Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?
Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.
Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.
Kommentit (761)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satuin vilkaisemaan tätä teidän nähtävästi nuorten palstaa. Olen jo eläkkeellä. Olin aikoinaan kahden lapsen työssä käyvä äiti. Naapurissa oli kaksi kotirouvaa. He valitsivat minua, että ei kannata mennä töihin. Siitähän tulee stressi. Jää kotiin. Nyt ovat laulut toiset. Olemme kaikki eläkkeellä. Minulle on usein tultu kertomaan, että mikäs sinun on, kun sinulla on hyvä eläke. Usein kuulen heiltä myös, että tämä yhteiskunta on vialla, kun jotkut saavat eläkettä vain muutamia satasia ja toiset tonneja. Työssä käyvä äiti joutuu suunnittelemaan arjen tarkoin. Meillä on aina tehty terveellistä kotiruokaa, on siivottu, on vietetty yhteistä aikaa. Nyt näkee, että lapsista on tullut tasapainoisia, hyvin koulutettuja, perheestään huolehtiva ihmisiä. Hedelmistään puu tunnetaan. Nyt on meidän hyvän vapaa-ajan vieton aika omalla eläkerahalla.
Ja tuliko näiden rouvien lapsista sitten jotenkin huonoja ihmisiä vai mikä pointtisi oli?
En tuota kirjoittanut, mutta luulen pointtina olevan se, että nyt vähän kaduttaa, kun ei ollut lasten kanssa kotona. Ja hiljentää omaatuntoaan sillä, että on isompi eläke.
Tuollainen mielikuva minullekin tuli. "Kyllä stressasin ja juoksin koko elämäni mutta nyt vanhana on pari sataa enemmän rahaa käytössä, kun niillä joilla oli hyvä elämä!" okei..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jos se mies ansaitsee todella hyvin ja maksaa veroja taivaallisesti, siksi vaimo kotona lasten kanssa. Eikö se ole hyvä, että lapset kotona rauhallisessa hoidossa ja yhteiskunnanvarat säästyy täysin.
Veroja mies maksaa naisenkin
puolesta.
Ja kun eläkeikä koittaa, sekin puolin on hoidettu kummankin osalta.
Olut 3 vuotta kotona vauvan ja taaperon kanssa, varmaan jatkuu ainakin vuos vielä nuorimman kanssa, ennen sitä ollut työtön melkein koko aikuis elämäni (37 vuotias nyt), hirvittää tietoisuus että kukaan ei tuu palkkaamaan mua kun koulutuskin on aika surkea.. . Taide koulut käynyt, eikä paljoo muuta sanottavaa.. Mieskin aika minimi palkkaisessa työssä.
Kai mä kotoa päin voin piirtää tilaus töitä kunhan lapset menis päiväkotiin muutamaks tunniks mutta silloin pitää maksaa sekin ja jäätäis silloinkin plus miinus nollaan.
En kyllä ikinä tylsisty kotona, ärsyttää vaankun pitää olla lapsenvahti, siivooja, kokki, meijeri joka päivystää öisinkin, intohimoinen vaimo ja tehdä miljoonaa muutakin juttua vaan koska olen työtön kun mies vaan rentoutuu iltaisin ja viikonloppuisin..
Kotiäitinä oleminen voi olla palkatonta raskasta duunia kun kaikki vaan luulee sun laiskottelevan päivät pitkät.
Voi kun pääsis vessaankaan yksin tai sais yhdenkin yön nukkua rauhassa.
En koskaan jäisi kotiäidiksi Suomessa. Siis Suomessa. Mutta Keskieuroopasta, ainakin Saksassa, se on ihan ok. Täällä ei jää tyhjän päälle, vaikka mies kuolee tai ero tulee. Itselläni ei muutaman tunnin viikottaisesta työstä eläke kerry, mutta miehen eläkkeestä on puolet minun, myös noissa yllämainituissa tapauksissa. Ja omaisuutta ei kirjoiteta jommankumman nimiin vaan se on yhteistä (ja vaikka se olisi vain toisen nimiin kirjoitettu, sillä ei erotilanteessa ole paljon merkitystä). Kaikki jaetaan eron sattuessa puoliksi, paitsi tietenkin perinnöt, mikä on oikein oikeudenmukaista.
