Nancy-kirjan lukeneet/hänestä tietävät

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Minun mielikuvani taas on ihan päinvastainen. Koko perheen elämä pyöri Nancyn ympärillä, häntä hoidettiin, ymmärrettiin, maksettiin milloin mihinkin... Kahden muun lapsen kustannuksella. Jos joku perheessä ei saanut rakkautta, niin Nancyn sisarukset.

John Lydon aka Johnny Rotten kertoi katuvansa lopun ikäänsä sitä että esitteli Sidin Nancylle. Hänen näkemyksensä mukaan Sid oli pelkkä heikkotahtoinen lahopää, jonka manipuloiva Nancy kietoi valtaansa ja käytännössä sysäsi kohti tuhoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Minun mielikuvani taas on ihan päinvastainen. Koko perheen elämä pyöri Nancyn ympärillä, häntä hoidettiin, ymmärrettiin, maksettiin milloin mihinkin... Kahden muun lapsen kustannuksella. Jos joku perheessä ei saanut rakkautta, niin Nancyn sisarukset.

Olen täysin samaa mieltä. 

Luin kirjan hiljattain uudelleen kahden lapsen äitinä, ja täytyy sanoa että aika kovasti osoittaisin sormella perheen ja nimenomaan äidin suuntaan. (isät nyt eivät 50-luvulla paljon virheitä tehneet, kun eivät tehneet muutakaan)

Varhainen vuorovaikutus oli ihan päin mäntyä. Äitiä kiinnosti kaikki muu paitsi vauva. Vauva itki, heti hakemaan lääkäriltä aikuisten unilääkkeitä. Ai ei toimi, no lisätään annostusta. Nancy oli vauvasta saakka huumattu.

Elämänsä onnellisinta aikaa hän eli siinä yhdessä laitoksessa, missä oli jämäkät sijaisvanhemmat ja psyykenlääkkeiden täyskielto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Skitsofrenia.

Tämä minullekin tuli mieleen. Äitinsä kirjoittaa, että häneen sopi hyvin runo " Kun tyttö oli kiltti, hän oli todella kiltti, mutta, kun hän oli tuhma, hän oli aivan hirmuinen" tai jotain sinne päin.

Tällä ei ole mitään tekemistä skitsofrenian kanssa, skitsofrenia on psykoosisairaus jossa sitä sairastavalla on aistiharhoja. Sopii enemmänkin epävakaaseen persoonallisuuteen.

No ei tietenkään noin yksiyhteen olekaan. Skitsofrenian oireet kyllä silti sopivat Nancyn tekemisiin.

Ihan mielenkiinnosta, mitkä oireet mielestäsi?

Esim. todellisuuden tajun ja toimintakyvyn heikkeneminen. Omassa lähipiirissäni on skitsofreenikko.

Mä en nyt erityisesti muista, että Nancylla olisi ainakaan kirjan perusteella todellisuudentaju kauheasti heikentynyt. Vai muistatko jotain erityisiä esimerkkejä kirjasta?

No näin me tulkitsemme asioita eri tavoin. Esim. se, että halusi hakata vasaralla rakastamansa äidin kuoliaaksi kertoo kyllä mielestäni todellisuuden tajun heikkenemisestä.

Mielestäni kyllä tuo ei ole esimerkki todellisuudentajun heikentymisestä. Todellisuudentajun heikentyminen voisi olla sitä, ettei (tuossa tapauksessa) esim. ymmärrä kuoleman merkitystä tai uskoo kuoleman esim. vapahtavan tai jotain sellaista.

Okei. Kuten jo sanoinkin, niin meillä ihmisillä on erilaisia tulkintoja. Ja uskon, että varmasti olet hyvin perillä skitsofreniasta sinäkin.

Ihan ulkopuolisena uutena vastaajana sanon myös, että Nancy sairasti skitsofreniaa. Sitä tautia ei vielä 60 luvulla oltu tutkittu kuin ihan päällisin puolin ja tautihan tunnettiin tuolloin jakomielitautina. Oireet viittaa vahvasti siihen. Ei skitsofreniaa sairastavilla ole vain tiettyjä oppikirjan mukaisia oireita, vaan se voi oireilla muullakin tavoin. Nancyn tapaus oli kyllä aika selkeä.

