Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvää päivää :D

Käyn hakemassa popparit..

Jep. Tosin jo pääasia on olla jollekin tärkeä, niin kuulostaa vähän itsekkäältä. Minusta on mielenkintoista kuulla muiden mielipiteitä ja kuulumisia, ei buustata omaa egoa. Mutta siksi kai en olekaan yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvää päivää :D

Käyn hakemassa popparit..

Jep. Tosin jo pääasia on olla jollekin tärkeä, niin kuulostaa vähän itsekkäältä. Minusta on mielenkintoista kuulla muiden mielipiteitä ja kuulumisia, ei buustata omaa egoa. Mutta siksi kai en olekaan yksinäinen.

En minäkään ole yksinäinen, mutta ei olisi käynyt mielessäkään esim pyytää lastenkin kummeiksi ihmisiä, jotka eivät olisi mulle tärkeitä. Ehkä minäkin olen sitten itsekäs, kun kuka tahansa randomtyyppi jostain entisestä työpaikastani tai harrastusporukasta ei kelvannut mulle lasteni kummiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvää päivää :D

Käyn hakemassa popparit..

Jep. Tosin jo pääasia on olla jollekin tärkeä, niin kuulostaa vähän itsekkäältä. Minusta on mielenkintoista kuulla muiden mielipiteitä ja kuulumisia, ei buustata omaa egoa. Mutta siksi kai en olekaan yksinäinen.

Joo, on minustakin kiinnostavaa kuulla monenlaisten elämässäni yhdentekevien ihmisten mielipiteitä, mutta en kutsu heitä ystävikseni, eivätkä hekään minua.

Selvennän termejä= lähikaupan kassalle on kiva sanoa moi, mutta hän ei ole ystäväni. Näen pihalla usein oravia, mutta ne eivät ole ystäviäni. Ystävä on minulle sellainen, joka sen lisäksi, että meillä on yhteistä puhuttavaa, on myös kiinnostunut siitä olenko elossa vai en, ja jolle en ole täydellisen yhdentekevä. Ehkä joku kutsuu jokaista, kenen kanssa on viisi vuotta sitten puhunut säästä ystäväkseen.

Ja ei siinä mitään jos joku pitää ystävänään jotain työpaikan itselle yhdentekevää työkaveria, jonka sukunimeä ei tiedä mutta jonka kanssa on kohdalle osuessa kiva puhua sotesta= mutta älä sitten hauku niitä, ketkä toivoisivat syvällisempää kanssakäymistä (esim sen sukunimen) ja äläkä ihmettele miten joillain mielestäsi luusereilla ei ole yhtään ystävää, sillä useimmat ihmiset EI kutsu ystäväksi sellaista josta ei välitä pätkän vertaa, kunhan on sattumalta tavatessa kiva vaihtaa pari sanaa.

Ei sillä määritelmällä arjessa väliä ole mutta tässä keskustelussa siis puhutaan siitä, jos ei ole ystäviä siinä mielessä kuin se yleisesti määritellään. Jos itse aloittaisin keskustelun aiheella "parisuhteen ongelmat= mieheni, eli mies, joka jakaa minulle kerran kuussa postit, meni naimisiin toisen naisen kanssa, mitä teen?" niin syntyisi ongelmia sillä useimmat ei määrittelisi minun olevan parisuhteessa postinjakajani kanssa.

Mitä tämä teidän mielestä johtuu?:

Nuorena, noin parikymppisenä, mulla oli kausi, jolloin paljon mietin arvojani ja sitä millaisia asioita haluan elämässäni edistää. Yksi näistä asioista oli muiden hyvä kohtelu, syrjimisen ja kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen.

Aloinkin toteuttaa tätä aatettani käytännössä. Vedin porukkaan mukaan sen ulkopuolella olevia, kaverustuin syrjittyjen kanssa, olin ystävällinen ja kuuntelin niitä joita muut ei kuunnelleet jne.

