Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Sanokaas ihmiset näihin jotain. Mulla ystävä , joka ei koskaan soita , kun ajattelee , että minä soitan ja hän säästää rahaa puhelinkustannuksissa. Eikä tietenkään koskaan käske kylään , koska joutuisi tarjoamaan jotain ja se maksaisi. Ja sitten on toinen kaveri , jolle kelpaa mun järjestämät leffat, jääkiekko-ottelut, ulkomaanmatkat , mutta ei koskaan itse järjestä tai halua ehdottaa tapaamista.

Muistan muutaman vuoden takaa tuttuja, jotka harrasti häläreitä. Eli soittavat antaen hälyyttää lyhyesti. Sitten odottivat sitä, että soitan takaisin.

Mä olen itse tarkoituksella ottanut etäisyyttä muutamaan ystävään, jotka soittivat vain minulle päin kun tarvitsivat jotain apua. Eli todella harvoin.

Ja nyt he ovat ihmeissään, että olenko pikkumaisesti suuttunut jostain.

En tosiaankaan ole, mutta kyllästyin olemaan se, joka aina ottaa ensin yhteyttä ja kyselee kuulumisia.

Kaverini meni syksyllä naimisiin. Eipä näkynyt kutsua.

Monesti puhu(i)mme tunnin puhelimessa, minun aloitteesta.

Häissä oli tietty musiikkia, ja kaverini tietää, että olen huipputason soittaja.

Tuli sitten puheeksi, että oliko häissään musiikkia. 

Oli kuulemma ollut, ja olisin kuulemma helposti vetänyt klasari kitaralla ne klassiset biisit.

Eipä näkynyt kutsua...

Omituisia.

Onneksi ei persoonallisuushäiriöinen kaveri enää soita kun katkaisin välit. Silloin kun hän soitti, hän pakotti minut jopa kolmen tunnin puheluihin eikä mikään auttanut, että puhelun olisi saanut loppumaan asiallisesti aiemmin. Jouduin kuuntelemaan samalla vessakäynnit ja ruuan mässytykset, vaikka itse en koskaan puhelun aikana tee mitään sellaista vaan korkeintaan juon vettä. Mikään vihjailu eikä suora ehdotus soitella uudelleen joku toinen päivä ei auttanut. Lopulta en enää vastannut.

Olisi kohteliainta ja molemmin puolin paras tilanne, että mikäli ei tahdo kaverisuhteen enää jatkuvan, sanoisi siitä suoraan.

Tietty jos tilanne on sellainen, että on tapahtunut jokin luottamuksen menetys tai muu niin sitten eri juttu. Eli siis jos on joku selkeä syy.

Mutta sellaset on kovin ikäviä tilanteita, että mitään erityistä ei kaverisuhteessa ole tapahtunut ja toinen lopettaa yhreyden pidon. 

Muu Sikko kirjoitti:

Kaverini meni syksyllä naimisiin. Eipä näkynyt kutsua.

Monesti puhu(i)mme tunnin puhelimessa, minun aloitteesta.

Häissä oli tietty musiikkia, ja kaverini tietää, että olen huipputason soittaja.

Tuli sitten puheeksi, että oliko häissään musiikkia. 

Oli kuulemma ollut, ja olisin kuulemma helposti vetänyt klasari kitaralla ne klassiset biisit.

Eipä näkynyt kutsua...

Omituisia.

Karmean kuuloinen tyyppi. Toivottavasti et ole enää tekemisissä! Mikä vaivaa tuollaista ihmistä. 

Mitä väärää on toivoa vastavuoroisuutta ihmissuhteelta, jonka eteen on itse panostanut ja nähnyt vaivaa? Kyllä minua ainakin harmittaa, että sukulaiset ja ihmiset, joita olen luullut ystävikseni eivät itse ole aloitteellisia. Edes välillä. Kyllä jokainen kaipaa muistamista ja huomatuksi tulemista. 

