Lue keskustelun säännöt.
Mies lähti eilen työkeikalle ja soitin hänen eksälleen hakemaan lapsensa pois meiltä - nyt mies raivoaa minulle
17.06.2018 |
Miehen eksä soitti perjantaina, että voisiko isä ottaa lapset tänä viikonloppuna. Isä suostui kysymättä minulta, ja ilmoitin tiukasti, etten sitten vahdi lapsia koska lauantaina ja sunnuntaina miehellä oli iltavuorot. Siitä huolimatta muksut olivat pihassa kuudelta illalla ja mies lähti sinne töihinsa lauantaina hyvissä ajoin. Mikään puhe ei mennyt perille, joten soitin eksälleen että hakee nyt lapsensa takaisin, koska en ehdi itse olemaan lapsenlikkana.
Eks haki hiukan ihmetellen lapset ja sadatteli minulle kiireitään, mutta nyt mies raivoaa kun ei saa tavata lapsiaan. En silti sulata miehen käytöstä, että hän ottaa lapset ja olettaa että joku muu hoitaa.
Kommentit (226)
Vierailija kirjoitti:
Niin, kuka enää nykyään ajattelee lapsen parasta näissä uusperhekuvioissa. Ideaalitilannehan on se, että kun lapsi on äidillään, niin äiti hoitaa ja leikittää ja kun isällään , niin isä. Mutta kun se ei näytä todellisessa elämässä menevän niin kuin harvoin. Otetaan se lapsia omaava kumppani, eikä mietitä hetken vertaa mitään pelisääntöjä. Sitten kun sattuu molemmat eronneet vanhemmat ajattelemaan lapsen parasta ja omina sovittuina hoitopäivinään/viikkoinaan keskittyvät nimenomaan siihen omaan jälkikasvuun ja sen hyvinvointiin, niin sitten tulee mukaan mököttävä uusi kumppani, joka ei hyväksykään sitä, että hoitovuorolla se lapsi menee sen uuden puolison ohi. Se on aivan totta, että ihminen joka on niitä lapsia hankkinut on myös velvollinen ihan itse ne hoitamaan, mutta sitten kun on tällainen vanhempi,joka todella niin tekee, niin niiden uusien puolisoiden on aivan turha marista siitä, että kumppani keskittyy vain lapsiin silloin kun lapset ovat hänellä. Tärkeintä on se, että sillä lapsella on erotilanteessa kaksi rakastavaa kotia, eikä niin, että on heittopussina.
Noin sen pitäisi olla, mutta tosielämässä fakta on se, että jos sinä eroat, niin sinä myös rikot niin kodin kuin vanhenmuuden. Vaikka lapsella olisi ne kaksi rakastavaa kotia, niin silti se vanhemmuus häiriintyy vähintään toisessa kodissa.
Olen itsekin eronnut. Ihmettelen syvästi, miksi ihmiset eroavat (tietysti on oikeitakin syitä) eivätkä muuta omaa elämäänsä avioliiton sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä seurustelin miehen kanssa, joka 5 vuotias tytär. Lapsi oli hankala ja hyvin mustasukkainen isästään. Irvisteli mulle isänsä selän takana.
Suunniteltiin miehen kanssa pitkää viikonloppureissua. Hotelli varattiin, maksoin oman puoleni kustannuksista. Ja hups, lapsikin näköjään istui takapenkillä. Kiukutteli koko ajomatkan, ei edes puhunut mulle mitään. Perillä hotellissa mies lähti kuntosalille ja uimaan pitkän ajomatkan takia ja mut jätettiin kiukuttelevan kersan kanssa kahdestaan. Romanttinen illallinenkin vaihtui kersan kitinän kuuntelemiseen. Mies hoiti viikonlopun aikana bisneksiään paljon läppärillä ja phelimessa, mulle sanoi, että menkää te tytöt vaikka tonne leikkipuistoon yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kuka enää nykyään ajattelee lapsen parasta näissä uusperhekuvioissa. Ideaalitilannehan on se, että kun lapsi on äidillään, niin äiti hoitaa ja leikittää ja kun isällään , niin isä. Mutta kun se ei näytä todellisessa elämässä menevän niin kuin harvoin. Otetaan se lapsia omaava kumppani, eikä mietitä hetken vertaa mitään pelisääntöjä. Sitten kun sattuu molemmat eronneet vanhemmat ajattelemaan lapsen parasta ja omina sovittuina hoitopäivinään/viikkoinaan keskittyvät nimenomaan siihen omaan jälkikasvuun ja sen hyvinvointiin, niin sitten tulee mukaan mököttävä uusi kumppani, joka ei hyväksykään sitä, että hoitovuorolla se lapsi menee sen uuden puolison ohi. Se on aivan totta, että ihminen joka on niitä lapsia hankkinut on myös velvollinen ihan itse ne hoitamaan, mutta sitten kun on tällainen vanhempi,joka todella niin tekee, niin niiden uusien puolisoiden on aivan turha marista siitä, että kumppani keskittyy vain lapsiin silloin kun lapset ovat hänellä. Tärkeintä on se, että sillä lapsella on erotilanteessa kaksi rakastavaa kotia, eikä niin, että on heittopussina.
