Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Kaikissa tuntemissani lapsiperheissä vanhemmilla on muutakin elämää kuin vain puoliso ja lapset. Eli on myös harrastuksia ja kavereita. Toki perhe vie suurimman osan vapaa-ajasta, mutta ei sentään kaikkea. Oleellista näissä perheissä on, ettei molemmat sovi omia menojaan samalle ajankohdalle, koska silloin pitäisi jostain hankkia lapsenvahti. Joillain onnistuu lapsenvahdin saaminenkin kohtuullisen helposti, mutta yleensä omat menot saadaan sovittua siten, että toinen vanhemmista on lasten kanssa, kun toinen ei ole kotona. 

Kuka haluaa viettää aikaa sellaisen ihmisen kanssa, joka koko ajan marisee, että miksi et hommaa lapsenvahtia ja miksi haluat viettää viikonlopun aikaa perheesi kanssa, miksi jäät illalla katsomaan salkkareita, etkä minua. 

Sekö se on ihanaa, että valittamalla ja painostamalla saat kaverin tapaamaan itseäsi ja sitten valitat jälkeen päin, että sen jutut oli tylsiä, kun se vaan puhu lapsistaan tai työstään tai jostain oman elämänpiirinsä jutusta, eikä siitä, mikä mua kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.

musta on normaalia että kavereilla on muitakin kavereita. mutta oon pahoittanut kyllä mielen jos kaverin kanssa on sovittu jotain ja hän peruu jos toinen kaveri ehdottaakin jotain. törkeää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.

Kaverisi ovat hankkineet uusia kavereita ja niin olisi sinunkin pitänyt tehdä. Olet ihanteellisessa elämäntilanteessa kaveriksi jollekin sinkulle tai lapsettomalle, koska et tarvitse enää lapsenvahtia. 

Olen karsinut elämästäni kaikki energiasyöpöt, jotka vaativat ja vaativat ja syyllistävät. Miksi et lähde viikonloppumatkalle. Miksi et oo yötä pois kotoa. Miksi et töiden jälkeen lähde shoppailemaan. Miksi sää oon niin lapsissa kiinni. Miksi sulla ei oo aikaa meille.

Kun lapset oli ihan pieniä, yritin tehdä toiveiden mukaan ja alkoi ahdistamaan pirusti. Kun oli yön valvonut ja väsytti aivan armottomasti, odotti vain iltaa, että miehen tultua kotiin, saisi rötkähtää sohvalle torkuille. Mutta kun oli luvannut kaverin kanssa lähteä heti shoppailemaan ja leffaan. Perua ei voinut, vaikka kuinka väsytti.

Kun viikonloppu väheni, tuli ahdistus, kun alkoi syyllistävät puhelut. Miksi et taaskaan lähe. Pumppaa maitoa pulloon, ukkos kattoo lapset. Susta on tullut tylsä, kun oot niin kiinni perheessä. No ei huvittanut lähteä, kun halusi viikonlopun olla koko perheen kanssa ja käydä mummoloissakin yms.

Lopulta päätin karsia kaikki nämä energiasyöpöt pois, joista tuli ahdistusta. Ja ah, kuinka helpottavalta se tuntui, kun sai tämän jälkeen itse määritellä oman ajankäyttönsä ja elämänsä, miten sen haluaa elää.

Vierailija kirjoitti:

Olen karsinut elämästäni kaikki energiasyöpöt, jotka vaativat ja vaativat ja syyllistävät. Miksi et lähde viikonloppumatkalle. Miksi et oo yötä pois kotoa. Miksi et töiden jälkeen lähde shoppailemaan. Miksi sää oon niin lapsissa kiinni. Miksi sulla ei oo aikaa meille.

Kun lapset oli ihan pieniä, yritin tehdä toiveiden mukaan ja alkoi ahdistamaan pirusti. Kun oli yön valvonut ja väsytti aivan armottomasti, odotti vain iltaa, että miehen tultua kotiin, saisi rötkähtää sohvalle torkuille. Mutta kun oli luvannut kaverin kanssa lähteä heti shoppailemaan ja leffaan. Perua ei voinut, vaikka kuinka väsytti.

Kun viikonloppu väheni, tuli ahdistus, kun alkoi syyllistävät puhelut. Miksi et taaskaan lähe. Pumppaa maitoa pulloon, ukkos kattoo lapset. Susta on tullut tylsä, kun oot niin kiinni perheessä. No ei huvittanut lähteä, kun halusi viikonlopun olla koko perheen kanssa ja käydä mummoloissakin yms.

