Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

minäkin kirjoitti:

Kaikki yksinäiseksi itsensä tuntevat, missä kokoonnutaan ja koska?

Itä-Suomessa

vaihteeksi muualla kuin pääkaupunkiseudulla...vaikka ei kokoontumisia tapahdu kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Niin ja vielä yks juttu: edelleen, aika paljon mahtuu siihen väliin, että ei kiinnosta yhtään - kiinnostaa täysillä. Suurta osaa ihmisistä ei kiinnosta yhtään mikään 100 %:sti. Vastaavasti varmaan aika harvalla kiinnostusta on jotakin asiaa kohtaan 0 %. Uskoisin, että moni ihminen ei ole kovinkaan ehdoton etenkään silloin, jos rahallinen panostus ei ole mieletön. 

Saatan lähteä katsomaan tänään ilotulitusta. Kun mietitään kaikki tekijät, kuten sää, seura (yksin), uusivuosi jne., kiinnostus on ehkä noin 40 %. Mutta siltipä saatan mennä! Ylipäänsä monesta asiasta innostuu, kun vain lähtee tekemään. Näin ainakin mulla. Ei kannata jäädä loputtomasti miettimään, onko kaikki fiilikset nyt tapissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Olen eri, mutta voin muuten sanoa, että meille asioista intohimoisesti kiinnostuville voi olla raskasta jos joku yrittää kysellä kuulumisia väärässä paikassa väärään aikaan.

Esimerkiksi itse olin kerran peltojälkikurssilla koirani kanssa. Oma koira oli tauolla ja seurasin vieraan koiran työskentelyä. Ja juuri silloin toinen kurssilainen jonka koira myös tauolla päättää tulla juttelemaan niitä näitä. Yritä siinä sitten jutella ja seurata pellolla olevan koiran työskentelyä...ärsytti todella paljon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Jouduin jo tuosta edellisestä kommentistani ottamaan osan pois, koska vastaukseni oli liian pitkä. Mutta selvennän vielä vähän lisää ja samalla vastaan kommenttiisi. Arviolta noin 70% kaikista kerroista, kun tapaan ystäviäni tai olen heihin muuten yhteydessä, ei liity mihinkään erityiseen tekemiseen tai ainakaan sellaiseen tekemiseen, missä tekeminen olisi pääasia. Tavataan siis ihan vain tapaamisen ilosta eikä ole väliä, mennäänkö jonnekin kiertelemään kauppoja (esim jos toinen tarvitsisi vaikkapa uuden takin tai äidilleen synttärilahjan), jonnekin kahvilaan tai lounaspaikkaan, kesällä jollekin kivalle terassille, ihan vain käymään torilla, kävelemään Suomenlinnaan, istutaanko jommankumman luona parantamassa maailmaa tms. Joskus mennään esim ensin torille, sieltä katsomaan takki/synttärilahja ja sen jälkeen vielä johonkin syömään. Näillä tapaamiskerroilla oleellista on ystävän seura eikä se, mitä ystävän kanssa tehdään. Tekeminen on silloin oheistoimintaa eikä tapaamisen pääasiallinen tarkoitus, kuten taas jokin konsertissa käyminen on. Tästä syystä loput 30% tapaamiskerroista voidaan käyttää hyvin juuri siihen tarkoitukseen, mitä varten ollaan jonnekin menossa. Jos ystävälläni on jotain huolia, joista haluaisi puhua kanssani, hän ei ehdota mulle elokuviin menoa vaan jotain sellaista paikkaa, missä saa jutella rauhassa ja on mahdollisimman vähän sellaisia tekijöitä, joka veisi jommankumman huomion pois puhuttavasta asiasta. 

Mulla on useampia ystäviä ja kavereita  ja niiden lisäksi vielä iso suku, joten moneen asiaan löytyy seuraa ihan vaikka sisaruksistani tai serkuistani, jos ketään ystävääni tai kaveriani ei kiinnosta asia, jota haluan tehdä. Tai vaikka kiinnostaisikin, niin aina ei ole mahdollisuutta esim perhesyiden tai taloudellisten syiden vuoksi lähteä mukaani. Mulle ei ole myöskään mikään ongelma mennä yksin, jos ketään ei kiinnosta tai kenellekään ei juuri silloin sovi. En siis jätä menemättä, jos Jonnan lapsenvahti perui, Minnalla ei ole rahaa, koska tulikin isompi auton korjauslasku, Riikka on silloin viettämässä miehensä kanssa 5-vuotishääpäivää ja Terhille iski keuhkoputkentulehdus. Yksin meneminen ei ole ongelma, koska menemisen tarkoitus on silloin jokin tapahtuma, leffa, konsertti tms eikä se, että saisin viettää aikaani Jonnan, Minnan, Riikan tai Terhin seurassa. Monesti peruuntumisetkin tapahtuvat aika viime tipassa eikä silloin ole pahemmin edes aikaa lähteä tekemään soittokierrosta läpi, että lähtisikö joku tilalle.  Kyseessä voi olla myös loppuunmyyty tapahtuma ja perunut kaverini on antanut oman lippunsa jo jollekin, joten olisi epävarmaa, saisiko joku muu vielä jostain lipun itselleen, vaikka olisikin halukas lähtemään mukaan.  Joidenkin ihmisten mielestä on noloa mennä yksin, mutta mulle se ei ole koskaan ollut noloa. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

No se se vasta loukkaakin, jos toinen on ihan innolla odottanut yhteistä menoa ja ystävä raahaakin mukanaan sinne jonkun toiselle tuntemattoman tyypin, jonka kanssa ystävä joutuu vähintään kohteliaisuussyistä keskustelemaan myös tätä randomia kiinnostavista asioista. Tilanne on tietenkin eri, jos tämä random on jossain vaiheessa kertonut olevansa kiinnostunut tapahtumasta (vaikka ei ole koskaan aiemmin osallistunut) ja sitten ystävä kysyy (jo ennenkuin puhuu koko asiasta tämän randomin kanssa), sopiiko, että tuntematon tyyppi tulee mukaan. Jos sopii, asia on ok. Mutta pitää ottaa huomioon, että sen, jonka kanssa on alunperinkin sovittu yhteinen meno, ei pidä missään vaiheessa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Mutta ei kyllä oikeastaan pitäisi sen randominkaan, koska tylsäähän hänelle tulee, jos kaksi muuta juttelevat vain keskenään asiasta, joka ei häntä oikeastaan edes pahemmin kiinnosta, ja hän kuuntelee. 

Mutta joo, mun lähipiirissäni kaikki ovat ihan tyytyväisiä siihen, että yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin. Vuosien varrella joistain asioista on tullut jo tavallaan traditioita eli sekä minä että ystäväni tiedämme, että kun tapahtuma X taas tulee, menemme sinne yhdessä. Eräänlainen sanaton sopimus ja kumpikin voi luottaa siihen, että mennään yhdessä, jos ei satu jotain sellaista, ettei toinen voikaan lainkaan lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

No se se vasta loukkaakin, jos toinen on ihan innolla odottanut yhteistä menoa ja ystävä raahaakin mukanaan sinne jonkun toiselle tuntemattoman tyypin, jonka kanssa ystävä joutuu vähintään kohteliaisuussyistä keskustelemaan myös tätä randomia kiinnostavista asioista. Tilanne on tietenkin eri, jos tämä random on jossain vaiheessa kertonut olevansa kiinnostunut tapahtumasta (vaikka ei ole koskaan aiemmin osallistunut) ja sitten ystävä kysyy (jo ennenkuin puhuu koko asiasta tämän randomin kanssa), sopiiko, että tuntematon tyyppi tulee mukaan. Jos sopii, asia on ok. Mutta pitää ottaa huomioon, että sen, jonka kanssa on alunperinkin sovittu yhteinen meno, ei pidä missään vaiheessa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Mutta ei kyllä oikeastaan pitäisi sen randominkaan, koska tylsäähän hänelle tulee, jos kaksi muuta juttelevat vain keskenään asiasta, joka ei häntä oikeastaan edes pahemmin kiinnosta, ja hän kuuntelee. 

