Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
En kiellä karisman olemassaoloa, mutta monessa muussa maassa suurimmalla osalla ihmisiä ei ole mitään ongelmia tutustua muihin ihmisiin ja saada paljon kavereita ja ystäviä. Ei heillä ole mitään poikkeuksellista karismaa. Pikemminkin on poikkeuksellista, jos ei tutustu, ei ystävysty eikä saa edes kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ns ystävät ovat suoraan sanoneet, ettei mun kannata ottaa yheteyttä heihin, koska he ovat kiireisiä. He aikovat ottaa yhteyttä muhun kun heillä on aikaa.
He ottavat yhteyttä, kun tarvitsevat multa jotain. Jos en vastaa soittoon tai heti viestiin, tulee kiukkuinen viesti ”miks et vastannut”. Kun sanon, etten silloin pysttynyt, alkaa kova ihmettely, että mitähän muka olin tekemässä.
Sitten ystävä purkaa huoliaan ja jos tunnin päästä joudun lopettamaan, tiuskastaan taas, että miks et muka ehi.
Sama kaava usean ns ystävän kanssa, oikeastaan muunlaisia ystäviä minulla ei koskaan ole ollut.
Nyt joku kirjoittanee, että kertoo paljon minusta. Kovasti olen miettinyt, miten vastavuoroisia ystävyyssuhteita saisin rakennettua, mutten keksi.
Kannattaa aloittaa siitä, että katkaiset nuo ihmissuhteet ensin. Tai teet selväksi, että sulle ei voi yksipuolisesti purkaa huoliaan ja odottaa, että olet aina käytettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Tämä on mitä suurimmassa määrin totta! Itse elin ikävuosina 30-40v hyvin liikkuvaa perheettömän sinkkunaisen elämää. Työn vuoksi asuin useilla eri paikkakunnilla ja ulkomailla ja aina uudessa paikassa piti rakentaa paikalliset sosiaaliset verkostot alusta. Kavereita (joista muutamista tuli ystäviä) löysin helpoiten itseäni nuoremmista ja vanhemmista... nuoremmat elivät samankaltaista elämää kuin itsekin eivätkä olleet vielä perheellistyneet. Vanhemmilla taas lapset olivat jo isompia tai jopa muuttaneet pois kotoa, joten heillä oli aikaa uusille ihmisille elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle ns ystävät ovat suoraan sanoneet, ettei mun kannata ottaa yheteyttä heihin, koska he ovat kiireisiä. He aikovat ottaa yhteyttä muhun kun heillä on aikaa.
He ottavat yhteyttä, kun tarvitsevat multa jotain. Jos en vastaa soittoon tai heti viestiin, tulee kiukkuinen viesti ”miks et vastannut”. Kun sanon, etten silloin pysttynyt, alkaa kova ihmettely, että mitähän muka olin tekemässä.
Sitten ystävä purkaa huoliaan ja jos tunnin päästä joudun lopettamaan, tiuskastaan taas, että miks et muka ehi.
Sama kaava usean ns ystävän kanssa, oikeastaan muunlaisia ystäviä minulla ei koskaan ole ollut.
Nyt joku kirjoittanee, että kertoo paljon minusta. Kovasti olen miettinyt, miten vastavuoroisia ystävyyssuhteita saisin rakennettua, mutten keksi.
Tuo vastavuoroisuuden vaatimus voi olla yksi asia, mikä hankaloittaa aikuisiällä ystävystymistä. Käytännössähän se tarkoittaa, että jos tutustun sinuun, sinä pyydät mut seuraksesi leffaan ja minä lähden mukaasi, jään sulle jotain velkaa. Eli olen sulle velkaa sen, että pyydän sinua johonkin. Jos en halua jäädä velkaa, on parempi heti alussa kieltäytyä kutsustasi. Mulla ei ole vastavuoroisuuden vaatimuksia. Jos haluan jonkun kanssa lähteä jonnekin, niin kysyn. Jos hänelle ei sovi, kysyn joltain muulta. Ja oletan, että jos muut haluavat mut seurakseen jonnekin, sitten kysyvät. Tai soittaessa se, jolla on jotain asiaa, soittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Ööö... ei kai ne piirit muutenkaan automaattisesti synny, vaan niihin mennään ja niitä luodaan itse aktiivisesti toimien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
No tyrkky ollaan kain siten, että yritetään jatkaa vuorovaikutusta, vaikka toinen ei ole aktiivinen omaan suuntaan. Ei kukaan pidä tyrkkynä sellaista, joka ottaa herkästi kontaktia uusiin ihmisiin, mutta jos ei saa vastakaikua, ei jää myöskään roikkumaan. Niillä jotka tutustuu helposti, on vähän odotuksia uusille ihmisille ja monta hyvin lyhyeen päättynyttä tuttavuutta/lyhyttä viestittelysuhdetta. Eivät kaikki heistä luomoudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Ööö... ei kai ne piirit muutenkaan automaattisesti synny, vaan niihin mennään ja niitä luodaan itse aktiivisesti toimien.
