Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein korkeastikoulutetuista toinen joutuu luopumaan urastaan toisen vuoksi jos halutaan mukaan myös lapset.

Minä tiedän muutaman perheen, jossa vaimo on ollut jokaisen lapsen kanssa kotona sen kaksi vuotta ja mies sitten kolmannen vuoden. Tällä systeemillä kumpikin pysyy vähintään kohtalaisesti kiinni urassaan ja kumpikin pärjää lasten kanssa yksin, kun on heitä hoitanutkin. Mies ei joudu paniikkiin jos vaimolle tulee työmatka. Ja kun ottaa huomioon miten verotus Suomessa toimii, on paljon parempi että on kaksi jotka tienaavat 5000€/kk verratuna siihen, että olisi yksi joka tienaa 10000€/kk.

Viimeinen lauseesi osui asian ytimeen. Verotuksen kannalta ei Suomessa tosiaankaan kannata jäädä kotiin. Ja tämä tilanne on juuri päinvastainen esim. Saksassa. Verotus rokottaa siellä niitä naisia joiden aviomiehet tienaa hyvin jos ko pariskunta on valinnut perheverotuksen. Siis jos joku ihmettelee että mites tää sitten muuallakkn toimii.

Miettikääpä, jos sama tilanne olisi toisinpäin. Miehenne ryhtyisi "kotiherraksi" ja kuluttaisi päivänsä kotiaskareita tehden, sohvalla makoillen ja teidän siivellänne eläen. Pystyisittekö arvostamaan sellaista miestä? Luulisinpa, että kaikki pitäisivät kotona luuhaavaa laiskurimiestä todellisena luuserina. Miksi samanlainen elämä on sitten joidenkin mielestä jotenkin hyväksyttävää ja jopa ihailtavaa, jos kyseessä on nainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ns. uranainen unohtaa että sen ison pomon vaimo mitä luultavimmin on korkeasti kouluttautunut ja aiemmin työelämässä lujaa puskenut uraohjus josta on kuoriutunut kotirouva, ainakin useamman vuoden jotta mies saa samalla tehdä rauhassa uraa. Ja nämä miehet myös kunnioittavat sellaisia naisia joilla on perhearvot kohdallaan.

Ja tässä on yksi iso syy, miksi en itse ikinä voisi ajatella jääväni kotirouvaksi. Kuulen nimittäin päivittäin miesten, niin näiden, "joiden kanssa on yhdessä sovittu ja jotka kunnioittavat sellaisia naisia, joilla on arvot kohdillaan" marinaa näistä kotirouvistaan. Siitä, miten ennen ihan älykäs ihminen on taantunut jankkaamaan jotain pikkuasiaa, jolla ei ole mitään maailman tärkeyttä tai edes järkeä kuin mielenvajaa. Miten misusta on tullut mamma.

En tahtoisi ajatella, että oma mieheni käyttäytyisi samoin, mutta enpä tiedä. Kun aina on ollut samat arvot, joista yksi ehdottomasti on, että kumpikin kantaa oman osansa taloudellisesti, niin en toisaalta hämmästyisi. Lisäksi tiedän hänen rakastuneen kunnianhimooni ja haluun pärjätä.

Jotenkin muutenkin: näinkö naiset omalla kohdallanne todella toimii, entä jos teidän iso pomo olisikin ilmoittanut, että iso pomoilu ei enää kiinnosta, vaan haluaa jäädä kotiin koristelemaan sohvatyynyjä, olisitteko mielissänne, miten ihanan terveet arvot hänellä on?

Minun mieheni ei todellakaan ole sellainen juntti, että puhuu minusta pahaa muille tai meidän asioista sivullisille. Ei ikinä! En minäkään puhu hänestä pahaa tai arvostele häntä ulkopuolisille. Me emme harrasta noin junttia käyttäytymistä, ja olisi suuri häpeä arvostella puolisoa sivullisille.

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä, jos sama tilanne olisi toisinpäin. Miehenne ryhtyisi "kotiherraksi" ja kuluttaisi päivänsä kotiaskareita tehden, sohvalla makoillen ja teidän siivellänne eläen. Pystyisittekö arvostamaan sellaista miestä? Luulisinpa, että kaikki pitäisivät kotona luuhaavaa laiskurimiestä todellisena luuserina. Miksi samanlainen elämä on sitten joidenkin mielestä jotenkin hyväksyttävää ja jopa ihailtavaa, jos kyseessä on nainen?

