Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta...oikeastiko, jos menet vaikka sunnuntaina johonkin Tampereen ravintolaan syömään, joku tulee kysymään sulta, oletko yksin ja miksi olet yksin? Tai olet Tamperetalolla jossain konsertissa joku alkaa ristikuulustella sua, miksi olet siellä yksin? Mulla ei ole kovin paljoa kokemusta Tampereesta, mutta olen kyllä muutamana iltana istunut siinä asemalla olevassa baarissa oluella odotellessani Helsinkiin lähtevää junaa, mutta ei silloinkaan kukaan tullut kysymään multa yhtään mitään. Ei edes tarjoilija kysymään, otanko toisen. Ja pari kertaa olen ollut Tamperetalolla, mutta silloinkaan kukaan ei kysynyt mitään. Alan jo epäillä, että mun otsassani lukee vain tamperelaisten näkemällä musteella "stadilainen", koska kukaan ei ole ikinä siellä kysellyt yhtään mitään :D Tai sitten sinä olet joku - vähintään tamperelainen - julkkis, jonka tekemisiä kaikki paikalliset seuraavat ja siksi tulevat kyselemään sulta, oletko yksin ja miksi.
On multakin baareissa kysytty, olenko yksin, mutta kysyjinä ovat olleet miehet, jotka ovat halunneet tarkistaa, kannattaako muhun uhrata aikaa vai onko oletettavaa, että hetken päästä pöytään ilmaantuu poikaystävä tai aviomies.
Tietenkään oikeasti näitä ihmisiä ei ristikuulustele kukaan, he vain kuvittelevat että koko maailma ihmettelee JUURI HEIDÄN yksinoloaan JUURI SIINÄ PAIKASSA, koska he itse eivät osaa olla luontevasti yksin. Lähes 50-vuotisen elämäni aikana mua ei ole "ristikuulusteltu" yksinolemisesta yhtään missään, vaikka olen erakkotyyppi ja nimenomaan haluan tehdä monia asioita yksin - siltikin, vaikka mulla on kavereita ja aviomies. Suurimpia "ristikuulusteluja" on olleet ne, kun ihmiset taivastelee miten uskallan matkustaa johonkin Boliviaan yksin tms. Oikeasti ketään ei kiinnosta missä nämä ihmiset ovat ja kenen kanssa, HEISTÄ ITSESTÄÄN vaan tuntuu surkealta olla yksin. Se on tietysti ikävää, mutta täysin eri asia kuin se, että koko maailma jaksaisi ihmetellä heidän yksinoloaan jossain konsertissa tai ravintolassa.
Ihan vaan kysymys: hermostuttaako tai kiivastuttaako sua tää asia jotenkin? Vai mistä moinen tunteenpalo?
Turha lisätä asiaan mitään dramatiikkaa. Ihmiset kysyvät toisen yksinolemisesta usein small talkina. Sanoakseen edes jotakin. Jostain syystä siitä on tullut mukamas ok aloituslause, mutta se on kömpelö ja huono sellainen. Siispä fakta on, että ihmiset kyselevät tälläisiä tyhmiä tai noteeraavat sen, että joku on yksin. C'est la vie, ei siinä mitään. Harvempi jää sitä kauheasti häpeämään, vaan tekee silti asioita yksin jatkossakin. Toki ihmiset voisivat välttää tyhmien kyselemistä, ja on ihan sallittua tuoda nämä ihmisten tyhmät kysymykset ilmi. Ei tarvitse väittää, ettei sellaista tapahdu.
Sinäkin olet kohdannut Bolivia-ihmettelyä. Ei muuta kuin ruksi kohtaan ihmettelyä tapahtui.
Minä olen eri mieltä myös siitä, että ketään ei kiinnosta. Moniakin ihmisiä kiinnostaa, jos joku on tai joutuu olemaan yksin. Jollakulla kysymymiseen voi olla syynä siis myös aito huoli ja välittäminen. Suurella osalla tosin ei. Esim. baarissa yksinolo voi lyödä ihmiselle leiman, virheellisen sellaisen. Vastaanotto voi olla lämpimämpi, jos voi osoittaa, että hei meidän porukka on tuolla. Onko ihmisten oletuksilla ja käsityksillä loppujen lopuksi merkitystä sosiaalisissa kuvioissa? Joskus on ja joskus ei.
Ketä ne kiinnostuneet ovat? Jos ei nyt lasketa mukaan äitiä. Kavereita? Hankkii sitten parempia kavereita, mitä ne sellaiset kaverit ovat jotka etsimällä etsivät jotakin dissaamista jostakin ihan neutraalista asiasta, kuten siitä onko jossakin yksin vai jonkun kanssa.
Minä olen paljon käynyt yksin konserteissa, matkustellut ulkomailla yksin jne, eikä aiheesta ole koskaan tullut mitään ristikuulustelua. En kyllä koskaan ole nähnyt yksin menemisessä mitään ongelmaa, konsertteihin saati matkoihin ei ystävillä ole ollut rahaa tai aikaa, miksi se minut jotenkin tekisi huonommaksi. Kaverit lähinnä kadehtivat, että olin päässyt konserttiin/reissuun.
Matkustellessa on tullut käytyä yksin ravintolassakin, ja jos joku ventovieras kyselisi kenen kanssa olen paikalla pitäisin häntä idioottina (tai potentiaalisena sarjamurhaajana). Jos joku tuttu kysyy, niin entä sitten, mikä vika on jonnekin yksin menemisessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta...oikeastiko, jos menet vaikka sunnuntaina johonkin Tampereen ravintolaan syömään, joku tulee kysymään sulta, oletko yksin ja miksi olet yksin? Tai olet Tamperetalolla jossain konsertissa joku alkaa ristikuulustella sua, miksi olet siellä yksin? Mulla ei ole kovin paljoa kokemusta Tampereesta, mutta olen kyllä muutamana iltana istunut siinä asemalla olevassa baarissa oluella odotellessani Helsinkiin lähtevää junaa, mutta ei silloinkaan kukaan tullut kysymään multa yhtään mitään. Ei edes tarjoilija kysymään, otanko toisen. Ja pari kertaa olen ollut Tamperetalolla, mutta silloinkaan kukaan ei kysynyt mitään. Alan jo epäillä, että mun otsassani lukee vain tamperelaisten näkemällä musteella "stadilainen", koska kukaan ei ole ikinä siellä kysellyt yhtään mitään :D Tai sitten sinä olet joku - vähintään tamperelainen - julkkis, jonka tekemisiä kaikki paikalliset seuraavat ja siksi tulevat kyselemään sulta, oletko yksin ja miksi.