Mutta joo, mun lähipiirissäni kaikki ovat ihan tyytyväisiä siihen, että yhdessä tehdään asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin. Vuosien varrella joistain asioista on tullut jo tavallaan traditioita eli sekä minä että ystäväni tiedämme, että kun tapahtuma X taas tulee, menemme sinne yhdessä. Eräänlainen sanaton sopimus ja kumpikin voi luottaa siihen, että mennään yhdessä, jos ei satu jotain sellaista, ettei toinen voikaan lainkaan lähteä. 

Ja tuohon "tyttökirjameininkiin " vielä... mä kävin aikoinaan yhden työkaverini kanssa kerran vuodessa Floridassa työmatkalla. Pidettiin aina vähän lomaa samalla, kun kerran sinne asti oltiin menty. Meillä oli aivan mielettömän hauskaa yhdessä. Sitten meille tuli uusi työntekijä ja päätettiin lähteä kolmisin. Paskin reissu ikinä! Riitaa syntyi niin ravintolalaskujen maksamisesta, tipeistä, vuokra-auton käytöstä, saako ostaa perheelle tuliaisia vai ei kuin myös paikoista, missä mennään käymään. Yhtenä päivänä tämän vanhemman työkaverin kanssa seistiin vaan hotellin pihassa ja katsottiin, kun toinen työkaveri kaasutti hotellin pihasta jonnekin omiin menoihinsa ja me jäätiin ihmettelemään, että kas vain, jalkapatikalla sitten tämä päivä. Olen ollut tämän toisenkin kanssa reissussa kahdestaan ja on ollut ihan kivaa. Mutta ei koskaan enää kolmisin . Ennemmin vaikka järsin kantapääni irti :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

No se se vasta loukkaakin, jos toinen on ihan innolla odottanut yhteistä menoa ja ystävä raahaakin mukanaan sinne jonkun toiselle tuntemattoman tyypin, jonka kanssa ystävä joutuu vähintään kohteliaisuussyistä keskustelemaan myös tätä randomia kiinnostavista asioista. Tilanne on tietenkin eri, jos tämä random on jossain vaiheessa kertonut olevansa kiinnostunut tapahtumasta (vaikka ei ole koskaan aiemmin osallistunut) ja sitten ystävä kysyy (jo ennenkuin puhuu koko asiasta tämän randomin kanssa), sopiiko, että tuntematon tyyppi tulee mukaan. Jos sopii, asia on ok. Mutta pitää ottaa huomioon, että sen, jonka kanssa on alunperinkin sovittu yhteinen meno, ei pidä missään vaiheessa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Mutta ei kyllä oikeastaan pitäisi sen randominkaan, koska tylsäähän hänelle tulee, jos kaksi muuta juttelevat vain keskenään asiasta, joka ei häntä oikeastaan edes pahemmin kiinnosta, ja hän kuuntelee. 

Kasvakaa aikuisiksi. Sitä voi etukäteen sanoa, että hei, mun toinenkin kaveri olisi kiinnostunut tästä elokuvasta/konsertista, varmaan käy, että se tulee mukaan - tai uhuh, oikeastaan voi vaan sanoa, että mun toinen kaveri tulee myös mukaan, koska haluaa nähdä tämän. Ettehän te edes vaihda niitä salaisia kuulumisia näissä elokuvissa sun muissa riennoissa, joten mikä on ongelma. :) Tuskin voi olla tämäkin niin turkasen vaikeata.

Alkoi jo vähän mietityttää, oletko sittenkin provo. Ei voi olla noin vaikeata ja lapsellista.  Lisäksi jatkuvaa vääristelyä siitä, että "ei sitä kolmatta kiinnosta" jne. Sitä paitsi ei tarvitse kaikkien kaikesta olla pää auki ja mesoamassa mielipiteitään, joku voi haluta mielellään vain kuunnellakin keskustelua. Ai niin mut kun sit se on taas erilainen eikä sellanen vaan mahdu porukkaan.

Kertoo varmaan myös kaiken, että henkilö kutsuu kaveriaan/ystäväänsä "randomiksi".

Vierailija kirjoitti:

Kertoo varmaan myös kaiken, että henkilö kutsuu kaveriaan/ystäväänsä "randomiksi".

Se on randomi tälle toiselle. Ei tietenkään sille, joka on tuntenut jo monta vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

No se se vasta loukkaakin, jos toinen on ihan innolla odottanut yhteistä menoa ja ystävä raahaakin mukanaan sinne jonkun toiselle tuntemattoman tyypin, jonka kanssa ystävä joutuu vähintään kohteliaisuussyistä keskustelemaan myös tätä randomia kiinnostavista asioista. Tilanne on tietenkin eri, jos tämä random on jossain vaiheessa kertonut olevansa kiinnostunut tapahtumasta (vaikka ei ole koskaan aiemmin osallistunut) ja sitten ystävä kysyy (jo ennenkuin puhuu koko asiasta tämän randomin kanssa), sopiiko, että tuntematon tyyppi tulee mukaan. Jos sopii, asia on ok. Mutta pitää ottaa huomioon, että sen, jonka kanssa on alunperinkin sovittu yhteinen meno, ei pidä missään vaiheessa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Mutta ei kyllä oikeastaan pitäisi sen randominkaan, koska tylsäähän hänelle tulee, jos kaksi muuta juttelevat vain keskenään asiasta, joka ei häntä oikeastaan edes pahemmin kiinnosta, ja hän kuuntelee. 

Kasvakaa aikuisiksi. Sitä voi etukäteen sanoa, että hei, mun toinenkin kaveri olisi kiinnostunut tästä elokuvasta/konsertista, varmaan käy, että se tulee mukaan - tai uhuh, oikeastaan voi vaan sanoa, että mun toinen kaveri tulee myös mukaan, koska haluaa nähdä tämän. Ettehän te edes vaihda niitä salaisia kuulumisia näissä elokuvissa sun muissa riennoissa, joten mikä on ongelma. :) Tuskin voi olla tämäkin niin turkasen vaikeata.

Alkoi jo vähän mietityttää, oletko sittenkin provo. Ei voi olla noin vaikeata ja lapsellista.  Lisäksi jatkuvaa vääristelyä siitä, että "ei sitä kolmatta kiinnosta" jne. Sitä paitsi ei tarvitse kaikkien kaikesta olla pää auki ja mesoamassa mielipiteitään, joku voi haluta mielellään vain kuunnellakin keskustelua. Ai niin mut kun sit se on taas erilainen eikä sellanen vaan mahdu porukkaan.

