Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut pari tällaista tuttua, jotka soitteli koko ajan ja kutsui joka paikkaan. Minun on pakko tunnustaa, ettei kauheasti kiinnostanut. Oli omiakin hommia niin paljon. En olisi jaksanut lärpättää puhelimessa tuntikausia tai lähteä kahville tyhjää lätisemään.
Mutta koska olen kiltti ihminen, en viitsinyt heille sanoa, että ovat aika yhdentekeviä minulle. Kaipa hekin sitten kiukuspäissään päättivät kostaa minulle ja olla soittamatta. Oikeasti se oli helpotus, kun jossain vaiheessa huomasin, etten ole kuullut heistä puoleen vuoteen.
Eli siis kilttinä oleminen tarkoittaa mielestäsi hyvää syytä sille, että sinä voit sen varjolla loputtomiin vältellä sinulle epämukavia sosiaalisia tilanteita? Sinä voit ihmissuhteissa pelailla roolipelejä, jotta sinun ei tarvitsisi nähdä toisten pettymystä siihen, ettet missään välissä välittänytkään heistä aidosti, vaikka sitä jaksoit tavatessa esittää, koska mielsit sen kuuluvan asiaan? Halusit vain itse olla pidetty ja saada myönteistä huomiota toisilta, vähät heidän tunteistaan. Olet halveksittava ihminen!
Kun rajallista aikaa joutuu priorisoimaan, niin ei oikein jaksaisi lätistä tosiaan tuntikausia puhelimessa jonkun ihmisen kanssa, joka ei loppujen lopuksi merkitse mitään. Toinen, mikä ärsyttää, on se, että jos ei vastaa, ollaan vihassa kostamassa, että miksi et vastannut, kun soitin. Nyt en oo enää ystävä ja en ota yhteyttä. Ihan vapaasti. Minulla ei ole puhelin koko ajan matkassa ja kädessä. Monissa tilanteissa en voi vastata. Tai puhelin on jossain laukun pohjalla tuntikausia.
Ennen lankapuhelimien aikaan oli paljon helpompaa, kun ei ollut tätä pakkokuvitelmaa, että kaikkien pitää olla just tällä sekunnolla valmis lärpättämään puhelimessa tms. kun minulla on yksinäinen olo. Voit pitää minua halveksittavana ihan vapaasti, mutta en ole pyytänyt ketään soittelemaan minulle tai tahtomaan kahville tms. Pakko rajata, mitä ehtii tehdä elämässään. Ihan hyvä, jos energiasyöpöt kostavat ja eivät pidä enää yhteyttä.
Ongelma ei ole se, ettet halua olla jonkun ihmisen seurassa, vaan passiivis-aggressiivinen tyylisi. Mikset voi suoraan tehdä selväksi sitä, että toivo tältä ystävyyssuhteelta samoja asioita kuin tämä toinen osapuoli? Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita. Toimintatyylisi on ikävä.
Ohis...miksi se toinen osapuoli ei voisi tehdä selväksi, miten paljon ystävyyssuhteiltaan haluaa tai vaatii?
Hänhän tekee sen selväksi pitämällä yhteyttä ja ehdottamalla tekemistä. Mistä hän voisi tietää että toinen ei ole tyytyväinen, jos vastaukseksi tulee tällaista: "Olipa kiva kun otit yhteyttä! Joo, voisi kyllä nähdä! Miten olisi tämä päivä..." 🤔
No mä lähinnä tarkoitinkin ihmissuhteen alkuvaiheessa. Siis vähän niinkuin treffeilläkin pyritään ja varhaisessa vaiheessa selvittämään, miten tositarkoituksella toinen on mukana ja kerrotaan, mitä itse odotetaan ko ihmissuhteelta.
Tuo ei vain ole tapana. Noin voi toimia, mutta vaikuttaa silloin omituiselta ja sitten ystävystyminen voi päättyä siihen. Alkuvaiheessa vasta tarkastellaan sitä, että voisiko tuttavuus edes ylipäätään syventyä. Joskus toinen ihminen paljastuukin alkuvaiheessa hyvästä ensivaikutelmasta huolimatta sittenkin sellaiseksi tosi oudoksi tyypiksi, jonka kanssa ei teekään mieli olla tekemisissä. Tuttavuuden päättäminen olisi silloin vielä nolompaa, jos olisi jo ehtinyt hehkuttaa sitä, että haluaa läheisen ystävyyssuhteen tämän ihmisen kanssa ja toivoo, että nähtäisiin vaikka viikoittain.