On multakin baareissa kysytty, olenko yksin, mutta kysyjinä ovat olleet miehet, jotka ovat halunneet tarkistaa, kannattaako muhun uhrata aikaa vai onko oletettavaa, että hetken päästä pöytään ilmaantuu poikaystävä tai aviomies.
Tietenkään oikeasti näitä ihmisiä ei ristikuulustele kukaan, he vain kuvittelevat että koko maailma ihmettelee JUURI HEIDÄN yksinoloaan JUURI SIINÄ PAIKASSA, koska he itse eivät osaa olla luontevasti yksin. Lähes 50-vuotisen elämäni aikana mua ei ole "ristikuulusteltu" yksinolemisesta yhtään missään, vaikka olen erakkotyyppi ja nimenomaan haluan tehdä monia asioita yksin - siltikin, vaikka mulla on kavereita ja aviomies. Suurimpia "ristikuulusteluja" on olleet ne, kun ihmiset taivastelee miten uskallan matkustaa johonkin Boliviaan yksin tms. Oikeasti ketään ei kiinnosta missä nämä ihmiset ovat ja kenen kanssa, HEISTÄ ITSESTÄÄN vaan tuntuu surkealta olla yksin. Se on tietysti ikävää, mutta täysin eri asia kuin se, että koko maailma jaksaisi ihmetellä heidän yksinoloaan jossain konsertissa tai ravintolassa.
Ihan vaan kysymys: hermostuttaako tai kiivastuttaako sua tää asia jotenkin? Vai mistä moinen tunteenpalo?
Turha lisätä asiaan mitään dramatiikkaa. Ihmiset kysyvät toisen yksinolemisesta usein small talkina. Sanoakseen edes jotakin. Jostain syystä siitä on tullut mukamas ok aloituslause, mutta se on kömpelö ja huono sellainen. Siispä fakta on, että ihmiset kyselevät tälläisiä tyhmiä tai noteeraavat sen, että joku on yksin. C'est la vie, ei siinä mitään. Harvempi jää sitä kauheasti häpeämään, vaan tekee silti asioita yksin jatkossakin. Toki ihmiset voisivat välttää tyhmien kyselemistä, ja on ihan sallittua tuoda nämä ihmisten tyhmät kysymykset ilmi. Ei tarvitse väittää, ettei sellaista tapahdu.
Sinäkin olet kohdannut Bolivia-ihmettelyä. Ei muuta kuin ruksi kohtaan ihmettelyä tapahtui.
Minä olen eri mieltä myös siitä, että ketään ei kiinnosta. Moniakin ihmisiä kiinnostaa, jos joku on tai joutuu olemaan yksin. Jollakulla kysymymiseen voi olla syynä siis myös aito huoli ja välittäminen. Suurella osalla tosin ei. Esim. baarissa yksinolo voi lyödä ihmiselle leiman, virheellisen sellaisen. Vastaanotto voi olla lämpimämpi, jos voi osoittaa, että hei meidän porukka on tuolla. Onko ihmisten oletuksilla ja käsityksillä loppujen lopuksi merkitystä sosiaalisissa kuvioissa? Joskus on ja joskus ei.
Minusta se taas on varsin hyvä aloituslause. Vastaus kun antaa jo jonkin verran suuntaa siitä, onko toisella edes tarvetta juttuseuralle vai ei. Toki se on huono silloin, jos on yksin ja haluaakin olla yksin, mutta on liian arka sanomaan, että haluaa olla yksin. "Käytsä usein täällä?" ei mun mielestä ole yhtään sen fiksumpi aloitusrepliikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta...oikeastiko, jos menet vaikka sunnuntaina johonkin Tampereen ravintolaan syömään, joku tulee kysymään sulta, oletko yksin ja miksi olet yksin? Tai olet Tamperetalolla jossain konsertissa joku alkaa ristikuulustella sua, miksi olet siellä yksin? Mulla ei ole kovin paljoa kokemusta Tampereesta, mutta olen kyllä muutamana iltana istunut siinä asemalla olevassa baarissa oluella odotellessani Helsinkiin lähtevää junaa, mutta ei silloinkaan kukaan tullut kysymään multa yhtään mitään. Ei edes tarjoilija kysymään, otanko toisen. Ja pari kertaa olen ollut Tamperetalolla, mutta silloinkaan kukaan ei kysynyt mitään. Alan jo epäillä, että mun otsassani lukee vain tamperelaisten näkemällä musteella "stadilainen", koska kukaan ei ole ikinä siellä kysellyt yhtään mitään :D Tai sitten sinä olet joku - vähintään tamperelainen - julkkis, jonka tekemisiä kaikki paikalliset seuraavat ja siksi tulevat kyselemään sulta, oletko yksin ja miksi.
On multakin baareissa kysytty, olenko yksin, mutta kysyjinä ovat olleet miehet, jotka ovat halunneet tarkistaa, kannattaako muhun uhrata aikaa vai onko oletettavaa, että hetken päästä pöytään ilmaantuu poikaystävä tai aviomies.
Tietenkään oikeasti näitä ihmisiä ei ristikuulustele kukaan, he vain kuvittelevat että koko maailma ihmettelee JUURI HEIDÄN yksinoloaan JUURI SIINÄ PAIKASSA, koska he itse eivät osaa olla luontevasti yksin. Lähes 50-vuotisen elämäni aikana mua ei ole "ristikuulusteltu" yksinolemisesta yhtään missään, vaikka olen erakkotyyppi ja nimenomaan haluan tehdä monia asioita yksin - siltikin, vaikka mulla on kavereita ja aviomies. Suurimpia "ristikuulusteluja" on olleet ne, kun ihmiset taivastelee miten uskallan matkustaa johonkin Boliviaan yksin tms. Oikeasti ketään ei kiinnosta missä nämä ihmiset ovat ja kenen kanssa, HEISTÄ ITSESTÄÄN vaan tuntuu surkealta olla yksin. Se on tietysti ikävää, mutta täysin eri asia kuin se, että koko maailma jaksaisi ihmetellä heidän yksinoloaan jossain konsertissa tai ravintolassa.