Pitää myös muistaa, että samalla ihmisellä voi olla useita erilaisia mt-häiriöitä ja diagnooseja. Skitsofrenia ei sulje pois persoonallisuushäiriötä ja päinvastoin, eikä myöskään muita sairauksia.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Minun mielikuvani taas on ihan päinvastainen. Koko perheen elämä pyöri Nancyn ympärillä, häntä hoidettiin, ymmärrettiin, maksettiin milloin mihinkin... Kahden muun lapsen kustannuksella. Jos joku perheessä ei saanut rakkautta, niin Nancyn sisarukset.

Olen täysin samaa mieltä. 

Ja Nancylta siedettiin kaikki mahdollinen, kun taas kahden nuoremman piti ymmärtää käyttäytyä jopa ikäistään kypsemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Minun mielikuvani taas on ihan päinvastainen. Koko perheen elämä pyöri Nancyn ympärillä, häntä hoidettiin, ymmärrettiin, maksettiin milloin mihinkin... Kahden muun lapsen kustannuksella. Jos joku perheessä ei saanut rakkautta, niin Nancyn sisarukset.

Minä taas mietin, eikö heillä oikeasti ollut mitään järjellisiä ehkäisykeinoja. Lapsia tuli vähän väliä, ja koko ajan äiti vain valitti miten olisi halunnut opiskella tai perustaa firman tai milloin mitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan hiljattain uudelleen kahden lapsen äitinä, ja täytyy sanoa että aika kovasti osoittaisin sormella perheen ja nimenomaan äidin suuntaan. (isät nyt eivät 50-luvulla paljon virheitä tehneet, kun eivät tehneet muutakaan)

Varhainen vuorovaikutus oli ihan päin mäntyä. Äitiä kiinnosti kaikki muu paitsi vauva. Vauva itki, heti hakemaan lääkäriltä aikuisten unilääkkeitä. Ai ei toimi, no lisätään annostusta. Nancy oli vauvasta saakka huumattu.

Elämänsä onnellisinta aikaa hän eli siinä yhdessä laitoksessa, missä oli jämäkät sijaisvanhemmat ja psyykenlääkkeiden täyskielto.

Mä muistan, kun luin kirjan ekaa ja tokaa kertaa. Lukukertojen välissä olin saanut pikkuveljen. Jo silloin ihmettelin, että ei se Nancy nyt NIIIIN poikkeavalta kuulosta... No, hän oli ehkä suuritarpeinen lapsi (ja todennäköistä on, että hänellä oli jotain neurologista poikkeamaa), mutta monet esimerkeistä kuulostivat aika normaalilta vauvan/taaperon menolta... Tuo aika oli varmasti sellaista, että oli olemassa vahva kotirouvaidylli ja tietty kaava, jolla lapset pitäisi hoitaa, eikä Nancy sitten tarpeineen sopinut siihen ollenkaan.

Itse en kyllä löydä Nancystä mitään sympaattista. Hän oli juuri sitä ihmistyyppiä, joka nauttii draamasta, tuhoaa toiminnallaan kaikki läheisensä eikä osaa tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Nämä ihmiset etsivät lopulta yleensä jonkin toisen epävakaan puolisokseen ja se on molempien tuho. Niin kuin tässäkin tapauksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Juuri näin. Nancy oli äidille häiriötekijä vauvasta saakka, kun häiritsi tämän elämää itkullaan. Nancy myös järkytti pahasti äidin konservatiivista ja keskiluokkaista arvomaailmaa. Ainakin osittain Nancyn käytös oli varmasti silkkaa äitikapinaa.

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Samoin minä myöskin sympatiseerasin Nancya ja surin hänen kohtaloaan, vaikka olin luokan kiltein ja lapsellisin hissukkanörttityttö.

T. Se kirjan 10-vuotiaana lukenut (luin sen toisenkin kerran joskus teininä ja kirpaisi sen lukeminen silloinkin)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Minun mielikuvani taas on ihan päinvastainen. Koko perheen elämä pyöri Nancyn ympärillä, häntä hoidettiin, ymmärrettiin, maksettiin milloin mihinkin... Kahden muun lapsen kustannuksella. Jos joku perheessä ei saanut rakkautta, niin Nancyn sisarukset.

Olen täysin samaa mieltä. 

