Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Täällä oli pitkä keskustelu mummoista, jotka ylittävät rajan nuoreen perheeseen. Heidät koettiin tunkeileviksi ja haluttiin etäisyyttä heihin.

Mutta kun on kyse tuttavista, se ei toimikaan, koska tutuilla on velvollisuus kertoa, miksi eivät halua toista nyt kotiin tai eivät tule kylään tai eivät tekstittele kerran viikossa monia viestejä. Koska toisella on oikeus tietää, missä olit,mitä teit, ketä tapasit ja mitä ajattelit viime viikolla, kun sinua ei saanut kiinni.

Se ihan sama raja yksityisyyteen pätee muissakin ihmissuhteissa, kuin anopin ja miniän väleissä. Rajattomat ihmiset ovat energiasyöppöjä. Tuntee heitä sitten kavereissaan tai sukulaisissaan. Minulla on oikeus, minä vaadin. Kaksi lausetta, minkä jälkeen kannattaa lähteä karkuun ja lujaa.

Mulla tällanen työkaveri,joka olettaa ellei minulla sovittua menoa tarkoittaa se automaattisesti olen velvollinen pitämään hänelle seuraa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Lisään tähän kommenttiini vielä, että lupauksen rikkominen tai oharien tekeminen on ok tilanteissa, joissa lupausta ei yksinkertaisestiole mahdollisuutta  pitää eikä edes ilmoittaa, että ei pysty pitämään sitä. Jälkikäteen on kuitenkin kerrottava, miksi näin kävi. Mulle on käynyt näin, kun sain yllättäen vakavan sairaskohtauksen ja tajuttomana sairaalan teho-osastolta oli aika vaikea ilmoitella yhtään mitään yhtään kenellekään. Sairaalasta päästyäni otin yhteyttä ja kerroin, miksi en voinutkaan pitää lupaustani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se muuten, että soittelee perään tai kyselee syytä, ei tarkoita, että soittelisi "vihassa". Ei ainakaan läheskään kaikkien kohdalla.

Minusta taas tuntuu, että jos tarvitsee edes miettiä sellaista vastausta kuin että "mitä se sinulle kuuluu?", niin silloin tuntuu olevan vähän enemmänkin "vihassa" elämässä asenteeltaan. Yhtä lailla voisi myös lähteä miettimään, että mitä nyt sitten loppujen lopuksi mikään kuuluu kavereille. Yleensä kai vain ruukataan toimia siten, että vähän niinku kuuluukin eikä eletä ihan erakkona sanomatta tai selittämättä mistään mitään.

Mun mielestä on eri asia kysyä, mitä toiselle kuuluu, kuin kysyä, miksi et ole soittanut. Jälkimmäinen on syyllistävä, ensimmäinen ei. Ensimmäiseen kysymykseen voi vastata kohteliaasti vaikka "eipä tässä ihmeempiä", vaikka sydän tuntuisi repeävän rinnasta. Syyllistävä kysymys taas asettaa puolustuskannalle ja joutuu ärsyyntyneenä miettimään, mitähän tuohon nyt ympäripyöreästi vastaisin. 

Olet varmasti täysin asian ytimessä, että tämän takiahan ihmiset todnäk kysymyksestä ärsyyntyvät, koska kokevat olevansa ikään kuin nurkassa ja sormella osoiteltuna. Kukapa tykkäisi, kun huonoja puolia nostetaan pöydälle. Mutta miten kysyjän pitäisi sama asia kysyä, jotta se ei tuntuisi sinusta pahalta, vaikka olet ehkä itse loukannut toista? Voiko olla kysyjän velvollisuus aina olla kovin kaunosanainen, jos todellisuudessa häntä on itseä loukannut asia kovasti?

Voisiko olla, että sinulla on itse kasvunvaraa, jotta et ota kysymystä väärällä tavalla, vaan osaat vastata asiaan asiana? Ja osaat ottaa myös omasta teostasi vastuun, jolloin voi myös vastata ihan rehellisestikin. 

Minusta on erikoinen asetelma, jos toinen kärjistettynä saa vetää toista turpiin, mutta toinen ei saisi sanoa, että mitäs tää oli, vaan pitäisi vain olla hiljaa tai poistua paikalta. 

