Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?
Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.
Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.
Kommentit (761)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos se 10 000 euroa kuussa tienaava (mikä on muuten todella iso palkka, ei edes prosentti suomalaisista pääse sille tasolle) sairastuu, kuolee tai ottaa avioeron?
Jos tienaa kymppitonnin kuussa, on tuskin ennen palkkapäivää ihan persaukinen ellei ole todella holtiton rahankäyttäjä. Näitä rahoja sijoitetaan jne., eikä kotirouva ihan heti tyhjän päälle joudu, jos mies yllättäen kuolee. Perintösuunnitteluun kannattaa kyllä panostaa ja laatia testamentit. Joskus tuntuu, että moni luulee ainoan paperin olevan avioehto, mutta meillä paperit on tehty sillä tavalla, että jos mies äkkiä kuolisi, perilliset eivät saa vaatia osuuttaan ennen lesken kuolemaa (tai lakiosa täytyy maksaa, mutta jos malttavat odottaa, saavat enemmän). Siis tuo nyt vain esimerkkinä, että asioihin kannattaa vähän paneutua ja hankkia sitä turvaa itselleen.
Pitää huomioida, että 10 tuhannesta kuussa menee yli 40 prosenttia veroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos se 10 000 euroa kuussa tienaava (mikä on muuten todella iso palkka, ei edes prosentti suomalaisista pääse sille tasolle) sairastuu, kuolee tai ottaa avioeron?
Jos tienaa kymppitonnin kuussa, on tuskin ennen palkkapäivää ihan persaukinen ellei ole todella holtiton rahankäyttäjä. Näitä rahoja sijoitetaan jne., eikä kotirouva ihan heti tyhjän päälle joudu, jos mies yllättäen kuolee. Perintösuunnitteluun kannattaa kyllä panostaa ja laatia testamentit. Joskus tuntuu, että moni luulee ainoan paperin olevan avioehto, mutta meillä paperit on tehty sillä tavalla, että jos mies äkkiä kuolisi, perilliset eivät saa vaatia osuuttaan ennen lesken kuolemaa (tai lakiosa täytyy maksaa, mutta jos malttavat odottaa, saavat enemmän). Siis tuo nyt vain esimerkkinä, että asioihin kannattaa vähän paneutua ja hankkia sitä turvaa itselleen.
Pitää huomioida, että 10 tuhannesta kuussa menee yli 40 prosenttia veroa.
Toki. Siksi vähän ihmetyttääkin ihmisten valitus, kuinka kahden keskituloisen työssäkäyvän perheessä rahat ei riitä, toista se on hyvätuloisilla, jotka voi pitää puolisoakin kotona. Ei tajuta, että niitä nettotuloja voikin olla omassa perheessä enemmän. No, joka tapauksessa, elämää kannattaa suunnitella. Niin tulevaa kuin sitä mihin niitä rahoja nyt käytetään. Meillä kun mies on hyvätuloinen ja minä kotiäiti, ovat menot monessa asiassa pienemmät kuin "huonotuloisilla". Onhan siitä täällä av:llakin keskusteltu, kuinka hyvätuloisten perheissä voi lapsilla olla kirppisvaatteet ja vähemmän leluja kuin pienempituloisessa perheessä. Olen itse kotoisin duunariperheestä ja muistan, kuinka äidilleni oli tosi tärkeää, että minulla on juuri sellaiset vaatteet kuin muillakin... Mutta se nyt menee ohi aiheen.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on ylipäätään tilanne, että puoliso tulee tienaamaan loppuikänsä niin hyvin, että itse voi huoletta olla toisen tulojen varassa?
Ei esimerkiksi vaaraa potkuista, sairaudesta, työkyvyttömyydestä tai vaikka avioerosta?