Mä kirjoitin eilen jonnekin monta sivua taaksepäin, että jotkut ihmiset eivät osaa ystävystyä, koska heidän ei ole tarvinnut. He ovat koko elämänsä olleet erilaisissa ryhmissä (päiväkoti, koulu, opiskelupaikka, työpaikka) ja olleet osa ryhmää, mutta eivät todellisuudessa ystävä kenenkään ryhmäläisen kanssa. Kun ryhmä hajoaa tai itse jää pois ryhmästä esim työttömyyden vuoksi, ei olekaan taas ketään. Sitten taas odotetaan, että pääsisipä taas johonkin ryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
Mun hyvällä ystävällä on tällaista tiettyä energiaa, ehkä jonkinlainen hyväntuulen lähettiläs ja rempseä. Hänellä on paljon ystäviä ja kavereita, mutta jos emme olisi tutustuneet jo ikuisuus sitten, en varmasti olisi kiinnittänyt häneen kauheasti huomiota. Hän on kuitenkin aika kepeä, ja joskus olisi mukava, jos olisi tiettyä vakavuuttakin ja pohdintaa kuvioissa eikä sellaista positiivarimeininkiä. Joskus joudun olemaan vähän varuillanikin, etten olisi oma "takakireä" ja tarkka itseni. Ei se energia siis aina ja kaikkia vie mennessään. Mutta totta, viehän se monet, vaikka siellä pinnan alla voi kyllä myös kuplia muutkin kuin auringonsäteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Ööö... ei kai ne piirit muutenkaan automaattisesti synny, vaan niihin mennään ja niitä luodaan itse aktiivisesti toimien.
Mä kirjoitin eilen jonnekin monta sivua taaksepäin, että jotkut ihmiset eivät osaa ystävystyä, koska heidän ei ole tarvinnut. He ovat koko elämänsä olleet erilaisissa ryhmissä (päiväkoti, koulu, opiskelupaikka, työpaikka) ja olleet osa ryhmää, mutta eivät todellisuudessa ystävä kenenkään ryhmäläisen kanssa. Kun ryhmä hajoaa tai itse jää pois ryhmästä esim työttömyyden vuoksi, ei olekaan taas ketään. Sitten taas odotetaan, että pääsisipä taas johonkin ryhmään.
En kommentoinut sitä viestiä silloin, mutta kyllähän ryhmissä aina joutuu henkilö näkemään vaivaa ryhmäytyäkseen ja saadakseen kontaktia, vaikka kuinka vanhemmat kiikuttaisivat ryhmään tai menisi opiskelemaan tai töihin. Ei kaikilla ole opiskelukavereita lainkaan, ja se on ongelma. Jotkut sellaisia eivät haluakaan, eivätkä halua töissäkään tehdä muita kuin töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
No tyrkky ollaan kain siten, että yritetään jatkaa vuorovaikutusta, vaikka toinen ei ole aktiivinen omaan suuntaan. Ei kukaan pidä tyrkkynä sellaista, joka ottaa herkästi kontaktia uusiin ihmisiin, mutta jos ei saa vastakaikua, ei jää myöskään roikkumaan. Niillä jotka tutustuu helposti, on vähän odotuksia uusille ihmisille ja monta hyvin lyhyeen päättynyttä tuttavuutta/lyhyttä viestittelysuhdetta. Eivät kaikki heistä luomoudu.