No jos se, että en ole pariin viikkoon tai edes kuukauteen soittanut jollekin loukkaa kovasti tätä ihmistä ja hän kysyy, miksi en ole soittanut, niin pikkasen pistäisi ärsyttämään. Enhän mä soita äidillenikään joka kuukausi eikä  mun äitinikään soita ja kysy, miksi en ole soittanut. Jos hän soittaa, hän soittaa ja kysyy, mitä mulle kuuluu. Itse näkisin kasvunvaraa sillä, joka loukkaantuu kovasti, kun ei pariin viikkoon soitella ja sen jälkeen perää selitystä, miksi ei ole soittanut. Ei aikuisen pitäisi olla niin riippuvainen muista ihmisistä. Varsinkaan sellaisista, jotka eivät ole edes mitenkään läheisiä vaan jotain uusia tuttavuuksia. 

Tää on eri asia. Siis jos ei ole sovittu mitään, niin eri asia. Tosin toki silloinkin on kohteliasta tasapuolisesti ottaa yhteyksiä. 

Minun äitini olisi hälyttänyt poliisin ja palokunnan jo aikapäiviä sitten, jos en vastaisi kuukauteen puhelimeen. Että ehkäpä nämä tavat ovat myös hieman perhekulttuurisidonnaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Vastaus kysymykseesi: vaikuttaa siltä tuntemieni ihmisten perusteella, että kyseessä on lapsuudesta peräisin oleva pelko. Nämä ihmiset on jollain tavalla henkisesti alistettu niin, että mielenilmaukset on ollut pakko opetella esittämään verhotussa muodossa, ettei kukaan niistä ärsyyntyisi. Tämä tapa sitten jatkuu aikuisuudessa uusienkin ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se muuten, että soittelee perään tai kyselee syytä, ei tarkoita, että soittelisi "vihassa". Ei ainakaan läheskään kaikkien kohdalla.

Minusta taas tuntuu, että jos tarvitsee edes miettiä sellaista vastausta kuin että "mitä se sinulle kuuluu?", niin silloin tuntuu olevan vähän enemmänkin "vihassa" elämässä asenteeltaan. Yhtä lailla voisi myös lähteä miettimään, että mitä nyt sitten loppujen lopuksi mikään kuuluu kavereille. Yleensä kai vain ruukataan toimia siten, että vähän niinku kuuluukin eikä eletä ihan erakkona sanomatta tai selittämättä mistään mitään.

Mun mielestä on eri asia kysyä, mitä toiselle kuuluu, kuin kysyä, miksi et ole soittanut. Jälkimmäinen on syyllistävä, ensimmäinen ei. Ensimmäiseen kysymykseen voi vastata kohteliaasti vaikka "eipä tässä ihmeempiä", vaikka sydän tuntuisi repeävän rinnasta. Syyllistävä kysymys taas asettaa puolustuskannalle ja joutuu ärsyyntyneenä miettimään, mitähän tuohon nyt ympäripyöreästi vastaisin. 

Olet varmasti täysin asian ytimessä, että tämän takiahan ihmiset todnäk kysymyksestä ärsyyntyvät, koska kokevat olevansa ikään kuin nurkassa ja sormella osoiteltuna. Kukapa tykkäisi, kun huonoja puolia nostetaan pöydälle. Mutta miten kysyjän pitäisi sama asia kysyä, jotta se ei tuntuisi sinusta pahalta, vaikka olet ehkä itse loukannut toista? Voiko olla kysyjän velvollisuus aina olla kovin kaunosanainen, jos todellisuudessa häntä on itseä loukannut asia kovasti?

Voisiko olla, että sinulla on itse kasvunvaraa, jotta et ota kysymystä väärällä tavalla, vaan osaat vastata asiaan asiana? Ja osaat ottaa myös omasta teostasi vastuun, jolloin voi myös vastata ihan rehellisestikin. 

Minusta on erikoinen asetelma, jos toinen kärjistettynä saa vetää toista turpiin, mutta toinen ei saisi sanoa, että mitäs tää oli, vaan pitäisi vain olla hiljaa tai poistua paikalta. 

