Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

n29
18.06.2018 |

Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.

Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.

Kommentit (761)

Vierailija
341/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan tuntisi itseäni miksikään, jos mun ainoasaavutus elämässäni olisi hoitaa lapsia ja tehdä ruokaa ja siivota. Oikeasti, Mä teen jo nyt noi hommat, ja sitten mulla on vielä se ihan oikea urakin.

Lapset on oikein tasapainoisia ja iloisia, saivat pieninä olla pitkään kotona ja myöhemmin päiväkodissa olivat n. 10 pv/kk, kiitos meidän työjärjestelyjen ja isovanhempien, jotka olivat hoitoringissä mukana.

Mutta sitten jos ihan oikeasti katsotaan, niin kukaan ei edes kouluikäisestä, saati aikuisesta ihmisestä enää voi sanoa kuka on kasvanut kotona, kuka ollut päivähoidossa jne. Kyllä ne on ihan erilaiset asiat mitkä lapsen hyvinvointiin vaikuttaa. Siis lähinnä sellaiset, että onko kasvuympäristö henkisesti terve, eli onko vanhemmat mt-ongelmaisia jne.

"ainoa saavutus" mistä sinä tiedät mitä nuo kotiäitidit ovat tehneet ennen kotiäitiyttään?? Itse olen asunut ulkomailla, käynyt armeijan ja ylennyt upseeriksi, opiskellut yliopistossa, elänyt ja matkustellut vaikka kuinka paljon. Mutta joo.. Siivonnut minä olen koko elämäni ja tehnyt ruokaa :,D

Vierailija
342/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö ap sinulle kuulu omalta osaltasi vastuu teidän perheen elatuksesta? Ei hutsi ei kiinnosta ei kelpaa vastaukseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan tuntisi itseäni miksikään, jos mun ainoasaavutus elämässäni olisi hoitaa lapsia ja tehdä ruokaa ja siivota. Oikeasti, Mä teen jo nyt noi hommat, ja sitten mulla on vielä se ihan oikea urakin.

Lapset on oikein tasapainoisia ja iloisia, saivat pieninä olla pitkään kotona ja myöhemmin päiväkodissa olivat n. 10 pv/kk, kiitos meidän työjärjestelyjen ja isovanhempien, jotka olivat hoitoringissä mukana.

Mutta sitten jos ihan oikeasti katsotaan, niin kukaan ei edes kouluikäisestä, saati aikuisesta ihmisestä enää voi sanoa kuka on kasvanut kotona, kuka ollut päivähoidossa jne. Kyllä ne on ihan erilaiset asiat mitkä lapsen hyvinvointiin vaikuttaa. Siis lähinnä sellaiset, että onko kasvuympäristö henkisesti terve, eli onko vanhemmat mt-ongelmaisia jne.

"ainoa saavutus" mistä sinä tiedät mitä nuo kotiäitidit ovat tehneet ennen kotiäitiyttään?? Itse olen asunut ulkomailla, käynyt armeijan ja ylennyt upseeriksi, opiskellut yliopistossa, elänyt ja matkustellut vaikka kuinka paljon. Mutta joo.. Siivonnut minä olen koko elämäni ja tehnyt ruokaa :,D

Oletko myös valmistunut sieltä yliopistosta? Oletko ollut alasi töissä? Jätitkö vakituisen työpaikkasi ryhtyessäsi kotiäidiksi?

Vierailija
344/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan tuntisi itseäni miksikään, jos mun ainoasaavutus elämässäni olisi hoitaa lapsia ja tehdä ruokaa ja siivota. Oikeasti, Mä teen jo nyt noi hommat, ja sitten mulla on vielä se ihan oikea urakin.

Lapset on oikein tasapainoisia ja iloisia, saivat pieninä olla pitkään kotona ja myöhemmin päiväkodissa olivat n. 10 pv/kk, kiitos meidän työjärjestelyjen ja isovanhempien, jotka olivat hoitoringissä mukana.

Mutta sitten jos ihan oikeasti katsotaan, niin kukaan ei edes kouluikäisestä, saati aikuisesta ihmisestä enää voi sanoa kuka on kasvanut kotona, kuka ollut päivähoidossa jne. Kyllä ne on ihan erilaiset asiat mitkä lapsen hyvinvointiin vaikuttaa. Siis lähinnä sellaiset, että onko kasvuympäristö henkisesti terve, eli onko vanhemmat mt-ongelmaisia jne.

