Autismidiagnoosin saaneen lapsen vanhemmat, neuvokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemuksen mukaan aspergerit eivät ole autisteja

Eivät olekaan. He ovat autismin kirjolla. Sinun kokemuksestasi ei pidetä - vain tutkimustulokset ja diagnostiikka lasketaan faktoiksi.

Autismijanan toisessa päässä ovat vaikeimmin autistiset ja toisessa lievimmin autistiset. Aspergerit sijoittuvat yleensä sinne lievään päähän. Mutta autisteja he ovat. As-diagnoosia ei enää anneta, vaan joko autismin kirjon häiriö tai lievä autismi ovat diagnoosit.

Eikö? Miksi sitten kaverin lapsi sai aspergerdiagnoosin 2 kk sitten?

Diagnoosin piti poistua tänä vuonna, mutta ehkä epävirallisesti sen voi vielä antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemuksen mukaan aspergerit eivät ole autisteja

Eivät olekaan. He ovat autismin kirjolla. Sinun kokemuksestasi ei pidetä - vain tutkimustulokset ja diagnostiikka lasketaan faktoiksi.

Autismijanan toisessa päässä ovat vaikeimmin autistiset ja toisessa lievimmin autistiset. Aspergerit sijoittuvat yleensä sinne lievään päähän. Mutta autisteja he ovat. As-diagnoosia ei enää anneta, vaan joko autismin kirjon häiriö tai lievä autismi ovat diagnoosit.

Eikö? Miksi sitten kaverin lapsi sai aspergerdiagnoosin 2 kk sitten?

Diagnoosin piti poistua tänä vuonna, mutta ehkä epävirallisesti sen voi vielä antaa.

Minulle se vaihdetiin tänä vuonna ensimmäisen kerran autismikirjoksi B-lausuntoon. Hidas siirtymä.

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Aamen. Käyn as-tukiryhmässä. Yllättävän monella meillä on lapsuuden taustoissa as-peräisten ongelmien lisäksi myös huonoja kotioloja, vanhempien mt-ongelmia, alkoholismia ym. Varmaan se johtuu siitä että oltiin niin rasittavia lapsia...

Moni meistä on pärjännyt elämässä aika hyvin sitten kun on päässyt siihen tilanteeseen että pystyy itse säätelemään kuormitusta edes jonkin verran. Ammatteja mm. juristi, konsertoiva muusikko, matemaatikko, tutkijalääkäri, it-alan asiantuntija, farmaseutti.

Sekin auttaa että kukaan ei voi pakottaa aikuista enää normaaliin muottiin samalla lailla kuin lasta. Se tuntuu jotenkin väärältä, kyllä lapsilla pitäisi olla helpompaa kuin aikuisilla jotka osaavat edes jonkun verran pitää puoliaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Aamen. Käyn as-tukiryhmässä. Yllättävän monella meillä on lapsuuden taustoissa as-peräisten ongelmien lisäksi myös huonoja kotioloja, vanhempien mt-ongelmia, alkoholismia ym. Varmaan se johtuu siitä että oltiin niin rasittavia lapsia...

Moni meistä on pärjännyt elämässä aika hyvin sitten kun on päässyt siihen tilanteeseen että pystyy itse säätelemään kuormitusta edes jonkin verran. Ammatteja mm. juristi, konsertoiva muusikko, matemaatikko, tutkijalääkäri, it-alan asiantuntija, farmaseutti.

Sekin auttaa että kukaan ei voi pakottaa aikuista enää normaaliin muottiin samalla lailla kuin lasta. Se tuntuu jotenkin väärältä, kyllä lapsilla pitäisi olla helpompaa kuin aikuisilla jotka osaavat edes jonkun verran pitää puoliaan.

Tämä hysteerinen paniikki ”normaalista” käytöksestä vanhemmilla pilaa monen as-ihmisen lapsuuden. Joo - inhosin ja vihasin lapsena ihmisiä, paljon. Vihaan niitä yhä, ehkä peitellymmin, paljon. Minua ei kiinnosta pätkääkään muiden ajatukset ja tekemiset - miksi ihmeessä kiinnostaisi? Kyllä, rakastin lapsena fysiikkaa ja matematiikkaa. Rakastan yhä, enemmän kuin mitään muuta. Nyt vaan kukaan hysteerinen ja teennäinen ”ihmisystävä” ei pakota minua pois tästä maailmastani jossa olen onnellinen.