Ei sellaista tilannetta olekaan. Entinen ystäväni, mahtavan älykäs ja hauska nainen, oli mahtivirkamiehen rakastettu ja palvottu kotivaimo. Kaikki oli suhteessa oikein hienosti ja elettiin rakkaudessa ja ihanassa yhteistymmärryksessä siihen asti kun nuorin täytti 18 vuotta. Ilmoitus avioerosta tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Miehen uusi auvoisa elämä uuden valitun kumppanin kera alkoi heti. Muistan kirkkaasti, kuinka ystäväni kertoi ehkä vuosi ennen jätetyksi tulemistaan, että hänen miehensä on edelleenkin häneen hullaantunut.
Vaikka miten saisi puolet jostakin asunnosta, loppuelämä kansaneläkkeen varassa katkeroittaa, kun muistaa, mistä kaikesta silloin rakastuneina puhuttiin ja sovittiin. Lahjakkaalla ja sanavalmiilla ystävälläni olisi ollut hieno ura edessään aivan varmasti. Miehen kanssa muka sovittiin kaikesta.
Ystäväni muuttui katkeraksi. Hän ei puhunut mistään muusta kuin ex-miehestään kolme vuotta. Ehdotin terapiaa. Sitten hänestä tulikin ex-ystävä.
Mikään tässä elämässä ei ole varmaa ja jokainen tekee omat henk.koht. valinnat eikä siihen muilla ole nokan koputtamista niin kauan kuin se on laillista. Sanokoot kuka tahansa siihen mitä tahansa. Kukaan ei lopulta tee henkilökohtaisia valintojaan sinun mielipiteen perusteella vaan ihan omassa perhepiirissä.
Tällaisella jankkaamisella miten kenenkin tulisi täällä elää ei johda mihinkään tai korkeintaan pitää ihmiset tiukasti omissa poteroissaan. Sitähän suurin osa kai hakeekin. Ketään ei lopulta kiinnosta ne perustelut ja syyt. Kunhan pääsee vain kertomaan mielipiteensä. Laiskoja siis.
Varmistamalla kaiken, ihan kaiken tässä elämässä emme oikeasti voisi elää. Mikä on oikea lapsiluku joka käänteessä mitä elämä tuo tullessaan, entä oma ala tai sen tuoma palkka? Kuinka kauan olla kotona tai ei olla ollenkaan? Tai se kumppani johon päätämme sitoutua tai omasta terveydestä, painosta ym. huolehtiminen? Ylipäänsä omat voimavarat ylläpitää kaikki asiat täydellisesti hanskassa? Täydellinenhän tässä pitäisi olla, oletko sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi teitä:) Olette lukeneet lehdistä kaikki kauhukertomukset siitä kuinka rikkaan miehen vaimo jäi pennittömänä itkemään miehen ja tämän uuden vaimon kruisatessa auringonlaskuun. Jos on niin hölmö ettei tajua järjestää asioita silloin kun rakkaus kukoistaa niin on todellakin ansainnut jäädä rannalle nyyhkyttämään. Oikeassa elämässä (joka ei pääse iltsarien juttujen sisällöksi) näin kuitenkin tapahtuu hyvin harvoin..ja siksi ne muutamat harvat juurikin yltävät lehtijuttuihin kun ovat kohdanneet HARVINAISEN ilkeän kohtalon.
Kun aikanaan jäin kotirouvaksi niin mun mies tienasi hyvin vähän. Otettiin riski ja mies keskittyessään uraansa (jonka hälle mahdollistin) eteni ja tienaa nykyään sellaisia summia joista suurin osa ei osaa edes uneksia. Mutta kyllä me silloin heti kun työelämästä jäin pois niin tehtiin avioehto jonka mukaan mulle kuuluu puolet kaikesta omaisuudesta. Ja tietysti jos mä teen rahaa niin nekin puolitettaisiin mahdollisen avioeron kohdatessa. Te ilmeisesti luulette että avioehto tehdään rankaisuna naiselle ettei mies vaan joudu jakamaan mitään mutta useimmiten avioehto tehdään kuitenkin siitä syystä että se vaimo saa osansa jos liitto loppuu. Saa olla melkoinen laholatva jos suostuu kotirouvaksi ja jättää oman uransa ilman että huolehtii tulevaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on ylipäätään tilanne, että puoliso tulee tienaamaan loppuikänsä niin hyvin, että itse voi huoletta olla toisen tulojen varassa?