Tämä on meillä ollut pitkäaikainen haave, että mies voisi jäädä kotiherraksi edes muutamaksi vuodeksi. Hän on vaan itse sitä mieltä, että ei ehkä selviäisi "kotihommista" siinä mittakaavassa mitä minä olen tehnyt, mutta olen sanonut, että ei tarvitsisikaan. Uskon, että vähitellen hänkin oppisi ne tavallisimmat kotirutiinit ihan helposti.

Todellakaan samanlaisia hyväksyviä kommentteja ei tulisi, jos mies pohtisi kotimieheksi jäämistä, vaikka lapset eivät ole enää pieniä. 

Oma mieheni toivoi minun jäävän kotiin lapsen kanssa. Hänen äitinsä ei jäänyt ja lapset hoiti, ruokki ja helli kodinhoitaja. Viihdyin kotona. Lapsi oli helppo ja kotons oli paljon tekemistä. Opiskelin myös samalla. Sain kotona ollessani n. 2000 euroa brutto kuussa tuloja. Mies maksoi loput. Menin töihin kun lapsi oli 3. Sain n. reilun tonnin kuussa lisää rahaa ja elämä muuttui ilottomammaksi. Töistä väsynyt äiti ei ole kenellekään kiva.

itse aloin opiskella kun alkoi hoitotyö tökkiä, teen opintoja rauhalliseen tahtiin, elän opintotuella, säästöillä ja kesätöillä. jaksaa kun tietää, että syksyllä opinnot taas alkaa. ja valmistumisen jälkeen toivottavasti saa mukavampaa työtä... meillä 7 v. lapsi

Vierailija kirjoitti:

Todellakaan samanlaisia hyväksyviä kommentteja ei tulisi, jos mies pohtisi kotimieheksi jäämistä, vaikka lapset eivät ole enää pieniä. 

Jos se mies sitten tekisi  siellä kotona kaikki hommat niin mikä ettei. Kyllähän se säästää paljon vaimoakin, jos ei töistä tullessa tarvitsisi aloittaa uutta työpäivää kotona. Ap:n lapset on vasta 3v ja 6v. kyllä niissä vielä hommaa ja hoidettavaa on.  Mutta jos se miehen "kotiäityys" on sitä, että lapset viedään paivällä omalle äidille hoitoon ja huidellaan ympäriinsä. Lapset raahataan mummolasta kotiin, kun vaimo tulee töistä ja odotetaan, että vaimo tekee ruuan ja huolehtii pyykit ja siivouksen, kun itse levätään, kun on lapsia hoidettu koko päivä, niin ei se kyllä kovin myönteisiä ajatuksia herättäisi.   Tiedän tälläisiä tapauksia :(

Vierailija kirjoitti:

Olen vuosikausia nyt seurannut läheistä, joka kanssa aikanaan teki miehensä kanssa sopimuksen, että hän hoitaa lapset kotona ja mies tekee uraa. Niin kauan, kun lapset olivat pieniä, homma toimikin, ei aina tietysti ihan strömssööt, mutta kenelläpä se sitä olisi. Ikinä ei ole mies myös kieltänyt mitään rahallista, pienet tienestinsä rouva käytti (käyttää) itse, mies maksaa talon, autot, ruuan, vakuutukset...niin oikeastaan kaiken.

Nykyään se suhde on vähän ikävää katseltavaa. Niin kauan, kun mieskin ymmärsi, mitä se vaimo tekee (pienet lapset) oltiinkin tasavertaisemmalla pohjalla. Nykyään nälväisy ajankäytöstä yms. tulee aika herkästi. Lisäksi riitelevät tosi paljon, koska nyt, kun lapset ovat jo lähes kaikki muuttaneet pois ja viimeinenkin lähtee pian, ei homma enää toimikaan. Ei toimi senkään puolesta, että rouva haluaisi jo sen uran tekemisen vähitellen hellittävän ja yhteistä aikaa enemmän. Mihin mies ei (tietenkään) näe mitään syytä.

Tuolla aikaisemmin joku sanoi hyvin, että jos toinen panostaa kaiken taloudellisen ja toinen henkisen perheeseen, ei siinä oikein ymmärrä toista. Kun tämä jatkuu parisen- tai enemmänkin vuosikymmentä, kuilu luonnollisesti kasvaa.