Kerta toisensa jälkeen, sanoisin noin 75 % tapauksista, jossain vaiheessa lupaavan alun jälkeen ystävällisyyteni kohde alkoi kuitenkin v_ttuilla mulle, eristää porukasta, painaa itsetuntoa alas mitätöimällä yms. s_keidaa. Tätä tapahtui kymmeniä kertoja.

Olen paljon miettinyt mistä tuo johtui ja joitain teorioita onkin, mutten laita niitä tähän, koska en halua johdatella ajatuksiasi tiettyyn suuntaan.

Mitä mieltä sinä olet, mistä johtuu?

No, joka tapauksessa. Tuossa on syy sille miksi nykyään olen varovainen suoran hyväntahtoisuuden kanssa, ja epävarma tekemään enää noita hyviä asioita mitä nuorena harjoitin aktiivisesti. Harrastan toisenlaista hyväntekeväisyyttä nykyään, anonyyminä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nämä palstan yksinäiset sitten on yksin, kun he ovat niin syvällisiä ja luotettavia ja hyvä omatunto ja vaikka mitä, mitä he kehuvat olevan verrattuna muihin.

Luulisi, että heidän seuraan haluaisi kaikki, kun omien sanojensa mukaan ovat niin loistavia ihmisiä.

Se, että on luotettava ja tunnollinen, ei poista silti sitä tosiseikkaa, että moni ympäristössä oleva ihmienn elää ruuhkavuosia. Vaikka hän olisi millainen ihminen tahansa, se ei poistaisi sitä faktaa. 

Ei myöskään se, että itse arvostaa pysyvyyttä ja luotettavuutta, tarkoita sitä, että muut tekisivät näin. Johan on todettu, että monia kiehtoo hektinen elämänmeno ja joopas-eipäs-ehkä-entiedä-meno paljon enemmän. Se, että voi viime metreille asti vatuloida ja mietiskellä. Näin ollen voi olla, että joistakuista luotettava ihminen on kuin tuulahdus kivikautisilta ajoilta ja kivi kengässä. Niin koomista kuin se sinällään onkin, että oletettavasti sinällään hyvistä piirteistä tehdään nykyaikana huonoja. 

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvää päivää :D

Käyn hakemassa popparit..

Teitkö itse vai mikrotitko? Mikrossa tehtyjä ei tueta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista spekulointia täällä on ollut, oletetaan asioita. Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita?? En itse jäisi roikkumaan ihmisiin jos en sais vastakaikua, uusia tulee tilalle. Elämäntilanteet- ja intressit muuttuu jne. Se on elämää. Etenkin kun tässä iässä 40+ aika moni on jo perheellinen. Se luo omat haasteensa.

Totta. Mutkattomilla ihmisillä näkyy olevan kavereita ja näillä märehtijöillä elämä on vaikeaa ja yksinäistä. Itketään kotona, kun kukaan ei hae sieltä ja kun kaikki kohtelee huonosti ja syytetään perheellisiä siitä, että he panevat miehensä ja lapsensa ja mummolat etusijalle, kuin jonkun yhdentekevän kahvittelun, missä yksinäinen saa haukkua ja valittaa ystävistään, jotka eivät taas soittaneet.

Tosiaan, sitä vaistoaa ne negativiiset fibat ja ei jaksa vuodesta toiseen kuunnella valitusta, kuinka kaikki muut on ikäviä ihmisiä, kun ei kiinnitä koko ajan huomiota häneen ja soittele hänelle pitkiä puheluita, vaan ryökäleet vastaa tekstiviestillä, kun ehtivät.

Niinpä, ei niille kelpaa sellaiset ihmiset kun he itse ovat. En ihmettele, ollaan niin negatiivisia, itsekkäitä herkkiksiä.

"Mutkaton" ihminen suhteessa ystävään: Jousta sinä koko ajan, minä teen mitä lystään. Sinun pitää huomioida minun toiveeni, mutta minun ei tarvitse tulla sinua vastaan. My way of highway!

Tämäkään on sitä mutkattomuutta?

No miksi sitten et vaan ole jonkun kivemman tyypin kanssa?

Minähän olen. Parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Ja katkerana voliset nurkassa, kun niillä mutkattomilla ihmisillä on hauskaa kavereidensa kanssa.