Ei esimerkiksi vaaraa potkuista, sairaudesta, työkyvyttömyydestä tai vaikka avioerosta?
Ei sellaista tilannetta olekaan. Entinen ystäväni, mahtavan älykäs ja hauska nainen, oli mahtivirkamiehen rakastettu ja palvottu kotivaimo. Kaikki oli suhteessa oikein hienosti ja elettiin rakkaudessa ja ihanassa yhteistymmärryksessä siihen asti kun nuorin täytti 18 vuotta. Ilmoitus avioerosta tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Miehen uusi auvoisa elämä uuden valitun kumppanin kera alkoi heti. Muistan kirkkaasti, kuinka ystäväni kertoi ehkä vuosi ennen jätetyksi tulemistaan, että hänen miehensä on edelleenkin häneen hullaantunut.
Vaikka miten saisi puolet jostakin asunnosta, loppuelämä kansaneläkkeen varassa katkeroittaa, kun muistaa, mistä kaikesta silloin rakastuneina puhuttiin ja sovittiin. Lahjakkaalla ja sanavalmiilla ystävälläni olisi ollut hieno ura edessään aivan varmasti. Miehen kanssa muka sovittiin kaikesta.
Ystäväni muuttui katkeraksi. Hän ei puhunut mistään muusta kuin ex-miehestään kolme vuotta. Ehdotin terapiaa. Sitten hänestä tulikin ex-ystävä.
Ystäväni on ulkomailla kotirouvana. Miehensä on tavallisessa, mutta hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä. Työnantaja maksaa vakuutuksia kuoleman, sairauden ja työkyvyttömyyden varalta. He itse täydentävät omilla vakuutuksilla. Mies on velvoitettu elättämään mahdollisen eron jälkeen. Sellaisessa tilanteessa olisikin aidosti loppuelämä turvattu.
Mutta meillä Suomessa ei ole mitään lakisääteistä kunnollista turvaa avioeron sattuessa. "Miehen sana" on aika köykäinen lähtökohta. Lisäksi jokaisella on oma, yksilöllinen eläke. Yhteiskuntamme on järjestetty tasa-arvon periaatteen mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä:) Olette lukeneet lehdistä kaikki kauhukertomukset siitä kuinka rikkaan miehen vaimo jäi pennittömänä itkemään miehen ja tämän uuden vaimon kruisatessa auringonlaskuun. Jos on niin hölmö ettei tajua järjestää asioita silloin kun rakkaus kukoistaa niin on todellakin ansainnut jäädä rannalle nyyhkyttämään. Oikeassa elämässä (joka ei pääse iltsarien juttujen sisällöksi) näin kuitenkin tapahtuu hyvin harvoin..ja siksi ne muutamat harvat juurikin yltävät lehtijuttuihin kun ovat kohdanneet HARVINAISEN ilkeän kohtalon.
Kun aikanaan jäin kotirouvaksi niin mun mies tienasi hyvin vähän. Otettiin riski ja mies keskittyessään uraansa (jonka hälle mahdollistin) eteni ja tienaa nykyään sellaisia summia joista suurin osa ei osaa edes uneksia. Mutta kyllä me silloin heti kun työelämästä jäin pois niin tehtiin avioehto jonka mukaan mulle kuuluu puolet kaikesta omaisuudesta. Ja tietysti jos mä teen rahaa niin nekin puolitettaisiin mahdollisen avioeron kohdatessa. Te ilmeisesti luulette että avioehto tehdään rankaisuna naiselle ettei mies vaan joudu jakamaan mitään mutta useimmiten avioehto tehdään kuitenkin siitä syystä että se vaimo saa osansa jos liitto loppuu. Saa olla melkoinen laholatva jos suostuu kotirouvaksi ja jättää oman uransa ilman että huolehtii tulevaisuudesta.
