Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli pitkähkö vaihe, kun olin kyllästynyt kavereihini ja en halunnut soitella tai muuten ottaa yhteyttä. Syynä pettyminen heihin ja yleensä ihmisiin. Alkoi tuntua, että ihmiset ovat pääsääntöisesti inhottavan itsekkäitä, hyväksikäyttäviä, vahingoniloisia, kiinnostuneita vain omista asioistaan tai toisen asioista vain siinä määrin kun siitä on jotain iloa ja hyötyä heille itselleen. Pahimpia oli ne kaverit, jotka innokkaimmin piti yhteyttä. Näin musta tuli juuri sellainen huono kaveri joka ei soita eikä ota yhteyttä.
Olen myöhemmin tehnyt sen linjauksen, että lähelläni pidän vain tietyt lähisukulaiset (omat lapseni, vanhempani yms) sekä ystävistä harvoja valittuja helmiä, jotka oikeasti ovat vilpittömän hyväntahtoisia ja kiinnostuneita minusta. Näitä on harvassa. Siispä suurin osa nyt jää sellaiselle tasolle, että voidaan kyllä harvakseltaan viestitellä ja käydä vaikka leffassa tai kahvilla, mutta kovin lähelle en enää päästä. Sori nyt vaan.
Mitä olen ollut huomaavinani, niin aika moni kypsään ja aikuiseen ikään ehtinyt on tehnyt saman päätöksen.
Saman huomannut. Iän myötä ihmissuhteissa laatu tulee määrää tärkeämmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Sama tilanne mulla, aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kuvio viimeisten 20 vuoden ajalta, kukin ihmissuhde on siis kestänyt vuosia:
Tapaan ihmisiä, kaverustutaan, nähdään milloin missäkin, jos minä otan yhteyttä ja kutsun. Sitten vähän jo kysyn, että miksi sinä et ikinä kutsu mihinkään tai ota yhteyttä. Siis ei edes whatsapp-viestejä tai mitään. Ei siihen ikinä tule mitään oikeaa vastausta. "On ollut kiire" ei vaan ole totta. Aina ehtii viestin laittaa. Jos haluaa jonkun ihmisen nähdä, niin kyllä sitä aikaa jostain raosta löytyy. Ja sitäpaitsi kuitenkin heillä on lähteä, kun minä kutsun jonnekin.
Olen päätellyt, että en ole näille ihmisille millään tasolla tärkeä. Pakkohan heidän on joihinkin ihmisiin ottaa itsekin yhteyttä. Tiedän että ovat sosiaalisia ja meneviä ihmisiä. En vain kuulu niihin, joilla olisi sen vertaa merkitystä, että juolahtaisin heille edes mieleen kun miettivät jotain menoa tai haluavat vain jutella jonkun kanssa.
Jossain kohtaa sitten lopetan aina yhteydenpidon. Viimeisten 20 vuoden aika KAIKKI mun kaverisuhteet on päättyneet näin. Kun minä en soita, eivät hekään soita ja yhteys katkeaa. Oikeasti, mitä helvettiä? Eikö näille ihmisille todellakaan IKINÄ tule mieleen ottaa yhteyttä tai eikö kukaan koskaan ajattele minua sekuntiakaan????????
Onko tää jotenkin suomalainen juttu, kun samaa kuulee tosi paljon muiltakin? Ja en lopeta yhteydenpitoa kostaakseni tai testatakseni mitään, mutta jos joku ei välitä minusta yhden viestin vertaa monen vuoden ajalta, niin sitten on vain pakko hyväksyä se, että hän ei todellakaan välitä minusta yhtään. Se loukkaa ja sattuu tosi pahasti. Ei sellaisen ihmisen kanssa halua sitten enää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
Eikö ketjun aikana käynyt selväksi sekin, että Maijakin voi olla hyvin sitoutunut ihmissuhteisiinsa, mutta Maijan seura ei häntä erityisen paljon kiehdo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä jako Kaijoihin ja Maijoihin ei riitä selittämään toimimattomia ihmissuhteita. Kahden Maijan suhdekin voi mennä puihin, jos toinen Maija mieluummin juttelisi mieluummin yleensä somessa ja toinen tapaisi mielellään usein kasvotusten. Silloinkin ihmissuhde vähitellen kuivuu kokoon, kun odotukset eivät kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä jako Kaijoihin ja Maijoihin ei riitä selittämään toimimattomia ihmissuhteita. Kahden Maijan suhdekin voi mennä puihin, jos toinen Maija mieluummin juttelisi mieluummin yleensä somessa ja toinen tapaisi mielellään usein kasvotusten. Silloinkin ihmissuhde vähitellen kuivuu kokoon, kun odotukset eivät kohtaa.