Onko heillä? Aika paljon moni "mutkaton" tyyppi näyttää mollaavan muita selän takana. Ette tekään käytöksen perusteella vaikuta miltään tyypiesimerkeiltä onnellisista ihmisistä, jotka ovat tasapainossa itsensä kanssa. Jos olisitte aidosti onnellisia omassa elämässänne, niin tuskin olisi noin suurta tarvetta tulla tänne haukkumaan yksinäisiä.

Kukaan ei olisi haukkunut yksinäisiä, ellei tässä ketjussa olisi paljastunut yksinäisten katkeruus ja se, kuinka suvaitsemattomia he ovat. Kun valitetaan, että pienten lasten äiti ei jouda puhumaan tuntikausien puheluita heidän kanssaan tai peruu tapaamisen väsymyksen takia tms.

Ehkä tämä ketju on aukaissut monen silmät yksinäisten suhteen.

Todellakin. Yksinäinen voisi valita toisen yksinäisen, miksei valitse?

Vastaus varmaan on aika ilmeinen: harvemmassa meissä lukee otsassa, että "etsitään uusia ystäviä" tai "yksinäinen". Suomalaisessa kulttuurissa ei ole myöskään ihan tyypillistä ensitöiksi kysellä, että "oletko yksinäinen?" tai "haluaisitko lisää kavereita?". 

Sinällään on melko turhaa ihmetellä tuota asiaa, koska emmehän me täällä maapallolla, töissä, opiskeluissa jne. kulje lokeroituina. 

Mikäänhän ei myöskään takaa, että toinen yksinäinen olisi toisen yksinäisen kanssa yhteensopiva. Se, että syystä tai toisesta kumpikin kelpuuttaisi enemmänkin ihmisiä lähipiiriinsä, ei kerro vielä ihmisestä itsestään mitään. Ehkä toinen onkin ihminen, jolla on aivan samanlaiset arvot kuin sillä kiireisellä perheenäidillä. 

Heko heko, mistä te vedätte noita luuloja? Että ei muka tiedä sukunimeä, ellei ole hirveän tärkeää minulle, olenko ystävän elämässä se ykkönen, viides tai peräti viidestoista tärkeysjärjestyksessä. Kuulostatte aika vaativilta ja takertuvilta, juuri niiltä joita kukaan ei tosiaan halua ystäväksi. Mitä jos kokeilisitte valittamisen  ja vaatimisen sijaan hyväksyä niitä ihmisiä sellaisina kun ovat, tai hankkia parempaa seuraa, jos sellaista kerran on tarjolla/olemassa.

Jos hektinen meno on sitä, että ei lyödä lukkoon aikatauluja kuukautta ennen vaan sovitaan vaikka että soitellaan lähempänä tarkka aika, niin elän kovin hektisesti. Kun minulle ei ole mitään lisäarvoa sillä, että raahaan väsyneen tai sairaan ihmisen kahville ihan vaan siksi, että olisin niin julmetun tärkeä.

Oharit mitään ilmoittamatta  ovat  tietysti väärin, mutta jos toinen on vaikka valvonut yön oksentelevan lapsen kanssa eikä siksi jaksakaan tavata ja ilmoittaa asiasta heti kun tietää esteen, en ymmärrä mistä minun pitäisi loukkaantua tai kokea itseni vähemmän tärkeäksi. Ja kenelle pitäisi loukkaantua, sille mahataudilleko? Vai eikö pysty näkemään maailmaa, jossa peruutus väsymyksen vuoksi ei mitenkään liity sinuun tai sinun tärkeyteesi, eikä ole henkilökohtainen sinuun kohdistettu loukkaus?

Alan totisesti ymmärtää, miksi jotkut jäävät aina yksin.

Vierailija kirjoitti:

Osa täällä on todella terapian tarpeessa.

Aikuiset ihmiset vänkäävät ja inttävät ettei mulla oo kavereita....yhyy.

Täällä on yritetty selittää miksei kaikilla ole aikaa pitää tiivisti yhteyttä tai miksi joskus on pakko perua sovitut treffit. Mikään selitys ei kelpaa.

