yleistämistä.
Ei kai erityismielenkiinto aina lahjakasta tee. Voi bongata junia ja ajella joukkoliikenteellä päivät pitkät, mikä on erityismielenkiinto, mutta ei tee lahjakkaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!
Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.
Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.
Saattaa olla lievää ADD:tä. Mutta hänelle kaikki akateemiset aineet haastavia, samoin ei-akateemiset. Ei ole liikunnallinen, eikä käsistään kätevä, eikä musikaalinen tai muuten taiteellinen.
Hyvin yleistä tuntuu olevan jonkun lahjakkuuden olettaminen. Pointti siis ei ole, että on ilman lahjoja vaan se, että taas yleistetään.
Noup. Diagnosointiin - ainakin aikuisten puolella- liittyy aina erityismielenkiinnonkohteet. En myöskään tiedä yhtään assia, joka ei menesty jollakin alalla akateemisesti. Oletuksena diagnoosissa on normaali äo tai yli - haasteet asseilla ovat sosiaalisella puolella. Joku muu(kin) lapsella vialla - ei ole yleistämistä.
Ei kai erityismielenkiinto aina lahjakasta tee. Voi bongata junia ja ajella joukkoliikenteellä päivät pitkät, mikä on erityismielenkiinto, mutta ei tee lahjakkaaksi.
Ei tee, mutta nuo juna-aikataulubongailijat ovat yleensä autisteja. Aspergereilla on laajemmat ja kehittyneemmät ekkot. Näissä piilee kylyprofiilin kärkipiikit.
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!
Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.
Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.
Saattaa olla lievää ADD:tä. Mutta hänelle kaikki akateemiset aineet haastavia, samoin ei-akateemiset. Ei ole liikunnallinen, eikä käsistään kätevä, eikä musikaalinen tai muuten taiteellinen.
Hyvin yleistä tuntuu olevan jonkun lahjakkuuden olettaminen. Pointti siis ei ole, että on ilman lahjoja vaan se, että taas yleistetään.
Noup. Diagnosointiin - ainakin aikuisten puolella- liittyy aina erityismielenkiinnonkohteet. En myöskään tiedä yhtään assia, joka ei menesty jollakin alalla akateemisesti. Oletuksena diagnoosissa on normaali äo tai yli - haasteet asseilla ovat sosiaalisella puolella. Joku muu(kin) lapsella vialla - ei ole yleistämistä.
Ei kai erityismielenkiinto aina lahjakasta tee. Voi bongata junia ja ajella joukkoliikenteellä päivät pitkät, mikä on erityismielenkiinto, mutta ei tee lahjakkaaksi.
Ei tee, mutta nuo juna-aikataulubongailijat ovat yleensä autisteja. Aspergereilla on laajemmat ja kehittyneemmät ekkot. Näissä piilee kylyprofiilin kärkipiikit.
Samaa mieltä (tosin kun tuo asperger -diagnoosi nyt poistuu niin kaikki niputetaan samaan kirjoon). Lähipiirissä joukko 'aspergereitä', joista kaikki muut hyvin lahjakkaita jossain, mutta lievin asperger ei omaa mitään eritysilahjakkuuta. Se on sinällään sääli, koska muut ovat saaneet rakennettua itsetuntoa ja viihtymistä tämän kiinnostuksen ja lahjakkuuden ympärille, mutta tämä lievin ei - ja hänellä myös eniten ongelmia ollut sitten liitännäisten ongelmien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!
Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.
Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.
Saattaa olla lievää ADD:tä. Mutta hänelle kaikki akateemiset aineet haastavia, samoin ei-akateemiset. Ei ole liikunnallinen, eikä käsistään kätevä, eikä musikaalinen tai muuten taiteellinen.
Hyvin yleistä tuntuu olevan jonkun lahjakkuuden olettaminen. Pointti siis ei ole, että on ilman lahjoja vaan se, että taas yleistetään.
