Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tänne av:lle on taas kertynyt kymmenkunta kotirouvaa joilla on kyllä korkea akateeminen koulutus ja rahaa ja sijoituksia ja sijoitusasuntoja jne. Todellisuus kuitenkin vähän eri kun selvitettäisiin kotirouvien omaisuus ja tulot. Todellisuudessa suurin osa kotirouvista elää miehensä tuloilla ja omaisuutensa rajoittuu siihen yhteiseen asuntoon ja autoon ja eläkekertymä näyttää nollaa.

En minä muista tiedä mutta itse vastaan aina totuudenmukaisesti. On se varmaan aika kova kolaus huomata ettei kaikkien ihmisten elämä ole niin kamalaa kuin kuvittelet. Ja sun mielestä kyseessä on miehen tulot mun ja mun miehen mielestä kyse on perheen tuloista ja rahoista joihin kumpikin vaikuttaa. Usein korkeastikoulutetuista toinen joutuu luopumaan urastaan toisen vuoksi jos halutaan mukaan myös lapset. Ja miksi ihmeessä luulet että korkeastikoulutettu, älykäs ja hyväpalkkainen mies menisi naimisiin idiootin kanssa joka ei pysty pitämään puoliaan? On tullut liikaa seurattua julkkisten juttuja. Kyllä mies yleensä valitsee vierelleen naisen joka vastaa ominaisuuksiltaan muutakin kuin hyvää ulkonäköä.

Faktaa on, että ilman omia tuloja/merkittävää omaa omaisuutta nainen on tällaisessa tilanteessa täysin miehen armoilla. Mitä jos tulee avioero?

Miljonäärikotiäidit ovat harvinaisuus, vaikka kuinka palstalaiset antavat vaikutelman, että kaikki kotiäidit ovat rikkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tänne av:lle on taas kertynyt kymmenkunta kotirouvaa joilla on kyllä korkea akateeminen koulutus ja rahaa ja sijoituksia ja sijoitusasuntoja jne. Todellisuus kuitenkin vähän eri kun selvitettäisiin kotirouvien omaisuus ja tulot. Todellisuudessa suurin osa kotirouvista elää miehensä tuloilla ja omaisuutensa rajoittuu siihen yhteiseen asuntoon ja autoon ja eläkekertymä näyttää nollaa.

-- Kyllä mies yleensä valitsee vierelleen naisen joka vastaa ominaisuuksiltaan muutakin kuin hyvää ulkonäköä.

Muuten samaa mieltä, mutta tuon viimeisen varaan en välttämättä laskisi elämääni...

t. Mies minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tänne av:lle on taas kertynyt kymmenkunta kotirouvaa joilla on kyllä korkea akateeminen koulutus ja rahaa ja sijoituksia ja sijoitusasuntoja jne. Todellisuus kuitenkin vähän eri kun selvitettäisiin kotirouvien omaisuus ja tulot. Todellisuudessa suurin osa kotirouvista elää miehensä tuloilla ja omaisuutensa rajoittuu siihen yhteiseen asuntoon ja autoon ja eläkekertymä näyttää nollaa.

En minä muista tiedä mutta itse vastaan aina totuudenmukaisesti. On se varmaan aika kova kolaus huomata ettei kaikkien ihmisten elämä ole niin kamalaa kuin kuvittelet. Ja sun mielestä kyseessä on miehen tulot mun ja mun miehen mielestä kyse on perheen tuloista ja rahoista joihin kumpikin vaikuttaa. Usein korkeastikoulutetuista toinen joutuu luopumaan urastaan toisen vuoksi jos halutaan mukaan myös lapset. Ja miksi ihmeessä luulet että korkeastikoulutettu, älykäs ja hyväpalkkainen mies menisi naimisiin idiootin kanssa joka ei pysty pitämään puoliaan? On tullut liikaa seurattua julkkisten juttuja. Kyllä mies yleensä valitsee vierelleen naisen joka vastaa ominaisuuksiltaan muutakin kuin hyvää ulkonäköä.