En ole ”menettänyt” mitään ilman ihmissuhteita, koska en ymmärrä niitä, eikä minulla ole niihin sisäsyntyistä tarvetta. Kunpa tämä menisi näiden ihmisten tajuntaan.

Itse ainakin vanhempana joudun jatkuvasti miettimään ja tasapainoilemaan as-piirteistä lastani kasvattaessani kahden asian välillä eli miten paljon vaadin lapselta asioita, joita on välttämätöntä oppia yhteiskunnassa pärjätäkseen ja miten paljon annan lapsen olla rauhassa oma itsensä. Tähän bonuksena vielä ulkopuolelta tulevat paineet siitä millaisen lapsen pitää olla. Voin sanoa, ettei ole ihan helppoa tietää mikä lopulta on lapsen parhaaksi tulevaisuutta ajatellen... T.61

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin vanhempana joudun jatkuvasti miettimään ja tasapainoilemaan as-piirteistä lastani kasvattaessani kahden asian välillä eli miten paljon vaadin lapselta asioita, joita on välttämätöntä oppia yhteiskunnassa pärjätäkseen ja miten paljon annan lapsen olla rauhassa oma itsensä. Tähän bonuksena vielä ulkopuolelta tulevat paineet siitä millaisen lapsen pitää olla. Voin sanoa, ettei ole ihan helppoa tietää mikä lopulta on lapsen parhaaksi tulevaisuutta ajatellen... T.61

Jos lapsellasi on normaali äo - kuten oletan olevan jos as-dg, niin hän aivan varmasti oppii omalla erikoisella tyylillään sopeutumaan ympäristöönsä juuri sen verran kuin haluaa - ajastaan.

Ulkopuoliset paineet pitäisi minimoida, silti ymmärrän, että tässä jumalan hylkäämässä yhteiskunnassa ne luovat paineita. Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain perhepäivähoitopaikkaa, mutta sellaista ei ollut. Sain siis työpaikan yllättäen ja hoitopaikka oli otettava mistä sen sai.

Lapselleni olen yrittänyt saada apua koska näen hänen sitä tarvitsevan. Hän on vaan jollain tapaa väliinputoaja, kun ongelmat eivät ole vielä liian suuria muiden silmin. Päiväkotielämän olen kokenut sinänsä hyväksi, että heillä on siellä kuitenkin tietoa asiasta ja ryhmässä on autisminkirjoa muillakin ja se on huomioitu hyvin.

Teen kaikkeni lapseni puolesta. Ymmärrän aistiyliherkkyydet ym. Kerroin vaan lyhyesti siitä kuinka raskaaksi koen arjen ja miten neuvoton on välillä äiti itsekin. Hyökkäsit todella tökerösti minua vastaan. Vaan eipä se mitään, ei tässä voi saada kuin pintaraapaisun kokonaistilanteesta.

Sinä olet siis kokenut päiväkotielämän hyväksi, lapsesi saa siellä todella asiantuntevaa ja hänen erityisyytensä huomioivaa hoitoa ja sinäkin teet kaikkesi lapsen parhaaksi.

Miten siis on mahdollista, että lapsesi käyttäytyy täsmälleen niin kuin äärimmilleen rääkätyn ja kroonisesti ylikuormitetun as-lapsen on normaalia käyttäytyä? Eikö hän vain ymmärrä arvostaa miten hienosti hänen asiansa ovat? Vai voisiko nyt kuitenkin olla niin että hän voi todella pahoin päivittäisessä ympäristössään?

Kuulostaa nimittäin juuri siltä tilanteelta missä itse pienenä lapsena olin: muut päättivät, minkä kuuluu olla minun mielestäni kivaa ja kehittävää, missä minun tulee viihtyä, milloin tarpeeni on huomioitu ja mikä kuormitus on sietokykyyni nähden kohtuullisen rajoissa. No, kyllähän terapia näitä hissukseen aikuisena paikkailee ja Kela kustantaa. 

Jos lapsesi asiat olisivat niin hyvin kuin väität, hän ei käyttäytyisi noin. Fakta. Kuitenkin hän reagoi kuvailemallasi tavalla. Fakta. Sinä itsekin sanoit että koet lapsesi käyttäytymisen "omituisena". Ja nyt kun koitin selittää sinulle, miksi hän on niin "vaikea" ja millaisena hän kokee maailman, hänen asiansa ovat kuitenkin mitä parhaiten.

Jokin tässä ei nyt täsmää.

