Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Yhyy. Kun ei kukaan hae kotoa

Vierailija kirjoitti:

Miten teillä yksinäisillä tänään menee?.

Tänään tuli taas pitkästä aikaa haikea olo, kun ei ole ystäviä. Olen koko kesän vältellyt ihmisten tapaamista, vaikka pitkästä aikaa olen saanut muutaman kutsunkin illanistujaisiin. Olen kuitenkin nykyään jo niin kyyninen, etten usko niiden olleen vilpittömiä ollenkaan.

Tiedän, että kohdallani yksinäisyys on lähes täysin itse aiheutettua. Olen todella huono pitämään yhteyttä ihmisiin. En myöskään jaksa mitään monimutkaisia ihmissuhdepelejä, juoruilua enkä kaksinaamaisuutta, joita naiset ikävän usein harrastavat. Olen siis mieluummin yksin kuin mukana niissä.

Mutta silti ajoittain kaipaan kovasti ystävää, vaikka tiedän, että tässä iässä on mahdotonta löytää edes suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevaa, jotakuinkin samnkaltaisen arvomaailman jakavaa henkilöä. Yksinäinen ei tietenkään saisi asettaa ystävälle mitään vaatimuksia, mutta uskon, että ystävyydellä on paremmat edellytykset onnistua, jos ihmiset ovat pääpiirteiltään samankaltaisia ja samassa elämäntilanteessa. Oli, miten oli, minä olen luopunut toivosta saada koskaan ystäviä.

Minä ajattelen usein että kun aika on niin paljon muuttunut, niin ihmissuhteistakin on jotenkin kadonnut arvo. Muistatteko, te ainakin yli viisikymppiset kuinka -70 ja -80 luvulla vielä iloittiin ja arvostettiin vaikka jotain uutta vaatetta tai jotain tavaraa aivan eri tavalla kuin nyt. Nykyisin monestakaan ei mikään tunnu enään oikein miltään, hohto on jotenkin kadonnut ja jokainen on vaan niissä omissa tutuissa ympyröissään. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaverit huvenneet kun elämäntilanteet muuttuneet. Itse haluaisin pitää yhä yhteyttä mutta muille en tunnu olevan sillä lailla tärkeä enää ja ovat löytäneet elämäntilanteeseensa sopivampaa seuraa. No eipä siinä. Mullakin on nykyään rakastava mies ja muuten menee elämässä ihan mukavasti. Mutta oon huomannut että mun motivaatio hankkia uusia kavereita on aivan nollassa. Ajattelen vaan että mitä järkeä? Ne hylkää mut vaan kuitenkin eikä ystäviin muutenkaan voi samalla tavalla luottaa ja tukeutua kuin omaan perheeseen. Miten saisin motivoitua itseäni muodostamaan uusia kaverisuhteita? Tiedän että pitäis ottaa vaan kevyesti ne, että ois vaikka joku kaveri jumppaan tms silloin tällöin. Mutta nääkin asiat tykkään oikeastaan tehdä mielummin yksin. Onko ihan hyväksyttävää olla ilman kavereita tässä tilanteessa? Kun ei vaan kiinnosta pinnallisten small talk tuttavuuksien vaaliminen. Jotenkin tuntuu silti pahalta kun ei ole enää oikein kavereita. Ennen siis näin kavereita harvakseen mutta oli kivaa ja juteltiin paljon. Nyt ne ei oikein halua olla tekemisissä. Tulee tosi lyhyitä vastauksia viesteihin ja heillä on kiire tapaamisesta pois. Sattuu vähän.

On tietenkin hyväksyttävää olla ilman kavereita. Ei minullakaan ole yhtään, enkä jaksa niitä enää yrittää saadakaan. Silti on tilanteita, joissa olisi ihanaa, jos olisi ystäviä/kavereita. Kutsuisin mielelläni ihmisiä kotiinikin, peli-iltaa viettämään tai vaikka brunssille... mutta ei ole ketään. Olisi kiva myös lähteä joskus tyttöjen kanssa vaikka baariin, mutta kun ei ole niitä kavereita. Onneksi on kumppani, ettei ihan täysin yksin tarvitse olla. Mutta on paljon sellaista, mistä voisi jutella vain muiden naisten kanssa. Ja moni ajanviete olisi isommalla porukalla hauskempaa. Mutta ei mua ole kukaan koskaan halunnut ystäväksi, joten olen päättänyt pärjätä ilman. Ja on mulla pari lähisukulaista, jotka osittain paikkaavat ystävien puutetta, heistä olen äärettömän onnellinen ja kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Seuraavan kerran kun vaihdan puhelinnumeroa en enää ilmoita siitä  kellekään kuin viranomaisille.