Joo, ei kelpaa ei, jos selitys on puutaheinää tai menee ohi aiheen (esim. puhutaan pakosta perua tapaaminen, kun kyse on ohareista eli sluibaamisesta eli feidaamisesta). Itsestäänselvyyksiä taas on ihan turha ladella. Eikä myöskään kelpaa, jos kommentit on asiattomuuksien ympäröimiä järjestelmällisesti - kuten tämäkin yllä oleva viesti. 

Myöskään selvitykset tai raportit siitä, miksi ei ole aikaa pitää tiiviisti yhteyttä tai miksi joku tekee oharit, ei useimmiten millään tavalla poista sitä toisen ihmisen pettymystä. Etenkin kun taustalla on tiedossa se, että kyllähän sitä aikaa usein löytyy niihin juttuihin, joihin halutaan. 

Ja muuten. Jos olet sitä mieltä, että täällä on osa terapian tarpeessa, niin ei sitäkään kannata tuoda jotenkin ivallisesti esille. Sehän on hyvä asia, jos menee/pääsee terapiaan. Ylipäänsä vinoilu mt-ongelmista sun muista on melko huono vitsinaihe, koska jos niitä on, niin niitä on. 

Vierailija kirjoitti:

Heko heko, mistä te vedätte noita luuloja? Että ei muka tiedä sukunimeä, ellei ole hirveän tärkeää minulle, olenko ystävän elämässä se ykkönen, viides tai peräti viidestoista tärkeysjärjestyksessä. Kuulostatte aika vaativilta ja takertuvilta, juuri niiltä joita kukaan ei tosiaan halua ystäväksi. Mitä jos kokeilisitte valittamisen  ja vaatimisen sijaan hyväksyä niitä ihmisiä sellaisina kun ovat, tai hankkia parempaa seuraa, jos sellaista kerran on tarjolla/olemassa.

Jos hektinen meno on sitä, että ei lyödä lukkoon aikatauluja kuukautta ennen vaan sovitaan vaikka että soitellaan lähempänä tarkka aika, niin elän kovin hektisesti. Kun minulle ei ole mitään lisäarvoa sillä, että raahaan väsyneen tai sairaan ihmisen kahville ihan vaan siksi, että olisin niin julmetun tärkeä.

Oharit mitään ilmoittamatta  ovat  tietysti väärin, mutta jos toinen on vaikka valvonut yön oksentelevan lapsen kanssa eikä siksi jaksakaan tavata ja ilmoittaa asiasta heti kun tietää esteen, en ymmärrä mistä minun pitäisi loukkaantua tai kokea itseni vähemmän tärkeäksi. Ja kenelle pitäisi loukkaantua, sille mahataudilleko? Vai eikö pysty näkemään maailmaa, jossa peruutus väsymyksen vuoksi ei mitenkään liity sinuun tai sinun tärkeyteesi, eikä ole henkilökohtainen sinuun kohdistettu loukkaus?

Alan totisesti ymmärtää, miksi jotkut jäävät aina yksin.

Aamen !!!

Vierailija kirjoitti:

Heko heko, mistä te vedätte noita luuloja? Että ei muka tiedä sukunimeä, ellei ole hirveän tärkeää minulle, olenko ystävän elämässä se ykkönen, viides tai peräti viidestoista tärkeysjärjestyksessä. Kuulostatte aika vaativilta ja takertuvilta, juuri niiltä joita kukaan ei tosiaan halua ystäväksi. Mitä jos kokeilisitte valittamisen  ja vaatimisen sijaan hyväksyä niitä ihmisiä sellaisina kun ovat, tai hankkia parempaa seuraa, jos sellaista kerran on tarjolla/olemassa.

Jos hektinen meno on sitä, että ei lyödä lukkoon aikatauluja kuukautta ennen vaan sovitaan vaikka että soitellaan lähempänä tarkka aika, niin elän kovin hektisesti. Kun minulle ei ole mitään lisäarvoa sillä, että raahaan väsyneen tai sairaan ihmisen kahville ihan vaan siksi, että olisin niin julmetun tärkeä.

