Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Tää ei nyt ihan vastaa otsikon kysymykseen mutta itse olen valitettavasti tehnyt niin että vastaan kyllä yhden lapsuudenystäväni viesteihin mutten koskaan enää ota itse yhteyttä häneen. Syy on siinä että ahdistun hänen seurassa valtavasti.
Hänellä on mielenterveys ongelmia. Ongelmia alkoholin kanssa. Hänen miehensä ajoi kännissä. Aina kun näemme hän ei kysy minulta mitään tai kuuntele vaan kaataa omat huolensa niskaani ja lähtee. Valittaa myös aina kun en soita kirjoita ja pidä yhteyttä. On kateellinen kodista autosta työpaikasta lasten tavaroista ym ja vihjailee et ei meillä vaan olisi varaa ym. Itse on omilla palkoilla kaikki ostettu ja talo on tietty vielä pankin.
En yksinkertaosesti saa mitään muuta kuin pahan olon tästä ystävyydestä joten anteeksi ystävä että hylkäsin sut en vaan jaksa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tällainen huono soittelija. Mulla on varmaan joku tekemätön diagnoosi, kun lapsuudesta saakka on puhelimessa puhuminen ollut kauhean vaikeaa Jaffa kovan ryhtymisen takana.
Mulla melkein kaverit tekee usein aloitteen. Mutta mä teenkin sitten kaikkeni, että saan sen onnistuun. Järjestän aikatauluni, siirrän jotain asioiden hoitoa eri päivälle, ym. Näen sillä lailla vaivaa. Pidän periaatteena, että en sano ettei onnistu, ellen tosiaan millään ilveellä saa sitä järjestettyä.
Mutta ehkä he puolestaan eivät ole ajatelleet tätä puolta asiassa, että he saavat päättää milloin heille sopii.
Masennus on sellainen asia, joka voi saada ihmisen käyttäytymään hyvin passiivisesti. Sitä ajattelee, että pitäisi ottaa yhteyttä ja ehdottaa jotain tekemistä, muttei saa aikaiseksi. Ajattelee, että ottaa yhteyttä huomenna, ensi viikolla yms., mutta päivät ja viikot vain kuluvat. Ja sitten alkaa nolottaa se, ettei ole saanut aikaiseksi vastata viesteihin ja kynnys ottaa yhteyttä nousee entistä korkeammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.
Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.
Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia.
Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.
Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.
Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.
Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.
Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä.
Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista.
Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa.
Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.
Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.
Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.
Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.
Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.
Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?
Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.
Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.
Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia.
Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.
Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.
Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.
Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.
Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä.
Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista.
Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa.
Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.
Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.
Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.
Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?
Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?
Luitko ketjua? Sinun tavallasi käyttäytyviä ihmisiä on moni täällä kuvannut rasittaviksi stalkkereiksi ja epätoivoisiksi riippakiviksi. Sinustakin saatetaan ajatella juuri niin. Ehkeivät "kiltit ystäväsi" vain viitsi sanoa sitä sinulle ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kys. vapaaehtoistyö sopii joillekin, kuten myös joillekin on ihan ok, että joku käy juttelemassa edes jotain. Moni tässä ketjussa puhuva ei varmasti kuitenkaan tarkoita tällaista ystävyyttä.
Juu, on tullut selväksi että tämän ketjun yksinäiset haluavat yhtä sun toista. Ongelmahan on päivänselvästi siinä, että heissä on jotain sellaista, jota kukaan muu ei halua. Sitä voi ihan vapaasti istua kotona itkemässä ja haaveilemassa jostain upeasta, syvällisestä ystävyydestä (tai sadasta kaverista joille soittaa joka päivä), mutta jos se ei johda mihinkään muuhun kuin kitinään vauvapalstalla, niin on kai se herran tähden selvää, että jotain muuta täytyy asian eteen tehdä. Joidenkin mielestä kaikki täällä ehdotetut jutut on "kuittailua", koska onhan se paljon helpompi istua pää ahterissa ja odottaa jotain sellaista, JOTA EI NYT VAAN OLE TULOSSA. Deal with it.
