Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

n29
18.06.2018 |

Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.

Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.

Kommentit (761)

Vierailija
481/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entinen puistotuttu sai 2 lasta lyhyellä aikavälillä, kummallakin allergiaa ja vaikka mitä. Lapset menivät 1 ja 2 v hoitoon, mutta ensimmäinen puoli vuotta oli tosi takkuista ja vanhemmat päättivät äiti jää kotiin.

Uusi yritys oli 3 v päästä ja silloinkin olivat vain puoli päivää, äiti kotona.

Kummatkin lapset ovat koulussa, ehkä pari v sitten äiti meni töihin, tekee 4 h työpäivää.

Yhtenä päivänä isä liukastui saippuaan ja ei enää tullut tähän päivään. On hoitolaitoksessa, joka syö hänen eläkkeen. Äiti on myynyt kaiken tarpeettoman irtaimiston, maksaa lähes vain yhtiövastiketta ja koittaa pärjätä. Ainoa hyvä juttu onnettomuudessa oli se, että se tapahtui työmatkalla, työnantajan valitsemassa hotellissa. Korvaus oli parempi .

Mitä tahansa voi tapahtua milloin vaan.

Vierailija
482/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin osa suomalaisista työssäolevista naisista on tavallisissa työpaikoissa, uranaisia on hyvin pieni osa. Suurin osa on opiskellut johonkin ammattiin, ja sitten ollaan ammattia vastaavassa työssä. Se ei ole sama kuin ura.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
483/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Tietenkin on. Työssäkäyvä puoliso joutuisi joka tapauksessa maksamaan poissaolostaan lasten päivähoitomaksuina ja kodinhoitokuluina. Meinaatko, että nuo kulut jotenkin häviävät, jos toinen jää kotiin.

En ymmärtänyt tuosta perustelustasi tuon taivaallista. Mielestäni siinä ei ollut järjenhiventäkään.

Selittäisitkö uudestaan ja järkevämmin, miksi ansiottomasti saatu raha (kuten perintö) on mielestäsi jokaisen omaa, mutta työllä ansaittu onkin sitten jostain syystä yhteistä.

Miksi sinä saat vapauden käydä työssä ilman, että elättäisit sillä rahalla perhettäsi, kerro. Senkin ajan voisit vaihtaa vaippoja.

En ymmärrä vieläkään, mitä tarkoitat.

Ja miten tämä puhe vaipoista liittyy mihinkään. Ketjuhan käsittelee sitä, että aloittaja suunnittelee ryhtyvänsä kotirouvaksi, vaikkei pieniä lapsia enää ole. Eiköhän jokainen ymmärrä sen, että vaikkapa alle kaksivuotiasta lasta haluaa hoitaa kotona. Sen sijaan on aivan käsittämätöntä, että jotkut jäävät kotiin lorvailemaan lasten vartuttuakin. Se on puhdasta laiskuutta.

Vierailija
484/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa suomalaisista työssäolevista naisista on tavallisissa työpaikoissa, uranaisia on hyvin pieni osa. Suurin osa on opiskellut johonkin ammattiin, ja sitten ollaan ammattia vastaavassa työssä. Se ei ole sama kuin ura.

Niin? Yritätkö tällä kommentillasi perustella, että kaikkien naisten olisi ihan sama jäädä kotiin lorvailemaan, koska ei heistä kuitenkaan ole mihinkään. Kyllähän suurin osa miehistäkin on ihan tavallisissa työpaikoissa.

Vierailija
485/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa suomalaisista työssäolevista naisista on tavallisissa työpaikoissa, uranaisia on hyvin pieni osa. Suurin osa on opiskellut johonkin ammattiin, ja sitten ollaan ammattia vastaavassa työssä. Se ei ole sama kuin ura.

Niin? Yritätkö tällä kommentillasi perustella, että kaikkien naisten olisi ihan sama jäädä kotiin lorvailemaan, koska ei heistä kuitenkaan ole mihinkään. Kyllähän suurin osa miehistäkin on ihan tavallisissa työpaikoissa.

Ei, en yritä perustella mitään, vaan totesin vaan tosiasian. Sanoinko jossakin, ettei heistä ole mihinkään? Miehistä en ole puhunut mitään.

