Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

n29
18.06.2018 |

Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.

Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.

Kommentit (761)

Vierailija
461/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Mutta etkö kaipaa miestäsi siis arkea jakamaan, vaan sulle on ihan ok, että teidän yhteisen kodin asiat on hänelle ihan sama? Riittää siis juttuseuraksi kaverit ja vapaaehtoisyhteisö?

Vähän tulee vaan semmoinen olo, että jos mieheltä ei tulisi noita rahoja tilille, olisiko hänellä muuta virkaa?

Toki miehellä on muutakin virkaa, olemma paljonkin yhdessä esim. viikonloppuisin ja arki-iltaisin. Yhteistä aikaa olisi vielä vähemmän, jos minä en hoitaisi kotia ja lapsia, vaan pitäisi aloittaa yhdessä tekemään kaikki kotityöt sitten, kun kumpikin tulee kotiin töistä. Tarkoitin tuolla, "ettei kiinnosta" se, että hänelle on aivan sama, minkä merkkistä vessapaperia ostan tai onko liha tänään HK:n vai Atrian vai Snellmanin. Meillä on muuta yhteistä tehtävää kuin kotiasioiden miettiminen.

Kuulostaa ihanalta. Minä taas asun miehen kanssa juuri sen vuoksi, että voimme yhdessä miettiä kotiasioita, jutella arjen mieltymyksistä, koskivat ne sitten makkarantoimittajaa tai vessapaperia, ja ottaa toisemme myös sillä tavalla huomioon.

Yhteistä aikaa on se, kun huolehdimme yhdessä kodistamme, jutellen toki usein siinä lomassa. Kumpikaan ei pidän oman kodin hoitamista sellaisena työnä, että se pitää saada alta pois, jotta meillä olisi yhteistä aikaa. Sehän on molempien oma koti!

Jos miestä ei kiinnostaisi kodin asiat, vaan hän haluaisi niiden olevan tehty, kun hän alkaa viettämään aikaa, hän saisi asua hotellissa ja minä omassa kodissani, josta välitän.

Vierailija
462/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksanut lukea koko ketjua joten sori jos toistan jo käsiteltyjä asioita mutta ihan pakko kysyä:

Mitä te kotiäidit teette kaikki päivät? Kotitöihin ja kokkaamiseen menee ehkä pari tuntia päivässä ja lapset ovat koulussa. Shoppailetteko, matkusteletteko vai mitä?

Saisin minäkin aikani helposti kulumaan harrastusten parissa mutta en kutsuisi niitä työnteoksi. Ja jotenkin olisi tosi vaikea kuvitella, että mies käyttäisi riemuiten päivästään 8 tuntia työntekoon samalla, kun minä puuhaisin saman ajan mukavia hänen kustannuksellaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
463/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?

Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.

Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.

Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.

Onko sinusta tätä vaikea uskoa?

Ilmeisesti minun mieheni kuitenkin on onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Minulle on lukuisia kertoja tarjottu koulutustani vastaavia erikoisalan töitä erilaisissa tilaisuuksissa miehen läsnäollessa ja hän on joka kerta kommentoinut: ei kannata, minä maksan paremmin.

Hän on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen, lapset ovat tyytyväisiä, tulevaisuutemme on turvattu paremmin kuin hyvin ja elämä hymyilee, joten aivan sama, mitä muut ajattelevat minun kotona olemisestani tai ylipäätään tilanteestamme. Jatkamme elämäämme kuten tähänkin asti. Mukavaa kesää itse kullekin, minä lähden mieheni kanssa nyt 6 viikon lomalle ulkomaille (lapset ovat jo isoja ja lomailevat itsekseen ja toimivat osan aikaa talonvahteina ja puutarhan hoitajina).

Vierailija
464/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?

Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.

Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.

Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.

Onko sinusta tätä vaikea uskoa?

Ilmeisesti minun mieheni kuitenkin on onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Minulle on lukuisia kertoja tarjottu koulutustani vastaavia erikoisalan töitä erilaisissa tilaisuuksissa miehen läsnäollessa ja hän on joka kerta kommentoinut: ei kannata, minä maksan paremmin.