Asioita voi ilmaista ja tiedustella hienovaraisemminkin. Eihän treffeilläkään kysytä, aiotko tehdä lapsia minun kanssani vaan kysytään, onko toisen toiveissa joskus hankkia lapsia. Ja kerrotaan, että minä haluan joskus /en halua koskaan lapsia. Aivan samalla tavalla voi keskustella yleisellä tasolla ystävyydestä.
Ihmisillä on erilaisia ystäviä erilaisiin tarpeisiin. Sen sijaan parisuhdetta koskevat visiot ovat usein omassa mielessä tarkemmin määriteltyjä, koska kumppanin kanssa vietetään usein enemmän aikaa kuin ystävän kanssa. Ystävyyden kehittyminen on hyvin hienovaraista. Se riippuu hyvin paljon siitä, millaisia yhdistäviä asioita ja yhdessäolon tapoja kahden ihmisen välille aikaa myöten kehittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tykkää puhua puhelimessa. Viestitellä voin, jos on asiaa, mut olen huono puhumaan niitä näitä. Ihan tarpeeksi on tekemistä siinä, että näkee omaa puolisoa, kun se tekee niin järkysti töitä. Itselläkin tahtoo työpäivät jatkua illalla kotona. Ystäviä näen pari kertaa vuodessa, se riittää.
Vande kirjoitti:
Mä en tykkää puhua puhelimessa. Viestitellä voin, jos on asiaa, mut olen huono puhumaan niitä näitä. Ihan tarpeeksi on tekemistä siinä, että näkee omaa puolisoa, kun se tekee niin järkysti töitä. Itselläkin tahtoo työpäivät jatkua illalla kotona. Ystäviä näen pari kertaa vuodessa, se riittää.
Minulla oli tällainen "ystävä". Koin itselleni turhan etäiseksi. Kaipaan ystävyyssuhteisiini läheisyyttä. Tuolla tapaamistahdilla ei synny riittävästi yhteisiä kokemuksia jaettavaksi ja koen voimakkaasti etääntyväni toisesta ihmisestä. Nykyään emme ole edes tuttavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut pari tällaista tuttua, jotka soitteli koko ajan ja kutsui joka paikkaan. Minun on pakko tunnustaa, ettei kauheasti kiinnostanut. Oli omiakin hommia niin paljon. En olisi jaksanut lärpättää puhelimessa tuntikausia tai lähteä kahville tyhjää lätisemään.
Mutta koska olen kiltti ihminen, en viitsinyt heille sanoa, että ovat aika yhdentekeviä minulle. Kaipa hekin sitten kiukuspäissään päättivät kostaa minulle ja olla soittamatta. Oikeasti se oli helpotus, kun jossain vaiheessa huomasin, etten ole kuullut heistä puoleen vuoteen.
Eli siis kilttinä oleminen tarkoittaa mielestäsi hyvää syytä sille, että sinä voit sen varjolla loputtomiin vältellä sinulle epämukavia sosiaalisia tilanteita? Sinä voit ihmissuhteissa pelailla roolipelejä, jotta sinun ei tarvitsisi nähdä toisten pettymystä siihen, ettet missään välissä välittänytkään heistä aidosti, vaikka sitä jaksoit tavatessa esittää, koska mielsit sen kuuluvan asiaan? Halusit vain itse olla pidetty ja saada myönteistä huomiota toisilta, vähät heidän tunteistaan. Olet halveksittava ihminen!
Kun rajallista aikaa joutuu priorisoimaan, niin ei oikein jaksaisi lätistä tosiaan tuntikausia puhelimessa jonkun ihmisen kanssa, joka ei loppujen lopuksi merkitse mitään. Toinen, mikä ärsyttää, on se, että jos ei vastaa, ollaan vihassa kostamassa, että miksi et vastannut, kun soitin. Nyt en oo enää ystävä ja en ota yhteyttä. Ihan vapaasti. Minulla ei ole puhelin koko ajan matkassa ja kädessä. Monissa tilanteissa en voi vastata. Tai puhelin on jossain laukun pohjalla tuntikausia.