"ainoa saavutus" mistä sinä tiedät mitä nuo kotiäitidit ovat tehneet ennen kotiäitiyttään?? Itse olen asunut ulkomailla, käynyt armeijan ja ylennyt upseeriksi, opiskellut yliopistossa, elänyt ja matkustellut vaikka kuinka paljon. Mutta joo.. Siivonnut minä olen koko elämäni ja tehnyt ruokaa :,D

Oletko myös valmistunut sieltä yliopistosta? Oletko ollut alasi töissä? Jätitkö vakituisen työpaikkasi ryhtyessäsi kotiäidiksi?

Kyllä, kyllä ja kyllä. Vaikka nyt vakituista työpaikkaa tai opiskelun saamista päätökseen en pidä erityisenä "saavutuksena elämässä" josta olisin erityisen ylpeä, enemmän arvostan vaikka sitä kokemusta kun asuin ulkomailla.

Vierailija
345/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö ap sinulle kuulu omalta osaltasi vastuu teidän perheen elatuksesta? Ei hutsi ei kiinnosta ei kelpaa vastaukseksi.

No ei tietenkään jos he ovat perheen kesken sopineet että mies hoitaa rahan tuomisen ja ap muita asioita.

Vierailija
346/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

n29 kirjoitti:

Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.

Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.

Ketjussa on aika paljon epäolennaista jankkaamista.

Mutta mielestäni kotiäiti voi olla vain kun lapset ovat pieniä ja se on Ok hyvinkin siihen asti kunnes nuorin on 3 ja sinä saat yjtwiskunnalltakin tukea siihen, että olet lastesi paras hoitaja ja virikkeiden tarjoaja.

Sen jälkeen voit olla kotona kotiäitinä / kotirouvana vain JOS se järjestely sopii sekä sinulle että puolisollesi - JA pystyt siihen miehen tulojen varassa. Tai oman perintösi, jos se on myös miehelle edes semisti Ok (siis ajatuksella ’yhteiset rahat’ ja jos hän kuitenkin maksaa esim elämisen kulut) .

Jos lapsilisien lisäksi haluat yhteiskunnalta mitään tukea, oli se sitten työttömyystuki/tt-tuki/asumistuki/ sossusta apua/leipäjonopusseja/Jouluapua-paketteja niin silloin et ole kotirouva vaan työtön/yhteiskunnan elätti ja silloin sinun tulee kysyä meiltä veronmaksajilta onko se Ok - voin vastata vain omasta puolestani : EI ole.

(Tiedän ettei leipäpuaseja makseta veroivaroista mutta sillä perusteellahan veronkorotuksia perustellaan myös, että ne leipäjonot...)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on niin tiukassa tuo kristillistä perintöä oleva "työ pyhittää ihmisen" ajattelu. Aikainen lintu nappaa madon, työ miehen tiellä pitää jne.

Itse olen onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse rahan takia tehdä töitä. En siis toisin sanoen käy töissä. Kyllä! Mieheni kuitenkin käy töissä. Nämä (köyhät), jotka kommentoivat tähän kotirouvailuun jotain ihmeellistä "miehen lompakolla loisimisesta", eivät taida tietää muusta, kuin omasta raskaasta ja epämiellyttävästä työstä. Mieheni toki tekee työtään rahan takia, siitä maksetaan hyvin. Mutta hän myös pitää työstään. Siis niin paljon, että se on hänen intohimonsa ja hän vapaa-ajallaankin mielellään miettii ja tekee töitään. Hän ei ole työnarkomaani, hän ei tee työtään vain rahan takia, vaan hän pitää siitä. Ei asiantuntijaksi ja koville palkoille oikein muuten pääsekään. Jos siis motivaatio on vain ulkoista (eli ettei oikeasti muutenkin kiinnosta asia). Mieheni ei missään tapauksessa tee töitä mitenkään niska limassa raatamalla, vaan innostuneena ja motivoituneena, aina kiinnostunut aiheesta. Hänen osaamistaan halutaan ostaa, hänen mielipidettä halutaan kuulla, hänen tietojansa arvostetaan.

No kuitenkin, mieheni ei maksa elämääni.

