Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Yks mun ystävistä on sellainen, että se pitää kaikki kaverinsa erillään. Eli yhden kanssa käydään leffoissa, toisen kanssa konserteissa, kolmannen kanssa kävelyllä, neljännen kanssa urheilemassa, viidennen kanssa baareissa. Jokainen kaveri täyttää tiettyä roolia tossa virityksessä, ja se on suoraan sanonut, ettei halua näitä ihmisiä tutustuttaa toiseensa. Tämmösestä tulee jotenki mieleen tietynlainen ystävien hyväksikäyttö, kaikki palvelevat tiettyä tarkoitusperää ja tarvetta. Tää tyyppi itse on ihan mukava, mutta silti ihmettelen, että kaikki suostuvat ko. järjestelyyn. Esim mökillensä se kutsuu vain yhtä tyyppiä näistä kaikista, kotiinsa muutamaa. Ei väliä, vaikka se itse kävisi kaikkien muiden luona kylässä tai mökillä. Joillain vain ei oo sitä onnea, että sais astua tän tyypin kynnyksen yli :-D. Mutta hyvin näkyy systeemi pelittävän!

4469 jatkaa vielä.

Mä oon siis tää konserttikaveri. Me tykätään samanlaisesta musiikista, joten mä oon käyttökelpoinen siihen hommaan. Jos pyydön kotiini etkoille ennen konserttia, hän tulee ja ilta on oikein mukava konsertteineen. Mutta jos vaikka tykkäämämme bändi esiintyy hänen mökkikuntansa liepeillä, ei mulla oo mitään asiaa hänen mökillensä. Silloin vaan ei mennä konserttiin. Hän on kyllä ollit meidän möksällä vastaavassa tilanteessa yövieraana. En ole koskaan ollut kunnolla hänen kotonaan, ovensuussa oon ootellut jos oon menny autolla hakee konserttiin. Mutta siis tällä tyypillä kavereita riittää, joten tekeekö se sitten jotain oikein? Musta vaan tuntuu pahalta, kun en kelpaa mihkään muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Yks mun ystävistä on sellainen, että se pitää kaikki kaverinsa erillään. Eli yhden kanssa käydään leffoissa, toisen kanssa konserteissa, kolmannen kanssa kävelyllä, neljännen kanssa urheilemassa, viidennen kanssa baareissa. Jokainen kaveri täyttää tiettyä roolia tossa virityksessä, ja se on suoraan sanonut, ettei halua näitä ihmisiä tutustuttaa toiseensa. Tämmösestä tulee jotenki mieleen tietynlainen ystävien hyväksikäyttö, kaikki palvelevat tiettyä tarkoitusperää ja tarvetta. Tää tyyppi itse on ihan mukava, mutta silti ihmettelen, että kaikki suostuvat ko. järjestelyyn. Esim mökillensä se kutsuu vain yhtä tyyppiä näistä kaikista, kotiinsa muutamaa. Ei väliä, vaikka se itse kävisi kaikkien muiden luona kylässä tai mökillä. Joillain vain ei oo sitä onnea, että sais astua tän tyypin kynnyksen yli :-D. Mutta hyvin näkyy systeemi pelittävän!

Tämä! Mäkin mietin, että mikä mua varsinaisesti näkertää systeemissä, joka näyttää tälläkin kirjoittajalla täällä toimivan, koska eihän se minun elämääni ole. Mutta siinä on just se, että mun korvaani siinä kalskahtaa sellanen itsekäs lähestymistapa ja ihmisten käyttö vain omia tarpeita varten. Että heitä ei kohdata kokonaisuuksina. 

Toki varmasti lähes jokainen jossain määrin käyttää tällaista systeemiä. Tottuu lähtemään naapurin kanssa lenkille tai menee työkaverin kanssa syömään viereiseen ravintolaan työpäivän päätteeksi tmv. Itsellänikin on kaveri, jonka tiedän tekevän jotakin joidenkin kanssa, mutta se ei ole tavallaan ymmärtääkseni "periaatteellista", sillä hän järjestää myös isoja kekkereitä eikä hänelle ole taas ongelma yhdistää piirejä. Mutta kun sen sanottaa niin voimakkaasti ja selkeästi auki puhetapoja myöten eli pyritään eliminoimaan kaikki erilaisuudet aina välittömässä lähiympäristössä, niin alkaa tulla tunne, että siinä on jotain mätää. Eihän ne kuviossa olevat ihmiset silti siitä välttämättä millään tavalla häiriinny, ehkä eivät edes tiedosta koko asiaa. 

Muuten, meidänkään mökille ei saa periaatteessa tulla kuin vaan mun yks kaveriperhe. :D On siellä muitakin käynyt, mutta meillä on pieni, surkea mökki, ja siellä pitää osata itse toimia vähän metsäläishengessä, eikä sinne mahdu paljon porukkaa. Ymmärrän siis ton, että monilla voi olla mökille korkea kynnys pyytää vieraita. Sillon se on toki eri asia, jos mökki on ihan siisti, nykyaikainen talo, jolloin luulisi, että mitään ongelmaa ei pahemmin ole. 

Vierailija kirjoitti:

4469 jatkaa vielä.