Noup. Diagnosointiin - ainakin aikuisten puolella- liittyy aina erityismielenkiinnonkohteet. En myöskään tiedä yhtään assia, joka ei menesty jollakin alalla akateemisesti. Oletuksena diagnoosissa on normaali äo tai yli - haasteet asseilla ovat sosiaalisella puolella. Joku muu(kin) lapsella vialla - ei ole yleistämistä.
Ei kai erityismielenkiinto aina lahjakasta tee. Voi bongata junia ja ajella joukkoliikenteellä päivät pitkät, mikä on erityismielenkiinto, mutta ei tee lahjakkaaksi.
Ei tee, mutta nuo juna-aikataulubongailijat ovat yleensä autisteja. Aspergereilla on laajemmat ja kehittyneemmät ekkot. Näissä piilee kylyprofiilin kärkipiikit.
Samaa mieltä (tosin kun tuo asperger -diagnoosi nyt poistuu niin kaikki niputetaan samaan kirjoon). Lähipiirissä joukko 'aspergereitä', joista kaikki muut hyvin lahjakkaita jossain, mutta lievin asperger ei omaa mitään eritysilahjakkuuta. Se on sinällään sääli, koska muut ovat saaneet rakennettua itsetuntoa ja viihtymistä tämän kiinnostuksen ja lahjakkuuden ympärille, mutta tämä lievin ei - ja hänellä myös eniten ongelmia ollut sitten liitännäisten ongelmien kanssa.
Kyllä autismikirjokin jaetaan uudessa diagnostiikassa tasoeroihin ja tämän lisäksi sanallisesti selvennetään prblematiikka. Tämän lisäksi esimerkiksi kannerin autismi aivan erikseen. Ei tule mitään ”nippua”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Jep. Ja katsoa kasvattajana peiliin: minä narsisti halusin hänestä heijasteeni - en kestänyt erilaisuutta.
Voi olla, että lapsi on saanut pienenä niin paljon ahdistuskohtauksia joita ei ole osannut purkaa, että omat vanhemmat välttävät neuvomista ja torumista. Vanhemmat ovat voineet väsyä. Usein erityislasten kohdalla väsyy, vaikka yrittää voimiensa mukaan.
Ottaisin puheeksi vanhempien kanssa. Pitäisin huolen siitä, että äänensävyni ei olisi mitenkään säälivä, vaan että kaksi äitiä tässä keskenään puhuu ja mikä tuntuu sinusta kurjalta - vastavuoroisesti, kysymällä mikä hänestä tuntuu kurjalta. Tämä voi olla elämän paras äitikeskustelu, kun uskaltaa laittaa oman riittämättömyydentunteensa keskusteluun mukaan.
Opastaisin myös lasta, aina kun hänen kanssaan olen ja näen että väärää tapahtuu.
Kertoisin myös omalle lapselleni, että tämä lapsi ei tarkoita olla ilkeä, mutta hänen on vaikea ymmärtää miltä toisesta tuntuu. On tärkeää, että tuo lapsi ei leimaantuisi kiusaajaksi, koska se rooli alkaa toistaa itseään ja yhtäkkiä kaikki vanhemmat ihmiset ympärillä heristävät sormeaan ja vievät lapsiaan pois tämän luota. Lapset kyllä ymmärtävät, jos kuulevat. Esimerkkejä on saduissakin paljon. Muistaakseni Bamsessa oli sellainen susi-kaveri, jonka oli vaikeaa ymmärtää toisten näkökulmaa ja häntä jätettiin pois leikeistä.
Pahinta on, jos joku ajattelee, että tuo lapsi töksäyttelee ilkeyttään.