Ihan vaan kysymys: hermostuttaako tai kiivastuttaako sua tää asia jotenkin? Vai mistä moinen tunteenpalo?
Turha lisätä asiaan mitään dramatiikkaa. Ihmiset kysyvät toisen yksinolemisesta usein small talkina. Sanoakseen edes jotakin. Jostain syystä siitä on tullut mukamas ok aloituslause, mutta se on kömpelö ja huono sellainen. Siispä fakta on, että ihmiset kyselevät tälläisiä tyhmiä tai noteeraavat sen, että joku on yksin. C'est la vie, ei siinä mitään. Harvempi jää sitä kauheasti häpeämään, vaan tekee silti asioita yksin jatkossakin. Toki ihmiset voisivat välttää tyhmien kyselemistä, ja on ihan sallittua tuoda nämä ihmisten tyhmät kysymykset ilmi. Ei tarvitse väittää, ettei sellaista tapahdu.
Sinäkin olet kohdannut Bolivia-ihmettelyä. Ei muuta kuin ruksi kohtaan ihmettelyä tapahtui.
Minä olen eri mieltä myös siitä, että ketään ei kiinnosta. Moniakin ihmisiä kiinnostaa, jos joku on tai joutuu olemaan yksin. Jollakulla kysymymiseen voi olla syynä siis myös aito huoli ja välittäminen. Suurella osalla tosin ei. Esim. baarissa yksinolo voi lyödä ihmiselle leiman, virheellisen sellaisen. Vastaanotto voi olla lämpimämpi, jos voi osoittaa, että hei meidän porukka on tuolla. Onko ihmisten oletuksilla ja käsityksillä loppujen lopuksi merkitystä sosiaalisissa kuvioissa? Joskus on ja joskus ei.
Minusta se taas on varsin hyvä aloituslause. Vastaus kun antaa jo jonkin verran suuntaa siitä, onko toisella edes tarvetta juttuseuralle vai ei. Toki se on huono silloin, jos on yksin ja haluaakin olla yksin, mutta on liian arka sanomaan, että haluaa olla yksin. "Käytsä usein täällä?" ei mun mielestä ole yhtään sen fiksumpi aloitusrepliikki.
Se on hyvin huono lause, naisena mulla herättää lähinnä ajatuksen, että suunnitteleeko kysyjä tyrmäystippoja, vai miksi on olennainen tieto olenko liikkeellä yksin. Jos haluaa tietää haluaako toinen juttuseuraa juuri sinusta, mikä estää kysymystä sitä?
Kun vaikka olisin liikkeellä ystäväni kanssa, miten se vaikuttaa siihen haluanko jutella jonkun uuden ihmisen kanssa? Jos vastaan "en ole yksin" koska naispuolinen ystäväni on vaikka vessassa, niin sittenkö mies on saanut pakit? Tyhmä kysymys.
Toki on aina hyvä, että tyhmyys/epävarmuus paljastuu heti alkuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta...oikeastiko, jos menet vaikka sunnuntaina johonkin Tampereen ravintolaan syömään, joku tulee kysymään sulta, oletko yksin ja miksi olet yksin? Tai olet Tamperetalolla jossain konsertissa joku alkaa ristikuulustella sua, miksi olet siellä yksin? Mulla ei ole kovin paljoa kokemusta Tampereesta, mutta olen kyllä muutamana iltana istunut siinä asemalla olevassa baarissa oluella odotellessani Helsinkiin lähtevää junaa, mutta ei silloinkaan kukaan tullut kysymään multa yhtään mitään. Ei edes tarjoilija kysymään, otanko toisen. Ja pari kertaa olen ollut Tamperetalolla, mutta silloinkaan kukaan ei kysynyt mitään. Alan jo epäillä, että mun otsassani lukee vain tamperelaisten näkemällä musteella "stadilainen", koska kukaan ei ole ikinä siellä kysellyt yhtään mitään :D Tai sitten sinä olet joku - vähintään tamperelainen - julkkis, jonka tekemisiä kaikki paikalliset seuraavat ja siksi tulevat kyselemään sulta, oletko yksin ja miksi.
On multakin baareissa kysytty, olenko yksin, mutta kysyjinä ovat olleet miehet, jotka ovat halunneet tarkistaa, kannattaako muhun uhrata aikaa vai onko oletettavaa, että hetken päästä pöytään ilmaantuu poikaystävä tai aviomies.
Tietenkään oikeasti näitä ihmisiä ei ristikuulustele kukaan, he vain kuvittelevat että koko maailma ihmettelee JUURI HEIDÄN yksinoloaan JUURI SIINÄ PAIKASSA, koska he itse eivät osaa olla luontevasti yksin. Lähes 50-vuotisen elämäni aikana mua ei ole "ristikuulusteltu" yksinolemisesta yhtään missään, vaikka olen erakkotyyppi ja nimenomaan haluan tehdä monia asioita yksin - siltikin, vaikka mulla on kavereita ja aviomies. Suurimpia "ristikuulusteluja" on olleet ne, kun ihmiset taivastelee miten uskallan matkustaa johonkin Boliviaan yksin tms. Oikeasti ketään ei kiinnosta missä nämä ihmiset ovat ja kenen kanssa, HEISTÄ ITSESTÄÄN vaan tuntuu surkealta olla yksin. Se on tietysti ikävää, mutta täysin eri asia kuin se, että koko maailma jaksaisi ihmetellä heidän yksinoloaan jossain konsertissa tai ravintolassa.
Ihan vaan kysymys: hermostuttaako tai kiivastuttaako sua tää asia jotenkin? Vai mistä moinen tunteenpalo?
Turha lisätä asiaan mitään dramatiikkaa. Ihmiset kysyvät toisen yksinolemisesta usein small talkina. Sanoakseen edes jotakin. Jostain syystä siitä on tullut mukamas ok aloituslause, mutta se on kömpelö ja huono sellainen. Siispä fakta on, että ihmiset kyselevät tälläisiä tyhmiä tai noteeraavat sen, että joku on yksin. C'est la vie, ei siinä mitään. Harvempi jää sitä kauheasti häpeämään, vaan tekee silti asioita yksin jatkossakin. Toki ihmiset voisivat välttää tyhmien kyselemistä, ja on ihan sallittua tuoda nämä ihmisten tyhmät kysymykset ilmi. Ei tarvitse väittää, ettei sellaista tapahdu.
