Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Ajattelen ihan samalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, joille ystävyys tarkoittaa läheistä ja tiivistä ihmissuhdetta velvollisuuksineen ja vastuineen. Vähän niinkuin parisuhde, mutta vain seksi puuttuu.
Mulla sama. Mulle tällainen läheinen ystävyyssuhde on ollut raskasta ja tukalaa, ei sovi mun vapautta kaipaavalle introvertille luonteelleni. Parisuhteessakin saa mun mielestä olla oma itsensä ja ottaa omaa aikaa silloin tällöin reilustikin, seksiäkään ei oo pakko olla jos ei huvita, sitten joskus myöhemmin taas huvittaa. Onneks meillä tää on toiminut. Tukehtuisin sellaiseen koko ajan toisen iholla oloa vaativaan ihmissuhteeseen.
Erikoisesti tuo tiivis yhteydenpito ja liki symbioosissa eläminen on tullut keskusteluun mukaan näiltä ei-yksinäisiltä. Yksinäiset kaipaa tavallista ja normaalia vastavuoroisuutta ja sitä, että yhdessä vietetään sekä halutaan viettää aikaa, mutta ketjussa nämä joilla jostain syystä (tai ainakin omasta mielestään) on ystäviä suhtautuvat ystävyyteen joko vangitsevana tai sitten välinpitämättömästi.
Kun ketju on pitkä ja siinä paljon kirjoittajia, jotkut asiat kärjistyvät. Minusta normaali ystävyys on luontevaa ja vapaaehtoista. Yhteyttä pidetään silloin, kun halutaan (ja yleensä halutaankin) eikä velvollisuudesta. Ketjussa on kuitenkin ollut mm näkemys, että ystävälle pitää kyllä aina löytyä 5 minuuttia puhelimessa puhumiseen. Mä olen tästä eri mieltä. Jos olen esim ystäväni kanssa kahvilla ja puhelimeni soi, pidän jopa epäkohteliaana seurassani olevaa ystävääni kohtaan, jos edes sen 5 minuuttia juttelen toisen ystäväni kanssa. Voin siis täysin hyvällä omallatunnolla olla vastaamatta koko puheluun, mutta jonkun mielestä näin ei saisi tehdä vaan puhelimeen pitää vastata, koska muuten ei olla ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Noin usein käykin just oikeasti kilteille ja herkille. Siedetään aivan liian pitkään toisten itsekkyyttä ja sitten pinna palaa totaalisesti ja löydetään itsestä se "pahis". Usein se siitä sitten tasaantuu ja ihminen ehkä oppii, ettei taivu enää niin pitkälle, että muuttuu noin vihaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Ajattelen ihan samalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, joille ystävyys tarkoittaa läheistä ja tiivistä ihmissuhdetta velvollisuuksineen ja vastuineen. Vähän niinkuin parisuhde, mutta vain seksi puuttuu.
Tämä ketju on ainoa paikka missä ihmiset (ainakaan julkisesti) paljastavat kuvittelevansa yksinäiset epätoivoisiksi riippakiviksi. Tuntuu hurjalta, että yksinäistä pidetään suurin piirtein fanaattisena stalkkerina jota ei vaan voi päästää edes tuttavaksi asti. Mä olen yksinäinen, enkä tunnista tuosta itseäni enkä kyllä muitakaan ketjuun kirjoitelleita yksinäisiä mutta näköjään useille me yksinäiset ollaan ainoastaan väheksymisen ja ylenkatsomisen arvoisia. Ei yksinäisyys tarkoita sitä, että ihminen ei olisi kykenevä ihan normaaliin ystävyyteen. Siihen ei ainakaan minusta kuulu jatkuva raportointi omista tekemisistä ja olemisistaan vaan ihan normaali molemminpuolinen yhteydenpito ja ajatusten jakaminen/asioiden tekeminen/harrastaminen yhdessä ilman aikatauluja. Ihan normaali kanssakäyminen ihmisten kesken. Lisäksi moni ketjussa rutisee kuinka tympeää on että yksinäiselle pitäisi kertoa kaikki viikon ruokalistasta lähtien, jännästi silti moni kuitenkin haluaa jakaa somessa kaikille (jopa tuntemattomillekin) omat syömisensä ilman mitään ongelmaa. Itseäni tuollainen tieto ei kiinnosta kummassakaan muodossa eikä tosiaan keneltäkään.
