Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Minuakin kiinnostaisi tuo kaveripalsta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme? 

"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"

Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa.  Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.

Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta. 

Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?

Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista. 

Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"

Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää  yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.

Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.

No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan. 

Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?

Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa. 

Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta. 

Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!

Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!

Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään

Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.  

 

Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa. 

Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja. 

Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen. 

 

Kuka sanoo, että ei välitä paskaakaan? Ehkäpä välittää miltei kaikista ihmisistä jollain tasolla eikä aseta yhtä Maijaa muiden maailman ihmisten edelle. Mutta Maijapa haluaa, että vain yksi, hän, on tärkeä ja spesiaali ja muut paskaa.

Mitä kertoo ihmisestä se, ettei välitä kenestäkään erityisen paljon? Mitä sinä muka teet kaikkien maailman ihmisten eteen? Ei tuollaisella ihmisellä ole varaa tuomita toisia siitä, että he kaipaavat jotain muuta ihmissuhteiltaan.

Tietysti Kaijalla on spesiaalejakin ihmisiä, mutta Maija on hänelle yksi maailman ihmisistä ja sellaisena arvokas. Jos Maija joutuu sairaalaan, Kaija voi käydä kastelemassa hänen kukkansa ja katsomassa postit, kuten tekisi kenelle tahansa ihmiselle, myös naapurin 80-vuotiaalle mummolle. Ja tämä siitä huolimatta, että Maijan palattua sairaalasta ja huomattua, että suhde Kaijaan on edelleen tuttavuustasolla, Maija ajattelaa vain olevansa yksin ja hylätty eikä tippaakaan arvosta sitä apua, jota Kaijalta hädän hetkellä sai.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tilanne, että ystäviä ja kavereita oli kyllä vuosien varrelta, mutta moneen etäiset välit muuttuneiden paikkakuntien ja elämäntilanteiden ja muuttuneiden itsemme takia. Lisäksi pari myrkyllistä "ystävyyttä" olin tarkoituksella etäännyttänyt. Tunsin välillä itseni yksinäiseksi ja asiaan tuli ratkaisu etsimällä YHDEN uuden kaverin netistä kaverinhakupalstalta. Vastasin hänen ilmoitukseensa, hän oli todella yksinäinen, paljon minua yksinäisempi ihminen, joka toivoi tapaamisia mahdollisimman usein. Tämän yhden uuden kaverin jälkeen, mulla on aina ollut tarpeeksi vilkas sosiaalinen elämä. Jotenkin vanhatkin ihmissuhteet on saaneet uutta tulta purjeisiin sen jälkeen, kun aloin nähdä melko tiheästi tätä uutta kaveriani.

Ethän vaan unohda uutta kaveriasi nyt, kun sosiaalinen elämäsi on taas kunnossa?

Minulle riittäisi jopa sellainen kirjoittelukaveri vaikka whatsappiin. Että voisi jollekulle jakaa arjen pieniä (omasta mielestä :) hauskoja juttuja ja saada myös viestejä toiselta, tutustua sitä kautta, jos ei välimatkan tai muiden syiden vuoksi voi tavata.

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittäisi jopa sellainen kirjoittelukaveri vaikka whatsappiin. Että voisi jollekulle jakaa arjen pieniä (omasta mielestä :) hauskoja juttuja ja saada myös viestejä toiselta, tutustua sitä kautta, jos ei välimatkan tai muiden syiden vuoksi voi tavata.

Sait mut hymyilemään, kiitos :) Mulla on kaksi ystävää ja tehdään kaikki etätöitä. Välillä toiselta heistä tulee Skypeen valokuva kissasta, joka kurkistaa hänen näyttönsä takaa tai roikkuu ikkunaverhoissa. Suurin osa varmaan pitää tuollaista täysin turhana ja tarpeettomana yhteydenpitona, mutta mun päivääni piristää pienet arkiset jutut. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittäisi jopa sellainen kirjoittelukaveri vaikka whatsappiin. Että voisi jollekulle jakaa arjen pieniä (omasta mielestä :) hauskoja juttuja ja saada myös viestejä toiselta, tutustua sitä kautta, jos ei välimatkan tai muiden syiden vuoksi voi tavata.