Lopulta päätin karsia kaikki nämä energiasyöpöt pois, joista tuli ahdistusta. Ja ah, kuinka helpottavalta se tuntui, kun sai tämän jälkeen itse määritellä oman ajankäyttönsä ja elämänsä, miten sen haluaa elää.

Mä tein aikoinaan saman jutun. Sen jälkeen en ole ollut kiinnostunut muodostamaan edes kaverisuhdetta - ystävvyyssuhteesta puhumattakaan - vaativien ihmisten kanssa. Aikuisena haluan, että ihmissuhteet ovat mutkattomia ja yhdessä ollaan ja tehdään asioita silloin, kun se molemmille sopii ja molemmat sillä fiiliksellä, että  kiva lähteä ja tavata. En itsekään pahastu, jos toinen sanoo, ettei huvitakaan lähteä jonnekin, mistä on puhuttu pari viikkoa aikaisemmin. Enkä tarvitse mitään meriselityksiä, miksi ei huvita.  Silloin kysyn seurakseni jotain toista, menen yksin tai menen joku toinen kerta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Mun pointti ei oikeastaan ollut tämä. Vaan se, että vaikka profiloisi miten paljon tahansa erilaisia ihmisiä ympärilleen, niin eihän se pysäytä silti heidän elämäänsä, tai ratkaise varsinaisesti sitä jonkun lapsettoman sinkun ydinongelmaa eli seuranpuutetta. Oli kiinnostunut mistä tahansa, niin aika monella on sitä perhettä ja vähän taas kiinnostusta tai mahdollisuutta junailla omaa aikaa. En mä ainakaan juuri tunne perheellisiä, jotka ois siten, että juu, mua kiinnostaa, kyllä mä lähden, vaan prosessi on monimutkaisempi.

Käytännössä katsottuna siis lapsettoman olisi hyvä viettää aikaa toisen lapsettoman kanssa. Mikä taas sekin on aika lokeroiva, ontuva ja nirsokin ajatus, sillä voihan olla, että muuta yhteistä ei henkilön kanssa olekaan. 

Ei, koska sillä toisella lapsettomalla voi olla niin paljon muita ystäviä ja kavereita, harrastuksia, läheisiä sukulaisia ja muuta tekemistä, ettei sillä välttämättä ole sulle yhtään sen enempää aikaa kuin perheelliselläkään. Ihmissuhteissa on aina kyse yksilöistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Mun pointti ei oikeastaan ollut tämä. Vaan se, että vaikka profiloisi miten paljon tahansa erilaisia ihmisiä ympärilleen, niin eihän se pysäytä silti heidän elämäänsä, tai ratkaise varsinaisesti sitä jonkun lapsettoman sinkun ydinongelmaa eli seuranpuutetta. Oli kiinnostunut mistä tahansa, niin aika monella on sitä perhettä ja vähän taas kiinnostusta tai mahdollisuutta junailla omaa aikaa. En mä ainakaan juuri tunne perheellisiä, jotka ois siten, että juu, mua kiinnostaa, kyllä mä lähden, vaan prosessi on monimutkaisempi.

Käytännössä katsottuna siis lapsettoman olisi hyvä viettää aikaa toisen lapsettoman kanssa. Mikä taas sekin on aika lokeroiva, ontuva ja nirsokin ajatus, sillä voihan olla, että muuta yhteistä ei henkilön kanssa olekaan. 

Sinkun ydinongelma tuossa on parisuhteen puute, ei ystävien puute. Ystävät eivät ratkaise sitä, vaan se puuttuva parisuhde. Millään yhdellä sydänystävällä ei voi korvata parisuhdetta, eikä pitäisi edes yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.

Kaverisi ovat hankkineet uusia kavereita ja niin olisi sinunkin pitänyt tehdä. Olet ihanteellisessa elämäntilanteessa kaveriksi jollekin sinkulle tai lapsettomalle, koska et tarvitse enää lapsenvahtia. 

Joo. Luulin vaan, että meillä oli syvällisempi yhteys pitkäaikaisten kavereiden kanssa, eikä sellainen jonka voi heittää romukoppaan kun tulee jotain ns tärkeämpää tekemistä. Täällä puhutaan ystävistä kuin joistain kulutushyödykkeistä. Hanki uusi, kun vanha meni hukkaan. Ota hyllystä sinkkukaveri. Tähänkö tää maailma menee, että metsästetään vain hyötysuhdetta, maksimoidaan hetkellisiä ystävyyksiä? Enää vanhukset puhuu kun Marjan kanssa aloitettiin kansakoulu ja ollaan oltu siitä lähtien ystäviä. Nuoremmat sanoo vaan, että mulla on joka lähtöön oma ystävyys ja vaihdan kun sille päälle satun.