Mä oon siis tää konserttikaveri. Me tykätään samanlaisesta musiikista, joten mä oon käyttökelpoinen siihen hommaan. Jos pyydön kotiini etkoille ennen konserttia, hän tulee ja ilta on oikein mukava konsertteineen. Mutta jos vaikka tykkäämämme bändi esiintyy hänen mökkikuntansa liepeillä, ei mulla oo mitään asiaa hänen mökillensä. Silloin vaan ei mennä konserttiin. Hän on kyllä ollit meidän möksällä vastaavassa tilanteessa yövieraana. En ole koskaan ollut kunnolla hänen kotonaan, ovensuussa oon ootellut jos oon menny autolla hakee konserttiin. Mutta siis tällä tyypillä kavereita riittää, joten tekeekö se sitten jotain oikein? Musta vaan tuntuu pahalta, kun en kelpaa mihkään muuhun.

Mitä sinä haluaisit, symbioosia? Että kaikki aika pitää käyttää sinun kanssasi? Harrastatko kaikkea samaa, ja oletko kiinnostunut kaikesta samasta? Ellet, niin miksi sinun kanssasi pitäisi vaikka mennä luistelemaan, ellet osaa luistella? Keskustella kanssasi politiikasta, jota et seuraa?

Tottakai on erilaisia ystäviä, miksi ei saisi olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yks mun ystävistä on sellainen, että se pitää kaikki kaverinsa erillään. Eli yhden kanssa käydään leffoissa, toisen kanssa konserteissa, kolmannen kanssa kävelyllä, neljännen kanssa urheilemassa, viidennen kanssa baareissa. Jokainen kaveri täyttää tiettyä roolia tossa virityksessä, ja se on suoraan sanonut, ettei halua näitä ihmisiä tutustuttaa toiseensa. Tämmösestä tulee jotenki mieleen tietynlainen ystävien hyväksikäyttö, kaikki palvelevat tiettyä tarkoitusperää ja tarvetta. Tää tyyppi itse on ihan mukava, mutta silti ihmettelen, että kaikki suostuvat ko. järjestelyyn. Esim mökillensä se kutsuu vain yhtä tyyppiä näistä kaikista, kotiinsa muutamaa. Ei väliä, vaikka se itse kävisi kaikkien muiden luona kylässä tai mökillä. Joillain vain ei oo sitä onnea, että sais astua tän tyypin kynnyksen yli :-D. Mutta hyvin näkyy systeemi pelittävän!

Tämä! Mäkin mietin, että mikä mua varsinaisesti näkertää systeemissä, joka näyttää tälläkin kirjoittajalla täällä toimivan, koska eihän se minun elämääni ole. Mutta siinä on just se, että mun korvaani siinä kalskahtaa sellanen itsekäs lähestymistapa ja ihmisten käyttö vain omia tarpeita varten. Että heitä ei kohdata kokonaisuuksina. 

Toki varmasti lähes jokainen jossain määrin käyttää tällaista systeemiä. Tottuu lähtemään naapurin kanssa lenkille tai menee työkaverin kanssa syömään viereiseen ravintolaan työpäivän päätteeksi tmv. Itsellänikin on kaveri, jonka tiedän tekevän jotakin joidenkin kanssa, mutta se ei ole tavallaan ymmärtääkseni "periaatteellista", sillä hän järjestää myös isoja kekkereitä eikä hänelle ole taas ongelma yhdistää piirejä. Mutta kun sen sanottaa niin voimakkaasti ja selkeästi auki puhetapoja myöten eli pyritään eliminoimaan kaikki erilaisuudet aina välittömässä lähiympäristössä, niin alkaa tulla tunne, että siinä on jotain mätää. Eihän ne kuviossa olevat ihmiset silti siitä välttämättä millään tavalla häiriinny, ehkä eivät edes tiedosta koko asiaa. 

Muuten, meidänkään mökille ei saa periaatteessa tulla kuin vaan mun yks kaveriperhe. :D On siellä muitakin käynyt, mutta meillä on pieni, surkea mökki, ja siellä pitää osata itse toimia vähän metsäläishengessä, eikä sinne mahdu paljon porukkaa. Ymmärrän siis ton, että monilla voi olla mökille korkea kynnys pyytää vieraita. Sillon se on toki eri asia, jos mökki on ihan siisti, nykyaikainen talo, jolloin luulisi, että mitään ongelmaa ei pahemmin ole. 

Minä taidan olla tuo tyyppi, jonka systeemi näkertää sua :) Mun ystävikseni on valikoitunut ihmisiä, joille ei ole tärkeää porukassa oleminen vaan ihan vaan se, että on välillä muutakin juttuseuraa kuin oma perhe. Lisäksi olemme ihmisiä, jotka emme suunnittele vapaa-aikaamme kuukausiksi eteenpäin ja täytä kalenteriamme erilaisilla menoilla, jos ei ole kyse jostain sellaisesta tapahtumasta, johon liput on ostettava hyvissä ajoin etukäteen. Mitä enemmän porukkaa, sitä aikaisemmin kaikesta yhteisestä on sovittava, jotta löytyy sellainen päivä ja kellonaika, joka sopii kaikille. Ja siltikään se ei sovi kaikille, kun ajankohta lopulta tulee.