N41
Minä en ajattele yksinäisistä noin. Yksinäisyyteen on monia syitä ja itsellä on kokemusta siitä myös. Mulla se on liittynyt paikkakunnan vaihtoon ja hitauteen solmia ystävyyssuhteita uudessa ympäristössä. Mutta tässä ketjussa olen kyllä ollut todella paljon eri mieltä "yksinäisten" kirjoittajien kanssa.... heiltä on tullut monia kommentteja, jotka antavat vaikutelman todella rasittavasta riippakivestä. Toki voihan niiden kirjoitusten takana olla vain yksi tuottelias kirjoittaja.
Meitsi on yksinäinen usein ja kaverit eivät soittele mutta en mä tosiaan halua, että kukaan mun kaa velvollisuudesta hengaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Noin usein käykin just oikeasti kilteille ja herkille. Siedetään aivan liian pitkään toisten itsekkyyttä ja sitten pinna palaa totaalisesti ja löydetään itsestä se "pahis". Usein se siitä sitten tasaantuu ja ihminen ehkä oppii, ettei taivu enää niin pitkälle, että muuttuu noin vihaiseksi.
Jaa, jos yhdessä sovitaan mitä tehdään niin en näe tässä mitään itsekkyyttä, kun ihan yhtä hyvin molemmat halusi lähteä jonnekin. Jos toinen mielistelee eikä kerro totuutta en voi sille mitään , ei ystävän tarvitse olla mikään ajatustenlukija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Ajattelen ihan samalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, joille ystävyys tarkoittaa läheistä ja tiivistä ihmissuhdetta velvollisuuksineen ja vastuineen. Vähän niinkuin parisuhde, mutta vain seksi puuttuu.
Mulla sama. Mulle tällainen läheinen ystävyyssuhde on ollut raskasta ja tukalaa, ei sovi mun vapautta kaipaavalle introvertille luonteelleni. Parisuhteessakin saa mun mielestä olla oma itsensä ja ottaa omaa aikaa silloin tällöin reilustikin, seksiäkään ei oo pakko olla jos ei huvita, sitten joskus myöhemmin taas huvittaa. Onneks meillä tää on toiminut. Tukehtuisin sellaiseen koko ajan toisen iholla oloa vaativaan ihmissuhteeseen.
Erikoisesti tuo tiivis yhteydenpito ja liki symbioosissa eläminen on tullut keskusteluun mukaan näiltä ei-yksinäisiltä. Yksinäiset kaipaa tavallista ja normaalia vastavuoroisuutta ja sitä, että yhdessä vietetään sekä halutaan viettää aikaa, mutta ketjussa nämä joilla jostain syystä (tai ainakin omasta mielestään) on ystäviä suhtautuvat ystävyyteen joko vangitsevana tai sitten välinpitämättömästi.
Mulla ei oo kuin pari ystävää, silti oon kokenut ahdistavana tällaisen symbioosiystävyyden. Sehän on ihan siitä kiinni millainen oot ihmisenä ja kuinka paljon tarviit muiden seuraa. Mutta jos juuri nähtiin viime vkl ja tänä vkl:na haluan tehdä omia juttuja ja olla rauhassa mieheni kanssa kotona kun en raskaan työviikon jälkeen jaksa lähteä minnekään taj juoda alkoholia niin kinutaan baariin, sit suututaan kun en lähde. Vaikka joka pv jutellaan whatsupissa ja käydään kaikki päivän tapahtumat läpi yms. Ei mielestäni kuulu normi kolmekymppisen ihmisen käytökseen. Tiedän että hän on yksinäinen mutta aika ison vastuun yritti laittaa mun niskoille (hänet yksinäisyydestä pelastaminen). En itse kehtaisi noin liimautua ystäviin vaikka joskus yksinäinen olisinkin. Ei kukaan jaksa painostamista ja syyttelyä ettei anna itsestään muka tarpeeksi. Voi olla vaikea ymmärtää tätä jos et oo itse kokenut. Joku kultainen keskitie kiitos.