Voit kyllä uudessa seurassa tutustumisvaiheessa huomata miten nopeasti joidenkin ihmisten ympärille kertyy porukkaa siinä missä joidenkin seurasta ei kiinnostu kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
Mun hyvällä ystävällä on tällaista tiettyä energiaa, ehkä jonkinlainen hyväntuulen lähettiläs ja rempseä. Hänellä on paljon ystäviä ja kavereita, mutta jos emme olisi tutustuneet jo ikuisuus sitten, en varmasti olisi kiinnittänyt häneen kauheasti huomiota. Hän on kuitenkin aika kepeä, ja joskus olisi mukava, jos olisi tiettyä vakavuuttakin ja pohdintaa kuvioissa eikä sellaista positiivarimeininkiä. Joskus joudun olemaan vähän varuillanikin, etten olisi oma "takakireä" ja tarkka itseni. Ei se energia siis aina ja kaikkia vie mennessään. Mutta totta, viehän se monet, vaikka siellä pinnan alla voi kyllä myös kuplia muutkin kuin auringonsäteet.
Kyllä. Tällaiset ihmiset saattavat esimerkiksi olla taipuvaisia itsekkyyteen, koska heillä on läheisyydessään usein paljon ihmisiä, joiden seurasta voi valita. Jos ystäviä on vähemmän, niin tulee enemmän painetta toimia seurassa siten, että nämä ystävyyssuhteet kestäisivät pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Ööö... ei kai ne piirit muutenkaan automaattisesti synny, vaan niihin mennään ja niitä luodaan itse aktiivisesti toimien.
Mä kirjoitin eilen jonnekin monta sivua taaksepäin, että jotkut ihmiset eivät osaa ystävystyä, koska heidän ei ole tarvinnut. He ovat koko elämänsä olleet erilaisissa ryhmissä (päiväkoti, koulu, opiskelupaikka, työpaikka) ja olleet osa ryhmää, mutta eivät todellisuudessa ystävä kenenkään ryhmäläisen kanssa. Kun ryhmä hajoaa tai itse jää pois ryhmästä esim työttömyyden vuoksi, ei olekaan taas ketään. Sitten taas odotetaan, että pääsisipä taas johonkin ryhmään.
En kommentoinut sitä viestiä silloin, mutta kyllähän ryhmissä aina joutuu henkilö näkemään vaivaa ryhmäytyäkseen ja saadakseen kontaktia, vaikka kuinka vanhemmat kiikuttaisivat ryhmään tai menisi opiskelemaan tai töihin. Ei kaikilla ole opiskelukavereita lainkaan, ja se on ongelma. Jotkut sellaisia eivät haluakaan, eivätkä halua töissäkään tehdä muita kuin töitä.
Mä en ole koskaan pyrkinyt ystävystymään työkavereiden kanssa, mutta silti olen viimeisten kymmenen vuoden aikana löytänyt viisi kaveria/ystävää töiden kautta. Ja olen todella asiasuuntautunut ja introvertti, en mikään ihmissuhdeorientoitunut ihminen. Mutta jotenkin vain näiden ihmisten kanssa on jossain vaiheessa huomattu, että ollaan samalla aaltopituudella ja alettu nähdä vapaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
No tyrkky ollaan kain siten, että yritetään jatkaa vuorovaikutusta, vaikka toinen ei ole aktiivinen omaan suuntaan. Ei kukaan pidä tyrkkynä sellaista, joka ottaa herkästi kontaktia uusiin ihmisiin, mutta jos ei saa vastakaikua, ei jää myöskään roikkumaan. Niillä jotka tutustuu helposti, on vähän odotuksia uusille ihmisille ja monta hyvin lyhyeen päättynyttä tuttavuutta/lyhyttä viestittelysuhdetta. Eivät kaikki heistä luomoudu.
Voit kyllä uudessa seurassa tutustumisvaiheessa huomata miten nopeasti joidenkin ihmisten ympärille kertyy porukkaa siinä missä joidenkin seurasta ei kiinnostu kukaan.
Voin toki, mutta muutkin kuin tällaiset ihmiset ystävystyy. Itse olen esimerkiksi introvertti erakko enkä mikään sellainen, jonka ympärille kertyisi kaikkialla porukkaa, mutta silti olen aina ystävystynyt uusien ihmisten kanssa helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Ööö... ei kai ne piirit muutenkaan automaattisesti synny, vaan niihin mennään ja niitä luodaan itse aktiivisesti toimien.