Ööh... siis ihan sama vaikka ilmoittaisit, ei ne silti sulle soita?

Tyypillistä, ei jaksa kavereita kun ne on tylsiä juoruajia ja vältellään kaikin keinoin ihmisiä, mutta olisi silti kivaa, että niitä olisi silloin kun MINÄ haluan jutella.

Ei se toimi niin, ystävyys on vastavuoroista. Uskomattoman moni aikuinen ei tajua edes tätä perusasiaa.

Pointti oli? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Seuraavan kerran kun vaihdan puhelinnumeroa en enää ilmoita siitä  kellekään kuin viranomaisille.

Ööh... siis ihan sama vaikka ilmoittaisit, ei ne silti sulle soita?

Mutta sitten voi katsos marttyyrina kuvitella, miten kaikki tahtoisivat tuolle soittaa, mutta kun ei ole puhelinnroa, voi kyynel.

310 sivua viestejä, eikä yhtään sellaista yksinäistä, jota kohtaan pystyisi yhtään tuntemaan myötätuntoa. Kaikki täällä aiheuttavat yksinäisyytensä ihan itse.

Tänään menee samalla tavalla kuin viimeiset 29 vuotta:paskasti ja alamäkeä, onneksi on työpaikka, mut ei sieltäkään saa niitä ns ystäviä.

Se että joku ehdotti täällä et on aloitteellinen ja ehdottaa itse tapaamista ei toimi, vastauksena saan itse aina kiusallisen naurahduksen tai hiljaisuuden.

En tiedä mitä tekisin jos ei olisi edes sitä työpaikkaa, luultavasti vaan ryyppäisin ja myisin itseäni. Vaikka ulosotto ottaa tietyn osuuden palkasta niin olen suht tyytyväinen et on edes töitä.

Henkisesti rankkaa oikeasti pitää ketään elämässä, kun tuntuu et aina pitöisi viestitellä ja soitella, vaikka yksinolo on erittäin tärkeää minulle, riittäisi et kerran tai 3 kuussa olis yhteydessä johonkin kaveriin.

Itse aiheutettua se on minullakin suurimmaksi osaksi, mutta olen myös haalinut sellaisia tyyppejä joilla on enemmän tai vähemmän mielenterveydellisiä ongelmia ja olen sit laittanut välejä poikki joko sen takia et minulle oltiin ilkeitä tai sit en jaksanut sitä jokapäiväistä tekstaamista

Vierailija kirjoitti:

Näin minulla kirjoitti:

Tänään menee samalla tavalla kuin viimeiset 29 vuotta:paskasti ja alamäkeä, onneksi on työpaikka, mut ei sieltäkään saa niitä ns ystäviä.

Se että joku ehdotti täällä et on aloitteellinen ja ehdottaa itse tapaamista ei toimi, vastauksena saan itse aina kiusallisen naurahduksen tai hiljaisuuden.

En tiedä mitä tekisin jos ei olisi edes sitä työpaikkaa, luultavasti vaan ryyppäisin ja myisin itseäni. Vaikka ulosotto ottaa tietyn osuuden palkasta niin olen suht tyytyväinen et on edes töitä.

Henkisesti rankkaa oikeasti pitää ketään elämässä, kun tuntuu et aina pitöisi viestitellä ja soitella, vaikka yksinolo on erittäin tärkeää minulle, riittäisi et kerran tai 3 kuussa olis yhteydessä johonkin kaveriin.

Itse aiheutettua se on minullakin suurimmaksi osaksi, mutta olen myös haalinut sellaisia tyyppejä joilla on enemmän tai vähemmän mielenterveydellisiä ongelmia ja olen sit laittanut välejä poikki joko sen takia et minulle oltiin ilkeitä tai sit en jaksanut sitä jokapäiväistä tekstaamista

Eikö sulla ole mitään muuta elämää kun se työpaikka? Ei mitään harrastuksia, ei kiinnosta mikään? Ei mitään paikkaa, jossa tapaisi ihmisiä ilman mt-ongelmia?