Höpö höpö, ennen oltiin ystävä luokkakaverin kanssa koko ikä, kun ylipäätään asuttiin samalla pienellä paikkakunnalla koko ikä, eikä valinnanvaraa ollut.

Kyllä silloinkin riideltiin, eikä perheelliset todellakaan eläneet jonkun perheettömän tarpeiden mukaan.

Ja kyllä vaihdan pois  ikävän ja pelkästään kuormittavan ihmisen elämästäni, ystävyys ei ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan vastavuoroista. Jos kaikki karttavat, niin voi voi, muuta itseäsi tai ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.

Kaverisi ovat hankkineet uusia kavereita ja niin olisi sinunkin pitänyt tehdä. Olet ihanteellisessa elämäntilanteessa kaveriksi jollekin sinkulle tai lapsettomalle, koska et tarvitse enää lapsenvahtia. 

Joo. Luulin vaan, että meillä oli syvällisempi yhteys pitkäaikaisten kavereiden kanssa, eikä sellainen jonka voi heittää romukoppaan kun tulee jotain ns tärkeämpää tekemistä. Täällä puhutaan ystävistä kuin joistain kulutushyödykkeistä. Hanki uusi, kun vanha meni hukkaan. Ota hyllystä sinkkukaveri. Tähänkö tää maailma menee, että metsästetään vain hyötysuhdetta, maksimoidaan hetkellisiä ystävyyksiä? Enää vanhukset puhuu kun Marjan kanssa aloitettiin kansakoulu ja ollaan oltu siitä lähtien ystäviä. Nuoremmat sanoo vaan, että mulla on joka lähtöön oma ystävyys ja vaihdan kun sille päälle satun.

Niin no...vanhus ja se Marja ovat asuneet koko ikänsä samalla paikkakunnalla tai ei ainakaan kovin kaukana toiststaan. Molemmat ovat pariutuneet suunnilleen samoihin aikoihin, menneet naimisiin ja saaneet lapsia suunnilleen samoihin aikoihin. Molempien lapset ovat kasvaneet ja molempien lapsilla on ollut joko samat harrastukset tai harrastukset, joissa vanhempien osallistuminen ei ole ollut tärkeää. Molemmat ovat saaneet asuntolainansa maksettua samoihin aikoihin ja päässeet vanhuuseläkkeelle samoihin aikoihin. Ja koska asutaan samalla paikkakunnalla, on hyvin mahdollista, että päästään vielä samaan vanhainkotiin. 

Kyllä, maailma on muuttunut. Se muuttui jo kauan sitten. Omat vanhempani ovat yli yhdeksänkymppisiä ja kun he 50-luvun alussa muuttivat maalta Helsinkiin, molempien kaikki kansakoulunaikaiset ystävät jäivät. Ei heilläkään siis ole ollut kansakouluaikaisia ystäviä enää elämässään. Ei muuten ole minullakaan, joka kuulun vielä viimeisimpään kansakoulun käyneiden ikäluokkaan. Menin nimittäin oppikoulun ekalle luokalle toiseen kaupunkiin, koska muutimme sinne. Sosiaalisesta mediasta ja kännyköistä kukaan ei ollut vielä kuullutkaan ja lankapuhelimella soittamisessa oli minuuttiveloitus. Eivät lapset voineet siihen aikaan noin vaan soitella toisilleen vaan uudet kaverit piti löytää sieltä, minne oli muutettu. Osa keskikouluaikaisista kavereista meni ammattikouluun ja osa lukioon. Uudet kaverit löytyivät ammattikoulusta ja lukiosta. Lukion jälkeen taas lähdettiin eri teille opiskelemaan ja uusia kavereita löytyi opiskelupaikoista. Kun pariuduttiin, uusia kavereita tuli puolison kautta. Kun hankittiin lapsia, uusia kavereita tuli lasten kautta, Kun vaihdettiin työpaikkaa, uusia kavereita tuli uudesta työpaikasta. Kun muutettiin kauemmas, mahdollisesti ulkomaille, uusia kavereita löytyi sieltä. Tämä on ollut ihan normaalia jo monta vuosikymmentä. 