Kun perhe on projekti, jossa molemmat ovat tasavertaisia on kaikki helpompaa. Kukaan ei anna toiselle mitään taskurahoja vaan yhtessä pidetään perhekassasta huolta.
Tosin mielestäni on tärkeää kouluttautua hyvin ja tehdä sen verran töitä, että pystyy lasten kasvettua astumaan taas paremmin työelämään. Mutta siihen riittää muutama tunti viikossa, silloin kun lapset ovat aamupäivisin Kindergartenissa tai koulussa. Kokonaan lapsia en kotiin jättäisi vaan just 4 h aamupäivisin tekee myös lapsille hyvää 3v ylöspäin. Suomalaiset eivät useinkaan älyä tätä että moni keskieurooppalainen "kotirouva" tekee minijobia tai esim. 25% työtä. Ja tätäkään ei niinkään rahan takia vaan siksi että pysyy oman alansa kehityksessä mukana ja voi sitten myöhemmin lisätä työmäärää (usein näin on paikka jo valmiina odottamassa).
Puheen yhteiskunnan tehtävien täyttämisestä kuulostavat minun korviini DDR:n propagandalta. DDR:ssäkin oli tärkeää, että jokainen tuo oman panoksensa yhteiskuntaan työn kautta. Suomessa on sen kanssa paljon yhteistä!
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos se mies ansaitsee todella hyvin ja maksaa veroja taivaallisesti, siksi vaimo kotona lasten kanssa. Eikö se ole hyvä, että lapset kotona rauhallisessa hoidossa ja yhteiskunnanvarat säästyy täysin.
Veroja mies maksaa naisenkin
puolesta.
Ja kun eläkeikä koittaa, sekin puolin on hoidettu kummankin osalta.
Tottakai se on hyvä! Mutta sosialistisessa suomalaisten on vaikea tällaista hyväksyä: ensin yhteiskunta, sitten yksilö (perhe).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koskaan jäisi kotiäidiksi Suomessa. Siis Suomessa. Mutta Keskieuroopasta, ainakin Saksassa, se on ihan ok. Täällä ei jää tyhjän päälle, vaikka mies kuolee tai ero tulee. Itselläni ei muutaman tunnin viikottaisesta työstä eläke kerry, mutta miehen eläkkeestä on puolet minun, myös noissa yllämainituissa tapauksissa. Ja omaisuutta ei kirjoiteta jommankumman nimiin vaan se on yhteistä (ja vaikka se olisi vain toisen nimiin kirjoitettu, sillä ei erotilanteessa ole paljon merkitystä). Kaikki jaetaan eron sattuessa puoliksi, paitsi tietenkin perinnöt, mikä on oikein oikeudenmukaista.
Kun perhe on projekti, jossa molemmat ovat tasavertaisia on kaikki helpompaa. Kukaan ei anna toiselle mitään taskurahoja vaan yhtessä pidetään perhekassasta huolta.
Tosin mielestäni on tärkeää kouluttautua hyvin ja tehdä sen verran töitä, että pystyy lasten kasvettua astumaan taas paremmin työelämään. Mutta siihen riittää muutama tunti viikossa, silloin kun lapset ovat aamupäivisin Kindergartenissa tai koulussa. Kokonaan lapsia en kotiin jättäisi vaan just 4 h aamupäivisin tekee myös lapsille hyvää 3v ylöspäin. Suomalaiset eivät useinkaan älyä tätä että moni keskieurooppalainen "kotirouva" tekee minijobia tai esim. 25% työtä. Ja tätäkään ei niinkään rahan takia vaan siksi että pysyy oman alansa kehityksessä mukana ja voi sitten myöhemmin lisätä työmäärää (usein näin on paikka jo valmiina odottamassa).