Tiedän, että nämä ihmiset eivät ole minulle mitään velkaa, niin kuin joku kirjoitti. Mutta harmittaa huomata, etten merkitse enää mitään. En enää itse jaksa ehdottaa tapaamisia, kun ne kerran ovat yhdentekeviä.

Vierailija kirjoitti:

Minä aloitin myös testin vuosi sitten ja kyllä niin tapaamiset kuin muukin yhteydenpito on eri tahoilla hiipunut. Osa pitää edelleen harvakseltaan yhteyttä mutta on myös sellaisia, joiden kanssa yhteydenpito on täysin kuollut. Meillä oli eräs porukka, jolla oli tapana tavata 3-4 kertaa vuodessa. Huomasin, että minä olin usein se aloitteellinen näiden tapaamisten suhteen ja päätin katsoa kauanko menee kunnes joku muu ehdottaa. Vuosi on vierähtänyt, eikä minkäänlaista yhteydenottoa ole tullut kenenkään suunnasta.

Ehkä se meillä rauhallisilla on.

Kannattaa ruveta sopimaan joka tapaamisella valmiiksi se seuraava tapaaminen.

Lehdessäkin luki etteivät ihmiset enää vastaa edes viranomaispuheluihin ja terkkareiden takaisinsoitot eivät samasta syystä onnistu. Eli nykyään vain kaikesta päätellen tekstaillaan.

Mäkin olen vuosien saatossa väsynyt siihen, että osa ihmisistä ei ota yhteyttä, mutta odottaa kyllä sitä heihin otettavan. Jos taas nähdään, aina itse pitäisi olla lähdössä toisen luo (jos siis ei ole joku tapahtuma, julkinen paikka vaan nähdään jommankumman kotona) kun toinen on "niin huono lähtemään mihinkään" ja "on näitä hommiakin tässä". No prkl, on kai niitä hommia mullakin. Ja koska tämä on ärsyttänyt - siis että toisen aika on jotenkin lähtökohtaisesti arvokkaampaa kuin toisen - niin olen lopettanut, ilman draamaa. Olen vain ajatellut, että antaapa olla. Nähdään jos nähdään.

Toinen juttu on nämä, jotka kalenterin kanssa tutkivat menojaan (kun ovat itse ehdottaneet jotain tekemistä/näkemistä) mutta eivät tiedä, menisivätkö x päivänä Masalle vai pitääkö ehkä öljytä terassi kun kalenteriin on kirjattu se, vai olisko sitten kuitenkin aikaa. Ymmärrän, ettei aina voikaan tietää, mutta joskus olisi kiva tehdä muutakin kuin roikkua löysässä hirressä.

Joskus tein niin, että ikään kuin jätin muita menoja sopimatta, kun ajattelin että jos tuolle kävisi tuossa kohtaa. Pahimmillaan sitten odottelet, lähteekö kaveri Masalle vai öljyääkö ehkä terassin - vai olisko sillä sittenkin sulle audienssia. Viisastuin, ja aloin järjestellä omat menot ensin, ja myös pitää niistä kiinni. Näin voin itse paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne.. Kaverit vähentynyt rutkasti, oli elämäntilanne kun en itse jaksanut olla aktiivinen osapuoli ja sen jälkeen huomasin, että eipä ollu kukaan kysellyt kuulumisia yms.

yksi ainut joka laittaa sillon tällön viestiä/soittelee myös sieltä puolelta enkä minä aina eka..

Mutta ei mulloo ketään kenenkaa istua iltaa ja parantaa maailmaa. Surullista ja ahdistavaa.

Kaiken "huippu" oli se kun mulle sanottiin, että tee face iteles nii voi seurata mitä sulle kuuluu. Siinä vaiheessa tokasin, että on teillä mun puhelinnumero ja osaatta soittaa/laittaa viestiä jos kiinnostaa oikeasti. Eipä oo kiinnostanut.