Vaatii kasvattajalta paljon, mutta kyllä autistinen lapsi haluaa olla kiltti siinä missä kuka tahansa muu ja saada hyvää kohtelua. Ei hän ole tyhmä syy-seuraussuhteiden kohdalla, hän ei vain osaa asettua toisen kengistä niitä katsomaan. Kokemukset opettavat, aikuiset opettavat. Hän pystyy keskustelemaan hyvin, joten hänen kanssaan voi järkeillä kun osoittaa selvästi missä kohtaa meni vikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh! Onneksi AS-aikuisia ei tädit enää kasvata! Mutta me muistamme teidät kyllä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olen kanssasi pitkälle samaa mieltä. Toki avaan vielä hieman toista näkökulmaa: Meillä on perhepiirissä vanhan diagnoosin mukaan asperger, jolla on ollut ongelmaa myös mielenterveyden kanssa. Varmasti näitä ongelmia olisi ollut vähemmän, jos koululaitos, yhteiskunta, muut lapset ja nuoret ympärillä sekä perhepiiri joustaisi ja toimisi vahvasti aspergerin toiveita ja tarpeita sekä haluja mukaillen. Olen toki sitä mieltä, että tiettyyn rajaan asti näin voi/pitääkin toimia, mutta ei toki voi myöskään olettaa, että kaikkien muiden tekeminen ja toimiminen perhepiirissä menee täysin tämän aspergerinkaan mukaan. Elämä ja tarpeet ovat heilläkin. Ja ennen kuin joku hyökkää vastaan niin ei olla vaatimassa, että tämä asperger olisi erilainen kuin on tai sopeutuisi normeihin. Ei - saa olla kuin on, toimia kuten toimii ja pidetään sellaisena kuin on. Ongelma lähinnä on, että näitä ongelmia hänellä olisi vähemmän jos kaikki lähi- ja perhepiirissä mukautuisi ja muuttuisi sekä toimisi hänen mukaansa. Tehtäisiin ja oltasiin hänen mukaansa. En tiedä saatteko kiinni siitä mitä sanon, mutta meillä se on hieman mennyt niin että muiden pitäisi muuttua toimimaan kuten tämä yksi toimii, mikä säätelisi muiden tekemistä ja olemista ja jopa sitä, kenestä tai mistä saa tai ei saa pitää. Eli tavallaan tämän aspergerin kanssa toimiminen välillä rytmittää kaikkea muutakin ja muidenkin olemista, ei riitä, että hän saa olla kuten haluaa. Ei sitä voi muilta aina vaatia, eikä yhteinen loma (jolle hän haluaa, mutta saisi jäädä poiskin) voi olla tyyliin 100% 'junabongausta ja joukkoliikenteellä ajelua, jossa ovat läsnä määrätyt henkilöt istumassa määrätyillä paikoilla'. Hieman kärjistetysti. Tämän taki on välillä pakko kovastikin opettaa, että voidaan olla ja mennä yhdessä, mitä hän itsekin haluaa.
Asiat ovat kultaisen keskitien löytämistä, missä myös perheen ei-autistit ovat yhtä tärkeitä omassa elämässään. Tästä nyt joku suuttuu, jos ei saanut kiinni siitä, mitä yritin sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kritiikin lisäksi lukisin myös mielelläni neuvoja ja ajatuksia as-aikuisen näkökulmasta. Mitä olisitte toivoneet kasvattajalta ja vanhemmilta aikanaan? T. 61
Vierailija kirjoitti:
Huh! Onneksi AS-aikuisia ei tädit enää kasvata! Mutta me muistamme teidät kyllä...
Eikös yksi ongelma ole nykyinen integraatiokasvatus? Joskus oli vielä autistiryhmiä ja -luokkia, joissa voitiin koko toiminta ja kasvatus suunnitella sen ympärille? Tavallaan syyttäisin tätä systeemejä noita 'tätejä' enemmän, joilta ei voi vaatia ymmärrystä erityiskasvatuksesta.
Mutta taas, ehkä vanhempien harrastama normalisointi on (säästöjen lisäksi) syynä tähänkin. Oman lähipiirini aspergerin vanhemmat, ovat kieltäneet lapsen diagnoosista kertomisen koulussakaan, ettei lapsi leimaannu. Syytä siinä nyt sitten 'tätejä', jos yrittävät toimia kuten neuronormaalin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Kenestäkään ei tarvitse kasvattaa lattiarättiä, mutta voi auttaa ymmärtämään, että jos toimit noin niin nuo eivät ehkä enää halua viettää aikaa sinun kanssasi. Ja sehän on täysin ok, jos ei edes halua viettää aikaa muiden kanssa, mutta jos haluaa niin sitten voi auttaa ymmärtämään, kuinka se onnistuu. Jokaisen rajojen kunnioittaminen on peruskasvatusta. Kaikilla on ne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Kenestäkään ei tarvitse kasvattaa lattiarättiä, mutta voi auttaa ymmärtämään, että jos toimit noin niin nuo eivät ehkä enää halua viettää aikaa sinun kanssasi. Ja sehän on täysin ok, jos ei edes halua viettää aikaa muiden kanssa, mutta jos haluaa niin sitten voi auttaa ymmärtämään, kuinka se onnistuu. Jokaisen rajojen kunnioittaminen on peruskasvatusta. Kaikilla on ne.