Kaikki ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Vaikka heillä miten olisi yhteinen ystävä. Mulla on ystävä, joka on luonteeltaan  "totuudentorvi". Sanoo suoraan ja kaunistelematta, mitä mieltä on asioista. Omasta mielestään on vain rehellinen ja jos toinen loukkaantuu, se on loukkaantujan ongelma. Mua ei hänen tölväsynsä haittaa, koska pistän ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mulla on myös ystävä, jolla on koulukiusaamistausta. Herkkä ja aika arka. Mulle ei tulisi pieneen mieleenkään saattaa näitä kahta samaan paikkaan samaan aikaan. Eikä varsinkaan sellaiseen tapahtumaan, mitä jälkimmäinen on innolla odottanut jo pitkään ja koko tapahtumasta tuleekin fiasko sen vuoksi, että toinen täräyttelee, toinen pahoittaa mielensä ja mä sitten koitan olla välissä joku hemmetin diplomaatti ja rauhanneuvottelija. Ei kiitos. 

Minulla oli ystävä, joka alussa oli tosi aktiivinen ja mukava. Näimme usein ja viihdyin seurassa. Sitten ystävä rupesi vastailemaan viesteihin heikosti "kiireiden" takia. Sanoin tyylin pariin kertaan tuntuvan ikävältä, mutta mikään ei oikeastaan muuttunut. Menetin mielenkiintoni. Sen jälkeen ystävä alkoi taas aktivoitua yhteydenpidossa, mutta oma kiinnostus seuraa kohtaan ei enää ole palautunut ennalleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

No se se vasta loukkaakin, jos toinen on ihan innolla odottanut yhteistä menoa ja ystävä raahaakin mukanaan sinne jonkun toiselle tuntemattoman tyypin, jonka kanssa ystävä joutuu vähintään kohteliaisuussyistä keskustelemaan myös tätä randomia kiinnostavista asioista. Tilanne on tietenkin eri, jos tämä random on jossain vaiheessa kertonut olevansa kiinnostunut tapahtumasta (vaikka ei ole koskaan aiemmin osallistunut) ja sitten ystävä kysyy (jo ennenkuin puhuu koko asiasta tämän randomin kanssa), sopiiko, että tuntematon tyyppi tulee mukaan. Jos sopii, asia on ok. Mutta pitää ottaa huomioon, että sen, jonka kanssa on alunperinkin sovittu yhteinen meno, ei pidä missään vaiheessa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Mutta ei kyllä oikeastaan pitäisi sen randominkaan, koska tylsäähän hänelle tulee, jos kaksi muuta juttelevat vain keskenään asiasta, joka ei häntä oikeastaan edes pahemmin kiinnosta, ja hän kuuntelee. 

Kasvakaa aikuisiksi. Sitä voi etukäteen sanoa, että hei, mun toinenkin kaveri olisi kiinnostunut tästä elokuvasta/konsertista, varmaan käy, että se tulee mukaan - tai uhuh, oikeastaan voi vaan sanoa, että mun toinen kaveri tulee myös mukaan, koska haluaa nähdä tämän. Ettehän te edes vaihda niitä salaisia kuulumisia näissä elokuvissa sun muissa riennoissa, joten mikä on ongelma. :) Tuskin voi olla tämäkin niin turkasen vaikeata.

Alkoi jo vähän mietityttää, oletko sittenkin provo. Ei voi olla noin vaikeata ja lapsellista.  Lisäksi jatkuvaa vääristelyä siitä, että "ei sitä kolmatta kiinnosta" jne. Sitä paitsi ei tarvitse kaikkien kaikesta olla pää auki ja mesoamassa mielipiteitään, joku voi haluta mielellään vain kuunnellakin keskustelua. Ai niin mut kun sit se on taas erilainen eikä sellanen vaan mahdu porukkaan.

Kaikki ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Vaikka heillä miten olisi yhteinen ystävä. Mulla on ystävä, joka on luonteeltaan  "totuudentorvi". Sanoo suoraan ja kaunistelematta, mitä mieltä on asioista. Omasta mielestään on vain rehellinen ja jos toinen loukkaantuu, se on loukkaantujan ongelma. Mua ei hänen tölväsynsä haittaa, koska pistän ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mulla on myös ystävä, jolla on koulukiusaamistausta. Herkkä ja aika arka. Mulle ei tulisi pieneen mieleenkään saattaa näitä kahta samaan paikkaan samaan aikaan. Eikä varsinkaan sellaiseen tapahtumaan, mitä jälkimmäinen on innolla odottanut jo pitkään ja koko tapahtumasta tuleekin fiasko sen vuoksi, että toinen täräyttelee, toinen pahoittaa mielensä ja mä sitten koitan olla välissä joku hemmetin diplomaatti ja rauhanneuvottelija. Ei kiitos. 

Koulukiusatut on sellasia nyhveröitä että voivatkin painua kotiin itkemään jos seura ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

No se se vasta loukkaakin, jos toinen on ihan innolla odottanut yhteistä menoa ja ystävä raahaakin mukanaan sinne jonkun toiselle tuntemattoman tyypin, jonka kanssa ystävä joutuu vähintään kohteliaisuussyistä keskustelemaan myös tätä randomia kiinnostavista asioista. Tilanne on tietenkin eri, jos tämä random on jossain vaiheessa kertonut olevansa kiinnostunut tapahtumasta (vaikka ei ole koskaan aiemmin osallistunut) ja sitten ystävä kysyy (jo ennenkuin puhuu koko asiasta tämän randomin kanssa), sopiiko, että tuntematon tyyppi tulee mukaan. Jos sopii, asia on ok. Mutta pitää ottaa huomioon, että sen, jonka kanssa on alunperinkin sovittu yhteinen meno, ei pidä missään vaiheessa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Mutta ei kyllä oikeastaan pitäisi sen randominkaan, koska tylsäähän hänelle tulee, jos kaksi muuta juttelevat vain keskenään asiasta, joka ei häntä oikeastaan edes pahemmin kiinnosta, ja hän kuuntelee. 

Kasvakaa aikuisiksi. Sitä voi etukäteen sanoa, että hei, mun toinenkin kaveri olisi kiinnostunut tästä elokuvasta/konsertista, varmaan käy, että se tulee mukaan - tai uhuh, oikeastaan voi vaan sanoa, että mun toinen kaveri tulee myös mukaan, koska haluaa nähdä tämän. Ettehän te edes vaihda niitä salaisia kuulumisia näissä elokuvissa sun muissa riennoissa, joten mikä on ongelma. :) Tuskin voi olla tämäkin niin turkasen vaikeata.

Alkoi jo vähän mietityttää, oletko sittenkin provo. Ei voi olla noin vaikeata ja lapsellista.  Lisäksi jatkuvaa vääristelyä siitä, että "ei sitä kolmatta kiinnosta" jne. Sitä paitsi ei tarvitse kaikkien kaikesta olla pää auki ja mesoamassa mielipiteitään, joku voi haluta mielellään vain kuunnellakin keskustelua. Ai niin mut kun sit se on taas erilainen eikä sellanen vaan mahdu porukkaan.

Kaikki ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Vaikka heillä miten olisi yhteinen ystävä. Mulla on ystävä, joka on luonteeltaan  "totuudentorvi". Sanoo suoraan ja kaunistelematta, mitä mieltä on asioista. Omasta mielestään on vain rehellinen ja jos toinen loukkaantuu, se on loukkaantujan ongelma. Mua ei hänen tölväsynsä haittaa, koska pistän ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mulla on myös ystävä, jolla on koulukiusaamistausta. Herkkä ja aika arka. Mulle ei tulisi pieneen mieleenkään saattaa näitä kahta samaan paikkaan samaan aikaan. Eikä varsinkaan sellaiseen tapahtumaan, mitä jälkimmäinen on innolla odottanut jo pitkään ja koko tapahtumasta tuleekin fiasko sen vuoksi, että toinen täräyttelee, toinen pahoittaa mielensä ja mä sitten koitan olla välissä joku hemmetin diplomaatti ja rauhanneuvottelija. Ei kiitos. 