Minulle on ihan sama jos joku työn raskaan raataja ajattelee että laiskottelen kotona. Itse en oikeastaan ajattele mitään heistä. Harmi, että joidenkin elämä on raskasta. Ymmärrän, että heille voi olla tarpeellista oman elämän kestämisen kannalta haukkua muita laiskureiksi ja loisiksi. Kapasiteetti ja resurssit ei riitä ajattelemaan asioita muista kuin omasta lähtökohdasta.

Vierailija
348/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on koti-isä. Minä tienaan ja mies on ollut kotona jo 15 vuotta kohta. Opiskeli jotain harrastukseksi välillä. Lapsia 3.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sirpa Selänne täällä hei vaan moi!

Mielestäni naisen joka tekee lapsia on jäätävä kotiin.

Kannattaa valita mies joka kykenee elättämään perheensä.

Meillä tää on toiminut oikein hyvin.

Harrastaa voi esim hyväntekeväisyyttä ja matkailua:)

Tässä keskustelussa ihmetyttää lähinnä naiset jotka ei ymmärrä, että köyhimys ei pysty elättämään vaimoa ja lapsia.

Työtön ei pääse jenkeissä treffeille kuin ylipainoisen meksikolaisen kanssa

Vierailija
350/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on niin tiukassa tuo kristillistä perintöä oleva "työ pyhittää ihmisen" ajattelu. Aikainen lintu nappaa madon, työ miehen tiellä pitää jne.

Itse olen onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse rahan takia tehdä töitä. En siis toisin sanoen käy töissä. Kyllä! Mieheni kuitenkin käy töissä. Nämä (köyhät), jotka kommentoivat tähän kotirouvailuun jotain ihmeellistä "miehen lompakolla loisimisesta", eivät taida tietää muusta, kuin omasta raskaasta ja epämiellyttävästä työstä. Mieheni toki tekee työtään rahan takia, siitä maksetaan hyvin. Mutta hän myös pitää työstään. Siis niin paljon, että se on hänen intohimonsa ja hän vapaa-ajallaankin mielellään miettii ja tekee töitään. Hän ei ole työnarkomaani, hän ei tee työtään vain rahan takia, vaan hän pitää siitä. Ei asiantuntijaksi ja koville palkoille oikein muuten pääsekään. Jos siis motivaatio on vain ulkoista (eli ettei oikeasti muutenkin kiinnosta asia). Mieheni ei missään tapauksessa tee töitä mitenkään niska limassa raatamalla, vaan innostuneena ja motivoituneena, aina kiinnostunut aiheesta. Hänen osaamistaan halutaan ostaa, hänen mielipidettä halutaan kuulla, hänen tietojansa arvostetaan.

No kuitenkin, mieheni ei maksa elämääni.

Minulle on ihan sama jos joku työn raskaan raataja ajattelee että laiskottelen kotona. Itse en oikeastaan ajattele mitään heistä. Harmi, että joidenkin elämä on raskasta. Ymmärrän, että heille voi olla tarpeellista oman elämän kestämisen kannalta haukkua muita laiskureiksi ja loisiksi. Kapasiteetti ja resurssit ei riitä ajattelemaan asioita muista kuin omasta lähtökohdasta.

Kaikki ei oo voittaneet geeni lotossa..kiitos kuitenkin empaattisesta kirjoituksestasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en ikinä ikinä IKINÄ ryhtyisi kotirouvaksi, tai suosittelisi sitä kenellekään. Onneksi lapsetkin on poikia, eli ei tarvitse pelätä, että oma tytär tekisi niin typerän valinnan.

Syy tälle on se, että mä en tunne tai tiedä käytännössä yhtään onnellisesti päättynyttä kotirouvatarinaa. Useimmissa tapauksissa mies kyllästyy siinä keski-iän kynnyksellä viimeistään siihen pölyttyneeseen kotifrouvaansa, löytää älyllisesti haastavampaa/nuorempaa seuraa, ja siinä sitten kotirouva ihmettelee miten tässä nyt näin kävikään. Ja ihan helvetin katkerana.