Tämä on tosi monen ongelma, heidän elämänsä on niin tyhjää ja tylsää, etteivät he jaksa sitä itsekään. Mutta tahtoisivat että muut kiinnostuvat heistä (vaikka itsekin myöntävät, ettei heissä ole mitään kiinnostavaa tuolla elämäntavalla). Tietysti vain niin usein ja niillä kellonlyömillä kun hänelle sopii, eikä yhtään ylimääräistä yhteydenottoa tms kiusaa.

Ai miksi kukaan ei kiinnostu? Kiinnostuisiko noilla spekseillä itse?

Tän takia en uskalla enää tutustua kehenkään ollaan vaan ilkeitä ja piilovittuillaan

Ei tarvitse ihmetellä miksi on niin paljon yksinäisiä

Kertoo ihmisestä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin minulla kirjoitti:

Tänään menee samalla tavalla kuin viimeiset 29 vuotta:paskasti ja alamäkeä, onneksi on työpaikka, mut ei sieltäkään saa niitä ns ystäviä.

Se että joku ehdotti täällä et on aloitteellinen ja ehdottaa itse tapaamista ei toimi, vastauksena saan itse aina kiusallisen naurahduksen tai hiljaisuuden.

En tiedä mitä tekisin jos ei olisi edes sitä työpaikkaa, luultavasti vaan ryyppäisin ja myisin itseäni. Vaikka ulosotto ottaa tietyn osuuden palkasta niin olen suht tyytyväinen et on edes töitä.

Henkisesti rankkaa oikeasti pitää ketään elämässä, kun tuntuu et aina pitöisi viestitellä ja soitella, vaikka yksinolo on erittäin tärkeää minulle, riittäisi et kerran tai 3 kuussa olis yhteydessä johonkin kaveriin.

Itse aiheutettua se on minullakin suurimmaksi osaksi, mutta olen myös haalinut sellaisia tyyppejä joilla on enemmän tai vähemmän mielenterveydellisiä ongelmia ja olen sit laittanut välejä poikki joko sen takia et minulle oltiin ilkeitä tai sit en jaksanut sitä jokapäiväistä tekstaamista

Eikö sulla ole mitään muuta elämää kun se työpaikka? Ei mitään harrastuksia, ei kiinnosta mikään? Ei mitään paikkaa, jossa tapaisi ihmisiä ilman mt-ongelmia?

Tämä on tosi monen ongelma, heidän elämänsä on niin tyhjää ja tylsää, etteivät he jaksa sitä itsekään. Mutta tahtoisivat että muut kiinnostuvat heistä (vaikka itsekin myöntävät, ettei heissä ole mitään kiinnostavaa tuolla elämäntavalla). Tietysti vain niin usein ja niillä kellonlyömillä kun hänelle sopii, eikä yhtään ylimääräistä yhteydenottoa tms kiusaa.

Ai miksi kukaan ei kiinnostu? Kiinnostuisiko noilla spekseillä itse?

Tän takia en uskalla enää tutustua kehenkään ollaan vaan ilkeitä ja piilovittuillaan

Ei tarvitse ihmetellä miksi on niin paljon yksinäisiä

Lisääthän vielä, että nyt itkettää.

Ei se ole minkäänlaista veetuilua sanoa, että elämäsi kuulostaa tosi tyhjältä ja tylsältä, ja että siihen kannattaisi hankkia sisältöä. Ihan  riippumatta siitä, tuoko se ystäviä, mutta olisi edes elämisen arvoinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Näin loma-aikaan huomaa hyvin, miten tylsää on. Herättää jo muissakin hieman epäilyksiä, kun hiihtelee joka paikkaan yksin. 

Jos siis olet noin 35-45-vuotias, mielellään nainen, ja asustelet Tampereen seudulla, niin sopii ilmoittautua. Mitään pubiruususeuraa tai korkkarit kattoon -ördääjää en hae, vaikka menoseura kelpaisikin.

Mulla juuri sama tilanne, kuljen paljon omia teitäni, joka aiheuttaa ihmetystä. Silti kukaan ei kysy mukaan. Terassilla olisi kiva käydä vaikka lasillisella joskus kaverin kanssa, mutta en ole käyttänyt alkoholia enää aikoihin, koska seuraa ei ole. Siellä sitä voisi tutustua vaikka miehiinkin. Mikään örveltäminen ei kiinnosta enää, tässä iässä haluaa puuhata muuta kuin maata darrasa kotona aamun. Harmi kun asun toisella puolella Suomea.