Oharit mitään ilmoittamatta  ovat  tietysti väärin, mutta jos toinen on vaikka valvonut yön oksentelevan lapsen kanssa eikä siksi jaksakaan tavata ja ilmoittaa asiasta heti kun tietää esteen, en ymmärrä mistä minun pitäisi loukkaantua tai kokea itseni vähemmän tärkeäksi. Ja kenelle pitäisi loukkaantua, sille mahataudilleko? Vai eikö pysty näkemään maailmaa, jossa peruutus väsymyksen vuoksi ei mitenkään liity sinuun tai sinun tärkeyteesi, eikä ole henkilökohtainen sinuun kohdistettu loukkaus?

Alan totisesti ymmärtää, miksi jotkut jäävät aina yksin.

En usko, että tässä yhteydessä puhuttiin sairastumistapauksista tms. Pikemminkin siitä, että joku järjestää vaikkapa illanistujaiset. Jotta ystäviä ja kavereita saisi koottua kasaan, pitää alkaa kohtuullisen hyvissä ajoin selvittämään, mikä ajankohta sopisi useimmille. Sitten  nämä "mutkattomat" ilmoittavat päivän, joka heille sopii. Mutta se onkin päivä, joka heille ehkä sopii sen mukaa, huvittaako lähteä, tuleeko jotain kiinnostavampaa ohjelmaa tai kiinnostavampaa seuraa. He jättävät tulematta ilmoittamatta mitään tai ilmoittavat päivää aikaisemmin, että eivät sittenkään tule. Kutsuja on kuitenkin ehtinyt varata kaikille, joille ko päivä sopi, tarjottavat ja valmistautunut, että ko ajankohtana tulee porukka illanistujaisiin. Sairastapaukset on tietenkin ihan erikseen, mutta on oikeasti aika epäkohteliasta jäädä pois vain siksi, että hiuslatvat ovat haaroittuneet tai rakennekynsi katkennut. 

Nämä "mutkattomat" lienevät samoja tyyppejä, jotka opettavat lapsilleenkin, ettei toisen ihmisen vaivannäköä tarvitse arvostaa vaan voi tehdä just mitä mieleen itsellä juolahtaa. Mulla on ystäviä eli en ole yksinäinen, mutta ystävistäni kukaan ei ole "mutkaton". Tuttavina voin sellaisia pitää ja heidän kohdallaan toimin samoin kuin he itsekin eli tavataan, jos tavataan, mutta kumpikaan ei erityisemmin odota tapaamista eikä varsinkaan tee mitään järjestelyjä (lapsenvahdin hankkiminen, työvuoron vaihtaminen, tarjottavien hankkiminen tms) tapaamista ennen.

Jokaisella on oikeus olla tulematta, jos ei jaksa tai oli se syy nyt sitten mikä tahansa (tuskin kukaan jättää tulematta katkenneen kynnen takia??). Tai sitten voi olla tekosyy ettei pääse, vaikka oikeesti ei kiinnosta. Turha siitä on katkeroitua, tässä elämässä on paljon vakavempiakin asioita.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus olla tulematta, jos ei jaksa tai oli se syy nyt sitten mikä tahansa (tuskin kukaan jättää tulematta katkenneen kynnen takia??). Tai sitten voi olla tekosyy ettei pääse, vaikka oikeesti ei kiinnosta. Turha siitä on katkeroitua, tässä elämässä on paljon vakavempiakin asioita.

Tietenkin on oikeus olla tulematta. Mutta juuri tuo, että keksitään tekosyitä, kun todellisuudessa ei vaan huvita, kertoo, että toinen ei ole mikään ystävä (koska hänen vaivannäöstään ei välitetä palaneen puupennin vertaa eikä oikeastaan hänen seurastaankaan). Mä en nykyisin edes kutsu "mutkattomia" yhtään mihinkään vaan ainoastaan niitä, jotka ovat ystäviäni. Niitä, jotka osaavat arvostaa, että joku vielä tänä päivänä viitsii edes järjestää yhtään mitään. Onneksi sellaisiakin ihmisiä vielä löytyy, vaikka joskus tuntuukin, että he ovat sukupuuttoon kuolemassa oleva laji.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus olla tulematta, jos ei jaksa tai oli se syy nyt sitten mikä tahansa (tuskin kukaan jättää tulematta katkenneen kynnen takia??). Tai sitten voi olla tekosyy ettei pääse, vaikka oikeesti ei kiinnosta. Turha siitä on katkeroitua, tässä elämässä on paljon vakavempiakin asioita.