Vierailija
486/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa suomalaisista työssäolevista naisista on tavallisissa työpaikoissa, uranaisia on hyvin pieni osa. Suurin osa on opiskellut johonkin ammattiin, ja sitten ollaan ammattia vastaavassa työssä. Se ei ole sama kuin ura.

Niin? Yritätkö tällä kommentillasi perustella, että kaikkien naisten olisi ihan sama jäädä kotiin lorvailemaan, koska ei heistä kuitenkaan ole mihinkään. Kyllähän suurin osa miehistäkin on ihan tavallisissa työpaikoissa.

Ei, en yritä perustella mitään, vaan totesin vaan tosiasian. Sanoinko jossakin, ettei heistä ole mihinkään? Miehistä en ole puhunut mitään.

Mutta miten tuo toteamasi tosiasia liittyy aiheeseen? Sitä tässä kummastelin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
487/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa suomalaisista työssäolevista naisista on tavallisissa työpaikoissa, uranaisia on hyvin pieni osa. Suurin osa on opiskellut johonkin ammattiin, ja sitten ollaan ammattia vastaavassa työssä. Se ei ole sama kuin ura.

Niin? Yritätkö tällä kommentillasi perustella, että kaikkien naisten olisi ihan sama jäädä kotiin lorvailemaan, koska ei heistä kuitenkaan ole mihinkään. Kyllähän suurin osa miehistäkin on ihan tavallisissa työpaikoissa.

Ei, en yritä perustella mitään, vaan totesin vaan tosiasian. Sanoinko jossakin, ettei heistä ole mihinkään? Miehistä en ole puhunut mitään.

Mutta miten tuo toteamasi tosiasia liittyy aiheeseen? Sitä tässä kummastelin.

Täällä on puhuttu paljon myös uraa tekevistä naisista, ja on tullut kahtiajako uranainen/kotirouva. Kaikki töissä käyvät naiset eivät todellakaan ole uranaisia.

Vierailija
488/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa suomalaisista työssäolevista naisista on tavallisissa työpaikoissa, uranaisia on hyvin pieni osa. Suurin osa on opiskellut johonkin ammattiin, ja sitten ollaan ammattia vastaavassa työssä. Se ei ole sama kuin ura.

Niin? Yritätkö tällä kommentillasi perustella, että kaikkien naisten olisi ihan sama jäädä kotiin lorvailemaan, koska ei heistä kuitenkaan ole mihinkään. Kyllähän suurin osa miehistäkin on ihan tavallisissa työpaikoissa.

Ei, en yritä perustella mitään, vaan totesin vaan tosiasian. Sanoinko jossakin, ettei heistä ole mihinkään? Miehistä en ole puhunut mitään.

Mutta miten tuo toteamasi tosiasia liittyy aiheeseen? Sitä tässä kummastelin.

Täällä on puhuttu paljon myös uraa tekevistä naisista, ja on tullut kahtiajako uranainen/kotirouva. Kaikki töissä käyvät naiset eivät todellakaan ole uranaisia.

Eikä jokainen kotirouvan mieskään tee ”oikeaa” uraa, kunhan käy töissä. Miten sinä muuten ylipäätään määrittelet uran?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
489/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työnnänpä minäkin lusikkani tähän soppaan...kotirouvaelämää takana noin kymmenisen vuotta kun lapset olivat pieniä alle kouluikäisiä. Nykyään olen takaisin työelämässä. Teen ns. suorituskeskeistä työtä mutten ole ns. duunariammatissa. Työni on oikeastaan kivaa ajanvietettä arkipäivisin klo8-16. Tein opinnot ja muutaman vuoden töitä ennen kotirouvavuosia. En opiskellut kotirouvavuosien jälkeen vaan aloin hakemaan töitä heti kun kuopus aloitti koulutien ja sain työn melko nopeasti.  

En suunitellut olevani kotirouvana noin pitkään. Mieheni ulkomaan komennus vei meidät mukanaan. Asuimme siis ulkomailla lähes koko tuon kotirouva aikani. Päätös on ollut erittäin hyvä. Kaikki saimme erinomaisen kielitaidon, opimme uusista kulttuureista, saimme tämän yhteisen kokemuksen ja pääsimme hyvään taloudelliseen asemaan kun mieheni palkkataso oli huomattavasti korkeampi kuin Suomessa. Nyt saamme nauttia tästä "uhrauksesta" ja molempien taloudellinen asema taattu eroaisimme tai emme. Ja tämän kaiken olemme tehneet yhteisestä päätöksestä, koska molemmat olemme sitä halunneet. Ap:lle siis suosittelen yhteisen sävelen löytämistä miehesi kanssa. Laskekaa kulunne, mistä voitte luopua, mistä ette ja näin katsotte, onko varaa toisen jäädä kotiin. Voisitko aluksi kokeilla tehdä puolipäivästä, näin varovasti kokeillen miltä se tuntuisi sinusta kuin myös perheestäsi?

