Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.

Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.

Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia. 

Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullisena seuraan facessa, kun harrastus- ja työkaverit ja lapsen koulukavereiden vanhemmat tägäävät toisiaan erilaisissa tapahtumissa ja toiminnoissa.

Itse olen ollut aktiivinen mm. seuraavanlaisesti:

- kutsuin kaksi kaveripariskuntaa illalliselle. Tulivat, sen jälkeen: ei mitään

- pyysin lapsen kaverin äitiä lasten kanssa elokuviin. Oltiin, sen jälkeen: ei mitään

- pyysin yhtä kaveria tapaamaan. Tavattiin, sen jälkeen: ei mitään.

- pyysin harrastuskaveria harrastamaan. Harrastettiin, sen jälkeen: ei mitään

- pyysin toista lapsen kaverin äitiä lasten kanssa tivoliin. Oltiin, sen jälkeen: ei mitään.

- pyysin lapsuudenkaveria kylään. Tuli, sen jälkeen: ei mitään

- lähetin ex-työkaverille löytämäni hauskan kuvan meistä vuosien takaa. Viesti luettu, mutta ei minkäänlaista vastausta hänen puoleltaan.

- pyysin harrastuskaveria 8 kk:n tauon jälkeen uudelleen harrastamaan. Harrastettiin, sen jälkeen: ei mitään.

Tyhmempikin jo tajuaa, että kukaan ei kaipaa tai tarvitse minua. Se tuntuu pahalta.

Oikeasti yksinäinen ei saa mitään seuraa vaikka kyselee tai ei edes ole ketään ketä pyytää vaikka kahville. Oon pyydellyt monia kavereita jonnekin, ei ehdi tai ei palaa asiaan, tai ei edes vastaa. Onneks edes yksi kaveri on kiinnostunut näkemään mua n. 2-3kk välein, sen kanssa tulee myös viestiteltyä pari kertaa kuussa. Muuten kenestäkään muusta ei kuulu enkä enää ota itsekään yhteyttä koska oon todennut että se on ihan turhaa, ei oo kiinnostuneita näkemään.

Olet täysin oikeassa. Minulla nuo tapahtumat ovat n. 30 kuukauden mittaisella aikajanalla, joten n. 4 kk:n välein minulla on ns. actionia kun sitä järjestän. On myös perhe ja sisaruksia, joten tilannetta ei voi verrata, jos puhelin ei soi kolmeen vuoteen.

Vastasin ennemminkin keskustelun otsikkoon.

Älkää välittäkö: mulle ei kukaan oo soittanu 25:een vuoteen.

Ei piraustakaan.

Ile1962 kirjoitti:

Älkää välittäkö: mulle ei kukaan oo soittanu 25:een vuoteen.

Ei piraustakaan.

Virtuaalihalaus sinulle <3

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju! Yksi tämän kantavista teemoista on mielestäni seuraava: miten löytää suurista pettymyksistä huolimatta usko toisiin ihmisiin? Onko se mahdollista?

Ihmiset toki reagoivat eri tavoin ja muutenkin ovat erilaisia.

Mutta itse en ole koskaan elämäni aikana edes ajatellut, että jos jonkun ystävän kanssa on mennyt sukset ristiin, olisin antanut sen vaikuttaa tuleviin ihmissuhteisiin. Olen kait jo nuoresta asti ajatellut, että paskoja ihmisiä on olemassa ja yleensäkin ihmissuhteet ovat aika simppeleitä. Ihmisten kanssa jutellaan. Jos tulee juttua enemmän, jutellaan toistekin ja kaverustutaan ja sitä kautta tutustutaan uusiin ihmisiin ja porukoihin. Aika monet ihmiset ovat joissain asioissa paskoja. Minäkin. 

Ehkä olen sitten tässä ketjussa parjattu sukkien vaihtaja, koska tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta ihmisiä myös jää vähemmälle tapaamiselle. Joku ihminen, joka vaikutti ensin ihan kivalta, voikin paljastua todella kamalaksi. Sellaiseen en pidä sitten yhteyttä, koska miksi kaveeraisin ihmisen kanssa, joka tuo minulle pahaa oloa.

Ei ihmisten kanssa kanssakäyminen mitään rakettitiedettä ole. Aukaistaan suu ja jutellaan. Siitä se lähtee. Tutustuminen. Mutta myös ymmärtäminen, että niillä ihmisillä on muutakin elämää, kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju! Yksi tämän kantavista teemoista on mielestäni seuraava: miten löytää suurista pettymyksistä huolimatta usko toisiin ihmisiin? Onko se mahdollista?