Onkohan täällä ketään samanhenkistä? Tykkään itse luonnosta, liikkumisesta, lukemisesta, opiskelusta.. Lapseton naimisissa oleva päälle kolmikymppinen. Tiedän, että tää on jo vähän säälittävää, mutta antaa nyt mennä :D Voisin tänne laittaa höpöhöpösähköpostiosoitteeni, josta ei tunnista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittäisi jopa sellainen kirjoittelukaveri vaikka whatsappiin. Että voisi jollekulle jakaa arjen pieniä (omasta mielestä :) hauskoja juttuja ja saada myös viestejä toiselta, tutustua sitä kautta, jos ei välimatkan tai muiden syiden vuoksi voi tavata.

Sait mut hymyilemään, kiitos :) Mulla on kaksi ystävää ja tehdään kaikki etätöitä. Välillä toiselta heistä tulee Skypeen valokuva kissasta, joka kurkistaa hänen näyttönsä takaa tai roikkuu ikkunaverhoissa. Suurin osa varmaan pitää tuollaista täysin turhana ja tarpeettomana yhteydenpitona, mutta mun päivääni piristää pienet arkiset jutut. 

Kiitos itsellesi :) Tällaisia juttuja kaipaan itsekin! Toki myös niitä syvällisempiä, kun on tutustuttu pikkuhiljaa paremmin, mutta olisi ihana jonkun muunkin kuin oman miehen kanssa jakaa arjen asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.[/quote]

Täsmälleen näin! Omituinen lähtökohta kaveruudelle, että vain toinen pitää yhteyttä. Eli jos ei pitäisi, koko "kaveruussuhdetta" ei edes olisi. Mitä tuollaisilla "kavereilla" tekee? Ei yhtään mitään. Parempi yksin kuin huonossa seurassa,

Kysyin yhdeltä kaverilta, että voidaanko nähdä kesälomalla. Kerroin ymmärtäväni, että on kiireinen (hänellä iso perhe) mutta laitoin muutamankin päivän vaihtoehtoina, jolloin olisin voinut reissata häntä tapaamaan. Itselläni siis ei ole lapsia. No meni viikko, että hän sai katsottua kalenterista, että nuo päivät on heillä ohjelmaa täynnä eikä käy. Ymmärrän toki, että tuossa elämäntilanteessa on kiireistä, mutta jotenkin se, että ei ehdottanut uutta ajankohtaa, ei pahoitellut. En oikein tiedä mitä tuohon pitäisi vastata. Tuli vain kammottavan surullinen olo ja mietin, että ihan turhaan yritän saada ystäviä tai ylläpitää vanhoja ystävyyssuhteita kun se on tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Kysyin yhdeltä kaverilta, että voidaanko nähdä kesälomalla. Kerroin ymmärtäväni, että on kiireinen (hänellä iso perhe) mutta laitoin muutamankin päivän vaihtoehtoina, jolloin olisin voinut reissata häntä tapaamaan. Itselläni siis ei ole lapsia. No meni viikko, että hän sai katsottua kalenterista, että nuo päivät on heillä ohjelmaa täynnä eikä käy. Ymmärrän toki, että tuossa elämäntilanteessa on kiireistä, mutta jotenkin se, että ei ehdottanut uutta ajankohtaa, ei pahoitellut. En oikein tiedä mitä tuohon pitäisi vastata. Tuli vain kammottavan surullinen olo ja mietin, että ihan turhaan yritän saada ystäviä tai ylläpitää vanhoja ystävyyssuhteita kun se on tuollaista.

Niin tuttua :'(

Kyllä tuollaisesta paha mieli jää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.