Hän on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen, lapset ovat tyytyväisiä, tulevaisuutemme on turvattu paremmin kuin hyvin ja elämä hymyilee, joten aivan sama, mitä muut ajattelevat minun kotona olemisestani tai ylipäätään tilanteestamme. Jatkamme elämäämme kuten tähänkin asti. Mukavaa kesää itse kullekin, minä lähden mieheni kanssa nyt 6 viikon lomalle ulkomaille (lapset ovat jo isoja ja lomailevat itsekseen ja toimivat osan aikaa talonvahteina ja puutarhan hoitajina).

No hyvä. Itse loukkaantuisin verisesti, jos mies julkisesti esittäisi, että työnteko ei ole minulle, koska hän on jo ostanut minut. Yleensä veetuntuisin aika kohtuudella, jos hän ylipäätään kommentoisi puolestani minulle esitettyjä työtarjouksia. Se kun antaisi ymmärtää, että niistä päättää hän, en minä.

Mutta tosiaan jokainen tulee onnelliseksi tavallaan.

Vierailija
465/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Vierailija
466/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?

Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.

Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.

Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.

Onko sinusta tätä vaikea uskoa?

Ilmeisesti minun mieheni kuitenkin on onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Minulle on lukuisia kertoja tarjottu koulutustani vastaavia erikoisalan töitä erilaisissa tilaisuuksissa miehen läsnäollessa ja hän on joka kerta kommentoinut: ei kannata, minä maksan paremmin.

Hän on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen, lapset ovat tyytyväisiä, tulevaisuutemme on turvattu paremmin kuin hyvin ja elämä hymyilee, joten aivan sama, mitä muut ajattelevat minun kotona olemisestani tai ylipäätään tilanteestamme. Jatkamme elämäämme kuten tähänkin asti. Mukavaa kesää itse kullekin, minä lähden mieheni kanssa nyt 6 viikon lomalle ulkomaille (lapset ovat jo isoja ja lomailevat itsekseen ja toimivat osan aikaa talonvahteina ja puutarhan hoitajina).

No hyvä. Itse loukkaantuisin verisesti, jos mies julkisesti esittäisi, että työnteko ei ole minulle, koska hän on jo ostanut minut. Yleensä veetuntuisin aika kohtuudella, jos hän ylipäätään kommentoisi puolestani minulle esitettyjä työtarjouksia. Se kun antaisi ymmärtää, että niistä päättää hän, en minä.

Mutta tosiaan jokainen tulee onnelliseksi tavallaan.

Kieltämättä hyi kamala, jos mieheni kommentoisi maksavansa minusta kun puhutaan töihin menosta! Olen kyllä kotiäiti tällä hetkellä, mutta en miehelleni mikään maksullinen resurssi, josta hän rahalla kilpailee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
467/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on niin tiukassa tuo kristillistä perintöä oleva "työ pyhittää ihmisen" ajattelu. Aikainen lintu nappaa madon, työ miehen tiellä pitää jne.

Itse olen onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse rahan takia tehdä töitä. En siis toisin sanoen käy töissä. Kyllä! Mieheni kuitenkin käy töissä. Nämä (köyhät), jotka kommentoivat tähän kotirouvailuun jotain ihmeellistä "miehen lompakolla loisimisesta", eivät taida tietää muusta, kuin omasta raskaasta ja epämiellyttävästä työstä. Mieheni toki tekee työtään rahan takia, siitä maksetaan hyvin. Mutta hän myös pitää työstään. Siis niin paljon, että se on hänen intohimonsa ja hän vapaa-ajallaankin mielellään miettii ja tekee töitään. Hän ei ole työnarkomaani, hän ei tee työtään vain rahan takia, vaan hän pitää siitä. Ei asiantuntijaksi ja koville palkoille oikein muuten pääsekään. Jos siis motivaatio on vain ulkoista (eli ettei oikeasti muutenkin kiinnosta asia). Mieheni ei missään tapauksessa tee töitä mitenkään niska limassa raatamalla, vaan innostuneena ja motivoituneena, aina kiinnostunut aiheesta. Hänen osaamistaan halutaan ostaa, hänen mielipidettä halutaan kuulla, hänen tietojansa arvostetaan.