Onkohan tää muuten sama ilmiö kuin se, kun eräät sinkut aina valittaa miten "ketään" ei löydy mistään... vaikka ehkä jopa löytyisi, jos etsisi ns. itsensä tasoista seuraa tai osaisi muuten vaan katsoa muuallekin kuin suoraan eteensä.
Mutta kun, mitä itse tekisit, jos kaikki ystävät olis ryypänneet ja tappaneet itsensä ja persoonallisuushäiriöisiä ja ryöstäneet pankin ja aloittaneet kolmannen maailmansodan. Mites sitte suu pantais, kun ois sun vuoro ja eroaisit. Mutta kun miten sitten pääsisit pettymyksen ohi ja osaisit hymy suin jatkaa ystävien etsintää.
Ohis...tuollaisessa tilanteessa olisi jo syytä selvittää, miksi toistuvasti hakeutuu vain tuollaisten ihmisten seuraan. Mikä sinussa on se ominaisuus, joka vetää puoleensa viinaan meneviä, itsetuhoisia, persoonallisuushäiriöisiä ja rikollisia? Ja mikä sinussa on se ominaisuus, että viihdyt juuri sellaisten seurassa? Johtuuko lapsuudestasi eli oletko kasvanut tuollaisten ihmisten keskellä ja pidät sen vuoksi heitä "ihan normaaleina"? Vai koetko, että pystyt auttamaan tai "pelastamaan" jotenkin heidät?
Mulla on yksi kaveri, joka kerta toisensa jälkeen ajautuu epämääräisen porukan seuraan. Miesystävät ovat järjestään olleet jotain entisiä linnavenkuloita. Sen vuoksi en halua ystävystyä tämän kaverini kanssa. En halua olla missään tekemisissä hänen muiden tuttujensa kanssa. Kaverini on ihan mukava ihminen eikä ole itse koskaan rötöstellyt mitään, mutta jostain syystä - ehkä auttamishalunsa ja voimakkaan hoivaviettinsä vuoksi - vetoaa tietynlaisiin ihmisiin. Joista valitettavan moni käyttää häntä vain hyväkseen.
Tärkeintä uusiin ihmisiin tutustumisessa on tilannetaju. Vaikka uusi tuttavuus olisi mielestäsi maailman ihanin ihminen, älä silti viestittele hänelle päivittäin ja ehdota joka viikko jotain yhteistä tekemistä. Tutustu hiljalleen ja kaikessa rauhassa. Hyväksy se, että tällä ihmisellä on muitakin tuttavia, kavereita, ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä jne, joille hänen on annettava aikaansa. Jos mielestäsi ystävyyteen kuuluu kerran viikossa tapaaminen, yritä ymmärtää, että tälle toiselle se voisi tarkoittaa ystävän tapaamista viikon jokaisena iltana. Varsinkin parisuhteessa elävälle ja perheelliselle joka ilta jossain on yksinkertaisesti mahdoton yhtälö. Siinähän kärsisi niin parisuhde kuin lapsetkin.