Sen sijaan äärimmäinen ylikuormitus ja pahoinvointi selittävät lapsesi käyttäytymisen sataprosenttisesti, ja tämänhetkinen päivähoitojärjestely on ilmeinen syy. Koska as-lapset ovat yksilöitä, ei voi sanoa että päivähoito/perhepäivähoito/enkelihoito olisi KAIKILLE parasta. Varmaa kuitenkin on, että sinun lapsellasi on todella paha olla. Koitapa päättää, oletko hänen puolellaan vai oletko päättänyt että koska tämä järjestely toimii sinulle, sen on parasta kelvata hänellekin.

Jos olen mielestäsi tökerö, sittenpä olen, mutta siinä sivussa koitan kertoa sinulle miltä lapsestasi tuntuu. Sinä et aloitusviestissäsi yrittänytkään miettiä sitä vaan puhuit vain hänen hankalasta käytöksestään. Muistan aivan liian elävästi, miltä minusta pienenä tuntui kun käyttäydyin jotakuinkin kuvailemallasi tavalla kun minua yritettiin saada sopeutumaan päiväkotiin. Siellä oli taatusti nykypäiväkoteja paremmat resurssit ja kohtuullisen kokoiset ryhmät. Kyynelet puskevat silmiin vieläkin kun haalistunut muisto siitä olosta tulee mieleeni. Helvetti maan päällä. Yhtä tuskan sumua. Neurotyypillisellä kai vastaavaa olisi jos kärsisit pohjiksi kolmen vuorokauden unettomuudesta ja sitten sinua yhtaikaa tökittäisiin kuumilla seipäillä, luukutettaisiin yhteen korvaan täysillä heviä ja toiseen korvaan oopperaa, välkytettäisiin strobovaloja ilman että voisit katsoa poispäin ja tungettaisiin suu täyteen koiranpaskaa. Välillä muistutettaisiin siitä miten tämä on kivaa ja miten hyvin kaikki. Tätä 9-10 tuntia joka päivä 5 päivää viikosta kuukaudenkin verran siten ettei sinun anneta viikonloppunakaan levätä tarpeeksi,  katsotaan sitten miten tasapainoisesti käyttäytyisit ja huokailtaisiin rasittuneina jos kehtaat huutaa ja raivota.

t: palsta-asperger

Kirjo on kuitenkin valtava, joten vaikka sinä olisit kokenut asiat noin, ei se kaikkien kohdalla mene niin. Mitä lapseeni tulee, niin hänellä ei ole diagnoosia, joten hän ei myöskään pääse osalliseksi mistään konkreettisesta avusta. Ne, joilla diagnoosi on, pääsevät. Päiväkodin henkilökunta on pätevää, mutta kun on olemassa ne kuuluisat resurssit.

Lapseni on ehkä vain hyvin lievästi autistinen, autismin kirjolla.. miten nämä nyt meneekään. Hän on hyvinkin sosiaalinen ja viihtyy muiden seurassa. Päiväkodin tiukka rytmi on selvästi hänelle mieluisaa. Kotona haasteita on ja niin kai se yleensäkin menee. Vanhemmille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Olen lapseni erityistaidosta hurjan ylpeä, mutta tässä se nyt ei tullut esille. Tiedän, että jollain saralla hän tulee vielä menestymään. Kunhan tämä pakollinen pk-koulurumba saataisiin kunnialla ohi. Olen pahoillani, jos sinä et ole elämässäsi saanut ymmärrystä osaksesi. Ei se tarkoita, että kaikki autististen lasten vanhemmat ovat kiduttajia ja rääkkäjiä. Rakastan ja huolehdin lapseni hyvinvoinnista mielestäni niin hyvin kuin mahdollista. Siksi minua loukkaa tuollainen hyökkäävä käytös. 

Tämä on ollut kirkkaasti parasta keskustelua as-lapsen vanhemmuudesta, mitä ikinä olen täällä lukenut. Lapsuuden ja nuoruuden vaikeudet ovat tulleet hyvin esille ja olen saanut monia muistutuksia ajattelulleni, kun luotsaan omaa varhaisnuortani eteenpäin. Olen tehnyt hurjasti virheitä ja korjannut kurssia. Liiat vaatimukset vaanivat kokoajan, toisaalta pelko, että olemmeko osanneet valmistaa elämää varten? Hyvin omaehtoista ihmistä on vaikea motivoida oppimaan hyödyllisiä arjen taitoja, tuntuu, että kaikki mielikuvitus on oltava pelissä ja pitkä pinna. Mutta todella aarre hän on, ihan loistavaa ajattelua saan aitiopaikalta seurata ja elämän pienet asiat ovat hauskoja hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli muutama vuosi sitten tilanne että lapsi yritti karkailla päiväkodista. Siitä tädit vihaisena että puhukaa nyt kotona että niin ei saa tehdä. Kyllä puhuttiin ja puhuttiin. Ei se sitä kokonaan lopettanut mutta puhuttiin kuitenkin aina kun tällaista oli ollut. Ei voi kuitenkaan olettaa että kun kotona käsitellään jokin asia se loppuu ja jos se ei lopu niin asiaa ei ole käsitelty ollenkaan kotona ja asia on yhdentekevää vanhemmille. 