Kaipaan Suomeen enemmän etelä-Eurooppalaisia tapoja. Kuten vaikka että olisi enemmän kahviloita ja baareja ja pieniä ravintoloita, joissa hintataso on edullinen. Meillä kahvilat ovat kauppakeskuksissa olevia ketjuja, ne ovat sikakalliita, tupaten täynnä ja vielä kiertävät veroja minkä ehtivät. Baarit, no juottoloita, ei ole kiva mennä lapsen kanssa, eikä varmaan huolittaisikaan tai ainakin mulkoillaan pahasti jos joku kehtaa. Vertaa vaikka Espanjaan, lasillisella, tai kahvikupillisella voi käväistä koko perheen kanssa ja jos on paikalla naapurit niin sitten istahtaa tunniksi pariksi. Ruokaravintolat ovat myös jotain ketjuja kaikki, ellei sitten joku uusi trendipaikka, johon sopii mennä trendikäs ja isolompsainen porukka, ilman lapsia tietysti.
Ylipäänsä täällä porukka jakaantuu ja pakotetaan jakaantumaan iän, tulotason ja juomatottumusten mukaan eri kuppikunniksi, onko missään paikkaa joka olisi kuin olohuone, jossa piipahtaa vaikka joka päivä, teellä, kahvilla, mehulla, kaljalla tai viinillä? Tuollainen voisi olla joka korttelissa, siellä sitten näkisi ja tutustuisi, ilman että tarvitsee erikseen sopia mitään tapaamisia tai kutsua ketään kotiin. Miksi ihmeessä me alistumme siihen, että ostareitten baarit ovan juottoloita, joissa viihtyy vain juoppoporukat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Niin no se on sen toisen näkemys asiasta, itse näen että aika paljon taivuin tämän "herkän" ihmisen vaatimuksiin. Esim kaupungilla ollessamme kävimme muutamassa paikassa johon hänellä oli asiaa, no sitten kun mulle tuli yksi nopea juttu mikä piti hoitaa, käydä hakemassa yhdestä liikkeestä yksi tuote, niin se olikin sille kauhean hankalaa ja vihaisena jäi kadulle odottaa kun ei jaksanut edes kävellä 20m sinne liikkeeseen. Myöhemmin kun tulin ulos jouduin vielä etsimään tyyppiä kadulta kun se ei jaksanut odottaa mua 5min silloin kun itse kävin monessa eri liikkeessä kun hän siellä hoiti asioitaan pitkäänkin ja pyysi mun mielipidettä jne. Tämä siis tapahtui yhden päivän aikana. Että kukahan tässä oli itsekäs. Lisäksi lähdin sen kanssa yökerhoon jossa oli teemabileet kun se halus, itse en ollut kiinnostunut tästä musiikista, niin se tanssi melkein koko illan joidenkin miesten kanssa ja mä jäin yksin pöytään istumaan, lähdin jossain vaiheessa eri tilaan tanssimaan, tarkoitus oli olla yhdessä koko illan. Tässä nyt muutama esimerkki. Sit mua syytetään itsekkääksi kun kehtaan kerrankin kieltäytyä menemästä vaikka tiedän että tyyppi haluaa jonkun mukaan. Mä menisin vaikka yksin baariin, kyllä nainen sieltä aina seuraa saa, niin kun nähtiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä niitä oikeita kavereita ja ystäviä saa silleen, että oikeasti tekee vapaa-ajallaan sitä mistä nauttii ja on kiinnostunut.
Sitä kautta vetää puoleensa ihmisiä, ketkä ovat samalla aallonpituudella ja ystävyys syvenee koko ajan.Mun mielestä se on ihan normaalia, että kukaan ei usein soittele ihan vaan hengaillakseen minun kanssani. Ja enkä kyllä itekkään soittele kenellekään vain hengaillakseni, mut silti oon ihan hyvissä väleissä näitten ihmisten kanssa, ei siinä oo mitään ongelmaa.
Ajattelen ihan samalla tavalla. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, joille ystävyys tarkoittaa läheistä ja tiivistä ihmissuhdetta velvollisuuksineen ja vastuineen. Vähän niinkuin parisuhde, mutta vain seksi puuttuu.