Tutustumisvaihe saa olla pitkä. Siinä vasta opitaan huomaamaan, onko toinen samalla aaltopituudella erilaisista asioista. Ja ennenkaikkea onko käsitys ystävyydestä molemmilla samanlainen. Jos itse laskee yhteydenottoja tai muuten on varsin tarkka vastavuoroisuudesta, kannattaa etsiä sellaista ihmistä, joka ajattelee samoin ja jolla on myös aikaa sinulle yhtä paljon kuin sinulla on hänelle. Tämä on syy, miksi yksinäisiä usein kehotetaan tutustumaan toisiin yksinäisiin eikä niihin, joilla on jo ennestään laaja ihmissuhdeverkosto. Voit olla todella mukava ihminen, mutta jos toisella on jo elämässään kymmeniä mukavia ihmisiä, hänellä ei vaan ole yhtä paljon aikaa sinulle kuin sinulla olisi hänelle. Se, ettei hän soita, voi johtua yksinkertaisesti siitäkin, että sinä ehdit soittaa hänelle ensin. Ajan myötä hän alkaa luottaa siihen, että sinä kyllä otat yhteyttä, kun kaipaat hänen seuraansa. Koska olet tehnyt niin aina ennenkin eikä hänen mielestään mikään teidän välillään ole muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä uusiin ihmisiin tutustumisessa on tilannetaju. Vaikka uusi tuttavuus olisi mielestäsi maailman ihanin ihminen, älä silti viestittele hänelle päivittäin ja ehdota joka viikko jotain yhteistä tekemistä. Tutustu hiljalleen ja kaikessa rauhassa. Hyväksy se, että tällä ihmisellä on muitakin tuttavia, kavereita, ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä jne, joille hänen on annettava aikaansa. Jos mielestäsi ystävyyteen kuuluu kerran viikossa tapaaminen, yritä ymmärtää, että tälle toiselle se voisi tarkoittaa ystävän tapaamista viikon jokaisena iltana. Varsinkin parisuhteessa elävälle ja perheelliselle joka ilta jossain on yksinkertaisesti mahdoton yhtälö. Siinähän kärsisi niin parisuhde kuin lapsetkin.
Tutustumisvaihe saa olla pitkä. Siinä vasta opitaan huomaamaan, onko toinen samalla aaltopituudella erilaisista asioista. Ja ennenkaikkea onko käsitys ystävyydestä molemmilla samanlainen. Jos itse laskee yhteydenottoja tai muuten on varsin tarkka vastavuoroisuudesta, kannattaa etsiä sellaista ihmistä, joka ajattelee samoin ja jolla on myös aikaa sinulle yhtä paljon kuin sinulla on hänelle. Tämä on syy, miksi yksinäisiä usein kehotetaan tutustumaan toisiin yksinäisiin eikä niihin, joilla on jo ennestään laaja ihmissuhdeverkosto. Voit olla todella mukava ihminen, mutta jos toisella on jo elämässään kymmeniä mukavia ihmisiä, hänellä ei vaan ole yhtä paljon aikaa sinulle kuin sinulla olisi hänelle. Se, ettei hän soita, voi johtua yksinkertaisesti siitäkin, että sinä ehdit soittaa hänelle ensin. Ajan myötä hän alkaa luottaa siihen, että sinä kyllä otat yhteyttä, kun kaipaat hänen seuraansa. Koska olet tehnyt niin aina ennenkin eikä hänen mielestään mikään teidän välillään ole muuttunut.
Lisään vielä, että tällainen testaaminen yhteydenpidon lopettamalla voi toiselle olla merkki, että et enää edes kaipaa hänen seuraansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä uusiin ihmisiin tutustumisessa on tilannetaju. Vaikka uusi tuttavuus olisi mielestäsi maailman ihanin ihminen, älä silti viestittele hänelle päivittäin ja ehdota joka viikko jotain yhteistä tekemistä. Tutustu hiljalleen ja kaikessa rauhassa. Hyväksy se, että tällä ihmisellä on muitakin tuttavia, kavereita, ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä jne, joille hänen on annettava aikaansa. Jos mielestäsi ystävyyteen kuuluu kerran viikossa tapaaminen, yritä ymmärtää, että tälle toiselle se voisi tarkoittaa ystävän tapaamista viikon jokaisena iltana. Varsinkin parisuhteessa elävälle ja perheelliselle joka ilta jossain on yksinkertaisesti mahdoton yhtälö. Siinähän kärsisi niin parisuhde kuin lapsetkin.
