Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?
Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.
Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.
Kommentit (761)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[
Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.
Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä.
Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.
Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.
Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.
Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista.
Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.
Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.
En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.
Älkää ampuko viestintuojaa.
Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat.
Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.
Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä.
Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä.
Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.
Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.
Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.
Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä. Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.
Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[
Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.
Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä.
Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.
Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.
Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.
Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista.
Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.
Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.
En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.
Älkää ampuko viestintuojaa.
Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat.
Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.
Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä.
Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä.
Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.
Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.
Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.
Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä. Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.
Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?
Kyllä mä mielestäni ymmärrän mitä tarkoitat.
Mä itse en arvosta epärehellisiä ihmisiä, ja on toissijaista, arvostaisivatko ne miehet mua vai eivät.
Ja ilmoitusluonteisesti ei kenenkään pitäisi jäädä kotiin, ei ole eroa onko mies vai nainen. Jotta kuvio onnistuu, sen pitää olla molempien tahto. Jos sun työkavereilla se on mennyt niin, se on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[
Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.
Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä.
Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.
Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.
Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.
Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista.
Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.
Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.
En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.
Älkää ampuko viestintuojaa.
Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat.
Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.
Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä.
Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä.
Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.
Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.
Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.
Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä. Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.
Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?
Kyllä mä mielestäni ymmärrän mitä tarkoitat.
Mä itse en arvosta epärehellisiä ihmisiä, ja on toissijaista, arvostaisivatko ne miehet mua vai eivät.
Ja ilmoitusluonteisesti ei kenenkään pitäisi jäädä kotiin, ei ole eroa onko mies vai nainen. Jotta kuvio onnistuu, sen pitää olla molempien tahto. Jos sun työkavereilla se on mennyt niin, se on väärin.
Niinpä. Kuulemani perusteella vaan tosi harvassa on nämä liitot, joissa alkuperäisesti on sovittu, että sitten tehdään niin, että minä olen kotona ja sinä maksat. Useimmiten tuntuu kyse olevan siitä, että kaksi akateemista tapaa, molemmilla on urasuunnitelmia, nähdään, että nimenomaan ne arvot ovat samanlaisia. Ja sitten toisella, yleensä naisella, ne arvot muuttuvatkin ja hän näkee, miten arvokasta onkin jäädä kotiin, miten turhaa oravanpyörä, ei viihdy töissä, jne. Siinä kohtaa on aika vaikea toisen sanoa, että höpömlöpön töihis siitä. Ainakaan olematta täysi sika, joka ei käsitä, miten arvokasta työtä nainen kotona tekee.
Tietysti sitten tilanteesta koetetaan tehdä paras mahdollinen, mutta en minä sille mitään voi, että välillä ihan symppaan näitä miehiäkin, jotka kokevat tekevänsä tosiaan kyllä ihan parhaansa, mutta välillä ottaa päästä, että ensin vie verottaja ja sitten onkin oikeutetusti vaimon vuoro. Mutta joo, me on ihan sovussa sovittu.
Hienoa, jos teillä ei näin, tai monellakaan teillä ei näin. Mutta tosielämän juttujen perusteella olette vähemmistössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?
En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.
Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.
Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?
En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.
Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.
Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.
Mutta etkö kaipaa miestäsi siis arkea jakamaan, vaan sulle on ihan ok, että teidän yhteisen kodin asiat on hänelle ihan sama? Riittää siis juttuseuraksi kaverit ja vapaaehtoisyhteisö?
Vähän tulee vaan semmoinen olo, että jos mieheltä ei tulisi noita rahoja tilille, olisiko hänellä muuta virkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?
No katsos kun kaikilla naisilla ei ole tarvetta luoda uraa ja päteä työelämässä. Se ei kuitenkaan missään nimessä sulje pois sitä, että omaa itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita ja taitoja. Ne vaan suuntautuvat muualle kuin työelämään. En väitä, etteikö mainitsemasi kaltaisia kotiäitejä/-rouvia ole olemassa, mutta itse en kuitenkaan kuulu heihin.
Minulla on osaamista monella alueella, todennäköisesti voisin valita niistä jonkun ja ryhtyä esim. yrittäjäksi. Olen nähnyt maailmaa enemmän kuin useimmat suomalaiset koskaan, myös sellaisia paikkoja, joihin ovet eivät normaalisti aukene.