Sinäkin olet kohdannut Bolivia-ihmettelyä. Ei muuta kuin ruksi kohtaan ihmettelyä tapahtui.
Minä olen eri mieltä myös siitä, että ketään ei kiinnosta. Moniakin ihmisiä kiinnostaa, jos joku on tai joutuu olemaan yksin. Jollakulla kysymymiseen voi olla syynä siis myös aito huoli ja välittäminen. Suurella osalla tosin ei. Esim. baarissa yksinolo voi lyödä ihmiselle leiman, virheellisen sellaisen. Vastaanotto voi olla lämpimämpi, jos voi osoittaa, että hei meidän porukka on tuolla. Onko ihmisten oletuksilla ja käsityksillä loppujen lopuksi merkitystä sosiaalisissa kuvioissa? Joskus on ja joskus ei.
Minusta se taas on varsin hyvä aloituslause. Vastaus kun antaa jo jonkin verran suuntaa siitä, onko toisella edes tarvetta juttuseuralle vai ei. Toki se on huono silloin, jos on yksin ja haluaakin olla yksin, mutta on liian arka sanomaan, että haluaa olla yksin. "Käytsä usein täällä?" ei mun mielestä ole yhtään sen fiksumpi aloitusrepliikki.
No, tuntemattomalta se on mielestäni yhtä hyvä aloitusrepliikki kuin "mikset sä oo naimisissa?" tai "miksei sulla oo lapsia?". Kaikkiin näihin on melko vaikeata vastata muuta kuin että elämä heittelee. Kyllähän kysyjäkin sen jo oikeastaan kysyessäänkin tietää, että monesti se vastaus on just se. Tälläset asiat voi aina olla arkoja ihmisille, joten siksi ollaan turvallisemmalla maaperällä, kun puhutaan vaikka niistä käyntikerroista kys. baarissa tai päivän säästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta...oikeastiko, jos menet vaikka sunnuntaina johonkin Tampereen ravintolaan syömään, joku tulee kysymään sulta, oletko yksin ja miksi olet yksin? Tai olet Tamperetalolla jossain konsertissa joku alkaa ristikuulustella sua, miksi olet siellä yksin? Mulla ei ole kovin paljoa kokemusta Tampereesta, mutta olen kyllä muutamana iltana istunut siinä asemalla olevassa baarissa oluella odotellessani Helsinkiin lähtevää junaa, mutta ei silloinkaan kukaan tullut kysymään multa yhtään mitään. Ei edes tarjoilija kysymään, otanko toisen. Ja pari kertaa olen ollut Tamperetalolla, mutta silloinkaan kukaan ei kysynyt mitään. Alan jo epäillä, että mun otsassani lukee vain tamperelaisten näkemällä musteella "stadilainen", koska kukaan ei ole ikinä siellä kysellyt yhtään mitään :D Tai sitten sinä olet joku - vähintään tamperelainen - julkkis, jonka tekemisiä kaikki paikalliset seuraavat ja siksi tulevat kyselemään sulta, oletko yksin ja miksi.
On multakin baareissa kysytty, olenko yksin, mutta kysyjinä ovat olleet miehet, jotka ovat halunneet tarkistaa, kannattaako muhun uhrata aikaa vai onko oletettavaa, että hetken päästä pöytään ilmaantuu poikaystävä tai aviomies.
Tietenkään oikeasti näitä ihmisiä ei ristikuulustele kukaan, he vain kuvittelevat että koko maailma ihmettelee JUURI HEIDÄN yksinoloaan JUURI SIINÄ PAIKASSA, koska he itse eivät osaa olla luontevasti yksin. Lähes 50-vuotisen elämäni aikana mua ei ole "ristikuulusteltu" yksinolemisesta yhtään missään, vaikka olen erakkotyyppi ja nimenomaan haluan tehdä monia asioita yksin - siltikin, vaikka mulla on kavereita ja aviomies. Suurimpia "ristikuulusteluja" on olleet ne, kun ihmiset taivastelee miten uskallan matkustaa johonkin Boliviaan yksin tms. Oikeasti ketään ei kiinnosta missä nämä ihmiset ovat ja kenen kanssa, HEISTÄ ITSESTÄÄN vaan tuntuu surkealta olla yksin. Se on tietysti ikävää, mutta täysin eri asia kuin se, että koko maailma jaksaisi ihmetellä heidän yksinoloaan jossain konsertissa tai ravintolassa.
Ihan vaan kysymys: hermostuttaako tai kiivastuttaako sua tää asia jotenkin? Vai mistä moinen tunteenpalo?
Turha lisätä asiaan mitään dramatiikkaa. Ihmiset kysyvät toisen yksinolemisesta usein small talkina. Sanoakseen edes jotakin. Jostain syystä siitä on tullut mukamas ok aloituslause, mutta se on kömpelö ja huono sellainen. Siispä fakta on, että ihmiset kyselevät tälläisiä tyhmiä tai noteeraavat sen, että joku on yksin. C'est la vie, ei siinä mitään. Harvempi jää sitä kauheasti häpeämään, vaan tekee silti asioita yksin jatkossakin. Toki ihmiset voisivat välttää tyhmien kyselemistä, ja on ihan sallittua tuoda nämä ihmisten tyhmät kysymykset ilmi. Ei tarvitse väittää, ettei sellaista tapahdu.
Sinäkin olet kohdannut Bolivia-ihmettelyä. Ei muuta kuin ruksi kohtaan ihmettelyä tapahtui.
Minä olen eri mieltä myös siitä, että ketään ei kiinnosta. Moniakin ihmisiä kiinnostaa, jos joku on tai joutuu olemaan yksin. Jollakulla kysymymiseen voi olla syynä siis myös aito huoli ja välittäminen. Suurella osalla tosin ei. Esim. baarissa yksinolo voi lyödä ihmiselle leiman, virheellisen sellaisen. Vastaanotto voi olla lämpimämpi, jos voi osoittaa, että hei meidän porukka on tuolla. Onko ihmisten oletuksilla ja käsityksillä loppujen lopuksi merkitystä sosiaalisissa kuvioissa? Joskus on ja joskus ei.