Hyvät ystävyydet kestävät kyllä pidemmänkin yhteydenpidon katkoksen. Vaikka sen, että ystävä asuu vuosia ulkomailla eikä ole mahdollista pitää yhteyttä kuin harvoin. Arjen kaverisuhteet taas perustuvat siihen, ketkä ovat arjessasi mukana. Ja usein nämä kaverisuhteet perustuvat johonkin tiettyyn asiaan. Saatat käydä naapurisi kanssa viikottain iltalenkillä, koska hänkin pitää lenkkeilystä ja asumalla naapurissa on helppoa kysyä jo siinä vaiheessa, kun olet vetämässä lenkkareita jalkaasi, lähtekö hän mukaan. Tai sitten sulla voi olla työkaveri, jonka kanssa käytte pari kertaa viikossa töiden jälkeen työpaikan vieressä olevalla kuntosalilla. Naapuriisi saattaa myös muuttaa lapsiperhe, jossa samanikäiset lapset kuin sinullakin, lapsista tulee kavereita ja molemmissa perheissä vanhemmat tykkäävät istua kesäiltaisin pihalla grillaamassa. Siispä istutaan kesäiltaisin yhdessä pihalla grillaamassa...vuorotellen kummankin luona. Lapset kasvavat, aikuistuvat ja  muuttavat omilleen. Päätät puolisosi kanssa myydä ison perheasunnon, ostaa kesämökin ja muuttaa kerrostaloon. Viihdytte hyvin puolisona kanssa kahdestaan mökillä ja koska lapset perheineen tulevat mielellään joskus mökkeilemään, se riittää teille. Eläkepäivät alkavat, myytte kesämökin tai annatte sen lapsillenne ja alatte viettämään talvet Espanjassa. Espanjasta löytyy taas uusia kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.

Kaverisi ovat hankkineet uusia kavereita ja niin olisi sinunkin pitänyt tehdä. Olet ihanteellisessa elämäntilanteessa kaveriksi jollekin sinkulle tai lapsettomalle, koska et tarvitse enää lapsenvahtia. 

Joo. Luulin vaan, että meillä oli syvällisempi yhteys pitkäaikaisten kavereiden kanssa, eikä sellainen jonka voi heittää romukoppaan kun tulee jotain ns tärkeämpää tekemistä. Täällä puhutaan ystävistä kuin joistain kulutushyödykkeistä. Hanki uusi, kun vanha meni hukkaan. Ota hyllystä sinkkukaveri. Tähänkö tää maailma menee, että metsästetään vain hyötysuhdetta, maksimoidaan hetkellisiä ystävyyksiä? Enää vanhukset puhuu kun Marjan kanssa aloitettiin kansakoulu ja ollaan oltu siitä lähtien ystäviä. Nuoremmat sanoo vaan, että mulla on joka lähtöön oma ystävyys ja vaihdan kun sille päälle satun.

Niin no...vanhus ja se Marja ovat asuneet koko ikänsä samalla paikkakunnalla tai ei ainakaan kovin kaukana toiststaan. Molemmat ovat pariutuneet suunnilleen samoihin aikoihin, menneet naimisiin ja saaneet lapsia suunnilleen samoihin aikoihin. Molempien lapset ovat kasvaneet ja molempien lapsilla on ollut joko samat harrastukset tai harrastukset, joissa vanhempien osallistuminen ei ole ollut tärkeää. Molemmat ovat saaneet asuntolainansa maksettua samoihin aikoihin ja päässeet vanhuuseläkkeelle samoihin aikoihin. Ja koska asutaan samalla paikkakunnalla, on hyvin mahdollista, että päästään vielä samaan vanhainkotiin. 

Kyllä, maailma on muuttunut. Se muuttui jo kauan sitten. Omat vanhempani ovat yli yhdeksänkymppisiä ja kun he 50-luvun alussa muuttivat maalta Helsinkiin, molempien kaikki kansakoulunaikaiset ystävät jäivät. Ei heilläkään siis ole ollut kansakouluaikaisia ystäviä enää elämässään. Ei muuten ole minullakaan, joka kuulun vielä viimeisimpään kansakoulun käyneiden ikäluokkaan. Menin nimittäin oppikoulun ekalle luokalle toiseen kaupunkiin, koska muutimme sinne. Sosiaalisesta mediasta ja kännyköistä kukaan ei ollut vielä kuullutkaan ja lankapuhelimella soittamisessa oli minuuttiveloitus. Eivät lapset voineet siihen aikaan noin vaan soitella toisilleen vaan uudet kaverit piti löytää sieltä, minne oli muutettu. Osa keskikouluaikaisista kavereista meni ammattikouluun ja osa lukioon. Uudet kaverit löytyivät ammattikoulusta ja lukiosta. Lukion jälkeen taas lähdettiin eri teille opiskelemaan ja uusia kavereita löytyi opiskelupaikoista. Kun pariuduttiin, uusia kavereita tuli puolison kautta. Kun hankittiin lapsia, uusia kavereita tuli lasten kautta, Kun vaihdettiin työpaikkaa, uusia kavereita tuli uudesta työpaikasta. Kun muutettiin kauemmas, mahdollisesti ulkomaille, uusia kavereita löytyi sieltä. Tämä on ollut ihan normaalia jo monta vuosikymmentä. 