Faktaa on, että ilman omia tuloja/merkittävää omaa omaisuutta nainen on tällaisessa tilanteessa täysin miehen armoilla. Mitä jos tulee avioero?

Miljonäärikotiäidit ovat harvinaisuus, vaikka kuinka palstalaiset antavat vaikutelman, että kaikki kotiäidit ovat rikkaita.

Tämä keskustelu on ulkosuomalaisille täysin tarpeetonta. Monessa maassa, kuten siellä missä minä asun, ei jää täysin miehen armoille. Omaisuus on yhteistä. Ja eron jälkeenkin ex vaimolla on oikeus osaan eläkkeestä. Minulla se olisi 2000-3000 euroa. Jos mies kuolee, saisin n. 3000-4000 kk hänen eläkkeestään elämäni loppuun saakka. Merkittävää omaisuutta ainakin meillä on talo. Vaikka kuinka se lainanlyhennys menee miehen palkasta siitä talosta saa erossa molemmat puolet. Uskokaa tai älkää, kotiäitiys voi myös olla turvallista. Mutta myönnän, ettei se Suomessa kannata, ainakaan ilman lisäjärjestelyjä.

Kiitän Äitiäni että vei meidät päiväkotiin. Olimme veljeni kanssa juuri 3 ja 6 vuotiaat, kun sinne menimme. Kaverini olivat koulun alkaessa juuri näitä päiväkoti kavereita. Pikkuveljeni viihtyi päiväkodissa erinomaisesti ja olemme joskus järjestäneet kutsuja joilla sitten todenneet kaveriporukan olevan juuri näitä pväkodin tyyppejä. Elämänmittaisia suhteita. Äiti kävi duunissa kokoajan ja uskon hänen olevan siitä nyt eläkeläisenä tyytyväinen. Olisimme olleet kovin köyhiä jos äiti ei olisi tuonut panostaan talouteen. Iskän duuni, kun ei mikään miljoona tuotto ollut.

Ap ei maininnut asuvansa ulkomailla. Miksi väkisin pitää jankuttaa ulkomaista? Kun asutaan Suomessa, ei kotirouvaa hyödytä pätkääkään muiden maiden asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tänne av:lle on taas kertynyt kymmenkunta kotirouvaa joilla on kyllä korkea akateeminen koulutus ja rahaa ja sijoituksia ja sijoitusasuntoja jne. Todellisuus kuitenkin vähän eri kun selvitettäisiin kotirouvien omaisuus ja tulot. Todellisuudessa suurin osa kotirouvista elää miehensä tuloilla ja omaisuutensa rajoittuu siihen yhteiseen asuntoon ja autoon ja eläkekertymä näyttää nollaa.

En minä muista tiedä mutta itse vastaan aina totuudenmukaisesti. On se varmaan aika kova kolaus huomata ettei kaikkien ihmisten elämä ole niin kamalaa kuin kuvittelet. Ja sun mielestä kyseessä on miehen tulot mun ja mun miehen mielestä kyse on perheen tuloista ja rahoista joihin kumpikin vaikuttaa. Usein korkeastikoulutetuista toinen joutuu luopumaan urastaan toisen vuoksi jos halutaan mukaan myös lapset. Ja miksi ihmeessä luulet että korkeastikoulutettu, älykäs ja hyväpalkkainen mies menisi naimisiin idiootin kanssa joka ei pysty pitämään puoliaan? On tullut liikaa seurattua julkkisten juttuja. Kyllä mies yleensä valitsee vierelleen naisen joka vastaa ominaisuuksiltaan muutakin kuin hyvää ulkonäköä.