Totta kai, sitä tuossa edelläkin sanoin. Mä nyt tosin tarkoitin esim. koirapiireillä ja lapsipiireillä sitä, että voi ylipäänsä osallistua sellaisiin piireihin esim. omistamalla koiran tai lapsen. Kutsun siis piireiksi tässä yhteydessä porukoita, joista ei tunne välttämättä ketään. Mutta toki niissä täytyy itse tehdä töitä, jos kontakteja haluaa.
Jos on valmiiksi jo jokin ryhmä, on luontevampaa ja todennäköisempää löytää sieltä joku hengenheimolainen kuin kadulta. Onhan siinä jo yhteisiä kiinnostuksenkohteitakin monissa ryhmissä - tai sitten voidaan ainakin yhdessä arvostella esimiestä tmv. ;)
Seuraavaksi joku tulee ja sanoo, että on kaikki kadullakin mahdollista. Joo, on. Roskia viedessäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
No tyrkky ollaan kain siten, että yritetään jatkaa vuorovaikutusta, vaikka toinen ei ole aktiivinen omaan suuntaan. Ei kukaan pidä tyrkkynä sellaista, joka ottaa herkästi kontaktia uusiin ihmisiin, mutta jos ei saa vastakaikua, ei jää myöskään roikkumaan. Niillä jotka tutustuu helposti, on vähän odotuksia uusille ihmisille ja monta hyvin lyhyeen päättynyttä tuttavuutta/lyhyttä viestittelysuhdetta. Eivät kaikki heistä luomoudu.
Voit kyllä uudessa seurassa tutustumisvaiheessa huomata miten nopeasti joidenkin ihmisten ympärille kertyy porukkaa siinä missä joidenkin seurasta ei kiinnostu kukaan.
Voin toki, mutta muutkin kuin tällaiset ihmiset ystävystyy. Itse olen esimerkiksi introvertti erakko enkä mikään sellainen, jonka ympärille kertyisi kaikkialla porukkaa, mutta silti olen aina ystävystynyt uusien ihmisten kanssa helposti.
Introvertti erakko, joka ystävystyy uusien ihmisten kanssa helposti? Hämmentävä yhdistelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nyt täytyy tähän kyllä sanoa silti ihmisten puolustukseksi, että suurin osa yli nelikymppisistä tutuistani, jopa niistä, joilla on lapsia, eivät ole kotona menossa nukkumaan klo 21 tai 22 tai eivät muutenkaan ole ihan pystyynkuolleita ihmisiä. En puhunut myöskään mistään velvollisuuksista, vaan kerroin elämästäni, joten miksi vääristellä suotta? En muutenkaan ymmärrä tässä ketjussa vääristelyä ja liiottelua, jota näkyy paljon.
En nyt oikein ymmärrä tuollaista halveksuvaa asennetta, jolla pyritään jotenkin viittaamaan, että jossain yhdeksän aikaan liikehtivät yli nelikymppiset ovat keskenkasvuisia ja 25-vuotiaan tasolla olevia ihmisiä. Melko ilkeää, mutta toisaalta taas huvittavaa, koska eihän tuo pidä alkuunsakaan paikkaansa. Minä tiedän itseäni vanhempia ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti esim. musajutuissa, illallisilla, elokuvissa ja teatterissa, mutta ei ole tullut mieleenkään arvostella, että hyivvvv, onpa lapsellista tuossa iässä.
Minusta tuntuu vähitellen, että jopa yli 70-vuotias äitini liikkuu enemmän kuin täällä jotkut ihmiset. Sitten on pakottava tarve lynkata niitä, jotka jotain haluavat puuhastella elämässään.
Mitä ihmeen vampyyreja sun tuttavapiiriisi kuuluu, jos kaikki liikehtiminen ja puuhastelu tapahtuu yöllä tai muuten ainoa vaihtoehto on olla jotenkin "pystyynkuollut"? Minä ainakin liikehdin ja puuhastelen ympäri kaupunkia ja maailmaa vaikka sun missä, mutta en lähde tapaamaan sua baariin klo 23, koska olen luultavasti herännyt lenkille ja/tai puutarhahommiin jo reippaasti ennen aamukuutta.
Mutta kun se ainoa oikea liikkuminen on yöllä kapakassa tai katsomassa bändejä, jotka alkaa soittaa klo24.00 yms.