Tietenkin on oikeus olla tulematta. Mutta juuri tuo, että keksitään tekosyitä, kun todellisuudessa ei vaan huvita, kertoo, että toinen ei ole mikään ystävä (koska hänen vaivannäöstään ei välitetä palaneen puupennin vertaa eikä oikeastaan hänen seurastaankaan). Mä en nykyisin edes kutsu "mutkattomia" yhtään mihinkään vaan ainoastaan niitä, jotka ovat ystäviäni. Niitä, jotka osaavat arvostaa, että joku vielä tänä päivänä viitsii edes järjestää yhtään mitään. Onneksi sellaisiakin ihmisiä vielä löytyy, vaikka joskus tuntuukin, että he ovat sukupuuttoon kuolemassa oleva laji.

Tässä on jo aika monta kertaa selitetty syitä, miksei joskus jaksa lähteä. SINÄ kuvittelet että syy on kynnen katkeaminen vaikka oikea syy olis jotain ihan muuta. Et tiedä kaikkea toisten elämästä, en koe olevani mikään tilivelvollinen jos mulle on sattunut jotain ikävää ennen tapaamista. Ei asioita aina voi ennustaa, jos et pääse siitä ajatuksesta yli niin sitten et pääse. Kuulostat ihan jankkaavalta teini-ikäiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista spekulointia täällä on ollut, oletetaan asioita. Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita?? En itse jäisi roikkumaan ihmisiin jos en sais vastakaikua, uusia tulee tilalle. Elämäntilanteet- ja intressit muuttuu jne. Se on elämää. Etenkin kun tässä iässä 40+ aika moni on jo perheellinen. Se luo omat haasteensa.

Totta. Mutkattomilla ihmisillä näkyy olevan kavereita ja näillä märehtijöillä elämä on vaikeaa ja yksinäistä. Itketään kotona, kun kukaan ei hae sieltä ja kun kaikki kohtelee huonosti ja syytetään perheellisiä siitä, että he panevat miehensä ja lapsensa ja mummolat etusijalle, kuin jonkun yhdentekevän kahvittelun, missä yksinäinen saa haukkua ja valittaa ystävistään, jotka eivät taas soittaneet.

Tosiaan, sitä vaistoaa ne negativiiset fibat ja ei jaksa vuodesta toiseen kuunnella valitusta, kuinka kaikki muut on ikäviä ihmisiä, kun ei kiinnitä koko ajan huomiota häneen ja soittele hänelle pitkiä puheluita, vaan ryökäleet vastaa tekstiviestillä, kun ehtivät.

Niinpä, ei niille kelpaa sellaiset ihmiset kun he itse ovat. En ihmettele, ollaan niin negatiivisia, itsekkäitä herkkiksiä.

Ja kun eivät enää muuta keksi, haukkuvat mutkattomien ihmisten kaveruussuhteita pintapuolisiksi ja että ne ei ole oikeita ja heidän mielestään tarpeeksi syvällisiä.

Jotenkin jää kuva vihamielisestä ihmisestä, joka panettelee katkerana ja on kateellinen muille ihmisille ja vähättelee heidän ystävyyssuhteitaan tyyliin, että joo, onhan niillä kavereita, mutta ei ne oo oikeita ja arvokkaita ja ovat sukanvaihtajia ja varmaan joutuvat vanhana jäämään yksin, kun eivät ole yhtä syvällisiä kuin minä olen.

No jos sinulle se ystävän tapaaminen on sinulle "yhdentekevää kahvittelua" niin väitätkö että olette toisillenne mitenkään tärkeitä?