Osittain samaa, osittain eri mieltä. Rajoja ei ainakaan osattu laittaa eikä äiti nähnyt omaa vastuutaan. Ehkä Nancysta kasvoi narsisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Juuri näin. Nancy oli äidille häiriötekijä vauvasta saakka, kun häiritsi tämän elämää itkullaan. Nancy myös järkytti pahasti äidin konservatiivista ja keskiluokkaista arvomaailmaa. Ainakin osittain Nancyn käytös oli varmasti silkkaa äitikapinaa.

Välillä meni kaikessa surullisuudessaan melkein koomiselle puolelle, kun äiti esitti aihetodisteita, kuinka Nancy oli jo pienestä saakka menetetty tapaus. Mammatreffeilläkin Deborah-paran piti juosta toivottoman taaperonsa perässä, kin toiset taaperotytöt tekivät nätisti hiekkakakkuja ja antoivat mammojen juoruta.

En tiedä olenko ainoa, mutta jotenkin äidin tavasta esittää asiat "tyttäreni tuhosi elämäni, avioliittoni jne" tuli mulle jonkinmoiset narsistivibat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Samoin minä myöskin sympatiseerasin Nancya ja surin hänen kohtaloaan, vaikka olin luokan kiltein ja lapsellisin hissukkanörttityttö.

T. Se kirjan 10-vuotiaana lukenut (luin sen toisenkin kerran joskus teininä ja kirpaisi sen lukeminen silloinkin)

Samat kokemukset itselläkin, näin Nancyn uhrina, jota symppasin. Sittemmin jouduin tekemisiin tällaisen ihmisen kanssa elävässä elämässä ja voi veljet että mielipide muuttui toiseen suuntaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Minun mielikuvani taas on ihan päinvastainen. Koko perheen elämä pyöri Nancyn ympärillä, häntä hoidettiin, ymmärrettiin, maksettiin milloin mihinkin... Kahden muun lapsen kustannuksella. Jos joku perheessä ei saanut rakkautta, niin Nancyn sisarukset.

Kyllä pyöri, mutta ei minusta siinä pyörimisessä rakkaus välittynyt, vaan nimenomaan ongelmanratkaisu tyyliin mitä vaan mömmöä, kunhan saadaan kakara hiljaiseksi. Ja koska Nancy ilmeisistä ongelmistaan huolimatta todellakin vaikutti myös älykkäältä, hän tietysti otti kaiken huomion ja niin paljon kuin sitä sai.

Eli kyllä, kuten monessa ongelmaperheessä, muut lapset kärsivät yhden ongelmista, joista monetkin olisivat (HUOM EHKÄ) voineet selvitä tai vähintään hieman parantua sylillä ja rakkaudella. Ainakin erilaisella toiminnalla, sillä äidistä jäi myös mielikuva, että hän sinkoili sinne tänne, päätti sitä ja päätti tätä, mutta ei jaksanutkaan viedä mitään loppuun saakka, vaan luovutti aina, "kun se on niin mahdoton".

Ja tosiaan yhden lapsen, vaikka kuinka ongelmalapsen, syyttäminen omista avio-ongelmistaan, joita ratkoo pettämällä, on vaan vähintäänkin kyseenalaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Samoin minä myöskin sympatiseerasin Nancya ja surin hänen kohtaloaan, vaikka olin luokan kiltein ja lapsellisin hissukkanörttityttö.

T. Se kirjan 10-vuotiaana lukenut (luin sen toisenkin kerran joskus teininä ja kirpaisi sen lukeminen silloinkin)

Samat kokemukset itselläkin, näin Nancyn uhrina, jota symppasin. Sittemmin jouduin tekemisiin tällaisen ihmisen kanssa elävässä elämässä ja voi veljet että mielipide muuttui toiseen suuntaan. 

Tarkentaisitko, minkäikäisen tälläisen - aikuisen tapauksen vaiko pikkuvauvan, joka itkee paljon, vai ehkä taaperon, joka on vilkas eikä suostu leipomaan hiljaa hiekkakakkuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Samoin minä myöskin sympatiseerasin Nancya ja surin hänen kohtaloaan, vaikka olin luokan kiltein ja lapsellisin hissukkanörttityttö.