No näinhän se monesti onkin, fiksut petaavat asiansa. Ja monesti rikkaiden miesten kotirouvilla on parempi elintaso eläkkeellä kuin pienituloisella ikänsä työskenneellä naisella. Pienyrittäjien turva taitaa olla vielä heikompi.
Vierailija kirjoitti:
Ei, kyllä kaikkien pitää tehdä töitä hampaat irvessä, jotta lunastaa paikkansa yhteiskunnassa. Siitä huolimatta vaikka puoliso tienaa maltaita ja tukee toisen kotonaoloa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Miksi? Siksi, että olemme Suomessa.
Ps. Kaikki ei halua elää "sitku-elämää". Jos nyt pärjää taloudellisesti erinomaisesti yhden ihmisen palkalla, niin miksi käydä töissä 40 vuotta siksi, jos satutaan eroamaan tai toinen kuolee ennen aikojaan...
On vaan hyvä myöntää, että kaikilla naisilla ei yksinkertaisesti vain ole työelämälle mitään annettavaa. Tällöin kotirouvaksi jääminen ja miehen tuloilla eläminen on luonnollinen vaihtoehto, jota oikeasti tulisi tukea enemmänkin Suomessa.
Ne naiset, joilla motivaatiota ja älyä riittää sekä uralle että perheelle saakoon myös täyden rauhan valinnoilleen elämässään kuten kotirouvatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika huonot eläkkeet on Suomessa. Kun on hyvät tulot perheessä niin eläkepäiviä varten tulee säästettyä ihan huomaamatta:) Huomaa että täällä kirjoittelee lähinnä tukien avulla eläviä ja sellaisia pienpalkkaisia joilla ei jää mitään säästöön kun ainoa auringonsäde on mahdollinen oma eläke joka siintää tulevaisuudessa. Ilman sitä ei kertakaikkiaan voi pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok kunhan et odota että yhteiskunta pitää elättää sinua. Ei nyt eikä silloin kun et saa tarpeeksi eläkettä!
Minä tein ahkerasti töitä 27 vuotta, kunnes 50-vuotiaana sairastuin vakavasti, enkä pystynyt palaamaan enää työelämään. Nyt elän niillä yhteiskunnan rahoilla. Elämässä voi tapahtua kaikenlaista ja hyvin toimeentuleva voi pudota köyhyyloukkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika huonot eläkkeet on Suomessa. Kun on hyvät tulot perheessä niin eläkepäiviä varten tulee säästettyä ihan huomaamatta:) Huomaa että täällä kirjoittelee lähinnä tukien avulla eläviä ja sellaisia pienpalkkaisia joilla ei jää mitään säästöön kun ainoa auringonsäde on mahdollinen oma eläke joka siintää tulevaisuudessa. Ilman sitä ei kertakaikkiaan voi pärjätä.
Niinpä. Katselin oman eläkekertymäni oliko hurjat 850 e/kk tulossa mikäli olen töissä 68 -vuotiaaksi. Olen nyt 45, akateemisessa työssä ja ollut työssä pl. 3 vuotta äitiysvapailla. Näisin sijoitusomaisuuden ja sijoitusasunnon oleellisesti tärkeämpänä eläketurvanani kuin tuollaisen pilarahan, mitä yhteiskunta tulee vielä tuostakin leikkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika huonot eläkkeet on Suomessa. Kun on hyvät tulot perheessä niin eläkepäiviä varten tulee säästettyä ihan huomaamatta:) Huomaa että täällä kirjoittelee lähinnä tukien avulla eläviä ja sellaisia pienpalkkaisia joilla ei jää mitään säästöön kun ainoa auringonsäde on mahdollinen oma eläke joka siintää tulevaisuudessa. Ilman sitä ei kertakaikkiaan voi pärjätä.
Niinpä. Katselin oman eläkekertymäni oliko hurjat 850 e/kk tulossa mikäli olen töissä 68 -vuotiaaksi. Olen nyt 45, akateemisessa työssä ja ollut työssä pl. 3 vuotta äitiysvapailla. Näisin sijoitusomaisuuden ja sijoitusasunnon oleellisesti tärkeämpänä eläketurvanani kuin tuollaisen pilarahan, mitä yhteiskunta tulee vielä tuostakin leikkaamaan.