Muutaman tiedän, joissa miehellä on alkanut iso pyörä heittää vähän pahemmin, ja perheidyllistä on muodostunut perhehelvetti. Mutta siinä missä työssäkäyvä nainen on aika vapaa eroamaan, varsinkin kouluttautumaton ja joka tapauksessa vailla säännöllisiä tuloja oleva nainen on ollut yleensä vielä useamman vuoden täysin kiinni siellä perhehelvetissä, kunnes on saanut raavittua kasaan sen lähäri-tutkinnon, jolla on päässyt ponnistamaan pois.

Ja sitten on suvussa niitäkin, jotka ovat olleet rikkaissa naimisissa koko ikänsä, ja elelleen miehen rinnalla paistatellen. Joskus mietin, että mahtaako mummini olla kateellinen siskolleen, joka asui upeassa talossa rikkaan miehen rinnalla, kun mummin oma liitto kariutui jo vuosikymmeniä aiemmin ( mummi jätti juopon miehensä), ja mummi aina eleli suht pienillä tuloilla.

Mutta sitten sen siskonsa mies kuoli, ja eihän se(kään) elämänsä kotirouvuudelle omistanut ihminen osannut enää elää ollenkaan omaa elämäänsä. Viimeiset 15 vuotta elämästään vaan haikaili menneitä, kun oma mummi porskutti menemään kuten aina.

Nämä esimerkit ovat mulle opettaneet sen, että AINA pitää olla jotain aidosti omaa. LApset tai mies eivät sitä ole, ne menettää lopulta aina. Aina pitää vaalia sitä omaa minuutta, pitää siitä huolta, rakentaa omaa persoonaa ja pitää omista sosiaalisista suhteista huolta. Tai lopulta käy huonosti. Aina.

Kotirouvana viimeiset kymmenen vuotta ollut toteaa tähän meidän mummojen sukupolven olleen aika erilainen kuin äitiemme, saati meidän. Myös minä tunnen mummoikäisiä, jotka ovat pihalla miehensä kuoltua. Mutta na miehetpä vasta pihalla ovatkin vaimon kuoltua. Tämä on muuten ihan tutkittu juttu.

Äitini sukupolvesta tiedän useamman kotiäidin, jolta on mies kuollut ja joilla menee oikein hyvin. Ovat aktiivisia, hyvissä varoissa ja oma elämä on kunnossa. Yhdellä on jo kolmas mies enkä hetkeäkään epäilisi, pärjäisikö hän, jos tämäkin kuolisi.

Tyhmää ei pelasta mikään. Tottakai kotiäidillä pitää olla talous turvattu ja oma elämä hanskassa. Asiansa pitää osata hoitaa eikä perheessään kannata roikkua. Ainakin minulla on vilkas harrastus-ja sosiaalinen elämä. Kuten sanottua, en jää myöskään tyhjän päälle, jos mies menehtyy tai haluaa erota.

Vierailija
352/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotiäityidestä on kolmen vuoden kokemus ja se on hyvä.

Kotirouvaksi jäämisestä ei ole.

Ikinä en uskaltaisi, vaikka kotihiiri olenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rikas mies voi ottaa kotirouvan

Reiluuden nimissä maksaa sille eläkevakuutuksen:)

Tämä ketju ei ole YYHOO äitien katkeruuden purkautumisketju

Onnellinen kotirouva

Vierailija
354/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rikas mies voi ottaa kotirouvan

Reiluuden nimissä maksaa sille eläkevakuutuksen:)

Tämä ketju ei ole YYHOO äitien katkeruuden purkautumisketju

Onnellinen kotirouva

Juuri näin!

Toinen onnellinen kotirouva, joka on osannut pitää asioistaan huolta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikas mies voi ottaa kotirouvan

Reiluuden nimissä maksaa sille eläkevakuutuksen:)

Tämä ketju ei ole YYHOO äitien katkeruuden purkautumisketju

Onnellinen kotirouva

Juuri näin!

Toinen onnellinen kotirouva, joka on osannut pitää asioistaan huolta.

Onko tää taas se trolli ,joka vastailee itsellen?

Mene pois

Vierailija
356/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

n29 kirjoitti:

Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.

Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.

Ketjussa on aika paljon epäolennaista jankkaamista.

Mutta mielestäni kotiäiti voi olla vain kun lapset ovat pieniä ja se on Ok hyvinkin siihen asti kunnes nuorin on 3 ja sinä saat yjtwiskunnalltakin tukea siihen, että olet lastesi paras hoitaja ja virikkeiden tarjoaja.