Huh huh kun jotkut tykkää ihan kunnolla veetuilla,mut lopun aikana ihmiset onkin itsekäitä, omahyväisiä, itseään rakastavia jne, Jeesus tiesi mistä puhui, ihmisissä ei ole mitään hyvää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

k kirjoitti:

Ehkä ihmisillä on ylipäätään kiireitä ja hoitavat omia asioitaan omassa elämässään päivittäin.

Miks pitää alkaa pelaamaa egon pelejä ja suuttua toisille ihmisille, jotka tod näk vain elävät omaa elämäänsä ja pitävät teitä mukavana ihmisenä, vaikka eivät yhteyttä tajuakaan ottaa.

Mikä motivaatio teillä oikeasti sit on, kun soittelette ystäville?

Ihmiset ovat erilaisia. Joillekin ystävyys on tosiaan ihmissuhdepeli, jossa pelaajien oletetaan vuorollaan tekevän siirtoja. Mulle ystävyys on pikemminkin tunne, vähän niinkuin rakkauskin. Ja mulle ystävyyteen kuuluu hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on. Hyvä ystäväni on introvertti, kiireinen perheenäiti, jonka kalenteri on täynnä vapaa-ajallakin lasten harrastuksia ja perheen muita menoja. Vaikka en itse olekaan introvertti, ymmärrän hyvin, että hänelle hänen tämän hetkinen ruuhkavuosielämänsä on aika väsyttävää. Olen elänyt sen vaiheen elämässäni itsekin ja sen vuoksi ystävyytemme säilyy, vaikka minä olenkin aina yhteydenottaja. 

Kaikkeen muuhun siis tällä "ystävällä" on intoa ja aikaa, mutta ei halua pitää yhteyttä sinuun. Herää jo.

Mihin mun pitäisi herätä? Siihen, että olen ekstrovertti ja ystäväni ei? Vai siihen, että mulla on enemmän vapaa -aikaa? Tottakai ystäväni prioriteeteissä ykkösenä ovat puoliso, lapset ja työ, niin itsellänikin oli silloin, kun lapseni vielä tarvitsivat harrastuksiin kuskaamista, apua läksyjenteossa jne. Ei mua haittaa pitää yhteyttä tähän ystävääni. Tapaamme silloin, kun hänelle sopii, ja muulloin tapaan muita ystäviäni. Päinvastoin kuin sinä, mä näen tämän niin, että kannattelen ystävyyttämme hänen kiireisen elämänvaiheensa yli enkä lopeta ystävyyttämme vain siksi, että elämme erilaisissa elämänvaiheissa. Voisin toki senkin tehdä, mutta miksi tekisin?

Et tietenkään. Sitä paitsi teillähän tuntuu menevän ystävyydessä mukavasti.

Jos kuitenkin kävisikin niin, että vaikka kaverillasi olisi enemmän aikaa, mutta ei sinulle, voi olla että harmistuisit?

Lapset kasvaisivat ja kiireet helpottaisivat, mutta hän ei ”ehtisi” vastata, tavata tai oikein muutakaan. Kutsuisit hänet teille, mutta hän ei ”ehtisi” edes sanoa, ettei pääse/halua tulla. Kun sopisitte jotain, hän soittaisi ”näin tänään kadulla serkkuni, jolla on flunssa, en taidakaan päästä”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin loma-aikaan huomaa hyvin, miten tylsää on. Herättää jo muissakin hieman epäilyksiä, kun hiihtelee joka paikkaan yksin. 

Jos siis olet noin 35-45-vuotias, mielellään nainen, ja asustelet Tampereen seudulla, niin sopii ilmoittautua. Mitään pubiruususeuraa tai korkkarit kattoon -ördääjää en hae, vaikka menoseura kelpaisikin.

Mulla juuri sama tilanne, kuljen paljon omia teitäni, joka aiheuttaa ihmetystä. Silti kukaan ei kysy mukaan. Terassilla olisi kiva käydä vaikka lasillisella joskus kaverin kanssa, mutta en ole käyttänyt alkoholia enää aikoihin, koska seuraa ei ole. Siellä sitä voisi tutustua vaikka miehiinkin. Mikään örveltäminen ei kiinnosta enää, tässä iässä haluaa puuhata muuta kuin maata darrasa kotona aamun. Harmi kun asun toisella puolella Suomea.

Kuljet omia teitäsi, eikä SILTI kukaan kysy mukaan? Haloo, miksi muiden pitäisi?