Mä saatan soittaa jollekin ystävälleni tai ystäväni mulle vasta edellisenä iltana tai jopa saman päivän aamuna ja kysyä, huvittaisiko nähdä vaikka kahvittelun tai lounaan merkeissä. Tai jonain lauantaiaamuna todeta, että taidanpa lähteä kiertelemään kipputorille ja sitten kysyy, lähtisikö ystävä mukaan. Jos ei lähde, menen yksin tai kysyn jotain toista kirppiksistä kiinnostunutta ystävääni tai kaveriani. Tai jos ystävälle sopisi kirppisreissu sunnuntaina, mennään silloin. Suurin osa mun ja ystävieni tapaamisista on aika pienimuotoista eikä mitään suurta häppeninkiä, josta pitäisi sopia etukäteen ja josta saada ihania "minä ja mun ystävät" -kuvia someen. 

Lisäksi mulla on oikeastaan aika paljonkin "yhden asian kavereita". Mutta aivan samalla tavalla mä olen heille "yhden asian kaveri". Heillä on sitten muita kavereita ja ystäviä muihin asioihin, joten ei haittaa, että mun kanssani tekevät vain yhtä asiaa. Tällaisia on just esim työkaverit, harrastuskaverit, asuinalueeni muutama muu koiranulkoiluttaja sekä pari naapuriani. Jos olen lähdössä koiran kanssa iltalenkille, niin ei mun olisi mitään järkeä soittaa ystävälleni, jonka ensin pitäisi hankkia jostain lapsenvahti ja sen jälkeen käyttää vielä tunti busseissa istumiseen ennenkuin olisi edes täällä. Helpompaa ja järkevämpää, että laitan viestiä toiselle lähellä asuvalle koiranomistajalle ja kysyn, ovatko jo käyneet iltalenkillä vai lähdetäänkö yhdessä. 

Mitään isoja kekkereitä en ole järjestänyt koskaan. Siis sellaisia, missä vaan kutsutaan iso määrä porukkaa kotiin. Pitää olla joku syy, jotta järjestän sellaiset, esim pyöreiden vuosien synttärit (yhdet olen järjestänyt ja niissä oli mun ystäviä ja kavereita, jotka eivät entuudestaan tunteneet toisiaan). Pyöreitä täyttää kuitenkin vain joka kymmenes vuosi ja tuntuu, että aika monet silloinkin lähtevät jonnekin ulkomaille synttäreidensä ajaksi, jotta ei tarvitse järjestää juhlia. Kotiani ei ole sisustettu isojen porukoiden juhlapaikaksi (en esim omista sohvaa) ja jos kutsun jonkun lapsiperheen kylään, siinäpä mun olohuoneen istumapaikkani sitten menevätkin. Vähän sama kuin sulla tuo kesämökkijuttu. 

Mulla tämä systeemi toimii, mutta se toimiikin juuri siksi, että myös ystäväni pitävät tästä systeemistä. En mä voisi ystävystyä jonkun sellaisen kanssa, joka haluaisi, että mä alkaisin järjestämään isoja kotibileitä. Ystävistäni kukaan ei ole mikään kotibileihminen, joten heillä ei ole odotuksia kotibileistä. Mun mielestä toimivimmat ystävyyssuhteet ovat sellaisia, jossa ollaan riittävän samanhenkisiä ja odotukset ystävyydeltä ovat samanlaisia. Homma toimii ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole kovia vaatimuksia muille ja ei ole nirso, niin silloin on seuraa ihan riittämiin. Jos haluaa laatuseuraa, niin onhan se päivänselvä, että vaatimukset täyttäviä ihmisiä on vähemmän.

Jos haluaa laatuseuraa, niin silloin pitää olla varma että itsekin täyttää kyseisen kriteerin. Ongelma lienee pääosin siinä, että useimpien käsitys omasta "laadustaan" eroaa merkittävästi muiden käsityksestä ;)

Mä ymmärrän yksinäisiä, jotka toivovat yhtä ystävää, joka olisi samalla työkaveri, naapuri, harrastuskaveri, baarikaveri jne. Jolla olisi aina sama elämäntilanne, aina yhtä paljon rahaa käytettävissään ystävän kanssa yhdessäoloon jne. Tällaista ihmistä on vaan aikuisiällä aika vaikea löytää. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, toisella on pieniä lapsia ja toisella ei, toinen on sinkku ja toinen ei, toisella on hyväpalkkainen työ ja toinen on työtön, toisella on säännöllinen päivätyö ja toinen on pitkää päivää tekevä yrittäjä jne. Tuollaisen "kaksossiskoystävän" huono puoli olisi, että jos ystävä sattuisikin muuttamaan satojen kilometrien päähän tai sairastumaan ja kuolemaan, sen jälkeen ei olisi enää ketään, jonka kanssa tehdä yhtään mitään. 

