Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

En nyt osaa sanoa lapsiperheen arjesta, mutta itse olin nuorena vähän aikaa välivuodella vanhempien kotona, kun en päässyt kouluun ja mun päänuppi oli hajota. Elämässä ei ollut mitään rytmiä, voi aina herätä millon sattuu, aina tehdä mitä sattuu. Olin myös yksinäinen, kaverit oli koulussa tai töissä. Suurin osa ajasta tuli vaan maattua kotona sisällä, ajatukset pyöri samoissa asioissa, vaikka olisi saanut tehdä mitä haluaa. Nekin asiat, jotka ennen oli ollut hauskoja, muuttu tylsäksi, kun niitä voi tehdä aina. Tuntu saamattomalta, elämä merkityksettömältä, eikä ollut mitään tulevaisuutta mihin katsoa.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on niin tiukassa tuo kristillistä perintöä oleva "työ pyhittää ihmisen" ajattelu. Aikainen lintu nappaa madon, työ miehen tiellä pitää jne.

Itse olen onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse rahan takia tehdä töitä. En siis toisin sanoen käy töissä. Kyllä! Mieheni kuitenkin käy töissä. Nämä (köyhät), jotka kommentoivat tähän kotirouvailuun jotain ihmeellistä "miehen lompakolla loisimisesta", eivät taida tietää muusta, kuin omasta raskaasta ja epämiellyttävästä työstä. Mieheni toki tekee työtään rahan takia, siitä maksetaan hyvin. Mutta hän myös pitää työstään. Siis niin paljon, että se on hänen intohimonsa ja hän vapaa-ajallaankin mielellään miettii ja tekee töitään. Hän ei ole työnarkomaani, hän ei tee työtään vain rahan takia, vaan hän pitää siitä. Ei asiantuntijaksi ja koville palkoille oikein muuten pääsekään. Jos siis motivaatio on vain ulkoista (eli ettei oikeasti muutenkin kiinnosta asia). Mieheni ei missään tapauksessa tee töitä mitenkään niska limassa raatamalla, vaan innostuneena ja motivoituneena, aina kiinnostunut aiheesta. Hänen osaamistaan halutaan ostaa, hänen mielipidettä halutaan kuulla, hänen tietojansa arvostetaan.

No kuitenkin, mieheni ei maksa elämääni.

Minulle on ihan sama jos joku työn raskaan raataja ajattelee että laiskottelen kotona. Itse en oikeastaan ajattele mitään heistä. Harmi, että joidenkin elämä on raskasta. Ymmärrän, että heille voi olla tarpeellista oman elämän kestämisen kannalta haukkua muita laiskureiksi ja loisiksi. Kapasiteetti ja resurssit ei riitä ajattelemaan asioita muista kuin omasta lähtökohdasta.

Miksi luulet, että ihmiset kadehtisivat sinua? Kyllähän kuka tahansa voi heittäytyä miehen tai yhteiskunnan rahoilla eläväksi laiskuriksi, jos niin haluaa. Harva vain pitää sellaista elämää mitenkään tavoittelemisen arvoisena.

Kirjoituksestasi oikein huokuu työtä vieroksuvan luuserin mentaliteetti. Aivan kuin työnteko olisi jokin välttämätön paha, josta on mukava päästä eroon. Minun mielestäni työ (oli se mitä hyvänsä) tuo sisältöä elämään, ja etenkin omasta työstäni pidän todella paljon. En missään nimessä kadehdi kotona lorvailijoita. Halveksin heitä aivan suunnattomasti.

Mä en ole koskaan, milloinkaan elävässä elämässä kuullut kenenkään halveksivan kotirouvia. Ainoastaan täällä vauvapalstalla. Ja mun mielestä se on ihan ookoo sitten että halveksitte. Ei kutita mun persusta yhtään:) Mä ihmettelen itse naisia jotka marttyyrin lailla kuvittelevat että muut ihailevat heitä koska ovat orjauttaneet itsensä miehen ja lasten orjaksi ja maksavat vielä siitä hyvästä. Ei omaa kroppaa ja mieltä tarvitse kuluttaa loppuun asti. Fiksu on se joka tekee elämästään miellyttävää joka tavalla.