Noin sen pitäisi olla, mutta tosielämässä fakta on se, että jos sinä eroat, niin sinä myös rikot niin kodin kuin vanhenmuuden. Vaikka lapsella olisi ne kaksi rakastavaa kotia, niin silti se vanhemmuus häiriintyy vähintään toisessa kodissa.
Olen itsekin eronnut. Ihmettelen syvästi, miksi ihmiset eroavat (tietysti on oikeitakin syitä) eivätkä muuta omaa elämäänsä avioliiton sisällä.
Niinpä! Mutta kun MINUN on saatava elää täysillä ja kokea kaikki. Jos MINÄ olen nyt ollut onneton kaksi kuukautta, niin parempihan se on lapsillenikin, että erotaan. MULLA on vaan yksi elämä ja se saatava mennä täysillä.
Kai ne lapset nyt siinä pärjää... eikö niin, pärjäättehän te... kai te pärjäätte... muuten äiti/isä ei kestä...
Ja mitäköhän ne lapset tuossa tilanteessa voi. Muuta kuin olla lojaaleja ja uhrautua uskottelemaan vanhemmilleen, että vanhemmissa ei ole mitään vikaa. Eikä se ero haitannut tietenkään. Vaan kaikki vikahan on siinä lapsessa itsessään, kun se masentuu tai ei jaksa keskittyä tms. Tai perimässä. Tai koulussa. Tai siinä toisessa isäpuolessa. Tai...
Vierailija kirjoitti:
Minä olem sitä mieltä, että uusperheen tuhoaa useinmiten se, että mies ei kanna vastuutaan. Hän tyrrkkää lapsensa uuden puolison hoidettavaksi. Ja siitä seuraa vain ongelmia.
Ap - oikein teit.
Eiköhän sen ekankin perheen aika usein ole tuhonnut se, ettei mies ole kantanut vastuutaan. Ja mihin se siitä muuttuisi?
Mitä tälle pariskunnalle mahtaa kuulua?
Niin, kuka enää nykyään ajattelee lapsen parasta näissä uusperhekuvioissa. Ideaalitilannehan on se, että kun lapsi on äidillään, niin äiti hoitaa ja leikittää ja kun isällään , niin isä. Mutta kun se ei näytä todellisessa elämässä menevän niin kuin harvoin. Otetaan se lapsia omaava kumppani, eikä mietitä hetken vertaa mitään pelisääntöjä. Sitten kun sattuu molemmat eronneet vanhemmat ajattelemaan lapsen parasta ja omina sovittuina hoitopäivinään/viikkoinaan keskittyvät nimenomaan siihen omaan jälkikasvuun ja sen hyvinvointiin, niin sitten tulee mukaan mököttävä uusi kumppani, joka ei hyväksykään sitä, että hoitovuorolla se lapsi menee sen uuden puolison ohi. Se on aivan totta, että ihminen joka on niitä lapsia hankkinut on myös velvollinen ihan itse ne hoitamaan, mutta sitten kun on tällainen vanhempi,joka todella niin tekee, niin niiden uusien puolisoiden on aivan turha marista siitä, että kumppani keskittyy vain lapsiin silloin kun lapset ovat hänellä. Tärkeintä on se, että sillä lapsella on erotilanteessa kaksi rakastavaa kotia, eikä niin, että on heittopussina.