Kyllä niin valitsee, siksi esimerkiksi korkeakoulutettu puoliso ei yleensä vaadi että toinen jää kotiin. Lääkäreillä on yleensä lääkäripuoliso joka käy myös töissä, ministereitä kun katsoo niin suurella osalla on ihan työssäkäyvä puoliso, esimerkiksi Elina Lepomäen mies on miljonääri mutta Lepomäki on jatkanut töitään, Ministeri Mykkäsen puoliso on kliininen opettaja ja tutkija yliopistolla, Virolaisen puoliso on sairaalanjohtaja mutta Virolainen on silti töissä jne. Hyvin paljon harvinaisempaa on että kotiäiti on akateeminen tai korkeakoulun käynyt, tai ainakaan niin että kotiäidiksi on jääty tarkoituksella eikä esimerkiksi työttömyyden vuoksi. Kyllä meidänkin perhe pyörisi vallan hyvin miehen tuloilla, mies sen sijaan arvostaa sitä että haluan saavuttaa elämässäni muutakin kuin kodinhoidollisia asioita ja siksi ei ole koskaan edes ajatellut että jäisin kotiin kotivaimoksi.

Ja kyse ei ole minun mielipiteestäni, ne ovat sinun miehesi rahoja vaikka hän käyttää ne teidän perheeseen. Avioliitto ei tarkoita ettäkö kaikki omaisuus olisi automaattisesti yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei maininnut asuvansa ulkomailla. Miksi väkisin pitää jankuttaa ulkomaista? Kun asutaan Suomessa, ei kotirouvaa hyödytä pätkääkään muiden maiden asiat.

Okei. Minä asun nyt kotirouvana ulkomailla, mutta olin kotiäiti ja -rouva myös Suomessa asuessamme. Minä en ymmärrä, miksi täällä niin kauheasti yritetään lytätä tämän vaihtoehdon valinneita? Parantaako se jotenkin omaa oloa?

Meillä siis mies on tienannut kaikki rahat tähän perheeseen, joten palstalaisten mielestä ne ovat miehen rahoja. Mieheni mielestä ne ovat MEIDÄN rahojamme, koska tämä perheemme on yhteinen ”yritys” ja minun kotiin jäämiseni yhteinen valintamme. Jos joskus erehdyn sanomaan vaikka että ”osta pois, sinun rahojasihan ne ovat”, tulee välitön korjaus: ”MEIDÄN rahojamme”. Mies on aina korostanut sitä, että tämä valintamme on mahdollistanut hänen huimaavan urakehityksensä, jonka vuoksi meillä on kaikki yhteistä. Oli jo silloin, kun rahaa ja omaisuutta ei vielä paljon ollut. Ja sen vuoksi hän on maksanut minulle yksityisen eläkkeen, kaikki omaisuus, osakkeet, asunnot jne. on yhdessä hankittu ja yhteisiin nimiin kirjattu.

Kun tekee valinnan jäädä kotiin, pitää käyttää tervettä järkeä ja harkita etukäteen kaikki mahdolliset skenaariot. Ei pidä olla tyhmä ja sinisilmäinen. Niinpä me teimme jo silloin kauan sitten lakimiehen avustamana ja todustajien alkekirjoittamana paperit, jotka takaisivat minulle mukavan elämän myös ikävien asioiden tapahtuessa. Niitä on korjattu tulotason muuttumisten ja maastamuuton yhteyksissä. En ole koskaan tuntenut olevani nyrkin ja hellan välissä. Päinvastoin minulla on ollut loistava mahdollisuus tehdä sitä, mitä itse olen halunnut ja milloin olen halunnut.

Nämä paperit eivät meitä kuitenkaan yhdessä pidä, miehellä olisi hyvin varaa erota halutessaan, niin myös minulla. Meitä pitää yhdessä yhteiseen hiileen puhaltaminen, mukava ja onnellinen elämä, mahdollisuus toteuttaa sekä haaveitaan että itseään, ja kaiken perustana syvä rakkaus.

Tällä halusin sanoa, että hyvin voi jäädä kotiin, jos molemmat sitä haluavat, mutta kotiin jäävän ei pidä heittäytyä tyhmäksi vaan turvata selustansa joka tapauksessa tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei maininnut asuvansa ulkomailla. Miksi väkisin pitää jankuttaa ulkomaista? Kun asutaan Suomessa, ei kotirouvaa hyödytä pätkääkään muiden maiden asiat.