Puheen yhteiskunnan tehtävien täyttämisestä kuulostavat minun korviini DDR:n propagandalta. DDR:ssäkin oli tärkeää, että jokainen tuo oman panoksensa yhteiskuntaan työn kautta. Suomessa on sen kanssa paljon yhteistä!
Lisään vielä että silti on myös ok jos äiti menee töihin vaikka lapsi on alle 1 v. Tärkeää on valinnanvapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satuin vilkaisemaan tätä teidän nähtävästi nuorten palstaa. Olen jo eläkkeellä. Olin aikoinaan kahden lapsen työssä käyvä äiti. Naapurissa oli kaksi kotirouvaa. He valitsivat minua, että ei kannata mennä töihin. Siitähän tulee stressi. Jää kotiin. Nyt ovat laulut toiset. Olemme kaikki eläkkeellä. Minulle on usein tultu kertomaan, että mikäs sinun on, kun sinulla on hyvä eläke. Usein kuulen heiltä myös, että tämä yhteiskunta on vialla, kun jotkut saavat eläkettä vain muutamia satasia ja toiset tonneja. Työssä käyvä äiti joutuu suunnittelemaan arjen tarkoin. Meillä on aina tehty terveellistä kotiruokaa, on siivottu, on vietetty yhteistä aikaa. Nyt näkee, että lapsista on tullut tasapainoisia, hyvin koulutettuja, perheestään huolehtiva ihmisiä. Hedelmistään puu tunnetaan. Nyt on meidän hyvän vapaa-ajan vieton aika omalla eläkerahalla.
Ja tuliko näiden rouvien lapsista sitten jotenkin huonoja ihmisiä vai mikä pointtisi oli?
En tuota kirjoittanut, mutta luulen pointtina olevan se, että nyt vähän kaduttaa, kun ei ollut lasten kanssa kotona. Ja hiljentää omaatuntoaan sillä, että on isompi eläke.
Tuollainen mielikuva minullekin tuli. "Kyllä stressasin ja juoksin koko elämäni mutta nyt vanhana on pari sataa enemmän rahaa käytössä, kun niillä joilla oli hyvä elämä!" okei..
Mäkin oon aina ihmetelly näitä "nyt elän raatamalla, mutta sitten kun pääsen eläkkeelle aion nauttia elämästä...". Oletteko varmoja että elätte edes niin kauan? Oletteko varmoja ettei eläkeikä nouse niin paljon että olette jopa yli 70-vuotiaita, kun vihdoinkin pääsette eläkkeelle? Oletteko varmoja että pienen syntyvyyden vuoksi edes saatte mitään mitä eläkkeeksi voisi kutsua? Oletteko varmoja että olette terveitä, hyvinvoivia ja ajatus pelaa siinä vaiheessa? Harva 70-vuotias jaksaa enää samoja asioita kuin nuori ihminen. Kun mietin omia isovanhempiani, niin ne vietti ihan tyytyväisesti aika yksinkertaista elämäntapaa vanhoina. Vaikka varaa oli tehdä ulkomaanmatkojakin, ei ne kestänyt enää kuumuutta, ei jaksanut kävellä ja pelkäsi saavansa jonkun sairaskohtauksen siellä. Vanhana moni muukun asia, tyyliin muotivaateet, tuntuu täysin turhalta. Itse elän nauttien mielummin nyt nuorena, kuin säästän toiveet hyvästä elämästä vanhuuteen. Mielummin nyt elän unelmaani arvojeni mukaista elämää ja vanhana sitten simppeliä elämää: katson telkkaria, rupattelen mummojen kanssa, käyn puistossa kävelyllä, syön hyvää ruokaa, tapaan aikuisia lapsiani ja lapsenlapsia silloin tällöin. Aika on monesti arvokkaampaa kuin raha, sitä ei saa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satuin vilkaisemaan