Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle ns ystävät ovat suoraan sanoneet, ettei mun kannata ottaa yheteyttä heihin, koska he ovat kiireisiä. He aikovat ottaa yhteyttä muhun kun heillä on aikaa.
He ottavat yhteyttä, kun tarvitsevat multa jotain. Jos en vastaa soittoon tai heti viestiin, tulee kiukkuinen viesti ”miks et vastannut”. Kun sanon, etten silloin pysttynyt, alkaa kova ihmettely, että mitähän muka olin tekemässä.
Tämähän on kuin mun elämästä! Siis varsinkin tuo, että jotkut voi tehdä niin, että kun mä laitan viestiä, niin voi mennä päiviä tai viikkoja, ettei siihen vastata. Ei ehkä vastata lainkaan. Mutta kun mä en vastaa heti eli olen kerrankin jotain tekemässä, niin pahimmalta tapaukselta tulee viimeistään puolen tunnin sisällä ihmettelyä, että miksenkäs vastaa. Just sanoin yhdelle ihmiselle, että miksi muilla on oikeuksia, joita mulla ei sitten kuitenkaan ole. Ymmärrän, että he ovat tottuneet siihen, että nakutan heti jotain takaisin, mutta silti ärsyttävää. Pitäisikö vai aloittaa jokin "kuuri", jolla osottaisi, ettei aina olekaan tavoitettavissa, koska ei vaan tarvitse olla?
m soittelene kitaraa ja puhun kielillä
seon ainoa yhteys tässä elämässä, yhteys Jeesuskeen ja voiteluun sekä musa. muut ihmiset onkin paskaa ellei sitten erja lyytinen rupee akaksi
täss kai lopunajan päämäärä. Jerusalemiin tai Karmel vuorelle asumaan.
Hepr. 11:38
he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle-;he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
Mark. 13:14
Mutta kun näette hävityksen kauhistuksen seisovan siinä, missä ei tulisi-joka tämän lukee, se tarkatkoon-silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
Luuk. 21:21
Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä asia on niin, että vaikka olisi kiireinen perheellinen ystäviä on mahdollista saada.
Itse olen saanut hyviä ystäviä lasteni harrastuksista, ja kavereiden äideistä. Miksi ei? Lisäksi niitä löytyy töistä, koulusta, omista harrastuksista, vaikka naapureista.
Ja muuten, jos joku siivous menee aina ystävien edelle, niin silloin asioiden tärkeysjärjestys on JUST SE
Kaikilla ei ole lapsia, joiden kautta saada kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Mitä tulee tuohon, että pitää tyytyä siihen mitä saa, olen vähän eri mieltä. Toki aikuisena on melko turhaa odottaa, että vain yksi ihminen - edes puoliso - täyttäisi kaikki ihmissuhdetarpeet ja hän olisi kiinnostunut kaikista samoista asioista kuin itsekin on. Kun on useampia ystäviä, kavereita ja tuttavia, todennäköisesti saa aina seuraa minne nyt haluaakin mennä. Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Tiedän, että moni etsii vielä päälle kolmekymppisenäkin teinivuosien bestistä, jonka kanssa jakaisi kaiken. Se on vaikeaa, koska ihmisillä on omat elämänsä, omat sosiaaliset verkostonsa, omat aikataulunsa sekä omat vastuunsa ja velvollisuutensa. On kuitenkin mahdollisuus löytää joukko erilaisia ihmisiä, joista aina joku on halukas tekemään samaa asiaa kuin itsekin juuri silloin haluaa.
Olen todella kateellinen sinulle. Siis niin kateellinen, että tuli kyyneleet silmiin. Minulla on mies, joka ei kitisisi ilta menoista, ja joskus käynkin jossain. Mutta aina yksin. Yksin, yksin, yksin. Teatterissa, konsertissa, kirppareilla, elokuvissa. Syömässä en yksin enää käy, baareissa en ole yksin ollut, vaikka joskus olisi kiva mennä vaikka kuuntelemaan jotain musiikkia.