No jos se, että en ole pariin viikkoon tai edes kuukauteen soittanut jollekin loukkaa kovasti tätä ihmistä ja hän kysyy, miksi en ole soittanut, niin pikkasen pistäisi ärsyttämään. Enhän mä soita äidillenikään joka kuukausi eikä  mun äitinikään soita ja kysy, miksi en ole soittanut. Jos hän soittaa, hän soittaa ja kysyy, mitä mulle kuuluu. Itse näkisin kasvunvaraa sillä, joka loukkaantuu kovasti, kun ei pariin viikkoon soitella ja sen jälkeen perää selitystä, miksi ei ole soittanut. Ei aikuisen pitäisi olla niin riippuvainen muista ihmisistä. Varsinkaan sellaisista, jotka eivät ole edes mitenkään läheisiä vaan jotain uusia tuttavuuksia. 

Tää on eri asia. Siis jos ei ole sovittu mitään, niin eri asia. Tosin toki silloinkin on kohteliasta tasapuolisesti ottaa yhteyksiä. 

Minun äitini olisi hälyttänyt poliisin ja palokunnan jo aikapäiviä sitten, jos en vastaisi kuukauteen puhelimeen. Että ehkäpä nämä tavat ovat myös hieman perhekulttuurisidonnaisia. 

Enhän mä sanonut, että en vastaa kuukateen puhelimeeni vaan että voin olla kuukauden soittamatta äidilleni. Tietenkin mä vastaan, jos puhelin soi. Vastaan lehtimyyjienkin puheluihin. Mutta mun taas ei ole tarvis soittaa joka kuukausi äidilleni, koska hän on ihan hyväkuntoinen, asuu isäni kanssa ja siskoni asuu lähellä vanhempiani ja käy pari kertaa viikossa käymässä. 

Minusta on sillointällöin kiva nähdä erästä kaveria,MUTTA jos käyn tänään kahvilla alkaa kysely mitä teet huomenna? Mitä perjantaina? Tule ensi viikon ke kylään klo 17? Itseäni alkaa ahdistamaan. En ala aikatauluttamaan elämääni,en tykkää lyödä lukkoon vaan teen mitä minäkin päivänä huvittaa. Toki, jos kyseessä juhlat/muu tapahtuma johon oltaisiin menossa niin tällaset laitan kalenteriin ylös ja lyön lukkoon. Jos nyt lupaudun ensi ke 17 kahville ja joudunkin perumaan muiden menojen takia niin sitten loukkaannutaan, ei näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Vastaus kysymykseesi: vaikuttaa siltä tuntemieni ihmisten perusteella, että kyseessä on lapsuudesta peräisin oleva pelko. Nämä ihmiset on jollain tavalla henkisesti alistettu niin, että mielenilmaukset on ollut pakko opetella esittämään verhotussa muodossa, ettei kukaan niistä ärsyyntyisi. Tämä tapa sitten jatkuu aikuisuudessa uusienkin ihmisten kanssa.

Väärin. Suomi on niin pieni maa, että olisi aika tyhmää sanoa jollekin uudelle tuttavuuden päin pläsiä, mikä mättää. Kas kun se uusi tuttavuus saattaa vaikka jonain päivänä istua pöydän toisella puolella, kun olet työhaastattelussa tai on päiväkodissa hoitajana, kun viet lastasi ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Valkoiset valheet ovat joskus puhdasta kohteliaisuutta, jolla voi ehkäistä kiusallisen tilanteen, jos jossain myöhemmin joutuukin tekemisiin toisen kanssa. Suurin osa uusista tuttavuuksista kuitenkin päättyy yksinkertaisesti siksi, että ei ole riittävästi yhteistä, jotta suhdetta olisi kummankaan kannalta mielekästä jatkaa. Tämä on useimmille ihmisille itsestäänselvää eikä heille tarvitse erikseen kertoa sitä. Jos nyt joku välttämättä haluaa, että hänelle sanotaan se ääneen, toki voi sanoa. Sitä voi käyttää myös valkoisena valheena silloin, kun syy onkin todellisuudessa jokin muu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Vastaus kysymykseesi: vaikuttaa siltä tuntemieni ihmisten perusteella, että kyseessä on lapsuudesta peräisin oleva pelko. Nämä ihmiset on jollain tavalla henkisesti alistettu niin, että mielenilmaukset on ollut pakko opetella esittämään verhotussa muodossa, ettei kukaan niistä ärsyyntyisi. Tämä tapa sitten jatkuu aikuisuudessa uusienkin ihmisten kanssa.