tätä teidän nähtävästi nuorten palstaa. Olen jo eläkkeellä. Olin aikoinaan kahden lapsen työssä käyvä äiti. Naapurissa oli kaksi kotirouvaa. He valitsivat minua, että ei kannata mennä töihin. Siitähän tulee stressi. Jää kotiin. Nyt ovat laulut toiset. Olemme kaikki eläkkeellä. Minulle on usein tultu kertomaan, että mikäs sinun on, kun sinulla on hyvä eläke. Usein kuulen heiltä myös, että tämä yhteiskunta on vialla, kun jotkut saavat eläkettä vain muutamia satasia ja toiset tonneja. Työssä käyvä äiti joutuu suunnittelemaan arjen tarkoin. Meillä on aina tehty terveellistä kotiruokaa, on siivottu, on vietetty yhteistä aikaa. Nyt näkee, että lapsista on tullut tasapainoisia, hyvin koulutettuja, perheestään huolehtiva ihmisiä. Hedelmistään puu tunnetaan. Nyt on meidän hyvän vapaa-ajan vieton aika omalla eläkerahalla.
Ja tuliko näiden rouvien lapsista sitten jotenkin huonoja ihmisiä vai mikä pointtisi oli?
En tuota kirjoittanut, mutta luulen pointtina olevan se, että nyt vähän kaduttaa, kun ei ollut lasten kanssa kotona. Ja hiljentää omaatuntoaan sillä, että on isompi eläke.
Tuollainen mielikuva minullekin tuli. "Kyllä stressasin ja juoksin koko elämäni mutta nyt vanhana on pari sataa enemmän rahaa käytössä, kun niillä joilla oli hyvä elämä!" okei..
Mäkin oon aina ihmetelly näitä "nyt elän raatamalla, mutta sitten kun pääsen eläkkeelle aion nauttia elämästä...". Oletteko varmoja että elätte edes niin kauan? Oletteko varmoja ettei eläkeikä nouse niin paljon että olette jopa yli 70-vuotiaita, kun vihdoinkin pääsette eläkkeelle? Oletteko varmoja että pienen syntyvyyden vuoksi edes saatte mitään mitä eläkkeeksi voisi kutsua? Oletteko varmoja että olette terveitä, hyvinvoivia ja ajatus pelaa siinä vaiheessa? Harva 70-vuotias jaksaa enää samoja asioita kuin nuori ihminen. Kun mietin omia isovanhempiani, niin ne vietti ihan tyytyväisesti aika yksinkertaista elämäntapaa vanhoina. Vaikka varaa oli tehdä ulkomaanmatkojakin, ei ne kestänyt enää kuumuutta, ei jaksanut kävellä ja pelkäsi saavansa jonkun sairaskohtauksen siellä. Vanhana moni muukun asia, tyyliin muotivaateet, tuntuu täysin turhalta. Itse elän nauttien mielummin nyt nuorena, kuin säästän toiveet hyvästä elämästä vanhuuteen. Mielummin nyt elän unelmaani arvojeni mukaista elämää ja vanhana sitten simppeliä elämää: katson telkkaria, rupattelen mummojen kanssa, käyn puistossa kävelyllä, syön hyvää ruokaa, tapaan aikuisia lapsiani ja lapsenlapsia silloin tällöin. Aika on monesti arvokkaampaa kuin raha, sitä ei saa takaisin.
Olet niin oikeassa!
Terveisiä kotirouvalta Saksasta! Me kaikki elämme tämän yhden lyhyen tai hieman pidemmän elämän jonka tarkoitus lienee jokaiselle erilainen. Minä olen onnellinen kotona lasteni kanssa. Suhde mieheeni on vakaalla pohjalla. Olen akateemisesti koulutettu ja tehnyt aiemmin myös esimies tehtäviä. Töissä kävin ihan rahan vuoksi. Mieheni ansaitsee hyvin ja olemme vaatimattomia elintason suhteen. Matkustamme paljon ja nautimme elämässämme.