Tietenkään näin ei voi käydä niille täydellisille kotirouville, joiden mies on pelkkää arvostusta ja kunnioitusta, mutta usealle muulle kyllä voi. Jotenkin ihmisluonteen tuntien, väittäisin, että aika inhimillinen kehityskulku.

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.

Mikä tässä nyt sitten eroaa ihan kahden kodin ulkopuolisessa työssä käyvän "erilleen kasvamisesta"? Ihan sama kuvio tapahtuu kenelle tahansa, jos omassa elämässä tapahtuvia asioita ei muisteta jakaa toiselle eikä toista tai itseä kunnioiteta.

Meillä puhutaan päivän tapahtumista, mutta myös ajatuksista ja toiveista. Mies kertoo töistään, haasteista siellä ja minä tarjoan näkökulmia. Minä - opiskeleva kotirouva - kerron omasta päivästäni ja mies ottaa kantaa. Kumpikin kunnioittaa sitä, mitä toinen tekee. Kumpikin ymmärtää, että näkökulma on toisen elämään erilainen, kun sitä katsoo läheltä tai kaukaa. Kaikkea ei ymmärrä, mutta jotkut asiat näkee kaukaa selvemmin.

Jotenkin tässä ketjussa paistaa kovin yksitotinen näkökulma. Ihmiset ovat erilaisia ja toimivat eri tavoin ovatpa sitten sijoittuneet elämässä minne vain. Olen tavannut työteliään ja hyvin avarakatseisen työttömän ja fakkiutuneen, tapoihinsa ja elinpiiriinsä "pystyyn kuolleen" toimitusjohtajan.

Omia elämänvalintoja tehdessä kannattaa olla rohkea ja kuunnella sisintään. Kannattaa toki kuunnella järkeään, mutta ei välttämättä jokaista mahdollista varoitusta.

Useasta kotirouvan kommentista tulee ilmi, että mies luo uraa koska haluaa. Silti naiset ovat kateellisia kotirouville koska joutuvat raatamaan raskaassa työssä. Onko kotirouville ihan mahdoton ajatus, että nainen haluaa myös luoda uraa ja työ on mielekästä sekä motivoivaa? Onko mahdoton ajatus, että ura ja perhe on mahdollista yhdistää myös naiselle?

Naapurissa on tällainen joka kuvittelee minun olevan hänelle kateellinen kun hän on kotona ja minä töissä. Omasta mielestäni olen kuitenkin yhdistänyt uran ja perheen täydellisesti: erittäin hyväpalkkainen koulutusta vastaava työ, jota saan tehdä myös etänä ja osa-aikaisesti. Lapset ovat tarhassa vain 4-5h/ päivä eli yhteistä aikaa on runsaasti. Ei tunnu ruuhkavuosilta, aikaa on uraan sekä perheeseen ja palkkapäivänä ei tarvii olla kotirouvalle kateellinen. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että kotirouvan mielestä hänen elämänsä on täydellinen valinta - harmi että ymmärrys ei kulje toiseen suuntaan.

Kuuntelin tässä taannoin leikkipuistossa yhtä ikänsä kotiäitinä ollutta naista, joka oli jostain syystä käynyt tutustumassa johonkin päiväkotiin, ja päivitteli sitten meille isoon ääneen, että kyllä häntä säälitti ne pienet kolmivuotiaat siellä, että ainoa paikka pienelle lapselle on olla kotona äidin kanssa.

Unohti vain, että vaikka itse elävät pk-seudulla hyvätuloisen miehen ansiosta isossa omakotitalossa ja on varaa lapsilla harrastaa ym. niin sellainen ei vain ole todellisuutta isolle osalle täällä asuville ihmisille että äiti jäisi tulottomana vuosiksi kotiin jos meinaa omaa kotia (melko pientäkin täällä) maksaa ja muutenkin elää sellaista elämää kuin hän.

Oliko oman hännän nostoa vai mitä niinamikkoslaisuutta, mutta suvaitsemattomuus molemmin puolin tympii. Minusta aikuiset ihmiset saavat oman elämänsä järjestää niin kuin haluavat niin pitkään kun eivät vahingoita muita. Kaikilla ei ole edes vaihtoehtoja.

Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?