Koulukiusatut on sellasia nyhveröitä että voivatkin painua kotiin itkemään jos seura ei kelpaa.

Samoin tuollaiset sosiopaatit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo varmaan myös kaiken, että henkilö kutsuu kaveriaan/ystäväänsä "randomiksi".

Se on randomi tälle toiselle. Ei tietenkään sille, joka on tuntenut jo monta vuotta. 

Vaikka puhuttaisiin ystävän ystävästä, niin onko tosiaan korrekti nimitys randomi?

Silloin harvoin kun ystävän kanssa nähdään, saa puhua kuulemma vain ihanista asioista. Hän lisäksu kertoi kempanneensa viisi ystävää, koska he puhuivat liikaa elämänsä ongelmista.

Odotan sitä aikaa, että ystävälläni itsellään on joku ongelma elämässään. Sanon sitten, että " on kivempi puhua vain positiivisista asioista".

Vuosi 2018 meni kuten edellisetkin vuodet, ei yhtään kontaktia vuoden aikana. Kaupan kassan kiitos oli suurin ilon aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen monta päivää katsellut yhtä joulukonserttia, että vielä sinne on lippuja, pitäisikö mennä... Minulla on varmaan joku masennuskausi menossa, sillä en saa ostettua sitä lippua siksi, että pelkään, että näen siellä konsertissa jonkun tutun. Ja sitten minun on myönnettävä, että olen siellä ihan yksin. Ettei ole seuraa, kenen kanssa mennä.

Jotenkin tuntuu, että menettäisin kasvoni siinä. Olisin muidenkin silmissä se joka on aina kaikkialla yksin. En jaksa sitä tunnetta, enkä häpeää, enkä siis siihen konserttiin mene. Typerää tiedän. Eikä tätä varmaan kukaan muu ymmärräkään kuin toinen yksinäinen.

Hanki vaan lippu sinne konserttiin ja mene itsekseen. Ei siinä ole yhtään mitään hävettävää että menee yksin. Ennemminkin saat olla ylpeä siitä ettet ole riippuvainen kaverista vaan uskallat mennä yksinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin... Pääsisit nauttimaan kauniista musiikista ja joulun tunnelmasta. Ehkä myös rohkaistut lähtemään muihinkin sinua kiinnostaviin tapahtumiin yksin. Tsemppiä! :)

Juuri näin. On rohkeutta mennä yksin elokuvin, syömään, konsertteihin ym. Ei tarvitse olla riippuvainen toisista. Yksin menemisessä ei ole mitään hävettävää!

Ei yksinäisyys ole yhtä kuin toimintakyvyttömyys. Kyllä jokainen osaa mennä johonkin teatteriin yksinkin. Toinen asia on se, että meneekö vaan menemisen vuoksi vai saako siitä iloakin.

Se yksin meneminen usein vain lisää yksinäisyyden tunnetta, kun näkee ympärillään ystäväporukat ja itse on edelleen yksin. Ihmisten keskellä yksin. Vai mitä ajattelisit, jos olisit omien ystäviesi kanssa teatterissa ja joku yksinäinen pyrkisi seuraanne tutustumistarkoituksessa? Kyllä siinä suurin osa katsoo vinoon ja ajattelee, mikä kylähullu tuokin on.

Tästä on varmaan kysymys. Minä en ole yksinäinen, on läheisiä sekä ystäviä ja kavereita. Saan iloa heidän seurastaan, mutta saan iloa myös elokuvasta, teatteriesityksestä, hyvästä ruuasta, ulkomaanmatkoista yms silloinkin, kun käyn yksin. Jos haluan mennä jonnekin, en jätä menemättä siksi, että kukaan ei lähde seurakseni.

Näin minäkin toimin, mutta ensisijaisesti ne ovat tällöin jonkinlaisia suorituksia. En saa sosiaalista nautintoa, kun mitään sosiaalisuutta ei tapahdu. 

Tosin minä myös olen mielestäni jossain määrin yksinäinen, koska pääasiallisesti kaikilla on aina jotakin muuta, kuten lapsia. Näin ollen mulla ei siis juurikaan ole varaa valita, menenkö yksin vai kaksin.

Ymmärrän. Haemme noista jutuista eri asoita. Mä en edes hae mitään sosiaalista nautintoa teatterissa käymisestä vaan nimenomaan nautintoa siitä esityksestä. Mulle on yhdentekevää, istuuko viereisellä penkillä joku tuttu vai tuntematon, koska keskityn esitykseen enkä vieressäni istuvaan ihmiseen. Samoin en hae ulkomaanmatkasta mitään sosiaalista nautintoa, koska en mene ulkomaille ihmissuhteita varten vaan näkemään uusia paikkoja, kokeilemaan uusia ruokia, tutustumaan ko paikan historiaan ja taiteisiin jne. Siksi nämä eivät ole mulle mitään suorituksia vaan nimenomaan asioita, jotka tuottavat mulle iloa ja nautintoa, koska koen ne asiat mielenkiintoisiksi. 

Nautin ensisijaisesti siitä toisen ihmisen seurasta, itse tekeminen on sivuseikka ja vain kehys ihmisen tapaamiselle. Yhdessä jaettu kokemus ja yhteinen ilo, josta jää yhteiset muistot. Lohdutonta on, jos jää täysin tällaista vaille kun joutuu vastentahtoisesti tekemäön kaiken yksin. Ei kysymys ole siitä etteikö osaisi tai uskaltaisi tehdä yksin, vaan siitä onko se mielekästä. Mulle on ihan sama olenko yksin kotisohvalla vai yksin elokuvanäytöksessä, sama yksinäisyys se on molemmissa.

Uskoisin jollain tavalla ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mulla taas ihan toisinpäin eli nautin elokuvasta, teatteriesityksestä, Pisan torniin kiipeämisestä jne juuri sen näkemisen, tekemisen ja kokemisen vuoksi. Se on juuri pääasia, seura tai sen puute on sivuseikka. Ystävien kanssa taas voin istua ihan vaan kahvilla jossain, siihen ei tarvita esirippuja, näyttelijöitä eikä Pisan tornia ympärille eli saan sosiaalisen nautinnon pelkän kahvikupillisen ääressäkin. 

Sivusta seuranneena tulee sellainen tuntuma että sinä olet sillä tavalla hyväosainen että sinulla on ystäviä etkä tunne itseäsi yksinäiseksi. Saat soliaalista kanssakäymistä riittävästi.

Ja kun menet yksin on se kuin jälkiruoka pääaterian jälkeen.

Minustakin on kiva mennä paikkoihin yksin kun en ole oikeasti yksinäinen.

Yksinmeneminen on kuin bonus kaiken muun lisäksi.

Mutta jos ei ole koskaan seuraa, on seuran tarve liian suuri että pystyisi nauttimaan teatterista tms kun yksinäisyydentunne painaa päälle.

Ei maistu jälkiruoka kun ei saa koskaan pääruokaa.