Hyvät ystävyydet kestävät kyllä pidemmänkin yhteydenpidon katkoksen. Vaikka sen, että ystävä asuu vuosia ulkomailla eikä ole mahdollista pitää yhteyttä kuin harvoin. Arjen kaverisuhteet taas perustuvat siihen, ketkä ovat arjessasi mukana. Ja usein nämä kaverisuhteet perustuvat johonkin tiettyyn asiaan. Saatat käydä naapurisi kanssa viikottain iltalenkillä, koska hänkin pitää lenkkeilystä ja asumalla naapurissa on helppoa kysyä jo siinä vaiheessa, kun olet vetämässä lenkkareita jalkaasi, lähtekö hän mukaan. Tai sitten sulla voi olla työkaveri, jonka kanssa käytte pari kertaa viikossa töiden jälkeen työpaikan vieressä olevalla kuntosalilla. Naapuriisi saattaa myös muuttaa lapsiperhe, jossa samanikäiset lapset kuin sinullakin, lapsista tulee kavereita ja molemmissa perheissä vanhemmat tykkäävät istua kesäiltaisin pihalla grillaamassa. Siispä istutaan kesäiltaisin yhdessä pihalla grillaamassa...vuorotellen kummankin luona. Lapset kasvavat, aikuistuvat ja  muuttavat omilleen. Päätät puolisosi kanssa myydä ison perheasunnon, ostaa kesämökin ja muuttaa kerrostaloon. Viihdytte hyvin puolisona kanssa kahdestaan mökillä ja koska lapset perheineen tulevat mielellään joskus mökkeilemään, se riittää teille. Eläkepäivät alkavat, myytte kesämökin tai annatte sen lapsillenne ja alatte viettämään talvet Espanjassa. Espanjasta löytyy taas uusia kavereita. 

No onhan se totta tuokin. Täytyy vaan päästä tästä surusta irti. Oli ne vaan niin kivoja tyyppejä, mutta ei auta jäädä itkemään. Kiitos muuten kun vastasit asiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.

Kaverisi ovat hankkineet uusia kavereita ja niin olisi sinunkin pitänyt tehdä. Olet ihanteellisessa elämäntilanteessa kaveriksi jollekin sinkulle tai lapsettomalle, koska et tarvitse enää lapsenvahtia. 

Joo. Luulin vaan, että meillä oli syvällisempi yhteys pitkäaikaisten kavereiden kanssa, eikä sellainen jonka voi heittää romukoppaan kun tulee jotain ns tärkeämpää tekemistä. Täällä puhutaan ystävistä kuin joistain kulutushyödykkeistä. Hanki uusi, kun vanha meni hukkaan. Ota hyllystä sinkkukaveri. Tähänkö tää maailma menee, että metsästetään vain hyötysuhdetta, maksimoidaan hetkellisiä ystävyyksiä? Enää vanhukset puhuu kun Marjan kanssa aloitettiin kansakoulu ja ollaan oltu siitä lähtien ystäviä. Nuoremmat sanoo vaan, että mulla on joka lähtöön oma ystävyys ja vaihdan kun sille päälle satun.

Niin no...vanhus ja se Marja ovat asuneet koko ikänsä samalla paikkakunnalla tai ei ainakaan kovin kaukana toiststaan. Molemmat ovat pariutuneet suunnilleen samoihin aikoihin, menneet naimisiin ja saaneet lapsia suunnilleen samoihin aikoihin. Molempien lapset ovat kasvaneet ja molempien lapsilla on ollut joko samat harrastukset tai harrastukset, joissa vanhempien osallistuminen ei ole ollut tärkeää. Molemmat ovat saaneet asuntolainansa maksettua samoihin aikoihin ja päässeet vanhuuseläkkeelle samoihin aikoihin. Ja koska asutaan samalla paikkakunnalla, on hyvin mahdollista, että päästään vielä samaan vanhainkotiin. 