Kyllä as-ihminen ymmärtää logiikalla, että tuo menee juuri noin. Suurin ongelma ainakin itselleni oli, että _muut_ olettivat minun haluavan olla ”ystävä”. Not. Tämän myötä lapsena sitten kuvittelin, että niin sitten kai, vaikka yksinkertaisesti inhosin muita lapsia. Repivä ristiriita - ja sen mukaista käytöstä: välillä hyvää ja toisinaan sitten ei niinkään. Aikuisena sitä sitten ymmärtää, että ei todellakaan kaipaa niitä ihmissuhteita, niihin ei voi kukaan pakottaa. Ja että välttämättömät sosialisoinnin hetket voi teeskennellä ”mukavaa”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Jotain on kyllä pahasti mennyt vikaan sen kohdalla, joka mieltää kohteliaisuuden lattiarättiydeksi. Näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja minä tunnen monta aspergeria, jotka ovat erittäin suuria ihmisystäviä, joskin melko suppealle määrälle ihmisiä kerrallaan.
Olisiko tässä nyt käynyt niin, että kun sinulla on ollut kurjaa ja kasvatus on mennyt pieleen, olet yleistänyt oman kokemuksesi sellaiseksi, että kasvatus on aina kurjaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä autismin kirjo on kokonaisuutena hyvin haastava ja monialainen diagnoosi. Kuten jo sanottu, jos tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin - muut voivat olla täysin erilaisia.
Diagnoosin ongelma (ja myös siihen liittyvät oletukset ja käsitykset) on sen laajuus ja monimuotoisuus, vaikka yleistäviäkin piirteitä on. Vähän kuin diabetes (tiedän, muutoin aivan eri asia) - diabetestä on montaa alalajia ja siihen liittyy monia liitännäissairausia, mitä joillakin on ja toisilla ei. Liitännäissairaudet, eivät ole diabetes, mutta usein seuraavat sitä. Autismin kirjossa sama - se on välillä rypäs oireita. Monella neuropsykologisia haasteita omaavia henkilöillä on rypäs niitä, on vaikka sekä autismi että ADD. Tai mikä vain kombinaatio tai sitten hyvin puhdas autismi. Ja on vaikea tietää, että mikä on syy ja seuraus. Käsittääkseni noin 70% autisteista saa joitain mielenterveydenhäiriöitä (masennus, ahdistus jne), vaikka mielenterveydenhäiriöt, eivät liity autismidiagnoosiin.
Kyllä, neurologinen erilaisuus altistaa mielenterveysongelmille. Suurin syy niihin on yhteiskunnan täydellinen kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutta ja pakottaminen normeihin - kuten voimme huomata tästä ketjusta. Jopa äidit haluavat lapsistaan ”normaaleja”. Surullista.
Homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairausluokituksessa vielä aivan hetki sitten. Elämme toivossa.
Olisiko tutkittu, että noin 70% autisteilla on jotain ongelmia mielenterveyden kanssa elämänsä aikana.