Niin, facesta kaikki selviää uteliaillekin  :)

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen aina se, joka järkkäilee yhteisiä menoja tapahtumiin ja kyselee kavereita mukaan rannalle, terassille ym. ja muutenkin laittaa viestiä ensimmäisenä. Yleensä näistä kyselyistä kyllä ilahdutaan ja lähdetään mielellään mukaan, mutta kyllähän se on alkanut väsyttää olla aina se aktiivinen ja spontaanimpi osapuoli. Nyt ajattelin mennä kesätauolle eli jättää ne ensimmäiset viestit laittamatta ja vaikka sitten käydä siellä rannalla ja tapahtumissa yksinäni, jos ei toisesta suunnasta aloitteita kuulu.

Newsflash. Ihmiset järjestää kyllä itse, jos pitävät asiaa tärkeänä. Se, että sinä olet aina se, joka järjestää, kertoo siitä, että nämä sinun järjestelysi kiinnostavat lähinnä sinua. Toiset lähtevät, koska ei nyt muutakaan satu olemaan, tai kohteliaisuuttaan.

Itsekin olin aina "ilahtunut", kun joku kaveri ehdotti jotain ja menin mukaan. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että se "ilahtumiseni" oli vain jonkinlainen Pavlovin koiran reaktio, näin kuuluu reagoida kun joku ehdottaa jotain. Koska se on kohteliaista. Oikeasti asia ei kiinnostanut minua, jos olisi, olisin ihan itsekseni mennyt -tai ehdottanut menemistä, jos olisin seuraa ollut vailla.

Oli ihan uskomattoman ihanaa tajuta joskus nelikymppisenä, että en itse asiassa välitä mistään naisten välisestä ystävyydestä vähän pätkääkään, vaan ole aidosti mieluummin yksin tai mieheni seurassa. Eli elän sitä OMAA elämääni, en jonkun touhutäti tättähäärän, jossa on niin ihqulaa mennä yhdessä shoppailemaan (eli haaskaamaan aikaa ja juoruilemaan) tai terassille (eli haaskaamaan aikaa ja juoruilemaan).

Ja jostain teatteristakin nauttii niin paljon enemmän, kun ei tarvitse väliajalla kuunnella kuinka ystävätär märisee miehestään tai anopistaan.

Muu Sikko kirjoitti:

Kaverini meni syksyllä naimisiin. Eipä näkynyt kutsua.

Monesti puhu(i)mme tunnin puhelimessa, minun aloitteesta.

Häissä oli tietty musiikkia, ja kaverini tietää, että olen huipputason soittaja.

Tuli sitten puheeksi, että oliko häissään musiikkia. 

Oli kuulemma ollut, ja olisin kuulemma helposti vetänyt klasari kitaralla ne klassiset biisit.

Eipä näkynyt kutsua...

Omituisia.

Ei tässä ole omituista mikään muu kuin sinun kaunainen luonteesi.

Minullakin oli yksi kaveri, jonka kanssa usein puhuimme tunnin jopa päivittäin, hänen aloitteestaan. Koska hän soitti joka ikinen päivä valittaakseen jostain, enkä ikinä saanut sen vertaa suunvuoroa, että olisin saanut puhelun katki.

Se tarjoutui järjestämään minulle polttarit, kun menin naimisiin. Ilmoitin, etten tahdo polttareita (kuten en tahtonutkaan). Epäilemättä hän olisi osannut järjestää juuri sellaiset posh-polttarit, mistä olisi itse tykännyt.

Mutta ihan aidosti, jos usein puhuitte kaverin kanssa tunnin puhelimessa ja AINA sinun aloitteestasi, ei tullut koskaan mieleesi, että haaskaat tolkuttomasti sen aikaa ja olet aivan jumalaton riippa ja rasite?