Puhun 7 kieltä, ymmärrän kahdeksatta. Montako sinä puhut? Seuraan päivän politiikkaa ja tapahtumia useammalla kielellä useamman maan lehdistöstä ja uutisista, jotta voin keskustella seurassa kuin seurassa.
Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun olen voinut valita, mitä haluan tehdä, ilman huolta rahasta ja tulevaisuudesta. Stressitekijät elämästäni puuttuvat.Mutta mitä olet saanut aikaan elämässäsi? Niin, et mitään. Olet pelkkä siitostamma, jonka ainoana tehtävänä on työntää lapsia maailmaan jalkojensa välistä ja siinä sivussa palvella miestään. Kuka tahansa pystyisi samaan, eli jos sinulla jotain kykyjä onkin, ne ovat menneet kohdallasi täysin hukkaan. En arvosta sinua ollenkaan. Kaltaisesi keskenkasvuiset miesten elätit vetävät kaikkien naisten maineen lokaan. Häpeä!
Heh-heh. Tällä palstalla pätevät ”ura”naiset kotiäitejä ja -rouvia haukkuen, kun ovat itse saavuttaneet elämässään vaikkapa kaupan kassalla istumisen tai konttorirottana toimimisen. Onhan siinä pätemisen aihetta kylliksi, kun vuodesta toiseen vaeltaa koti-päiväkoti-työpaikka-kauppa-nelikulmiota. Harvassa ovat Suomessa ne todella menestyneet naiset ja varsin todennäköisesti he eivät täällä kirjoittele. Jos sinäkin olisit tyytyväinen elämääsi, ei sinulla olisi tarvetta purkaa pahaa oloasi muita nälvimmällä. Otan osaa!
Oikeinko tosissasi luulet, että kaikki naiset työskentevät jossain kaupan kassalla tai konttorirottana? Itse ainakin olen arvostetulla ja hyväpalkkaisella akateemisella alalla. Todella surullista, jos joku vielä tänäkin päivänä ajattelee, ettei naisista ole mihinkään.
En ole tyytymätön elämääni, eikä minulla yleisesti ottaen ole mitään erityistä tarvetta nälviä muita. Minä vain rehellisesti halveksin kotiäitejä ja muita omasta tahdostaan työttömänä luuhaavia luusereita. Eivät mielestäni ansaitsisi elatustaan.
Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Eikö sinua hävetä, kun mies laittaa tilillesi rahaa aivan kuin olisit joku pikkukakara?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?
En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.
Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.
Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.
Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?
En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.
Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.
Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.
Mutta etkö kaipaa miestäsi siis arkea jakamaan, vaan sulle on ihan ok, että teidän yhteisen kodin asiat on hänelle ihan sama? Riittää siis juttuseuraksi kaverit ja vapaaehtoisyhteisö?
Vähän tulee vaan semmoinen olo, että jos mieheltä ei tulisi noita rahoja tilille, olisiko hänellä muuta virkaa?
Toki miehellä on muutakin virkaa, olemma paljonkin yhdessä esim. viikonloppuisin ja arki-iltaisin. Yhteistä aikaa olisi vielä vähemmän, jos minä en hoitaisi kotia ja lapsia, vaan pitäisi aloittaa yhdessä tekemään kaikki kotityöt sitten, kun kumpikin tulee kotiin töistä. Tarkoitin tuolla, "ettei kiinnosta" se, että hänelle on aivan sama, minkä merkkistä vessapaperia ostan tai onko liha tänään HK:n vai Atrian vai Snellmanin. Meillä on muuta yhteistä tehtävää kuin kotiasioiden miettiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?
En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.
Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.
Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.
Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.
Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.