Tämä ketju on ainoa paikka missä ihmiset (ainakaan julkisesti) paljastavat kuvittelevansa yksinäiset epätoivoisiksi riippakiviksi. Tuntuu hurjalta, että yksinäistä pidetään suurin piirtein fanaattisena stalkkerina jota ei vaan voi päästää edes tuttavaksi asti. Mä olen yksinäinen, enkä tunnista tuosta itseäni enkä kyllä muitakaan ketjuun kirjoitelleita yksinäisiä mutta näköjään useille me yksinäiset ollaan ainoastaan väheksymisen ja ylenkatsomisen arvoisia. Ei yksinäisyys tarkoita sitä, että ihminen ei olisi kykenevä ihan normaaliin ystävyyteen. Siihen ei ainakaan minusta kuulu jatkuva raportointi omista tekemisistä ja olemisistaan vaan ihan normaali molemminpuolinen yhteydenpito ja ajatusten jakaminen/asioiden tekeminen/harrastaminen yhdessä ilman aikatauluja. Ihan normaali kanssakäyminen ihmisten kesken. Lisäksi moni ketjussa rutisee kuinka tympeää on että yksinäiselle pitäisi kertoa kaikki viikon ruokalistasta lähtien, jännästi silti moni kuitenkin haluaa jakaa somessa kaikille (jopa tuntemattomillekin) omat syömisensä ilman mitään ongelmaa. Itseäni tuollainen tieto ei kiinnosta kummassakaan muodossa eikä tosiaan keneltäkään.
N41
Minä en ajattele yksinäisistä noin. Yksinäisyyteen on monia syitä ja itsellä on kokemusta siitä myös. Mulla se on liittynyt paikkakunnan vaihtoon ja hitauteen solmia ystävyyssuhteita uudessa ympäristössä. Mutta tässä ketjussa olen kyllä ollut todella paljon eri mieltä "yksinäisten" kirjoittajien kanssa.... heiltä on tullut monia kommentteja, jotka antavat vaikutelman todella rasittavasta riippakivestä. Toki voihan niiden kirjoitusten takana olla vain yksi tuottelias kirjoittaja.
Samaa mieltä! Minäkin oon ollu yksinäinen ja oon täällä kirjoitellut tästä rasittavasta "riippakivestä", en silti itse käyttäytynyt koskaan samoin/en käyttäydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Kyllä näin myös voi käydä. Ex ystävä ilmoitti riidan yhteydessä että aina ollaan tehty niitä asioita joista minä tykkäsin!? Olin vaan että wtf, kai nyt suunsa voi avata ja sanoa jos ei halua/kiinnosta. Sitten se itse rupesi käyttäytymään töykeästi mua kohtaan ja omasta mielestään vaan alkoi elää niin kuin itse haluaa eikä niin kuin muut odottaa. Tämä siis oli käytännössä syyllistämistä ja tiuskimista, vähättelyä ja itsensä ja omien korostamista sekä manipulointia. Tällaisia ne on ne omasta mielestään kiltit ja herkät ihmiset...🙄
Osanottoni! Tuollaiset ihmiset ovat aivan hanurista.
Mä pystyn näkemään sen toisen puolen asiaa. Kun kiltti ihminen vihdoin lopettaa joustamisen , on takuuvarmaa, että tutut ihmiset alkavat syyttää häntä itsekkääksi ja töykeäksi. Ovat niin tottuneet siihen, että koko suhde on aikaisemmin pelannut heidän ehdoillaan.
Todellako? Voiko todellakin toista syyttää hyväksikäyttäjäksi jos tällainen "kiltti" ihminen aina hänen toiveistaan kysyttäessä vastaa, että hänelle käy se kaikki mikä toisellekin. Onko se todellakin silloin kaverin syytä, että toinen ei saa koskaan suutaan auki, ei edes vaikka hänen näkemyksiään yhteistä tekemistä koskien yms. tiedustelisi toistuvasti.
Oon lukenut "tunne lukkosi" kirjaa ja siinä eritellään eri tunnelukkoja, jossa hyvin selitetty tämä ilmiö, en enää muista mikä lukko kyseessä. Mutta juuri tästä mielistelystä, myöhemmin henkilö heittäytyy marttyyriksi ja syyttää kun toinen ei osannut lukea hänen tarpeitaan. Tunnistin siitä tämän kaverin. Ja itse asiassa monesta muustakin tunnelukkokuvauksesta. Tosi hyvä kirja, suosittelen. Ei tosiaan oo normi käytöstä ja saa syyttää vaan itseään siitä (ja hakea terapiaa).