Minusta se taas on varsin hyvä aloituslause. Vastaus kun antaa jo jonkin verran suuntaa siitä, onko toisella edes tarvetta juttuseuralle vai ei. Toki se on huono silloin, jos on yksin ja haluaakin olla yksin, mutta on liian arka sanomaan, että haluaa olla yksin. "Käytsä usein täällä?" ei mun mielestä ole yhtään sen fiksumpi aloitusrepliikki.
Se on hyvin huono lause, naisena mulla herättää lähinnä ajatuksen, että suunnitteleeko kysyjä tyrmäystippoja, vai miksi on olennainen tieto olenko liikkeellä yksin. Jos haluaa tietää haluaako toinen juttuseuraa juuri sinusta, mikä estää kysymystä sitä?
Kun vaikka olisin liikkeellä ystäväni kanssa, miten se vaikuttaa siihen haluanko jutella jonkun uuden ihmisen kanssa? Jos vastaan "en ole yksin" koska naispuolinen ystäväni on vaikka vessassa, niin sittenkö mies on saanut pakit? Tyhmä kysymys.
Toki on aina hyvä, että tyhmyys/epävarmuus paljastuu heti alkuunsa.
Olet kyllä ihan oikeassa, että järkevämpää olisi kysyä, haluaako juttuseuraa. Mulle tuo oletko yksin on vaan aina tarkoittanut, että olenko yksinäinen ja haluanko juttuseuraa. Ja tosiaan jos mies on ollut kiinnostava ja ystäväni vessassa, olen vastannut olevani ystäväni kanssa, mutta mies voi silti istua hetkeksi aikaa seuraan. Ja ainahan illan aikana baariin voi tulla tuttujakin eli koko iltaa ei välttämättä olekaan yksin.
Ymmärrän kyllä huolen tyrmäystipoista, mutta lasiahan ei nyt muutenkaan jätetä pöytään niin, ettei kukaan luotettava tuttu ole sitä vahtimassa. Yksin käyville tämä on ihan selviö eli lasi tyhjäksi ja sitten vasta vessaan. Tai jos pöytään jää vajaa lasi, siitä ei enää juoda vaan tilataan uusi juoma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Tämä voisi olla minun kirjoittamaa! Minulle on käynyt vanhemmiten ihan samoin. Onpa joku ystävyyskin siihen sitten loppunut. Se on jännä miten toisille sallitaan tämä oman päänsä pitäminen ja niin paljon muutakin, mutta kun kiltti ja joustava ihminen yrittää pitää puolensa, se on aivan kauheaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Niinhän sä olitkin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi. Paino sanalla muuttunut. Jos olisit alusta lähtien ollut suostumatta kaikkeen, mitä toinen haluaa, et olisi antanut itsestäsi väärää kuvaa toiselle. Sun olisi kannattanut sanoa, että sulle taas b on tosi tärkeä etkä halua tehdä aata, joten sinä teet beetä ja tämä toinen aata. Tapaatte toisella kertaa vaikka ceetä tekemällä, kun toinen on tehnyt aansa ja sinä beesi.
Ymmärrän kuitenkin sua, koska pelkäsit ystävyyden päättyvän, jos et suostu toiselle kynnysmatoksi. Mun ystävikseni ei päädy ihmisiä, joiden pillin mukaan mun pitäisi hyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Tämä voisi olla minun kirjoittamaa! Minulle on käynyt vanhemmiten ihan samoin. Onpa joku ystävyyskin siihen sitten loppunut. Se on jännä miten toisille sallitaan tämä oman päänsä pitäminen ja niin paljon muutakin, mutta kun kiltti ja joustava ihminen yrittää pitää puolensa, se on aivan kauheaa.
Kiltit ja joustavat vetävät oman päänsä pitämisen usein överiksi siinä alkuvaiheessa kun alkavat ilmaista tahtoaan. Myöhemmin kun taito kehittyy osaavat sitten ilmaista tahtonsa niin etteivät enää kuulosta tökeröiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta...oikeastiko, jos menet vaikka sunnuntaina johonkin Tampereen ravintolaan syömään, joku tulee kysymään sulta, oletko yksin ja miksi olet yksin? Tai olet Tamperetalolla jossain konsertissa joku alkaa ristikuulustella sua, miksi olet siellä yksin? Mulla ei ole kovin paljoa kokemusta Tampereesta, mutta olen kyllä muutamana iltana istunut siinä asemalla olevassa baarissa oluella odotellessani Helsinkiin lähtevää junaa, mutta ei silloinkaan kukaan tullut kysymään multa yhtään mitään. Ei edes tarjoilija kysymään, otanko toisen. Ja pari kertaa olen ollut Tamperetalolla, mutta silloinkaan kukaan ei kysynyt mitään. Alan jo epäillä, että mun otsassani lukee vain tamperelaisten näkemällä musteella "stadilainen", koska kukaan ei ole ikinä siellä kysellyt yhtään mitään :D Tai sitten sinä olet joku - vähintään tamperelainen - julkkis, jonka tekemisiä kaikki paikalliset seuraavat ja siksi tulevat kyselemään sulta, oletko yksin ja miksi.
On multakin baareissa kysytty, olenko yksin, mutta kysyjinä ovat olleet miehet, jotka ovat halunneet tarkistaa, kannattaako muhun uhrata aikaa vai onko oletettavaa, että hetken päästä pöytään ilmaantuu poikaystävä tai aviomies.
Tietenkään oikeasti näitä ihmisiä ei ristikuulustele kukaan, he vain kuvittelevat että koko maailma ihmettelee JUURI HEIDÄN yksinoloaan JUURI SIINÄ PAIKASSA, koska he itse eivät osaa olla luontevasti yksin. Lähes 50-vuotisen elämäni aikana mua ei ole "ristikuulusteltu" yksinolemisesta yhtään missään, vaikka olen erakkotyyppi ja nimenomaan haluan tehdä monia asioita yksin - siltikin, vaikka mulla on kavereita ja aviomies. Suurimpia "ristikuulusteluja" on olleet ne, kun ihmiset taivastelee miten uskallan matkustaa johonkin Boliviaan yksin tms. Oikeasti ketään ei kiinnosta missä nämä ihmiset ovat ja kenen kanssa, HEISTÄ ITSESTÄÄN vaan tuntuu surkealta olla yksin. Se on tietysti ikävää, mutta täysin eri asia kuin se, että koko maailma jaksaisi ihmetellä heidän yksinoloaan jossain konsertissa tai ravintolassa.