Tässä keskustelussa on tullut esille tämä normaaliksi pakottaminen ja kasvattaminen. Itse näen normaaliksi pakottamisen ongelmana, mutta näen myös, että täällä on vähän turhan hanakasti hyökätty kasvattamista vastaan, pitäen sitä normaaliksi pakottamisena, ymmärtämättömyytenä, suvaitsemattomuutena jne. Itsekin olen kommentoinut opettamisen ja kasvattamisen puolesta, mutta en näe sitä 'ääritekona' ja normaaliksi pakottamisena vaan juuri noiden tiettyjen asioiden opettamisena: Toisten omaisuutta ei oteta tai pengota, ketään ei lyödä, ei pilkata jne. Kyllä kasvattaa voi tiukastikin pakottamatta normaaliksi tai muottiin. Harva normaalikaan pikkulapsi tietää opettamatta, että toisten kotien laatikoita ei pengota läpi. Ja että muitakin ihmisiä kuin autisteja kohtaan on rajat. Autistin rajoja pitää kunnioittaa, mutta myös autistilapsi pitää opettaa kunnioittamaan muiden rajoja.
Samaa mieltä toisten omaisuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Sen sijaan kohteliasta lattiarättiä ja ihmisystävää ei kannata lähteä as-ihmisestä koulimaan. Silloin voi suoraan jo suunnitella murrosiän jälkeen tapaamisia lataamon suljetulle.
Jotain on kyllä pahasti mennyt vikaan sen kohdalla, joka mieltää kohteliaisuuden lattiarättiydeksi. Näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja minä tunnen monta aspergeria, jotka ovat erittäin suuria ihmisystäviä, joskin melko suppealle määrälle ihmisiä kerrallaan.
Olisiko tässä nyt käynyt niin, että kun sinulla on ollut kurjaa ja kasvatus on mennyt pieleen, olet yleistänyt oman kokemuksesi sellaiseksi, että kasvatus on aina kurjaa?
Ei toki. Aspergereita on erilaisia. Osa pitää ihmisistä omalla tavallaan. Normitettu kasvatus on heidän kohdallaan kirosana ja tuomittu epäonnistumaan. Minun vanhempani -olen jo keski-ikäinen- yrittivät kasvattaa sen ajan normien mukaan. En voi sanoa heidän epäonnistuneen, mutta minun lahjakkuudellani, akateemisuudellani tai epäsosialisuudellani ei ole kyllä mitään tekemistä kasvatukseni kanssa. Onneksi asuttiin maalla, ei siellä kukaan ehtinyt pillittää yhden omaleimaisen käytöksen perään. Koulujutuissa pärjäsin lahjakkuuteni ansiosta vaikka en muista piitannutkaan. Voisin kuvitella, että nykyaikaisessa kasvatussysteemissä tilttaisin hyvin nopeasti.
Lahjakkuudesta puhuttaessa kannattaisi muistaa muutamia asioita:
- Vaikka lähes kaikki assit -ovat- lahjakkampia jossain, se jokin ei välttämättä ole mitään, mistä olisi minkäänlaista hyötyä yhteiskunnassa, oppimisessa tai edes omassa onnelliseksi tulemisessa.
- ja vaikka olisikin, pelkkä lahjakkuus ei riitä mihinkään: menestymiseen ja jopa onnellisuuteen tarvitaan lisäksi iso kasa työtä, oikea ympäristö, joku joka arvostaa juuri sitä ja merkittävien estävien tekijöiden puutetta tai voittamista.
-lahjakkuus tai sillä menestyminen ei ole mitään elämän tarkoitus, se ei ole lapsen ”hyvyyden” kriteeri, eikä vanhempien rakkaus yleensä siitä lisäänny tai sen puutteesta vähene. Tämän sanon itse menestyneenä assina, jonka assi-poika ei ole ”menestynyt”, mutta onneksi nyt vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä ja positiiviselta odotuksissaan ja suunnitelmissaan. Menestys ei erityisen välttämättä tee onnelliseksi. Olisi kiva kun tietäisi, että oma lapsi selviää ja on isomman osan aikaa onnellinen (vaikka en halua häneltä surujakaan riistää, ne ovat kuitenkin hänen kokemuksiaan ja usein suru merkitsee sitä, että jotain tärkeää on ollut - mikä on parempi kuin se, ettei olisi surua koska ei ole ollut mitään tärkeääkään), ja koska tuo olisi hänelle helpompaa kun hän osaisi toimia maailmassa, olen yrittänyt sitä hänelle opettaa.