Työttömät äidit määrittelevät itsensä usein kotiäidiksi. Kotiäitiys ylläpitää piilotyöttömyyttä, Näillä rikkailla rouvilla on miehen rahat ja projektit, köyhiin kohdistuvaa porvarillista hyväntekeväisyyttä, jossa oma hyvämoraaliäitiys on nostettu rahalla jalustalle. Tai opiskellaan avoimessa yliopistossa kalliita kursseja. Nämä akateemiset taas haveksivat työläisäitejä,jotka yrittävät tuoda rahaa perheeseen kaupan kassalla ja pitävät omaa työtä parempana. Miksi? Tutkinto tietenkin on vaatinut opiskelua ja mahdollisuutta opiskeluun,jota ei kaikille anneta. Joko ei pääse opiskelemaan tai väärälle alalle kouluttautuminen on syönyt opintotukikuukaudet. Suomi ei ole tasa-arvoinen maa tässäkään suhteessa. Suomalaisten äitien pitäisi ymmärtää, että raha, sen puute ja erilaiset lähtökohdat vaikuttavat äidin asemaan. Mieti nyt toimeentulotukiluukulla elävää yksinhuoltajaa ja rikkaan kotirouvan edellytyksiä hyvän moraalin äitiyden toteuttamiseen? Kummalla on rahallisesti mahdollisuuksia toteuttaa sitä? Jos mies tienaa kymppitonnin ja rouva saa 2000 e kk miehen palkasta, ei monikaan työssäkäyvä äiti saa palkkaa noin paljon palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Meillä samankaltainen tilanne. Lapset hieman vanhempia ja minä käyn 10h viikossa töissä omalla alallani. Miehen palkka tulee yhteiselle tilille kuten myös lapsilisät. Hänen omalle tililleen tulee kaikenlaiset lisätienestit ja bonukset. Minun pieni palkkani tulee minun tilille. Eli molemmilla on omaa mutta yhteiseltä tililtä maksetaan kaikki kotiin ja lapsiin liitttyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä systeemi pelittää hyvin; mies käy töissä ja tienaa ennen veroja noin 10 000 euroa kuussa. Minä olen kotona. Meillä on kolme tiliä, miehen oma, minun oma ja yhteinen. Miehen palkka menee aluksi hänen omalle tililleen, mutta sieltä tapahtuu tilisiirrot automaattisesti niin, että yhteiselle tilille menee 40 %:a hänen nettopalkastaan ja minulle tulee 25 %:a. Miehelle jää itselleen loput. Noi yhteiset rahat on tarkoitettu kodin pyörittämiseen ja ruokaan yms. yhtiseen arkeen. Miehelle on ihan sama, miten hoidan asiat, kunhan tuo summa riittää niihin. Omalle tililleni tulleella rahalla hoidat omat menoni. Minusta homma toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä on kolme lasta 12-, 10-, 6-vuotiaat ja odotan neljättä.
Mun on pakko kysyä, eikö sua pelota, että tulisikin kuukausi, jolloin noita rahoja ei tileille tule?
En muutenkaan ymmärrä tälläistä: mua vaivaisi aivan sairaasti, jos miehelle olisi ihan sama, miten oman kodin asiat hoidetaan. Ettei koskaan kiinnostaisi mikään yhteinen, esim. lainat, vakuutukset, ostokset..musta on kiva, kun miehellä on esim. viikonlopun ruokaostoksiin joku kanta.
Mitä olen näitä nyt lukenut niin kamalan yksinäiseltä vaikuttaa kotirouvien arki, seurana toki lapset, minkä takia ymmärränkin, että niihin sitten helposti takerrutaan jopa samalla tavalla kuin monet meistä puolisoon, eli halutaan just jakamaan sitä arkea, juttelemaan äidin kanssa asioista, jotka oikeastaan kuuluisivat puolisolle.
Ei huoleta. Jos kävisi niin, ettei tulisi, on minulla noista omista rahoista iso osa säästössä ja sijoitettuna. Lisäksi avioeron sattuessa puolet kuuluisi minulle ja sillä eläisi pitkään. Mitään avioehtopaperia en tokikaan tulisi koskaan allekirjoittamaan, eikä sellaista ole edes ehdotettukaan. Mitä tule yksinäistyyteen, niin minulle on runsaasti omia harrastuksia ja vapaaehtoisprojekteja, joissa tapaan muita ihmisiä paljon ja olen heidän kanssaan.
Miksi et suostuisi allekirjoittamaan avioehtoa? Kyseessä ovat kuitenkin miehesi tienaamat rahat ja mielestäni hänen pitäisi saada päättää, haluaako luovuttaa niistä puolet sinulle eron sattuessa vai ei. Olet aika moraaliton. Sinulla on varkaan mentaliteetti.