Voi kun tuo viimeinen virke menisi ymmärrykseen kaikilla ammattikasvattajilla! Autistin vanhempana joutuu jatkuvasti törmäämään tuohon asenteeseen, että lapsi on huonosti kasvatettu ja että kotona ei vaan välitetä käsitellä asioita lapsen kanssa, vaikka tosiasiassa lasta on kasvatettu/asioita käsitelty/keskusteltu varmasti tuhat kertaa enemmän kuin yhdenkään normilapsen kanssa ikinä tarvitsee tehdä.

Ap:n ongelmaan sanoisin, että puhu vanhempien kanssa, mikä heidän mielestään toimii lapselle parhaiten ja aseta kotonasi selvät rajat sallitulle tekemiselle ja puheelle. Epäkohteliaasta puheesta todennäköisesti voi sanoa lapselle, että noin ei ole sopivaa sanoa. Taskujen tonkimisesta voi sanoa, että noin ei ole sopivaa tehdä ja tarjota muuta puuhaa. Älä kuitenkaan odota, että käytös muuttuu kovinkaan nopeasti, idea on kuitenkin se, ettei käytöstä tarvitse vain hiljaa hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ensimmäisenä aina peräänkuulutan erilaisuuden sietämistä. Varsinkin jos tietää, mistä toisen ihmisen omalaatuisilta tuntuvat reaktiot johtuvat, voi ottaa vähän selvää autismista.

Mutta maailma ei ikinä tule sopeutumaan vähemmistöihin. Varsinkaan niin pieniin vähemmistöihin kuin autistiset ovat. Ikävä kyllä näin, vaikka assin äitinä toki toivoisin maailman muuttuvan.

Kyllä se edelleen on vähemmistön sopeuduttava, noin ensisijaisesti. Opeteltava perussäännöt ja noudatettava niitä. Siinä oppimisprosessissa lähiympäristö on pitkämielisyydellä ja ystävällisella selittämisellä isoksi avuksi.

Muistetaan vielä, mistä ap:n casessa olikaan kyse. Pienestä lapsesta, joka vierailee nyt aika usein ap:n luona ja käyttäytyy silloin ap: vierastamalla tavalla, joka vielä tuntuu ap:n omasta, nuoremmasta lapsesta oudolta.

Toki kannattaa ap:n ja tämän lapsen perehtyä autismiin ja tajuta, että todennäköisesti iso osa "outouksista" johtuu siitä, että vieras reagoi poikkeavasti asioihin.

Mutta jos siinä lähtisi siitä, että mihinkään ei-toivottuun käytökseen on turha tai väärin puuttua, kyläilyt loppuvat todennäköisesti ennen pitkää siihen, mikä olisi tosi iso vahinko autistisen lapsen kannalta. Hän hyötyy muiden lasten seurasta ja aikuisista, jotka jaksavat selittää ja vääntää rautalangasta, mikä käytös sopii mihinkin tilanteeseen!

Joten ei, autismi ei parane eikä häviä, mutta kasvattaa saa ja pitää.

En nyt huomaa, missä kohtaa olisimme eri mieltä. Pointtini oli, että vaikka aspergerlapsia saa ja pitää kasvattaa ja rankaiseminenkin voi olla joskus järkevää, ei pidä ajatella että kasvatus muuttaisi meidät ei-aspergereiksi. Ei myöskään ajatella että vanhempi on epäonnistunut jos tai siis KUN as-lapsesta kasvaa as-aikuinen. 