Tutustumisvaihe saa olla pitkä. Siinä vasta opitaan huomaamaan, onko toinen samalla aaltopituudella erilaisista asioista. Ja ennenkaikkea onko käsitys ystävyydestä molemmilla samanlainen. Jos itse laskee yhteydenottoja tai muuten on varsin tarkka vastavuoroisuudesta, kannattaa etsiä sellaista ihmistä, joka ajattelee samoin ja jolla on myös aikaa sinulle yhtä paljon kuin sinulla on hänelle. Tämä on syy, miksi yksinäisiä usein kehotetaan tutustumaan toisiin yksinäisiin eikä niihin, joilla on jo ennestään laaja ihmissuhdeverkosto. Voit olla todella mukava ihminen, mutta jos toisella on jo elämässään kymmeniä mukavia ihmisiä, hänellä ei vaan ole yhtä paljon aikaa sinulle kuin sinulla olisi hänelle. Se, ettei hän soita, voi johtua yksinkertaisesti siitäkin, että sinä ehdit soittaa hänelle ensin. Ajan myötä hän alkaa luottaa siihen, että sinä kyllä otat yhteyttä, kun kaipaat hänen seuraansa. Koska olet tehnyt niin aina ennenkin eikä hänen mielestään mikään teidän välillään ole muuttunut.
Lisään vielä, että tällainen testaaminen yhteydenpidon lopettamalla voi toiselle olla merkki, että et enää edes kaipaa hänen seuraansa.
Ehkäpä, mutta se ei varsinaisesti ole mikään menetys, jos tällainen ihmissuhde päättyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.
Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.
Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia.
Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.
Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.
Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.
Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.
Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä.
Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista.
Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa.
Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.
Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.
Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.
Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?
Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?Luitko ketjua? Sinun tavallasi käyttäytyviä ihmisiä on moni täällä kuvannut rasittaviksi stalkkereiksi ja epätoivoisiksi riippakiviksi. Sinustakin saatetaan ajatella juuri niin. Ehkeivät "kiltit ystäväsi" vain viitsi sanoa sitä sinulle ääneen.
Minun kaikki ystävät ovat kilttejä, koska miksi ihmeessä roikottaisin ilkeitä ihmisiä elämässäni? En vaan jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa/viitsi sanoa ei? Jos sanon ystävälleni, että nähdäänkö huomenna töiden jälkeen kaupungilla, niin miksi ihminen ei viitsi sanoa ei, jos häntä ei se kiinnosta? Mitä kilttiä siinä on? Huijaamista lähinnä.
Itse olen joskus seissyt vaikka pakkasessa pitkiäkin aikoja juttelemassa ystävien tai kavereiden kanssa treenien jälkeen, enkä voi ymmärtää mikseivät he vaan moikanneet ja lähteneet kotiinsa heti, jos se oli se mitä halusivat? En minä nyt yksinpuhelua pidä saatikka sido ketään itseeni kiinni. Monesti saattaa olla, että itse sanon, että nyt on niin kylmä, että on mentävä.
Sinäkin lähdet ajatuksesta, että ihmiset ovat oikeasti pahantahtoisia. Eivät he seuraasi kaipaa. He näkevät toisen stalkerina. Ajattelevat "ystäviään" riippakivinä ja rasittavina. Valhellisina huijareina, jotka vuosikausia antavat ymmärtää sinulle olevansa ystäviäsi, vaikka todellisuudessa ovat vain selkärangattomia valehtelijoita. Ihmisiä, jotka eivät viitsi. Ystävät nähdään tällaisena, vaan koska eivät soittaneet ensin tai jonain kertana heille ei sopinut.
Tässä on ehkä suurin ero sinussa ja minussa. Minä uskon, että ystävilläni on selkärankaa. Etteivät he valehtele. Että he osaavat rohkeasti kertoa ajatuksensa ja toiveensa. Että he ovat oikeasti kilttejä, eikä kaksinaamaisia nynnyjä. Sellaisia minusta suurin osa ihmisistä on. Ja heitä on oikeasti kaikkialla. Ja ihan tavalliset ihmiset tutustuvat heihin ja heistä tulee jollekin ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä uusiin ihmisiin tutustumisessa on tilannetaju. Vaikka uusi tuttavuus olisi mielestäsi maailman ihanin ihminen, älä silti viestittele hänelle päivittäin ja ehdota joka viikko jotain yhteistä tekemistä. Tutustu hiljalleen ja kaikessa rauhassa. Hyväksy se, että tällä ihmisellä on muitakin tuttavia, kavereita, ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä jne, joille hänen on annettava aikaansa. Jos mielestäsi ystävyyteen kuuluu kerran viikossa tapaaminen, yritä ymmärtää, että tälle toiselle se voisi tarkoittaa ystävän tapaamista viikon jokaisena iltana. Varsinkin parisuhteessa elävälle ja perheelliselle joka ilta jossain on yksinkertaisesti mahdoton yhtälö. Siinähän kärsisi niin parisuhde kuin lapsetkin.