Miksi sinun on niin tärkeää olla tärkeä tälle ihmiselle? Eikö vaan voi käydä kahvilla ja jutella mielenkiintoisia.

Ei voi. Koska minusta ihmissuhteiden pitää olla arvokkaita ja tärkeitä ja niihin pitäisi osata sitoutua ja pitää ne loppuelämänsä. Sinunkaltaiset ihmiset ovat epäluotettavia ja pintapuolisia ja en kaipaa sinunlaisia elämääni. Tässä on jo yksi syy, miksi me yksinäiset olemme yksinäisiä.

Pintapuolisia ihmisiä on nykyään niin paljon ja harva haluaa sitoutua oikeaan ystävyyssuhteeseen, missä pidetään lupaukset, eikä jätetä huonoina aikoinakaan ja ollaan uskollisia toisille, vaikka olisi riitaakin ja eletään niin, että kukaan ei tule tällaisen ystävyyden väliin.

Nykyään vain halutaan käydä kahvilla yhdentekevien tuttujen kanssa. Siihen en halua alkaa ja olen mieluummin yksin, kuin teidän pintaliitäjien leikkikaluna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus olla tulematta, jos ei jaksa tai oli se syy nyt sitten mikä tahansa (tuskin kukaan jättää tulematta katkenneen kynnen takia??). Tai sitten voi olla tekosyy ettei pääse, vaikka oikeesti ei kiinnosta. Turha siitä on katkeroitua, tässä elämässä on paljon vakavempiakin asioita.

Tietenkin on oikeus olla tulematta. Mutta juuri tuo, että keksitään tekosyitä, kun todellisuudessa ei vaan huvita, kertoo, että toinen ei ole mikään ystävä (koska hänen vaivannäöstään ei välitetä palaneen puupennin vertaa eikä oikeastaan hänen seurastaankaan). Mä en nykyisin edes kutsu "mutkattomia" yhtään mihinkään vaan ainoastaan niitä, jotka ovat ystäviäni. Niitä, jotka osaavat arvostaa, että joku vielä tänä päivänä viitsii edes järjestää yhtään mitään. Onneksi sellaisiakin ihmisiä vielä löytyy, vaikka joskus tuntuukin, että he ovat sukupuuttoon kuolemassa oleva laji.

Tässä on jo aika monta kertaa selitetty syitä, miksei joskus jaksa lähteä. SINÄ kuvittelet että syy on kynnen katkeaminen vaikka oikea syy olis jotain ihan muuta. Et tiedä kaikkea toisten elämästä, en koe olevani mikään tilivelvollinen jos mulle on sattunut jotain ikävää ennen tapaamista. Ei asioita aina voi ennustaa, jos et pääse siitä ajatuksesta yli niin sitten et pääse. Kuulostat ihan jankkaavalta teini-ikäiseltä.

Oikea ja aito ystävä kertoo kaiken ystävälleen ja jos ei pysty tulemaan, niin kertoo myös siihen oikean syyn. Vaikka se syy olisi, että mies kärähti pettämisestä, niin sen pystyy kertomaan ystikselle, eikä valehtele, että on oksennustaudissa. Ei ihme, että sinunkaltaisista ihmisistä puhutaan, että ovat epäluotettavia, kun eivät viitsi lähteä, kun kynsi katkesi.

Ette halua kertoa ja uskoutua omista asioistanne, niin teihin ei luoteta ja kukaan ei teitä halua. Kun perheestä aika jättää, niin enää ei sitten olekkaan ketään kelle uskoutua, kun ei ole aikoinaan luottanut ihmisiin, vaan keksinyt tekosyitä, miksi ei voi tulla ja miksi peruu tapaamisia. Sinunkaltaisille pelleille nauretaan porukalla, kun tiedetään jo, että se väsyttää, on ihan vain laiskuutta ja olet epäluotettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nämä palstan yksinäiset sitten on yksin, kun he ovat niin syvällisiä ja luotettavia ja hyvä omatunto ja vaikka mitä, mitä he kehuvat olevan verrattuna muihin.