Ihan vaan kysymys: hermostuttaako tai kiivastuttaako sua tää asia jotenkin? Vai mistä moinen tunteenpalo?
Turha lisätä asiaan mitään dramatiikkaa. Ihmiset kysyvät toisen yksinolemisesta usein small talkina. Sanoakseen edes jotakin. Jostain syystä siitä on tullut mukamas ok aloituslause, mutta se on kömpelö ja huono sellainen. Siispä fakta on, että ihmiset kyselevät tälläisiä tyhmiä tai noteeraavat sen, että joku on yksin. C'est la vie, ei siinä mitään. Harvempi jää sitä kauheasti häpeämään, vaan tekee silti asioita yksin jatkossakin. Toki ihmiset voisivat välttää tyhmien kyselemistä, ja on ihan sallittua tuoda nämä ihmisten tyhmät kysymykset ilmi. Ei tarvitse väittää, ettei sellaista tapahdu.
Sinäkin olet kohdannut Bolivia-ihmettelyä. Ei muuta kuin ruksi kohtaan ihmettelyä tapahtui.
Minä olen eri mieltä myös siitä, että ketään ei kiinnosta. Moniakin ihmisiä kiinnostaa, jos joku on tai joutuu olemaan yksin. Jollakulla kysymymiseen voi olla syynä siis myös aito huoli ja välittäminen. Suurella osalla tosin ei. Esim. baarissa yksinolo voi lyödä ihmiselle leiman, virheellisen sellaisen. Vastaanotto voi olla lämpimämpi, jos voi osoittaa, että hei meidän porukka on tuolla. Onko ihmisten oletuksilla ja käsityksillä loppujen lopuksi merkitystä sosiaalisissa kuvioissa? Joskus on ja joskus ei.
Minusta se taas on varsin hyvä aloituslause. Vastaus kun antaa jo jonkin verran suuntaa siitä, onko toisella edes tarvetta juttuseuralle vai ei. Toki se on huono silloin, jos on yksin ja haluaakin olla yksin, mutta on liian arka sanomaan, että haluaa olla yksin. "Käytsä usein täällä?" ei mun mielestä ole yhtään sen fiksumpi aloitusrepliikki.
No, tuntemattomalta se on mielestäni yhtä hyvä aloitusrepliikki kuin "mikset sä oo naimisissa?" tai "miksei sulla oo lapsia?". Kaikkiin näihin on melko vaikeata vastata muuta kuin että elämä heittelee. Kyllähän kysyjäkin sen jo oikeastaan kysyessäänkin tietää, että monesti se vastaus on just se. Tälläset asiat voi aina olla arkoja ihmisille, joten siksi ollaan turvallisemmalla maaperällä, kun puhutaan vaikka niistä käyntikerroista kys. baarissa tai päivän säästä.
Sulla ei taida olla mitään kokemusta naisista? Liian henkilökohtainen aloitus, vielä negatiivinen sellainen, kertoo sinusta kaiken. Siis kaiken negatiivisen.
Miksi maailmassa antaa itsestä huono vaikutelma jo ensi lauseella? Vai tykkäisikö jos ventovieras alkaisi sinulta tenttaamaan, että miksei sinulla ole puolisoa/lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Tämä voisi olla minun kirjoittamaa! Minulle on käynyt vanhemmiten ihan samoin. Onpa joku ystävyyskin siihen sitten loppunut. Se on jännä miten toisille sallitaan tämä oman päänsä pitäminen ja niin paljon muutakin, mutta kun kiltti ja joustava ihminen yrittää pitää puolensa, se on aivan kauheaa.
Vika on siinä, että ensin ollaan mielinkielin ja hypitään toisen pillin mukaan. Jokainen tietää, että ei sellaista loputtomiin kukaan jaksa. Siksi on hyvä jo ihan alusta lähtien tehdä yhdessä niitä asioita, joita kumpikin ihan oikeasti haluaa. Ja erikseen niitä, joita toinen ei halua tehdä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Tämä voisi olla minun kirjoittamaa! Minulle on käynyt vanhemmiten ihan samoin. Onpa joku ystävyyskin siihen sitten loppunut. Se on jännä miten toisille sallitaan tämä oman päänsä pitäminen ja niin paljon muutakin, mutta kun kiltti ja joustava ihminen yrittää pitää puolensa, se on aivan kauheaa.
Miten joustava se ihminen olikaan, jos hän pitää päänsä? Ensin heittäydytään tahdottomaksi kynnysmatoksi, sitten kun ihmissuhteeseen on vakiintunut toimintatapa, koetaankin herätys ja aletaan vaatia sellaista kohtelua, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys aina. Tosi epätoivoista suostua huonoon kohteluun saadakseen seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Tämä voisi olla minun kirjoittamaa! Minulle on käynyt vanhemmiten ihan samoin. Onpa joku ystävyyskin siihen sitten loppunut. Se on jännä miten toisille sallitaan tämä oman päänsä pitäminen ja niin paljon muutakin, mutta kun kiltti ja joustava ihminen yrittää pitää puolensa, se on aivan kauheaa.
Olen eri, mutta mä oon pohtinut tätä opiskeluissa myös. Joku voi esim. ryhmätöissä junailla lähes kaiken, ja häneen voidaan suhtautua suorastaan ihaillen. Joo, tehdään näin, eikä kukaan sano mitään vastaan, ei oikeastaan edes mieti koko asiaa. Jos joku toinen koittaa sanoa, että mullakin olis tämmönen idea tai voisko olla sittenkin näin, niin hänelle voidaan sanoa, että miks niin pitäis tehdä ja ei niin nyt tehdä. Mä en ole ikinä ymmärtänyt tätä, että miksi joku voidaan torpata ja jotain toista ei. Tyhmätkin ideat ovat kuitenkin sallittuja, yhteinen tekeminen on tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta...oikeastiko, jos menet vaikka sunnuntaina johonkin Tampereen ravintolaan syömään, joku tulee kysymään sulta, oletko yksin ja miksi olet yksin? Tai olet Tamperetalolla jossain konsertissa joku alkaa ristikuulustella sua, miksi olet siellä yksin? Mulla ei ole kovin paljoa kokemusta Tampereesta, mutta olen kyllä muutamana iltana istunut siinä asemalla olevassa baarissa oluella odotellessani Helsinkiin lähtevää junaa, mutta ei silloinkaan kukaan tullut kysymään multa yhtään mitään. Ei edes tarjoilija kysymään, otanko toisen. Ja pari kertaa olen ollut Tamperetalolla, mutta silloinkaan kukaan ei kysynyt mitään. Alan jo epäillä, että mun otsassani lukee vain tamperelaisten näkemällä musteella "stadilainen", koska kukaan ei ole ikinä siellä kysellyt yhtään mitään :D Tai sitten sinä olet joku - vähintään tamperelainen - julkkis, jonka tekemisiä kaikki paikalliset seuraavat ja siksi tulevat kyselemään sulta, oletko yksin ja miksi.