Ymmärrän myös, että yhteiskunnassa mennään pääsääntöisesti enemmistön ehdoilla. Kuitenkin se ymmärrys mitä peräänkuulutan, on aika pieniä asioita, kuten tuota mainitsemaasi pitkämielisyyttä. Jos nyt vertaan aspergeria vammaan vaikkei se sitä olekaan, niin vaikka suurin osa ihmisistä kävelee normaalisti, on ymmärretty ettei liikuntarajoite tee ihmisestä vihannesta vaan kaikille on parempi jos myös pyörätuolilla liikkuvat voivat opiskella, tehdä töitä ja elää mahdollisimman normaalisti. On ymmärretty että aika suuri rajoitteista lievittyy sillä että enemmistö tulee vähän vastaan siellä missä tarvitaan: rakentaa ramppeja, myöntää apuvälineitä jne. Tämä on tietysti enemmistönkin kannalta järkevää, koska näin maksimoidaan pyörätuolin käyttäjien omatoimisuus ja toimintakyky.

Autistitkin tarvitsevat lähinnä ymmärrystä ja mainitsemaasi pitkämielisyyttä. Sitä ettei työmarkkinoilta syrjäytetä koska ei pysty olemaan sosiaalinen samalla lailla kuin enemmistö,  sitä ettei koulussa ja työpaikalla kiusata, sitä että meillä on mahdollisuus väistää kuormittavia tilanteita kun siihen on tarvetta, siihen että aistikokemuksemme ylipäätään otetaan todesta eikä naureskella tai pidetä hankalina kun tarvitsemme korvatulppia tms. tilanteessa jossa muut eivät tarvitse. Nykytilanteessa jossa olemassaoloamme ei huomata, moni meistä syrjäytyy ja alisuoriutuu aivan turhaan. 

t: palsta-asperger

Emme me eri mieltä olekaan, korkeintaan sävyeroja.

Asperger ja autismioireyhtymä ovat asioita, joihin haetaan terapiaa ja jonka perusteella saadaan vammaistukia ja erityisopetusta. Toki niihin liittyy myös positiivisia asioita ja kykyjä monella, mutta kyllä ne vammoja ovat siinä mielessä, että edellyttävät tukea ja hoitoa.

Tiedän, ettei moni tykkää noin sanoa, osin siksi, että se koetaan leimaavaksi. Mutta koen, että tuo on OSIN nykyajan ylikorrektia kaunistelemista. Osa autismikirjolaisista ei kykene edes itsenäiseen elämään aikuisena, joten kyse on oireyhtymästä, joka on syvimmillään hyvinkin kehitysvammaisdiagnoosiin oikeuttava vamma.

Väärin. Aspergeria ei edes saisi diagnosoida samanaikaisesti kehitysvamman kanssa. Myös syvemmässä autismissa kehitysvamma on erillinen diagnoosi.

Siis nykyisin ei edes diagnosoida aspergeriä. Vain autismin kirjoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ensimmäisenä aina peräänkuulutan erilaisuuden sietämistä. Varsinkin jos tietää, mistä toisen ihmisen omalaatuisilta tuntuvat reaktiot johtuvat, voi ottaa vähän selvää autismista.

Mutta maailma ei ikinä tule sopeutumaan vähemmistöihin. Varsinkaan niin pieniin vähemmistöihin kuin autistiset ovat. Ikävä kyllä näin, vaikka assin äitinä toki toivoisin maailman muuttuvan.

Kyllä se edelleen on vähemmistön sopeuduttava, noin ensisijaisesti. Opeteltava perussäännöt ja noudatettava niitä. Siinä oppimisprosessissa lähiympäristö on pitkämielisyydellä ja ystävällisella selittämisellä isoksi avuksi.

Muistetaan vielä, mistä ap:n casessa olikaan kyse. Pienestä lapsesta, joka vierailee nyt aika usein ap:n luona ja käyttäytyy silloin ap: vierastamalla tavalla, joka vielä tuntuu ap:n omasta, nuoremmasta lapsesta oudolta.

Toki kannattaa ap:n ja tämän lapsen perehtyä autismiin ja tajuta, että todennäköisesti iso osa "outouksista" johtuu siitä, että vieras reagoi poikkeavasti asioihin.

Mutta jos siinä lähtisi siitä, että mihinkään ei-toivottuun käytökseen on turha tai väärin puuttua, kyläilyt loppuvat todennäköisesti ennen pitkää siihen, mikä olisi tosi iso vahinko autistisen lapsen kannalta. Hän hyötyy muiden lasten seurasta ja aikuisista, jotka jaksavat selittää ja vääntää rautalangasta, mikä käytös sopii mihinkin tilanteeseen!

Joten ei, autismi ei parane eikä häviä, mutta kasvattaa saa ja pitää.