Kun on muutama ystävä ja useampi kaveri, ei tule tilannetta, että ei olisi enää ketään seuraksi mihinkään, vaikka joidenkin ystävien tai kavereiden elämäntilanne muuttuisikin. Ihmiset muuttavat, vaihtavat toiseen työpaikkaan, lähtevät opiskelemaan jollekin toiselle alalle, menevät parisuhteeseen tai eroavat, hankkivat lapsia tai hankkivat vielä iltatähden juuri silloin, kun lapset olisivat jo teinejä ja olisi mahdollista ystävän kanssa tehdä kaikenlaista, mitä ei aiemmin ole voinut tehdä. Tai työt loppuu eikä toisella olekaan varaa tehdä sitä kuukauden reppureissua Brasiliaan, josta viimeiset 5 vuotta on yhdessä haaveiltu, koska säästöt onkin käytettävä reissun sijasta elämiseen. Lisäksi se, että on useampia ystäviä ja kavereita, tarkoittaa ettei muodostu "ihmissuhdetaakaksi" ystävälleen. Kun tietää, että ystävällä on muitakin ystäviä ja kavereita, ei koe syyllisyyttä Brasilian matkan peruuntumisesta, iltatähden tekemisestä, muutosta toiselle paikkakunnalle tai työpaikan vaihtamisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että pikkuisen en ymmärrä. Minulla kyllä on kavereita. Mutta silti olen tykännyt kulkea eniten aina yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi kokea häpeää, että on yksin jossain tai joku tuttu ihmettelisi sitä. Herranen aika, ihmisillä on monia ajatuksia ja en kait minä niistä vastuussa ole.

Samaa mieltä. En enää ihmettele, miksi nämä jotkut ihmiset ovat yksinäisiä - jos suunnilleen vessaankaan ei voi mennä yksin, koska kokee häpeää että joku voi "ihmetellä" sitä, niin kyseisten tyyppien on pakko olla sairaalloisen ripustautuvia ja läheisriippuvaisia. Ei sellaisen ystävä halua kukaan olla (eivätkä he itsekään samanlaista "ystävää" tietenkään kelpuuta)

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tosielämässä ole edes nähnyt ihmisiä, jotka tekisivät paljon asioita yksin, mutta heillä olisi silti paljon kavereita. Jos he siis jotakin tekevät yksin, niin se on kuitenkin niin pientä, että todennäköisesti sanoisin henkilölle, että "ainahan sä oot jonkun kanssa". Ei siis ulospäin edes näytä siltä, että aijjaa, tuolla se tyyppi lojuu taas baarin nurkassa yksin, kuuntelee keikkaa yksin, on elokuvissa yksin, on syömässä yksin, on harrastamassa yksin. 

Mistä sinä kaikkien tosielämässä näkemiesi ihmisten elämäntilanteet tiedät? Mulla on aina ollut kavereita, mutta silti olen tehnyt todella paljon asioita ihan itsekseni. Olen spontaani, joten sen sijaan että suunnittelisin kalenterini viikkoja etukäteen (kuten ihmisten kanssa nykyään pitäisi), saatan päättää perjantaina klo 20:30 että lähdenpä tästä keikalle. Ihan turha siinä vaiheessa on alkaa kenellekään soittelemaan, koska kaikilla on jo kuukausi sitten sovitut menot tai jos ei ole, niin katsotaan villasukat jalassa sohvalla Netflixiä, joten lähden automaattisesti yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi jotenkin hävetä asiaa tai kärsiä siitä. Mutta meitähän tosiaan on moneen junaan...

Minulla ihan sama kuin aloitajalla. Aina saa itse olla ottamassa yhteyttä. Mitenköhän niitä kavereita oikein tekisi lisää? Olen ihan tavallinen en minkään näköinen, mukava ja kannustava nainen, mutta kavereita ei juurikaan ole ja uusia tosi vaikea saada. Yrittänyt olen kysellä muita äitejä ja olla mukana yhteistoiminnassa. Ei mitään vastakaikua.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän yksinäisiä, jotka toivovat yhtä ystävää, joka olisi samalla työkaveri, naapuri, harrastuskaveri, baarikaveri jne. Jolla olisi aina sama elämäntilanne, aina yhtä paljon rahaa käytettävissään ystävän kanssa yhdessäoloon jne. Tällaista ihmistä on vaan aikuisiällä aika vaikea löytää. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, toisella on pieniä lapsia ja toisella ei, toinen on sinkku ja toinen ei, toisella on hyväpalkkainen työ ja toinen on työtön, toisella on säännöllinen päivätyö ja toinen on pitkää päivää tekevä yrittäjä jne. Tuollaisen "kaksossiskoystävän" huono puoli olisi, että jos ystävä sattuisikin muuttamaan satojen kilometrien päähän tai sairastumaan ja kuolemaan, sen jälkeen ei olisi enää ketään, jonka kanssa tehdä yhtään mitään. 

Kun on muutama ystävä ja useampi kaveri, ei tule tilannetta, että ei olisi enää ketään seuraksi mihinkään, vaikka joidenkin ystävien tai kavereiden elämäntilanne muuttuisikin. Ihmiset muuttavat, vaihtavat toiseen työpaikkaan, lähtevät opiskelemaan jollekin toiselle alalle, menevät parisuhteeseen tai eroavat, hankkivat lapsia tai hankkivat vielä iltatähden juuri silloin, kun lapset olisivat jo teinejä ja olisi mahdollista ystävän kanssa tehdä kaikenlaista, mitä ei aiemmin ole voinut tehdä. Tai työt loppuu eikä toisella olekaan varaa tehdä sitä kuukauden reppureissua Brasiliaan, josta viimeiset 5 vuotta on yhdessä haaveiltu, koska säästöt onkin käytettävä reissun sijasta elämiseen. Lisäksi se, että on useampia ystäviä ja kavereita, tarkoittaa ettei muodostu "ihmissuhdetaakaksi" ystävälleen. Kun tietää, että ystävällä on muitakin ystäviä ja kavereita, ei koe syyllisyyttä Brasilian matkan peruuntumisesta, iltatähden tekemisestä, muutosta toiselle paikkakunnalle tai työpaikan vaihtamisesta. 