Tutustumisvaihe saa olla pitkä. Siinä vasta opitaan huomaamaan, onko toinen samalla aaltopituudella erilaisista asioista. Ja ennenkaikkea onko käsitys ystävyydestä molemmilla samanlainen. Jos itse laskee yhteydenottoja tai muuten on varsin tarkka vastavuoroisuudesta, kannattaa etsiä sellaista ihmistä, joka ajattelee samoin ja jolla on myös aikaa sinulle yhtä paljon kuin sinulla on hänelle. Tämä on syy, miksi yksinäisiä usein kehotetaan tutustumaan toisiin yksinäisiin eikä niihin, joilla on jo ennestään laaja ihmissuhdeverkosto. Voit olla todella mukava ihminen, mutta jos toisella on jo elämässään kymmeniä mukavia ihmisiä, hänellä ei vaan ole yhtä paljon aikaa sinulle kuin sinulla olisi hänelle. Se, ettei hän soita, voi johtua yksinkertaisesti siitäkin, että sinä ehdit soittaa hänelle ensin. Ajan myötä hän alkaa luottaa siihen, että sinä kyllä otat yhteyttä, kun kaipaat hänen seuraansa. Koska olet tehnyt niin aina ennenkin eikä hänen mielestään mikään teidän välillään ole muuttunut.
Lisään vielä, että tällainen testaaminen yhteydenpidon lopettamalla voi toiselle olla merkki, että et enää edes kaipaa hänen seuraansa.
Ehkäpä, mutta se ei varsinaisesti ole mikään menetys, jos tällainen ihmissuhde päättyy.
Olen ihan samaa mieltä. Siksi onkin hyvä, että on monenlaisia ihmissuhteita eikä ole yhden eikä kahdenkaan ihmissuhteen varassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä sinulle, joka ehdotit kerhon vetämistä: ihmisten näkeminen ei tarkoita sitä, etteikö silmillään näkisi ihmisiä esim. kaupassa tai kaupungilla. Eikä se tarkoita kerhon vetämistä, joka on työtä. Miten ihmisten on näin vaikeata tajuta normaali kaveruus, sosiaalinen kanssakäyminen, kunnollinen ihmissuhde ja kontakti? Sitä se näkeminen on, sosialisointia.
Toki sekin on hyvä, että sanoo edes kassalle "kiitos hei", eikä täysin mökkihöperöidy, mutta minusta se on melkoisen kaukana tämän ketjun aiheesta.
Hommaa se mies ja lapsia, niin on niitä ystäviä kotonakin
Itse olen varsinkin jälkimmäiseen liian vanha.
Elämä on valintoja
Mites? Jos on liian vanha, niin hyppää aikakoneeseen? Vai miten se valinta pitäisi tehdä?
Kertokaa millaisia sitten ovat ne harrastuksista, töistä, puistosta jne tavatut ihmiset, joista ette pidä eli joita ette halua pyytää vaikka mökille, vaikka muita harrastus tms tuttuja pyydätte, ja joitten kanssa ehkä ystävystytte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.
Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.
Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia.
Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.
Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.
Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.
Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.
Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä.
Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista.
Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa.
Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.
Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.
Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.
Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?
Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?
Näähän on ihan käsittämättömiä olkiukkoja kaikki jutut.