Olet aivan oikeassa. Lisäksi mulle on tärkeää, että jos ja kun joku ystäväni lähtee mukaani johonkin, myös hän on ihan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ollaan menossa tekemään. Jos ko tekeminen ei ystävääni kiinnosta, menen mieluummin yksin. En itsekään maksaisi jostain sellaisesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ystävikseni ja kavereikseni onkin valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

 

Huh, kuulostaapa hankalalta! Me ollaan varmastikin kaveriporukassa eri verran kiinnostuneita jo ruokapaikasta, eli ehkä joku ei ole AIDOSTI kiinnostunut syömään hampurilaista tai pizzaa. Joku voi olla myös suurempi taidefani kuin joku toinen, mutta maailmahan siinä avartuu. Ehkä ei leffatkaan natsaa aina kympillä yksiin. Kuitenkin akseli aidosti kiinnostunut - ei voisi kiinnostaa vähempää on todella laaja eli eivät suinkaan tarkoita samaa.

Se yksin olemisessa onkin positiivista, että esim. leffan saa 120 %:sti valita yksin. Tai baarin. Huonona puolena taas se, että tuo ruokkii ihmisessä helposti itsekkyyttä ja heikkoa kompromissikykyä. 

Toisaalta töissä olen hämmästellyt sitä, miten monilla tuntuu olevan tosi huono kompromissikyky. Aivan kuin eivät tajuaisi sitä, että myös toisilta pitäisi kysyä mielipide ja lupa. Esim. minä saan välillä työpariltani ilmoituksia, että minä nyt tulen tekemään näin. Sitten on itse silleen, että aijjaa, vai niin. 

Ei se ole lainkaan hankalaa, kun on erilaisia ystäviä ja kavereita, joita tapaa kahdestaan eikä isolla porukalla. En edes ehdota Tuska-festareita sellaiselle, joka ei pidä hevimusiikista, tai viinimessuja ystävälleni, joka on absolutisti. Joko menen Tuskaan tai viinimessuille yksin tai sitten sellaisen kanssa, joka ihan oikeasti pitää hevistä tai viineistä. En pyydä kirppiksille mukaani sellaista, jota kirpputorit ei kiinnosta. En vintage-messuille sellaista, jota vintage ei kiinnosta. Mitä tulee ravintolassa syömisiin, niin jos olen esim menossa kasvissyöjäystäväni kanssa syömään, tietenkin olen jo seuraa valitessani päättänyt, että haluan itsekin syödä jossain hyvässä vegeravintolassa. Kunnon pihvipaikkaan taas menen mieluummin jonkun A-luokan lihansyöjän kanssa. Teen siis eri ihmisten kanssa eri asioita.  Ja jos toisella ei ole juuri silloin mahdollisuutta lähteä, menen yksin. 

Heh, mulle tuli aika vahva flashback, kun taas tuli nuo viinimessut kehiin. ;) Seuraavaksi sitten varmaan ne muslimit.

Anteeksi, mutta mun mielestäni tuo kuulostaa suorastaan vähän neuroottisen lokeroivalta. Mun mielestäni kavereiden kanssa voi aivan hyvin puuhastella sellaisiakin, jotka eivät kiinnosta toista tuhannella. Ajatuksenahan on se, että "tule säkin katsomaan, ehkä tykkäisit tai sitten ehkä et". Seura on kuitenkin tärkeintä, joten ei se maailma siihen kaadu, jos toinen ei pompi kattoon kaiken aikaa. 

Nykyään monessa ravintolassa saa myös kasvisruokaa, eli ei siitä kasvissyöjän osasta niin huolissaan tarvitse olla. Se on sitten eri asia, jos on itsellä tarve mussuttaa lihaa siten, että se toinenkin sitä syö innoissaan. Itse en ihan ymmärrä tällästä "en mä sun kaa, jos et säkin tee näin" -samistelua aikuisena. Pahimmillaan tuo johtaa siihen, että ei voi mennä syömään jonkun kanssa pizzaa, koska mieluummin se toinen söisi pastaa. Pizzoistakaan se ei halua kuitenkaan pannupizzaa, vaan tavallisen Tropicanan. Mutta kukin kai tyylillään, en vain ihan ymmärrä, mihin tuolla varsinaisesti pyritään. Optimoimaan seuran innostuneisuus? Onko jokin synti olla 50 %:n liekillä mukana, mutta sinusta hyvin kiinnostuneena ja kiinnostuneena myös avartamaan omaa maailmaa?

Itse mielelläni kankeasti uraudun, mutta positiivistahan se on, jos tekee uusia asioita. 

Kukin tavallaan. Mun mielestä elämä on liian lyhyt siihen, että tekisi aina vaan kompromisseja ystävien kanssa ja itseä kiinnostavat asiat pitäisi silti tehdä aina yksin. Kun on erilaisia ihmisiä ympärillään, ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa asioihin, jotka eivät kiinnosta.

Ymmärrän tämän. Ymmärsin kuitenkin, että aiemmin sinua häiritsi myös se, että jos joku liittyy seuraasi, vaikka hän ei olisi täysillä kiinnostunut, mutta haluaa viettää kanssasi aikaa. Eikö se ole tällöin hänen tappionsa, jos jonkun? Ei ainakaan kuitenkaan sinun. 

Minusta tuo toimintatapasi johtaa siihen, että esim. isommassa porukassa osaa porukasta syrjitään ja ikään kuin päätetään ennalta toisten puolesta. Siksi en pidä tuosta toimintatavasta. Mieluummin esitän kutsun kaikille, ja aikuiset ihmiset saavat ihan itse päättää, kykenevätkö he tulemaan sirkukseen vai onko se heille tavattoman vastenmielistä, kallista tai muuten sopimatonta. Mä hoidan oman osuuteni korrektisti siinä, että edes kysyn. Mä en edes usko siihen, että loppujen lopuksi koskaan voisi olla täysin varma toisen vastauksesta eli että voisi etukäteen päättää, että nääh, ei se kuitenkaan lähde sinne tai tänne. Todennäköistä se toki voi olla, mutta mun mielestä sillekin, joka usein sanoo ei, pitää silti tarjota mahdollisuus sanoakin joku päivä kyllä. En tykkäis itsekään yhtään, että selkäni takana vehdattaisiin erilaisia säätöjä siten että no ei me tota pyydetä, kun ei se kuitenkaan varmaan oo niin klassisen musiikin fani tai teatterifani. 

Ymmärsit ihan oikein eli jos mulla ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita toisen ihmisen kanssa, niin ei se ole mun tappioni millään tavalla. Tällainen tuttavuus vaan jää yhdeksi lisää niihin lukuisiin muihin tuttavuuksiin, mitä elämän aikana on. 

Mä nyt täsmennän vielä vähän: mä siis ymmärsin, että jos joku haluaa lähteä kanssasi festareille tai kirpputorille vaikka ei olekaan niin aidosti tai sydämensä pohjasta kiinnostunut kys. musasta tai vanhoista roinista, niin sä mielelläsi ottaisit muuta seuraa. Mutta jos se toinen haluaa nähdä sinut ja hänestä on ihan jees lähteä puuhastelemaan jotain sellaistakin, joka nyt ei täysillä inspiroi, niin ei kai siinä ongelmaa ole? Mä en ihan tavota, mitä haittaa on, jos seuralainen kuitenkin tekee monia sun juttujasi eikä hänelle itselleen ole lainkaan ongelma se. 