Jos haluaa seuraa, pitää ottaa joku mukaan niille omille poluilleen.

Mutta se ei käy, koska ei halua muiden seuraa.

Paitsi että sillä sekunnilla kun haluaakin, muiden pitääkin seuraa tarjota?

Aikuiset ihmiset, eikä huomattu ettei ne muut ole olemassa parantaakseen sinun elämänlaatuasi.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillistä, ei jaksa kavereita kun ne on tylsiä juoruajia ja vältellään kaikin keinoin ihmisiä, mutta olisi silti kivaa, että niitä olisi silloin kun MINÄ haluan jutella.

Ei se toimi niin, ystävyys on vastavuoroista. Uskomattoman moni aikuinen ei tajua edes tätä perusasiaa.

Älä oikeesti jaksa. Moni nelikymppinen ei tähän vastavuoroisuuteen lähde, vaikka itse tekisi kaikkensa kultavadin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin loma-aikaan huomaa hyvin, miten tylsää on. Herättää jo muissakin hieman epäilyksiä, kun hiihtelee joka paikkaan yksin. 

Jos siis olet noin 35-45-vuotias, mielellään nainen, ja asustelet Tampereen seudulla, niin sopii ilmoittautua. Mitään pubiruususeuraa tai korkkarit kattoon -ördääjää en hae, vaikka menoseura kelpaisikin.

Mulla juuri sama tilanne, kuljen paljon omia teitäni, joka aiheuttaa ihmetystä. Silti kukaan ei kysy mukaan. Terassilla olisi kiva käydä vaikka lasillisella joskus kaverin kanssa, mutta en ole käyttänyt alkoholia enää aikoihin, koska seuraa ei ole. Siellä sitä voisi tutustua vaikka miehiinkin. Mikään örveltäminen ei kiinnosta enää, tässä iässä haluaa puuhata muuta kuin maata darrasa kotona aamun. Harmi kun asun toisella puolella Suomea.

Juu. Itse aloin nyt jo suorastaan ahdistua siitä, kun kuulen näitä "miks sä oot yksin?" ja "onks sulla paljon kavereita?" -kysymyksiä. Tuli tunne, etten voi mennä kohta minnekään, kun pidetään outona. Itse siis käyn baarissakin yksin. Joku tässä ketjussa ihmetteli joskus jollekulle, että mitenkäs sitä nyt ei joulukonserttiin tmv. voisi mennä yksin. Tällainen äimistelevä ihminen ei selvästi ole koskaan kokenut sitä, kun ihmiset avoimesti ihmettelevät, että miksi sitä nyt yksin on liikenteessä ja miten tilanne on kohtuullisen kiusallinen. Puhumattakaan, että päälle vielä se yksinolemisen kokemus.

Itse teen monille ehdotuksia tekemisistä, mutta ne vaan jäävät jonnekin lastenhoidon tai kiinnostumattomuuden jalkoihin. Ihan normaalia on sekin heille, että mitään vastausta ei kuulu.

Harmi tosiaan, että asut toisaalla. Jotenkin ketjun alkupuolella olin vielä toisella mielellä, mutta nyt oon kyllä tajunnut, että ei tälläsessä ole mitään mieltä eikä tätä voi mitenkään kaunistella.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin loma-aikaan huomaa hyvin, miten tylsää on. Herättää jo muissakin hieman epäilyksiä, kun hiihtelee joka paikkaan yksin. 

Jos siis olet noin 35-45-vuotias, mielellään nainen, ja asustelet Tampereen seudulla, niin sopii ilmoittautua. Mitään pubiruususeuraa tai korkkarit kattoon -ördääjää en hae, vaikka menoseura kelpaisikin.

Mulla juuri sama tilanne, kuljen paljon omia teitäni, joka aiheuttaa ihmetystä. Silti kukaan ei kysy mukaan. Terassilla olisi kiva käydä vaikka lasillisella joskus kaverin kanssa, mutta en ole käyttänyt alkoholia enää aikoihin, koska seuraa ei ole. Siellä sitä voisi tutustua vaikka miehiinkin. Mikään örveltäminen ei kiinnosta enää, tässä iässä haluaa puuhata muuta kuin maata darrasa kotona aamun. Harmi kun asun toisella puolella Suomea.

Kuljet omia teitäsi, eikä SILTI kukaan kysy mukaan? Haloo, miksi muiden pitäisi?