Siellä töissähän käydään siksi että voidaan maksaa laskut ja elämä kulkee eteenpäin. Suomessa asiat ovat hieman hämärtyneet tukiviidakossa mutta jos ajatellaan vaikka että Suomessakin siitä päiväkodista pitäisi maksaa sen naisen keskipalkan verran joka kuukausi niinkuin muuallakin eikä sitä maksettaisikaan yhteiskunnan pussista niin siinähän sitten tiedettäisiin että nainen mieluummin viettää aikansa töissä kuin omien lasten kanssa:) Sitten naisen pitäisi vielä jollakin tavalla lunastaa oma osuutensa perheen suhteen koska se oma palkka menee kokonaisuudessaan vaan naisen itsekkyyteen. Nainen siis maksaa siitä että joku muu hoitaa lapset. Suomessa yhteiskunta maksaa naisen itsekkyydestä jotta hän kuvittelee tekevänsä oman osuuden. Ja siksi moni nainen tekee töiden jälkeen orjan lailla kotirouvan hommia vielä yömyöhään. On siis kotirouva sekä työjuhta samaan aikaan. Ei mun mielestä kovin fiksua mutta kukin taaplaa omalla tyylillään.

Onneksi tänne av:lle on taas kertynyt kymmenkunta kotirouvaa joilla on kyllä korkea akateeminen koulutus ja rahaa ja sijoituksia ja sijoitusasuntoja jne. Todellisuus kuitenkin vähän eri kun selvitettäisiin kotirouvien omaisuus ja tulot. Todellisuudessa suurin osa kotirouvista elää miehensä tuloilla ja omaisuutensa rajoittuu siihen yhteiseen asuntoon ja autoon ja eläkekertymä näyttää nollaa.

Minäkin ihmettelen, miten palsta on täynnä rikkaita kotirouvia, jotka päivät pitkät suunnittelevat seuraavaa lomamatkaa tai hoitavat perheen sijoituksia.

Vierailija kirjoitti:

En nyt osaa sanoa lapsiperheen arjesta, mutta itse olin nuorena vähän aikaa välivuodella vanhempien kotona, kun en päässyt kouluun ja mun päänuppi oli hajota. Elämässä ei ollut mitään rytmiä, voi aina herätä millon sattuu, aina tehdä mitä sattuu. Olin myös yksinäinen, kaverit oli koulussa tai töissä. Suurin osa ajasta tuli vaan maattua kotona sisällä, ajatukset pyöri samoissa asioissa, vaikka olisi saanut tehdä mitä haluaa. Nekin asiat, jotka ennen oli ollut hauskoja, muuttu tylsäksi, kun niitä voi tehdä aina. Tuntu saamattomalta, elämä merkityksettömältä, eikä ollut mitään tulevaisuutta mihin katsoa.

Tää on pikkusen eri asia, kuin olla kotirouvana pikkulasten kanssa kotona. Siinä et nuku aamulla etkä illalla. Ja jos huonosti käy valvot yölläkin. Koko ajan on kiire. Täytyy tehdä aamupuurot/aamupalat, ulkoiluttaa lapset, tehdä lounas, laittaa pienin päiväunille, ulkoiluttaa lapset, tehdä välipalaa,  alkaa valmistella päivällistä,viedä lapsi muskariin/harrastukseen  siivota keittiö, tehdä iltapala , lukea lapsille satu ja laittaa ne nukkumaan jne jne. Mutta noin muuten vastaisin ap:lle, että jos kerran taloudellinen tilanne sallii, niin miksipä ei voisi jonkin vuoden olla kotiäitinä. Eihän se keneltäkään ole pois, paitsi sinun omasta eläkkeestä ja sitäkään ei aina tiedä, elääkö edes niin kauan että eläkkeelle ehtii. Ja se on sitten sen ajan murhe.

Olen ottanut osaa ketjuun mutta oikeastaan voisin myös vastata aapeen kysymyksiin.