Kyllä. Kun mulla on niitäkin, joille esim Tuska-festarit on koko vuoden odotetuin tapahtuma, tottakai lähden mieluummin sellaisen kanssa kuin jonkun sellaisen, joka lähtee sinne ihan vaan siksi, ettei tarvitse olla yksin tai ei ole muutakaan tekemistä.  Ihan sama myös vintagen kanssa. Miksi menisin vintage-messuille sellaisen kanssa, jota vintage ei kiinnosta, kun voin mennä sellaisen kanssa, jota vintage kiinnostaa? Jälkimmäisen kanssahan on paljon enemmän puhuttavaakin ko asiasta. Mun äiti haluaa vain nähdä mua, mutta en mä sitäkään raahaa mukanani Tuska-festareille tai vintage-messuille vaan menen  käymään äidin luona kahvilla. 

Mitä haittaa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ei sellaisesta ole mitään iloakaan. Mutta miksi valitsisin mukaani sellaisen, jota koko asia ei kiinnosta, kun voin valita sellaisen, jota asia kiinnostaa? Saan enemmän irti koko tapahtumasta, kun mulla on mukanani siihen asiaan samanhenkinen kuin joku, jota asia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joka vaan haluaa olla mun - tai ihan kenen tahansa - seurassa, jotta ei olisi niin yksin.

Ymmärrän, että jonkun yksinäisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä eroa on olla festareilla ja keskustella siellä esiintyvistä bändeistä, niiden edesottamuksista, muista keikoista, musiikista aiemmin ja nyt jne tai olla vintage-messuilla ja yhdessä pohtia, onko esineen hinta järjetön kuntoon nähden vai ei, kannattaako esineeseen sijoittaa pyydettyä summaa vai ei eli tuleeko arvo nousemaan vai laskemaan jne, kuin että mukana on henkilö, joka ei osaa ottaa kantaa yhtään mihinkään, koska ei ole millään tavalla ollut kiinnostunut koko asiasta. 

Ymmärrän näkökantaasi ainakin jossain määrin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi elämän pitäisi rajoittaa vain sellaisten asioiden ympärille, joista on todella kiinnostunut? Musta on ainakin mielenkiintoista oppia tuntemaan kavereistani myös niitä asioita, joiden suhteen ollaan ihan erilaisia. Esim. metallia kuuntelemattomalla kaverilla voi olla Tuska-festareista hyvinkin paljon sanottavaa, ja yhteisen festarikokemuksen jakaminen juuri sen kanssa voi olla monella tavalla avartavaa. Edellytyksenä toki on, että kumpikin kunnioittaa toisensa mielipiteitä ja haluaa ymmärtää myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. 

Mitenköhän mä asian selittäisin? Otetaan esimerkiksi vaikka kommentoija 4410. Hän ei halua laittaa 50€ ravintolaruokaan, mutta 40€ baari-iltaan on hänelle ok. Eikö ole järkevämpää, että hänet pyytää seurakseen baariin ja ravintolaan syömään pyytää jonkun sellaisen, jolle 50€ ravintolaruuasta on ok? Miksi juuri hänet pitäisi pyytää seurakseen ravintolaan ja joku sellainen taas, joka ei viihdy baareissa, mukaansa baariin? Vai ajattelitko, että on avartavaa keskustella hänen kanssaan ravintolaruokien hinnoista? Ja jonkun baareissa viihtymättömän kanssa istua baarissa ja jutella siitä, miten tylsää baareissa käyminen hänen mielestään on?

Puhut eri asiasta. Kyllähän jokainen tajuaa, ettei kaveria kannata pyytää maksamaan sellaisesta josta se ei selvästikään tahdo maksaa. Mutta mitä jos metallimusiikista kiinnostumaton kaveri on halukas maksamaan Tuska-festareista, jos pääsee sinne kaverinsa seurassa? Yhdessä jaettu kokemus voi olla maksaminen arvoinen, vaikka itse tapahtumaa ei pitäisikään arvossa.

Mutta miksi pitäisi mennä juuri Tuska-festareille? Miksei voi tämän kaverinsa kanssa mennä jollekin sellaiselle festarille, jossa soitettavasta myös hän pitää? Eikö tälle toiselle ole paljon mukavampaa maksaa sellaisesta festarilipusta, jossa musiikki on hänellekin mieluista? Tai käyttää festarilippurahat vaikka yhteiseen laivareissuun Tukholmaan, jos kumpikin pitää laivaristeilyistä?

Vähintään yhtä hyvin voisi kysyä, miksi pitäisi jättää menemättä juuri Tuska-festareille?

Ihmisiä on erilaisia, eikä kaikki tahdo käyttää aikaansa pelkästään sellaisten asioiden parissa joista todella nauttii. Musta on ainakin mielenkiintoista tehdä välillä sellaisia asioita, joita en normaalisti tekisi - etenkin jos voin jakaa kokemuksen hyvän ystävän seurassa.

Olen muuten joskus innostunut uusista asioista, myös sellaisista joista en olisi ikinä uskonut innostuvani, kun olen kokeillut rohkeasti jotain erilaista kaverin kanssa.

Jos ei pidä metallimusiikista, mutta ehdottomasti haluaa mennä Tuska-festareille, eikö silloin kannata valita seurakseen sellainen kaveri, joka ei myöskään pidä metallimusiikista? Ja se, joka pitää metallista, menee sellaisen kaverinsa kanssa, joka myös pitää metallista? Ihan jo siksikin, että se, joka ei pidä metallista, todennäköisesti puhuu siellä kaikesta muusta paitsi musiikista, jota varten koko festareille on menty. Ja se taas, joka pitää metallista, keskittyy todennäköisemmin kuuntelemaan esiintyjiä ja hänen kanssaan jutellaan nimenomaan musiikista, koska musiikkia vartenhan sinne on tultu eikä hengailemaan yhdessä. 

Ei helvata. Tää alkaa kuulostaa jo ihan kipeeltä. Joo kyllä, minä ainakin puhun keikalla ihan muista asioista kuin keikkaan liittyvistä asioista! Esim. työasiakuulumisista ja siviilielämän kuulumisista. En mä mene keikalle pitämään paneelikeskustelua musiikista, vaikka musiikkia kuuntelenkin siellä. Joku menee siis festareille puhumaan musiikista eikä hengailemaan yhdessä! Huhhuh. Kuulostaapa tosi lämpimältä ystävyyssuhteelta. Miksi ei samalla vääntää vaikka jollain metallifoorumilla asioista, jos kaverit kiinnostavat noin vähän? 

Onko tässä ihme vimmaisessa tekemisessä ja teemapohjaisessa keskustelussa ylipäänsä kyse siitä, että koitetaan vältellä tavallista turinointia elämästä ja tunteista? 

Ei ole. Kyse on siitä, että jos mennään katsomaan jotain elokuvaa, mennään katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään katsomaan balettia, mennään katsomaan balettia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Jos mennään kuuntelemaan jotain konserttia, mennään kuuntelemaan konserttia ja keskustelemaan sen jälkeen siitä eikä turinoimaan elämästä ja tunteista. Kun halutaan turinoida elämästä ja tunteista, sitä varten ei mennä elokuviin, katsomaan balettia tai kuuntelemaan konserttia vaan mennään ihan vaikka kahvilaan, kävelylle tai kutsutaan toinen kotiin istumaan iltaa. 

Ihan vilpitön kysymys: millä sä teippaat ihmisten suun, kun he kysyvät sulta pahaa aavistamatta elokuvakäynnin tai konsertin yhteydessä, että mitäs kuuluu ja mites töissä/opiskeluissa/kotona? Ilmoitatko sä, että puheenaihe on väärä, nyt puhutaan vain elokuvista tai konsertista?