Tästä on kyse ja kun odotukset eivät lue otsassa, vasta tutustumisen myötä selviää, kohtaavatko odotukset vai eivät. Ihmiset myös muuttuvat ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
Minusta tässä puhutaan nyt kahdesta eri asiasta. Voi toki olla ihmisiä, jotka haluaa vain läheisiä, tiiviitä ihmissuhteita eikä yhtään tuttavuussuhdetta. Kirjoitin tuon pitkän sepustuksen, missä kerroin kaverisuhteistani 20 vuoden ajalta. Minut varmaan tunkisit tähän tiiviiden suhteiden kategoriaan. En ole vain sellainen. Totta kai kaverisuhteet voi olla myös sellaisia, että nähdään harvakseltaan. Siitä ei olekaan kyse. Vaan VASTAVUOROISUUDESTA, mitä pitäisi minusta olla kaikissa ihmissuhteissa. Muuten ne eivät ole ihmissuhteita ollenkaan, ja silloin ei ole mitään syytä pitää yhteyttä.
Ystävyyssuhteet ovat niin läheisiä ihmissuhteita, että niissä voi ottaa turpaansa yhtä pahasti kuin parisuhteessa. Pitkäkään yhteinen historia ei ole tae onnellisesta jatkosta, jos jompikumpi muuttaakin ystävyyden suhteen mielensä. Näistä asioista olisi hyvä puhua enemmän, niin ihmiset eivät turhaan jäisi kantamaan henkilökohtaista häpeää päättyneiden ystävyyssuhteiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
Minusta tässä puhutaan nyt kahdesta eri asiasta. Voi toki olla ihmisiä, jotka haluaa vain läheisiä, tiiviitä ihmissuhteita eikä yhtään tuttavuussuhdetta. Kirjoitin tuon pitkän sepustuksen, missä kerroin kaverisuhteistani 20 vuoden ajalta. Minut varmaan tunkisit tähän tiiviiden suhteiden kategoriaan. En ole vain sellainen. Totta kai kaverisuhteet voi olla myös sellaisia, että nähdään harvakseltaan. Siitä ei olekaan kyse. Vaan VASTAVUOROISUUDESTA, mitä pitäisi minusta olla kaikissa ihmissuhteissa. Muuten ne eivät ole ihmissuhteita ollenkaan, ja silloin ei ole mitään syytä pitää yhteyttä.
Minusta taas ei tarvitse. Vastavuoroisuutta pitää olla niissä ihmissuhteissa, missä molemmat sitä haluavat ja/tai tarvitsevat. Jos ei tarvitse toisen apua tai tukea, voi minusta silti olla toiselle avuksi ja tukena. Jotenkin outoa ajatella, että mun ystävyyssuhteeni eivät olisi ihmissuhteita ollenkaan eikä ystävilläni olisi mitään syytä pitää muhun yhteyttä. Onneksi ystäväni eivät ajattele noin.
Nro 1816
Joskus voi käydä niin, että ystävyyssuhteen alussa molemmat ihastuvat sellaisiin ominaisuuksiin toisessa ihmisessä, jota haluaisivat myös itselleen. Esimerkiksi toinen ihastuu toisen ihmisen rauhalliseen ja tasapainoiseen tyyliin ja toinen ystävän suorapuheisuuteen ja rohkeuteen. Lopussa ystävyyssuhde päättyykin siihen, kun kumpikin näkee toisen eri valossa: molemmat ovatkin aivan yhtä epävarmoja ihmisiä, mutta ovat vain oppineet aivan erilaiset tavat kätkeä nämä epävarmuutensa. Kumpikin on aivan yhtä hukassa itsensä kanssa, joten annettavaa toiselle on hyvin vähän. Sen sijaan erilaiset toimintamallit ajavat ihmissuhteen kohti syviä ristiriitoja, kun on kumpikaan ei löydä toimivaa tapaa olla toisen seurassa itselleen luontaisella tavalla. Toimimattomassa ihmissuhteessa kumpikin osapuoli muuttuu pelkäksi kärjistetyksi pilakuvaksi itsestään, kun jämähtänyttä roolijakoa ei saada murrettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä missä ei ole vastavuoroisuutta, on vain hyväksikäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä missä ei ole vastavuoroisuutta, on vain hyväksikäyttöä.
Aivan totta! Vastavuoroisuus ei tarkoita sitä, että kaiken pitäisi aina mennä tasan joka kerta, vaan sitä, että ystävyyssuhteessa molemmat pyrkivät kohtelemaan toisiaan hyvin ja tasapuolisesti. Kumpikaan ei pyri hyötymään toisen kustannuksella, vaan haluaa tuoda hyviä asioita toistensa elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä missä ei ole vastavuoroisuutta, on vain hyväksikäyttöä.