No kuitenkin, mieheni ei maksa elämääni.

Minulle on ihan sama jos joku työn raskaan raataja ajattelee että laiskottelen kotona. Itse en oikeastaan ajattele mitään heistä. Harmi, että joidenkin elämä on raskasta. Ymmärrän, että heille voi olla tarpeellista oman elämän kestämisen kannalta haukkua muita laiskureiksi ja loisiksi. Kapasiteetti ja resurssit ei riitä ajattelemaan asioita muista kuin omasta lähtökohdasta.

Sanoit, että sinulle on ihan sama, jos joku työn raskaan raataja ajattelee että laiskottelet kotona.

Silti kuitenkin haukut ja arvostelet muita heidän mielipiteistään, ja syytät katkeriksi ja kateellisiksi, joten koet ilmeisesti, että sinulle ollaan kateellisia. Silloin, kun joku on eri mieltä, on hyvin halpahintaista ja yksinkertaista alkaa syyttämään katelliseksi. Näin käy, kun ona argumentointitaito ei riitä muuhun.

Kapasiteetti ja resurssit eivät siis sinullakaan näytä riittävän ajattelemaan asioita muista kuin omista lähtökohdistasi.

Puhut köyhistä, jotka joutuvat raatamaan töissä sen sijaan, että voisivat olla kotona kuten sinä. Ehkä kannattaa kuitenkin avartaa ajattelua siten, että yhtä lailla oma valinta kuten sinun kotiruoviutesi, on valita työelämä.

Ei työssäkäynnissä ole kyse köyhyydestä. Köyhyys sinänsä ei myöskään ole mikään ihmistä huonoksi tekevä asia, mutta se on näköjään varakkaiden ihmisten mielestä jotain niin kauheaa, että ihmisarvokin on kyseenalainen köyhille. Kenelle tahansa voi tapahtua elämässä sellaisia asioita, joita ei voi ennakoida, jolloin tulotaso romahtaa. Köyhyys nähdäänkin pelkästään taloudellisena asiana, mutta henkinen köyhyys on huomattavasti hankalampaa, sellainen henkinen köyhyys, joka mitataan rahassa; kaiken rahan ja varallisuuden näkökulmasta katsova on usein hyvinkin köyhä henkisesti ja hyvin kapeakatseinen.

Olkoon kukin mitä tahtoo ja eläköön miten tahtoo, töissä tai kotona, oman valinnan ja mahdollisuuksien mukaan.

Eikö elämässä ole kuitenkin tärkeintä elää niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, vahingoittamatta ja arvostelematta itseä ja muita.

Hei! Mielestäni luit viestini aika paksujen lasien läpi. Viestissäni arvostelin katkeriksi ja resurssittomiksi ihmisiä, jotka arvostelevat kaikkia kotirouvia loisiksi ja laiskottelijoiksi, ja joiden oma työ on raskasta raatamista (ja siis olettavat että muidenkin on, jota käsitystä yritin korjata). Kuten huomaat, lausekin on aloitettu "nämä (köyhät) jotka kommenoitvat miehen lompakolla loisimisesta". Viestini on vastaus juuri näille henkilöille, tässä ketjussa. Nämä henkilöt ovat itse arvostelleet kovin sanoin kotirouvia, joten mielestäni on kohtuullista ehdottaa, että he ovat resurssittomia ja kapasiteetittomia ajattelemaan asiaan toiselta kantilta.