On multakin baareissa kysytty, olenko yksin, mutta kysyjinä ovat olleet miehet, jotka ovat halunneet tarkistaa, kannattaako muhun uhrata aikaa vai onko oletettavaa, että hetken päästä pöytään ilmaantuu poikaystävä tai aviomies.
Tietenkään oikeasti näitä ihmisiä ei ristikuulustele kukaan, he vain kuvittelevat että koko maailma ihmettelee JUURI HEIDÄN yksinoloaan JUURI SIINÄ PAIKASSA, koska he itse eivät osaa olla luontevasti yksin. Lähes 50-vuotisen elämäni aikana mua ei ole "ristikuulusteltu" yksinolemisesta yhtään missään, vaikka olen erakkotyyppi ja nimenomaan haluan tehdä monia asioita yksin - siltikin, vaikka mulla on kavereita ja aviomies. Suurimpia "ristikuulusteluja" on olleet ne, kun ihmiset taivastelee miten uskallan matkustaa johonkin Boliviaan yksin tms. Oikeasti ketään ei kiinnosta missä nämä ihmiset ovat ja kenen kanssa, HEISTÄ ITSESTÄÄN vaan tuntuu surkealta olla yksin. Se on tietysti ikävää, mutta täysin eri asia kuin se, että koko maailma jaksaisi ihmetellä heidän yksinoloaan jossain konsertissa tai ravintolassa.
Ihan vaan kysymys: hermostuttaako tai kiivastuttaako sua tää asia jotenkin? Vai mistä moinen tunteenpalo?
Turha lisätä asiaan mitään dramatiikkaa. Ihmiset kysyvät toisen yksinolemisesta usein small talkina. Sanoakseen edes jotakin. Jostain syystä siitä on tullut mukamas ok aloituslause, mutta se on kömpelö ja huono sellainen. Siispä fakta on, että ihmiset kyselevät tälläisiä tyhmiä tai noteeraavat sen, että joku on yksin. C'est la vie, ei siinä mitään. Harvempi jää sitä kauheasti häpeämään, vaan tekee silti asioita yksin jatkossakin. Toki ihmiset voisivat välttää tyhmien kyselemistä, ja on ihan sallittua tuoda nämä ihmisten tyhmät kysymykset ilmi. Ei tarvitse väittää, ettei sellaista tapahdu.
Sinäkin olet kohdannut Bolivia-ihmettelyä. Ei muuta kuin ruksi kohtaan ihmettelyä tapahtui.
Minä olen eri mieltä myös siitä, että ketään ei kiinnosta. Moniakin ihmisiä kiinnostaa, jos joku on tai joutuu olemaan yksin. Jollakulla kysymymiseen voi olla syynä siis myös aito huoli ja välittäminen. Suurella osalla tosin ei. Esim. baarissa yksinolo voi lyödä ihmiselle leiman, virheellisen sellaisen. Vastaanotto voi olla lämpimämpi, jos voi osoittaa, että hei meidän porukka on tuolla. Onko ihmisten oletuksilla ja käsityksillä loppujen lopuksi merkitystä sosiaalisissa kuvioissa? Joskus on ja joskus ei.
Minusta se taas on varsin hyvä aloituslause. Vastaus kun antaa jo jonkin verran suuntaa siitä, onko toisella edes tarvetta juttuseuralle vai ei. Toki se on huono silloin, jos on yksin ja haluaakin olla yksin, mutta on liian arka sanomaan, että haluaa olla yksin. "Käytsä usein täällä?" ei mun mielestä ole yhtään sen fiksumpi aloitusrepliikki.
No, tuntemattomalta se on mielestäni yhtä hyvä aloitusrepliikki kuin "mikset sä oo naimisissa?" tai "miksei sulla oo lapsia?". Kaikkiin näihin on melko vaikeata vastata muuta kuin että elämä heittelee. Kyllähän kysyjäkin sen jo oikeastaan kysyessäänkin tietää, että monesti se vastaus on just se. Tälläset asiat voi aina olla arkoja ihmisille, joten siksi ollaan turvallisemmalla maaperällä, kun puhutaan vaikka niistä käyntikerroista kys. baarissa tai päivän säästä.
Sulla ei taida olla mitään kokemusta naisista? Liian henkilökohtainen aloitus, vielä negatiivinen sellainen, kertoo sinusta kaiken. Siis kaiken negatiivisen.
Miksi maailmassa antaa itsestä huono vaikutelma jo ensi lauseella? Vai tykkäisikö jos ventovieras alkaisi sinulta tenttaamaan, että miksei sinulla ole puolisoa/lapsia?
Olen nainen. Sarkasmi, sarkasmi.
Hyvä aloitus eli siis helvetin huono. Yhtä "hyvä".
Siinä yritin kyllä selventää ajatuksenjuoksuani puhumalla turvallisista puheenaiheista ja aroista aiheista. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Tämä voisi olla minun kirjoittamaa! Minulle on käynyt vanhemmiten ihan samoin. Onpa joku ystävyyskin siihen sitten loppunut. Se on jännä miten toisille sallitaan tämä oman päänsä pitäminen ja niin paljon muutakin, mutta kun kiltti ja joustava ihminen yrittää pitää puolensa, se on aivan kauheaa.
Miten joustava se ihminen olikaan, jos hän pitää päänsä? Ensin heittäydytään tahdottomaksi kynnysmatoksi, sitten kun ihmissuhteeseen on vakiintunut toimintatapa, koetaankin herätys ja aletaan vaatia sellaista kohtelua, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys aina. Tosi epätoivoista suostua huonoon kohteluun saadakseen seuraa.