Väärin. Suomi on niin pieni maa, että olisi aika tyhmää sanoa jollekin uudelle tuttavuuden päin pläsiä, mikä mättää. Kas kun se uusi tuttavuus saattaa vaikka jonain päivänä istua pöydän toisella puolella, kun olet työhaastattelussa tai on päiväkodissa hoitajana, kun viet lastasi ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Valkoiset valheet ovat joskus puhdasta kohteliaisuutta, jolla voi ehkäistä kiusallisen tilanteen, jos jossain myöhemmin joutuukin tekemisiin toisen kanssa. Suurin osa uusista tuttavuuksista kuitenkin päättyy yksinkertaisesti siksi, että ei ole riittävästi yhteistä, jotta suhdetta olisi kummankaan kannalta mielekästä jatkaa. Tämä on useimmille ihmisille itsestäänselvää eikä heille tarvitse erikseen kertoa sitä. Jos nyt joku välttämättä haluaa, että hänelle sanotaan se ääneen, toki voi sanoa. Sitä voi käyttää myös valkoisena valheena silloin, kun syy onkin todellisuudessa jokin muu. 

No mut eikö tässä ole sitten pohjimmiltaan kyse siitä, että haluaa, että oma elämä on mahdollisimman mukavaa, ilman sorakiviä ja kapuloita? Että ei tulisi kiusallisia hetkiä jne. 

Sellaista se on. Joskus tulee kiusallista, jos pelaa rehellistä peliä. Työpaikka on lähes ainoa paikka, jossa en aina suosittele olemaan rehellinen ja heittämään omaehtoisesti kaikkia kortteja tiskiin, koska työnantajalla on suuri valta ja työmarkkinat ovat, mitä ovat. Mutta en sielläkään ymmärrä turhaa makeilua tai paskanjauhantaa selän takana ja kasvojen edessä taas maireilua. Aina voi olla hiljaa, jos haluaa olla neutraali. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Puolituttuhan nimenomaan tietää olevansa vain puolituttu, koska ei edes tunne koko ihmistä. Ei hän voi olettaa olevansa toisen elämässä sellaisessa asemassa, jolle tämä toinen olisi tilivelvollinen. Ja sanoin, että puolitutuille ei tarvitse antaa edes mitään meriselityksiä (kuten on kiirettä töissä tms), koska puolitutun ei kuulu kysellä eikä hänen tarvitse tietää syitä. Toinen ottaa yhteyttä, jos hän haluaa. Jos ei ota, niin se oli sitten siinä. Ei tässä ole mun mielestäni mitään monimutkaista vaan pikemminkin asia on harvinaisen yksinkertainen. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on sillointällöin kiva nähdä erästä kaveria,MUTTA jos käyn tänään kahvilla alkaa kysely mitä teet huomenna? Mitä perjantaina? Tule ensi viikon ke kylään klo 17? Itseäni alkaa ahdistamaan. En ala aikatauluttamaan elämääni,en tykkää lyödä lukkoon vaan teen mitä minäkin päivänä huvittaa. Toki, jos kyseessä juhlat/muu tapahtuma johon oltaisiin menossa niin tällaset laitan kalenteriin ylös ja lyön lukkoon. Jos nyt lupaudun ensi ke 17 kahville ja joudunkin perumaan muiden menojen takia niin sitten loukkaannutaan, ei näin.

Mulle tulee myös ahdistus,jos mua kivitetään kuulustelemalla mitä milloinkin teen. Asun nykyisin yksin, koska aikuiset lapseni ovat jo muuttaneet pois. Lasten menoissa ja harrastuksissa oli paljon tekemistä minullekin. Nyt kun sitä rumbaa ei enää ole niin minunko pitäisi olla aina käytettävissä ns. kavereille?

Muutama kaveri soittaa vain silloin kun tarvitsee kuuntelijaa oman elämänsä katastrofeille. Kerran kuuntelin niin ahdistunutta juttua, että jouduin itse soittamaan Kriisipuhelimeen, koska oloni oli kamala. Muuten saan iloisia terveisiä lomilta Whatsappin kautta ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Vastaus kysymykseesi: vaikuttaa siltä tuntemieni ihmisten perusteella, että kyseessä on lapsuudesta peräisin oleva pelko. Nämä ihmiset on jollain tavalla henkisesti alistettu niin, että mielenilmaukset on ollut pakko opetella esittämään verhotussa muodossa, ettei kukaan niistä ärsyyntyisi. Tämä tapa sitten jatkuu aikuisuudessa uusienkin ihmisten kanssa.