Itse en koskaan pelännyt ettenkö saisi töitä vaan luotin siihen ettei persoonallani jäädä makoilemaan. Olin myös hyvin aktiivinen kotirouvavuosinani vaikken opiskellutkaan alaani. Tiesin kuitenkin aina olevani tarvittaessa valmis opiskelemaan uuden ammatin ja/tai lisäkouluttamaan itseäni, jotta saisin tehdä työtä. Kohdallani tietysti helpottaa se, etten koskaan ole haaveillut ns. vaativasta asiantuntijatyöstä. Tunnen kuitenkin tapauksia, jotka ovat opiskelleet neljänkymmenenkin ikävuoden korvilla uuden yliopistotutkinnon ja päässeet luomaan uuden asiantuntijauran kotiäitivuosien jälkeen.

Vierailija
490/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Tietenkin on. Työssäkäyvä puoliso joutuisi joka tapauksessa maksamaan poissaolostaan lasten päivähoitomaksuina ja kodinhoitokuluina. Meinaatko, että nuo kulut jotenkin häviävät, jos toinen jää kotiin.

En ymmärtänyt tuosta perustelustasi tuon taivaallista. Mielestäni siinä ei ollut järjenhiventäkään.

Selittäisitkö uudestaan ja järkevämmin, miksi ansiottomasti saatu raha (kuten perintö) on mielestäsi jokaisen omaa, mutta työllä ansaittu onkin sitten jostain syystä yhteistä.

Miksi sinä saat vapauden käydä työssä ilman, että elättäisit sillä rahalla perhettäsi, kerro. Senkin ajan voisit vaihtaa vaippoja.

En ymmärrä vieläkään, mitä tarkoitat.

Ja miten tämä puhe vaipoista liittyy mihinkään. Ketjuhan käsittelee sitä, että aloittaja suunnittelee ryhtyvänsä kotirouvaksi, vaikkei pieniä lapsia enää ole. Eiköhän jokainen ymmärrä sen, että vaikkapa alle kaksivuotiasta lasta haluaa hoitaa kotona. Sen sijaan on aivan käsittämätöntä, että jotkut jäävät kotiin lorvailemaan lasten vartuttuakin. Se on puhdasta laiskuutta.

En ole tuo, jonka kanssa olet kommentoinut, mutta luulisin, että hän tarkoittaa sitä, että hänen miehensä on voinut käydä töissä eikä siitä palkasta ole tarvinnut maksaa lastenhoitokuluja esim. tarhamaksuja, jotka ovat aika suuria. Eli kaikki nämä rahat mies on säästänyt, kun vaimo on hoitanut lapset. Jos vaimo olisi myös töissä, voi olla, että perheeseen olisi pitänyt palkata ihminen hoitamaan lapsia ja tälle olisi tietenkin pitänyt maksaa palkka joka olisi mennyt molempien palkoista. Tai kunlapsi/lapset olisi sairastuneet, jompi kunpi vanhempi olisi joutunut olemaan pois töistä ja uran tekeminen olisi hankaloitunut. Lapset voi sairastaa paljonkin. Ja sitäkin mies voi hyvittää vaimolleen  ,että kun nainen jää kotiin ja uhraa yhteiselle hyvälle(perheelle) koko oman palkkansa minkä töistä saisi, ja näin helpottaa lapsiperheen arjenpyöritystä , naisellekin kuuluu kyllä korvaus tehdystä työstä. Kotona olo kolmenkin lapsen kanssa on aika rankkaa ja helpottaa kummasti, jos joku ihminen hoitaa koko rulianssin.  Mies tavallaan maksaa vaimolleen palkkaa siitä, että nainen hoitaa miehen kodin ja lapset. Eikö ole sama, jos mies hyvittää vaimolleen sen, että tämä hoitaa heidän kodin, kuin että sinne pitäisi palkata vieras ihminen kotia ja lapsia hoitamaan? Ja sitten mies ja se työssä käyvä vaimo maksaisi palkkaa jollekin vieraalle/palkatulle ihmiselle. Miksi on jalompaa maksaa vieraalle, kuin lasten äidille? Siksi miehen palkka kuuluu myös naiselle, joka hoitaa kodin ja miehenkin lapset, koska ei sitä kukaan muukaan ilmaiseksi miehelle tekisi. Ymmärrätkö?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
491/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi se sinua haittaa onko henkilö valinnut uraputken, normaalin työn vai kotiäitiyden, jos se ei sinun arkipäivän elämään vaikuta käytännössä millään tavalla?