Mikähän siinä muuten on, että ihmiset haluaa hirveän mielellään ystävystyä introvertin ihmisen kanssa. Tai en niin siitä introverttiydestä tiedä, mutta ihmisten, jotka eivät kaipaa erityisemmin jatkuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa.
Olen tästä asiasta muutaman kerran jutellut joidenkin kaltaisteni kanssa ja ihmetellyt, että mitä etäisempiä olemme, sen enemmän pommitetaan viesteillä ja kutsuilla. Vaikka kuinka yrittää selittää, että viihdyn hyvin itsekseni ja en jaksaisi nyt kenenkään seuraa, niin se pommitus vain pahenee.
Todella ärsyttävää. Yksinäisille vinkiksi. Ystävystykää ekstroverttien kanssa, jotka haluavat koko ajan olla seurassa ja käydä kahvilla ja tapahtumissa ja harrastaa kaveriporukassa. Se paras ehdotus ei ole ihminen, joka tykkää harrastaa yksin ja kulkea yksin ja olla vapaalla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan Suomeen enemmän etelä-Eurooppalaisia tapoja. Kuten vaikka että olisi enemmän kahviloita ja baareja ja pieniä ravintoloita, joissa hintataso on edullinen. Meillä kahvilat ovat kauppakeskuksissa olevia ketjuja, ne ovat sikakalliita, tupaten täynnä ja vielä kiertävät veroja minkä ehtivät. Baarit, no juottoloita, ei ole kiva mennä lapsen kanssa, eikä varmaan huolittaisikaan tai ainakin mulkoillaan pahasti jos joku kehtaa. Vertaa vaikka Espanjaan, lasillisella, tai kahvikupillisella voi käväistä koko perheen kanssa ja jos on paikalla naapurit niin sitten istahtaa tunniksi pariksi. Ruokaravintolat ovat myös jotain ketjuja kaikki, ellei sitten joku uusi trendipaikka, johon sopii mennä trendikäs ja isolompsainen porukka, ilman lapsia tietysti.
Ylipäänsä täällä porukka jakaantuu ja pakotetaan jakaantumaan iän, tulotason ja juomatottumusten mukaan eri kuppikunniksi, onko missään paikkaa joka olisi kuin olohuone, jossa piipahtaa vaikka joka päivä, teellä, kahvilla, mehulla, kaljalla tai viinillä? Tuollainen voisi olla joka korttelissa, siellä sitten näkisi ja tutustuisi, ilman että tarvitsee erikseen sopia mitään tapaamisia tai kutsua ketään kotiin. Miksi ihmeessä me alistumme siihen, että ostareitten baarit ovan juottoloita, joissa viihtyy vain juoppoporukat?
Pieni ja edullinen eivät Suomessa kuulu samaan lauseeseen. Vaikka tuollaista kahvilaa tai ravintolaa pyöritettäisiin vapaaehtoisvoimin, asiakkaita pitäisi olla todella paljon, että saisi edes tilavuokrat ja raaka-aineet maksettua. Vai ajattelitko, että valtion tai kuntien pitäisi tarjota ilmaiset tilat ja sitten vapaaehtoisvoimin pyöritettäisiin toimintaa?
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä muuten on, että ihmiset haluaa hirveän mielellään ystävystyä introvertin ihmisen kanssa. Tai en niin siitä introverttiydestä tiedä, mutta ihmisten, jotka eivät kaipaa erityisemmin jatkuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa.
Olen tästä asiasta muutaman kerran jutellut joidenkin kaltaisteni kanssa ja ihmetellyt, että mitä etäisempiä olemme, sen enemmän pommitetaan viesteillä ja kutsuilla. Vaikka kuinka yrittää selittää, että viihdyn hyvin itsekseni ja en jaksaisi nyt kenenkään seuraa, niin se pommitus vain pahenee.
Todella ärsyttävää. Yksinäisille vinkiksi. Ystävystykää ekstroverttien kanssa, jotka haluavat koko ajan olla seurassa ja käydä kahvilla ja tapahtumissa ja harrastaa kaveriporukassa. Se paras ehdotus ei ole ihminen, joka tykkää harrastaa yksin ja kulkea yksin ja olla vapaalla rauhassa.
Olen introvertti. Minä kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita!