T. Se kirjan 10-vuotiaana lukenut (luin sen toisenkin kerran joskus teininä ja kirpaisi sen lukeminen silloinkin)

Samat kokemukset itselläkin, näin Nancyn uhrina, jota symppasin. Sittemmin jouduin tekemisiin tällaisen ihmisen kanssa elävässä elämässä ja voi veljet että mielipide muuttui toiseen suuntaan. 

Tarkentaisitko, minkäikäisen tälläisen - aikuisen tapauksen vaiko pikkuvauvan, joka itkee paljon, vai ehkä taaperon, joka on vilkas eikä suostu leipomaan hiljaa hiekkakakkuja?

Tarkennetaan, että teini-iästä reiluun pariinkymmeneen ikävuoteen saakka. Arvaatko jo, miten tarina hänen osaltaan päättyi?

No onneksi kuoli noin nuorena. Ihan turha kuvitella, että tuosta olisi mikään hyväksytty yhteiskunnan jäsen tullut. Rikollinen h*ora.

Vierailija kirjoitti:

Itse en kyllä löydä Nancystä mitään sympaattista. Hän oli juuri sitä ihmistyyppiä, joka nauttii draamasta, tuhoaa toiminnallaan kaikki läheisensä eikä osaa tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Nämä ihmiset etsivät lopulta yleensä jonkin toisen epävakaan puolisokseen ja se on molempien tuho. Niin kuin tässäkin tapauksessa. 

Ainakin osittain kyse oli myös kasvatuksesta. Nancy totutettiin siihen, että hän oli perheen kingi ja muut pelkäsivät hänen kohtauksiaan, ja tietysti se ruokkii tätä tiettyä ihmistyyppiä. Nancy oli kaikenkaikkiaan surullinen tapaus. Syntymästään saakka väärin (siis nykynäkökulmasta väärin) hoidettu, väärin kasvatettu, hoidettu oireita eikä syitä. Toisaalta en syyttäisi vanhempiakaan niin jyrkästi, hehän toimivat oman aikansa raameissa, paljolti lääkäreiden ja muiden ammattilaisten armoilla. Tosin nykyvanhempina he varmaan tekisivät googlediagnoosin ja kiikuttaisivat lasta lääkäriltä toiselle kunnes saisivat haluamansa lausunnon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan jossakin lukioiässä ja olin ihan järkyttynyt pitkään sen jälkeen. Selväähän se oli, että Nancyllä ei tosiaankaan ollut kaikki asiat kunnossa, mutta äiti syytti siitä vain Nancya, selosti mm. miten Nancy on niin kamala, että ajoi äidin pettämään miestään. Niin varmaan.

Uskon, että tuohon aikaan ollaan oltu helisemässä, diagnooseja ei ollut, eikä niitä sen vuoksi tietysti saanutkaan, mutta äidin puheista vaan (minusta) kaikui täysi rakastamattomuus Nancyä kohtaan.

Eli itse, vaikka olin kiltti tyttö ja kammoksuin ajatustakin huumeista yms. tunsin silti jotenkin syvää myötätuntoa Nancya kohtaan, joka ei saanut hoitoa eikä kai juuri rakkauttakaan.

Samoin minä myöskin sympatiseerasin Nancya ja surin hänen kohtaloaan, vaikka olin luokan kiltein ja lapsellisin hissukkanörttityttö.

T. Se kirjan 10-vuotiaana lukenut (luin sen toisenkin kerran joskus teininä ja kirpaisi sen lukeminen silloinkin)

Samat kokemukset itselläkin, näin Nancyn uhrina, jota symppasin. Sittemmin jouduin tekemisiin tällaisen ihmisen kanssa elävässä elämässä ja voi veljet että mielipide muuttui toiseen suuntaan. 

Tarkentaisitko, minkäikäisen tälläisen - aikuisen tapauksen vaiko pikkuvauvan, joka itkee paljon, vai ehkä taaperon, joka on vilkas eikä suostu leipomaan hiljaa hiekkakakkuja?

Tarkennetaan, että teini-iästä reiluun pariinkymmeneen ikävuoteen saakka. Arvaatko jo, miten tarina hänen osaltaan päättyi?

Arvaanhan minä, mutta vaan mietin, että jos olisit joutunut näkemään sen pikkuvauvan ja taaperon, niin voisit ehkä ajatella teinistä ja parikymppisestäkin eri tavalla. Että säälittäisi hänenkin kohtalo.