Puhutko viihdyttävästä seurasta vai ystävistä? Minusta tuo kuulostaa lähinnä ekalta.

Mutta joo, täällä on aika monesti korjattu, että tuskin kukaan mitään symbioosia hakee tai jotain majakka ja perävaunu -meininkiä. Mutta moni ei myöskään hae ikään kuin jotain ihmisten sekatavarakauppaa, jonka rajattomasta tarjonnasta sitten valita kavereita eri tarpeisiin ja menoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tosielämässä ole edes nähnyt ihmisiä, jotka tekisivät paljon asioita yksin, mutta heillä olisi silti paljon kavereita. Jos he siis jotakin tekevät yksin, niin se on kuitenkin niin pientä, että todennäköisesti sanoisin henkilölle, että "ainahan sä oot jonkun kanssa". Ei siis ulospäin edes näytä siltä, että aijjaa, tuolla se tyyppi lojuu taas baarin nurkassa yksin, kuuntelee keikkaa yksin, on elokuvissa yksin, on syömässä yksin, on harrastamassa yksin. 

Mistä sinä kaikkien tosielämässä näkemiesi ihmisten elämäntilanteet tiedät? Mulla on aina ollut kavereita, mutta silti olen tehnyt todella paljon asioita ihan itsekseni. Olen spontaani, joten sen sijaan että suunnittelisin kalenterini viikkoja etukäteen (kuten ihmisten kanssa nykyään pitäisi), saatan päättää perjantaina klo 20:30 että lähdenpä tästä keikalle. Ihan turha siinä vaiheessa on alkaa kenellekään soittelemaan, koska kaikilla on jo kuukausi sitten sovitut menot tai jos ei ole, niin katsotaan villasukat jalassa sohvalla Netflixiä, joten lähden automaattisesti yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi jotenkin hävetä asiaa tai kärsiä siitä. Mutta meitähän tosiaan on moneen junaan...

No mä kerroin jo, mistä mä tiedän. Siitä, kun mä kysyn, että käykö se ja se päivä. Ei, oon sillon siellä ja siellä sen ja sen kanssa. Ja sit sen ja sen kanssa. Sitten nämä merkitään Facebookiinkin. 

Mutta kuten sanoin aiemminkin, voi olla, etten todella vain tunne tällaisia yksin puuhastelijoita, joilla on silti paljon kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tosielämässä ole edes nähnyt ihmisiä, jotka tekisivät paljon asioita yksin, mutta heillä olisi silti paljon kavereita. Jos he siis jotakin tekevät yksin, niin se on kuitenkin niin pientä, että todennäköisesti sanoisin henkilölle, että "ainahan sä oot jonkun kanssa". Ei siis ulospäin edes näytä siltä, että aijjaa, tuolla se tyyppi lojuu taas baarin nurkassa yksin, kuuntelee keikkaa yksin, on elokuvissa yksin, on syömässä yksin, on harrastamassa yksin. 

Mistä sinä kaikkien tosielämässä näkemiesi ihmisten elämäntilanteet tiedät? Mulla on aina ollut kavereita, mutta silti olen tehnyt todella paljon asioita ihan itsekseni. Olen spontaani, joten sen sijaan että suunnittelisin kalenterini viikkoja etukäteen (kuten ihmisten kanssa nykyään pitäisi), saatan päättää perjantaina klo 20:30 että lähdenpä tästä keikalle. Ihan turha siinä vaiheessa on alkaa kenellekään soittelemaan, koska kaikilla on jo kuukausi sitten sovitut menot tai jos ei ole, niin katsotaan villasukat jalassa sohvalla Netflixiä, joten lähden automaattisesti yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi jotenkin hävetä asiaa tai kärsiä siitä. Mutta meitähän tosiaan on moneen junaan...

Tämä! Olen elänyt ajan, jolloin minäkin sovin hyvissä ajoin kaikkea. Kalenteri täyttyi täyttymistään. Yhtenä vappuna ulkomailla asuva kaverini soitti ja kysyi, olisiko mulla kesällä joku viikonloppu, jolloin voitaisin käydä yhdessä Tallinnassa. Katsoin kalenteriani ja totesin, että ensimmäinen vapaa viikonloppu oli syyskuun puolivälissä. Oli polttareita, häitä ja rippijuhlia, mökkireissuja, isovanhempien merkkipäiviä, oma kesälomamatka, festareita jne. Silloin aloin miettiä, että mä olen buukannut elämäni yli neljäksi kuukaudeksi eteenpäin eli mulla ei ole nyt sitten mahdollisuutta yli neljään kuukauteen edes sairastua tai joudun perumaan sovittuja menoja. Miten mä voin olla jo vappuna ihan varma, että mulle ei tule esim jotain isoa lääkärilaskua, jääkaappi-pakastimen uusimista tai vaikka lomautusta ainakaan neljään kuukauteen? En niin mitenkään. Ja entä, jos jonain viikonloppuna olisikin jokin kerran vuodessa oleva tapahtuma, jota en ollut aiemmin huomannut ja johon olisinkin halunnut mennä? Voisin siis mennä vasta seuraavana vuonna. Aluksi varasin itselleni yhden viikonlopun kuukaudessa, jolloin ei ollut mitään sovittua ja lopulta lakkasin sopimasta etukäteen muita kuin sellaisia menoja, joita ei voinut tehdä minään muuna ajankohtana (esim kavereiden häät, festarit yms).