Millaisen mallin haluat jättää tyttärellesi? Vahva nainen, joka kykenee mihin vain (kotiäiytyttä pois lukematta) vai nainen, joka huolehtii kastikkeen ainesosista? Koulutus, lasikattojen rikkominen, itsenäisyys ja itsetuntemus? Niitä ei oma äitini opettanut kastikereseptien äärellä. Olen myös ajoittain epäsiisti, mutta kuulemma hienoa, että elää elämää eikä hinkkaa keittiöntasoja - niitä kun saa hinkata loputtomiin <3 Tämä jankkaaminen ei sinänsä johda mihinkään. Joitain naisia tyydyttää kotiäitiys, joitain ei. Rispektit molemmille "puolille" - teitä kaikkia tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?

No, rauhoituhan nyt. Kyllä meillä kotirouvilla on monenlaista osaamista, kykyä ja taitoja. Paljon on elämässä opittu, ja koko ajan on mahdollisuus oppia lisää ja kouluttautua vaikka mihin ja vaikka milloin. Kieltämättä taloudellisesti menee hyvin, mutta se ei ole ainut hyvä asia, on niin paljon muuta hyvää. Ei ole koskaan tarvinnut arvostella muita tai muiden elämäntapaa, sillä omassa elämässä on oikein paljon kaikkea, tavoitteitakin. Puolisoni ei ole mikään hyväksikäyttäjä, vaan rakas kumppani, jonka kanssa on päätetty yhdessä taivaltaa tällä lyhyellä elämäntaipaleella. On ollut vaikeita ja raskaitakin aikoja menneisyydessä, mutta yhdessä niistä on selvitty. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Tämä ketju on niin hyvä esimerkki siitä kuinka takapajula Suomi suomalaisineen on. 

Joidenkin naisten tavoite ja unelma on kotirouvan ammatti. Se kuinka haasteellista ja mielenkiintoista siitä tekee riippuu ihan henkilöstä itsestään. Suurin osa maailman menestyvistä yrityksistä jotka on aloittanut nainen ovat alkaneet sivutyönä kotirouvuuden ohella. Yksi hyvä suomalaistenkin tuntema esimerkki on Martha Stewart. Näitä on kuitenkin paljon muitakin. Kotirouva-tyyppi on yleensä taloustietoinen, järjestelmällinen ja tulostavoitteellinen nainen joka ajattelee perhettä yrityksenä jonka johtokuntaan hän kuuluu.  Osa-alueet ovat lapset, koti, parisuhde ja talous. 

Kotirouvuus ja kotona oleskelu kelan avustamana ovat eri asia. Ehkä te sekoitatte nämä kaksi asia keskenään:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia kotiäitinä. Sitten mies löysi uuden naisen, jätti minut ja jouduin käymään läpi elämäni helvetin. Kannattaa muistaa se, että valta on sillä, jolla on varallisuus. Uuden miehen löytäminenkin on hankalaa, koska suurin osa sivistyneistä ja elämässään pärjäävistä miehistä ei kotirouvia huoli, näin se vain on.

Meillä valta on jaettu. Ikävää, että jouduit kokemaan hylkäämisen, se on varmasti raskasta. Jos meille tulisi ero, niin tuskin enää jaksaisin alkaa uutta miestä etsimään. Elelisin itsekseni ja itselleni.

Sama täällä. Vaikka elän onnellisessa avioliitossa, en enää uutta miestä ottaisi. Ehkä siksi, että toista näin täydellistä miestä tuskin löytyisi.

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?

No katsos kun kaikilla naisilla ei ole tarvetta luoda uraa ja päteä työelämässä. Se ei kuitenkaan missään nimessä sulje pois sitä, että omaa itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita ja taitoja. Ne vaan suuntautuvat muualle kuin työelämään. En väitä, etteikö mainitsemasi kaltaisia kotiäitejä/-rouvia ole olemassa, mutta itse en kuitenkaan kuulu heihin.

Minulla on osaamista monella alueella, todennäköisesti voisin valita niistä jonkun ja ryhtyä esim. yrittäjäksi. Olen nähnyt maailmaa enemmän kuin useimmat suomalaiset koskaan, myös sellaisia paikkoja, joihin ovet eivät normaalisti aukene.

Puhun 7 kieltä, ymmärrän kahdeksatta. Montako sinä puhut? Seuraan päivän politiikkaa ja tapahtumia useammalla kielellä useamman maan lehdistöstä ja uutisista, jotta voin keskustella seurassa kuin seurassa.

Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun olen voinut valita, mitä haluan tehdä, ilman huolta rahasta ja tulevaisuudesta. Stressitekijät elämästäni puuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?