Muhun kyllä ottaa moni ystävistäni yhteyttä ja itse otan myös, mutta sitten on yksi ystävä, jo ala-asteajoilta, johon minä aina otan ensin yhteyttä ja kysyn mitä kuuluu, nähdäänkö?
Tiedän ettei hänellä nyt niin hirveästi sitä menoa ole etteikö ehtisi itsekin ehdottamaan. Mutta ei. Miksi ei? Kyllä sitten suostuu ja nähdään, mutta aina aloite tulee minulta tai muilta yhteisistä kavereistamme. Hän ei koskaan kysy mitä tehtäisiin, nähtäisiinkö porukalla tai kahdestaan, ei ehdota illan viettoa tai mitään. Käy töissä virka-aikaan ja tulee kotiinsa, käy ostoksilla/pyörimässä kaupoissa. Ei kysy ketään edes seuraksi. Ei varmaan meidän seura kiinnosta?
Muilla meistä on paljon täydemmät arjet, perhettä/miestä/lapsia/töitä/opiskelua/harrastuksia/lasten harrastuksia ja silti ehditään tapaamaan tai viestittelemään ja kyselemään mitä kuuluu, milloin nähdään? Ihmettelen. Toivottavasti kukaan teistä ei ole esimerkin oloinen henkilö valittamassa kun kukaan ei ikinä ota yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä muuten on, että ihmiset haluaa hirveän mielellään ystävystyä introvertin ihmisen kanssa. Tai en niin siitä introverttiydestä tiedä, mutta ihmisten, jotka eivät kaipaa erityisemmin jatkuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa.
Olen tästä asiasta muutaman kerran jutellut joidenkin kaltaisteni kanssa ja ihmetellyt, että mitä etäisempiä olemme, sen enemmän pommitetaan viesteillä ja kutsuilla. Vaikka kuinka yrittää selittää, että viihdyn hyvin itsekseni ja en jaksaisi nyt kenenkään seuraa, niin se pommitus vain pahenee.
Todella ärsyttävää. Yksinäisille vinkiksi. Ystävystykää ekstroverttien kanssa, jotka haluavat koko ajan olla seurassa ja käydä kahvilla ja tapahtumissa ja harrastaa kaveriporukassa. Se paras ehdotus ei ole ihminen, joka tykkää harrastaa yksin ja kulkea yksin ja olla vapaalla rauhassa.
Olen introvertti. Minä kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita!
En ihan tätä tarkoittanutkaan. Mutta minulle ainakin riittää läheisiksi ihmissuhteiksi ihan ne lähimmät. En kaipaa seuraa ja kahvitteluja vapaalla ja harrastusseuraa. Nautin eniten puuhatessani yksin ja kulkemalla omia teitäni suunnittelematta päiviä kenenkään muun aikataulun mukaan. Ja niiden läheisimpien ihmisten seuraakaan en kaipaa jatkuvasti. En edes niitä puhelinsoittoja. Kyllä he siellä pysyvät ilman, että pitää jatkuvasti nähdä tai pitää yhteyttä.
Mutta mitä enemmän etääntyy, sen kiihkeämmin kutsutaan, että lähde mun kans sinne ja tänne ja tehdään yhdessä ja mennään tuonne ja voinko tulla huomenna sinun luo kahville jne...
Vierailija kirjoitti:
Muhun kyllä ottaa moni ystävistäni yhteyttä ja itse otan myös, mutta sitten on yksi ystävä, jo ala-asteajoilta, johon minä aina otan ensin yhteyttä ja kysyn mitä kuuluu, nähdäänkö?
Tiedän ettei hänellä nyt niin hirveästi sitä menoa ole etteikö ehtisi itsekin ehdottamaan. Mutta ei. Miksi ei? Kyllä sitten suostuu ja nähdään, mutta aina aloite tulee minulta tai muilta yhteisistä kavereistamme. Hän ei koskaan kysy mitä tehtäisiin, nähtäisiinkö porukalla tai kahdestaan, ei ehdota illan viettoa tai mitään. Käy töissä virka-aikaan ja tulee kotiinsa, käy ostoksilla/pyörimässä kaupoissa. Ei kysy ketään edes seuraksi. Ei varmaan meidän seura kiinnosta?