Ennen lankapuhelimien aikaan oli paljon helpompaa, kun ei ollut tätä pakkokuvitelmaa, että kaikkien pitää olla just tällä sekunnolla valmis lärpättämään puhelimessa tms. kun minulla on yksinäinen olo. Voit pitää minua halveksittavana ihan vapaasti, mutta en ole pyytänyt ketään soittelemaan minulle tai tahtomaan kahville tms. Pakko rajata, mitä ehtii tehdä elämässään. Ihan hyvä, jos energiasyöpöt kostavat ja eivät pidä enää yhteyttä.
Ongelma ei ole se, ettet halua olla jonkun ihmisen seurassa, vaan passiivis-aggressiivinen tyylisi. Mikset voi suoraan tehdä selväksi sitä, että toivo tältä ystävyyssuhteelta samoja asioita kuin tämä toinen osapuoli? Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita. Toimintatyylisi on ikävä.
Ohis...miksi se toinen osapuoli ei voisi tehdä selväksi, miten paljon ystävyyssuhteiltaan haluaa tai vaatii?
Hänhän tekee sen selväksi pitämällä yhteyttä ja ehdottamalla tekemistä. Mistä hän voisi tietää että toinen ei ole tyytyväinen, jos vastaukseksi tulee tällaista: "Olipa kiva kun otit yhteyttä! Joo, voisi kyllä nähdä! Miten olisi tämä päivä..." 🤔
No mä lähinnä tarkoitinkin ihmissuhteen alkuvaiheessa. Siis vähän niinkuin treffeilläkin pyritään ja varhaisessa vaiheessa selvittämään, miten tositarkoituksella toinen on mukana ja kerrotaan, mitä itse odotetaan ko ihmissuhteelta.
Tuo ei vain ole tapana. Noin voi toimia, mutta vaikuttaa silloin omituiselta ja sitten ystävystyminen voi päättyä siihen. Alkuvaiheessa vasta tarkastellaan sitä, että voisiko tuttavuus edes ylipäätään syventyä. Joskus toinen ihminen paljastuukin alkuvaiheessa hyvästä ensivaikutelmasta huolimatta sittenkin sellaiseksi tosi oudoksi tyypiksi, jonka kanssa ei teekään mieli olla tekemisissä. Tuttavuuden päättäminen olisi silloin vielä nolompaa, jos olisi jo ehtinyt hehkuttaa sitä, että haluaa läheisen ystävyyssuhteen tämän ihmisen kanssa ja toivoo, että nähtäisiin vaikka viikoittain.
Asioita voi ilmaista ja tiedustella hienovaraisemminkin. Eihän treffeilläkään kysytä, aiotko tehdä lapsia minun kanssani vaan kysytään, onko toisen toiveissa joskus hankkia lapsia. Ja kerrotaan, että minä haluan joskus /en halua koskaan lapsia. Aivan samalla tavalla voi keskustella yleisellä tasolla ystävyydestä.
Ihmisillä on erilaisia ystäviä erilaisiin tarpeisiin. Sen sijaan parisuhdetta koskevat visiot ovat usein omassa mielessä tarkemmin määriteltyjä, koska kumppanin kanssa vietetään usein enemmän aikaa kuin ystävän kanssa. Ystävyyden kehittyminen on hyvin hienovaraista. Se riippuu hyvin paljon siitä, millaisia yhdistäviä asioita ja yhdessäolon tapoja kahden ihmisen välille aikaa myöten kehittyy.
Toki, mutta jos esim tykkää puhua puhelimessa, niin miksi ei voi sanoa sitä? Varsinkin, jos pitää puhelimessa puhumista tärkeänä osana ystävyyssuhdetta? Jos ei pidä, niin sitten ei tietenkään tarvitsekaan ottaa asiaa puheeksi. Tämähän nimenomaan on yksi niitä yhdistäviä asioita ja yhdessäolon tapoja.
Tuskin se puhelimessa puhuminen on aloituksen pointti vaan se että on aina itse se joka ottaa yhteyttä, oli väline mikä vain. Mulla ei ollut sen enempää kavereita lapsena ja nuorena ennen älypuhelimia ja internettiä kuin nytkään, joten minulla ei syynä ole some.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se puhelimessa puhuminen on aloituksen pointti vaan se että on aina itse se joka ottaa yhteyttä, oli väline mikä vain. Mulla ei ollut sen enempää kavereita lapsena ja nuorena ennen älypuhelimia ja internettiä kuin nytkään, joten minulla ei syynä ole some.