Väärin. Suomi on niin pieni maa, että olisi aika tyhmää sanoa jollekin uudelle tuttavuuden päin pläsiä, mikä mättää. Kas kun se uusi tuttavuus saattaa vaikka jonain päivänä istua pöydän toisella puolella, kun olet työhaastattelussa tai on päiväkodissa hoitajana, kun viet lastasi ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Valkoiset valheet ovat joskus puhdasta kohteliaisuutta, jolla voi ehkäistä kiusallisen tilanteen, jos jossain myöhemmin joutuukin tekemisiin toisen kanssa. Suurin osa uusista tuttavuuksista kuitenkin päättyy yksinkertaisesti siksi, että ei ole riittävästi yhteistä, jotta suhdetta olisi kummankaan kannalta mielekästä jatkaa. Tämä on useimmille ihmisille itsestäänselvää eikä heille tarvitse erikseen kertoa sitä. Jos nyt joku välttämättä haluaa, että hänelle sanotaan se ääneen, toki voi sanoa. Sitä voi käyttää myös valkoisena valheena silloin, kun syy onkin todellisuudessa jokin muu. 

No mut eikö tässä ole sitten pohjimmiltaan kyse siitä, että haluaa, että oma elämä on mahdollisimman mukavaa, ilman sorakiviä ja kapuloita? Että ei tulisi kiusallisia hetkiä jne. 

Sellaista se on. Joskus tulee kiusallista, jos pelaa rehellistä peliä. Työpaikka on lähes ainoa paikka, jossa en aina suosittele olemaan rehellinen ja heittämään omaehtoisesti kaikkia kortteja tiskiin, koska työnantajalla on suuri valta ja työmarkkinat ovat, mitä ovat. Mutta en sielläkään ymmärrä turhaa makeilua tai paskanjauhantaa selän takana ja kasvojen edessä taas maireilua. Aina voi olla hiljaa, jos haluaa olla neutraali. 

Hiljaisuus on epäkohteliasta silloin, kun toinen kysyy jotain. Sen vuoksi joskus olisi ihan hyvä jättää kokonaan kysymättä. Mä näkisin kyllä muitakin paikkoja kuin vain työpaikka. Varsinkin lasten kanssa voi törmätä ihmisiin, joihin ei uskonut koskaan enää törmäävänsä. Neuvolassa, päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa, lasten kavereiden vanhempien keskuudessa jne. Tai se tyyppi, jolle sanoit suoraan, saattaa olla asiakkaan edustaja, jolle sun pitäisi saada myytyä yrityksen joku uusi projekti. Joillain ihmisillä on pitkä muisti ja sanomasi voi vaikuttaa asioihin, joiden sen ei pitäisi vaikuttaa. Sen vuoksi kannattaa miettiä, mitä sanoo ja miten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Puolituttuhan nimenomaan tietää olevansa vain puolituttu, koska ei edes tunne koko ihmistä. Ei hän voi olettaa olevansa toisen elämässä sellaisessa asemassa, jolle tämä toinen olisi tilivelvollinen. Ja sanoin, että puolitutuille ei tarvitse antaa edes mitään meriselityksiä (kuten on kiirettä töissä tms), koska puolitutun ei kuulu kysellä eikä hänen tarvitse tietää syitä. Toinen ottaa yhteyttä, jos hän haluaa. Jos ei ota, niin se oli sitten siinä. Ei tässä ole mun mielestäni mitään monimutkaista vaan pikemminkin asia on harvinaisen yksinkertainen. 

Aijjaa. Musta tuo on tosi tylyä. Etenkin kun ei tosiaan se puolituttu tunne ihmistä, niin ei osaa tulkita toisen toimintatapoja. Jostakusta hyvästä kaverista voisi tietää, että niin, se nyt vaan on sellainen, että siitä kuuluu kaksi kertaa vuodessa. 

Jokainen ihminen voi olettaa olevansa ihminen - ja onkin sitä. Sitä myöten ansaitsee myös ihmisarvoista kohtelua. 