Myös mieheni tiedostaa että minun kotona oloni mahdollistaa stressittömämmän elämän meille kaikille. Emme joudu säätämään lomiamme koulun tai tarhan lomien mukaan. Kotitöistä ei tarvitse riidellä. Rahasta emme riitele koskaan. Ne ovat yhteisiä. Olemme tiimi jossa kummallakin omat vastuualueensa.
Aina on mahdollista että minua kohtaa köyhyys vanhana. Olen kuitenkin elänyt elämäni parhaat vuodet niistä nauttien ja lapsilleni aikaa antaen. En optimoi elämää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän. Kuka takaa että ylipäätään elän silloin vielä. Mieluummin elän nyt hyvin.
En ole yhteiskunnan elätti. Suurin osa töistä on kuitenkin lopulta kulutusta lisäävää luonnon kustannuksella. Jos olisin vaikka sairaanhoitaja niin tekisin edes jotain ihmiskunnan hyväksi. KTM koulutuksella markkinoisin lähinnä lisää krääsää tähän maailmaan. En pyydä anteeksi olemassaoloani edes feministeiltä. Kukin tehköön itsensä ja perheensä mahdollisimman onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taalla Lontoossa moni jaa lasten kanssa kotiin. Syy on ihan se, etta esim pienipalkkaisena se voi olla jarkevampaa. Taalla paivahoito maksaa esimerkiksi hyvinkin 2000 kuussa per lapsi, taman voi kertoa monella jos on montakin lasta. Yksityinen lastenhoitaja/nanny ei ole myoskaan halpa. Perhe on vastuussa hoitajansa verojen ja elakkeen maksamisesta, seka tietenkin velvollinen maksamaan tietynmaaran nettopalkkaa. Itse olin nanny ja palkkani oli noin 30k vuodessa. Monet teettaa au pairilla taydet tunnit koska se on halpaa antaa talostaan joku komero asuttavaksi ja maksaa noin satasen viikossa kateista. Au pairilla ei kuitenkaan laillisesti eika eettisesti saa teettaa naita 50+ viikkotunteja mita nannyt tahkoaa. Joten monet jaavat kotiin siihen asti kun lapset menevat kouluun jos se toisen koko palkka joka tapauksessa menisi hoitomaksuihin.
Itse en jaksaisi jaada kotiin. Tarvitsen sita omaa aikaa (vaikka sitten toissa) ja sita tunnetta etta olen muutakin kuin aiti.
Ketjua paria sivua enempää lukematta, jos ap vielä lukee: hoitoalan ammatti + kotona olo =perhehoitaja/ perhepäivähoitaja. Lasten kanssa varmaankin perhepäivähoitaja. Jos olet kätevä kotitöissä ja pärjäät neljän lapsen kanssa. Et olisi työelämän ulkopuolella, eläkkeet karttuu jne. Kuitenkin saa tehdä työt omassa kodissa omien lasten kanssa. Itse olen tehnyt nyt jonkun aikaa, ja suosittelen ainakin kokeilemaan, jos kiinnostaa. Kunnallisena ja yksityisenä työtä voi tehdä eri tavoin. Jos on 2 lasta itsellä, yksityisenä voisi koettaa saada päivähoitoon sisarukset, jolloin työaika pysyisi helpommin kohtuullisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin yli 3 vuotta kotona lapsen kanssa ja minusta se oli autuasta aikaa. Rahallisesti pärjäsimme erittäin hyvin. Miehen palkan lisäksi meillä on pääomatuloja. Lapsen kanssa aika meni mukavasti ja samalla opiskelin. Nyt olen koulutusta vastaavassa työssä ja käytännössä rahaa jää näppiin saman verran. Työssäkäyvä ei pysty tekemään hyvää ruokaa halvemmista raaka-aineista kuten kypsytellä lihapatoja tai keittoja. Mieskin olisi toivonut minun jatkavan kotona.