Samanlainen olo... Olen kai jotenkin sosiaalistunut väärin. Kiusaamisen olemuksesta eivät ainakaan ole lisänneet uskoa ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että ärsyttää olla aina se aloitteellinen osapuoli, ja että ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista.
Mutta kannattaa muistaa, että iso osa ihmisistä on ihan hemmetin passiivisia nykyään. Joku tuttu, joka ei itse ota ikinä yhteyttä, voi hyvinkin olla töiden jälkeen jumissa sohvallaan AV:tä selailemassa, uupuneena ja aivot nollilla. Ja oho, siinä meni taas yksi päivä - eikä edes tullut korjattua sitä rikki olevaa pientä juttua x, joka on pitänyt korjata jo helmikuusta lähtien.
Tuollaisissa tapauksissa ei ole kyse siitä, ettei ystävä ole tarpeeksi tärkeä mahtuakseen aikatauluun, vaan elämä itse mahtuu hädintuskin aikatauluun. Toiveena on, että joskus ehtisi ja jaksaisi ottaa yhteyttä rakkaisiin ystäviinkin, mutta kun mistään ei tule mitään.
Tiedän tämän, koska olen itse tällainen.
Tuollainen minäkin olen, silloin kun en pidä yhteyttä. Juuri noin se on. Ei siihen liity mikään "et ole riittävän tärkeä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että ärsyttää olla aina se aloitteellinen osapuoli, ja että ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista.
Mutta kannattaa muistaa, että iso osa ihmisistä on ihan hemmetin passiivisia nykyään. Joku tuttu, joka ei itse ota ikinä yhteyttä, voi hyvinkin olla töiden jälkeen jumissa sohvallaan AV:tä selailemassa, uupuneena ja aivot nollilla. Ja oho, siinä meni taas yksi päivä - eikä edes tullut korjattua sitä rikki olevaa pientä juttua x, joka on pitänyt korjata jo helmikuusta lähtien.
Tuollaisissa tapauksissa ei ole kyse siitä, ettei ystävä ole tarpeeksi tärkeä mahtuakseen aikatauluun, vaan elämä itse mahtuu hädintuskin aikatauluun. Toiveena on, että joskus ehtisi ja jaksaisi ottaa yhteyttä rakkaisiin ystäviinkin, mutta kun mistään ei tule mitään.
Tiedän tämän, koska olen itse tällainen.
Tuollainen minäkin olen, silloin kun en pidä yhteyttä. Juuri noin se on. Ei siihen liity mikään "et ole riittävän tärkeä".
No, uupumukseen pitäisi kyllä hakea apua jos se on jatkuvaa. Ei tuo ole mikään kunnon syy sille, että muiden pitäisi jatkuvasti sietää sitä, että laiminlyöt ystävyyssuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että ärsyttää olla aina se aloitteellinen osapuoli, ja että ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista.
Mutta kannattaa muistaa, että iso osa ihmisistä on ihan hemmetin passiivisia nykyään. Joku tuttu, joka ei itse ota ikinä yhteyttä, voi hyvinkin olla töiden jälkeen jumissa sohvallaan AV:tä selailemassa, uupuneena ja aivot nollilla. Ja oho, siinä meni taas yksi päivä - eikä edes tullut korjattua sitä rikki olevaa pientä juttua x, joka on pitänyt korjata jo helmikuusta lähtien.
Tuollaisissa tapauksissa ei ole kyse siitä, ettei ystävä ole tarpeeksi tärkeä mahtuakseen aikatauluun, vaan elämä itse mahtuu hädintuskin aikatauluun. Toiveena on, että joskus ehtisi ja jaksaisi ottaa yhteyttä rakkaisiin ystäviinkin, mutta kun mistään ei tule mitään.
Tiedän tämän, koska olen itse tällainen.
Tuollainen minäkin olen, silloin kun en pidä yhteyttä. Juuri noin se on. Ei siihen liity mikään "et ole riittävän tärkeä".
No, uupumukseen pitäisi kyllä hakea apua jos se on jatkuvaa. Ei tuo ole mikään kunnon syy sille, että muiden pitäisi jatkuvasti sietää sitä, että laiminlyöt ystävyyssuhteita.