Varsinkin just esim. treffimaailmassa kyseleminen on kyllä ihan normaalia. Miksei kaverikuvioissakin, sillä voihan toinen olla hyvinkin innoissaan, että löysi uuden, sopivan kaverin. Kyllähän sitä sellaisen perään koittaa soitella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Puolituttuhan nimenomaan tietää olevansa vain puolituttu, koska ei edes tunne koko ihmistä. Ei hän voi olettaa olevansa toisen elämässä sellaisessa asemassa, jolle tämä toinen olisi tilivelvollinen. Ja sanoin, että puolitutuille ei tarvitse antaa edes mitään meriselityksiä (kuten on kiirettä töissä tms), koska puolitutun ei kuulu kysellä eikä hänen tarvitse tietää syitä. Toinen ottaa yhteyttä, jos hän haluaa. Jos ei ota, niin se oli sitten siinä. Ei tässä ole mun mielestäni mitään monimutkaista vaan pikemminkin asia on harvinaisen yksinkertainen. 

Aijjaa. Musta tuo on tosi tylyä. Etenkin kun ei tosiaan se puolituttu tunne ihmistä, niin ei osaa tulkita toisen toimintatapoja. Jostakusta hyvästä kaverista voisi tietää, että niin, se nyt vaan on sellainen, että siitä kuuluu kaksi kertaa vuodessa. 

Jokainen ihminen voi olettaa olevansa ihminen - ja onkin sitä. Sitä myöten ansaitsee myös ihmisarvoista kohtelua. 

Varsinkin just esim. treffimaailmassa kyseleminen on kyllä ihan normaalia. Miksei kaverikuvioissakin, sillä voihan toinen olla hyvinkin innoissaan, että löysi uuden, sopivan kaverin. Kyllähän sitä sellaisen perään koittaa soitella. 

Miten voi ajatella löytäneensä uuden, sopivan kaverin ihmisestä, jota ei edes tunne? Riittääkö tähän joillekin toisen ihmisen paino, pituus, hiusten väri ja korvien asento? Ja se, ettei toinen ole kuuro eikä mykkä? Vai millä perusteella katsoo, että juuri tämä ihminen, jota ei edes tunne, on sopiva kaveri? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuota, täytyy nyt kysyä, onko täällä todella monen ihmisen mielestä oikeudenmukaista, toista arvostavaa käytöstä, korrektia, kilttiä, lojaalia, asiallista, reilua ja korkean moraalin mukaista toimia seuraavilla tavoilla:

- rikkoa lupauksia, kuten esim. jättää soittamatta, jos on tämän luvannut tehdä

- olla selittämättä mitään, jos esim. tekee oharit

- ärsyyntyä, jos ystävä tiedustelee, mistä mahtaa olla kyse

- päättää ystävyys hiljaisuuteen tai oikuttelevaan käytökseen

- ylläpitää yksipuolista ystävyyttä

- kertoa ystävälle meriselityksiä totuuden sijaan eli valehdella

Vastaukseksi ei kelpaa, että ihmiset nyt vaan toimivat näin. Kysymys kuuluu, onko vai ei? 

Ei ole oikein. Mutta tässä keskustelussa menee nyt sekaisin oikeat ystävät sekä uudet tuttavuudet.

Lupauksia ei tietenkään ole oikein rikkoa kenellekään, oli kyse ystävästä, naapurista, työkaverista tai puolitutusta (oharien tekeminen eli sovitun tapaamisen peruminen ilman ilmoittamista on myös lupauksen rikkomista).

Ystävä voi tiedustella, miksi esim joku tapaaminen ei sovi, mutta puolitutun on epäkohteliasta kysellä sellaista. Jos ei sovi, niin ei sovi eli ei tarvita mitään  meriselityksiä puolitutuille. Ystäville taas voi kertoa todellisen syyn (rankka työviikko takana tai anoppi tulee kylään)  tai syystä aiheutuneen seurauksen (esim jos ei halua vielä kertoa ystävälleen ohutneulabiopsiansa tuloksia, voi kertoa olevansa esim väsynyt). Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että shokkivaiheessa haluaa ajatella koko asiaa vain itse ja ehkä puolisonsa kanssa, mutta ei halua jakaa asiaa vielä tässä vaiheessa perheen ulkopuolisille.