Okei. Minä asun nyt kotirouvana ulkomailla, mutta olin kotiäiti ja -rouva myös Suomessa asuessamme. Minä en ymmärrä, miksi täällä niin kauheasti yritetään lytätä tämän vaihtoehdon valinneita? Parantaako se jotenkin omaa oloa?

Meillä siis mies on tienannut kaikki rahat tähän perheeseen, joten palstalaisten mielestä ne ovat miehen rahoja. Mieheni mielestä ne ovat MEIDÄN rahojamme, koska tämä perheemme on yhteinen ”yritys” ja minun kotiin jäämiseni yhteinen valintamme. Jos joskus erehdyn sanomaan vaikka että ”osta pois, sinun rahojasihan ne ovat”, tulee välitön korjaus: ”MEIDÄN rahojamme”. Mies on aina korostanut sitä, että tämä valintamme on mahdollistanut hänen huimaavan urakehityksensä, jonka vuoksi meillä on kaikki yhteistä. Oli jo silloin, kun rahaa ja omaisuutta ei vielä paljon ollut. Ja sen vuoksi hän on maksanut minulle yksityisen eläkkeen, kaikki omaisuus, osakkeet, asunnot jne. on yhdessä hankittu ja yhteisiin nimiin kirjattu.

Kun tekee valinnan jäädä kotiin, pitää käyttää tervettä järkeä ja harkita etukäteen kaikki mahdolliset skenaariot. Ei pidä olla tyhmä ja sinisilmäinen. Niinpä me teimme jo silloin kauan sitten lakimiehen avustamana ja todustajien alkekirjoittamana paperit, jotka takaisivat minulle mukavan elämän myös ikävien asioiden tapahtuessa. Niitä on korjattu tulotason muuttumisten ja maastamuuton yhteyksissä. En ole koskaan tuntenut olevani nyrkin ja hellan välissä. Päinvastoin minulla on ollut loistava mahdollisuus tehdä sitä, mitä itse olen halunnut ja milloin olen halunnut.

Nämä paperit eivät meitä kuitenkaan yhdessä pidä, miehellä olisi hyvin varaa erota halutessaan, niin myös minulla. Meitä pitää yhdessä yhteiseen hiileen puhaltaminen, mukava ja onnellinen elämä, mahdollisuus toteuttaa sekä haaveitaan että itseään, ja kaiken perustana syvä rakkaus.

Tällä halusin sanoa, että hyvin voi jäädä kotiin, jos molemmat sitä haluavat, mutta kotiin jäävän ei pidä heittäytyä tyhmäksi vaan turvata selustansa joka tapauksessa tavalla tai toisella.

Hyvä sinä ja onneksi teillä on asiat hyvin! Sen sijaan tämä ei todellakaan ole koko totuus, ei kaikki tässäkään ketjussa ole mitään asianajajien kanssa sopinut ja allekirjoittanut vaan luotetaan siihen että avioliitossa kaikki on yhteistä.

Mitä tulee semantiikkaan niin ne on edelleen miehesi rahoja, voit kokeilla ajatusleikkiä jossa poistat miehen yhtälöstä, vieläkö se raha tulee sinne teidän tilille ilman miestä? Jep, ei tule. Minun mieheni kutsuu minua maailman kauneimmaksi naiseksi, kyllä me molemmat silti tiedetään ettei asia niin ole.

Minusta ei ihan pelkäksi kotirouvaksi olisi, mutta tämänhetkinen elämäntilanteemme tuntuu todella hyvältä. Opiskelen hissuksiin yliopistossa ja lapsi on hoidossa n. 6 tuntia päivässä. Minulla on paljon vapaapäiviä ja kotiopiskelua ja ehdin harrastaa lempiasioitani, lukemista ja taiteilua. Kotitöitä teen kun huvittaa, mieskin tekee paljon. Kuitenkin minulla on aikaa ja energiaa puuhailla lapsenkin kanssa kaikenlaista ja hänellä on hoidosta myös pitkät lomat, nyt kesällä 3kk. Tällaista kotirouvailua voisin tehdä vaikka aina.