Mun mielestä muuten nykyään pikemminkin on trendi, että suunnittelu on aivan old schoolia! Ihmisethän vastaavat helposti hyvin nenäkkäästi, että "en kai mä nyt vielä tiedä, mitä teen sillon" tai "ehkä on sitä, tai sit ehkä ei". Sitten roikotetaan jotakuta ehkä viime metreille mukana, kun ei osata antaa vastausta.  

Joskin totta sekin, että monilla on kalenterit täynnä kaiken aikaa eli jos jotain edes haluaa yrittää tapahtuvaksi, niin pitää aloittaa kysely jo vähintään kuukautta ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tosielämässä ole edes nähnyt ihmisiä, jotka tekisivät paljon asioita yksin, mutta heillä olisi silti paljon kavereita. Jos he siis jotakin tekevät yksin, niin se on kuitenkin niin pientä, että todennäköisesti sanoisin henkilölle, että "ainahan sä oot jonkun kanssa". Ei siis ulospäin edes näytä siltä, että aijjaa, tuolla se tyyppi lojuu taas baarin nurkassa yksin, kuuntelee keikkaa yksin, on elokuvissa yksin, on syömässä yksin, on harrastamassa yksin. 

Mistä sinä kaikkien tosielämässä näkemiesi ihmisten elämäntilanteet tiedät? Mulla on aina ollut kavereita, mutta silti olen tehnyt todella paljon asioita ihan itsekseni. Olen spontaani, joten sen sijaan että suunnittelisin kalenterini viikkoja etukäteen (kuten ihmisten kanssa nykyään pitäisi), saatan päättää perjantaina klo 20:30 että lähdenpä tästä keikalle. Ihan turha siinä vaiheessa on alkaa kenellekään soittelemaan, koska kaikilla on jo kuukausi sitten sovitut menot tai jos ei ole, niin katsotaan villasukat jalassa sohvalla Netflixiä, joten lähden automaattisesti yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi jotenkin hävetä asiaa tai kärsiä siitä. Mutta meitähän tosiaan on moneen junaan...

No mä kerroin jo, mistä mä tiedän. Siitä, kun mä kysyn, että käykö se ja se päivä. Ei, oon sillon siellä ja siellä sen ja sen kanssa. Ja sit sen ja sen kanssa. Sitten nämä merkitään Facebookiinkin. 

Mutta kuten sanoin aiemminkin, voi olla, etten todella vain tunne tällaisia yksin puuhastelijoita, joilla on silti paljon kavereita. 

Okei, puhut siis vain yhdestä tai ehkä kahdesta omasta facebook-kaveristasi? Tämän olisit voinut heti tarkentaa, koska se on "hieman" eri asia kuin kaikki tosielämässä näkemäsi ihmiset :D Itse en muuten kirjoittele facebookiin juuri mitään, joten kukaan ei tiedä mun menemisistäni yksin tai muiden kanssa sen enempää, kuin mitä itse kasvotusten kerron jos sattumalta tulee puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että pikkuisen en ymmärrä. Minulla kyllä on kavereita. Mutta silti olen tykännyt kulkea eniten aina yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi kokea häpeää, että on yksin jossain tai joku tuttu ihmettelisi sitä. Herranen aika, ihmisillä on monia ajatuksia ja en kait minä niistä vastuussa ole.

Samaa mieltä. En enää ihmettele, miksi nämä jotkut ihmiset ovat yksinäisiä - jos suunnilleen vessaankaan ei voi mennä yksin, koska kokee häpeää että joku voi "ihmetellä" sitä, niin kyseisten tyyppien on pakko olla sairaalloisen ripustautuvia ja läheisriippuvaisia. Ei sellaisen ystävä halua kukaan olla (eivätkä he itsekään samanlaista "ystävää" tietenkään kelpuuta)

Hmm. Miten vessaan meneminen liittyy asiaan? Eikös vessaan kuulukin mennä yksin eli miksi joku ihmettelisi sitä?

Minä vähän luulen, että jokainen pohjimmiltaan ymmärtää ajatuksen, jonka tämä joulukonsertista puhuja toi esille. Se on sitten eri asia, millä intensiteetillä haluaa tarttua ilmaisuun "menettää kasvot" ja mallata siitä läheisriippuvaista ym. Jokainen varmaan käsitti silti ydinajatuksen eli sen, että onhan se aika kökköä mennä yksin ja mahdollisesti joutua siitä ristikuulusteluun.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tosielämässä ole edes nähnyt ihmisiä, jotka tekisivät paljon asioita yksin, mutta heillä olisi silti paljon kavereita. Jos he siis jotakin tekevät yksin, niin se on kuitenkin niin pientä, että todennäköisesti sanoisin henkilölle, että "ainahan sä oot jonkun kanssa". Ei siis ulospäin edes näytä siltä, että aijjaa, tuolla se tyyppi lojuu taas baarin nurkassa yksin, kuuntelee keikkaa yksin, on elokuvissa yksin, on syömässä yksin, on harrastamassa yksin. 