Vierailija kirjoitti:

Mitä väärää on toivoa vastavuoroisuutta ihmissuhteelta, jonka eteen on itse panostanut ja nähnyt vaivaa? Kyllä minua ainakin harmittaa, että sukulaiset ja ihmiset, joita olen luullut ystävikseni eivät itse ole aloitteellisia. Edes välillä. Kyllä jokainen kaipaa muistamista ja huomatuksi tulemista. 

Tiedän, että nämä ihmiset eivät ole minulle mitään velkaa, niin kuin joku kirjoitti. Mutta harmittaa huomata, etten merkitse enää mitään. En enää itse jaksa ehdottaa tapaamisia, kun ne kerran ovat yhdentekeviä.

Miten niin merkitse ENÄÄ mitään? Jos sinä olet se, joka on panostanut ja nähnyt vaivaa, on aika ilmeistä että et ole koskaan merkinnytkään. Olet vaan ihan omalla päätökselläsi päättänyt ruveta väkisin ystäväksi ihmiselle, joka ei sinua elämäänsä kaipaa.

Katsos kun normaaleissa ihmissuhteissa se oleminen ja vuorovaikutus on luontevaa, kumpikaan ei koe näkevänsä vaivaa tai panostavansa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kohteliainta ja molemmin puolin paras tilanne, että mikäli ei tahdo kaverisuhteen enää jatkuvan, sanoisi siitä suoraan.

Tietty jos tilanne on sellainen, että on tapahtunut jokin luottamuksen menetys tai muu niin sitten eri juttu. Eli siis jos on joku selkeä syy.

Mutta sellaset on kovin ikäviä tilanteita, että mitään erityistä ei kaverisuhteessa ole tapahtunut ja toinen lopettaa yhreyden pidon. 

 

Tosiasiassa jos ilmoittaisi, että en halua olla sun kaveri, se olisi epäkohteliainta ikinä. Sanoisitko itse muka niin? Jos sinulle ystäväsi ilmoittaisi päin naamaa, että en halua olla sun kaveri enää, mitä ajattelisit?

Poistin erään numeron kun ei soita, itse oon soittanut viimeksi ja ylipäätään muutaman kerranb. Poistin numeron ja silti laittaa joulukortin, itse en laita. Ei oo edes kiinnostunut mitä kuuluu kun en laita edes joulukorttia. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi kohteliainta ja molemmin puolin paras tilanne, että mikäli ei tahdo kaverisuhteen enää jatkuvan, sanoisi siitä suoraan.

Tietty jos tilanne on sellainen, että on tapahtunut jokin luottamuksen menetys tai muu niin sitten eri juttu. Eli siis jos on joku selkeä syy.

Mutta sellaset on kovin ikäviä tilanteita, että mitään erityistä ei kaverisuhteessa ole tapahtunut ja toinen lopettaa yhreyden pidon. 

 

Joskus kuitenkin on niin, että ei ole mitenkään tarkoituksella lopettamassa kaverisuhdetta. Aika vaan menee kaikenlaiseen muuhun. Töihin, harrastuksiin, kotihommiin, muihin ihmissuhteisiin jne. Välillä miettii, että pitäisi soittaa, mutta asia tuleekin mieleen vasta illalla klo 22 eikä enää niin myöhään viitsi soittaa. Seuraavana päivänä sitten on taas kaikenlaista ja soittaminen unohtuu. Usein kuitenkin sillä toisellakin on ihan samanlainen tilanne ja ystävyyssuhde vaan hiipuu ilman mitään draamaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä väärää on toivoa vastavuoroisuutta ihmissuhteelta, jonka eteen on itse panostanut ja nähnyt vaivaa? Kyllä minua ainakin harmittaa, että sukulaiset ja ihmiset, joita olen luullut ystävikseni eivät itse ole aloitteellisia. Edes välillä. Kyllä jokainen kaipaa muistamista ja huomatuksi tulemista. 