Tuntuu, että luit viestistäni aika paljon enemmän, kuin mitä sinne oli kirjoitettu. En jaksa edes korjata väärin ymmärtämiäsi kohtia, koska niitä on niin paljon. En koe, että viestisi kuvaileman henkilön ajatusmaailma osuu minuun muuta kuin hyvin etäisesti. Missä vaiheessa sanoin ketään kateelliseksi? En puhunut myöskään köyhistä, jotka voisivat sen sijaan olla kotona kuten minä. Missä kohtaa sanoin, että köyhyys on huono asia ja ihmisen arvo riippuu rahan määrästä? Entä, että työssäkänyti on merkki köyhyydestä? En itse löydä näitä kohtia tekstistäni, mutta on tietenkin mahdollista, että sinä paremmilla lukutaidoilla olet ne huomannut. Viestissäni kerron alussa, että mielestäni työnteko ei ihmistä pyhitä. Lisäksi kerron lopussa, että en itse ajattele mitään heistä, jotka minun elämääni arvostelevat. Voisin korjata tätä näkemystäni nyt, kun asia tuli tapetille. Tarkoitin, että lähtökohtaisesti en ajattele ihmisten työssäkäynnin, rahan määrän, opintojen, terveyden, asuinpaikan, perhesuhteiden jne, merkitsevän mitään josta voisin alkaa heitä arvostelemaan. Mutta totta kai siinä vaiheessa, kun kuulen, että joku ajattelee minun valinnoistani vaikka mitä, arvostelee minua ihmisenä (esimerkiksi laiskottelijaksi, loiseksi) yhden valintani perusteella, tulee minullekin ajatus tämmöisesti ihmisestä. Ja se ajatukseni on yhä, että nämä ihmiset elävät varmaan niin raskasta tai köyhää (muutenkin kuin varallisuus) elämää, etteivät kykene näkemään asiaa muilta kanteilta.

Toivottavasti vastaukseni selvensi joitain seikkoja viestissäni!

Vierailija
468/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
469/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en voisi rakastaa tai kunnioittaa miestä, joka korvaa läsnäolon rahalla ja jolle on ihan sama miten kodin ja lasten asiat järjestetään. Laittaa vaan rahaa tilille ja pesee kätensä. Meille perhekeskeiset arvot näkyvät siten, että jaoimme vanhempainvapaat ja teemme molemmat lyhennettyä viikkoa (asiantuntijatehtävissä). Näin myös tuemme toisiamme uran luomisessa ja huolehdimme molemmat kodista ja ennenkaikkea lapsista, jotka saavat olla lyhyemmän viikon hoidossa.

Mielestäni kotirouvien lässytys perhekeskeisistä arvoista on nimenomaan pelkkää lässytystä jos isää ei näy kun hän ”luo uraa ja tuo rahaa taloon”.

Vierailija
470/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en voisi rakastaa tai kunnioittaa miestä, joka korvaa läsnäolon rahalla ja jolle on ihan sama miten kodin ja lasten asiat järjestetään. Laittaa vaan rahaa tilille ja pesee kätensä. Meille perhekeskeiset arvot näkyvät siten, että jaoimme vanhempainvapaat ja teemme molemmat lyhennettyä viikkoa (asiantuntijatehtävissä). Näin myös tuemme toisiamme uran luomisessa ja huolehdimme molemmat kodista ja ennenkaikkea lapsista, jotka saavat olla lyhyemmän viikon hoidossa.

Mielestäni kotirouvien lässytys perhekeskeisistä arvoista on nimenomaan pelkkää lässytystä jos isää ei näy kun hän ”luo uraa ja tuo rahaa taloon”.

Tätäpä samaa tuolla aikaisemmin itsekin sanoin. Lisäksi olen nyt seurannut tälläistä "perhekeskeistä" elämää siihen saakka, kun lapset ovat kasvaneet ja lähteneet kotoa. Kyllä siinä on selväksi tullut, että "perhe" tarkoitti äitiä ja lapsia, ei isää.

Ja koska lapset on tehty ns. normaali-iässä, tarkoittaa se, että vanhemmat ovat nyt vähän päältä viiskymppisiä. Isä edelleen luo uraa ja laittaa rahaa tilille, äiti koettaa keksiä, mitäs nyt. Aika paljon puhetta heillä on siitä, että enää ei raha riitäkään pitämään tyytyväisenä, vaan se aito kiinnostus yhteistä kotia ja elämää kohtaan olisi arvostetumpaa.