Voit olla tuota mieltä, mutta minä en ole. Mulla on hyvät tukiverkostot enkä tarvitse ystävieni apua, mutta en koe hyväksikäytöksi, vaikka olenkin välillä esim lapsenvahtina tukiverkostottomille ystävilleni. Enkä silloinkaan, kun suurituloisena olen lainannut rahaa pienituloiselle ystävälleni, vaikka hänen ei ole koskaan tarvinnut lainata rahaa mulle eikä hänellä olisi varaakaan lainata, vaikka joskus tarvitsisinkin lainaa. Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin, että sellaisen, jolla on hyvät tukiverkostot ja asiat hyvin, ei koskaan pitäisi edes yrittää ystävystyä sellaisen kanssa, jolla ei ole tukiverkostoja tai asiat eivät ole kovin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä missä ei ole vastavuoroisuutta, on vain hyväksikäyttöä.
Voit olla tuota mieltä, mutta minä en ole. Mulla on hyvät tukiverkostot enkä tarvitse ystävieni apua, mutta en koe hyväksikäytöksi, vaikka olenkin välillä esim lapsenvahtina tukiverkostottomille ystävilleni. Enkä silloinkaan, kun suurituloisena olen lainannut rahaa pienituloiselle ystävälleni, vaikka hänen ei ole koskaan tarvinnut lainata rahaa mulle eikä hänellä olisi varaakaan lainata, vaikka joskus tarvitsisinkin lainaa. Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin, että sellaisen, jolla on hyvät tukiverkostot ja asiat hyvin, ei koskaan pitäisi edes yrittää ystävystyä sellaisen kanssa, jolla ei ole tukiverkostoja tai asiat eivät ole kovin hyvin.
Älä viitsi jeesustella. Saat seurasta kuitenkin irti jotain. Silloin kyseessä on vastavuoroinen ihmissuhde. Ellet saa mitään mielihyvää ystävyyssuhteesta, niin sitten kyse on harjoittamastasi hyväntekeväisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä missä ei ole vastavuoroisuutta, on vain hyväksikäyttöä.
Voit olla tuota mieltä, mutta minä en ole. Mulla on hyvät tukiverkostot enkä tarvitse ystävieni apua, mutta en koe hyväksikäytöksi, vaikka olenkin välillä esim lapsenvahtina tukiverkostottomille ystävilleni. Enkä silloinkaan, kun suurituloisena olen lainannut rahaa pienituloiselle ystävälleni, vaikka hänen ei ole koskaan tarvinnut lainata rahaa mulle eikä hänellä olisi varaakaan lainata, vaikka joskus tarvitsisinkin lainaa. Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin, että sellaisen, jolla on hyvät tukiverkostot ja asiat hyvin, ei koskaan pitäisi edes yrittää ystävystyä sellaisen kanssa, jolla ei ole tukiverkostoja tai asiat eivät ole kovin hyvin.
Älä viitsi jeesustella. Saat seurasta kuitenkin irti jotain. Silloin kyseessä on vastavuoroinen ihmissuhde. Ellet saa mitään mielihyvää ystävyyssuhteesta, niin sitten kyse on harjoittamastasi hyväntekeväisyydestä.
Ohis...ei kai kukaan normaalijärkinen ihminen ole vapaaehtoisesti sellaisessa seurassa, josta ei saa mitään iloa irti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä missä ei ole vastavuoroisuutta, on vain hyväksikäyttöä.
Voit olla tuota mieltä, mutta minä en ole. Mulla on hyvät tukiverkostot enkä tarvitse ystävieni apua, mutta en koe hyväksikäytöksi, vaikka olenkin välillä esim lapsenvahtina tukiverkostottomille ystävilleni. Enkä silloinkaan, kun suurituloisena olen lainannut rahaa pienituloiselle ystävälleni, vaikka hänen ei ole koskaan tarvinnut lainata rahaa mulle eikä hänellä olisi varaakaan lainata, vaikka joskus tarvitsisinkin lainaa. Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin, että sellaisen, jolla on hyvät tukiverkostot ja asiat hyvin, ei koskaan pitäisi edes yrittää ystävystyä sellaisen kanssa, jolla ei ole tukiverkostoja tai asiat eivät ole kovin hyvin.
Älä viitsi jeesustella. Saat seurasta kuitenkin irti jotain. Silloin kyseessä on vastavuoroinen ihmissuhde. Ellet saa mitään mielihyvää ystävyyssuhteesta, niin sitten kyse on harjoittamastasi hyväntekeväisyydestä.
Ohis...ei kai kukaan normaalijärkinen ihminen ole vapaaehtoisesti sellaisessa seurassa, josta ei saa mitään iloa irti?