Siis sä kuvittelet, että tanssitunnilla, jossa toden teolla keskitytään oppimaan kuvioita, koitetaan siinä vielä lisäksi tutustua? Että siinä on aikaa ja mahdollisuuksia siihen? Oletko harrastanut tanssia? Puhutko siis tunnilla opettajan päälle ja häiritset toisten oppimista ja kuuntelua etkä yritä lainkaan tanssia? Kerros nyt ihan teoriassa ja käytännössä, miten tämä sun tutustuminen tapahtuu. Pukuhuonejutteluita ei todellakaan lasketa, sellaista nyt jokainen osaa tehdä. Sanoa, että huhhuh, en muista mitään tai mitäs viimeks teitte. Wow, mitä tutustumista.
Tuolla yllä joku sanoi, että mitä väliä paikalla on. Että voihan mennä paikkaan, josta ei itse välitä. Näin on, mutta sen ei tarvitse aina olla sen lapsettoman, vaan puntteja tasan. Lapsellinen voi myös tulla baariin. En näe lapsettomalla mitään ylimääräistä joustovelvollisuutta.
Olen opettaja itse. Mikä ihmeen ammattietiikka on tuo, että lähdetään kaveeraamaan kurssilaisten kanssa? Ehkä valiten sieltä itselle mieluisat henkilöt. No ei todellakaan mitään tällaista. Kurssinvetäjäksi mennään töihin eikä hakemaan kavereita!!! Luulisi nyt tuon olevan ihan itsestään selvää, ettei mennä omia tarpeita täyttämään, jos kurssinvetäjäksi suostuu. Siellähän on pyrkimys ns. palvella kurssilaisia eikä hakea ITSE jotain seuraa. Suorastaan ihan törkypuhetta jo.
Treffaat Citymarketissa kaverin? Okei... Shoppailette siellä sitten pari tuntia kimpassa? No juu, ehkä tosiaan meillä on hyyyyyvin eriävät näkemykset kaveruudesta, ystävyydestä, elämästä, etiikasta, kaikesta.
Ehkä sinunkin kannattaisi vähän korjata asennettasi, jos näet asioita noin yksisilmäisesti. Mieti ja tutki paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa millaisia sitten ovat ne harrastuksista, töistä, puistosta jne tavatut ihmiset, joista ette pidä eli joita ette halua pyytää vaikka mökille, vaikka muita harrastus tms tuttuja pyydätte, ja joitten kanssa ehkä ystävystytte?
Mun top 5 turn offiani:
- kaikki fanaatikot, olipa aiheena mikä tahansa (uskonto, alkoholi, ruokavalio, parisuhde, lapset/lapsettomuus, politiikka tms)
- edellisten lisäksi "yhden puheenaiheen" ihmiset eli jotka aina puhuvat vain yhdestä tai korkeintaan muutamasta aiheesta
- känniörveltäjät
- negatiiviset ihmiset (hirveen kuuma, hirveen kylmä, kamalan pitkä matka, olipa tyly asiakaspalvelu bensa-asemalla, ihan hirveen kallista, kamalasti hyttysiä)
- muista ihmisistä, jotka eivät ole paikalla, puhuvat (erityisesti, jos puhe on negatiivista) ts juoruilijat
Vähän tuntuu, että nämä "kyllä kavereita löytyy" -tarinoijat ovat by the books -tyyppejä, mutta tosielämästä heillä ei juurikaan ole käryä. He siis itse eivät suinkaan ole jääneet stalkkeroimaan ihmisiä tai tunkeutumaan heidän henkilökohtaiseen elämäänsä harrastustunnin aikana tai sen jälkeen, mutta he ehdottavat sitä muille käypänä ratkaisuna. Ja dissaavat, kun joku ei oikein pidä kelvollisena ratkaisuna tällaista, vaan pyrkii käyttämään tilannetajua.