Ystävyyttä ei mielestäni voi päättää hiljaisuuteen tai oikeuttelevaan käytökseen paitsi silloin, jos ystävä varsin hyvin tietää, mistä ystävyyden päättyminen johtuu (esim ystävälläsi on ollut suhde puolisoosi) . Puolitutulle taas ei tarvitse selitellä , miksi ei tavatakaan enää kolmatta kertaa.

Onko oikein ylläpitää yksipuolista ystävyyttä? Tämä kysymys on vaikea. Ystävyydenhän voi lopettaa kumpi tahansa. Jos toinen kokee vain antavansa itsestään kaiken ystävälleen saamatta ystävyydeltä itse mitään, onko oikein, että hän ylläpitää edelleen tätä yksipuolista ystävyyttä? Tottakai on, jos hän niin haluaa. Jos taas ei halua, hän lopettaa ystävyyssuhteen, jonka kokee yksipuoliseksi. Tässä on vähän sama ongelma kuin siinä, että jos joku pyytää sulta toistuvasti rahaa ja sä aina annat, niin se toinen lakkaa pyytämästä rahaa vasta sitten, kun et enää anna hänelle rahaa. Ei siis auta, että sä mielessäsi vain toivot, että se lopettaisi rahanpummaamisen, koska jos se on jo tottunut siihen, että sulta voi pummata rahaa, niin sehän pummaa. 

Mä olen sikäli vähän tipahtanut kieltämättä tämän ketjun kärryiltä, kun täällä toistuvasti nostetaan esille nämä uudet tuttavuudet ja vedotaan niihin, että ei niillä niin väliä. 

No, oli miten oli, mutta ihmisiä kai kaikki ovat. Puolituttuhan ei ainakaan voi aavistaa, missä mennään, kun ei edes tunne koko henkilöä. Eli siis jos esim. uudesta treffityypistä ei enää juuri kuulu, mutta vetoaa työkiireisiin, niin hemmetistäkö sitä tietää, onko se oikeasti joku työnarkkari vai huijaako ihan täysillä. En minä ainakaan haluaisi ensimmäisenä ajatella, että toinen on joku ihan valehteleva roikale. 

Juuh, mä en ymmärrä noita meriselityksiä. Jos ei halua kertoa jotakin, miksei sano, että en halua kertoa? En edes vaivautuisi olemaan jonkun toisen takia valehtelija. 

Tää ketju on sikäli mielenkiintoista, joskin myös hieman ahdistavaa luettavaa, että ihmisillä on mitä monimutkaisempia tapoja toimia. Vaikka voisivat sanoa kaiken ihan helposti ja suoraankin. Inhottava ajatus, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mistä ihmiset edes oppivat tuon mallin, että heidän täytyy kertoa valkoisia valheita kanssaihmisille?

Vastaus kysymykseesi: vaikuttaa siltä tuntemieni ihmisten perusteella, että kyseessä on lapsuudesta peräisin oleva pelko. Nämä ihmiset on jollain tavalla henkisesti alistettu niin, että mielenilmaukset on ollut pakko opetella esittämään verhotussa muodossa, ettei kukaan niistä ärsyyntyisi. Tämä tapa sitten jatkuu aikuisuudessa uusienkin ihmisten kanssa.

Väärin. Suomi on niin pieni maa, että olisi aika tyhmää sanoa jollekin uudelle tuttavuuden päin pläsiä, mikä mättää. Kas kun se uusi tuttavuus saattaa vaikka jonain päivänä istua pöydän toisella puolella, kun olet työhaastattelussa tai on päiväkodissa hoitajana, kun viet lastasi ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Valkoiset valheet ovat joskus puhdasta kohteliaisuutta, jolla voi ehkäistä kiusallisen tilanteen, jos jossain myöhemmin joutuukin tekemisiin toisen kanssa. Suurin osa uusista tuttavuuksista kuitenkin päättyy yksinkertaisesti siksi, että ei ole riittävästi yhteistä, jotta suhdetta olisi kummankaan kannalta mielekästä jatkaa. Tämä on useimmille ihmisille itsestäänselvää eikä heille tarvitse erikseen kertoa sitä. Jos nyt joku välttämättä haluaa, että hänelle sanotaan se ääneen, toki voi sanoa. Sitä voi käyttää myös valkoisena valheena silloin, kun syy onkin todellisuudessa jokin muu. 