Olet uskomaton. En ole tuo, jolle vastaat enkä tiedä asuuko hän Suomessa vai jossain muualla. Avioliiton aikana tienatut rahat ovat todellakin minunkin oikeustajun mukaan yhteisiä ja onneksi tämän maankin oikeustajun, jossa asun. Minun ulkomaalainen mieheni sanoo usein, että häntä oksettaa suomalaisissa se, että avioliiton käsite on niin outo juurikin mitä rahaan tulee. Tämä mies tienaa 10x kertaa enemmän kuin minä ja todellakin kummankin mielestä kaikki olisi yhteistä jos erotaan. Varkaan mentaliteetti on sillä joka erotessa yrittää hyötyä toisen perinnöistä.
Miksi toisen perinnöstä hyötyminen on mielestäsi varastamista, mutta muusta omaisuudesta hyötyminen ei? En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[
Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.
Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä.
Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.
Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.
Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.
Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista.
Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.
Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.
En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.
Älkää ampuko viestintuojaa.
Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat.
Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.
Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä.
Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä.
Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.
Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.
Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.
Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä. Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.
Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?
Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?
Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.
Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni huvitti nämä kommentit siitä, miten kotirouvilla on arvot kohdallaan. En tiedä teistä muista, mutta minulle, kuten miehellenikin, on kotona opetettu semmoiset arvot, että jokainen aikuinen ihminen huolehtii itsestään niin taloudellisesti kuin muutenkin. Se tarkoittaa arjessa sitä, että töissä käydään, vaikka se joka päivä ei olisikaan mikään palkitseva kokemus ja juhlan tuntua ilmassa sekä sitä, että kodin yhteiset työt jaetaan. Kumpikin siis osallistuu ruuanlaittoon, tiskaamiseen, siivoamiseen, pyykinpesuun ja muihin kodin töihin.
Se ei tarkoita sitä, että toinen antaa viikkorahaa tai makselee laskuja, tai sitä, että toinen tulee kotiin ja heittäytyy sohvalle toisen siivotessa.
Koska kumpikin käytöstapa, elellä toisen rahoilla tai oleilla toisen passattava on lasten toimintaa, ei aikuisten. Meillä asuu talossa kaksi aikuista, jotka molemmat käyttäytyvät eri tavalla ja joilla molemmilla on eri velvollisuuksia kuin lapsilla.
En ikinä voi kuvitella tilannetta, jossa mieheni olettaisi, että luovun tästä aikuisuudesta, varsinkin, kun molemmat tiedämme, minkä riskin siinä ottaisin.
Tämä varmaan johtuu siitä, että emme olekaan näiden palstaparien tasolla: tulemme ihan tavallisista perheistä, joilla elintaso on kustannettu työnteolla ja lapsien ja kodin hoito on ollut molemmille vanhemmille ilon ja ylpeyden aihe. Ketään ei ajettu pois kotoa töihin tai toisten piiaksi.
Äitini opetti minulle, että naisella tulee olla oma ammatti ja toimeentulo, koska ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Olen niin kiitollinen tästä neuvosta, todella.
Olen seurannut läheltä ystäväni elämää, joka 30:n kotirouvavuoden jälkeen tuli miehensä jättämäksi. Hän jäi aivan tyhjän päälle, ei ammattia eikä säästöjä. Jollain omakotitalon puolikkaalla ei paljoa loppuelämää rakenneta.
Ei ihmetytä, että monet hoitoalalta päätyvät kotiäideiksi. Työnkuva kuulostaa ihan karsealta ja palkka on huono, ei mitään etuja. Kannustan sinua miettimään ihan muita aloja. Esimerkiksi teknillisellä koulutuksella pääsee töihin, joista maksetaan hyvin, työ on usein mielekästä mutta helppoa, vapaa-aikaa on riittävästi ja eläkettä kertyy asiallisesti. Työpaikan vaihtaminen ja urakehitys ovat mahdollisia.