Sen jälkeen voit olla kotona kotiäitinä / kotirouvana vain JOS se järjestely sopii sekä sinulle että puolisollesi - JA pystyt siihen miehen tulojen varassa. Tai oman perintösi, jos se on myös miehelle edes semisti Ok (siis ajatuksella ’yhteiset rahat’ ja jos hän kuitenkin maksaa esim elämisen kulut) .

Jos lapsilisien lisäksi haluat yhteiskunnalta mitään tukea, oli se sitten työttömyystuki/tt-tuki/asumistuki/ sossusta apua/leipäjonopusseja/Jouluapua-paketteja niin silloin et ole kotirouva vaan työtön/yhteiskunnan elätti ja silloin sinun tulee kysyä meiltä veronmaksajilta onko se Ok - voin vastata vain omasta puolestani : EI ole.

(Tiedän ettei leipäpuaseja makseta veroivaroista mutta sillä perusteellahan veronkorotuksia perustellaan myös, että ne leipäjonot...)

Taivas miten tiukkapipoisia kukkahattutätejä täällä onkaan eikä varmaan edes iällä pilattuja. Minä en ainakaan kysele yhtään keltään perheeni ulkopuoliselta,miten haluan tämän elämäni elää. Sitä saa elää varsin vapaasti, kun ei ole toisten ihmisten orja eli anelemassa muilta hyväksyntää ja kunniaa. Jos yhteiskunta antaa tukia, ne otetaan pois, jos tarve vaatii. Jos puoliso antaa makaa sohvalla, niin OK, jos sen valitsee. Onneksi täällä ei sentään kaikki juokse rahan perässä ja hamua jatkuvasti sitä lisää, että pystyisi kuvitelmissaan muka olemaan jotain muiden silmissä. Hautakiveennekö te raapustatte sen kuinka ahkeroitte otsanne hiessä työnantajallenne, joka sitten potkaisi teidät pellolle juuri, kun kuvittelette jotain olevanne? Haha, tosi ihailtavaa elämää!

Vierailija
357/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

n29 kirjoitti:

Löytyykö vielä joku, joka olisi tähän maailman aikaan uskaltanut tehdä kyseisen ratkaisun? 😏 Itse olen täysin kyllästynyt ja leipääntynyt työhöni (hoitoala). Olen koittanut keksiä mikä olisi se oma juttu työrintamalla (en ole keksinyt), hakenut kouluihin (en ole päässyt), vaihtanut hieman työnkuvaa ja lyhentänyt työpäivää (ei auttanut sekään motivoitumaan). Omien lasten kanssa olisin mieluusti kotona. He on jo 3v ja 6v, olisi ihanaa olla kotona kun esikoinenkin menee vuoden päästä kouluun ja hänelle tulee lyhyet päivät. Se on ainoa asia mistä löydän merkitystä; koti ja lapset ja avioliitto. Olen joo varmaan nykyajan mittakaavassa kummajainen.

Mutta miten te muut kotiäidit päädyitte ratkaisuunne? Kuinka monta lasta? Millaiset tulot? Miten olette varautuneet esim. eläkettä varten? Kaikki kokemukset kiinnostaa.

Ketjussa on aika paljon epäolennaista jankkaamista.

Mutta mielestäni kotiäiti voi olla vain kun lapset ovat pieniä ja se on Ok hyvinkin siihen asti kunnes nuorin on 3 ja sinä saat yjtwiskunnalltakin tukea siihen, että olet lastesi paras hoitaja ja virikkeiden tarjoaja.

Sen jälkeen voit olla kotona kotiäitinä / kotirouvana vain JOS se järjestely sopii sekä sinulle että puolisollesi - JA pystyt siihen miehen tulojen varassa. Tai oman perintösi, jos se on myös miehelle edes semisti Ok (siis ajatuksella ’yhteiset rahat’ ja jos hän kuitenkin maksaa esim elämisen kulut) .

Jos lapsilisien lisäksi haluat yhteiskunnalta mitään tukea, oli se sitten työttömyystuki/tt-tuki/asumistuki/ sossusta apua/leipäjonopusseja/Jouluapua-paketteja niin silloin et ole kotirouva vaan työtön/yhteiskunnan elätti ja silloin sinun tulee kysyä meiltä veronmaksajilta onko se Ok - voin vastata vain omasta puolestani : EI ole.