Kyllä, maailma on muuttunut. Se muuttui jo kauan sitten. Omat vanhempani ovat yli yhdeksänkymppisiä ja kun he 50-luvun alussa muuttivat maalta Helsinkiin, molempien kaikki kansakoulunaikaiset ystävät jäivät. Ei heilläkään siis ole ollut kansakouluaikaisia ystäviä enää elämässään. Ei muuten ole minullakaan, joka kuulun vielä viimeisimpään kansakoulun käyneiden ikäluokkaan. Menin nimittäin oppikoulun ekalle luokalle toiseen kaupunkiin, koska muutimme sinne. Sosiaalisesta mediasta ja kännyköistä kukaan ei ollut vielä kuullutkaan ja lankapuhelimella soittamisessa oli minuuttiveloitus. Eivät lapset voineet siihen aikaan noin vaan soitella toisilleen vaan uudet kaverit piti löytää sieltä, minne oli muutettu. Osa keskikouluaikaisista kavereista meni ammattikouluun ja osa lukioon. Uudet kaverit löytyivät ammattikoulusta ja lukiosta. Lukion jälkeen taas lähdettiin eri teille opiskelemaan ja uusia kavereita löytyi opiskelupaikoista. Kun pariuduttiin, uusia kavereita tuli puolison kautta. Kun hankittiin lapsia, uusia kavereita tuli lasten kautta, Kun vaihdettiin työpaikkaa, uusia kavereita tuli uudesta työpaikasta. Kun muutettiin kauemmas, mahdollisesti ulkomaille, uusia kavereita löytyi sieltä. Tämä on ollut ihan normaalia jo monta vuosikymmentä. 

Hyvät ystävyydet kestävät kyllä pidemmänkin yhteydenpidon katkoksen. Vaikka sen, että ystävä asuu vuosia ulkomailla eikä ole mahdollista pitää yhteyttä kuin harvoin. Arjen kaverisuhteet taas perustuvat siihen, ketkä ovat arjessasi mukana. Ja usein nämä kaverisuhteet perustuvat johonkin tiettyyn asiaan. Saatat käydä naapurisi kanssa viikottain iltalenkillä, koska hänkin pitää lenkkeilystä ja asumalla naapurissa on helppoa kysyä jo siinä vaiheessa, kun olet vetämässä lenkkareita jalkaasi, lähtekö hän mukaan. Tai sitten sulla voi olla työkaveri, jonka kanssa käytte pari kertaa viikossa töiden jälkeen työpaikan vieressä olevalla kuntosalilla. Naapuriisi saattaa myös muuttaa lapsiperhe, jossa samanikäiset lapset kuin sinullakin, lapsista tulee kavereita ja molemmissa perheissä vanhemmat tykkäävät istua kesäiltaisin pihalla grillaamassa. Siispä istutaan kesäiltaisin yhdessä pihalla grillaamassa...vuorotellen kummankin luona. Lapset kasvavat, aikuistuvat ja  muuttavat omilleen. Päätät puolisosi kanssa myydä ison perheasunnon, ostaa kesämökin ja muuttaa kerrostaloon. Viihdytte hyvin puolisona kanssa kahdestaan mökillä ja koska lapset perheineen tulevat mielellään joskus mökkeilemään, se riittää teille. Eläkepäivät alkavat, myytte kesämökin tai annatte sen lapsillenne ja alatte viettämään talvet Espanjassa. Espanjasta löytyy taas uusia kavereita. 

No onhan se totta tuokin. Täytyy vaan päästä tästä surusta irti. Oli ne vaan niin kivoja tyyppejä, mutta ei auta jäädä itkemään. Kiitos muuten kun vastasit asiallisesti.

Ole hyvä :) Sun surussasi ei ole mitään väärin ja surusi on ihan ymmärreättävää. Kuten edellisestä kirjoituksestani voi jo päätelläkin, olen kohta kuuskymppinen. Mä olen menettänyt montakin hyvää ystävääni elämäni aikana. Yhden läheisen ja rakkaan ystävän vei huumeet. Tapasi miehen ja rakastui. Tämän miehen myötä alkoi itsekin käyttää aineita. Viimeisen kerran, kun kävin hänen luonaan, meno oli keskellä päivääkin sellaista, että halusin pitää niin itseni kuin lapsenikin erossa niistä porukoista. Toisen hyvän ystäväni menetin kolmenkympin ja neljänkympin välissä leukemialle. Hän siis kuoli. Kolmas ja varsin pitkäaikainen ystäväni taas tapasi nelikymppisenä lapsettoman miehen ja päätti hankkia vielä yhden lapsen. Aloitti siis lapsiperheen elämän alusta siinä vaiheessa, kun mä olin jo hätistelemässä omia lapsiani maailmalle. Joka kerta on tuntunut surulliselta tai vähintäänkin haikealta, mutta meillä jokaisella on oma elämämme ja meidän pitää elää se kuten itse haluamme. Kun yksi ihminen siirtyy kauemmas, vapautuu toiselle tilaa tulla lähemmäs.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät kotona ilman vahtimista, mutta yöksi en heitä jätä yksin (teinejä). Kaverini taas ovat aloittaneet lapsenteon myöhemmin ja heillä on todella paljon harrastuksia (lasten). Paitsi että he eivät voi jättää lapsia kotiin keskenään, he roudaavat jälkikasvuaan pitkin maita ja mantuja jumppaamaan ja kiekkoa lätkimään. Isännät ovat ’aina’ töissä ja omissa harrastuksissaan. Mun kaverit on vielä sitä laatua, että eletään ihan vain lapsille. Kaikki tekeminen palvelee vain lasten etua. Kaverini ovat nykyään ’bestiksiä’ lastensa harrastuskavereiden vanhempien kanssa, koska se kannattaa: kuskaukset, ryhmäytyminen jne.