Olen siis ollut melkein 20 vuotta kotirouvana ja sinä aikana omaisuuteni on kasvanut tasan nollasta lähes puoleen miljoonaan. Se on siis se osuus joka laillisesti kuuluu minulle jos vaikka sattuisi ero tulemaan. Olemme myös maksaneet jatkuvasti eläkemaksuja sekä minulle että miehelleni ja meillä on myös vakuutukset jos toiselle sattuisi köpelösti käymään. Minulle perhe on myös yritys jonka raha-asioita ohjailen  ja ajattelen asioita hyvin paljon talouden kannalta. 

Meidän perheessä kaikki päätökset talouden suhteen on tehty yhdessä ja minä olen yleensä se joka sanoo viimeisen sanan. Mies on alusta asti ihaillut mun taloustaitoja eikä turhaan. Voi siis sanoa että olen todellakin tehnyt oman osuuteni perheen talouden kartuttamiseksi vaikka olen ollut "vaan" kotirouvana. 

Esimerkkinä vois sanoa vaikka että mies meidän suhteen alkuaikoina sai joskus aikanaan työtarjouksen Suomen ulkopuolelta ja kysyi minulta haluanko muuttaa lasten kanssa ulkomaille. Mitään pakkotilannetta ei ollut mutta mies oli innoissaan uudesta mahdollisuudesta. Kysyin sitten kuinka paljon palkkaa hän sais ja se oli lähes puolet enemmän kuin hän tienasi silloin. Otin kuitenkin selvää siitä mikä kohdemaassa olis ollut normipalkka ja kuinka paljon meille maksaa asettautuminen uuteen maahan ja sanoin miehelle että voidaan lähteä jos palkka nousee muutamalla kymppitonnilla. Mies ei uskonut että vois sellaista palkkaa saada mutta pyysi kuitenkin vetoamalla niihin seikkoihin jotka hälle perustelin ja hän sai yllätyksekseen sen palkan mitä pyysi ja muutimme. Hän ei olisi koskaan milloinkaan yksin uskaltanut sellaista palkkaa pyytää.  

Mun kontolla on tietty muukin kuluttaminen eli riippuu minusta meneekö perheen ruokaan kuussa tonni vai neljäsataa. Eli periatteessa teen rahaa kyllä koko ajan. Mies ei osaisi yhtä taloudellisesti ajatella eikä hänellä ole aikaakaan. Mun ansiosta hällä on perhe ja ura jotka kummatkin kukoistaa ja joissa häntä ihaillaan ja kunnioitetaan. Mitä muuta mies vois pyytää elämältä? Mä saan myös sen kunnioituksen ja ihailun hältä ja perheeltä:) Ei mua kiinnosta mitä joku randomi tyyppi ajattelee mun kotirouva-statuksesta:) 

(Nykyään teen töitä, omassa yrityksessä. Koti ei työllistä enää samalla tavalla kun lapset ovat isoja ja tarvitsin uusia haasteita)

Miten nyt puhutaan pikkulapsista? Eikö aloittaja kysynyt pysyvästä kotirouvan elämästä? Suurin osa hoitaa pieniä lapsia ainakin jonkin aikaa kotona, mutta ihan eri asia on olla kouluikäisten tai vielä vanhempien lasten kotiäitinä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen, miten palsta on täynnä rikkaita kotirouvia, jotka päivät pitkät suunnittelevat seuraavaa lomamatkaa tai hoitavat perheen sijoituksia.

Meillä hoidetaan raha-asiat yhdessä. Puolisoni on hyvätuloinen, ja meillä on hyvät rahalliset säästöt, ja omaisuutta, joista iso osa on minun, mutta kun aviossa ollaan, niin yhteistä. Autoa emme laske varallisuudeksi, se on kulkuväline. Lomamatkoja yksi vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen, miten palsta on täynnä rikkaita kotirouvia, jotka päivät pitkät suunnittelevat seuraavaa lomamatkaa tai hoitavat perheen sijoituksia.