Suuri osa naisista käy työssä Suomessa. Muutamien kotirouvaelämä ei heilauta naisen työllistymistä suuntaan tai toiseen. Naisen työllistymiseen ja urahaaveisiin vaikuttaa täysin muut asiat, mm. kuka maksaa naisten hoitovapaat: VAIN naisten työnantaja, ei miesten. Myös miesten kuin suuren osan naisista sokeus naisten edelleen kohtaamaan epätasa-arvoiseen kohteluun sukupuolen perusteella, jota ei haluta nähdä ja myöntää. Lisäksi työelämä on rakennettu miehisestä näkökulmasta jne. 

Uraäiti vs. kotirouva kisailu on siis täysin turhaa. Muutoin samalla logiikalla voitaisiin käydä kisaa uraäiti vs. duunariäiti: naisen kuin naisen on vain väkisin kouluttauduttava ja pyrittävä luomaan vaativaa uraa, jotta TASA-ARVO. 

Vierailija
492/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?

Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.

Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.

Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.

Onko sinusta tätä vaikea uskoa?

(En ole lainamasi mutta) kyllä uskon, eiköhän näitä ole monellakin alalla. Työssä on tullut törmättyä vaimoaan haukkuvaan miestyyppiin.  Ei tosin rajoitu kotivaimoihin. Joku ei arvosta julkisella sektorilla työskenteleviä naisia, etenkään toimistotyötä tekeviä. Tai vaimolla on yritys, se on kuulemma joutavaa puuhastelua mikä ei elätä, ja eläkkeen hankkiminen on hankalaa. Tai pikkulapsia hoitava vaimo makaa kotona, (vaikka sama mies tulee töihin "lepäämään"). 

Ei lainaamasikaan väittänyt ettei uskoisi, vaan kysyi alaa. 

Mutta huomasin, että korjasitkin aiemman reippaan arviosi "tosielämän juttujen perusteella te onnelliset kotirouvat olette vähemmistössä" totuudenmukaisempaan "eivät kaikki miehet arvosta".  Eli luonnollisesti miehet, jotka eivät tykkää vaimonsa kotiäiti-ideasta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
493/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Tietenkin on. Työssäkäyvä puoliso joutuisi joka tapauksessa maksamaan poissaolostaan lasten päivähoitomaksuina ja kodinhoitokuluina. Meinaatko, että nuo kulut jotenkin häviävät, jos toinen jää kotiin.

En ymmärtänyt tuosta perustelustasi tuon taivaallista. Mielestäni siinä ei ollut järjenhiventäkään.

Selittäisitkö uudestaan ja järkevämmin, miksi ansiottomasti saatu raha (kuten perintö) on mielestäsi jokaisen omaa, mutta työllä ansaittu onkin sitten jostain syystä yhteistä.