Aika monikin joutuu toisinaan sietämään sukulaisiaan. Välien katkaiseminen on sen verran iso operaatio, ettei siihen kevyin perustein ruveta.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne mulla, aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kuvio viimeisten 20 vuoden ajalta, kukin ihmissuhde on siis kestänyt vuosia:
Tapaan ihmisiä, kaverustutaan, nähdään milloin missäkin, jos minä otan yhteyttä ja kutsun. Sitten vähän jo kysyn, että miksi sinä et ikinä kutsu mihinkään tai ota yhteyttä. Siis ei edes whatsapp-viestejä tai mitään. Ei siihen ikinä tule mitään oikeaa vastausta. "On ollut kiire" ei vaan ole totta. Aina ehtii viestin laittaa. Jos haluaa jonkun ihmisen nähdä, niin kyllä sitä aikaa jostain raosta löytyy. Ja sitäpaitsi kuitenkin heillä on lähteä, kun minä kutsun jonnekin.
Olen päätellyt, että en ole näille ihmisille millään tasolla tärkeä. Pakkohan heidän on joihinkin ihmisiin ottaa itsekin yhteyttä. Tiedän että ovat sosiaalisia ja meneviä ihmisiä. En vain kuulu niihin, joilla olisi sen vertaa merkitystä, että juolahtaisin heille edes mieleen kun miettivät jotain menoa tai haluavat vain jutella jonkun kanssa.
Jossain kohtaa sitten lopetan aina yhteydenpidon. Viimeisten 20 vuoden aika KAIKKI mun kaverisuhteet on päättyneet näin. Kun minä en soita, eivät hekään soita ja yhteys katkeaa. Oikeasti, mitä helvettiä? Eikö näille ihmisille todellakaan IKINÄ tule mieleen ottaa yhteyttä tai eikö kukaan koskaan ajattele minua sekuntiakaan????????
Onko tää jotenkin suomalainen juttu, kun samaa kuulee tosi paljon muiltakin? Ja en lopeta yhteydenpitoa kostaakseni tai testatakseni mitään, mutta jos joku ei välitä minusta yhden viestin vertaa monen vuoden ajalta, niin sitten on vain pakko hyväksyä se, että hän ei todellakaan välitä minusta yhtään. Se loukkaa ja sattuu tosi pahasti. Ei sellaisen ihmisen kanssa halua sitten enää olla.
Yhteydenpito loppuu usein siihen, kun taustalla on piilossa jokin sellainen konflikti, jonka avoimeen kohtaamiseen ei kyetä. Silloin ystävyyssuhde alkaa hitaasti hiipua vähäiseen yhteydenpitoon tms. Virallisesti selityksenä elämään tuli kaikkea muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä missä ei ole vastavuoroisuutta, on vain hyväksikäyttöä.
Voit olla tuota mieltä, mutta minä en ole. Mulla on hyvät tukiverkostot enkä tarvitse ystävieni apua, mutta en koe hyväksikäytöksi, vaikka olenkin välillä esim lapsenvahtina tukiverkostottomille ystävilleni. Enkä silloinkaan, kun suurituloisena olen lainannut rahaa pienituloiselle ystävälleni, vaikka hänen ei ole koskaan tarvinnut lainata rahaa mulle eikä hänellä olisi varaakaan lainata, vaikka joskus tarvitsisinkin lainaa. Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin, että sellaisen, jolla on hyvät tukiverkostot ja asiat hyvin, ei koskaan pitäisi edes yrittää ystävystyä sellaisen kanssa, jolla ei ole tukiverkostoja tai asiat eivät ole kovin hyvin.
Älä viitsi jeesustella. Saat seurasta kuitenkin irti jotain. Silloin kyseessä on vastavuoroinen ihmissuhde. Ellet saa mitään mielihyvää ystävyyssuhteesta, niin sitten kyse on harjoittamastasi hyväntekeväisyydestä.
Ohis...ei kai kukaan normaalijärkinen ihminen ole vapaaehtoisesti sellaisessa seurassa, josta ei saa mitään iloa irti?
Aika monikin joutuu toisinaan sietämään sukulaisiaan. Välien katkaiseminen on sen verran iso operaatio, ettei siihen kevyin perustein ruveta.
Ei tuo minusta oikeasti vapaaehtoiselta kuulosta. Ollaan yhteydessä, jotta ei tulisi isoja ongelmia.
Nämä ovat kamalia kokemuksia! Minulla on tuollaisesta ystävyyden päättymisestä jo yli kuusi vuotta. Vieläkään en ole ihan sinut tapahtuneen kanssa. Paljon voimia ja iloa elämääsi! 👍