(Tiedän ettei leipäpuaseja makseta veroivaroista mutta sillä perusteellahan veronkorotuksia perustellaan myös, että ne leipäjonot...)

Taivas miten tiukkapipoisia kukkahattutätejä täällä onkaan eikä varmaan edes iällä pilattuja. Minä en ainakaan kysele yhtään keltään perheeni ulkopuoliselta,miten haluan tämän elämäni elää. Sitä saa elää varsin vapaasti, kun ei ole toisten ihmisten orja eli anelemassa muilta hyväksyntää ja kunniaa. Jos yhteiskunta antaa tukia, ne otetaan pois, jos tarve vaatii. Jos puoliso antaa makaa sohvalla, niin OK, jos sen valitsee. Onneksi täällä ei sentään kaikki juokse rahan perässä ja hamua jatkuvasti sitä lisää, että pystyisi kuvitelmissaan muka olemaan jotain muiden silmissä. Hautakiveennekö te raapustatte sen kuinka ahkeroitte otsanne hiessä työnantajallenne, joka sitten potkaisi teidät pellolle juuri, kun kuvittelette jotain olevanne? Haha, tosi ihailtavaa elämää!

Taivas itsellesi :) moneksi on haukuttu muttei koskaan vielä tiukkapipoiseksi eikä kukkahattutädiksi, mutta oikeassa olet, en ole vielä iällä pilattu, vasta 50 eli aivan parhaassa iässä 😂

Minusta on tärkeää, että terveet ihmiset pitävät itse itsestään huolta, jotta pystymme pitämään huolta niistä, jotka aidosti heikkoina tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja apua. Siksi minusta on moraalitonta maata kotona ’kun mikään työ ei kiinnosta’ ja nostaa yhteiskunnan tukia. Tukirahoja ei ole määrättömästi ja minusta ne nyt vaan pitäisi kohdentaa niin, että jokainen, heikkokin, saa lääkkeensä ja leikkauksensa ja jopa riittävästi ruokaa, jos ei niitä konkreettisesti pysty itse ansaitsemaan. Nythän niitä leikkauksia joudutaan tekemään nimenomaan kaikkein heikoimmilta, koska on aivan liikaa ’mut mullakin on oikeus vaan olla ja nostaa tukia koska olen ansainnut sen syntymällä Suomeen’-ihmisiä.

Ei mulla muuta :) aurinkoa vaan päivääsi.

Vierailija
358/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikas mies voi ottaa kotirouvan

Reiluuden nimissä maksaa sille eläkevakuutuksen:)

Tämä ketju ei ole YYHOO äitien katkeruuden purkautumisketju

Onnellinen kotirouva

Juuri näin!

Toinen onnellinen kotirouva, joka on osannut pitää asioistaan huolta.

Onko tää taas se trolli ,joka vastailee itsellen?

Mene pois

En ole. Onko vaikea uskoa, että kotirouvia on enemmänkin? Minäkin tunnen monta ja meillä kaikilla on hyvin asiat.

Vierailija
359/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kotiäiti, ollut jo 9 vuotta enkä ole menossa töihin. Aivojumppaa saan sijoittamalla meidän säästöjä, ekonomiaa kiinnostaisi opiskellakin. Ehkä kun lapset on isompia. Lisäksi suunnittelen tulevia reissuja, matkustellaan kaikki lomat neljän lapsen kanssa, kierrellään kesäisin autolla

ympäri Eurooppaa ja talvisin joku

kaukomatka.

Ollaan onnekkaita, koska miehellä on menestyvä yritys. Opiskelijoina jo tavattiin enkä olisi voinut uneksiakaan tällaisesta elämästä. Työntekoa en kyllä kaipaa, se uuvutti ainakin minut täysin eikä voimia meinannut riittää enää lasten asioille ja olin väsynyt ja kiukkuinen.

Tulevaisuus on turvattu, koska rahaa tulee paljon enemmän kuin käytetään. Ei pröystäillä eikä tuhlailla, paitsi siihen matkusteluun. Eletään ihan tavallista elämää.

