Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Okei. Taidat liioitella, en usko että kukaan skippaisi sovittuja menoja kuvailemistasi syistä. Jos joku peruu, sitten peruu. Ja mistä voit tietää aina todellisen syyn...ei ihmiset aina halua kertoa kaikkea (riita puolison kanssa tms). Itseäni ärsyttää suunnattomasti, ettei monet tajua miten raskasta vuorotyö on. Ehkä olen luvannut mennä johonkin illanviettoon ja sitten perun koska olen hemmetin väsynyt (9pv putkeen töitä). Jos tätä ei ymmärretä niin aivan sama.

Heh, ehkä ei täsmälleen juuri noista syistä, mutta idean ymmärtänet.

Se on hyvä, että sulle toisten peruminen ei ole ongelma. Jotain se silti voi harmittaa, koska sitä on ehkä voinut jo järkätä lapsenvahdin, kyydit, vapaat jne. 

Ja olen muuten tehnyt itsekin 3-vuorotyötä ja 1-vuorona yötä. Joo, sabotoi aika hyvin sosiaalista elämää, mutta hyvin pystyy silti elämään halutessaan ei/joo-tyylisesti, ilman ohareita. En ole jäänyt fiilistelemään viime metreille, että miltä nyt tuntuukaan, vaan tietämieni olosuhteiden perusteella olen ennakoinut ja ilmoittanut joko meneväni tai olevani töissä/kotona.  

Hieno homma. Sädekehä kiiltää :D

Ei jaksa enää vääntää rautalangasta.

Okei... Joku pitää minkä lupaa ja sekös sinua ärsyttää. - eri

Näin tuntuu olevan, mutta samalla henkilö todistaa oikeaksi teoriani siitä, että ohkaisiakin ohareita pyritään nykypäivänä normalisoimaan, kun taas asioista kiinnipitävät ovat ymmärtämättömiä tiukkiksia, jotka koittavat kiillotella sädekehää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Okei. Taidat liioitella, en usko että kukaan skippaisi sovittuja menoja kuvailemistasi syistä. Jos joku peruu, sitten peruu. Ja mistä voit tietää aina todellisen syyn...ei ihmiset aina halua kertoa kaikkea (riita puolison kanssa tms). Itseäni ärsyttää suunnattomasti, ettei monet tajua miten raskasta vuorotyö on. Ehkä olen luvannut mennä johonkin illanviettoon ja sitten perun koska olen hemmetin väsynyt (9pv putkeen töitä). Jos tätä ei ymmärretä niin aivan sama.

Heh, ehkä ei täsmälleen juuri noista syistä, mutta idean ymmärtänet.

Se on hyvä, että sulle toisten peruminen ei ole ongelma. Jotain se silti voi harmittaa, koska sitä on ehkä voinut jo järkätä lapsenvahdin, kyydit, vapaat jne. 

Ja olen muuten tehnyt itsekin 3-vuorotyötä ja 1-vuorona yötä. Joo, sabotoi aika hyvin sosiaalista elämää, mutta hyvin pystyy silti elämään halutessaan ei/joo-tyylisesti, ilman ohareita. En ole jäänyt fiilistelemään viime metreille, että miltä nyt tuntuukaan, vaan tietämieni olosuhteiden perusteella olen ennakoinut ja ilmoittanut joko meneväni tai olevani töissä/kotona.  

Hieno homma. Sädekehä kiiltää :D

Ei jaksa enää vääntää rautalangasta.

Okei... Joku pitää minkä lupaa ja sekös sinua ärsyttää.

Ei ärsytä. Lähinnä naurattaa :D

Onneksi omasta ystäväpiiristä ei löydy nipottajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Okei. Taidat liioitella, en usko että kukaan skippaisi sovittuja menoja kuvailemistasi syistä. Jos joku peruu, sitten peruu. Ja mistä voit tietää aina todellisen syyn...ei ihmiset aina halua kertoa kaikkea (riita puolison kanssa tms). Itseäni ärsyttää suunnattomasti, ettei monet tajua miten raskasta vuorotyö on. Ehkä olen luvannut mennä johonkin illanviettoon ja sitten perun koska olen hemmetin väsynyt (9pv putkeen töitä). Jos tätä ei ymmärretä niin aivan sama.

Heh, ehkä ei täsmälleen juuri noista syistä, mutta idean ymmärtänet.

Se on hyvä, että sulle toisten peruminen ei ole ongelma. Jotain se silti voi harmittaa, koska sitä on ehkä voinut jo järkätä lapsenvahdin, kyydit, vapaat jne. 