Monilla on kotoa opittuja ennakkoluuloja, että pärjätäkseen tekniikassa täytyisi olla todella kiinnostunut stereotyyppisistä miesten jutuista kuten autoista tai puutöistä. Ei täydy, omiin harrastuksiin kuuluu esimerkiksi musiikki ja luonnossa liikkuminen, silti olen pärjännyt tekniikan alalla hyvin. Naiset menevät turhan usein siitä mistä aita on matalin ja valitsevat "tuvallisia naisten töitä", jotka tuppaavat olemaan raskaita, huonosti palkattuja ja epätyydyttäviä.
Kotiäitiys voisi olla mielekästä työtä, jos siihen sisältyisi taloudellista ja tuotannollista vastuuta kuten perheen elättämistä oman maan tuotteilla tai vaatteiden tekemistä itse. Se ei kuitenkaan ole useimmille realismia nykypäivänä, joten on todella vaikea kuvitella, että elämänsä käyttäminen pelkkään hiekkalaatikolla kykkimiseen ja kerrostalokämpän satunnaiseen imuroimiseen voisi olla kenellekään hyvä ratkaisu. Koskaan ei myöskään pitäisi rakentaa elämäänsä miehen tai kenenkään muunkaan hyväntahtoisuuden varaan. Mielenterveysongelmat, yksinäisyys ja varaton vanhuus ovat todellisia uhkia 2000-luvun kotiäideille.
Moni puhuu kotiäitiydestä työnä. Se ei ole työtä, se on vain arkea.
Ihan sama, miten kivoja ja luotettavia ne teidän miehet vaikuttavat olevan. On puhdasta typeryyttä (ja äitien tapauksessa jopa edesvastuutonta) pistää kaikki munat yhteen koriin. Entä jos mies sairastuu tai kuolee yllättäen, tai nykypäivänä todennäköisemmin löytää uuden naisen? Varsinkin naisilla on ehdottoman tärkeää olla omaa osaamista ja varoja, jotka eivät riipu miehen laupeudesta; naiset eivät pääse säälistä kaverin konepajalle töihin ilman mitään koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[
Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.[a.
Niin... täällä on säännöllisesti varoituksia pettävistäkin miehistä ja työmatkoista. Että kaikki miehet pettävät eikä naisten pitäisi luottaa miehiinsä monestakaan syystä.
Se on tietysti yksi tapa. Toinen tapa on luottaa ja olettaa rehellisyyttä, ellei toisin todisteta. Kukin valitsee omalla kohdallaan.
Niin valitsee. Se, että minä olen kuullut miesten suusta näitä juttuja, tosin ole muutoin minun valintani kuin siten, että olen kysynyt.
Enkä muuten puhunut mitään pettämisestä, vaikka sitäkin tietysti esiintyy. Hauskan pitäminen kun tarkoittaa muutakin. Monet näistä miehistä esimerkiksi tuntuvat pitävän erittäin hauskana erilaisia keskusteluja ja pohdintoja erityisesti koskien työelämää. Kotona kun kuulemma kyllä työelämää "ymmärretään", mutta eihän sitä ymmärretä, kun ei oikeasti ole käsitystä, mitä se nykyaikana on tai mitä siellä töissä oikeastaan tapahtuu.
Tossa mitä lainattiin, oli kyllä kyse sellaisesta "meneehän se, helppoa kun kotona skulaa, hauskaa voi pitää muuallakin". Eikö tule vaikutelma, että olisi kyse muustakin kuin työasioista.
Kenelle tulee, kenelle ei. Ei minulle ainakaan tule ensimmäisenä hauskanpidosta puhuttaessa pettäminen mieleen. Ja satun olemaan se, jota lainattiin, joten satun tietämään, että pettämistä en nyt kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut, kuten tarkensinkin sitten vastauksessani.
Itse asiassa jotenkin se pettäminen ei olekaan varsinaisesti mielestäni edes ikävin asia. Vaan nimenomaan se, miten miehet kotirouvistaan puhuvat joskus noin yleisesti. Samat miehet alkavat työelämässä dissaamaan naisia, jotka saavat lapsia ja vitsailemaan, miten mammuus syö aivot, he sen tietävät.
En ole hetkeäkään väittänyt, että kaikki miehet aina näin, mutta kun tätäkin juttua kuitenkin aika usein kuulee, niin ei voi mitään, että nämä täällä asiasta kertovat"ollaan näin sovittu ja olen perheeni talouspäällikkö ja kastikevastaava"-jutut vaan näyttäytyvät vähän eri valossa.