No katsos kun kaikilla naisilla ei ole tarvetta luoda uraa ja päteä työelämässä. Se ei kuitenkaan missään nimessä sulje pois sitä, että omaa itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita ja taitoja. Ne vaan suuntautuvat muualle kuin työelämään. En väitä, etteikö mainitsemasi kaltaisia kotiäitejä/-rouvia ole olemassa, mutta itse en kuitenkaan kuulu heihin.

Minulla on osaamista monella alueella, todennäköisesti voisin valita niistä jonkun ja ryhtyä esim. yrittäjäksi. Olen nähnyt maailmaa enemmän kuin useimmat suomalaiset koskaan, myös sellaisia paikkoja, joihin ovet eivät normaalisti aukene.

Puhun 7 kieltä, ymmärrän kahdeksatta. Montako sinä puhut? Seuraan päivän politiikkaa ja tapahtumia useammalla kielellä useamman maan lehdistöstä ja uutisista, jotta voin keskustella seurassa kuin seurassa.

Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun olen voinut valita, mitä haluan tehdä, ilman huolta rahasta ja tulevaisuudesta. Stressitekijät elämästäni puuttuvat.

Mutta mitä olet saanut aikaan elämässäsi? Niin, et mitään. Olet pelkkä siitostamma, jonka ainoana tehtävänä on työntää lapsia maailmaan jalkojensa välistä ja siinä sivussa palvella miestään. Kuka tahansa pystyisi samaan, eli jos sinulla jotain kykyjä onkin, ne ovat menneet kohdallasi täysin hukkaan. En arvosta sinua ollenkaan. Kaltaisesi keskenkasvuiset miesten elätit vetävät kaikkien naisten maineen lokaan. Häpeä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?

No katsos kun kaikilla naisilla ei ole tarvetta luoda uraa ja päteä työelämässä. Se ei kuitenkaan missään nimessä sulje pois sitä, että omaa itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita ja taitoja. Ne vaan suuntautuvat muualle kuin työelämään. En väitä, etteikö mainitsemasi kaltaisia kotiäitejä/-rouvia ole olemassa, mutta itse en kuitenkaan kuulu heihin.

Minulla on osaamista monella alueella, todennäköisesti voisin valita niistä jonkun ja ryhtyä esim. yrittäjäksi. Olen nähnyt maailmaa enemmän kuin useimmat suomalaiset koskaan, myös sellaisia paikkoja, joihin ovet eivät normaalisti aukene.

Puhun 7 kieltä, ymmärrän kahdeksatta. Montako sinä puhut? Seuraan päivän politiikkaa ja tapahtumia useammalla kielellä useamman maan lehdistöstä ja uutisista, jotta voin keskustella seurassa kuin seurassa.

Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun olen voinut valita, mitä haluan tehdä, ilman huolta rahasta ja tulevaisuudesta. Stressitekijät elämästäni puuttuvat.

Mutta mitä olet saanut aikaan elämässäsi? Niin, et mitään. Olet pelkkä siitostamma, jonka ainoana tehtävänä on työntää lapsia maailmaan jalkojensa välistä ja siinä sivussa palvella miestään. Kuka tahansa pystyisi samaan, eli jos sinulla jotain kykyjä onkin, ne ovat menneet kohdallasi täysin hukkaan. En arvosta sinua ollenkaan. Kaltaisesi keskenkasvuiset miesten elätit vetävät kaikkien naisten maineen lokaan. Häpeä!

Onneksi en kaipaa sinunlaistesi arvostusta. Olen ylpeä lapsistani, jotka olen kasvattanut osaaviksi ja menestyviksi, kunnollisiksi ihmisiksi. Olen ylpeä miehestäni ja hyvästä avioliitostamme, mukavasta elämästämme. Olen ylpeä kielitaidostani ja laajasta yleissivistyksestäni. Olen ylpeä siitä ilmapiiristä, jonka olen ympärillemme luonut. Olen ylpeä siitä, että olen voinut toimia vapaaehtoisena avustajana vanhuksille ja liikuntakyvyttömille ja toiminut muutenkin vapaaehtoistyöntekijänä avustusjärjestöissä. Olen ylpeä itsestäni ja kaikesta siitä, mitä ympärilläni on ja mitä olen yhdessä mieheni kanssa saanut aikaan. Voin katsoa tyytyvöisenä peiliin.