Mistä sinä kaikkien tosielämässä näkemiesi ihmisten elämäntilanteet tiedät? Mulla on aina ollut kavereita, mutta silti olen tehnyt todella paljon asioita ihan itsekseni. Olen spontaani, joten sen sijaan että suunnittelisin kalenterini viikkoja etukäteen (kuten ihmisten kanssa nykyään pitäisi), saatan päättää perjantaina klo 20:30 että lähdenpä tästä keikalle. Ihan turha siinä vaiheessa on alkaa kenellekään soittelemaan, koska kaikilla on jo kuukausi sitten sovitut menot tai jos ei ole, niin katsotaan villasukat jalassa sohvalla Netflixiä, joten lähden automaattisesti yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi jotenkin hävetä asiaa tai kärsiä siitä. Mutta meitähän tosiaan on moneen junaan...

No mä kerroin jo, mistä mä tiedän. Siitä, kun mä kysyn, että käykö se ja se päivä. Ei, oon sillon siellä ja siellä sen ja sen kanssa. Ja sit sen ja sen kanssa. Sitten nämä merkitään Facebookiinkin. 

Mutta kuten sanoin aiemminkin, voi olla, etten todella vain tunne tällaisia yksin puuhastelijoita, joilla on silti paljon kavereita. 

Okei, puhut siis vain yhdestä tai ehkä kahdesta omasta facebook-kaveristasi? Tämän olisit voinut heti tarkentaa, koska se on "hieman" eri asia kuin kaikki tosielämässä näkemäsi ihmiset :D Itse en muuten kirjoittele facebookiin juuri mitään, joten kukaan ei tiedä mun menemisistäni yksin tai muiden kanssa sen enempää, kuin mitä itse kasvotusten kerron jos sattumalta tulee puheeksi.

Ovat ihan minun oikeita ystäviäni, jotka luonnollisesti ovat myös Facebookissa kavereita. 

Mielestäni selitin asiaa auki jo aiemmin useammassa viestissä riittävästi. En tiedä, luitko kaikkia. Mielestäni olen jo täsmentänyt aivan riittävästi, että ehkä en vain tunne tällaisia ihmisiä. Puhun useammasta kuin yhdestä tai kahdesta kaverista. Toki minulla voi olla sangen väärä kuva heistä. On varmaan aika selvää, että minä en voi puhua kaikista ihmisistä, jotka olen elämässäni joskus nähnyt, sillä eiväthän he ole edes kavereita. Nyt puhuttiin kavereista. Melkoista saivartelua jo. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä muuten nykyään pikemminkin on trendi, että suunnittelu on aivan old schoolia! Ihmisethän vastaavat helposti hyvin nenäkkäästi, että "en kai mä nyt vielä tiedä, mitä teen sillon" tai "ehkä on sitä, tai sit ehkä ei". Sitten roikotetaan jotakuta ehkä viime metreille mukana, kun ei osata antaa vastausta.  

Trendeillä tai old schoolilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Sun tuttavapiirilläsi on ilmeisesti vaan erilainen käsitys suunnittelun tärkeydestä kuin sulla itselläsi ;) Eikä siinä ole mitään vikaa. Jos haluat että kaikki muutkin suunnittelee elämänsä pomminvarmasti monta kuukautta etukäteen, niin joudut vaan etsimään samanhenkisiä kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän yksinäisiä, jotka toivovat yhtä ystävää, joka olisi samalla työkaveri, naapuri, harrastuskaveri, baarikaveri jne. Jolla olisi aina sama elämäntilanne, aina yhtä paljon rahaa käytettävissään ystävän kanssa yhdessäoloon jne. Tällaista ihmistä on vaan aikuisiällä aika vaikea löytää. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, toisella on pieniä lapsia ja toisella ei, toinen on sinkku ja toinen ei, toisella on hyväpalkkainen työ ja toinen on työtön, toisella on säännöllinen päivätyö ja toinen on pitkää päivää tekevä yrittäjä jne. Tuollaisen "kaksossiskoystävän" huono puoli olisi, että jos ystävä sattuisikin muuttamaan satojen kilometrien päähän tai sairastumaan ja kuolemaan, sen jälkeen ei olisi enää ketään, jonka kanssa tehdä yhtään mitään. 

Kun on muutama ystävä ja useampi kaveri, ei tule tilannetta, että ei olisi enää ketään seuraksi mihinkään, vaikka joidenkin ystävien tai kavereiden elämäntilanne muuttuisikin. Ihmiset muuttavat, vaihtavat toiseen työpaikkaan, lähtevät opiskelemaan jollekin toiselle alalle, menevät parisuhteeseen tai eroavat, hankkivat lapsia tai hankkivat vielä iltatähden juuri silloin, kun lapset olisivat jo teinejä ja olisi mahdollista ystävän kanssa tehdä kaikenlaista, mitä ei aiemmin ole voinut tehdä. Tai työt loppuu eikä toisella olekaan varaa tehdä sitä kuukauden reppureissua Brasiliaan, josta viimeiset 5 vuotta on yhdessä haaveiltu, koska säästöt onkin käytettävä reissun sijasta elämiseen. Lisäksi se, että on useampia ystäviä ja kavereita, tarkoittaa ettei muodostu "ihmissuhdetaakaksi" ystävälleen. Kun tietää, että ystävällä on muitakin ystäviä ja kavereita, ei koe syyllisyyttä Brasilian matkan peruuntumisesta, iltatähden tekemisestä, muutosta toiselle paikkakunnalle tai työpaikan vaihtamisesta. 