Älkää ampuko viestintuojaa.
Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat.
Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.
Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä.
Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä.
Enpä taida osata sinulle tarkemmin selittää, mitä tarkoitan, kuin mitä olen selittänyt. Voinhan kuitenkin yrittää.
Olen varma, että monen työkaverinikin vaimo kuvailisi elämäänsä onnelliseksi. Enkä epäile, ettei se sitä olisikin. Mutta kun se ei muuta sitä asiaa, että jotkut miehet eivät, päinvastoin kuin rouvat täällä tuntuvat ajattelevan, ikään kuin pohjimmiltaan arvosta kuitenkaan niitä perinteisiä, oikeita arvoja toteuttavia rouviaan, vaan tosiaankin puhuvat ikävään sävyyn siitä, millaisia kotirouvansa ovat.
Ja tuntuvat ajattelevan, että töissäkäyvä, itsensä elättävä itsenäinen nainen on fiksumpi ja parempaa seuraa kuin kotirouvat. Arvostavan enemmän näiden mielipiteitä ja ajatuksia.
Se nyt sai minua miettimään näitä kuvioita enemmältikin. Myös omalta kohdaltani: arvostaisinko todella miestäni, jos hän kertoisi, että ei jaksa duunissa, kokee oravanpyörän turhaksi, ei löydä alaansa, mikään ei kiinnosta työelämän kannalta, joten nyt hän tahtoo jäädä kotiin ja olettaa minun järjestävän raha-asiamme, hoitavan kaikki menot ja antavan hänelle tilille rahaa. Voi olla, että muutaman vuoden päästä heittelisin ihan samanlaisia läppiä töissä. Voi olla, että kävisin työkavereideni kanssa niitä keskusteluja esim. tulevista työmahdollisuuksista, joita nyt käyn hänen kanssaan.
Mutta eikös niin, että miehen ollessa kyseessä kuvio on vähän eri?
Millä alalla nämä vaimojaan dissaavat miehet ovat?
Olen itse miesvaltaisella alalla ja useimmissa työpaikassani ollut tiimin tai osaston ainoa nainen. Työkokemusta minulla on lähes 20 vuotta, mutta vain kerran on työkaveriksi sattunut vaimoaan dissaava mies. Hän oli semmoinen juntin oloinen, lähes eläkeikäinen mies. Muut työpaikan miehet tuumasivat vain, että "mahtaa niillä olla romanttista", mutta muuten eivät aihetta kommentoineet.Muuten vaimoihin liittyvät valitukset ovat olleet jotain sisustusinnosta tai lemmikkien määrästä purnaamista.
Noh, kuten sanoin, ovatpa vain tulleet esiin nämä erilaisissa yhteyksissä. Dissaaminenkin on nyt vähän raaka sana, mutta kuten sanottua, eivät kaikki miehet kuitenkaan ole 100 % onnellisia osaansa maksumiehinä, laittamassa 65 % palkastaan vaimon käytettäväksi miten vaimo mielii.
Onko sinusta tätä vaikea uskoa?
Niin, eli kyse on muustakin kuin työasioista. En minäkään maininnut pettämistä, vaan sanoin että kai on kyse muustakin kuin työasioista. Koska edellisessä viestissähän ei muusta puhuttu hauskanpitoon viitaten, kuin työstä. Tarkoitus oli tarkemmin selvittää, mitä tarkoitat.
Kyse on siis näiden miesten yleisestä käsityksestä rouviensa aivokapasiteetin surkastumisesta, jolloin hauskaa pidetään mieluummin muualla.
Mä en yleensä ota niin tosissani työkavereiden läpänheittoa vaimoistaan. Ellei vaimo ole ihan dille, on paljon omasta tahdosta ja asenteesta kiinni, millaiseksi haluaa omalta osaltaan avioliittonsa järjestää ja mitä puolison kanssa tehdä.
Jos kotirouva kaipaa muutakin kuin huolehtijan roolia, hänelle ei riitä poissaoleva mies. Kuitenkin ketjun kotirouvat, joihin viittasit, kuvailevat onnelliseksi elämänsä.