Ihmiset toki reagoivat eri tavoin ja muutenkin ovat erilaisia.

Mutta itse en ole koskaan elämäni aikana edes ajatellut, että jos jonkun ystävän kanssa on mennyt sukset ristiin, olisin antanut sen vaikuttaa tuleviin ihmissuhteisiin. Olen kait jo nuoresta asti ajatellut, että paskoja ihmisiä on olemassa ja yleensäkin ihmissuhteet ovat aika simppeleitä. Ihmisten kanssa jutellaan. Jos tulee juttua enemmän, jutellaan toistekin ja kaverustutaan ja sitä kautta tutustutaan uusiin ihmisiin ja porukoihin. Aika monet ihmiset ovat joissain asioissa paskoja. Minäkin. 

Ehkä olen sitten tässä ketjussa parjattu sukkien vaihtaja, koska tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta ihmisiä myös jää vähemmälle tapaamiselle. Joku ihminen, joka vaikutti ensin ihan kivalta, voikin paljastua todella kamalaksi. Sellaiseen en pidä sitten yhteyttä, koska miksi kaveeraisin ihmisen kanssa, joka tuo minulle pahaa oloa.

Ei ihmisten kanssa kanssakäyminen mitään rakettitiedettä ole. Aukaistaan suu ja jutellaan. Siitä se lähtee. Tutustuminen. Mutta myös ymmärtäminen, että niillä ihmisillä on muutakin elämää, kuin minä.

Mutta entä jos ne pettymykset ovat vuoren kokoisia? Ja liittyvät muihinkin kuin ystävyyssuhteisiin? Alkoholismia, väkivaltaa, narsismia, hylkäämisiä, itsemurhia... Miten sitten kassat itsesi kerta toisensa jälkeen yrittämään ihmisiin tutustumista hymyssä suin?

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt tässä vähän "testiä", olen myös aina se, joka soittaa kavereille. Nyt olen systemaattisesti ollut soittamatta, niin eipä niitä soittoja ole tullut tänne päin.. no, ei tupata, jos ei tykätä. Jos sattumalta näemme tuolla kylillä, niin se toinen sanoo isoon ääneen, että hei, susta ei ole kuulunut mitään! Sanon siihen sitten viileästi, että, joo, pysyy se puhelin varmaan sunkin kädessä, että soittaisit.. siihen sitten toinen, että o ollut sitä ja tätä ja tuota, ei ole ehtinyt.. no, en mäkään sitten enää vaivaa sua, jos sulla on noin kiire..

  Ehkä olet muiden mielestä niin hankala ja vaativa tyyppi että mieluummin pysyvät erossa?  Kyllä se niin on että jos kukaan ei ota yhteyttä eikä halua olla tekemisissä niin kannatta katsoa ihan omaan peiliin mistä saattaisi johtua..

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!

Tää on ihan totta. Monella tasolla vastavuoroisuus on ystävyyksissä tärkeää mutta en ole ikinä ymmärtänyt sitä että miksi pitää laskea ja kytätä että kuka kulloinkin ottaa yhteyttä ja arvottaa se ystävyys sitä kautta. 

Omista ystävyyssuhteista tunnistan että on yksi ystävyys jossa se toinen osapuoli on lähes aina aloitteen tekevä osapuoli, hän laittaa useimmiten ensin viestiä, hän soittaa ja hän ehdottaa tapaamista. Sitten on kaksi ystävää joiden kohdalla minä olen lähes aina aloitteen tekijä. Ja muutama joissa nuo menee aika tasan. Kaikkien kohdalla oleellista on kuitenkin vain se että jompikumpi sen aloitteen tekee ja yhteys säilyy. 

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu, aina saan olla itse aloitteellinen. Muilla on parisuhteita ja lapsia, jotka tuntuvat olevan yleisesti hyväksytty syy moiseen.

Olen alkanut kiinnittää huomiota yhden kaverini inhottavaan vallankäyttöön yhteydenpidossa ja tapaamisissa. Jos kysyn häntä menoihin, niin ei useinkaan lähde, sanoen haluavansa omaa aikaa. Jos on isomman porukan menosta kysymys, niin hänen osallistuminen onnistuu kyllä. Tokikaan kenenkään kanssa ei voi väkisin viettää aikaa, mutta tuo vallankäyttöjuttu harmittaa. Hän nimittäin tietää kyllä, että sinkkuna olen aika yksinäinen ja kaikki sosiaaliset menot olisivat tervetulleita. Nyt olen päättänyt, etten ota itse häneen enää yhteyttä.