Luulisi, että heidän seuraan haluaisi kaikki, kun omien sanojensa mukaan ovat niin loistavia ihmisiä.

Se, että on luotettava ja tunnollinen, ei poista silti sitä tosiseikkaa, että moni ympäristössä oleva ihmienn elää ruuhkavuosia. Vaikka hän olisi millainen ihminen tahansa, se ei poistaisi sitä faktaa. 

Ei myöskään se, että itse arvostaa pysyvyyttä ja luotettavuutta, tarkoita sitä, että muut tekisivät näin. Johan on todettu, että monia kiehtoo hektinen elämänmeno ja joopas-eipäs-ehkä-entiedä-meno paljon enemmän. Se, että voi viime metreille asti vatuloida ja mietiskellä. Näin ollen voi olla, että joistakuista luotettava ihminen on kuin tuulahdus kivikautisilta ajoilta ja kivi kengässä. Niin koomista kuin se sinällään onkin, että oletettavasti sinällään hyvistä piirteistä tehdään nykyaikana huonoja. 

Minulla on ratkaisu tähän pulmaan.

Kielletään ruuhkavuodet. Kielletään ystävien parisuhteet ja kielletään heitä tekemästä lapsia. Näin he voivat olla loppuelämän uskollisia sille ystävälleen, joka kanssa vannoivat 5vuotiaina verivalan ja lupasivat, etteivät toista koskaan unhoita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus olla tulematta, jos ei jaksa tai oli se syy nyt sitten mikä tahansa (tuskin kukaan jättää tulematta katkenneen kynnen takia??). Tai sitten voi olla tekosyy ettei pääse, vaikka oikeesti ei kiinnosta. Turha siitä on katkeroitua, tässä elämässä on paljon vakavempiakin asioita.

Tietenkin on oikeus olla tulematta. Mutta juuri tuo, että keksitään tekosyitä, kun todellisuudessa ei vaan huvita, kertoo, että toinen ei ole mikään ystävä (koska hänen vaivannäöstään ei välitetä palaneen puupennin vertaa eikä oikeastaan hänen seurastaankaan). Mä en nykyisin edes kutsu "mutkattomia" yhtään mihinkään vaan ainoastaan niitä, jotka ovat ystäviäni. Niitä, jotka osaavat arvostaa, että joku vielä tänä päivänä viitsii edes järjestää yhtään mitään. Onneksi sellaisiakin ihmisiä vielä löytyy, vaikka joskus tuntuukin, että he ovat sukupuuttoon kuolemassa oleva laji.

Tässä on jo aika monta kertaa selitetty syitä, miksei joskus jaksa lähteä. SINÄ kuvittelet että syy on kynnen katkeaminen vaikka oikea syy olis jotain ihan muuta. Et tiedä kaikkea toisten elämästä, en koe olevani mikään tilivelvollinen jos mulle on sattunut jotain ikävää ennen tapaamista. Ei asioita aina voi ennustaa, jos et pääse siitä ajatuksesta yli niin sitten et pääse. Kuulostat ihan jankkaavalta teini-ikäiseltä.

Oikea ja aito ystävä kertoo kaiken ystävälleen ja jos ei pysty tulemaan, niin kertoo myös siihen oikean syyn. Vaikka se syy olisi, että mies kärähti pettämisestä, niin sen pystyy kertomaan ystikselle, eikä valehtele, että on oksennustaudissa. Ei ihme, että sinunkaltaisista ihmisistä puhutaan, että ovat epäluotettavia, kun eivät viitsi lähteä, kun kynsi katkesi.

Ette halua kertoa ja uskoutua omista asioistanne, niin teihin ei luoteta ja kukaan ei teitä halua. Kun perheestä aika jättää, niin enää ei sitten olekkaan ketään kelle uskoutua, kun ei ole aikoinaan luottanut ihmisiin, vaan keksinyt tekosyitä, miksi ei voi tulla ja miksi peruu tapaamisia. Sinunkaltaisille pelleille nauretaan porukalla, kun tiedetään jo, että se väsyttää, on ihan vain laiskuutta ja olet epäluotettava.

Tämä.