Tätä nykyelämässä ihmettelen, on pakastimet, mikrot jne. Mikä estää tekemästä ruokaa esim. vkl useamman päivän tarpeisiin? Keittämään sitä lihaa ruoanlaiton lomassa ja yksi pata hellalle, laatikko uuniin jne. Vaati vähän ennakointia, suunnittelua, tarjouksien tsekkaamista, jotka tulevat sähköpostiin ja viikon ruokaohjeet annoshintoineen mukana.
Ei ole vaikeata.
Oon ollut yli vuoden kotona vauvan kanssa. Kamala hoppu kokoajan. Ja samalla välillä kaipaan jotain muuta.
Yrittäjä perhe kun ollaan voin onneksi aina kun huvittaa tehdä töitä. Ja se on kivaa.
En osa suhtautua rahoihin samalla tavalla kuin silloin kun olin sinkku. Perheessä kai normaalia että miettii kahdesti tarvitseeko jotain rättiä. Oli ne sitten itse tai miehen tienaamia. Mies aina muistuttaa että rahat ovat yhteisen ja jos jotain tarvitsee se ostetaan.
Mies tuo kotiin onneksi rahaa niin ettei tarvitse senttejä laskea eikä ruuasta tinkiä.
Kuitenkin kun on ollut riitoja ja olen miettinyt että mitä sitten niin Yksiöön muutto sossun tuella. Siitä hanttihommiin ja elämään kamalaa yh elämää nähden lasta silloin tällöin. ( en väitä että yh elämä on muilla kamalaa. Minulle se ois). Säästöjä ei ole. Eläkettä on kertynyt ja kertyy taas sitten joskus.
Ehkä en ole kyllästynyt siksi, kun koti vaihtuu vuoden sisään kohta kolmannen kerran. Muutto syö aikaa ja energiaa niin että pari kk menee tokenessa. On ollut matkoja, paljon yms.
Olen siis nauttinut ja kiitollinen että saan olla vauvan kanssa, mutta ei tätä loputtomiin jaksa. 20v ois ollut eri tarina. Mutta 30v sitä on nähnyt ja tehnyt ettei harmita vaikka ei ole ollut omaa elämää ja kaikki pyörii vauvan ja kodin ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kulkukissa kirjoitti:
Terveisiä kotirouvalta Saksasta! Me kaikki elämme tämän yhden lyhyen tai hieman pidemmän elämän jonka tarkoitus lienee jokaiselle erilainen. Minä olen onnellinen kotona lasteni kanssa. Suhde mieheeni on vakaalla pohjalla. Olen akateemisesti koulutettu ja tehnyt aiemmin myös esimies tehtäviä. Töissä kävin ihan rahan vuoksi. Mieheni ansaitsee hyvin ja olemme vaatimattomia elintason suhteen. Matkustamme paljon ja nautimme elämässämme.
Myös mieheni tiedostaa että minun kotona oloni mahdollistaa stressittömämmän elämän meille kaikille. Emme joudu säätämään lomiamme koulun tai tarhan lomien mukaan. Kotitöistä ei tarvitse riidellä. Rahasta emme riitele koskaan. Ne ovat yhteisiä. Olemme tiimi jossa kummallakin omat vastuualueensa.
Aina on mahdollista että minua kohtaa köyhyys vanhana. Olen kuitenkin elänyt elämäni parhaat vuodet niistä nauttien ja lapsilleni aikaa antaen. En optimoi elämää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän. Kuka takaa että ylipäätään elän silloin vielä. Mieluummin elän nyt hyvin.