Ei ole ketään, kuka tulisi mukaan kiertämään Tallinnan antiikki- ja sisustusliikkeitä. Ei ketään, kuka lähtisi viikonlopuksi vaikka Barcelonaan. Ei ketään jonka kanssa mennä kesäteatteriin.
Mies lähtee mukaan silloin harvoin, kun on lapsenvahti. Muuten elämä on tätä.
Voi että, minulla ihan sama tilanne. Olisi mukava jos meidänlaiset voisi tutustua ja yhdistää jotenkin voinamme, olisi sitten edes se yksi ystävä ja henkinen apu arjessa.
Surulliseksi vetää kun ei ole oikein ketään kenelle soittaa jos haluaisi seuraa johonkin. Yksin minäkin teen kaiken jos ei mies tai pienet lapset ole mukana. :(
Lisäksi se että ne muutamat lähisukulaiset ketä on ei ole lähes koskaan yhteydessä, eivät yhtään kysele kuinka jaksetaan tms. Esimerkkinä yksikään ei ole kysynyt nuoremman lapsemme syntymän jälkeen, kohta 2 vuotta siitä, kuinka jaksetaan, tarvitaanko apua, pyytänyt tai tullut käymään. Ei muuta kuin pakolliset syntymäpäivälahjat ja joulukahvi ja siinä se. Tekisi melkein mieli ilmoittaa ettei velvollisuudentunnon takia tarvitse lahjoa jos ei muuten kiinnosta. Lastenkin puolesta tuntuu pahalta. Kyyneleet alkaa valua nytkin kun tätä kirjoitan kun tajuan tilanteen, eikä ole edes mitään tiedossani olevaa syytä miksi välien pitää olla tällaiset. Olen tullut tulokseen ettei lapsettomia sisaruksiani vaan kiinnosta meidän elämä. Itse olin aina toivonut että aikuisena ollaan toistemme tukena elämässä. Varsinkin sen jälkeen kun vanhemmat kuoli.
80- kymppien täti pitää yhteyttä, tosin hän sairastelee välillä eikä tiedä kuinka pitkään jaksaa. Onneksi edes hän.
Nyt viime vuodet alkanut niin pänniä tämä kun ei muu suku pidä yhteyttä että teen sitten samoin heille, alkoi ihan testinä katsotaan kauan menee että joku kyselee perään. No tämä tietysti johtanut siihen ettei sitä vähääkään yhteyttä.
Jos nyt miehen kanssa halutaan mennä vaikka ulos syömään niin pitää melkein tilata ulkopuolinen hoitaja että onnistuu. Jos sisaruksiltani pyytäisin apua niin pitkin hampain kalenteri kädessä pitää viikkoja etukäteen katsella josko ehkä joskus onnistuu, juu ei kiitos, en halua säälistä tai pakolla ketään sellaiseen tilanteeseen.
Minullakin on tällainen suku, jossa pidetään tuollaisia etäisiä ja muodollisia välejä. Ei tunnu mukavalta. Jos joskus harvoin lapset sukulaisiani näkevät, niin alkavat yleensä aina vierastaa. 😫
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Miksi haluat juuri perheellisistä niitä ystäviä.
Minua ainakin alkoi ahdistaa ne vaativat ystävät,jotka painoivat koko ajan päälle minun vapaa-ajasta. Kun viikolla tein pitkää päivää ja lapset oli hoidossa ja näin niitä vain muutaman tunnin illassa, viikonloppuna halusin tietenkin puuhata lasten kanssa. Niilläkin oli ollut ikävä äitiä. Mutta ei, kun se viikonloppu olisi pitänyt viettää ystävien ja kavereiden kanssa.
Paras esimerkki tästä on eräs hyvä kaveri, joka pani välit poikki kanssani, kun lupasin lauantaina lähteä hänen kanssaan shoppailemaan. Mies oli lauantaina töissä, mutta lapsi oli jo sen ikäinen, että olisi voinut olla isoveljensä kanssa kotona muutaman tunnin kahdestaan. Mutta kas kun norovirus sattui pyörähtämään perheeseen ja lapsi oksensi kuumeessa oksentamisen jälkeen. Kaveri suuttui, kun tein "oharit", enkä jättänyt 6 vuotiasta noroviruksessa oksentamaan 10 vuotiaan veljensä vahdittavaksi. Esti numeroni ja poisti fb-kaveruuden ja seuraavan kerran kun tapasin, ei suostunut heitä sanomaan, vaan nosteli nokkaa. Olen kuullut hänen haukkuvan minua ihmisille, että kuinka pystyynkuollut olen, kun en viiti enää muuta tehdä, kuin lapsia vain hoitaa ja voisiko muutkin kaverit minut hyljätä, kun olen pannut lapset etusijalle elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ei ole lapsia, joiden kautta saada kavereita.