Täsmälleen näin! Omituinen lähtökohta kaveruudelle, että vain toinen pitää yhteyttä. Eli jos ei pitäisi, koko "kaveruussuhdetta" ei edes olisi. Mitä tuollaisilla "kavereilla" tekee? Ei yhtään mitään. Parempi yksin kuin huonossa seurassa,

Tässä taas näkee, miten erilaisia me ihmiset ollaan. Mulla on yksi tällainen kaverisuhde, jossa toinen pitää yhteyttä. Miksi näin? Koska tämä toinen on huomattavasti menevämpi ihminen ja lisäksi hän tekee kolmivuorotyötä. Asumme aika lähekkäin, meillä kummallakin on iso koira ja nämä koirat ovat hyviä kavereita. Emme sovi viikkoa tai edes päivää aikaisemmin, milloin lähtisimme yhdessä viemään koiriamme aamu-, päivä- tai iltalenkille vaan tämä kaverini soittaa, kun on aikeissa lähteä koiransa kanssa ulos ja kaipaa sekä itselleen että koiralleen ulkoiluseuraa. Jos mulle sopii  - kuten yleensä sopii, koirahan on jokatapauksessa vietävä kolmesti päivässä ulos - lähdemme yhdessä. En mä ala soittelemaan hänelle, kun en tiedä, missä hän milloinkin on: lomareissulla ulkomailla, mökillä, töissä, nukkumassa, hereillä vai missä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme? 

"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"

Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa.  Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.

Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta. 

Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?

Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista. 

Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"

Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää  yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.

Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.

No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan. 

Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?

Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa. 

Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta. 

Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!

Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!

Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään

Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.  

 

Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa. 

Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja. 

Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen. 

 

Kuka sanoo, että ei välitä paskaakaan? Ehkäpä välittää miltei kaikista ihmisistä jollain tasolla eikä aseta yhtä Maijaa muiden maailman ihmisten edelle. Mutta Maijapa haluaa, että vain yksi, hän, on tärkeä ja spesiaali ja muut paskaa.

Mitä kertoo ihmisestä se, ettei välitä kenestäkään erityisen paljon? Mitä sinä muka teet kaikkien maailman ihmisten eteen? Ei tuollaisella ihmisellä ole varaa tuomita toisia siitä, että he kaipaavat jotain muuta ihmissuhteiltaan.

 

Tietysti Kaijalla on spesiaalejakin ihmisiä, mutta Maija on hänelle yksi maailman ihmisistä ja sellaisena arvokas. Jos Maija joutuu sairaalaan, Kaija voi käydä kastelemassa hänen kukkansa ja katsomassa postit, kuten tekisi kenelle tahansa ihmiselle, myös naapurin 80-vuotiaalle mummolle. Ja tämä siitä huolimatta, että Maijan palattua sairaalasta ja huomattua, että suhde Kaijaan on edelleen tuttavuustasolla, Maija ajattelaa vain olevansa yksin ja hylätty eikä tippaakaan arvosta sitä apua, jota Kaijalta hädän hetkellä sai.

Kaija tuntuu olevan mestari selittelemään kaiken parhain päin. Vilkas sosiaalinen elämä on ilmeisesti todellisuudessa lähinnä oman pään sisällä, jossa periaatteessa tehdään toisten eteen kaikennäköistä. Tosiasiassa Kaijan sosiaalinen elämä taitaakin olla lähinnä AV-palsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.

Täsmälleen näin! Omituinen lähtökohta kaveruudelle, että vain toinen pitää yhteyttä. Eli jos ei pitäisi, koko "kaveruussuhdetta" ei edes olisi. Mitä tuollaisilla "kavereilla" tekee? Ei yhtään mitään. Parempi yksin kuin huonossa seurassa,

Tässä taas näkee, miten erilaisia me ihmiset ollaan. Mulla on yksi tällainen kaverisuhde, jossa toinen pitää yhteyttä. Miksi näin? Koska tämä toinen on huomattavasti menevämpi ihminen ja lisäksi hän tekee kolmivuorotyötä. Asumme aika lähekkäin, meillä kummallakin on iso koira ja nämä koirat ovat hyviä kavereita. Emme sovi viikkoa tai edes päivää aikaisemmin, milloin lähtisimme yhdessä viemään koiriamme aamu-, päivä- tai iltalenkille vaan tämä kaverini soittaa, kun on aikeissa lähteä koiransa kanssa ulos ja kaipaa sekä itselleen että koiralleen ulkoiluseuraa. Jos mulle sopii  - kuten yleensä sopii, koirahan on jokatapauksessa vietävä kolmesti päivässä ulos - lähdemme yhdessä. En mä ala soittelemaan hänelle, kun en tiedä, missä hän milloinkin on: lomareissulla ulkomailla, mökillä, töissä, nukkumassa, hereillä vai missä. 