Omien lasteni harrastukset ovat taas sellaisia, että hoitavat ne itse. Tunnen jääneeni kuin nalli kalliolla.

Kerrankin joku tietää, mistä puhutaan, vaikka sinulla on itselläsikin lapsia. Voit onnitella itseäsi siitä, ettei sinun tarvitse tulla tänne pätemisasenteella, vaan tunnistat ongelmakohdat. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut ovat luetelleet, että minulla ainakin on monenlaisia kavereita ja menen yhden kanssa terassille ja toisen kanssa kirpputorille ja museoihin ja absolutistin tai muslimin kanssa vielä johonkin eri juttuun. Ihan jees, mutta noita lukiessa vähän ihmetyttää se, ovatko kirjoittajat vielä nuoria (tai sitten vastaavasti vanhoja), sillä kavereiden erilaisuudesta huolimatta luulisi tulevan ongelmaksi sen, että monilla heillä kuitenkin on perhettä. Se on sitten eri asia, jos henkilöt haluavat ottaa eri paikkoihin myös lapset mukaan tai ovat poikkeuksellisen reippaita järjestämään lastenhoitoa ja lähtemään itsekseen kotoa.

Mulla on aina ollut erilaisia kavereita. Nuorena eri tyypit, joiden kanssa kävi baareissa, eri tyypit, joiden kanssa "paransi maailmaa", eri tyypit, joiden kanssa kävi harrastamassa jne. Kun perustin perheen, mulla oli eri kaverit, joiden kanssa istuin hiekkalaatikon reunalla, kävin leikkipuistoissa ja tehtiin lasten ehdoilla juttuja sekä kyläiltiin kotiäitivuosina toistemme luona kahvilla, eri kaverit joiden kanssa kävin silloin tällöin baarissa ja edelleen eri kaverit, joiden kanssa kävin harrastamassa yms. Lasten tultua vähän isommiksi lähdin taas opiskelemaan, joten mulla oli eri kaverit opiskelujutuissa, eri kaverit kulttuuriharrastuksissa jne. Ja nyt, kun lapset ovat aikuisia, mulla on edelleen erilaisia kavereita, joiden kanssa teen erilaisia asioita.  Mutta mulla tosiaan on aina ollut hyvät tukiverkostot eli ei ollut koskaan mitään ongelmaa saada lapsenvahtia. 

Tykkään tehdä erilaisia asioita enkä ole koskaan olettanut, että tapaisin sellaisen ihmisen, joka myös haluaisi tehdä kaikkia niitä samoja asioita. 

Samoin. Minusta olisi ollut aika hassua vaatia, että lapsuuden ja nuoruuden ystävien olisi pitänyt muuttuvissa elämäntilanteissa tehdä koko ajan samoja asioita, kuin minä.

Minulla on edelleen noita nuoruuden kavereita, joiden kanssa soitellaan joskus. Sitten hiekkalaatikolle tuli eri kavereita ja töissä on omat kaverinsa. Kun aloin harrastaa liikuntaa, en totta kai odottanut, että se yksi ja sama ihminen, joka on läheisin ystäväni, olisi just samaan aikaan innostunut salilla käymisestä ja lenkkeilystä. Niihin hommiin oli taas muita kavereita.

Sitten on tullut lasten myötä lasten kavereiden vanhempia tutuksi. Heidän kanssa on taas ihan omat jutut. Ei heiltä voi olettaa, että heitä kiinnostaa minun työasiat tai salilla käynti. Heidän kanssaan tehdään ihan muita juttuja. Kun taas sinkkukaveria en ole koskaan odottanut hiekkalaatikon äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja tehdään taas muita asioita.

Jos alkaisin odottamaan, että on vain yksi sydänystävä, joka pitää yhteytä tiheästi ja tekee samoja asioita samaan tahtiin minun kanssani, niin silloinhan minun pitäisi olla ystävä vain itseni kanssa.

Ei liity tämäkään kyllä yhtään tuohon ap-kommenttiin eli minun viestiini, koska tuossa edelleen puhutaan vain siitä, että juu erilaisia intressejä ja erilaisia ihmisiä jne. jne. Mitä hyötyä siitä suomeksi sanottuna on, että kerää erilaisia ihmisiä ympärilleen, jos kaikilta puuttuu aikaa?