Mä nyt täsmennän viimeisen kerran, että mielestäni tuohon baariin on aika surkeata tarttua, kun on ehdotettu museoita, elokuvia, teatteria, konsertteja, syömistä, matkailua, festareita etc. etc. Minusta tuossa on aika paljon muutakin urbaanikulttuuria kuin baari.
Kun taas puhuin mökkeilystä, tartuttiin siihen ja sanottiin, että sehän on erakkohommaa.
Mitä tässä nyt siis varsinaisesti ajetaan takaa eli mitä pitäisi tehdä? Olla citybird vai luontoihminen, kun kaikessa on jotain huonoa?
Jotakuta rassasi, että eihän sitä viikolla jaksa, jos töissä käy. Ei niin. Mutta monet eivät myöskään halua omistaa lauantaipäiväänsä kavereille, vaan perheelle.
Siksipä juuri pitääkin tutustua moniin ihmisiin, jotta löytyy se, jolle sopii tapaamiset samoihin ajankohtiin kuin itsellekin sopii. Ei ole tarkoituskaan, että ihminen, jolla on aikaa ystävilleen vain arkisin töiden jälkeen, ehdoin tahdoin koittaisi ystävystyä sellaisen kanssa, jolla on aikaa ystävilleen vain viikonloppuisin. Tai päinvastoin.
Omassa iässäni on mielestäni realistisinta hyväksyä se, että monilla nyt vain sattuu olemaan toisenlainen elämäntilanne kuin itsellä. Ja elää sen mukaan ja pitkälti itsekseen. Elää siis sen mukaan, että aikuistentapaamiset voivat olla tosi kortilla. Toisaalta ei mitään näistä tarvitse edes päättää, koska näin vain käy.
Kyllä tuolla alkupäässä ketjua oltiin sikäli asian ytimessä, että on se niinkin, että jos edes jotain haluaa, niin pitää vain tyytyä siihen, mitä saa. Tai olla yksin. Se voi sitten tarkoittaa lapsitapaamisia, arkitapaamisia, päivätapaamisia eikä välttämättä käytännössä koskaan jotain omaa juttua, mutta sellaista se on. Tietyssä iässä kun lähtee merta edemmäs kalaan, niin ei todennäköisesti löydä enää mitään uutta.
Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin, jos olet 30-40 -vuotias lapseton sinkku. Toisaalta on olemassa myös ikäisiäsi, jotka eivät ole parisuhteessa ja joiden lapset eivät ole enää ihan pieniä tai joilla on niin hyvät tukiverkostot, että pääsevät iltaisinkin jonnekin. Yksinhuoltaja, jolla huoltajuudessa viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko hän elää perhe-elämää ja joka toinen lapsettoman sinkun elämää. Tunnen tuon ikäisiä parisuhteessa eläviäkin, joilla puoliso ei kitise iltamenoista. Ei vaikka olisi lapsiakin vaan perheessä vanhemmat vuorollaan voivat iltaisin ja/tai viikonloppuisin lähteä baariin, leffaan, konserttiin tai vaikka viikonloppuna laivaristeilylle tai festareille ystäviensä kanssa puolison jäädessä hoitamaan lapsia. Tai lapsille saa helposti lapsenvahdin esim isovanhemmista tai sisaruksista. Vaikka paljon puhutaankin lapsiperheiden tukiverkostojen puutteesta, silti on edelleenkin heitä, joilla on varsin erinomaiset tukiverkostot. Eikä läheskään kaikkien menojalka lakkaa vipattamasta pariutumisen ja perheen perustamisen jälkeen.
Vaikka sitten baariinkin. Ihmissuhdeverkostossa kannattaa olla eri elämäntilanteissa olevia ja usein myös eri ikäisiäkin, koska joskus 5-10 vuotta sinua vanhemmalla voi olla jo parempi mahdollisuus ja enemmän myös varaa tehdä asioita, joita haluat tehdä. Tai sitten 5-10 vuotta nuoremmalla ehkä enemmän intoa tehdä asioita, joita haluat tehdä.