Vierailija kirjoitti:

Moni ns. uranainen unohtaa että sen ison pomon vaimo mitä luultavimmin on korkeasti kouluttautunut ja aiemmin työelämässä lujaa puskenut uraohjus josta on kuoriutunut kotirouva, ainakin useamman vuoden jotta mies saa samalla tehdä rauhassa uraa. Ja nämä miehet myös kunnioittavat sellaisia naisia joilla on perhearvot kohdallaan.

Ja tässä on yksi iso syy, miksi en itse ikinä voisi ajatella jääväni kotirouvaksi. Kuulen nimittäin päivittäin miesten, niin näiden, "joiden kanssa on yhdessä sovittu ja jotka kunnioittavat sellaisia naisia, joilla on arvot kohdillaan" marinaa näistä kotirouvistaan. Siitä, miten ennen ihan älykäs ihminen on taantunut jankkaamaan jotain pikkuasiaa, jolla ei ole mitään maailman tärkeyttä tai edes järkeä kuin mielenvajaa. Miten misusta on tullut mamma.

En tahtoisi ajatella, että oma mieheni käyttäytyisi samoin, mutta enpä tiedä. Kun aina on ollut samat arvot, joista yksi ehdottomasti on, että kumpikin kantaa oman osansa taloudellisesti, niin en toisaalta hämmästyisi. Lisäksi tiedän hänen rakastuneen kunnianhimooni ja haluun pärjätä.

Jotenkin muutenkin: näinkö naiset omalla kohdallanne todella toimii, entä jos teidän iso pomo olisikin ilmoittanut, että iso pomoilu ei enää kiinnosta, vaan haluaa jäädä kotiin koristelemaan sohvatyynyjä, olisitteko mielissänne, miten ihanan terveet arvot hänellä on?

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on niin tiukassa tuo kristillistä perintöä oleva "työ pyhittää ihmisen" ajattelu. Aikainen lintu nappaa madon, työ miehen tiellä pitää jne.

Itse olen onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse rahan takia tehdä töitä. En siis toisin sanoen käy töissä. Kyllä! Mieheni kuitenkin käy töissä. Nämä (köyhät), jotka kommentoivat tähän kotirouvailuun jotain ihmeellistä "miehen lompakolla loisimisesta", eivät taida tietää muusta, kuin omasta raskaasta ja epämiellyttävästä työstä. Mieheni toki tekee työtään rahan takia, siitä maksetaan hyvin. Mutta hän myös pitää työstään. Siis niin paljon, että se on hänen intohimonsa ja hän vapaa-ajallaankin mielellään miettii ja tekee töitään. Hän ei ole työnarkomaani, hän ei tee työtään vain rahan takia, vaan hän pitää siitä. Ei asiantuntijaksi ja koville palkoille oikein muuten pääsekään. Jos siis motivaatio on vain ulkoista (eli ettei oikeasti muutenkin kiinnosta asia). Mieheni ei missään tapauksessa tee töitä mitenkään niska limassa raatamalla, vaan innostuneena ja motivoituneena, aina kiinnostunut aiheesta. Hänen osaamistaan halutaan ostaa, hänen mielipidettä halutaan kuulla, hänen tietojansa arvostetaan.

No kuitenkin, mieheni ei maksa elämääni.

Minulle on ihan sama jos joku työn raskaan raataja ajattelee että laiskottelen kotona. Itse en oikeastaan ajattele mitään heistä. Harmi, että joidenkin elämä on raskasta. Ymmärrän, että heille voi olla tarpeellista oman elämän kestämisen kannalta haukkua muita laiskureiksi ja loisiksi. Kapasiteetti ja resurssit ei riitä ajattelemaan asioita muista kuin omasta lähtökohdasta.