Mutta aika vaikea sitä nyt enää on muuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
471/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Tietenkin on. Työssäkäyvä puoliso joutuisi joka tapauksessa maksamaan poissaolostaan lasten päivähoitomaksuina ja kodinhoitokuluina. Meinaatko, että nuo kulut jotenkin häviävät, jos toinen jää kotiin.

Vierailija
472/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?

Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.

Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.

Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.

Onko sinusta tätä vaikea uskoa?

Ilmeisesti minun mieheni kuitenkin on onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Minulle on lukuisia kertoja tarjottu koulutustani vastaavia erikoisalan töitä erilaisissa tilaisuuksissa miehen läsnäollessa ja hän on joka kerta kommentoinut: ei kannata, minä maksan paremmin.

Hän on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen, lapset ovat tyytyväisiä, tulevaisuutemme on turvattu paremmin kuin hyvin ja elämä hymyilee, joten aivan sama, mitä muut ajattelevat minun kotona olemisestani tai ylipäätään tilanteestamme. Jatkamme elämäämme kuten tähänkin asti. Mukavaa kesää itse kullekin, minä lähden mieheni kanssa nyt 6 viikon lomalle ulkomaille (lapset ovat jo isoja ja lomailevat itsekseen ja toimivat osan aikaa talonvahteina ja puutarhan hoitajina).

Ihan ajatusleikkinä heitän sulle; olisitko ollut valmis tekemään asiat toisin päin? Siis jos olisit ollut paremmin palkattu osapuoli, niin olisitko elättänyt kotona olevaa miestäsi vuosikymmenet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
473/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista. 

Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.

Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.

En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.

Älkää ampuko viestintuojaa.

Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat. 

Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.

Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä. 

Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä. 

Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.

Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.

Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä.  Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.

Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?

Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?

Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.

Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.

Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.

Onko sinusta tätä vaikea uskoa?

Ilmeisesti minun mieheni kuitenkin on onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Minulle on lukuisia kertoja tarjottu koulutustani vastaavia erikoisalan töitä erilaisissa tilaisuuksissa miehen läsnäollessa ja hän on joka kerta kommentoinut: ei kannata, minä maksan paremmin.

Hän on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen, lapset ovat tyytyväisiä, tulevaisuutemme on turvattu paremmin kuin hyvin ja elämä hymyilee, joten aivan sama, mitä muut ajattelevat minun kotona olemisestani tai ylipäätään tilanteestamme. Jatkamme elämäämme kuten tähänkin asti. Mukavaa kesää itse kullekin, minä lähden mieheni kanssa nyt 6 viikon lomalle ulkomaille (lapset ovat jo isoja ja lomailevat itsekseen ja toimivat osan aikaa talonvahteina ja puutarhan hoitajina).

Ihan ajatusleikkinä heitän sulle; olisitko ollut valmis tekemään asiat toisin päin? Siis jos olisit ollut paremmin palkattu osapuoli, niin olisitko elättänyt kotona olevaa miestäsi vuosikymmenet?

Taisi lähteä jo lomalle, mutta minä vastaan omasta puolestani: Miksen olisi?

Vierailija
474/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.

Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä. 

Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.

Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.

Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.

Meillä on niin, että mies ei voi (eikä halua) puhua työasioista kotona, joten luonnollista on, että puhuu työasioista työkavereiden kanssa. Tiedän tietenkin yleisellä tasolla mitä hän tekee, mutta en tiedä miten hän työnsä tekee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
475/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Avioliiton aikana ansaittu raha nyt vaan kuuluu molemmille. Siis niin asuinmaassani. Jos näin ei haluta (ja silti halutaan naimisiin) täytyy se kirjata johonkin. Tätä emme me ole halunneet. Taas perinnöt puolin ja toisin jätetään vain lapsille jos puolisosta tulee ex-puoliso. Minun oikeudentajuni tukee tätä.

On myös monta  muuta asiaa, jotka ovat eri maissa erilailla. Esim. saksalainen perheverotus ei sopisi Suomeen sillä perheen käsite on eri. Paremmin tienaava tietää ihan hyvin, että vähemmän tienaavan puolison ansiosta hänen palkastaan menee huimasti vähemmän veroja vuodessa. Ja perheverotuksen yms. takia vaimon ei joskus edes kannata mennä kokopäivätöihin. Jos tämä monimutkainen järjestely kaatuu eron takia, on vähintäänkin oikeudenmukaista, että avioliiton aikana ansaitut rahat kuuluvat molemmille. Mutta näkökulmani ei tietenkään ole suomalainen, kunhan vain puolustelen sitä.