Tiedän, että nämä ihmiset eivät ole minulle mitään velkaa, niin kuin joku kirjoitti. Mutta harmittaa huomata, etten merkitse enää mitään. En enää itse jaksa ehdottaa tapaamisia, kun ne kerran ovat yhdentekeviä.

 

Jos minä tuon sinulle ilman lupaa ja pyytämättä kalliin mutta epämieluisan kukkavaasin, onko väärin odottaa, että sinä vastavuoroisesti ostat minulle yhtä kalliin kukkavaasin? Vaikka et olisi koskaan millään tavalla ilmaissut, että tahtoisit vaihdella kanssani kukkavaaseja?

Vastavuoroisuus edellyttää sitä, että ollaan "vastavuoroisuusväleissä". Et sinä voi itseksesi päättää, että tämä on nyt ystäväni ja meillä on niin kauhean vastavuoroista, koska MINÄMINÄMINÄ olen nähnyt niin kovasti vaivaa. Katsos kun sinä voit olla sille toiselle pelkkä satunnainen tuttavuus, ja tuo jatkuva pommittamisesi ja vaivannäkösi on pelkkä rasite. Sinä siis käytännössä olet kiusaaja, ja vielä odotat vastavuoroisuutta!

Koittakaa nyt ymmärtää, että ihmiset, jotka oikeasti tahtovat olla kanssanne, tekevät kyllä aloitteita suuntaanne. ÄLKÄÄ kuvitelko ystävyyttä sinne, missä on pelkkää tuttavuutta.

Inhottaa nämä takertujaluonteet. Minä olen oikein magneetti sellaisille, tuntuu että en voi koirapuistoon mennä kun jos jotakuta erehtyy tervehtimään, se alkaa heti kuvitella että olemme henkiystäviä. Puhelinnumeroa en viitsi antaa enää kenellekään, kun ihmisillä ei ole mitään käsitystä rajoista. Mitä etäisempi yrität olla, sen pahempi, koska nämä tarkertujat aina luulevat hiljaisuutta kutsuksi puhua lisää itsestään. Sitten ne luulevat, että kyllä meillä nyt oli hauskaa, koska heillä tietysti oli, eivätkä ymmärrä että ovat vain oksentaneet surkeita pikku asioitaan toiselle, antamatta sille toiselle yhtään mitään.

Muu Sikko kirjoitti:

Kaverini meni syksyllä naimisiin. Eipä näkynyt kutsua.

Monesti puhu(i)mme tunnin puhelimessa, minun aloitteesta.

Häissä oli tietty musiikkia, ja kaverini tietää, että olen huipputason soittaja.

Tuli sitten puheeksi, että oliko häissään musiikkia. 

Oli kuulemma ollut, ja olisin kuulemma helposti vetänyt klasari kitaralla ne klassiset biisit.

Eipä näkynyt kutsua...

Omituisia.

Voi ahdistus. Ehkä kaverisi pelkäsi, että viet puolison tai että sinulle pitäisi maksaa musiikin vetämisestä? Ehkä kaverisi puoliso ei halunnut sinua juhliin tai joku sukulainen?

Vierailija kirjoitti:

Mies, lapset, työ, molempien vanhemmat , molempien sisarukset, lasten koulu- ja harrastuspiirit, omat harrastukset. Kyllä siinä yhtälössä jää aika niukilla ja ystävät jäävät pakostakin paitsioon.

Minua sieppasi aikoinaan nii-in kun olin nuorempana rakastunut henkilöön x niin silloinen paras kaveri sanoi, ettei halua olla minun kanssa tekemisissä ollenkaan kun puhun henkilöstä x niin paljon ja ettei hän jaksa kuunnella sitä kun puhun henkilöstä x niin paljon. Vanhempana hän löysi sitten itselleen miehen ja ei hän itse muuta tehnytkään kuin puhui miehestään. Eli hän kyllä saa puhua miehestään, minä en, olen jotenkin alempiarvoinen. Pyysi häihinsä, en mennyt.