En nyt huomaa, missä kohtaa olisimme eri mieltä. Pointtini oli, että vaikka aspergerlapsia saa ja pitää kasvattaa ja rankaiseminenkin voi olla joskus järkevää, ei pidä ajatella että kasvatus muuttaisi meidät ei-aspergereiksi. Ei myöskään ajatella että vanhempi on epäonnistunut jos tai siis KUN as-lapsesta kasvaa as-aikuinen. 

Ymmärrän myös, että yhteiskunnassa mennään pääsääntöisesti enemmistön ehdoilla. Kuitenkin se ymmärrys mitä peräänkuulutan, on aika pieniä asioita, kuten tuota mainitsemaasi pitkämielisyyttä. Jos nyt vertaan aspergeria vammaan vaikkei se sitä olekaan, niin vaikka suurin osa ihmisistä kävelee normaalisti, on ymmärretty ettei liikuntarajoite tee ihmisestä vihannesta vaan kaikille on parempi jos myös pyörätuolilla liikkuvat voivat opiskella, tehdä töitä ja elää mahdollisimman normaalisti. On ymmärretty että aika suuri rajoitteista lievittyy sillä että enemmistö tulee vähän vastaan siellä missä tarvitaan: rakentaa ramppeja, myöntää apuvälineitä jne. Tämä on tietysti enemmistönkin kannalta järkevää, koska näin maksimoidaan pyörätuolin käyttäjien omatoimisuus ja toimintakyky.

Autistitkin tarvitsevat lähinnä ymmärrystä ja mainitsemaasi pitkämielisyyttä. Sitä ettei työmarkkinoilta syrjäytetä koska ei pysty olemaan sosiaalinen samalla lailla kuin enemmistö,  sitä ettei koulussa ja työpaikalla kiusata, sitä että meillä on mahdollisuus väistää kuormittavia tilanteita kun siihen on tarvetta, siihen että aistikokemuksemme ylipäätään otetaan todesta eikä naureskella tai pidetä hankalina kun tarvitsemme korvatulppia tms. tilanteessa jossa muut eivät tarvitse. Nykytilanteessa jossa olemassaoloamme ei huomata, moni meistä syrjäytyy ja alisuoriutuu aivan turhaan. 

t: palsta-asperger

Emme me eri mieltä olekaan, korkeintaan sävyeroja.

Asperger ja autismioireyhtymä ovat asioita, joihin haetaan terapiaa ja jonka perusteella saadaan vammaistukia ja erityisopetusta. Toki niihin liittyy myös positiivisia asioita ja kykyjä monella, mutta kyllä ne vammoja ovat siinä mielessä, että edellyttävät tukea ja hoitoa.

Tiedän, ettei moni tykkää noin sanoa, osin siksi, että se koetaan leimaavaksi. Mutta koen, että tuo on OSIN nykyajan ylikorrektia kaunistelemista. Osa autismikirjolaisista ei kykene edes itsenäiseen elämään aikuisena, joten kyse on oireyhtymästä, joka on syvimmillään hyvinkin kehitysvammaisdiagnoosiin oikeuttava vamma.

Väärin. Aspergeria ei edes saisi diagnosoida samanaikaisesti kehitysvamman kanssa. Myös syvemmässä autismissa kehitysvamma on erillinen diagnoosi.

Siis nykyisin ei edes diagnosoida aspergeriä. Vain autismin kirjoa.

Johon ei koskaan kuulu kehitysvammaisuus. Syvemmässäkin autismissa se on erillinen diagnoosinsa.

Tarkkuutta.

Vierailija kirjoitti:

En ehdi nyt lukea ketjua kokonaan, palaan illalla, mutta siis tarkennan, että tässä ei ole kyse misätän mun mieleni pahoittamisesta vaan siitä neuvottomuudesta, että kun he kyläilevät meillä, lapsi on suoranaisesti ilkeä, minusta EI siis aspergerilaisittain töksähtelevän epäkorrekti vaan ilkeä, pyrkii loukkaamaan ja jostain syystä minua. Tunnen pari aspergeria eikä mulla ole ongelmia kestää faktojen suoraa toteamista ja tiettyä töksähtävyyttä.