Juuri näin! Jos ihminen priorisoi työn kaiken muun edelle ja tekee niitä aamusta iltaan, niin sekin on valinta. Työ on silloin tällaiselle ihmiselle tärkeämpi asia kuin ystävyyssuhteiden ylläpitäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n ystävien taholta osakseen saama käytös on surullista. Minullekin on joskus käynyt noin, että vanhat ystävyyssuhteet on haalistuneet. Kun ystävä vitkuttelee viesteihin vastaamisen kanssa usein, niin siinä kyllä tajuaa sen, että kovin suuressa arvossa ystävä ei yhteydenottoja pidä. Kannattaa suunnata huomio muihin asioihin ja ihmisiin kunhan samalla muistaa antaa itselleen aikaa surra myös ystävyyden päättymiseen liittyviä vaikeita tunteita. Päättynyt ystävyys voi ajoittain vuosien päästäkin aktivoida päälle ikävän olon. Se on ihan ok ja kertoo siitä, että tämä ihmissuhde on joskus ollut tärkeä.
Ehkä ihmisillä on ylipäätään kiireitä ja hoitavat omia asioitaan omassa elämässään päivittäin.
Miks pitää alkaa pelaamaa egon pelejä ja suuttua toisille ihmisille, jotka tod näk vain elävät omaa elämäänsä ja pitävät teitä mukavana ihmisenä, vaikka eivät yhteyttä tajuakaan ottaa.
Mikä motivaatio teillä oikeasti sit on, kun soittelette ystäville?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
k kirjoitti:
Ehkä ihmisillä on ylipäätään kiireitä ja hoitavat omia asioitaan omassa elämässään päivittäin.
Miks pitää alkaa pelaamaa egon pelejä ja suuttua toisille ihmisille, jotka tod näk vain elävät omaa elämäänsä ja pitävät teitä mukavana ihmisenä, vaikka eivät yhteyttä tajuakaan ottaa.Mikä motivaatio teillä oikeasti sit on, kun soittelette ystäville?
Se ei riitä ystävyyssuhteessa, että pitää toista mukavana ihmisenä, ellei ole valmis itse näkemään tämän ihmissuhteen eteen mitään vaivaa. Tälla tavalla käyttäytyvää ihmistä ei enää vähän ajan päästä koeta mukavana ihmisenä. Tämä ihmissuhde alkaa helposti silloin sen aktiivisemman osapuolen silmissä näyttäytyä sellaisena, ettei siitä saa itselleen mitään muuta kuin pahaa mieltä. Passiivinen ystävä saa aikaan sellaisen olon, ettei aktiivisemman osapuolen vaivannäölle anneta mitään arvoa. Kaikki toisen osapuolen ihmissuhteen eteen tekemä työ otetaan aivan itsestäänselvyytenä ja niin myös toinen ihminenkin. Tällainen ihmissuhde on aikaa myöten erittäin vahingollinen kenen hyvänsä itsetunnolle, vaikka alkuun yrittäisikin itselleen vakuuttaa ettei toisen passiivisuus merkittävästi haittaa yms.
Vierailija kirjoitti:
k kirjoitti:
Ehkä ihmisillä on ylipäätään kiireitä ja hoitavat omia asioitaan omassa elämässään päivittäin.
Miks pitää alkaa pelaamaa egon pelejä ja suuttua toisille ihmisille, jotka tod näk vain elävät omaa elämäänsä ja pitävät teitä mukavana ihmisenä, vaikka eivät yhteyttä tajuakaan ottaa.Mikä motivaatio teillä oikeasti sit on, kun soittelette ystäville?
Se ei riitä ystävyyssuhteessa, että pitää toista mukavana ihmisenä, ellei ole valmis itse näkemään tämän ihmissuhteen eteen mitään vaivaa. Tälla tavalla käyttäytyvää ihmistä ei enää vähän ajan päästä koeta mukavana ihmisenä. Tämä ihmissuhde alkaa helposti silloin sen aktiivisemman osapuolen silmissä näyttäytyä sellaisena, ettei siitä saa itselleen mitään muuta kuin pahaa mieltä. Passiivinen ystävä saa aikaan sellaisen olon, ettei aktiivisemman osapuolen vaivannäölle anneta mitään arvoa. Kaikki toisen osapuolen ihmissuhteen eteen tekemä työ otetaan aivan itsestäänselvyytenä ja niin myös toinen ihminenkin. Tällainen ihmissuhde on aikaa myöten erittäin vahingollinen kenen hyvänsä itsetunnolle, vaikka alkuun yrittäisikin itselleen vakuuttaa ettei toisen passiivisuus merkittävästi haittaa yms.