No mut eikö tässä ole sitten pohjimmiltaan kyse siitä, että haluaa, että oma elämä on mahdollisimman mukavaa, ilman sorakiviä ja kapuloita? Että ei tulisi kiusallisia hetkiä jne. 

Sellaista se on. Joskus tulee kiusallista, jos pelaa rehellistä peliä. Työpaikka on lähes ainoa paikka, jossa en aina suosittele olemaan rehellinen ja heittämään omaehtoisesti kaikkia kortteja tiskiin, koska työnantajalla on suuri valta ja työmarkkinat ovat, mitä ovat. Mutta en sielläkään ymmärrä turhaa makeilua tai paskanjauhantaa selän takana ja kasvojen edessä taas maireilua. Aina voi olla hiljaa, jos haluaa olla neutraali. 

Hiljaisuus on epäkohteliasta silloin, kun toinen kysyy jotain. Sen vuoksi joskus olisi ihan hyvä jättää kokonaan kysymättä. Mä näkisin kyllä muitakin paikkoja kuin vain työpaikka. Varsinkin lasten kanssa voi törmätä ihmisiin, joihin ei uskonut koskaan enää törmäävänsä. Neuvolassa, päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa, lasten kavereiden vanhempien keskuudessa jne. Tai se tyyppi, jolle sanoit suoraan, saattaa olla asiakkaan edustaja, jolle sun pitäisi saada myytyä yrityksen joku uusi projekti. Joillain ihmisillä on pitkä muisti ja sanomasi voi vaikuttaa asioihin, joiden sen ei pitäisi vaikuttaa. Sen vuoksi kannattaa miettiä, mitä sanoo ja miten. 

Ristiriitaisesti käyttäytyvät ihmiset tekevät todella epäedullisen vaikutelman itsestään. Jatkossa muistat tuon ihmisen nähdessäsi, että tässä on se ihminen, johon ei voi luottaa. Ja ajattelet, että tällä ihmisellä on varmaan jotain isoja ongelmia itsensä kanssa, kun sanat ja teot eivät ole linjassa. Ei ole reilua olettaa, että muiden pitäisi osata lukea ajatuksia siitä syystä, että itse pelkää konfliktitilanteita kuin ruttoa.

"Liika epäsuoruus on yksi viestinnän puutteista. Se on eräänlainen alusta hiljaisuuden, halveksunnan, aggression ja etäisyyden jalostukselle. "https://www.mielenihmeet.fi/epasuora-viestinta-voi-aiheuttaa-paljon-har…

Epäsuora viestintä tai hiljaisuus jättää helposti sellaisen olon, ettei tämä toinen ihminen arvosta sinua edes sen vertaa, että viitsisi olla sinua kohtaan rehellinen. Ei silloin tähänkään ihmiseen enää kovin myönteisesti vuorostaan jaksa suhtautua.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on sillointällöin kiva nähdä erästä kaveria,MUTTA jos käyn tänään kahvilla alkaa kysely mitä teet huomenna? Mitä perjantaina? Tule ensi viikon ke kylään klo 17? Itseäni alkaa ahdistamaan. En ala aikatauluttamaan elämääni,en tykkää lyödä lukkoon vaan teen mitä minäkin päivänä huvittaa. Toki, jos kyseessä juhlat/muu tapahtuma johon oltaisiin menossa niin tällaset laitan kalenteriin ylös ja lyön lukkoon. Jos nyt lupaudun ensi ke 17 kahville ja joudunkin perumaan muiden menojen takia niin sitten loukkaannutaan, ei näin.

Miten sinulta sujuu töissä käyminen, jos koet elämäsi aikatauluttamisen noin hankalaksi?

Jotenkin haiskahtaa, että palstalle kirjoittelevat useilla ystävillä ja vielä useammilla tuttavuuksilla siunatut ihmiset kokevat olevansa jotenkin parempia, mukavampia ja älykkäämpiä kuin yksinäiset ihmiset. Ihan kuin jotkut heistä oikein nauttisivat siitä, että he saavat opettaa muille, miten eletään ja tuntevat tästä ylemmyyttä.

Tosiasia on kuitenkin, että ystävystyminen on monesti sattumista ja elämäntilanteesta kiinni.

Hetkittäin jopa unohdan yksinäisyyden ja sen, ettei minulla enää ole ystäviä. Sitten suru tulee taas.