Muilla meistä on paljon täydemmät arjet, perhettä/miestä/lapsia/töitä/opiskelua/harrastuksia/lasten harrastuksia ja silti ehditään tapaamaan tai viestittelemään ja kyselemään mitä kuuluu, milloin nähdään? Ihmettelen. Toivottavasti kukaan teistä ei ole esimerkin oloinen henkilö valittamassa kun kukaan ei ikinä ota yhteyttä.
Tämä. Tämä on juuri sitä symbioottista kyttäämistä. Jos toinen ihminen ei kaipaa niin paljoa läsnäoloa, kuin sinä, niin sinä lasket tarkkaan, kuinka paljon hänellä on arkena tekemistä ja kuinka arki on raskasta ja silti se ei soittele koskaan, vaikka sinulla on raskaampaa.
Mitä hittoa se oikeasti sinulle kuuluu, mitä hän tekee töiden jälkeen. Se on ihan hänen oma asiansa. Ei hän ole tilivelvollinen kenellekään. Hän ei varmaan kaipaa sitä läsnäoloa niin paljon, kuin sinä.
Me muut ehditään ja hän ei, vaikka hänellä olisi enemmän aikaa. Mitä tämä muuta on kuin sitä stalkkaamista ja toisen elämän kyttäämistä. Jokainen elää omaa elämää tavallaan. Ja hänellä on oikeus siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muhun kyllä ottaa moni ystävistäni yhteyttä ja itse otan myös, mutta sitten on yksi ystävä, jo ala-asteajoilta, johon minä aina otan ensin yhteyttä ja kysyn mitä kuuluu, nähdäänkö?
Tiedän ettei hänellä nyt niin hirveästi sitä menoa ole etteikö ehtisi itsekin ehdottamaan. Mutta ei. Miksi ei? Kyllä sitten suostuu ja nähdään, mutta aina aloite tulee minulta tai muilta yhteisistä kavereistamme. Hän ei koskaan kysy mitä tehtäisiin, nähtäisiinkö porukalla tai kahdestaan, ei ehdota illan viettoa tai mitään. Käy töissä virka-aikaan ja tulee kotiinsa, käy ostoksilla/pyörimässä kaupoissa. Ei kysy ketään edes seuraksi. Ei varmaan meidän seura kiinnosta?
Muilla meistä on paljon täydemmät arjet, perhettä/miestä/lapsia/töitä/opiskelua/harrastuksia/lasten harrastuksia ja silti ehditään tapaamaan tai viestittelemään ja kyselemään mitä kuuluu, milloin nähdään? Ihmettelen. Toivottavasti kukaan teistä ei ole esimerkin oloinen henkilö valittamassa kun kukaan ei ikinä ota yhteyttä.Tämä. Tämä on juuri sitä symbioottista kyttäämistä. Jos toinen ihminen ei kaipaa niin paljoa läsnäoloa, kuin sinä, niin sinä lasket tarkkaan, kuinka paljon hänellä on arkena tekemistä ja kuinka arki on raskasta ja silti se ei soittele koskaan, vaikka sinulla on raskaampaa.
Mitä hittoa se oikeasti sinulle kuuluu, mitä hän tekee töiden jälkeen. Se on ihan hänen oma asiansa. Ei hän ole tilivelvollinen kenellekään. Hän ei varmaan kaipaa sitä läsnäoloa niin paljon, kuin sinä.
Me muut ehditään ja hän ei, vaikka hänellä olisi enemmän aikaa. Mitä tämä muuta on kuin sitä stalkkaamista ja toisen elämän kyttäämistä. Jokainen elää omaa elämää tavallaan. Ja hänellä on oikeus siihen.
Tällaiset ihmiset on paras suosiolla jättää sinne omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Ei erakkoja kannata muiden suotta hätyytellä yhteydenotoillaan.
Erikoisesti tuo tiivis yhteydenpito ja liki symbioosissa eläminen on tullut keskusteluun mukaan näiltä ei-yksinäisiltä. Yksinäiset kaipaa tavallista ja normaalia vastavuoroisuutta ja sitä, että yhdessä vietetään sekä halutaan viettää aikaa, mutta ketjussa nämä joilla jostain syystä (tai ainakin omasta mielestään) on ystäviä suhtautuvat ystävyyteen joko vangitsevana tai sitten välinpitämättömästi.