Vierailija kirjoitti:
Vähän tuntuu, että nämä "kyllä kavereita löytyy" -tarinoijat ovat by the books -tyyppejä, mutta tosielämästä heillä ei juurikaan ole käryä. He siis itse eivät suinkaan ole jääneet stalkkeroimaan ihmisiä tai tunkeutumaan heidän henkilökohtaiseen elämäänsä harrastustunnin aikana tai sen jälkeen, mutta he ehdottavat sitä muille käypänä ratkaisuna. Ja dissaavat, kun joku ei oikein pidä kelvollisena ratkaisuna tällaista, vaan pyrkii käyttämään tilannetajua.
Tutustumisella ja toisen ihmisen stalkkeroinnilla tai elämään tunkeutumisella on eroa kuin yöllä ja päivällä. Muihin ihmisiin voi tutustua lähes missä vaan. Mä luulen, että meitä, joilla on laaja sosiaalinen verkosto, yhdistää se, että toisen ihmisen tavatessamme meidän tarkoituksenamme ei olekaan ystävystyä vaan ainoastaan tutustua. Uutta tuttavuutta ei ole tarvetta stalkata eikä tunkeutua hänen elämäänsä. Tuttavuus muuttuu kaveruudeksi ja kaveruus ystävyydeksi ihan omalla painollaan ajan kuluessa, jos on muuttuakseen. Yleensä ei muutu edes kaveruudeksi, mutta joskus muuttuu. Mitä useampaan ihmiseen tutustuu, sitä todennäköisemmin joistain tulee kavereita ja joistain kavereista myöhemmin ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä sinulle, joka ehdotit kerhon vetämistä: ihmisten näkeminen ei tarkoita sitä, etteikö silmillään näkisi ihmisiä esim. kaupassa tai kaupungilla. Eikä se tarkoita kerhon vetämistä, joka on työtä. Miten ihmisten on näin vaikeata tajuta normaali kaveruus, sosiaalinen kanssakäyminen, kunnollinen ihmissuhde ja kontakti? Sitä se näkeminen on, sosialisointia.
Toki sekin on hyvä, että sanoo edes kassalle "kiitos hei", eikä täysin mökkihöperöidy, mutta minusta se on melkoisen kaukana tämän ketjun aiheesta.
Hommaa se mies ja lapsia, niin on niitä ystäviä kotonakin
Itse olen varsinkin jälkimmäiseen liian vanha.
Ja muutenkaan lapsia ei hankita toimimaan vanhempien kavereina! Se on erittäin huono lähtökohta vanhemmuudelle.
Että vanhempani tietävät kaiken ja tekevät kaiken oikein.
Ovat olleet todella nuoria silloin kun minä olin tuo pieni. :)
Tuon asian tajuamiseen meni yllättävän paljon aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä sinulle, joka ehdotit kerhon vetämistä: ihmisten näkeminen ei tarkoita sitä, etteikö silmillään näkisi ihmisiä esim. kaupassa tai kaupungilla. Eikä se tarkoita kerhon vetämistä, joka on työtä. Miten ihmisten on näin vaikeata tajuta normaali kaveruus, sosiaalinen kanssakäyminen, kunnollinen ihmissuhde ja kontakti? Sitä se näkeminen on, sosialisointia.
Toki sekin on hyvä, että sanoo edes kassalle "kiitos hei", eikä täysin mökkihöperöidy, mutta minusta se on melkoisen kaukana tämän ketjun aiheesta.
Hommaa se mies ja lapsia, niin on niitä ystäviä kotonakin
Itse olen varsinkin jälkimmäiseen liian vanha.
Ja muutenkaan lapsia ei hankita toimimaan vanhempien kavereina! Se on erittäin huono lähtökohta vanhemmuudelle.
Että vanhempani tietävät kaiken ja tekevät kaiken oikein.
Ovat olleet todella nuoria silloin kun minä olin tuo pieni. :)
Tuon asian tajuamiseen meni yllättävän paljon aikaa.
Ja..sitten tajusit että sut oli tehty kaveriks vanhemmilleeee
Valitsit siis itsellesi tietoisesti kusipään roolin? Siihen ainakin kommenttisi viittaavat.