Meillä hoidetaan raha-asiat yhdessä. Puolisoni on hyvätuloinen, ja meillä on hyvät rahalliset säästöt, ja omaisuutta, joista iso osa on minun, mutta kun aviossa ollaan, niin yhteistä. Autoa emme laske varallisuudeksi, se on kulkuväline. Lomamatkoja yksi vuodessa.

Avioliitossakaan kaikki omaisuus ei ole yhteistä (paitsi yhteinen omaisuus, tietenkin!) Kumpikin puoliso hallitsee täysin omaa omaisuuttaan eikä toinen omista sitä. Avio-oikeus astuu kuvaan vain eron tai kuoleman koittaessa.

Aika harvalla pariskunnalla on niin merkittävää omaisuutta, että kaksi eläisi mukavasti vain toisen tuloilla ja omaisuudella.

Ne puolison tulot eivät eron tullessa edes lämmitä, koska Suomessa entiselle aviopuolisolle ei makseta elatusmaksua korvauksena kotirouvana olemisesta kuten joissain maissa on tapana.

Tuli lapsi, äitiysloma, halusin takaisin töihin 2 v kuluttua. Lapsi päiväkotiin, ite tein täyttä päivää. Naisvaltaisella alalla, joten palkka kannattaa ottaatäytenä. Meni tovi, juoksin aammut illat pk-työ-koti rinkiä. Alkoi mietityttää mikä idea tässä on: kotirouvien takuueläke 800(?)€/kk, vai oma työeläke ehkä 1200€/kk. Päiväkodin jälkeen helpottaa fyysisesti.

Vierailija kirjoitti:

Aika harvalla pariskunnalla on niin merkittävää omaisuutta, että kaksi eläisi mukavasti vain toisen tuloilla ja omaisuudella.

Ne puolison tulot eivät eron tullessa edes lämmitä, koska Suomessa entiselle aviopuolisolle ei makseta elatusmaksua korvauksena kotirouvana olemisesta kuten joissain maissa on tapana.

Toinen ongelma Suomessa kotirouvana on yksilöeläkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen, miten palsta on täynnä rikkaita kotirouvia, jotka päivät pitkät suunnittelevat seuraavaa lomamatkaa tai hoitavat perheen sijoituksia.

Meillä hoidetaan raha-asiat yhdessä. Puolisoni on hyvätuloinen, ja meillä on hyvät rahalliset säästöt, ja omaisuutta, joista iso osa on minun, mutta kun aviossa ollaan, niin yhteistä. Autoa emme laske varallisuudeksi, se on kulkuväline. Lomamatkoja yksi vuodessa.

Avioliitossakaan kaikki omaisuus ei ole yhteistä (paitsi yhteinen omaisuus, tietenkin!) Kumpikin puoliso hallitsee täysin omaa omaisuuttaan eikä toinen omista sitä. Avio-oikeus astuu kuvaan vain eron tai kuoleman koittaessa.

Meillä on kaikki yhteistä, usko pois!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen, miten palsta on täynnä rikkaita kotirouvia, jotka päivät pitkät suunnittelevat seuraavaa lomamatkaa tai hoitavat perheen sijoituksia.

Meillä hoidetaan raha-asiat yhdessä. Puolisoni on hyvätuloinen, ja meillä on hyvät rahalliset säästöt, ja omaisuutta, joista iso osa on minun, mutta kun aviossa ollaan, niin yhteistä. Autoa emme laske varallisuudeksi, se on kulkuväline. Lomamatkoja yksi vuodessa.

Mä asun jenkeissä ja siksi vierailen tällä palstalla. Spesiaalisti kutkuttaa aina nämä kotirouva is baad very baad-ketjut:)

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tänne av:lle on taas kertynyt kymmenkunta kotirouvaa joilla on kyllä korkea akateeminen koulutus ja rahaa ja sijoituksia ja sijoitusasuntoja jne. Todellisuus kuitenkin vähän eri kun selvitettäisiin kotirouvien omaisuus ja tulot. Todellisuudessa suurin osa kotirouvista elää miehensä tuloilla ja omaisuutensa rajoittuu siihen yhteiseen asuntoon ja autoon ja eläkekertymä näyttää nollaa.