Puhutko viihdyttävästä seurasta vai ystävistä? Minusta tuo kuulostaa lähinnä ekalta.

Mutta joo, täällä on aika monesti korjattu, että tuskin kukaan mitään symbioosia hakee tai jotain majakka ja perävaunu -meininkiä. Mutta moni ei myöskään hae ikään kuin jotain ihmisten sekatavarakauppaa, jonka rajattomasta tarjonnasta sitten valita kavereita eri tarpeisiin ja menoihin. 

Sekä että. Ystävät ovat ystäviä ja kaverit enemmän viihdyttävää seuraa. Ystävyys ei mulle tarkoita, että pitäisi aina tehdä kaikkea, mitä ystävä haluaa. Mä en esimerkiksi ole tippaakaan kesämökki-ihminen ja mun mökkeilevät ystäväni tietävät  tämän eivät edes edellytä, että lähtisin viettämään  juhannusta heidän mökeilleen. En minäkään edellytä heiltä, että he viettäisivät juhannuksensa kaupungissa. Mulla on kaupunkijuhannukseen muuta seuraa ja heillä taas mökkijuhannukseen muuta seuraa ja tämän vuoksi meidän ei tarvitse tehdä edes mitään kompromissia, jossa oltaisin puolet juhannuksesta mökillä ja puolet kaupungissa. Mulla on myös hyvä ystävä, joka on ollut jo vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä. Ei hänellä ole eikä tule olemaankaan varaa lähteä mun kanssani minnekään kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan. Enkä mä edellytäkään häneltä sitä. Teen hänen kanssaan sellaisia asioita, joihin hänelläkin on varaa. Ja sitten jonkun toisen kanssa sellaisia asioita, joihin tällä ystävälläni taas ei ole varaa. Yhden ystäväni kanssa olimme samaan aikaan hoitovapaalla, mutta hän palasi töihin aiemmin kuin minä. Oli ihan päivänselvää, ettei hän enää sen jälkeen istunut arkisin mun ja lasten kanssa hiekkalaatikon reunalla, koska hän oli töissä. Juttuseuraksi hiekkalaatikolle riitti mulle sen jälkeen ihan hyvin toinen naapurissa asunut lapsiaan kotona hoitava nainen. Hänen kanssaan emme olleet ystäviä eikä meidän tarvinnutkaan olla. Ei jokaisen ihmisen kanssa tarvitse ystävystyä, vaikka yhdessä olisikin ihan kivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että pikkuisen en ymmärrä. Minulla kyllä on kavereita. Mutta silti olen tykännyt kulkea eniten aina yksin. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi kokea häpeää, että on yksin jossain tai joku tuttu ihmettelisi sitä. Herranen aika, ihmisillä on monia ajatuksia ja en kait minä niistä vastuussa ole.

Samaa mieltä. En enää ihmettele, miksi nämä jotkut ihmiset ovat yksinäisiä - jos suunnilleen vessaankaan ei voi mennä yksin, koska kokee häpeää että joku voi "ihmetellä" sitä, niin kyseisten tyyppien on pakko olla sairaalloisen ripustautuvia ja läheisriippuvaisia. Ei sellaisen ystävä halua kukaan olla (eivätkä he itsekään samanlaista "ystävää" tietenkään kelpuuta)

Hmm. Miten vessaan meneminen liittyy asiaan? Eikös vessaan kuulukin mennä yksin eli miksi joku ihmettelisi sitä?

Minä vähän luulen, että jokainen pohjimmiltaan ymmärtää ajatuksen, jonka tämä joulukonsertista puhuja toi esille. Se on sitten eri asia, millä intensiteetillä haluaa tarttua ilmaisuun "menettää kasvot" ja mallata siitä läheisriippuvaista ym. Jokainen varmaan käsitti silti ydinajatuksen eli sen, että onhan se aika kökköä mennä yksin ja mahdollisesti joutua siitä ristikuulusteluun.  

Kannattaa muuttaa tuppukylästä isoon kaupunkiin, niin kukaan ei enää ristikuulustele, vaikka menisitkin yksin jonnekin. Käyn sekä yksin että ystävien kanssa monenlaisissa paikoissa ja KOSKAAN kukaan ei ole ristikuulustellut yhdestäkään mun menemisestäni. Nytkin juuri villasukat ja pieruverkkarit jalassa mietin, lähtisinkö käymään lähibaarissa pizzalla vai vääntäiskö itse jotain ruokaa. Jos naapureita tulee vastaan, he tervehtivät ja toivottavat hyvää uutta vuotta, mutta eivät ala edes kyselemään, mihin olen menossa. Eikä siellä baarissakaan kukaan tule kyselemään, miksi syön pizzaani yksin. Saa kai sitä tavallinen ihminen käydä syömässä ilman hovia tai edes  adjutanttia. Ihan sama jonkun joulukonsertin kanssa. Itse asiassa joillekin se konsertti voi olla nimenomaan asia, jonka haluaa kokea yksin. Virittäytymistä joulurauhaan. Eihän kaikkien joulut muutenkaan ole mitään bling-bling-hulabaloota.