Omista ystävistäni ja kavereistani vain kahdella on sekä varaa, halua että mahdollisuus käydä kanssani syömässä nk fine dining -ravintoloissa. Ei muilla. Useimmilla ei ole varaa ja osa taas pitää (tai heidän puolisonsa pitää) sellaista rahanhaaskauksena. Tai sitten on pieniä lapsia, jotka pitäisi ottaa mukaan. Mutta mulle riittääkin ihan hyvin, että on nämä kaksi, joiden kanssa voin käydä. En minäkään niissä joka ilta käy syömässä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa jonain arki-iltana on ihan kiva. Yksi ystävistäni on intohimoinen kirpputorikävijä ja hänen kanssaan kierrellään pääkaupunkiseudun kirppiksiä. En oikeastaan koskaan käy kirppiksellä muiden kuin hänen kanssaan. Tuska-festareille olisi löytynyt seuraksi useitakin kavereita, mutta mä en tänä vuonna sinne pääse. Kaveripiiristä löytyy myös klassisen musiikin suurkuluttaja, josta saan lähes aina seuraa konsertteihin, oopperaan ja balettiin. Samoin löytyy erilaisilla messuilla kävijöitä. Omakotitalossa asuva kaverini lähtee oikein mielellään erilaisille puutarhamessuille, kesämökkihöperö siskoni taas on aina valmis lähtemään messuille, jotka jollain tavalla liittyvät kesämökkeihin.
Joku oli kateellinen sinulle. Minä en ole, mutta onhan sinulla tuuri käynyt tai olet onnistunut verkostoitumaan sopivasti, ehkä harrastanut sopivia tai ollut paljon töissä, opiskelukaverit ehkä samalla paikkakunnalla tmv. Jotkut yrittävät, mutta eivät siltikään löydä kaikkea. Minulla on eri-ikäisiä kavereita, mutta 10 vuotta nuoremmillakin on jo pieniä lapsia.
Minulla on yh-kavereita, mutta heillä ei ole vuoroviikkosysteemejä (en laske sukulaistani tähän). He haluavat usein rentoutua vapaana viikonloppuna yksin tai sitten etsivät netistä miestä tmv. Olen itse vähän toisella tavalla sinkku, en hae mitään uutta rakkautta tmv. Jos hakisinkin, hakisin sitä mieluiten ihmisten ilmoilta.
Toisaalta taas itsessäni on sikäli vikaa, että minulla ei ole rahaa kaikkiin kalliisiin juttuihin, joten niihin joudun sanomaan ei kiitos. Juurikin tuli tuosta fine diningista mieleen. Ikävästi joudun pikemminkin olemaan se maankamaralle palauttelija tietyissä tilanteissa.
Mutta lohduttavaa kuulla, että joku täällä tekeekin jotain eivätkä keskity vain päivittelemään, miten lapsellisia juttuja ihmiset tekevät. :) Vähän vaikuttaa, että vain puutarhanhoito ja kävelylenkki aamuseitsemältä olisi ei-lapsellista, ja elän ihan toisenlaisessa maailmassa itse. Ei täälläpäin kenenkään nelikymppisen ykkösharrastuksia ole nuo - tai siis varmasti on jonkun, mutta en tunne ketään sellaista, vaikka pääasiallisesti kaverini ovat toisenlaisia ihmisiä kuin minä.
En usko, että mulla on käynyt mitenkään erityinen tuuri. Pikemminkin on kyse siitä, että kun tutustuu sataan ihmiseen, on jo aika kummallista, jos yhdenkään kanssa ei ole yhtään mitään yhteistä. Se on toki totta, että olen elämäni aikana ollut paljon monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja aina välillä niistä joku oikea helmikin on löytynyt.
Mut se just. Tutustuu sataan ihmiseen eli on sulla verkkoja ollut, eikä ne varmaan kaikki ole olleet vain kaduilla tai bussipysäkeillä tmv. Voinet arvata, kuinka paljon ihmisiin tutustuu luonnollisesti, jos elämässään on paljon yksin eli ei töitä, koirapiirejä, lapsipiirejä jne. Kyllä minä ainakin huomaan, että heti kun on töitä, niin sosiaalinen elämäkin ja ehkä ennen kaikkea sosiaalinen identiteetti jollain tavalla virkistyy. Myös sen lisäksi, että elämään tulee rytmiä ja vauhtia jne.
Ööö... ei kai ne piirit muutenkaan automaattisesti synny, vaan niihin mennään ja niitä luodaan itse aktiivisesti toimien.