    Eli ajattelet että kaverisi elämäntehtävä on viihdyttää sinua.                      Jos "ystäväsi" eivät halua sinuun olla yhteydessä niin vika taitaa olla sinussa?  Hyvät ja mukavat ihmiset saavat ystäviä, veemäiset ja vaativat outolinnut eivät.  Ihan tarpeeksi on kokemusta muka ystävistä joiden vaatimukset ovat loputtomat, loukkaantuvat joka asiasta ja muutenkin hankalia. En kaipaa sellaisia ihmisiä elämääni. Ennen olin liian kiltti enkä kehdannut sanoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu, aina saan olla itse aloitteellinen. Muilla on parisuhteita ja lapsia, jotka tuntuvat olevan yleisesti hyväksytty syy moiseen.

Olen alkanut kiinnittää huomiota yhden kaverini inhottavaan vallankäyttöön yhteydenpidossa ja tapaamisissa. Jos kysyn häntä menoihin, niin ei useinkaan lähde, sanoen haluavansa omaa aikaa. Jos on isomman porukan menosta kysymys, niin hänen osallistuminen onnistuu kyllä. Tokikaan kenenkään kanssa ei voi väkisin viettää aikaa, mutta tuo vallankäyttöjuttu harmittaa. Hän nimittäin tietää kyllä, että sinkkuna olen aika yksinäinen ja kaikki sosiaaliset menot olisivat tervetulleita. Nyt olen päättänyt, etten ota itse häneen enää yhteyttä.

Mitä ihmeen vallankäyttöä? Tai lähinnä mitä väärää tuon kaltaisessa vallankäytössä mielestäsi on? Tottakai ihmisellä itsellään pitää olla oikeus päättää mihin menoon hän on halukas menemään ja mihin ei ja siitä tuossa on kyse eikä mistään muusta. Hän ei mielellään lähde kahdestaan kanssasi mihinkään mutta isommassa porukassa kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt tässä vähän "testiä", olen myös aina se, joka soittaa kavereille. Nyt olen systemaattisesti ollut soittamatta, niin eipä niitä soittoja ole tullut tänne päin.. no, ei tupata, jos ei tykätä. Jos sattumalta näemme tuolla kylillä, niin se toinen sanoo isoon ääneen, että hei, susta ei ole kuulunut mitään! Sanon siihen sitten viileästi, että, joo, pysyy se puhelin varmaan sunkin kädessä, että soittaisit.. siihen sitten toinen, että o ollut sitä ja tätä ja tuota, ei ole ehtinyt.. no, en mäkään sitten enää vaivaa sua, jos sulla on noin kiire..

  Ehkä olet muiden mielestä niin hankala ja vaativa tyyppi että mieluummin pysyvät erossa?  Kyllä se niin on että jos kukaan ei ota yhteyttä eikä halua olla tekemisissä niin kannatta katsoa ihan omaan peiliin mistä saattaisi johtua..

Joskus johtuu väärästä seurasta. On ihmisiä, jotka pyrkivät hakeutumaan sellaisten ihmisten seuraan millaisia haluaisivat olla itse. Jossain vaiheessa kaverit kuitenkin huomaavat, että et olekaan sellainen kuin he ja heidän osaltaan yhteydenpito loppuu. 

Ei ota kukaan minuunkaan yhteyttä, mutta se on sitten eri asia että haluaisinko että ottaisi.

Vierailija kirjoitti:

Minä aloitin myös testin vuosi sitten ja kyllä niin tapaamiset kuin muukin yhteydenpito on eri tahoilla hiipunut. Osa pitää edelleen harvakseltaan yhteyttä mutta on myös sellaisia, joiden kanssa yhteydenpito on täysin kuollut. Meillä oli eräs porukka, jolla oli tapana tavata 3-4 kertaa vuodessa. Huomasin, että minä olin usein se aloitteellinen näiden tapaamisten suhteen ja päätin katsoa kauanko menee kunnes joku muu ehdottaa. Vuosi on vierähtänyt, eikä minkäänlaista yhteydenottoa ole tullut kenenkään suunnasta.