Vanhemmat tai toinen heistä on aina paikalla. Kotimme ei ole kovin suuri, koska asumme suuren kaupungin keskustassa emmekä ole miljonäärejä, niinpä lasten leikkiminen kuuluu siellä oleville aikuisille kyllä koko ajan. Oma lapseni sen verran pieni, että eivät voi kaksistaan olla vaikka pihalla. Lapsen äiti on sanonut, että osaan hyvin puhua ja perustella hänen lapselleen asioita, että ymmärrän häntä ja hän ymmärtää minun selostuksestani paremmin kuin joidenkin muiden, koska viestin hyvin suoraan ja perustellen ja ilmeisesti onnistun siinä ikätasoisessa selittämisessä ja hänen älynsä kunnioittamisessa. Mutta mun on ollut vaikea sanoa tosta käytöksestä, kun he sivuuttavat sen eli jotenkin eivät jaksa asiaa juuri nyt.

En siis hoida lasta koskaan yksin ja ongelma on se, että minun lapselleni on opetettu, että ilkeästi ei käyttäydytä ja sitten toinen lapsi hänen kodissaan niin tekee. Oma, pienempi lapseni kokee sen pelottavana. Hänen vanhempansa eivät sano mitään näissä tilanteissa, kun lapsi hyvin pisteliäästi vaikkapa tokaisee kesken leikin, että minulla on rumat hiukset. Itseäni ei moinen palaute haittaa ollenkaan, kyllä minun itsetuntoni kestää, naurattaa itse asiassa, mutta lapseni säpsähtää, me emme puhu ilkeästi toisillemme koskaan. Voi siisntietysti olla mielipahaa ja silloin tietysti äiti on kakka tms, mutta siis tässä on erilaisesta asiasta kyse.

Minusta laukunpenkominen on kurjaa, itse haluaisin estää jos oma lapseni niin tekisi vieraisilla, tosin oman lapseni kanssa se olisi tietty helpompaa, kun on perusterve ja rauhallinen luonne. Vanhemmat ovat lähteneet siitä, että kun hänellä on se diagnoosi, niin häntä kiinnostaa nää laukut, voivat jopa mennä oikein siihen projektiin mukaan, pitävät lasta hyvällä tuulrlla, ymmärrän sen. Minulla on tahtotila ymmärtää ja tukea perhettä jaksamaan eli olla puuttumatta tähän, mutta entäpä muut esim uude tkoulukaverit. Mietin siis sitäkin, että voiko lapselle just opettaa tiettyjä tapoja sillä logiikalla, että tää hämmentää ja harmittaa muita, että silloin voi jäädä yksin, jos toisille tulee aina kurja oli, vai kuormittaako se liikaa. Älyllisesti pystyy kyllä tuollaiseen jutteluun.

On jotenkin tosi yllättävän vaikeaa sanoa omille vierailleen, että hei, älkää antako lapsenne tonkia mun yksityisasioita ja hei, toi meikki on tosi kallis, säästin siihen, sitä ei saa sorkkia. Se, että kun eivät itse tajua, niin tuntuu tosi nolaavalta sanoa niin, koska siinä samalla sanon, että tää käytös ahdistaa ja haittaa mua ja kun ekalla kerralla en osannut puuttua vaan jotenkin vaistomaisesti odotin vanhempien kieltävän ja kun se meni ohi, ajattelin, että se oli siinä, mutta ei, se on ihan tapa lapsella joka vierailulla. Vaikka yritin laittaa laukkua syrjään. Musta he tekevät siinä virheen, että ikäänkuin melkein kanustavat lasta siihen, eihän kukaan tollaisesta tykkää. Mutta ehkä toinen vaihtoehto olisi pahempi, ehkä sen sijalla olisi joku muu vähän pakkomielteinen juttu sitten. En osaa tentata heitä, kun hakevat vielä itseään diagnoosin ja näiden haasteiden kanss,a ehkä myöhemmin.

Minun lähipiirissä on kanssa asperger (nykyisin kai puhutaan vaan autismin kirjosta), joka on hyvin ilkeä ja juonikas välillä. Itse ajattelen niin, että ei autismi hänestä tee sellaista vaan hän on ihminen muiden joukossa. Kuten tavan ihmisissäkin niin autisteissa myös on monenlaisia. On ilkeitä ja ihania. On kivoja ja kamalia. Ei kaikki johdu autismista. Hänen vanhemmistaan olen kyllä huomannut sen piirteen, että he eivät vaan yksinkertaisesti jaksa puuttua kaikkeen. Senkin ymmärrän. Toisaalta myös heillä on se piirre, että kaikki ongelmat lapsessa ovat autismia, vaikka eihän se niinkään ole.

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.

Sukuni autistin suhteen isoin ongelma lienee, että pitää leikkiä ja todistella (vanhempien toimesta), että normaali on. Siitä niitä ongelmia tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.

Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.