Jos haluaa seuraa, pitää ottaa joku mukaan niille omille poluilleen.

Mutta se ei käy, koska ei halua muiden seuraa.

Paitsi että sillä sekunnilla kun haluaakin, muiden pitääkin seuraa tarjota?

Aikuiset ihmiset, eikä huomattu ettei ne muut ole olemassa parantaakseen sinun elämänlaatuasi.

Lopeta hyvä ihminen tuo kiusaamisesi ja mesoamisesi. Kyllä moni varmasti on itse kysellyt paljonkin mukaan. 

Niin. Jos ne muut eivät ole kiinnostuneita parantamaan toisen elämänlaatua, niin kannattaa varmaan samointein purkaa kaikki WhatsApp-ryhmät sun muut ja sanoa asia suoraan. Ei tule sitten tuhlattua sellaisiin edes ehdotuksia. 

Ihan huvittaa, kun joku kirjoittelee täällä vihoissaan ja kuvittelee, että ratkaisu on siinä, että yritä nyt vain enemmän ja tee itse ehdotuksia, niin kyllä ne kaveritkin sitten toimivat sinun eteesi. Etkö sä oikeasti tajua, että on tilanteita, joissa itse on täydellinen altavastaaja ja suorastaan näkymätön?

Kertoo ihmisestä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin minulla kirjoitti:

Tänään menee samalla tavalla kuin viimeiset 29 vuotta:paskasti ja alamäkeä, onneksi on työpaikka, mut ei sieltäkään saa niitä ns ystäviä.

Se että joku ehdotti täällä et on aloitteellinen ja ehdottaa itse tapaamista ei toimi, vastauksena saan itse aina kiusallisen naurahduksen tai hiljaisuuden.

En tiedä mitä tekisin jos ei olisi edes sitä työpaikkaa, luultavasti vaan ryyppäisin ja myisin itseäni. Vaikka ulosotto ottaa tietyn osuuden palkasta niin olen suht tyytyväinen et on edes töitä.

Henkisesti rankkaa oikeasti pitää ketään elämässä, kun tuntuu et aina pitöisi viestitellä ja soitella, vaikka yksinolo on erittäin tärkeää minulle, riittäisi et kerran tai 3 kuussa olis yhteydessä johonkin kaveriin.

Itse aiheutettua se on minullakin suurimmaksi osaksi, mutta olen myös haalinut sellaisia tyyppejä joilla on enemmän tai vähemmän mielenterveydellisiä ongelmia ja olen sit laittanut välejä poikki joko sen takia et minulle oltiin ilkeitä tai sit en jaksanut sitä jokapäiväistä tekstaamista

Eikö sulla ole mitään muuta elämää kun se työpaikka? Ei mitään harrastuksia, ei kiinnosta mikään? Ei mitään paikkaa, jossa tapaisi ihmisiä ilman mt-ongelmia?

Tämä on tosi monen ongelma, heidän elämänsä on niin tyhjää ja tylsää, etteivät he jaksa sitä itsekään. Mutta tahtoisivat että muut kiinnostuvat heistä (vaikka itsekin myöntävät, ettei heissä ole mitään kiinnostavaa tuolla elämäntavalla). Tietysti vain niin usein ja niillä kellonlyömillä kun hänelle sopii, eikä yhtään ylimääräistä yhteydenottoa tms kiusaa.

Ai miksi kukaan ei kiinnostu? Kiinnostuisiko noilla spekseillä itse?

Tän takia en uskalla enää tutustua kehenkään ollaan vaan ilkeitä ja piilovittuillaan

Ei tarvitse ihmetellä miksi on niin paljon yksinäisiä

Itse olen alkanut ilmiantaa täältä näitä raivokkaita ilkeilyviestejä. Jos ei pysy asiassa rakentavasti, niin ei täällä ole mitään velvollisuutta ihmisten lukea henkilökohtaisuuksiin meneviä ilkeilyviestejä. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta ärsyttävin piirre noissa takertujissa on se, että he vaativat usein sinua elämäänsä, kirjaimellisesti. Osallistumaan juttuihin, joita he järjestävät, viis siitä, paljonko matkustamista tai muuta epämukavaa se sinulta vaatii. Kuuntelemaan juttujaan, kun he soittavat, mutta eivät vastaa, jos sitten soitat takaisin. Jos yrität justiin ehdottaa jotain itsellesi helppoa kuten kahvit kaupungilla, ei se heille sovi. Mutta ensi viikonloppuna meillä on semmoiset matonpuistelutalkoobileet tyttöjen kesken 500 km päässä, kai sä pääset?