Tämä on kyllä totta. Tavallinen duunari ei Suomessa eläkkeillä leveile. Oma mies jäi eläkkeelle. Ollut ihan ammattimiehenä töissä sen 40v ja puhtaana saa nyt käteen jonkun 1300euroa/kk. Kaverinsa ovat ihmetelleet, miten hän saa niin paljon, kun suunnileen samoja hommia ovat tehneet ja heillä paljon pienemmät eläkkeet.
Itsekin olen ollut töissä nyt yli 30v terveudenhuollossa(päivätyö) ja kyllä ei eläkettä ole juurikaan kertynyt. viimeksi kun tuli laskelmat niin olikohan 600-700 euron välillä /kk. Nyt viimeisinä vuosinahan eläke kertyisi paremmin, mutta taitaa työttömyys uhata ja mistä sitä enää tässä iässä uuden työpaikan saa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika huonot eläkkeet on Suomessa. Kun on hyvät tulot perheessä niin eläkepäiviä varten tulee säästettyä ihan huomaamatta:) Huomaa että täällä kirjoittelee lähinnä tukien avulla eläviä ja sellaisia pienpalkkaisia joilla ei jää mitään säästöön kun ainoa auringonsäde on mahdollinen oma eläke joka siintää tulevaisuudessa. Ilman sitä ei kertakaikkiaan voi pärjätä.
Niinpä. Katselin oman eläkekertymäni oliko hurjat 850 e/kk tulossa mikäli olen töissä 68 -vuotiaaksi. Olen nyt 45, akateemisessa työssä ja ollut työssä pl. 3 vuotta äitiysvapailla. Näisin sijoitusomaisuuden ja sijoitusasunnon oleellisesti tärkeämpänä eläketurvanani kuin tuollaisen pilarahan, mitä yhteiskunta tulee vielä tuostakin leikkaamaan.
Et ole kyllä kovin kummoisissa töissä ollut, jos tuo on eläkekertymäsi. Ihan korkeasti koulutetun normipalkalla itselläni kertymä on eläkeikään mennessä vajaa 2000 euroa. Ja poissaolovuosiakin mahtuu työuraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, kyllä kaikkien pitää tehdä töitä hampaat irvessä, jotta lunastaa paikkansa yhteiskunnassa. Siitä huolimatta vaikka puoliso tienaa maltaita ja tukee toisen kotonaoloa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Miksi? Siksi, että olemme Suomessa.
Ps. Kaikki ei halua elää "sitku-elämää". Jos nyt pärjää taloudellisesti erinomaisesti yhden ihmisen palkalla, niin miksi käydä töissä 40 vuotta siksi, jos satutaan eroamaan tai toinen kuolee ennen aikojaan...
On vaan hyvä myöntää, että kaikilla naisilla ei yksinkertaisesti vain ole työelämälle mitään annettavaa. Tällöin kotirouvaksi jääminen ja miehen tuloilla eläminen on luonnollinen vaihtoehto, jota oikeasti tulisi tukea enemmänkin Suomessa.
Ne naiset, joilla motivaatiota ja älyä riittää sekä uralle että perheelle saakoon myös täyden rauhan valinnoilleen elämässään kuten kotirouvatkin.
Miksi ihmeessä pitäisi tukea kotirouvana elämistä? Justhan kotiäidit kilvan julistaa, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja eläkkeetkin on turhia! Ja sitten vielä yhteiskunnan pitäisi tukea tätä. Miksi ihmeessä??? Valtio ja veronmaksajat vielä kustantamaan vapaaehtoinen kotona olo. Hulluutta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, kyllä kaikkien pitää tehdä töitä hampaat irvessä, jotta lunastaa paikkansa yhteiskunnassa. Siitä huolimatta vaikka puoliso tienaa maltaita ja tukee toisen kotonaoloa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Miksi? Siksi, että olemme Suomessa.