Vastaan sulle tähänkin. Pointti on siinä, että myös perheellisillä on aikaa. Joku tykkäisi käydä vaikka kirppiksillä ja vintage-messuilla, mutta hänellä ei ole ketään sellaista kaveria, joka olisi kiinnostunut kirppiksistä ja vintagesta. Hän saattaa käydä näissä paikoissa yksin tai ei käy ollenkaan, koska seura puuttuu. Jos hän jossain tutustuu ihmiseen, joka myös tykkää käydä kirppiksillä ja vintage-messuilla, niin tattadaa...hän - ja se toinen - saa seuraa kirppikselle ja messuille. Mutta ei se ihminen käytä tätä aikaa, mikä hänellä olisi kirppiksillä ja messuilla käymiseen, jonkun uuden tuttavuuden kanssa sellaiseen asiaan, mihin hänellä on jo puolisostaan tai muista ystävistään ja kavereistaan seuraa. 

Okei. Olen siis selvästi tavannut liian rauhallisia perheellisiä, koska he haluavat viettää paljon työn jälkeen perheen parissa. Ehkä töitten jälkeen voisi piipahtaa mainitsemissasi paikoissa työkaverin kanssa, mutta ei ole kiinnostunut tekemään niistä mitään "joo sovitaan kaverin kanssa viikonlopulle x" -numeroa.

Et välttämättä liian rauhallisia perheellisiä vaan sellaisia perheellisiä, joilla on jo rittävästi kavereita haluamiinsa asioihin tai eivät edes kaipaa seuraa kaikkiin tekemiiinsä asioihin. Perheellisen on monesti helpompaa mennä yksin lenkille tai kuntosalille, koska silloin ei tarvitse sopia mitään tarkkaa kellonaikaa toisen ihmisen kanssa vaan voi lähteä sitten, kun se perheen kannalta parhaiten sopii. Ei siis haittaa, vaikka puoliso joutuisikin jäämään ylitöihin, koska voi lähteä sitten, kun tämä tulee kotiin. 

Lapsettoman sinkun voi olla joskus vaikea ymmärtää, että perheellisen menemisiin ja tulemisiin vaikuttavat muutkin ihmiset. Lapsia ei voi jättää keskenään kotiin, jos puoliso joutuukin jäämään ylitöihin. Tai vintage-messuille suunniteltu meno peruuntuukin siksi, että puolisolla onkin just silloin hyvän ystävänsä polttarit tai lapsella jalkapalloturnaus. Perheellinen joutuu priorisoimaan asioita. Tietenkin tilanne harmittaa myös perheellistä, mutta hän ajattelee, että messut järjestetään myös ensi vuonna ja toivoo, että pääsee käymään messuilla silloin. 

Perheellisetkin tekevät monenlaisia asioita, mutta perheen ehdoilla. Töistä tullaan yleensä suoraan kotiin ja jos arkena tehdään jotain, tehdään se siten, että se sopii perheen elämään. 

Tarkennuksena tähän kommenttiini vielä, että perheellinen ei yleensä ole halukas sopimaan työkaverinsa tai uuden tuttavuutensa  kanssa jotain viikonlopulle x, koska hän ei voi tietää, mitä muuta mahdollisesti viikonlopulle x on tulossa. Ehkä miehen kaukana asuva veli on tulossa perheineen anoppilaan ja sen vuoksi anoppi kutsuu myös perheellisen päivälliselle. Perheellinen saa kuitenkin tietää asiasta vasta muutamaa päivää ennen viikonloppua x. Ja koska miehen veljen perhettä tavataan vain harvoin, päivällinen anoppilassa menee vähemmän tärkeiden asioiden ohi. 

Sehän se olisikin kamala kohtalo, kun olisi sitoutunut jo noin 2 kk ennen viikonloppua tekemään jotakin kaverin kanssa kerrankin. Ja sitten tulisikin tieto miehen kaukana asuvan veljen vierailusta anoppilaan. 

Kaipa sitä voi sanoa, että sori, en pääse tällä kerralla, koska olen luvannut nähdä kaverin. 

No tuossa se just nähdään, miten perheetön ei ymmärrä, että perheellinen priorisoi perheensä ensimmäiselle sijalle ja työkaverin tai uuden tuttavuuden kanssa tapaamisen vasta toiselle sijalle. Ei ymmärrä, että se sukutapaaminen on sekä itselle että puolisolle ja lapsille tärkeämpi kuin työkaverin tai uuden tuttavuuden tapaaminen. Tästä syystä ei ole järkevää sopia mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei hyväksy suunnitelmien muutoksia.