Sanoit, että sinulle on ihan sama, jos joku työn raskaan raataja ajattelee että laiskottelet kotona.

Silti kuitenkin haukut ja arvostelet muita heidän mielipiteistään, ja syytät katkeriksi ja kateellisiksi, joten koet ilmeisesti, että sinulle ollaan kateellisia. Silloin, kun joku on eri mieltä, on hyvin halpahintaista ja yksinkertaista alkaa syyttämään katelliseksi. Näin käy, kun ona argumentointitaito ei riitä muuhun.

Kapasiteetti ja resurssit eivät siis sinullakaan näytä riittävän ajattelemaan asioita muista kuin omista lähtökohdistasi.

Puhut köyhistä, jotka joutuvat raatamaan töissä sen sijaan, että voisivat olla kotona kuten sinä. Ehkä kannattaa kuitenkin avartaa ajattelua siten, että yhtä lailla oma valinta kuten sinun kotiruoviutesi, on valita työelämä.

Ei työssäkäynnissä ole kyse köyhyydestä. Köyhyys sinänsä ei myöskään ole mikään ihmistä huonoksi tekevä asia, mutta se on näköjään varakkaiden ihmisten mielestä jotain niin kauheaa, että ihmisarvokin on kyseenalainen köyhille. Kenelle tahansa voi tapahtua elämässä sellaisia asioita, joita ei voi ennakoida, jolloin tulotaso romahtaa. Köyhyys nähdäänkin pelkästään taloudellisena asiana, mutta henkinen köyhyys on huomattavasti hankalampaa, sellainen henkinen köyhyys, joka mitataan rahassa; kaiken rahan ja varallisuuden näkökulmasta katsova on usein hyvinkin köyhä henkisesti ja hyvin kapeakatseinen.

Olkoon kukin mitä tahtoo ja eläköön miten tahtoo, töissä tai kotona, oman valinnan ja mahdollisuuksien mukaan.

Eikö elämässä ole kuitenkin tärkeintä elää niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, vahingoittamatta ja arvostelematta itseä ja muita.

Oli sitten kotirouva tai uraohjus, niin arvoja on heillä monenlaisia. Jotkut ovat pintaliitoisia ja saavat iloa sisustus- tai muotiasioista. Jotkut taas antavat arvoa enemmän yhteisöllisyydelle ja avuliaisuudelle. Eiköhän ne ole enemmän persoonakysymyksiä kuin ammatista johtuvia?

Itse olen kotiäitivuosinani auttanut molempia isoäitejäni pysymään kotona mahdollisimman pitkään eli siivonnut + hoitanut heidän juoksevia asioita. Lisäksi olen ollut avainasemassa parissa yhdistyksessä ja lasteni harrastusjutuissa. En kyllä ihan niin paljon olisi jaksanut tehdä pyyteetöntä auttamista, jos olisin ollut kokopäivätöissä ja lisäksi hoitanut kaikki perheeni asiat miehen tehdessä uraa.

Olen onnellinen, että olen saanut olla kotona ja samalla myös antaa iloa läheisilleni. Mielummin autan itselleni tärkeitä ihmisiä kuin vierasta työnantajaa. Kun kerran on mahdollisuus. Mutta sohvatyynyjen koristelijaksi minua ei saisi vaikka aikaa siihenkin olisikin ;)

Vierailija kirjoitti:

[

Tämä keskustelu on ulkosuomalaisille täysin tarpeetonta..

Siksi mä en yleensä vaivaudukaan kommentoimaan näitä kotirouvakeskusteluita (paitsi nyt tää poikkeus). On selvä, että tilanne on erilainen. 