Kun on pieniä lapsia, niin keskittymiskyky on ihan nollassa. Ei silloin ole kovin helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Ja ne ihmiset, joihin lasten kautta tutustut eivät välttämättä ole oikein ystäväainesta. Samankaltainen elämäntilanne ei tarkoita useinkaan syvällistä yhteyttä kahden ihmisen välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Miksi haluat juuri perheellisistä niitä ystäviä.
No en niin mistään syystä! Enhän minä niin sanonut missään - vai sanoinko? Mutta en minä tosin tunne itseni lisäksi kuin yhden lapsettoman ihmisen, joka taas on luonteeltaan muuten aika kotihiiri. Eiköhän se perheellistyminen aika normaalia ole - ellei sitten halua palata vähintään 15 vuotta nuorempien seuraan, tosin niistäkin on jo osa perheellisiä eivätkä toisaalta myöskään niin lämpene vanhoille tädeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin ehkä tässä koko keskustelussa on havaittavissa sitä, että ajatellaan, että esim. lapseton voisi mennä aina jonnekin muualle. Hakemaan seuraa vaikka toisista lapsettomista, joita kuitenkin voi olla kys. ikäryhmässä aika vähän. Että mitä se nyt minun luokse tulee, mokoma taakka. Voi olla, että se lapseton on samaa ikäryhmää perheellisen kanssa ja on ehkä pitkäkin ystävyys takana, vaikka ei lapsia olekaan. Sen takia se siis varmaan jatkaa sitä tulemista luokse eikä ymmärrä, että nyt pitäisi yhtäkkiä heittäytyä ihan kakaraksi ja kadota muihin maisemiin ja jättää vanhat ystävät. Vain sen takia, että oma elämäntilanne ei ole mennyt samalla tavalla eteenpäin syystä tai toisesta kuin joillakin muilla.
Jos etsisin uusia ystäviä, niin en itse menisi edelleenkään 25-vuotiaiden luokse, vaan ikävä kyllä "uhreinani" olisivat edelleen ne suurin piirtein omanikäiset ihmiset (noin +-10 vuotta), oli heillä sitten lapsia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Totta, mutta Internet on yksi valtava verkko, jossa voi tutustua mitä erilaisimpiin ihmisiin eri puolilta maailmaa. Facebookin ryhmissä on porukkaa kymmenistä satoihin, tuhansiin ja kymmeniintuhansiin ihmisiin ja ihan Suomessa. Niihin vaan täytyy itse mennä ja olla aktiivinen kirjoittelija siitä aiheesta, mihin ko ryhmä nyt liittyykään. Toki olen tavannut ihmisiä ensi kertaa livenäkin, mutta nykypäivänä aika usein tutustuminen on tapahtunut ensin netissä ja vasta sen jälkeen ollaan nähty livenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Totta, mutta Internet on yksi valtava verkko, jossa voi tutustua mitä erilaisimpiin ihmisiin eri puolilta maailmaa. Facebookin ryhmissä on porukkaa kymmenistä satoihin, tuhansiin ja kymmeniintuhansiin ihmisiin ja ihan Suomessa. Niihin vaan täytyy itse mennä ja olla aktiivinen kirjoittelija siitä aiheesta, mihin ko ryhmä nyt liittyykään. Toki olen tavannut ihmisiä ensi kertaa livenäkin, mutta nykypäivänä aika usein tutustuminen on tapahtunut ensin netissä ja vasta sen jälkeen ollaan nähty livenä.