Totta kai, sitä tuossa edelläkin sanoin. Mä nyt tosin tarkoitin esim. koirapiireillä ja lapsipiireillä sitä, että voi ylipäänsä osallistua sellaisiin piireihin esim. omistamalla koiran tai lapsen. Kutsun siis piireiksi tässä yhteydessä porukoita, joista ei tunne välttämättä ketään. Mutta toki niissä täytyy itse tehdä töitä, jos kontakteja haluaa.
Jos on valmiiksi jo jokin ryhmä, on luontevampaa ja todennäköisempää löytää sieltä joku hengenheimolainen kuin kadulta. Onhan siinä jo yhteisiä kiinnostuksenkohteitakin monissa ryhmissä - tai sitten voidaan ainakin yhdessä arvostella esimiestä tmv. ;)
Seuraavaksi joku tulee ja sanoo, että on kaikki kadullakin mahdollista. Joo, on. Roskia viedessäkin.
Onhan niitä kirjallisuuspiirejä, akvaariopiirejä, kasvien vaihtelu piirejä, baaripiirejä, melontapiirejä ja vaikka mitä piirejä. Toki joku voi syntyä melontaa harrastavaan perheeseen ja olla sitä kautta alusta asti osa tuota piiriä, mutta yleensä nyt vaan ne piirit rakentuu asioiden, harrastusten ja elämäntilanteiden ympärille, jotka on itselle luontevia. Jos ei tee mitään muuta kuin on kotona ja käy ehkä töissä, piirit jää toki suppeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskustelupalstoiltakin saanut hyviä kavereita/ystäviä. Sieltä on muutama nimimerkki vaikuttanut samantyyliseltä, kuin minä. Ollaan alettu kirjoittamaan yksäreitä ja tutustuttu. Vaihdettu puhelinnumerot. Eräänkin kanssa kirjoiteltiin ja soiteltiin paljon 5 vuotta, kunnes vasta tavattiin. Ihana ihminen ja todellinen ystävä.
No, itse olen kyllä aina saanut tuttuja ja kavereita ja ystävystynyt helposti. En osaa sanoa taikasanaa siihen, miten niin on käynyt. Mutta jotenkin vain aina joka paikassa helposti tutustuu ihmisiin ja löytää ihania ihmisiä.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.
Ohis...ei siihen mitään poikkeuksellista karismaa tarvita. Suuri osa suomalaisista vaan on ihmisiä, joita ei edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Sen vuoksi ne, joita kiinnostaa, tuntuvat jotenkin poikkeuksellisilta.
Ei ole kyse siitä. Osalla ihmisistä on tietynlaista poikkeuksellista energiaa, joka lumoaa ihmisiä. Jos yrität jäljitellä tällaisen ihmisen käytöstä ilman hänen auraansa, niin saat pian lukea tällaisesta ketjusta olevasi epätoivoinen tyrkky, joka ei ymmärrä antaa ihmisten olla rauhassa.
No tyrkky ollaan kain siten, että yritetään jatkaa vuorovaikutusta, vaikka toinen ei ole aktiivinen omaan suuntaan. Ei kukaan pidä tyrkkynä sellaista, joka ottaa herkästi kontaktia uusiin ihmisiin, mutta jos ei saa vastakaikua, ei jää myöskään roikkumaan. Niillä jotka tutustuu helposti, on vähän odotuksia uusille ihmisille ja monta hyvin lyhyeen päättynyttä tuttavuutta/lyhyttä viestittelysuhdetta. Eivät kaikki heistä luomoudu.
Voit kyllä uudessa seurassa tutustumisvaiheessa huomata miten nopeasti joidenkin ihmisten ympärille kertyy porukkaa siinä missä joidenkin seurasta ei kiinnostu kukaan.
Voin toki, mutta muutkin kuin tällaiset ihmiset ystävystyy. Itse olen esimerkiksi introvertti erakko enkä mikään sellainen, jonka ympärille kertyisi kaikkialla porukkaa, mutta silti olen aina ystävystynyt uusien ihmisten kanssa helposti.
Introvertti erakko, joka ystävystyy uusien ihmisten kanssa helposti? Hämmentävä yhdistelmä.
En tiedä, minusta se on aina ollut aika luonteva asia olla tällainen.
No, poikkeuksellisen karismaattisten ihmisten elämä on erilaista kuin muiden. Teillä on ympärillä tietynlainen aura. Sitä ei voi jäljitellä.