En minä muista tiedä mutta itse vastaan aina totuudenmukaisesti. On se varmaan aika kova kolaus huomata ettei kaikkien ihmisten elämä ole niin kamalaa kuin kuvittelet. Ja sun mielestä kyseessä on miehen tulot mun ja mun miehen mielestä kyse on perheen tuloista ja rahoista joihin kumpikin vaikuttaa. Usein korkeastikoulutetuista toinen joutuu luopumaan urastaan toisen vuoksi jos halutaan mukaan myös lapset. Ja miksi ihmeessä luulet että korkeastikoulutettu, älykäs ja hyväpalkkainen mies menisi naimisiin idiootin kanssa joka ei pysty pitämään puoliaan? On tullut liikaa seurattua julkkisten juttuja. Kyllä mies yleensä valitsee vierelleen naisen joka vastaa ominaisuuksiltaan muutakin kuin hyvää ulkonäköä.

Jos lähipiiri ei halveksi tai osaa itse olla siitä välittämättä. Valitsin jälkimmäisen ja niitä hetkiä lapseni kanssa ei korvaa mikään. Nyt hän on teini ja kiittänyt minua siitä kun en vienyt häntä päiväkotiin.

Eikös perhe ole niin kuin yritys, kaikki tekevät jotain yhteisen hyvän eteen. Se voi olla palkkatyö tai kotona lastenhoito / siivous/ ruuanlaitto mutta niin, että raha on yhteistä. Näin meillä on ollut aina, vaikka kotiäitinä ollut jo 15v. Mikään muu yhtälö ei toimisi. Olen nauttinut kotona olemisesta, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Nyt vaan rohkeasti tekemään siirto unelmasi kohti. Kannustan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kirjoitin, että olen kasvattanut kotiäitinä seitsemän akateemisesti koulutettua lasta ja heillä on lämpimät välit edelleenkin, eräs oli sitä mieltä, että yksittäistapaus. Jos vastaavaa joku olis kirjoittanut päiväkotihoidon tuloksena, olisko sekin yksittäistapaus?

Olisi. Itse oli kotihoidettu lapsi ja minusta kehittyi epäsosiaalinen hylkiö. Sekin on yksittäistapaus eikä sinänsä todista mitään. Kotihoidon haitallisuus on kuitenkin todettu myös lukuisissa tutkimuksissa, ja se taas jo todistaa jotakin. Ainakaan yli kolmevuotiaan lapsen paikka ei missään nimessä ole kotona. Kyseessä on fakta eikä mielipideasia. Älkää hyvät ihmiset luuhatko kotona lasten kanssa. Pilaatte heidän tulevaisuutensa.

Täällä myös yksi kotihoidettu. Lapsuudestani muistan, miten tylsää oli olla päivät yksin omalla pihalla, naapurustossa ei ollut muita lapsia leikkikavereiksi. Kun menin kouluun, jouduin heti kiusatuksi kun olin niin sosiaalisesti kömpelö ja juttuni oli varmaan ihan outoja. Sairastelin lapsena useita korvatulehduksia, joten en ollut edes sen terveempi kun olin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen, miten palsta on täynnä rikkaita kotirouvia, jotka päivät pitkät suunnittelevat seuraavaa lomamatkaa tai hoitavat perheen sijoituksia.

Meillä hoidetaan raha-asiat yhdessä. Puolisoni on hyvätuloinen, ja meillä on hyvät rahalliset säästöt, ja omaisuutta, joista iso osa on minun, mutta kun aviossa ollaan, niin yhteistä. Autoa emme laske varallisuudeksi, se on kulkuväline. Lomamatkoja yksi vuodessa.

Avioliitossakaan kaikki omaisuus ei ole yhteistä (paitsi yhteinen omaisuus, tietenkin!) Kumpikin puoliso hallitsee täysin omaa omaisuuttaan eikä toinen omista sitä. Avio-oikeus astuu kuvaan vain eron tai kuoleman koittaessa.

Ok, näin Suomessa. Mutta ei meillä, vaan kaikki on tosiaankin yhteistä!