Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Alemman tason mies kirjoitti:
Ei meillä ATMeilla edes ole kavereita :(.
Ai se tarkoittaa alemman taso miestä. Minä luulin, että Automatic Teller Machine - mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestä kannattaa välillä katsoa peiliin näissä tapauksissa jossa tuntuu että sinuun ei oteta yhteyttä ja ainut ihmissuhteen ylläpitäjä olet sinä itse.Minulla on ollut muutamia hyviä ystäviä varhaisesta nuoruudesta lähtien, siltä ajalta kun some ei ollut vielä mikään erikoinen juttu kosketusnäyttö puhelimet olivat vasta uusinta uutuutta ja aina oltiin kavereiden/kaverin kanssa ulkona tekemässä jotain kivaa.Pikku hiljaa kaikki me aloimme olla vanhempia ja yhteydenpito hiipui luonnollisista syistä juuri esimerkiksi koulupäivät pitenivät ja kokeisiin pitilukea enemmän jne.Mutta silti tämä yksi ystäväni aina tuli kilkuttamaan ovi kelloani ja pyytämään esim heille kylään pelamaan jotain pleikka peliä tai vaikka katsomaan jotain elokuvaa.Minä en arvostanut näitä eleitä ja en edes välillä tullut ovelle itselle avamaan vaan huusin äitilleni että sano kaverille että en ole tulossa mihinkään ja ajattelin että ei tämä mitenkään meidän kaverisuhteeseen vaikuta.Näin sitten tapahtui arviolta muutamien kuukausien ajan ja en vaivautunut tekemään mitään kaverisuhteemme ylläpitämiseen.Sitten vähän aikaa kului siitä ja kaipasin jotain juttu kaveria niin kas kummaa häneltä aina löytyi selkeitä tekosyitä ja menoja jonka vuoksi ei voinut viettää aikaa kanssani, loukkaannuin tästä tietenkin ja rupesin olemaan täysi mulkku häntä kohtaan sitten vain yhteydenpitomme katkesi ja emme ole viestitelleet tai olleet kuulumisissa vuosiin.Kyllä minusta vaan tuntuu aika pahalta se että hyvän ystävän menetin oman itsekkyyteni takia kun en viitsinyt itse ylläpitää minkäänlaista kontaktia.Toimisin samallailla kun hän ihan tätä nykyäkin jos aina vaan tulee kielteistä vastausta kun mihinkä vaan koittaa pyytää tai kutsua kaveria niin kyllä siinä pikku hiljaa tulee miettineeksi haluaako hän edes olla missään tekemisissä kanssani.
Liian tuttua. Kaverini erosi muutama vuosi sitten silloisesta poikaystävästä ja oli ihan hajalla joten autoin häntä ja juttelin paljon ettei tunnu olevan yksin. Puhu paljon murheistaan ym. Halusi et lohdutan häntä. No sitten hän löysi uuden poikaystävän ja siihen loppui yhteydenpitokin. Ei koskaan laita ekana viestiä vaan minä joudun ottamaan aina ekana yhteyttä. Silloin kun minun äitini kuoli ja olisin halunnut että joku puhuis mun kanssa mut ei, ei sitä kiinnostanu. Muistaakseni vaa vastas viestillä ":(" kun kerroin äitini kuolleen. Ei koskaan edes kysynyt miten voin tai jutellut muutenkaan. Tuli niin hyväkskäytetty olo kun minä autoin häntä pahimmasta mutta ei voinut sitten auttaa minua.
Itse olen tietoisesti jättänyt kaikki turhanpäiväiset tuttavuudet pois elämästäni, en jaksa turhanpäiväistä jaarittelua. Mieluummin olen sen ajn perheeni kanssa. Yksi ystävä jonka tunnen jo nuoruudestani olisi vielä rakas ja haluaisin tavata, mutta joku vuosi sitten totesin että yhteydenotto tuli AINA minun puoleltani. Olen tämänkin "ystävän" pikkuhiljaa jättänyt taakseni. Kerran vuodessa nähdään ja hänestäkin se on aina ihanaa, mutta ei hän kyllä koskaan ota yhteyttä. Aiemmin laitettiin kiireen syyksi ja kun lapsilla on niin paljon harrastuksia. Nyt molempien lapset on isoja. Syy varmasti on eri elämäntilanteet. Olen duunari-yrittäjä ja hän on hienostorouva.
Yhden kaverin kaa on pitänyt jo pitkään nähdä, viimeksi kysyin että käykö nyt vkl, sanoi että on vielä vkl suunnitelmat auki ja palataan vkl, sanoi että muistuttaisin sitä jos ei ala kuulua. No en oo ajatellut, muutenkin se on lähes aina minä joka kyselee, ja nyt pitää vielä muistuttaa. Jos ei itse näe meidän näkemistä sen verran tärkeäksi että muistaisi ihan itse, niin annan olla, en aio alentua ruinaamaan seuraa :/ Sitten kun itse ottaa harvoin yhteyttä niin se on tyyliin tunnin päästä arki-iltana, mun pitäs jättää kaikki mun tekemiset kesken ja lähteä tapaamaan sitä ex tempore, kun kaverista ei alunperinkään kuulunut moneen kuukauteen. En jaksa ymmärtää näitä nykypäivän itsekkäitä ihmisiä. Kyllä tulee olee että on jollekin vaan hätävara. En aio enää edes vastata mitään jos vielä joskus pyytää jonnekin tunnin varoitusajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhden kaverin kaa on pitänyt jo pitkään nähdä, viimeksi kysyin että käykö nyt vkl, sanoi että on vielä vkl suunnitelmat auki ja palataan vkl, sanoi että muistuttaisin sitä jos ei ala kuulua. No en oo ajatellut, muutenkin se on lähes aina minä joka kyselee, ja nyt pitää vielä muistuttaa. Jos ei itse näe meidän näkemistä sen verran tärkeäksi että muistaisi ihan itse, niin annan olla, en aio alentua ruinaamaan seuraa :/ Sitten kun itse ottaa harvoin yhteyttä niin se on tyyliin tunnin päästä arki-iltana, mun pitäs jättää kaikki mun tekemiset kesken ja lähteä tapaamaan sitä ex tempore, kun kaverista ei alunperinkään kuulunut moneen kuukauteen. En jaksa ymmärtää näitä nykypäivän itsekkäitä ihmisiä. Kyllä tulee olee että on jollekin vaan hätävara. En aio enää edes vastata mitään jos vielä joskus pyytää jonnekin tunnin varoitusajalla.