En ole yhteiskunnan elätti. Suurin osa töistä on kuitenkin lopulta kulutusta lisäävää luonnon kustannuksella. Jos olisin vaikka sairaanhoitaja niin tekisin edes jotain ihmiskunnan hyväksi. KTM koulutuksella markkinoisin lähinnä lisää krääsää tähän maailmaan. En pyydä anteeksi olemassaoloani edes feministeiltä. Kukin tehköön itsensä ja perheensä mahdollisimman onnelliseksi.
Tämä oli niin hyvä kirjoitus! Terveiset niinikään Saksasta!
Mä en vaan tuntisi itseäni miksikään, jos mun ainoasaavutus elämässäni olisi hoitaa lapsia ja tehdä ruokaa ja siivota. Oikeasti, Mä teen jo nyt noi hommat, ja sitten mulla on vielä se ihan oikea urakin.
Lapset on oikein tasapainoisia ja iloisia, saivat pieninä olla pitkään kotona ja myöhemmin päiväkodissa olivat n. 10 pv/kk, kiitos meidän työjärjestelyjen ja isovanhempien, jotka olivat hoitoringissä mukana.
Mutta sitten jos ihan oikeasti katsotaan, niin kukaan ei edes kouluikäisestä, saati aikuisesta ihmisestä enää voi sanoa kuka on kasvanut kotona, kuka ollut päivähoidossa jne. Kyllä ne on ihan erilaiset asiat mitkä lapsen hyvinvointiin vaikuttaa. Siis lähinnä sellaiset, että onko kasvuympäristö henkisesti terve, eli onko vanhemmat mt-ongelmaisia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uraäiti ja ylpeä vastuunkantokyvystään kirjoitti:
Ettekö te ”kotirouvat” mieti lainkaan yhteiskunnallisia velvotteitanne?
Yhteiskuntaa ja mm. sen sisältämiä (ensisijassa tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja) sosiaalitukia ylläpidetään verorahoilla. Verorahoja kertyy yhteiskuntaa, itseään ja Suomen kilpailukykyä työpanoksellaan jatkuvasti kehittämällä, kukin kykyjensä mukaan. Ei se kotirouvavuosien jälkeinen takuueläkekään taivaasta tipahda, vaan jotkut senkin ovat tuottaneet.
Jos omalla panoksellaan ei halua, parhaan kulloisenkin kykynsä ja taitonsa mukaisesti, yhteiskunnan kehittämiseen ja rahoittamiseen osallistua, ei pidä myöskään etuuksista nauttia tai ainakaan niistä valittaa. Jos haluaa elää ilman huolia ja velvotteita ”vapaassa” keräilytaloudessa niin metsää on ympärillä ja marjoja poimittavaksi. Tai eläkää sitten aidosti valintanne mukaan, miehen elättinä, ilman mitään muita tukia.
Missä ihmeessä on ylpeytenne ja vastuunkantohalunne niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla?
Kotirouvuuden negatiivisesta vaikutuksesta yleiseen ajatteluun naisten kyvykkyyksistä en viitsi edes puhetta aloittaa. Lasikattoja näillä ylipitkillä ”hoitovapailla” ja tauottomilla äitiyslomilla kuitenkin aina meille muille naisille rakennatte.
Juu en totisesti mieti yhteiskunnallisia velvoitteitani :,D ihan elän niin että perheeni on onnellinen ja voi hyvin.
Eli olet aika itsekäs ja kapea-alainen oman edun tavoittelija. Ilmeisesti et mieti liiemmin myöskään lastesi tulevaisuutta ja sitä yhteiskuntaa, missä he tulevat elämään ja omat lapsensa kasvattamaan?
Mietitkö samalla kaavalla myös ympäristöasioita - eli kyllä ne muovipussit voi mereen laivasta heittää, kun ei ne sieltä omaa elämää enää haittaa, meidän perheen päiväristeilylle varatut retkieväät kun tuli jo syötyä...?