Mä en nimittäin ole kohdannut elämässäni yhtäkään ihmistä, joka olisi puhunut vain Oikeasta Aiheesta oikeana päivänä. Joko siis sun täytyy liiotella asioita tai sitten todellakin elämme täysin toisenlaisissa maailmoissa. Mun maailmassa ei ole kiellettyjä puheenaiheita tietyissä tilanteissa, enkä mä edes tiedä, miten mä voisin estää ihmisiä puhumasta omasta elämästään keikalla. Tulee jo mieleen kuin puhuisimme esim. autismin kirjosta, jolloin tällaiset toimintatavat olisi helpompi ymmärtää. Tietysti täällä netissä ei koskaan voikaan tietää, mistä on kyse. 

Ei mun tarvitse teipata kenenkään suuta kiinni, koska menen leffaan sellaisen kaverini kanssa, joka tykkää keskustella nähdystä leffasta leffan jälkeen. Tai konserttiin sellaisen kaverini, joka tykkää konsertin jälkeen keskustella siitä, mitä juuri nähtiin ja koettiin. Mä tapaan ja olen muutenkin yhteyksissä ystäviini ja kavereihini sen verran usein, että kuulumiset tulee kyllä vaihdettua ihan muulloinkin ja kun käydään leffassa, konsertissa tms, niin voidaan puhua juuri nähdystä ja koetusta eikä tarvitse sillä kertaa puhua lasten korvatulehduskierteistä, puolison ylitöistä, uudesta työpaikasta tms. Mä ymmärrän hyvin, että jos ei tapaa ystäviään ja kavereitaan muulloin kuin vain leffassa, konserteissa jne, silloin varmasti onkin tarvetta puhua kaikesta muustakin ja enemmän vielä kaikesta muusta kuin siitä, mitä juuri käytiin katsomassa/kuuntelemassa.

Ymmärränkö siis oikein, että heti kun näette, niin kaverisi sanoo korkeintaan "moi", mutta ymmärtää olla sanomatta "mitäs sulle?"? Ja kokemuksen jälkeen hän ymmärtää olla sanomatta, että "mun pitää nyt mennä, kun huomenna on aamuvuoro"?

Tällainen systeemi on vain syntynyt teille vuosien aikana vai onko teillä jotkut pelisäännöt siitä, että kaikki small talk ja kuulumiset jätetään pois? Minusta tuo kuulostaa täysin mahdottomalta (myös tosin järjettömältä) systeemiltä, koska eihän ihminen ole kone. Aina voi tulla suusta tahattomastikin jotain, joka ei liity elokuvaan tai konserttiin. 

Eli siis konserttiin ja elokuviin voi pyytää henkilön, joka on näistä kiinnostunut. Lisäksi pitää haravoida pois henkilöt, jotka puhuvat näiden reissujen yhteydessä kuulumisista tai eivät ole kiinnostuneita tarkoista analyyseista, vaan ehkä vain fiilistelevät omassa päässään. Kuulostaapa rennolta elämältä. Mä olen luullut, että mulla on jonkin verran erinäisiä rituaaleja, mutta ihan huojentavaa sinällään havaita, että monessa asiassa asiat eivät ole silti itselle kovinkaan nöpönnuukia.

Koitan selittää.... kun sovin ystäväni kanssa vaikka konserttiin menosta, niin sovitaan samalla, missä nähdään ja moneltako. Tietenkin silloin, kun ollaan vasta matkalla konserttiin, voidaan jutella mistä tahansa. Usein kuitenkin siinäkin jutellaan jo ainakin jonkin verran, millaisia odotuksia kummallakin on ko konsertista, mitä keikkaa tai konserttia on viimeksi käynyt katsomassa mahdollisesti jonkun muun kanssa tai yksin jne. Mutta ei lasten korvatulehdukset, puolison ylityöt ja ystävän uusi työpaikka siis ole mikään kielletty puheenaihe, yleensä vaan ei ole tarvetta puhua niistä, koska niistä on jo puhuttu monena päivänä sitä ennen. Tietenkin, jos jotain on tapahtunut juuri samana päivänä, siitä kerrotaan. Konsertin jälkeen, kun mennään yhtä matkaa rautatieasemalle, mistä kumpikin lähtee tahoilleen koteihinsa, jutellaan kyllä käytännöllisesti katsoen aina juuri nähdystä ja kuullusta konsertista. Vastasiko odotuksia, mikä oli hyvää ja huonoa, oliko vaihtunut solisti huonompi vai parempi kuin edellinen jne. Sitten ollaankin jo perillä rautatieasemalla, sanotaan heipat ja kumpikin nousee junaan tai bussiin, jolla pääsee kotiin. Saatetaan vielä kotimatkalla vaihdella tekstiviestejäkin. Jos ystävä saa seuraavana päivänä tietää tulleensa valituksi uuteen työpaikkaan, hän viestittää siitä ihan heti eikä odota siihen asti, että seuraavan kerran mennään johonkin konserttiin. 

Mä en oikein ymmärrä, miksi mun pitäisi pyytää seurakseni konserttiin jotain sellaista ystävääni tai kaveriani, jota koko konsertti ei kiinnosta tipan tippaa, kun kerran voin valita sellaisen, jota se kiinnostaa. Toisaalta mun ystäväni ja kaverini tuskin edes lähtisivät katsomaan tai tekemään  mitään sellaista, mikä heitä ei kiinnosta. En mä itsekään lähde. Mä en esim tykkää lomareissuilla maata rannalla enkä riekkua valomerkkiin asti yökerhoissa vaan nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Sen vuoksi pyydän reissuun mukaan jonkun sellaisen, joka myöskin haluaa nousta aikaisin aamulla ylös ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Enkä sitä, joka haluaa nukkua hotellissa puolille päivin, maata sen jälkeen rannalla ottamassa aurinkoa ja illalla lähteä yökerhoon. Toisen seurassa on paljon mukavampaa silloin, kun kumpikin haluaa yhdessäololta samoja asioita. Rannalla viihtyvälläkin on onnistuneempi reissu, kun hän lähtee sinne toisen rannalla viihtyvän kanssa eikä sellaisen kanssa, joka on kukonlaulun aikaan tikkana pystyssä. 

Ja kyllä, vuosien saatossa syntynyt systeemi. Alussa kun uuteen ihmiseen tutustuu, tehdään vähän ja jutellaan paljon. Tai sitten tehdään vain sitä asiaa, jonka tiimoilta ylipäätään on tutustuttu. Vähitellen toisesta oppii, että aijaa, sitähän kiinnostaa jokin toinenkin asia, joka kiinnostaa myös minua. Sitten voikin jo ehdottaa, että tehdään joku kerta yhdessä myös tätä toista asiaa. Jos taas toisesta selviää, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta (esimerkiksi kaupunkilomista), niin ei se mitään, sitten sitä asiaa ei tehdä hänen kanssaan vaan jonkun muun kanssa, mutta hänen kanssaan voi tehdä edelleenkin niitä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin.

No, tuo kommunikointiasia selkeytyi eli eihän se tosiaan noin kerrottuna kuulosta niin ehdottomalta kuin aiemmin annoit ymmärtää, minkä takia epäilinkin liiottelua. 