Ohis vastaa- Miten vaikeata on jonkun ymmärtää, että avioliitossa /lapsiperheessä rahat on yhteisiä. Jos minä käyn töissä ja mies hoitaa lapsia kotona, minä maksan kaikeata enemmän, koska saan rahaa enemmän. Jos minä olen kotona ja mies töissä, mies maksaa enemmän(Meillä oli näin, että molemmat oli välillä kotona hoitamassa lapsia ja toinen töissä silloin kun lapset oli pieniä) Ei siinä ollut minun tai sinun rahoja, pääasia, että vietiin perhettä eteenpäin. Oltiin yksikkö eikä niin, että kumpikin vanhempi olisi pelannut omaan pussiin ja kytännyt tienestejään. Kun sitten mies peri vanhempansa, hän sai tehdä perinnöllä mitä halusi. Se ei mitenkään kuulunut minulle. Samoin, nyt kun minä perin isäni, rahat on minun. Laitan ne mihin haluan ja jos haluan voin laittaa ne myös perheeseen, mutta jos en, en laita. Perhe on perhe, yhteinen yritys ja lapset on yhteisiä ja niistä maksaa molemmat. Mutta sitä en ymmärrä, kun joku kirjoitti, ettei sne miehetkään ole onnellisia kun joutuvat laittamaan tilistään 65% naiselle. Siis mitä ihmettä? Kuka mies antaa naiselle 65% palkastaan???? Ei kukaan. Mies voi ehkä laittaa sen perheelleen (ja niin tekee nainenkin, naisen rahat kun yleensä menee kokonaan siihen perheeseen)  Tämä  ihminen ei ymmärrä, että ei se mieskään ilmaiseksi elä siinä perheessäkään, niin että kaikki rahat jäisi vain miehen itsensä hemmotteluun. Asuminen ja ruoka maksaa, ei ne ilmaisi ole miehellekään, vaikka naisen kanssa asuisikin. Tai perheessä.

Vierailija
494/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Meillä on niin, että mies ei voi (eikä halua) puhua työasioista kotona, joten luonnollista on, että puhuu työasioista työkavereiden kanssa. Tiedän tietenkin yleisellä tasolla mitä hän tekee, mutta en tiedä miten hän työnsä tekee.

Tätä tarkoitin. Ja se läppä töissä tilanteesta voi olla hyväntahtoista, meidän mamma se ei minun töistäni piittaa hehe, tai pahantahtoisempaa, meidän mamma se ei mitään minun töistäni ymmärrä muuta kuin sen, että tilille tulee rahaa.

Kuulen tätä tosi paljon ja sanon vakavasti, että tässä olisi miettimisen paikka: entä, kun lapset eivät ole kotona, mitä yhteistä teillä oikeasti on?

Jos mies siis on täällä kuvailtu, jota ei sitten vastaavasti kiinnosta yhtään kodin asiat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
495/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

"arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa..."  Sinunko arvostus miestäsi kohtaan on kiinni työssäkäymisessä. Entä jos miehesi todellakin palaisi töissä loppuu? Sinä heittäisit sen "luuserin" pellolle, koska ei jaksa?. Kyllä puolison täytyy silloin tukea toista, eikä hyljätä.  Jos mies kotona ollenssaan hoitaa useamman lapsen, tekee ruuat , siivoa ja pyykkäää, tekee siis kotityöt ja hoitaa lapset niin mikäpä siinä. Ja siinä samalla miettii mitä haluaa tehdä, niin kyllä ainakin minulle sopisi. Olisi todella ylellistä tulla töistä kotiin ja kaikki työt siellä olisi tehty. Istuisin valmiiseen pöytään ja en tressaisi siivouksista. Ja kun lapsi sairastaa, lähtisin vain hyvillä mielin aamulla töihin ja jättäisin koko sirkuksen miehen huoleksi. Kyllä, todellakin antaisi miehen jäädä kotiin ja varsinkin jos hänellä olisi vaikeaa sen hetkisellä työpaikalla.

Vierailija
496/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?

Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.

Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.

Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.

Onko sinusta tätä vaikea uskoa?

(En ole lainamasi mutta) kyllä uskon, eiköhän näitä ole monellakin alalla. Työssä on tullut törmättyä vaimoaan haukkuvaan miestyyppiin.  Ei tosin rajoitu kotivaimoihin. Joku ei arvosta julkisella sektorilla työskenteleviä naisia, etenkään toimistotyötä tekeviä. Tai vaimolla on yritys, se on kuulemma joutavaa puuhastelua mikä ei elätä, ja eläkkeen hankkiminen on hankalaa. Tai pikkulapsia hoitava vaimo makaa kotona, (vaikka sama mies tulee töihin "lepäämään"). 

Ei lainaamasikaan väittänyt ettei uskoisi, vaan kysyi alaa. 

Mutta huomasin, että korjasitkin aiemman reippaan arviosi "tosielämän juttujen perusteella te onnelliset kotirouvat olette vähemmistössä" totuudenmukaisempaan "eivät kaikki miehet arvosta".  Eli luonnollisesti miehet, jotka eivät tykkää vaimonsa kotiäiti-ideasta. 