Vierailija
360/761 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en ikinä ikinä IKINÄ ryhtyisi kotirouvaksi, tai suosittelisi sitä kenellekään. Onneksi lapsetkin on poikia, eli ei tarvitse pelätä, että oma tytär tekisi niin typerän valinnan.

Syy tälle on se, että mä en tunne tai tiedä käytännössä yhtään onnellisesti päättynyttä kotirouvatarinaa. Useimmissa tapauksissa mies kyllästyy siinä keski-iän kynnyksellä viimeistään siihen pölyttyneeseen kotifrouvaansa, löytää älyllisesti haastavampaa/nuorempaa seuraa, ja siinä sitten kotirouva ihmettelee miten tässä nyt näin kävikään. Ja ihan helvetin katkerana.

Muutaman tiedän, joissa miehellä on alkanut iso pyörä heittää vähän pahemmin, ja perheidyllistä on muodostunut perhehelvetti. Mutta siinä missä työssäkäyvä nainen on aika vapaa eroamaan, varsinkin kouluttautumaton ja joka tapauksessa vailla säännöllisiä tuloja oleva nainen on ollut yleensä vielä useamman vuoden täysin kiinni siellä perhehelvetissä, kunnes on saanut raavittua kasaan sen lähäri-tutkinnon, jolla on päässyt ponnistamaan pois.

Ja sitten on suvussa niitäkin, jotka ovat olleet rikkaissa naimisissa koko ikänsä, ja elelleen miehen rinnalla paistatellen. Joskus mietin, että mahtaako mummini olla kateellinen siskolleen, joka asui upeassa talossa rikkaan miehen rinnalla, kun mummin oma liitto kariutui jo vuosikymmeniä aiemmin ( mummi jätti juopon miehensä), ja mummi aina eleli suht pienillä tuloilla.

Mutta sitten sen siskonsa mies kuoli, ja eihän se(kään) elämänsä kotirouvuudelle omistanut ihminen osannut enää elää ollenkaan omaa elämäänsä. Viimeiset 15 vuotta elämästään vaan haikaili menneitä, kun oma mummi porskutti menemään kuten aina.

Nämä esimerkit ovat mulle opettaneet sen, että AINA pitää olla jotain aidosti omaa. LApset tai mies eivät sitä ole, ne menettää lopulta aina. Aina pitää vaalia sitä omaa minuutta, pitää siitä huolta, rakentaa omaa persoonaa ja pitää omista sosiaalisista suhteista huolta. Tai lopulta käy huonosti. Aina.

Tässä tuli aidosti katkeraa tilitystä 😂. Miksi kotirouvalla ei voi olla mitään omaa? Minulla ainakin on, ja paljonkin, ja vaikka mitä. On oma suku, ystäviä, on oma syntymäkoti, puolison suku ja koti, ja omia kotejakin on vaikka missä. Kotirouvana omistan myös kiinteää omaisuutta, metsiä ja maita. Mihin ihmeeseen naisen persoona katoaa kotirouvana ollessa? Minusta ainakin tuntuu, että koko ikäni olen ollut oma persoonani, niin aikoinaan työelämässä, ja sitten kotirouvana. Nämä edellä olevassa kirjoituksessa olevat asiat ovat ihan hulluja väittämiä, mutta sitähän se katkeruus ja kateus saa aikaan. Se on aina koskettavaa ja surullista, jos jollekin läheiselle käy elämässä huonosti, mutta sellaista se elämä on. Itse kotirouvana olen saanut olla onnekas monilla tavoin. On rakastava puoliso, on terveyttä, talousasiat ovat hyvällä mallilla. Minulle riittää kun kummankin suku ja ystävät arvostaa, välittää ja rakastaa. Se riittää minulle, ja tuntemattomien ulkopuolisten mielipiteillä ei ole merkitystä, mutta arkisissa kohtaamisissa vieraiden kanssa voi tulla myös arvostuksen tunteita. Itse kotirouvana arvostan kaupan kassoja, pankkihenkilöitä, virastoissa työskenteleviä, pihatyöntekijöitä, siivoojia jne., joita mahdollisesti tapaa päivittäin asioita hoitaessaan ja itsekin olen saanut kotirouvana arvostusta kohtaamiltani tuntemattomilta ihmisiltä. Johan sananlaskukin sanoo, että "Tunne oma arvosi, ja anna arvo toisellekin".