Ps. Kaikki ei halua elää "sitku-elämää". Jos nyt pärjää taloudellisesti erinomaisesti yhden ihmisen palkalla, niin miksi käydä töissä 40 vuotta siksi, jos satutaan eroamaan tai toinen kuolee ennen aikojaan...
On vaan hyvä myöntää, että kaikilla naisilla ei yksinkertaisesti vain ole työelämälle mitään annettavaa. Tällöin kotirouvaksi jääminen ja miehen tuloilla eläminen on luonnollinen vaihtoehto, jota oikeasti tulisi tukea enemmänkin Suomessa.
Ne naiset, joilla motivaatiota ja älyä riittää sekä uralle että perheelle saakoon myös täyden rauhan valinnoilleen elämässään kuten kotirouvatkin.
Miksi ihmeessä pitäisi tukea kotirouvana elämistä? Justhan kotiäidit kilvan julistaa, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja eläkkeetkin on turhia! Ja sitten vielä yhteiskunnan pitäisi tukea tätä. Miksi ihmeessä??? Valtio ja veronmaksajat vielä kustantamaan vapaaehtoinen kotona olo. Hulluutta!
Vähemmän tuhoa työelämään sopiva nainen saa kotona kuin työelämässä vastuullisessa työtehtävässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, kyllä kaikkien pitää tehdä töitä hampaat irvessä, jotta lunastaa paikkansa yhteiskunnassa. Siitä huolimatta vaikka puoliso tienaa maltaita ja tukee toisen kotonaoloa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Miksi? Siksi, että olemme Suomessa.
Ps. Kaikki ei halua elää "sitku-elämää". Jos nyt pärjää taloudellisesti erinomaisesti yhden ihmisen palkalla, niin miksi käydä töissä 40 vuotta siksi, jos satutaan eroamaan tai toinen kuolee ennen aikojaan...
On vaan hyvä myöntää, että kaikilla naisilla ei yksinkertaisesti vain ole työelämälle mitään annettavaa. Tällöin kotirouvaksi jääminen ja miehen tuloilla eläminen on luonnollinen vaihtoehto, jota oikeasti tulisi tukea enemmänkin Suomessa.
Ne naiset, joilla motivaatiota ja älyä riittää sekä uralle että perheelle saakoon myös täyden rauhan valinnoilleen elämässään kuten kotirouvatkin.
Miksi ihmeessä pitäisi tukea kotirouvana elämistä? Justhan kotiäidit kilvan julistaa, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja eläkkeetkin on turhia! Ja sitten vielä yhteiskunnan pitäisi tukea tätä. Miksi ihmeessä??? Valtio ja veronmaksajat vielä kustantamaan vapaaehtoinen kotona olo. Hulluutta!
Vähemmän tuhoa työelämään sopiva nainen saa kotona kuin työelämässä vastuullisessa työtehtävässä.
Pätee sitten myös miehiin. Kun kansasta suurin osa on kotona, voikin miettiä kuka ne kaikki elättää.