Siis eihän mikään ihmissuhde pysy hengissä ellei siihen panosteta ha anneta sille aikaa, ei parisuhde eikä ystävyyssuhde. Ihan itsestään selvää, turhaa on sille rautalangasta vääntää jos ei ymmärrä. Kyllä ihmisestä tulee vieras jos sitä näkee kerran vuodessa eikä muutenkaan kuulu mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen jatkaa... että turha sitten ihmetellä ettei muakaan enää kiinnosta sun tekemiset, voit jatkaa rauhassa elämääsi elämistä ja kiireisenä olemista.
Kaikista inhottavimpia on nämä jatkuvasti tapaamisia peruvat "ystävät".
Sovitaan, että mennään päivänä x katsomaan jotain tiettyä keikkaa..
Ok, onpa mukava juttu.
Hommaan lapsenvahdin, itse ja lapsenvahtikin järjestänyt jo menonsa tämän mukaan. Kampaaja varattuna pariksi päivää ennen illanviettoa.
Mitäs sitten? Muutama päivä ennen näkemistä laitetaan vaan tylysti viestiä; "Pidetäänkin kultsin kans leffailta" tai "Ei olekaan fiilistä lähteä". Ei pahoitteluja, ei mitään.
Mitäs tämän jälkeen? Luottamus ja usko menee tähän ihmiseen, eikä ollut edes ensimmäinen kerta.
Eikö sitä ole edes sovittujen tapaamisten arvoinen ihminen?
Siinä vaiheessa tunnet itsesi todella ulkopuoliseksi, kun ystäväsi soittelevat toisilleen ja sopivat tapaamisia. Myös silloin kun olette kahden kesken, niin hän soittaa kolmannelle kysyäkseen kuulumisia.
Lopetin yhteydenpidon ennen joulua näihin ystäviin. Mitään ei ole heistä kuulunut. Monta vuotta olin se ainoa yhteydenottaja. En tosin moiti itseäni. Ovathan jotkut huonossa parisuhteessakin vuosia.
Mut jos on tyytyväinen siihen, ettei kauheasti pidä yhteyttä ystäviinsä ja sosiaaliset piirit on enimmäkseen työn parissa, niin miksi se ei saisi olla niin? Mun ystävät asuvat kaukana ja meillä kaikilla on omat ruuhkavuotemme menossa. Me tavataan 1-2 kertaa vuodessa ja aina juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi. Ja koska me ollaan kaikki samalla alalla, niin enimmäkseen keskustellaan töistä. Eikä nää harvat tapaamiset tee meistä yhtään sen vähempää ystäviä.
172
Vierailija kirjoitti:
Kaikista inhottavimpia on nämä jatkuvasti tapaamisia peruvat "ystävät".
Sovitaan, että mennään päivänä x katsomaan jotain tiettyä keikkaa..
Ok, onpa mukava juttu.
Hommaan lapsenvahdin, itse ja lapsenvahtikin järjestänyt jo menonsa tämän mukaan. Kampaaja varattuna pariksi päivää ennen illanviettoa.Mitäs sitten? Muutama päivä ennen näkemistä laitetaan vaan tylysti viestiä; "Pidetäänkin kultsin kans leffailta" tai "Ei olekaan fiilistä lähteä". Ei pahoitteluja, ei mitään.
Mitäs tämän jälkeen? Luottamus ja usko menee tähän ihmiseen, eikä ollut edes ensimmäinen kerta.
Eikö sitä ole edes sovittujen tapaamisten arvoinen ihminen?
Minullakin on tällainen tuttava! En enää pidä häneen itse yhteyttä. Hän ei ole riittävän luotettava ystäväksi.
Mulle ei soita ikinä kukaan. Joskun joku telemarkkinointi soittaa.
Kukaan ei koskaan kysy mitä mulle kuuluu tai tervehdi tai sano, että olipa hauska nähdä pitkästä aikaa.
Edes kaipan myyjät ei tervehdi.
KUKAAN EI IKINÄ KAIPAA MINUA.
Olen nainen.
Alue: Aihe vapaa
Asioita voi ilmaista ja tiedustella hienovaraisemminkin. Eihän treffeilläkään kysytä, aiotko tehdä lapsia minun kanssani vaan kysytään, onko toisen toiveissa joskus hankkia lapsia. Ja kerrotaan, että minä haluan joskus /en halua koskaan lapsia. Aivan samalla tavalla voi keskustella yleisellä tasolla ystävyydestä.