Esimerkkisi ei ole tavallinen. Kertoo korkeintaan tarinaa mt-ongelmaismagneetista, siis ihmisestä jota lähestyy vain hyvin rajattomat ja epätyypillisesti käyttäytyvät ihmiset.

Olen käynyt vuosia erilaisissa harrastuksissa, ehkä on joskus wa-ryhmä laadittu ja tultu fb-kavereiksi, mutta mitään vapaa-ajan hengailua ei ole noista poikinut. Eikä takertujia. Eikä matonpuistelubileitä.

Vierailija kirjoitti:

Kertoo ihmisestä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin minulla kirjoitti:

Tänään menee samalla tavalla kuin viimeiset 29 vuotta:paskasti ja alamäkeä, onneksi on työpaikka, mut ei sieltäkään saa niitä ns ystäviä.

Se että joku ehdotti täällä et on aloitteellinen ja ehdottaa itse tapaamista ei toimi, vastauksena saan itse aina kiusallisen naurahduksen tai hiljaisuuden.

En tiedä mitä tekisin jos ei olisi edes sitä työpaikkaa, luultavasti vaan ryyppäisin ja myisin itseäni. Vaikka ulosotto ottaa tietyn osuuden palkasta niin olen suht tyytyväinen et on edes töitä.

Henkisesti rankkaa oikeasti pitää ketään elämässä, kun tuntuu et aina pitöisi viestitellä ja soitella, vaikka yksinolo on erittäin tärkeää minulle, riittäisi et kerran tai 3 kuussa olis yhteydessä johonkin kaveriin.

Itse aiheutettua se on minullakin suurimmaksi osaksi, mutta olen myös haalinut sellaisia tyyppejä joilla on enemmän tai vähemmän mielenterveydellisiä ongelmia ja olen sit laittanut välejä poikki joko sen takia et minulle oltiin ilkeitä tai sit en jaksanut sitä jokapäiväistä tekstaamista

Eikö sulla ole mitään muuta elämää kun se työpaikka? Ei mitään harrastuksia, ei kiinnosta mikään? Ei mitään paikkaa, jossa tapaisi ihmisiä ilman mt-ongelmia?

Tämä on tosi monen ongelma, heidän elämänsä on niin tyhjää ja tylsää, etteivät he jaksa sitä itsekään. Mutta tahtoisivat että muut kiinnostuvat heistä (vaikka itsekin myöntävät, ettei heissä ole mitään kiinnostavaa tuolla elämäntavalla). Tietysti vain niin usein ja niillä kellonlyömillä kun hänelle sopii, eikä yhtään ylimääräistä yhteydenottoa tms kiusaa.

Ai miksi kukaan ei kiinnostu? Kiinnostuisiko noilla spekseillä itse?

Tän takia en uskalla enää tutustua kehenkään ollaan vaan ilkeitä ja piilovittuillaan

Ei tarvitse ihmetellä miksi on niin paljon yksinäisiä

Itse olen alkanut ilmiantaa täältä näitä raivokkaita ilkeilyviestejä. Jos ei pysy asiassa rakentavasti, niin ei täällä ole mitään velvollisuutta ihmisten lukea henkilökohtaisuuksiin meneviä ilkeilyviestejä. 

Aika paljon myös muut yksinäiset on yllättävän ilkeitä toisille, mäkin oon alkanut ilmiantamaan niitä viestejä joissa piilovittuillaan, vinoillaan, nälvitään ja vähätellään toisen ongelmia ja yksinäisyyttä. Sairasta sellainen. Itse en ole henkisesti sairas tai fyysisesti mutta olen alkanut olemaan aika kyyninen ja välttelevä kehen tutustuu. En jaksa enää jatkuvia pettymyksiä ja sitä vittuilua määrää mitä se toinen osapuoli antaa. Ihmisen motiivit paljastuu aina ajan mittaan, vaikka alussa tutustuisikin toiseen ja toinen vaikuttaisi alussa ainakin suht kivalta ja normaalilta ja ystävälliseltä.

Olen oppinut ihmisen ilmeistä, eleistä ja rivien välistä lukemaan jos ihmisessä mättää jokin ja motiivit olisivat toisenlaiset kuin toiseen ihmiseen tutustuminen ja oikeasti kaveria saada