Onko tää sun testis todella sitten ollut sen arvoinen että menetitte tuon ystävyyden ja perinteen kokoontua yhteen? Ihan missä vaan ihmisryhmässä eri ihmisille asettuu eri rooleja, joku on aktiivisemmassa roolissa kuin joku muu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!

Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.

Jos sulle yhteydenotto ystävään on vaivannäköä niin ymmärrän asenteesi. Toisille se on kuitenkin ihan vaan se viesti, ei vaivaa eikä draamaa. Ihmissuhde ja ystävyys ei todellakaan ole riippuvainen siitä kumpi sen ensimmäisen viestin laittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!

Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.

Jos sulle yhteydenotto ystävään on vaivannäköä niin ymmärrän asenteesi. Toisille se on kuitenkin ihan vaan se viesti, ei vaivaa eikä draamaa. Ihmissuhde ja ystävyys ei todellakaan ole riippuvainen siitä kumpi sen ensimmäisen viestin laittaa. 

Jollei koskaan laita ensimmäisenä viestiä, niin sekin on yhdenlainen viesti toiselle ihmiselle. Siihen voi suhtautua monella tavalla, mutta silti moni ihminen kokee sen epämiellyttävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!

Tää on ihan totta. Monella tasolla vastavuoroisuus on ystävyyksissä tärkeää mutta en ole ikinä ymmärtänyt sitä että miksi pitää laskea ja kytätä että kuka kulloinkin ottaa yhteyttä ja arvottaa se ystävyys sitä kautta. 

Omista ystävyyssuhteista tunnistan että on yksi ystävyys jossa se toinen osapuoli on lähes aina aloitteen tekevä osapuoli, hän laittaa useimmiten ensin viestiä, hän soittaa ja hän ehdottaa tapaamista. Sitten on kaksi ystävää joiden kohdalla minä olen lähes aina aloitteen tekijä. Ja muutama joissa nuo menee aika tasan. Kaikkien kohdalla oleellista on kuitenkin vain se että jompikumpi sen aloitteen tekee ja yhteys säilyy. 

Mutta miten mahtaisit asiasta miettiä, jos itse olisit aina se, joka joutuu ottamaan muihin yhteyttä? Jos kaikki ystävyyssuhteesi olisivat sellaisia? Miltä olosi silloin tuntuisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju! Yksi tämän kantavista teemoista on mielestäni seuraava: miten löytää suurista pettymyksistä huolimatta usko toisiin ihmisiin? Onko se mahdollista?

Ihmiset toki reagoivat eri tavoin ja muutenkin ovat erilaisia.

Mutta itse en ole koskaan elämäni aikana edes ajatellut, että jos jonkun ystävän kanssa on mennyt sukset ristiin, olisin antanut sen vaikuttaa tuleviin ihmissuhteisiin. Olen kait jo nuoresta asti ajatellut, että paskoja ihmisiä on olemassa ja yleensäkin ihmissuhteet ovat aika simppeleitä. Ihmisten kanssa jutellaan. Jos tulee juttua enemmän, jutellaan toistekin ja kaverustutaan ja sitä kautta tutustutaan uusiin ihmisiin ja porukoihin. Aika monet ihmiset ovat joissain asioissa paskoja. Minäkin. 

Ehkä olen sitten tässä ketjussa parjattu sukkien vaihtaja, koska tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta ihmisiä myös jää vähemmälle tapaamiselle. Joku ihminen, joka vaikutti ensin ihan kivalta, voikin paljastua todella kamalaksi. Sellaiseen en pidä sitten yhteyttä, koska miksi kaveeraisin ihmisen kanssa, joka tuo minulle pahaa oloa.

Ei ihmisten kanssa kanssakäyminen mitään rakettitiedettä ole. Aukaistaan suu ja jutellaan. Siitä se lähtee. Tutustuminen. Mutta myös ymmärtäminen, että niillä ihmisillä on muutakin elämää, kuin minä.

Mutta entä jos ne pettymykset ovat vuoren kokoisia? Ja liittyvät muihinkin kuin ystävyyssuhteisiin? Alkoholismia, väkivaltaa, narsismia, hylkäämisiä, itsemurhia... Miten sitten kassat itsesi kerta toisensa jälkeen yrittämään ihmisiin tutustumista hymyssä suin?

Ehkä sinulla on sitten jo isompi ongelma, jos kaverisi ovat kaikki olleet narsisteja ja alkoholisteja ja tappaneet itseään ja harrastaneet väkivaltaa sinua kohtaan.