Olen vuosikausia nyt seurannut läheistä, joka kanssa aikanaan teki miehensä kanssa sopimuksen, että hän hoitaa lapset kotona ja mies tekee uraa. Niin kauan, kun lapset olivat pieniä, homma toimikin, ei aina tietysti ihan strömssööt, mutta kenelläpä se sitä olisi. Ikinä ei ole mies myös kieltänyt mitään rahallista, pienet tienestinsä rouva käytti (käyttää) itse, mies maksaa talon, autot, ruuan, vakuutukset...niin oikeastaan kaiken.

Nykyään se suhde on vähän ikävää katseltavaa. Niin kauan, kun mieskin ymmärsi, mitä se vaimo tekee (pienet lapset) oltiinkin tasavertaisemmalla pohjalla. Nykyään nälväisy ajankäytöstä yms. tulee aika herkästi. Lisäksi riitelevät tosi paljon, koska nyt, kun lapset ovat jo lähes kaikki muuttaneet pois ja viimeinenkin lähtee pian, ei homma enää toimikaan. Ei toimi senkään puolesta, että rouva haluaisi jo sen uran tekemisen vähitellen hellittävän ja yhteistä aikaa enemmän. Mihin mies ei (tietenkään) näe mitään syytä.

Tuolla aikaisemmin joku sanoi hyvin, että jos toinen panostaa kaiken taloudellisen ja toinen henkisen perheeseen, ei siinä oikein ymmärrä toista. Kun tämä jatkuu parisen- tai enemmänkin vuosikymmentä, kuilu luonnollisesti kasvaa.

Tietenkään näin ei voi käydä niille täydellisille kotirouville, joiden mies on pelkkää arvostusta ja kunnioitusta, mutta usealle muulle kyllä voi. Jotenkin ihmisluonteen tuntien, väittäisin, että aika inhimillinen kehityskulku.

Ja olen minäkin saanut kuullakseni miesten mankumiset kotirouvistaan. Kysymykseen, miksi sitten ovat suostuneet moiseen, kuuluu vastaus, että no onhan se tavallaan tosi helppoa, kaikki kotona skulaa, hauskaahan voi sitten muuallakin pitää.

Rakkaus on kuitenkin rikkautta tärkeämpää.

Vierailija kirjoitti:

Usein korkeastikoulutetuista toinen joutuu luopumaan urastaan toisen vuoksi jos halutaan mukaan myös lapset.

Minä tiedän muutaman perheen, jossa vaimo on ollut jokaisen lapsen kanssa kotona sen kaksi vuotta ja mies sitten kolmannen vuoden. Tällä systeemillä kumpikin pysyy vähintään kohtalaisesti kiinni urassaan ja kumpikin pärjää lasten kanssa yksin, kun on heitä hoitanutkin. Mies ei joudu paniikkiin jos vaimolle tulee työmatka. Ja kun ottaa huomioon miten verotus Suomessa toimii, on paljon parempi että on kaksi jotka tienaavat 5000€/kk verratuna siihen, että olisi yksi joka tienaa 10000€/kk.

Vierailija kirjoitti:

Olen ottanut osaa ketjuun mutta oikeastaan voisin myös vastata aapeen kysymyksiin.

Olen siis ollut melkein 20 vuotta kotirouvana ja sinä aikana omaisuuteni on kasvanut tasan nollasta lähes puoleen miljoonaan. Se on siis se osuus joka laillisesti kuuluu minulle jos vaikka sattuisi ero tulemaan. Olemme myös maksaneet jatkuvasti eläkemaksuja sekä minulle että miehelleni ja meillä on myös vakuutukset jos toiselle sattuisi köpelösti käymään. Minulle perhe on myös yritys jonka raha-asioita ohjailen  ja ajattelen asioita hyvin paljon talouden kannalta. 

Meidän perheessä kaikki päätökset talouden suhteen on tehty yhdessä ja minä olen yleensä se joka sanoo viimeisen sanan. Mies on alusta asti ihaillut mun taloustaitoja eikä turhaan. Voi siis sanoa että olen todellakin tehnyt oman osuuteni perheen talouden kartuttamiseksi vaikka olen ollut "vaan" kotirouvana. 