Miksi nainen siis on kotiäitinä, ellei mies ideasta tykkää? Onko sellainen mielestäsi reilua, toinen on kotona ja toinen töissä, vaikka töissäkäyvä ei ideasta tykkää?

Mitään tuollaistakaan kyllä en väittänyt, että onnelliset kotirouvat ovat vähemmistönä. Väitin, että vähemmistönä ovat kotirouvat, jotka ovat alusta asti sopineet miehen kanssa, että jäävät kotiin ja mies kantaa rahaa antaen (kuten täällä esimerkissä mainittiin) 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten mielii, kodin hankintoihin ja omiin sijoituksiinsa.

Että yleensä tilanne on sellainen, että yhteiselämä on aloitettu molempien käydessä töissä ja vuosien varrella sitten toinen, yleensä nainen, saa idean olla kotirouvana.

Niin väitän edelleen.

Vierailija
497/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minut kasvatettiin tyttönä huolehtimaan muista; pikkuveljistä ja koko perheestä. Kukaan ei koskaan opettanut tai sanonut, että huolehdi itsestäsi. Opin tekemään ruokaa ja siivoamaan - minua kehuttiin siitä, ei mistään muusta - jo 8-vuotiaana. Siitä lähtien olen huolehtinut ruoka-, siisteys-, yms. kotiaskareista. Tehnyt kotityötä toisille, toisten hyväksi.

Onko siis ihme, että jäin kotiäidiksi vuosikausiksi? Kukaan ei opettanut, että saan olla itsekäs, huolehtia vain itsestäni, vaikka meille tuli lapsia. Mies on huolehtinut itse itsestään, minä olen hoitanut kodin ja lapset.

Nyt olen katkera ja turhautunut. Miten tyhmä ja sokea saa olla?

Tyttöjen kasvatus Suomessa on vinoutunut. Tytöt kasvatetaan pienestä pitäen olemaan vastuullisia huolenkantajia ja hoivaajia, jotka tekevät kaiken itse.  Kukaan ei opeta tytöille suorasanaisesti ja selkeästi, että ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin itsestään. Esim. ruuanlaitto vain itselle, siivoat vain omat jälkesi, jne.

Vierailija
498/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Tietenkin on. Työssäkäyvä puoliso joutuisi joka tapauksessa maksamaan poissaolostaan lasten päivähoitomaksuina ja kodinhoitokuluina. Meinaatko, että nuo kulut jotenkin häviävät, jos toinen jää kotiin.

En ymmärtänyt tuosta perustelustasi tuon taivaallista. Mielestäni siinä ei ollut järjenhiventäkään.

Selittäisitkö uudestaan ja järkevämmin, miksi ansiottomasti saatu raha (kuten perintö) on mielestäsi jokaisen omaa, mutta työllä ansaittu onkin sitten jostain syystä yhteistä.

Ohis vastaa- Miten vaikeata on jonkun ymmärtää, että avioliitossa /lapsiperheessä rahat on yhteisiä. Jos minä käyn töissä ja mies hoitaa lapsia kotona, minä maksan kaikeata enemmän, koska saan rahaa enemmän. Jos minä olen kotona ja mies töissä, mies maksaa enemmän(Meillä oli näin, että molemmat oli välillä kotona hoitamassa lapsia ja toinen töissä silloin kun lapset oli pieniä) Ei siinä ollut minun tai sinun rahoja, pääasia, että vietiin perhettä eteenpäin. Oltiin yksikkö eikä niin, että kumpikin vanhempi olisi pelannut omaan pussiin ja kytännyt tienestejään. Kun sitten mies peri vanhempansa, hän sai tehdä perinnöllä mitä halusi. Se ei mitenkään kuulunut minulle. Samoin, nyt kun minä perin isäni, rahat on minun. Laitan ne mihin haluan ja jos haluan voin laittaa ne myös perheeseen, mutta jos en, en laita. Perhe on perhe, yhteinen yritys ja lapset on yhteisiä ja niistä maksaa molemmat. Mutta sitä en ymmärrä, kun joku kirjoitti, ettei sne miehetkään ole onnellisia kun joutuvat laittamaan tilistään 65% naiselle. Siis mitä ihmettä? Kuka mies antaa naiselle 65% palkastaan???? Ei kukaan. Mies voi ehkä laittaa sen perheelleen (ja niin tekee nainenkin, naisen rahat kun yleensä menee kokonaan siihen perheeseen)  Tämä  ihminen ei ymmärrä, että ei se mieskään ilmaiseksi elä siinä perheessäkään, niin että kaikki rahat jäisi vain miehen itsensä hemmotteluun. Asuminen ja ruoka maksaa, ei ne ilmaisi ole miehellekään, vaikka naisen kanssa asuisikin. Tai perheessä.