Uskon, että kyse ei taida sinun kohdalla olla nyt ihan pelkästään siitä, että kaverit eivät soita takaisin tai koet itsesi yksinäiseksi. Ehkä tarvitset ammattiapuakin, jos tilanteesi on näin paha, että ystävät toimivat kertomallasi tavalla ja hakkaavat sinua ja ovat alkoholisteja yms.

Tekosyitä näkyy riittävän. Jos yritetään antaa vinkkejä, miten saisi kavereita, niin heti vastataan: mutta kun sitä ja mutta kun tätä ja ei voi kun mutta kun tuota ja mitä sitten mutta kun tätä.

Eli tekosyitä löytyy aina uusia, että voi vain jäädä surkuttelemaan omaa surkeuttaan.

Ihan vapaasti. Istukaa aivan rauhassa siellä puhelimen ääressä ja pitäkää tukkimiehen kirjanpitoa siitä, kuka on soittanut tai moikannut tai tykännyt facessa tms. viimeksi ja vuorollaan. En itse ainakaan jaksaisi tuollaisia ihmisiä kauaa katsoa.

Vierailija kirjoitti:

Kys. vapaaehtoistyö sopii joillekin, kuten myös joillekin on ihan ok, että joku käy juttelemassa edes jotain. Moni tässä ketjussa puhuva ei varmasti kuitenkaan tarkoita tällaista ystävyyttä. 

 

Juu, on tullut selväksi että tämän ketjun yksinäiset haluavat yhtä sun toista. Ongelmahan on päivänselvästi siinä, että heissä on jotain sellaista, jota kukaan muu ei halua. Sitä voi ihan vapaasti istua kotona itkemässä ja haaveilemassa jostain upeasta, syvällisestä ystävyydestä (tai sadasta kaverista joille soittaa joka päivä), mutta jos se ei johda mihinkään muuhun kuin kitinään vauvapalstalla, niin on kai se herran tähden selvää, että jotain muuta täytyy asian eteen tehdä. Joidenkin mielestä kaikki täällä ehdotetut jutut on "kuittailua", koska onhan se paljon helpompi istua pää ahterissa ja odottaa jotain sellaista, JOTA EI NYT VAAN OLE TULOSSA. Deal with it.

Onkohan tää muuten sama ilmiö kuin se, kun eräät sinkut aina valittaa miten "ketään" ei löydy mistään... vaikka ehkä jopa löytyisi, jos etsisi ns. itsensä tasoista seuraa tai osaisi muuten vaan katsoa muuallekin kuin suoraan eteensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kys. vapaaehtoistyö sopii joillekin, kuten myös joillekin on ihan ok, että joku käy juttelemassa edes jotain. Moni tässä ketjussa puhuva ei varmasti kuitenkaan tarkoita tällaista ystävyyttä. 

 

Juu, on tullut selväksi että tämän ketjun yksinäiset haluavat yhtä sun toista. Ongelmahan on päivänselvästi siinä, että heissä on jotain sellaista, jota kukaan muu ei halua. Sitä voi ihan vapaasti istua kotona itkemässä ja haaveilemassa jostain upeasta, syvällisestä ystävyydestä (tai sadasta kaverista joille soittaa joka päivä), mutta jos se ei johda mihinkään muuhun kuin kitinään vauvapalstalla, niin on kai se herran tähden selvää, että jotain muuta täytyy asian eteen tehdä. Joidenkin mielestä kaikki täällä ehdotetut jutut on "kuittailua", koska onhan se paljon helpompi istua pää ahterissa ja odottaa jotain sellaista, JOTA EI NYT VAAN OLE TULOSSA. Deal with it.

Onkohan tää muuten sama ilmiö kuin se, kun eräät sinkut aina valittaa miten "ketään" ei löydy mistään... vaikka ehkä jopa löytyisi, jos etsisi ns. itsensä tasoista seuraa tai osaisi muuten vaan katsoa muuallekin kuin suoraan eteensä.

Mutta kun, mitä itse tekisit, jos kaikki ystävät olis ryypänneet ja tappaneet itsensä ja persoonallisuushäiriöisiä ja ryöstäneet pankin ja aloittaneet kolmannen maailmansodan. Mites sitte suu pantais, kun ois sun vuoro ja eroaisit. Mutta kun miten sitten pääsisit pettymyksen ohi ja osaisit hymy suin jatkaa ystävien etsintää.