Mutta joo, tapasi toimia on tullut selväksi. On se toki ihan luontevaa, että joku pyytää partioreissulle muuta kuin minua, joka en ole ikinä ollut partiosta millään tavalla kiinnostunut (no, ei sinne varmaan sellaista kelpuutettaisikaan) tai taitoluistelun edistyneiden kurssille jotain muuta kuin minua, joka en ole ikinä taitoluistellut.

Mutta kyllä mulla pitäisi olla toooosi paljon kavereita ja ystäviä, jotta voisin tehdä noin tarkkaa syynäystä kuin sinä. Ilmeisesti sulla onkin. Enkä mä sitä pidä oikein tervehenkisenäkään, että koittaa eliminoida aina vähänkin toisenlaiset ihmiset pois seurasta. Vähän rusinat pullasta -meininkiä. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, joka haluaa kitkerästi lähteä omille teille tai kotiin, kun ei mennä hänen lempipaikkaansa. Mulle ainakin tärkeintä on nähdä kaveri, joten jos se tarkoittaa sitä, että minä leikin myös kaverin lapsen kanssa, niin sitten se tarkoittaa. En mä siitä aina ole innoissani, tai siitäkään, että pitää hengailla kaverin miehenkin kanssa, mutta joskus se nyt vaan on niin. Se on vähän tätä vanhentumista, että pitää tyytyä siihen, mitä saa. Muuten ei saa mitään. Kyllähän se täytyy myös esim. ruokapaikkojen suhteen hyväksyä, että aina se ei ole mikään oma lempipaikka, tosin hintataso voi aiheuttaa joskus pakon jäädä ruokailuosuudesta pois. 

Repäse joskus ja kysy sinne elokuviin tai konserttiin myös henkilöä, joka ei ole niin suuri fani tai ei niin tunnettu analyysien pitäjä. Tuskin mitään kardinaalimokaa tapahtuu tai suurta ahdistusta aiheutuu kenellekään. Voi olla, että se ihminen on hyvin iloinen kutsusta eikä myöskään häiriinny muiden analyyseista. Eikä hänellä välttämättä ole taas mahdollisuuksia tai kiinnostusta tehdä tällaista näin tarkkaa seulaa ihmisistä kuin sinä teet. Ei se niin kamalaa ole, jos joku ei innolla ruodikaan jotain joka hetki. 

Pyytämällä mukaani jotain sellaista, joka ei ole kiinnostunut koko leffasta tai konsertista, loukkaisi kyllä mun sellaista ystävääni, jonka kanssa olen käynyt ennenkin ja joka  olisi ollut kiinnostunut lähtemään mun kanssani, mutta mä sitten jostain syystä olisinkin päättänyt valita itselleni muuta seuraa. Vielä nolompaa olisi kieltäytyä ystävän ehdotuksesta jollain tekosyyllä ja sitten törmätä ystävään konserttipaikalla jonkun toisen kanssa. 

Eipä loukkaa, kun menette kaikki yhdessä. Sitä paitsi eihän sellaista kukaan sanonut, ettei hän olisi lainkaan kiinnostunut (äh, koko ajan tätä samaa vääristelyä). Sen takia sanoinkin, että tuskin se yksi häiriintyy muiden analyyseista. Mutta joo, tätä mä vähän arvelinkin, että yksi tekijä tässä taitaa olla sellanen tyttökirjamainen "mennään kaksin" -juttu eli kaavat menee taas rikki, jos mukaan tulee joku kolmas, neljäs tai viides. 

Mutta hyvä, jos kaikki lähipiirissäsi ovat tyytyväisiä tähän systeemiin. 

No se se vasta loukkaakin, jos toinen on ihan innolla odottanut yhteistä menoa ja ystävä raahaakin mukanaan sinne jonkun toiselle tuntemattoman tyypin, jonka kanssa ystävä joutuu vähintään kohteliaisuussyistä keskustelemaan myös tätä randomia kiinnostavista asioista. Tilanne on tietenkin eri, jos tämä random on jossain vaiheessa kertonut olevansa kiinnostunut tapahtumasta (vaikka ei ole koskaan aiemmin osallistunut) ja sitten ystävä kysyy (jo ennenkuin puhuu koko asiasta tämän randomin kanssa), sopiiko, että tuntematon tyyppi tulee mukaan. Jos sopii, asia on ok. Mutta pitää ottaa huomioon, että sen, jonka kanssa on alunperinkin sovittu yhteinen meno, ei pidä missään vaiheessa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Mutta ei kyllä oikeastaan pitäisi sen randominkaan, koska tylsäähän hänelle tulee, jos kaksi muuta juttelevat vain keskenään asiasta, joka ei häntä oikeastaan edes pahemmin kiinnosta, ja hän kuuntelee. 

Kasvakaa aikuisiksi. Sitä voi etukäteen sanoa, että hei, mun toinenkin kaveri olisi kiinnostunut tästä elokuvasta/konsertista, varmaan käy, että se tulee mukaan - tai uhuh, oikeastaan voi vaan sanoa, että mun toinen kaveri tulee myös mukaan, koska haluaa nähdä tämän. Ettehän te edes vaihda niitä salaisia kuulumisia näissä elokuvissa sun muissa riennoissa, joten mikä on ongelma. :) Tuskin voi olla tämäkin niin turkasen vaikeata.

Alkoi jo vähän mietityttää, oletko sittenkin provo. Ei voi olla noin vaikeata ja lapsellista.  Lisäksi jatkuvaa vääristelyä siitä, että "ei sitä kolmatta kiinnosta" jne. Sitä paitsi ei tarvitse kaikkien kaikesta olla pää auki ja mesoamassa mielipiteitään, joku voi haluta mielellään vain kuunnellakin keskustelua. Ai niin mut kun sit se on taas erilainen eikä sellanen vaan mahdu porukkaan.

Kaikki ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Vaikka heillä miten olisi yhteinen ystävä. Mulla on ystävä, joka on luonteeltaan  "totuudentorvi". Sanoo suoraan ja kaunistelematta, mitä mieltä on asioista.

Ei varsinkaan tule, jos lähtökohtaisesti karttaa ja inhoaa erilaisia ihmisiä ja on tarve profiloida ihmisiä erilaisiin karsinoihin erilaisia tarpeita varten.

Mä en kieltämättä vaan tajua. Ensiksi monet tapaamiset olivat teemapohjaisia keskusteluja. Yhtäkkiä ongelmaksi nousee suorat mielipiteet ym. Jotenkin luulisi, että jos ideana on jakaa vain asianäkemyksiä eikä keskustella toisten henkilökohtaisista asioista, niin siinä ei kauheasti pääsisi tulemaan riitatilanteita. Että jos nyt joku sanoo, että kyllä se elokuva vaan oli huono, niin ehkä ei niin hirveen lähellä kuitenkaan koulukiusaamista. Ehkä kyseessä hätävarjelun liiottelu, jos näkee aina ongelmia, kun kaveriporukoita pitäisi yhdistää?

Eilen mietin kävellessäni ulkona, että mulle loppujen lopuksi koko tuosta meiningistä tulee mieleen sellainen r-kirjaimella alkava sana. Että miks mä noitten kanssa olisin, kun näitten kanssa sujuu. Että tolla on nyt vähän huono musamaku, tolla erikoiset vaatteet, toi on väärää ikää, toi ei oo mun kanssa samaa mieltä kuitenkaan siitä eikä tästä, toi keskustelee väärällä tavalla tähän tilanteeseen jne.