Enkä häpeä mitään. Häpeäisin kyllä, jos näppäimistöltäni lähtisi sellaista tekstiä, mitä sinä kirjoitat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton ketju. Miten vuonna 2018 voi Suomessa olla paljon naisia, joiden mielestä on hienoa toimia kotirouvana? Yhtäkään tällaista naista en tunne, en edes vanhempieni sukupolvessa. En voi kuvitella, millä logiikalla kotirouvavaihtoehto voisi tulla kenellekään kysymykseen. Ihan puistattaa se, että kirkkain silmin kerrotaan, että mies halusi tai miehen kanssa sovittiin, että vaimo jää kotiin. Missä tällaisia miehiä oikein on? Vaimot sitten toimivat vuosikymmeniä miehen (ja lasten) piikana, kuvitellen tekevänsä jotain ainutlaatuisen tärkeää. Hyi hitto, mitä hyväksikäyttäjiä teillä on puolisoina. Täällä sitten kerrotaan ylpeänä, miten miehen on kiva tulla töistä siistin kodin katettuun pöytään. Arvostellaan päiväkodeissa käyviä lapsia huonosti hoidetuiksi, vaikka kaikki tieteelliset tutkimukset todistavat, että kotihoito ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Taloudellisesti kaikilla menee muka loistavasti ja sijoitukset kasvavat silmissä. Kyllä todellisuus on kotirouvilla ihan toinen. Miehen taloudellisen armeliaisuuden varassa tulottomana piikana olemisessa ei ole mitään kadehtimista. Elämässä ei ole mitään haasteita, joten henkinen taantuminen on edessä ja useimmiten myös fyysinen. Hoidetaan vain kotitöitä, jotka jokainen osaa ja muut hoitavan työnsä ohessa. Aivan järkyttäviä mielipiteitä. Eikö teillä kotirouvanaisilla ole mitään itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita tai taitoja?

No katsos kun kaikilla naisilla ei ole tarvetta luoda uraa ja päteä työelämässä. Se ei kuitenkaan missään nimessä sulje pois sitä, että omaa itsekunnioitusta, osaamista, kykyjä, tavoitteita ja taitoja. Ne vaan suuntautuvat muualle kuin työelämään. En väitä, etteikö mainitsemasi kaltaisia kotiäitejä/-rouvia ole olemassa, mutta itse en kuitenkaan kuulu heihin.

Minulla on osaamista monella alueella, todennäköisesti voisin valita niistä jonkun ja ryhtyä esim. yrittäjäksi. Olen nähnyt maailmaa enemmän kuin useimmat suomalaiset koskaan, myös sellaisia paikkoja, joihin ovet eivät normaalisti aukene.

Puhun 7 kieltä, ymmärrän kahdeksatta. Montako sinä puhut? Seuraan päivän politiikkaa ja tapahtumia useammalla kielellä useamman maan lehdistöstä ja uutisista, jotta voin keskustella seurassa kuin seurassa.

Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun olen voinut valita, mitä haluan tehdä, ilman huolta rahasta ja tulevaisuudesta. Stressitekijät elämästäni puuttuvat.

Mutta mitä olet saanut aikaan elämässäsi? Niin, et mitään. Olet pelkkä siitostamma, jonka ainoana tehtävänä on työntää lapsia maailmaan jalkojensa välistä ja siinä sivussa palvella miestään. Kuka tahansa pystyisi samaan, eli jos sinulla jotain kykyjä onkin, ne ovat menneet kohdallasi täysin hukkaan. En arvosta sinua ollenkaan. Kaltaisesi keskenkasvuiset miesten elätit vetävät kaikkien naisten maineen lokaan. Häpeä!

Heh-heh. Tällä palstalla pätevät ”ura”naiset kotiäitejä ja -rouvia haukkuen, kun ovat itse saavuttaneet elämässään vaikkapa kaupan kassalla istumisen tai konttorirottana toimimisen. Onhan siinä pätemisen aihetta kylliksi, kun vuodesta toiseen vaeltaa koti-päiväkoti-työpaikka-kauppa-nelikulmiota. Harvassa ovat Suomessa ne todella menestyneet naiset ja varsin todennäköisesti he eivät täällä kirjoittele. Jos sinäkin olisit tyytyväinen elämääsi, ei sinulla olisi tarvetta purkaa pahaa oloasi muita nälvimmällä. Otan osaa!