Olen eri, mutta muuttuminen ja kasvaminen ihmisenä ei ole kiellettyä eikä koskaan liian myöhäistä. Kenenkään ei tarvitse olla ikuisesti kiltti siksi, että ei ole ymmärtänyt vetää heti tiukkoja rajoja. Sitä kun on olemassa ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös kiltti eikä sitä käytetä hyväksi. Tätä ei tiedä heti.
Aloittajalle sanoisin, että tietenkin heillä on uudet kaverit. Itsekin sanoit, että puhelut ei korvaa nokitusten näkemistä. Kun vaihdat paikkakuntaa tai asuinmaata, arjen ihmissuhteet on muodostettava uudelleen. Joillekin se on helpompaa ja joillekin vaikeampaa.
Alussa kaverityhjiöön on riitettävä uudet tuttavuudet. Ihmiset, joiden kanssa voi viettää silloin tällöin aikaa. Mitään henkeäsalpaavan ihanaa ystävyyttä ei kannata odottaa moneen vuoteen. Toki nopeitakin ystävystymisiä tapahtuu, mutta ne ovat aikuisena harvinaisia. Lapsena riitti, että asuttiin samassa taloyhtiössä ja oltiin samalla luokalla koulussa. Koulumatkat kuljettiin yhdessä, oli samat ääliöpojat luokalla, sama kiva opettaja , sama piha missä leikkiä jne. Aikuisena ystävyyteen vaaditaan jo paljon enemmän. Paljon pidempi aika tutustumiseen, paljon enemmän yhteistä, elämäntilanteissa oltava kutakuinkin samalla tasolla jne. Ihmiset kuitenkin muuttuvat ja heidän elämäntilanteensa muuttuvat. Jonain päivänä pienten lasten äiti ei enää tarvitsekaan lapsenvahtia joka asiaan tai se lapseton uranainen saakin lapsen ja hänellä on päivisin aikaa. Jos on kovin hätäinen ja skippaa kaikki ne, jotka eivät juuri nyt voi olla ystäviäsi, voi menettää paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Olen ollut kiltti ihminen.
Joustaminen ei tarkoita välttämättä sitä, ettei kerro toiveistaan vaan sitä, että molempien osapuolten kerrottua toiveensa kiltti antaa periksi, että asiassa päästäisiin eteenpäin ja harmonia säilyisi.
Olen aina kertonut omista toiveistani. Sekä oma-aloitteisesti että kysyttäessä. En ole aiemmin kuitenkaan uskaltanut vaatia niitä huomioonotettaviksi.
Kun ystäväni halusi asiaa a, sanoin halavani asiaa b, jos sitä halusin. Ystäväni sanoi, että hänelle a on kuitenkin tosi tärkeä, ja koska hän ei halua b:tä, teemme a:ta.
Tyydyin aiemmin siihen. Halusin välttää riitoja ja pelkäsin ystävyytemme loppumista. Suuni kyllä sain auki.
Kun kiltteys hieman karisi ja ponnekkaammin aloin esittää, että edes joskus tehtäisiin kuten minä haluan, vaikka useimmiten tehdään kuten hän, niin olin muuttunut hankalaksi ja joustamattomaksi ihmiseksi.
Tämä voisi olla minun kirjoittamaa! Minulle on käynyt vanhemmiten ihan samoin. Onpa joku ystävyyskin siihen sitten loppunut. Se on jännä miten toisille sallitaan tämä oman päänsä pitäminen ja niin paljon muutakin, mutta kun kiltti ja joustava ihminen yrittää pitää puolensa, se on aivan kauheaa.
Miten joustava se ihminen olikaan, jos hän pitää päänsä? Ensin heittäydytään tahdottomaksi kynnysmatoksi, sitten kun ihmissuhteeseen on vakiintunut toimintatapa, koetaankin herätys ja aletaan vaatia sellaista kohtelua, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys aina. Tosi epätoivoista suostua huonoon kohteluun saadakseen seuraa.
Olen eri, mutta muuttuminen ja kasvaminen ihmisenä ei ole kiellettyä eikä koskaan liian myöhäistä. Kenenkään ei tarvitse olla ikuisesti kiltti siksi, että ei ole ymmärtänyt vetää heti tiukkoja rajoja. Sitä kun on olemassa ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös kiltti eikä sitä käytetä hyväksi. Tätä ei tiedä heti.
Minäkin olen eri ja fakta on, että ihan kuten parisuhteessa myös ystävyyssuhteessa voidaan kasvaa erilleen. Heti ei voi tietää, onko puoliso tai ystävä vielä 10 tai 20 vuoden päästä samanlainen vai kasvetaanko erilleen. On ihan normaalia, että ihmissuhteet muuttuvat, hiipuvat ja loppuvat ja tulee uusia ihmissuhteita. Ei ystävyys ole senkään vertaa elinikäinen sitoumus kuin parisuhde.
Ilmeisesti hyvin nuorta väkeä paikalla, kun jaksaa stressata ja meuhkata ystävyydestä ja kaveruudesta ja siitä ettei kukaan soittele ja miten oli joskus "kynnysmatto" ym.
Ei ihmiset yleisesti ottaen loppupeleissä ole kovin mukavia. He etsivät omaa etuaan, aivan kuten me kaikki ja miettikää kuinka nopeasti se tosiystävyyskin voi loppua.
Ihan järjetöntä, miten ihmiset haluavat täyttää elämäänsä ihmissuhteilla ja sit stressata ja itkeä, kun ei kukaan soittele yms. Ja sen jälkee rankaisee itseään kehittämällä negatiivisia tunteita itselleen.
Suosittelen löytämään toisenlaisen ja rikkaamman tavan kokea ja elää elämää, kuin toisissa ihmisissä kiinni roikkuminen, jossa kärsii kuitenkin. Sellainen on mahdollista ja se se vasta onkin auvoista elämää. :)
Toisten seurasta aidosti nauttien, eikä tarvi loukkantua kellekkään tai miettiä mitään "oman pään pitämistä" ja kynnysmattoilua tai muuta turhauttavaa, mikä liittyy siihen näytelmään.
Alue: Aihe vapaa
Mikähän siis se mun juttuni on eli mitä koet jankattavan?
Tarkoitin, että jätetäänkö taakse tämä laijnausasia, jonka mielestäni olen jo aika monta kertaa selittänyt ja sitä pahoitellut. Yritetään olla tarkempia jatkossa.