Ihan oikeasti - minä minä minä - miksi niin harva meistä miettii muita ja kantaa huolta kokonaisuuksista?
Eikö löydy muuta tekemistä kuin ihmisten dissaaminen netissä? Minäkin olen hetken täällä, mutta tänään olen kehittänyt muutakin sisältöä elämääni. Sama marina tuntuu jatkuvan päivästä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin järkyttävää, että nykyaikana vielä on nuoria naisia, joilla ei ole mitään kunnianhimoa oman uran suhteen. Naisia tarvitaan työelämässä, päättämässä asioista, ottamassa taloudellista vastuuta itsestään. Tuntuu, että tällaiset naiset ovat pettureita ja pitävät yllä patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Nyt töihin tai uudelleen kouluttautumaan siitä ja vähän äkkiä! Enkä pelleile.
Ei kaikilla ihmisillä ole kunnianhimoa uran suhteen. Tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin. Ei kaikki miehetkään ole urakeskeisiä. Moni mieskin haluasi jäädä kotiin, jos vain joku heidät sinne elättäisi. Ei nämä naiset ole mitään pettureita. Kotiäityidessä on vain se huono puoli, että lapset kasvaa ja lähtevät kotoa. Siinä sitten olet etkä osaa enää mennä töihin, eikä sinua sinne huolitakkaan, koska ei ole työkokemusta ja jos on ammatti ollutkin, et enää osaa tehdä sitä. Ja eläke ei kartu. Ainoa vaihtoehto olisi lähteä opiskelemaan ammatti, että saisi töitä ja siihenkään ei kaikista enää keski-ikäisenä ole.
Aika paljon yksikertaisempaa elämä olisi, jos voisin olla kotona. Kiire aamuisin ja iltapäivisin jäisi pois. Lasten sairastaessa ei joutuisi miettimään, kumman työt ovat tärkeämpiä. Joka päivä olisi merkityksellistä tekemistä. Olisi aikaa kokata rauhassa. Ehtisi nukkua kunnolla. Voisi lukea ja lasten kasvaessa tehdä vapaaehtoistyötä.
Suomessa ei vaan oikein yhden tuloilla maksella lainoja eikä eläkekään kerry.
Lottovoittoa odotellessa teen osa-aikatyötä. Työ on ihan mukavaa sinänsä ja koulutusta vastaavaa.
-akateeminen, lapsia, ei tukiverkkoja arjessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa on kotirouvalla ja työttömällä?
Etkö nyt oikeasti itse keksi?
Kotiäiti ei vie yhteiskunnan rajoja sentin senttiä, päin vastoin antaa työpaikkansa jollekin sitä tarvitsevalle. Työttömät sen sijaan on pohjaton kaivo, johon verovaroja kipataan.
Ei, vaan suurin osa työttömistä on ilman työtä vaikka sitä kyllä haluaisivat. Älä viitsi alentua tuollaiseen ”työttömät ovat pohjaton kaivo ...” - juttuun, se on asiatonta.
Alue: Aihe vapaa
Ai niin, ja piti vielä sanoa, että kotirouvat/äidit jää jotenkin aina huutamaan kiitosta itselleen. Että kun kukaan ei arvosta ja blaa blaa blaa. Samanlaista käytöstä ei ole työssäkäyvillä, vaikka ei kukaan meitäkään ole koko aikaa kiittelemässä.
Oma äitinikin aina nostaa esiin kotiäitivuotensa ( 10 vuotta oli kotona), vaikka kukaan ei häneltä sellaista odottanut tai edellyttänyt. Puhumattakaan siitä, että itse olisin jotenkin eritysesti viihtynyt kotona ilman ikäistäni seuraa. En todellakaan viihtynyt, vaan muistan aina sen kuoliaaksi tylsistymisen tunteen, mikä liittyi niihin pitkiin päiviin äidin kanssa kahdestaan.