Vierailija
476/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Meillä on koko avioliittomme ajan ollut yhteiset tilit. Rahaa siirretään yhteisellä päätöksellä säästöön aina kulloisenkin kuukauden tilanteen mukaan. Kumpikin voi käyttää tilejä ihan vapaasti. Isommat ostokset tehdään aina yhdessä, mutta omat henkilökohtaiset ostoksensa kumpikin tekee omien tarpeidensa mukaan.

Vierailija
477/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en voisi rakastaa tai kunnioittaa miestä, joka korvaa läsnäolon rahalla ja jolle on ihan sama miten kodin ja lasten asiat järjestetään. Laittaa vaan rahaa tilille ja pesee kätensä. Meille perhekeskeiset arvot näkyvät siten, että jaoimme vanhempainvapaat ja teemme molemmat lyhennettyä viikkoa (asiantuntijatehtävissä). Näin myös tuemme toisiamme uran luomisessa ja huolehdimme molemmat kodista ja ennenkaikkea lapsista, jotka saavat olla lyhyemmän viikon hoidossa.

Mielestäni kotirouvien lässytys perhekeskeisistä arvoista on nimenomaan pelkkää lässytystä jos isää ei näy kun hän ”luo uraa ja tuo rahaa taloon”.

Tätäpä samaa tuolla aikaisemmin itsekin sanoin. Lisäksi olen nyt seurannut tälläistä "perhekeskeistä" elämää siihen saakka, kun lapset ovat kasvaneet ja lähteneet kotoa. Kyllä siinä on selväksi tullut, että "perhe" tarkoitti äitiä ja lapsia, ei isää.

Ja koska lapset on tehty ns. normaali-iässä, tarkoittaa se, että vanhemmat ovat nyt vähän päältä viiskymppisiä. Isä edelleen luo uraa ja laittaa rahaa tilille, äiti koettaa keksiä, mitäs nyt. Aika paljon puhetta heillä on siitä, että enää ei raha riitäkään pitämään tyytyväisenä, vaan se aito kiinnostus yhteistä kotia ja elämää kohtaan olisi arvostetumpaa.

Mutta aika vaikea sitä nyt enää on muuttaa.

Tässä eräs yli viisikymppinen kotirouva: isä eli mieheni ei luo enää uraa vaan nautimme molemmat hänen saavutuksistaan. Nyt on aikaa lomailla. Kyllä se raha edelleen auttaa pitämään meidät tyytyväisenä, sillä nautimme molemmat yli kaiken kauniista kodeistamme ja puutarhoistamme täällä ja auringon alla, nautimme matkailusta, yhteisistä harrastuksista (golf, kirjallisuus, taide, teatteri ja ooppera), eli puhuttavaa todellakin riittää edelleen.

Ei me kaikki olla samasta puusta veistettyjä, ei todellakaan.

Vierailija
478/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Tietenkin on. Työssäkäyvä puoliso joutuisi joka tapauksessa maksamaan poissaolostaan lasten päivähoitomaksuina ja kodinhoitokuluina. Meinaatko, että nuo kulut jotenkin häviävät, jos toinen jää kotiin.

En ymmärtänyt tuosta perustelustasi tuon taivaallista. Mielestäni siinä ei ollut järjenhiventäkään.

Selittäisitkö uudestaan ja järkevämmin, miksi ansiottomasti saatu raha (kuten perintö) on mielestäsi jokaisen omaa, mutta työllä ansaittu onkin sitten jostain syystä yhteistä.

Vierailija
479/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.

Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?

En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.

Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.

Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.

Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.

Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.

Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.

Jos erotaan niin esim. omilta vanhemmilta saatu perintö kuuluu mielestäni jokaiselle itselleen. Taas avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä. Tosin nuo perintörahat taas kyllä siirtyvät kuolemantapauksessa puolisolle ja lapsille, mutta ei erossa. Näin niinikään asuinmaani oikeuskäsityksen mukaan, onneksi.