Juuri näin. Autismikirjon lievässä päässä olevat eivät tosiaankaan ole kaikki mitään erityislahjakkuuksia omaavia as-tyyppejä, vaan sieltä löytyy myös kyvyiltään ihan taviksia, joilla on vaan poikkeava aisti/vuorovaikutusjärjestelmä. Veikkaan, että näillä lievillä tavisautisteilla on kaikkein vaikeinta elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.

Juuri näin. Autismikirjon lievässä päässä olevat eivät tosiaankaan ole kaikki mitään erityislahjakkuuksia omaavia as-tyyppejä, vaan sieltä löytyy myös kyvyiltään ihan taviksia, joilla on vaan poikkeava aisti/vuorovaikutusjärjestelmä. Veikkaan, että näillä lievillä tavisautisteilla on kaikkein vaikeinta elämässään.

Diagnosoinnissa oletetaan, että henkilöllä on erityismielenkiinnonkohteita. En oikein usko tällaisiin tavisautisteihin ollenkaan. Heillä on jotakin muuta problematiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.

Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.

Saattaa olla lievää ADD:tä. Mutta hänelle kaikki akateemiset aineet haastavia, samoin ei-akateemiset. Ei ole liikunnallinen, eikä käsistään kätevä, eikä musikaalinen tai muuten taiteellinen.

Hyvin yleistä tuntuu olevan jonkun lahjakkuuden olettaminen. Pointti siis ei ole, että on ilman lahjoja vaan se, että taas yleistetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.

Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.

Saattaa olla lievää ADD:tä. Mutta hänelle kaikki akateemiset aineet haastavia, samoin ei-akateemiset. Ei ole liikunnallinen, eikä käsistään kätevä, eikä musikaalinen tai muuten taiteellinen.

Hyvin yleistä tuntuu olevan jonkun lahjakkuuden olettaminen. Pointti siis ei ole, että on ilman lahjoja vaan se, että taas yleistetään.

Noup. Diagnosointiin - ainakin aikuisten puolella- liittyy aina erityismielenkiinnonkohteet. En myöskään tiedä yhtään assia, joka ei menesty jollakin alalla akateemisesti. Oletuksena diagnoosissa on normaali äo tai yli - haasteet asseilla ovat sosiaalisella puolella. Joku muu(kin) lapsella vialla - ei ole yleistämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihmeellistä, että sitten kun näiden vinkuiitojen kultamussukat ovat yliopistolla paahtamassa niitä kovimpia tieteitä, niin ei enää muistellakaan ”käytöshäiriöitä”, ”erilaisuutta” ja ”elämän raskautta”. Kannattaa muistaa, ettette hyväksyneet lapsianne nuorempinakaan - turha odotella anteeksiantoa myöhemmin, ei ole tapana antaa!

Tämäkin on yleistämistä. Vaikka joillakin autisteilla on erityislahjakkuutta/kiinnostusta niin ei kaikilla. Meidän lähipiirin lievä autisti sai vain autismin, ei lahjakkuutta. Vanhemmista tuntuu pahalta, kun tätä lahjakkuutta oletetaan ja sitä ei ole. Päinvastoin.

Onko lapsella liitännäisenä jotakin muuta? Hahmotushäiriöitä, oppimisvaikeuksia etc? Tunnen paljon puhtaita Aspergereitä, enkä toki väitä heitä savanteiksi, mutta omalla erikoisella tyylillään keskittyä _asioihin_ syvästi - ei niinkään ympäristöön ja ihmisiin - heistä jokainen on jossakin hyvin lahjakas.

Saattaa olla lievää ADD:tä. Mutta hänelle kaikki akateemiset aineet haastavia, samoin ei-akateemiset. Ei ole liikunnallinen, eikä käsistään kätevä, eikä musikaalinen tai muuten taiteellinen.

Hyvin yleistä tuntuu olevan jonkun lahjakkuuden olettaminen. Pointti siis ei ole, että on ilman lahjoja vaan se, että taas yleistetään.

Noup. Diagnosointiin - ainakin aikuisten puolella- liittyy aina erityismielenkiinnonkohteet. En myöskään tiedä yhtään assia, joka ei menesty jollakin alalla akateemisesti. Oletuksena diagnoosissa on normaali äo tai yli - haasteet asseilla ovat sosiaalisella puolella. Joku muu(kin) lapsella vialla - ei ole yleistämistä.

Ehkä heikkolahjaisuutta autistisin piirtein? Äo luulisi kuitenkin olevan testattu ja tiedossa koska diagnoosi löytyy - ja onkin tietysti.