Näin siis edellisissä lainauksissa oleva kotirouva kertoi:

Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni.

Seuraavissa vastauksissaan hän kertoi käyttävänsä tuota omaa osuuttaan tekemällä sijoituksia itselleen. Eli toisin sanoen: miehen palkasta 65 % menee vaimolle, joka tekee niillä mitä lystää, ostaa kotiin, mitä haluaa ja sijoittelee itseensä loput. Lapset rouvalla ovat kuulemma jo isoja.

En minäkään tietenkään ihan siihen usko, että näin tosiaan joku toimii, mutta en minä kyllä ihmettele, jos (tässä tapauksessa) mies tulisi joskus osaansa valitelleeksikin. Ihan en pidä junttina kusipäänä miestäkään, joka tulee ääneenkin sanoneeksi, että ei ihan reilu diili.

Vierailija
499/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

"arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa..."  Sinunko arvostus miestäsi kohtaan on kiinni työssäkäymisessä. Entä jos miehesi todellakin palaisi töissä loppuu? Sinä heittäisit sen "luuserin" pellolle, koska ei jaksa?. Kyllä puolison täytyy silloin tukea toista, eikä hyljätä.  Jos mies kotona ollenssaan hoitaa useamman lapsen, tekee ruuat , siivoa ja pyykkäää, tekee siis kotityöt ja hoitaa lapset niin mikäpä siinä. Ja siinä samalla miettii mitä haluaa tehdä, niin kyllä ainakin minulle sopisi. Olisi todella ylellistä tulla töistä kotiin ja kaikki työt siellä olisi tehty. Istuisin valmiiseen pöytään ja en tressaisi siivouksista. Ja kun lapsi sairastaa, lähtisin vain hyvillä mielin aamulla töihin ja jättäisin koko sirkuksen miehen huoleksi. Kyllä, todellakin antaisi miehen jäädä kotiin ja varsinkin jos hänellä olisi vaikeaa sen hetkisellä työpaikalla.

Niin, vaikeuksissa olevaa puolisoa toki täytyy tukea. Sen sijaan vähän eri on tilanne, jossa toisen arvot, joiden kuvittelin olevan yhteisiä, muuttuvatkin. Eli siis toisin sanoen, en usko, että voisin sulattaa tilannetta, jossa tähän saakka yhteisesti sovittu (molemmat käyvät töissä, elättävät itsensä, jne) eli mies vaan kertoisi, kuten ap aikoi, että nyt ei ala maistu enkä taidakaan olla omallani, niin miten ois jos jäisin kotiin. Juuri tästä on kysymys käsittääkseni niiden miestenkin kohdalla, jotka tilannettaan valittavat: toinen on tehnyt molempien puolesta valinnan, johon on tietysti vaikea myös sanoa ei. Onhan kyseessä juuri niin sentään yhteiset lapset ja koti.

Toisin sanoen rautalangasta: en tahtoisi joutua tilanteeseen, jossa toinen kääntää kelkkansa ja kertoo, että nyt haluaakin olla kodinhengetär ja ala sinä maksaa.

Vierailija
500/761 |
27.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

[

Miksi nainen siis on kotiäitinä, ellei mies ideasta tykkää? Onko sellainen mielestäsi reilua, toinen on kotona ja toinen töissä, vaikka töissäkäyvä ei ideasta tykkää?

.

Jos kysyt lainaamaltasi: 1) ei aavistustakaan, en voi mennä toisten pään sisälle, 2) vastasin jo aiemmin, myös itse ilmaisit olevasi samaa mieltä, ja eiköhän yleinen mielipidekin tue. Miksi jankkaat päivänselvää asiaa?

Jos kysyt palstalta yleisesti (kysymys 1) niin toivottavasti jollain on tietoa, ja osaa vastata sinulle. 

Suosittelen myös puhumaan tästä asiasta työkavereillesi, on selvästi sinulle tärkeää. Esitä heille vaikka nämä samat kysymykset.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kaksi