Esimerkkinä vois sanoa vaikka että mies meidän suhteen alkuaikoina sai joskus aikanaan työtarjouksen Suomen ulkopuolelta ja kysyi minulta haluanko muuttaa lasten kanssa ulkomaille. Mitään pakkotilannetta ei ollut mutta mies oli innoissaan uudesta mahdollisuudesta. Kysyin sitten kuinka paljon palkkaa hän sais ja se oli lähes puolet enemmän kuin hän tienasi silloin. Otin kuitenkin selvää siitä mikä kohdemaassa olis ollut normipalkka ja kuinka paljon meille maksaa asettautuminen uuteen maahan ja sanoin miehelle että voidaan lähteä jos palkka nousee muutamalla kymppitonnilla. Mies ei uskonut että vois sellaista palkkaa saada mutta pyysi kuitenkin vetoamalla niihin seikkoihin jotka hälle perustelin ja hän sai yllätyksekseen sen palkan mitä pyysi ja muutimme. Hän ei olisi koskaan milloinkaan yksin uskaltanut sellaista palkkaa pyytää.  

Mun kontolla on tietty muukin kuluttaminen eli riippuu minusta meneekö perheen ruokaan kuussa tonni vai neljäsataa. Eli periatteessa teen rahaa kyllä koko ajan. Mies ei osaisi yhtä taloudellisesti ajatella eikä hänellä ole aikaakaan. Mun ansiosta hällä on perhe ja ura jotka kummatkin kukoistaa ja joissa häntä ihaillaan ja kunnioitetaan. Mitä muuta mies vois pyytää elämältä? Mä saan myös sen kunnioituksen ja ihailun hältä ja perheeltä:) Ei mua kiinnosta mitä joku randomi tyyppi ajattelee mun kotirouva-statuksesta:) 

(Nykyään teen töitä, omassa yrityksessä. Koti ei työllistä enää samalla tavalla kun lapset ovat isoja ja tarvitsin uusia haasteita)

Mutta ilman miestä et olisi voinut tehdä mitään noista mitä kerroit, koska ilman miehesi tuloja sinulla ei olisi mitään, mistä kuluttaa ja säästää. Sanot, että sun ansiosta hänellä on ura ja perhe jne. mutta niinpä on sinullakin hänen ansiostaan. Ilman miestäsi, jota tekstisi perusteella pidät aivan toistaitoisena ja puhut hänestä vähätellen, et olisi tuossa asemassa, lähes ylimaallisen taitavana talousjohtajana, johon näytät itsesi korottaneen.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen, miten palsta on täynnä rikkaita kotirouvia, jotka päivät pitkät suunnittelevat seuraavaa lomamatkaa tai hoitavat perheen sijoituksia.

Sama juttu. Tulee sellainen mielikuva kuin lukisi jotain kirjaa amerikkalaisista kotirouvista 50-luvulta, tai katselisi Täydelliset naiset-tv-sarjaa.

Olin vuosia kotiäitinä. Sitten mies löysi uuden naisen, jätti minut ja jouduin käymään läpi elämäni helvetin. Kannattaa muistaa se, että valta on sillä, jolla on varallisuus. Uuden miehen löytäminenkin on hankalaa, koska suurin osa sivistyneistä ja elämässään pärjäävistä miehistä ei kotirouvia huoli, näin se vain on.

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia kotiäitinä. Sitten mies löysi uuden naisen, jätti minut ja jouduin käymään läpi elämäni helvetin. Kannattaa muistaa se, että valta on sillä, jolla on varallisuus. Uuden miehen löytäminenkin on hankalaa, koska suurin osa sivistyneistä ja elämässään pärjäävistä miehistä ei kotirouvia huoli, näin se vain on.

Meillä valta on jaettu. Ikävää, että jouduit kokemaan hylkäämisen, se on varmasti raskasta. Jos meille tulisi ero, niin tuskin enää jaksaisin alkaa uutta miestä etsimään. Elelisin itsekseni ja itselleni.