Tätä kyseistä kaveria näen 1-2 krt vuodessa. Aina kun oon pyytänyt jonnekin niin ei käy eikä itse enää palaa asiaan/ehdota eri aikaa. Selväksi on käynyt ettei kiinnosta.
Te olette tylsiä ja rasittavia. Siksi teille ei soitella.
Ja muut vikanne pahentavat asiaa: kaunaisuus, kateus, juoruilunhalu, surkea itsetunto, jota muut joutuvat aina pönkittämään. Se on rasittavaa.
Kuulkaa, ihmisellä on sellaiset ystävät, jotka hän ansaitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te olette tylsiä ja rasittavia. Siksi teille ei soitella.
Ja muut vikanne pahentavat asiaa: kaunaisuus, kateus, juoruilunhalu, surkea itsetunto, jota muut joutuvat aina pönkittämään. Se on rasittavaa.
Kuulkaa, ihmisellä on sellaiset ystävät, jotka hän ansaitsee.
Tää kertoo kyllä enemmän susta kuin meistä muista...🙈
Just näin!!!
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just näin!!!
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Ei olekaan velkaa, mutta jos jatkuvasti kyselee eikä toiselle käy ei auta muu kuin antaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te olette tylsiä ja rasittavia. Siksi teille ei soitella.
Ja muut vikanne pahentavat asiaa: kaunaisuus, kateus, juoruilunhalu, surkea itsetunto, jota muut joutuvat aina pönkittämään. Se on rasittavaa.
Kuulkaa, ihmisellä on sellaiset ystävät, jotka hän ansaitsee.
Tää kertoo kyllä enemmän susta kuin meistä muista...🙈
No mut mitäs jos noi onkin ne syyt miksi ei puhelin soi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä muuten on, että ihmiset haluaa hirveän mielellään ystävystyä introvertin ihmisen kanssa. Tai en niin siitä introverttiydestä tiedä, mutta ihmisten, jotka eivät kaipaa erityisemmin jatkuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa.
Olen tästä asiasta muutaman kerran jutellut joidenkin kaltaisteni kanssa ja ihmetellyt, että mitä etäisempiä olemme, sen enemmän pommitetaan viesteillä ja kutsuilla. Vaikka kuinka yrittää selittää, että viihdyn hyvin itsekseni ja en jaksaisi nyt kenenkään seuraa, niin se pommitus vain pahenee.
Todella ärsyttävää. Yksinäisille vinkiksi. Ystävystykää ekstroverttien kanssa, jotka haluavat koko ajan olla seurassa ja käydä kahvilla ja tapahtumissa ja harrastaa kaveriporukassa. Se paras ehdotus ei ole ihminen, joka tykkää harrastaa yksin ja kulkea yksin ja olla vapaalla rauhassa.
Oisko joku tunnelukko niilläkin? :p
Vierailija kirjoitti:
Yhden kaverin kaa on pitänyt jo pitkään nähdä, viimeksi kysyin että käykö nyt vkl, sanoi että on vielä vkl suunnitelmat auki ja palataan vkl, sanoi että muistuttaisin sitä jos ei ala kuulua. No en oo ajatellut, muutenkin se on lähes aina minä joka kyselee, ja nyt pitää vielä muistuttaa. Jos ei itse näe meidän näkemistä sen verran tärkeäksi että muistaisi ihan itse, niin annan olla, en aio alentua ruinaamaan seuraa :/ Sitten kun itse ottaa harvoin yhteyttä niin se on tyyliin tunnin päästä arki-iltana, mun pitäs jättää kaikki mun tekemiset kesken ja lähteä tapaamaan sitä ex tempore, kun kaverista ei alunperinkään kuulunut moneen kuukauteen. En jaksa ymmärtää näitä nykypäivän itsekkäitä ihmisiä. Kyllä tulee olee että on jollekin vaan hätävara. En aio enää edes vastata mitään jos vielä joskus pyytää jonnekin tunnin varoitusajalla.
Oisko nyt vain kyse siitä, että teistä toinen tykkää elää spontaanimmin ja toinen suunnitella asiat ennakkoon? Ekalle tyypille asioiden lukkoonlyöminen hyvissä ajoin ennakkoon on yhtä ikävää kuin toisesta lähteminen jonnekin lyhyellä varoitusajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.
Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."
Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Mua on aina vituttanu kaverit.
Lapsena jo mielummin rakensin Legoilla kuin olin kavereiden kanssa..
Teininä ei ollut enää kuin yksi kaveri.
Nuorena miehenä ei ollut kuin juoppokavereita jokunen.
Kännissä soittelin sukulaisille kerran kuussa.
Korkeintaan.
Nyt on toki perhe - eukko ja kolme aikuista lasta.
Mutta kavereita ei ole yhtäkään. Töissä on jokunen luottokaveri, muttei mitään ystäviä sinänsä.
Eikä kyllä ole väliksikään..
Ei meillä ATMeilla edes ole kavereita :(.