Mä kirjotan aika paljon Facebookissa omalla nimellä, mutta esim. sairausryhmä on sairausryhmä (jos nähdään ihmisiä, nähdään esim. sairausluennoilla tmv.), ammattiryhmä on ammattiryhmä (ehkä taas jotain koulutuksia voi olla), sit kaupunkiryhmä on kaupunkiryhmä. Vapaaehtoisjuttuihin liittyvissä ryhmissä ollaan kans siinä aiheen ytimessä enemmänkin. Ehkä olen väärissä ryhmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Totta, mutta Internet on yksi valtava verkko, jossa voi tutustua mitä erilaisimpiin ihmisiin eri puolilta maailmaa. Facebookin ryhmissä on porukkaa kymmenistä satoihin, tuhansiin ja kymmeniintuhansiin ihmisiin ja ihan Suomessa. Niihin vaan täytyy itse mennä ja olla aktiivinen kirjoittelija siitä aiheesta, mihin ko ryhmä nyt liittyykään. Toki olen tavannut ihmisiä ensi kertaa livenäkin, mutta nykypäivänä aika usein tutustuminen on tapahtunut ensin netissä ja vasta sen jälkeen ollaan nähty livenä.
Mä kirjotan aika paljon Facebookissa omalla nimellä, mutta esim. sairausryhmä on sairausryhmä (jos nähdään ihmisiä, nähdään esim. sairausluennoilla tmv.), ammattiryhmä on ammattiryhmä (ehkä taas jotain koulutuksia voi olla), sit kaupunkiryhmä on kaupunkiryhmä. Vapaaehtoisjuttuihin liittyvissä ryhmissä ollaan kans siinä aiheen ytimessä enemmänkin. Ehkä olen väärissä ryhmissä.
En mä usko, että olet väärissä ryhmissä. Ihan tutuilta kuulostaa, mutta mä en tapaa livenä näitä ihmisiä ryhmänä enkä yleensä sen ryhmänkään tiimoilta vaan homma menee yleensä niin, että jonkun kanssa laittaa yksityisviestiä (koska ei ehkä halua kommentoida kaikkien nähden tai tulee mieleen jokin asia, joka ei varsinaisesti liity ryhmän aihepiiriin tms) ja siitä pikkuhiljaa juttu jatkuu - ei siis välttämättä samalla kertaa - muihinkin aiheisiin kuin mihin se ryhmä on. Eli tutustuminen siirtyy pois ko ryhmästä. Ja sitten huomaa, että juttu luistaa edelleenkin, jonka jälkeen tulee ehkä kaveripyyntö ja jos edelleen juttu luistaa, löytyy yhteisiä juttuja, asuinpaikkakaan ei ole sadan kilometrin päässä jne, niin sitten ollaan tavattukin. Ja jos on huomattu, että viihdytään toistemme seurassa myös livenä, on tavattu toistekin.
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
Mä olen aina yksin nykyään vaikka pidän itseäni suht ok eikä aivan täysin totaalisen ikäloppu ole vielä. Tosin melkoisen vanha jo. Ne kaverisuhteet jotka roikkui tähän asti eivät olleet tarkoitettu kestämään. Arvostan itseäni sen verran vaikkei minua arvostetakaan. Kumma juttu, olen mielestäni aika tavallinen tapaus aina ollut, en ole ihan tyhmäkään. Minulla on paljon ideoita, osa toteuttamiskelpoisia. Ehkä parempi näin, paremmin yksin. Miehiä on silloin tällöin.
Onnekas olet, ei se fb valitettavasti ole mun kohdalla auttanut sekään. Kaveriksi pyydetään mutta siihen se sitten on jäänyt lähes kaikkien osalta. Tuntuu ennemmin että uteliaisuudesta siellä joku vanha tuttu alkaa kaveriksi tai mesettää ensin kuulumiset, sitten ei enää kiinnosta ellei ole joku hyöty mielessä. Sama juttu harrasteryhmissä. Mä olen varmaan vaan niin tylsä kaveri kun ei ketään kiinnosta mikään mun elämässä. En myöskään jaksa juoruta pahaa toisista koko aika ja sekin noissa harrastetyypeissä on että pitää olla samaa pataa tai olet out.