Yleensä tämä menee niin, että sen kiireisemmän ihmisen perään muut soittelevat. Teillä homma toimii selvästi paremmin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.

Täsmälleen näin! Omituinen lähtökohta kaveruudelle, että vain toinen pitää yhteyttä. Eli jos ei pitäisi, koko "kaveruussuhdetta" ei edes olisi. Mitä tuollaisilla "kavereilla" tekee? Ei yhtään mitään. Parempi yksin kuin huonossa seurassa,

Tässä taas näkee, miten erilaisia me ihmiset ollaan. Mulla on yksi tällainen kaverisuhde, jossa toinen pitää yhteyttä. Miksi näin? Koska tämä toinen on huomattavasti menevämpi ihminen ja lisäksi hän tekee kolmivuorotyötä. Asumme aika lähekkäin, meillä kummallakin on iso koira ja nämä koirat ovat hyviä kavereita. Emme sovi viikkoa tai edes päivää aikaisemmin, milloin lähtisimme yhdessä viemään koiriamme aamu-, päivä- tai iltalenkille vaan tämä kaverini soittaa, kun on aikeissa lähteä koiransa kanssa ulos ja kaipaa sekä itselleen että koiralleen ulkoiluseuraa. Jos mulle sopii  - kuten yleensä sopii, koirahan on jokatapauksessa vietävä kolmesti päivässä ulos - lähdemme yhdessä. En mä ala soittelemaan hänelle, kun en tiedä, missä hän milloinkin on: lomareissulla ulkomailla, mökillä, töissä, nukkumassa, hereillä vai missä. 

Yleensä tämä menee niin, että sen kiireisemmän ihmisen perään muut soittelevat. Teillä homma toimii selvästi paremmin!

Toimii juuri siksi, että minä en soittele hänen peräänsä vaan hän soittaa sitten, kun haluaa lähteä meidän kanssa lenkille. Hän varmasti ärsyyntyisi, jos herättäisin hänet puhelinsoitoillani just, kun on yövuoron jälkeen nukahtanut. Tai kun hän on töissä. Tai jossain muualla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

Ymmärrän nyt pointtisi paremmin! Jotenkin särähti aiemmin korvaan, koska omassa lähipiirissä on ollut vaativia ihmisiä, jotka haluavat aina tietää kaiken ja se ahdistaa. Olen opetellut sanomaan juurikin, että "minulla on menoa/suunnitelmia/muuta sovittuna", koska en ihan periaatteesta halua aina kertoa kaikkea juurta jaksain ja mielestäni minulla on oikeus pitää asioita itselläni niin halutessani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

En ole tuo edellinen, mutta yksi tässä lainatussa ketjussa, jolle eilen kommentoit. Vaikutat kuuluvan niihin ihmisiin, jotka keskustelevat mielellään mielipiteistä. Mä taas keskustelen mieluiten asioista monelta eri kantilta, henkilökohtaiset mielipiteet eivät ole mulle mitenkään tärkeitä. Jos nyt keskustelunaiheena olisi vaikkapa aktiviimalli, niin mä keskustelisin siitä mieluiten niin työttömän, työnantajan kuin työkkärinkin näkökulmasta. Eli mitä hyötyä ja mitä haittaa siitä voi olla eri tahoille. 

ALV yrittäjä..kaikkien alapeukuttama täällä taas:)

Ystävät pyysivät viikonloppureissulle Tukholmaan...

Silloin tajusin:olen kotipaikkani vanki.

Nyt jo parempi mieli..mutta täällä palvellaan 7:nä päivänä viikossa......

Mies ei voinut lähteä..kun olisi tullut tarjous 3:lla hengellä yli tuplasti kalliimaksi kuin kahdella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)