Eli siis ansioittomasti saatu omaisuus, kuten perintö, on itsestään selvästi omaa, mutta omalla työllä ansaittu omaisuus on itsestään selvästi yhteistä? Onneksi oman asuinmaani oikeuskäytännön mukaan ei näin.

Ei niin, että jos toinen ei tienaa mitään, hän on itsestään selvästi oikeutettu puolisonsa työllä ansaitsemaan omaisuuteen tai rahaan.

Tietenkin on. Työssäkäyvä puoliso joutuisi joka tapauksessa maksamaan poissaolostaan lasten päivähoitomaksuina ja kodinhoitokuluina. Meinaatko, että nuo kulut jotenkin häviävät, jos toinen jää kotiin.

En ymmärtänyt tuosta perustelustasi tuon taivaallista. Mielestäni siinä ei ollut järjenhiventäkään.

Selittäisitkö uudestaan ja järkevämmin, miksi ansiottomasti saatu raha (kuten perintö) on mielestäsi jokaisen omaa, mutta työllä ansaittu onkin sitten jostain syystä yhteistä.

Miksi sinä saat vapauden käydä työssä ilman, että elättäisit sillä rahalla perhettäsi, kerro. Senkin ajan voisit vaihtaa vaippoja.

Vierailija
480/761 |
26.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?

No katsos kun kaikilla naisilla ei ole tarvetta luoda uraa ja päteä työelämässä. Se ei kuitenkaan missään nimessä sulje pois sitä, että omaa itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita ja taitoja. Ne vaan suuntautuvat muualle kuin työelämään. En väitä, etteikö mainitsemasi kaltaisia kotiäitejä/-rouvia ole olemassa, mutta itse en kuitenkaan kuulu heihin.

Minulla on osaamista monella alueella, todennäköisesti voisin valita niistä jonkun ja ryhtyä esim. yrittäjäksi. Olen nähnyt maailmaa enemmän kuin useimmat suomalaiset koskaan, myös sellaisia paikkoja, joihin ovet eivät normaalisti aukene.

Puhun 7 kieltä, ymmärrän kahdeksatta. Montako sinä puhut? Seuraan päivän politiikkaa ja tapahtumia useammalla kielellä useamman maan lehdistöstä ja uutisista, jotta voin keskustella seurassa kuin seurassa.

Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun olen voinut valita, mitä haluan tehdä, ilman huolta rahasta ja tulevaisuudesta. Stressitekijät elämästäni puuttuvat.

Mä puhun äidinkielenäni suomen lisäksi ruotsia, ensimmäinen vahvempi. Englantia nyt tietenkin, olen vähän aikaa UK.ssa asunutkin.

Aikoinaan olin vaihto-oppilaana Chilessä, pärjään enspanjalla, vaikka vuodesta on jo 20 v kulunut .

Matkustan paljon työssäni ja Kiina on sellainen maa, jossa tuntuu, että pitäisi osaa kyseistä kieltä.

Työmaailmassa, jos on kansainvälinen ura minun kielitaitoni on erinomainen, vähempikin riittää. Hyvä ystäväni on todella hyvä kielissä . Hän mm useita vuosia oli töissä satamassa lähtöselvityksessä. Teki täyttä päivää puoli vuotta ja puoli vuotta reissasi ympäri maailmaa, keskittyen aina erityisesti yhteen maahan. Vuoden verran opiskeli ko kieltä itsenäisesti tai mahdollisesti jollain kurssilla ja sitten vaan maahan reissaamaan.

Kun oli puoli vuotta ollut jossain Arabimaassa ja molotti minun kuullen kieltä täydellisesti, tajusin hän on vaan uskomaton. Kävi kotona välillä viisumin ja vakuutusten takia.

En kyllä ymmärrä miten kotirouva voi yksin ylläpitää noin montaa kieltä. Puhun espanjaa max kerran vuodessa ja kyllä se melkoista takkuilua on ekat päivät .