Ettekste hyvät ihmiset ymmärrä sitä, että laiskuus, passiivisuus, huono organisointikyky, kiinnostuksen puute itsekehitystä kohtaan jne ovat kaikki ihmisen ominaisuuksia, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä sen kanssa onko ihminen töissä vai kotona. Ettekö ole ikinä kohdanneet laiskoja työntekijöitä, jotka tekee asioita miten sattuu, siirtää työtehtäviään mielellään muille ja viihtyy turhankin pitkään ja usein kahvi/tupakkatauoilla? Luuletteko että tälläisen laiskan työssäkäyvän naisen koti on aina siisti ja hyvin hoidettu? Tuskin. Todennäköisesti sama ominaisuus jatkuu siellä kotonakin. Kotona sitten syödään valmisruokia ja katsotaan Big Brotheria tai Paratiisisaarta. Samalla kotirouva voi olla erittän aktiivinen ja ahkera ihminen, joka hoitaa kaikki kotityöt kunnolla, tekee kotiruokaa, viettää lasten kanssa paljon aikaa kehittämällä näitä. On kiinnostunut maailmanmenosta ja itsensä sivistämisestä, lukee paljon, opiskelee kieliä, harrastaa urheilua, voi harjoittaa vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä. Se että ihminen on tai ei ole palkkatyössä, ei vielä kerro hänestä kaikkea ihmisenä! Täytyy ensin tuntea ihminen, ennen kuin voi väittää yhtään mitään. Eli laiskoja naisia löytyy sekä työssäkäyvien että kotirouvien keskuudessa! Nyt tässä moni yleistää pahasti ja väittää, että työssäkäyvä (vaikka olisi ihan vain tavis duunari, vaikka jossain kaupan kassalla...) on aina ahkerampi, älykkäämpi, hänellä on enemmän kunnianhimoa ja saa enemmän aikaan ja enemmän älyllistä haastetta elämässään, kuin laiska kotirouva, joka makoilee päivät pitkät kotisohvallaan, ei ole mistään kiinnostunut, ei koe eikä näe elämässään mitään. Ettekste ymmärrä että asia voi hyvinkin olla toisin päin?
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä:) Olette lukeneet lehdistä kaikki kauhukertomukset siitä kuinka rikkaan miehen vaimo jäi pennittömänä itkemään miehen ja tämän uuden vaimon kruisatessa auringonlaskuun. Jos on niin hölmö ettei tajua järjestää asioita silloin kun rakkaus kukoistaa niin on todellakin ansainnut jäädä rannalle nyyhkyttämään. Oikeassa elämässä (joka ei pääse iltsarien juttujen sisällöksi) näin kuitenkin tapahtuu hyvin harvoin..ja siksi ne muutamat harvat juurikin yltävät lehtijuttuihin kun ovat kohdanneet HARVINAISEN ilkeän kohtalon.
Kun aikanaan jäin kotirouvaksi niin mun mies tienasi hyvin vähän. Otettiin riski ja mies keskittyessään uraansa (jonka hälle mahdollistin) eteni ja tienaa nykyään sellaisia summia joista suurin osa ei osaa edes uneksia. Mutta kyllä me silloin heti kun työelämästä jäin pois niin tehtiin avioehto jonka mukaan mulle kuuluu puolet kaikesta omaisuudesta. Ja tietysti jos mä teen rahaa niin nekin puolitettaisiin mahdollisen avioeron kohdatessa. Te ilmeisesti luulette että avioehto tehdään rankaisuna naiselle ettei mies vaan joudu jakamaan mitään mutta useimmiten avioehto tehdään kuitenkin siitä syystä että se vaimo saa osansa jos liitto loppuu. Saa olla melkoinen laholatva jos suostuu kotirouvaksi ja jättää oman uransa ilman että huolehtii tulevaisuudesta.
Jos miehesi tienaa sellaisia summia joista muut eivät edes osaa uneksia, tulevaisuutesi saattaa olla turvattu. On silti aika laholatvaista väittää, että puolet perheen omaisuudesta voisi yleisesti ottaen toimia jonkunlaisena vanhuuden ja elintason turvaajana. Tienaan itse hyvin ja säästöjä ja omaisuutta on kertynyt, mutta kyllä vaan se tulevaisuuden vanhuudenturvan selkäranka on työeläke. Oma työeläkkeeni tulee vastaamaan miljoonaomaisuuden korkotuottoa (joka minulla tietysti olisikin nykyomaisuuden lisäksi, jos olisin saanut itse sijoittaa kaikki ansioni omaksi hyväkseni). Siksi sanotaankin että suomalaisten kotitalousten heikko varallisuus verrattuna vaikkapa Etelä-Euroopan kotitalouksiin ei kuvasta koko totuutta, koska varallisuus on itse asiassa työeläkekassoissa.
Ihan ok kunhan et odota että yhteiskunta pitää elättää sinua. Ei nyt eikä silloin kun et saa tarpeeksi eläkettä!