Ja olen muuten tehnyt itsekin 3-vuorotyötä ja 1-vuorona yötä. Joo, sabotoi aika hyvin sosiaalista elämää, mutta hyvin pystyy silti elämään halutessaan ei/joo-tyylisesti, ilman ohareita. En ole jäänyt fiilistelemään viime metreille, että miltä nyt tuntuukaan, vaan tietämieni olosuhteiden perusteella olen ennakoinut ja ilmoittanut joko meneväni tai olevani töissä/kotona.  

Hieno homma. Sädekehä kiiltää :D

Ei jaksa enää vääntää rautalangasta.

Okei... Joku pitää minkä lupaa ja sekös sinua ärsyttää.

Ei ärsytä. Lähinnä naurattaa :D

Onneksi omasta ystäväpiiristä ei löydy nipottajia.

Oletko itse tuuliviiri? Toiset ihmiset haluavat oisottaa arvostavansa muita olemalla käytökseltään luotettavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Okei. Taidat liioitella, en usko että kukaan skippaisi sovittuja menoja kuvailemistasi syistä. Jos joku peruu, sitten peruu. Ja mistä voit tietää aina todellisen syyn...ei ihmiset aina halua kertoa kaikkea (riita puolison kanssa tms). Itseäni ärsyttää suunnattomasti, ettei monet tajua miten raskasta vuorotyö on. Ehkä olen luvannut mennä johonkin illanviettoon ja sitten perun koska olen hemmetin väsynyt (9pv putkeen töitä). Jos tätä ei ymmärretä niin aivan sama.

Heh, ehkä ei täsmälleen juuri noista syistä, mutta idean ymmärtänet.

Se on hyvä, että sulle toisten peruminen ei ole ongelma. Jotain se silti voi harmittaa, koska sitä on ehkä voinut jo järkätä lapsenvahdin, kyydit, vapaat jne. 

Ja olen muuten tehnyt itsekin 3-vuorotyötä ja 1-vuorona yötä. Joo, sabotoi aika hyvin sosiaalista elämää, mutta hyvin pystyy silti elämään halutessaan ei/joo-tyylisesti, ilman ohareita. En ole jäänyt fiilistelemään viime metreille, että miltä nyt tuntuukaan, vaan tietämieni olosuhteiden perusteella olen ennakoinut ja ilmoittanut joko meneväni tai olevani töissä/kotona.  

Hieno homma. Sädekehä kiiltää :D

Ei jaksa enää vääntää rautalangasta.

Okei... Joku pitää minkä lupaa ja sekös sinua ärsyttää.

Ei ärsytä. Lähinnä naurattaa :D

Onneksi omasta ystäväpiiristä ei löydy nipottajia.

Oletko itse tuuliviiri? Toiset ihmiset haluavat oisottaa arvostavansa muita olemalla käytökseltään luotettavia.

En. Ilmoitan kyllä jos en ole tulossa. Sanon nyt tämän vielä kerran: aina ei voi kaikkea tietää etukäteen. En tietenkääm peru tapaamisia JOKA KERTA. Voi luoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Älä yleistä. Ongelma taitaa olla ihan sun omsssa päässä.

Myöskään se, että jotkut ihmiset eivät ole tärkeitä, ei ole mikään moraalinen oikeutus ohareihin. Heillehän voi heti sanoa, ettei tule paikalle. Ei siis kenenkään tarvitse ymmärtää ohareita siksi, että nehän ovatkin ihan oikein, kun ei tuo minusta varmaan niin piitannutkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Älä yleistä. Ongelma taitaa olla ihan sun omsssa päässä.

Yrität ikävästi mollata yksittäistä henkilöä. Osoitus heikoista argumentointitaidoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Ihan miten haluat. En jaksa alkaa kanssasi tästä vääntämään. Saat olla ihan mitä mieltä haluat ja yleistää ja olla ymmärtämättä, jos jollakulla on muutakin elämää, kuin kaverit.

Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että myös 70-luvulla tehtiin ohareita ja 80-luvulla jne. Mutta silloin ei ollut kännyköitä yms. Kun oltiin sovittu jotain ja joku ei tullut, ei kukaan heti tekstarilla kysynyt, missä oot, miksi et tullut, mikä syy sulla on. Silloin vain jotakuta ei näkynyt paikalla ja syytäkään ei pahemmin mietitty, kun ei tarvinnut somen kautta olla läsnä kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa.

Olen itsekin tehnyt ohareita nuorena. Esim. oli sovittu illanvietto tyttöjen kanssa. Mutta eräs poika, johon olin ihastunut soitti ja pyysi lähtemään ajelulle toiseen kaupunkiin. Lähdin pojan kanssa ja kukaan tytöistä ei edes saanut tietää, missä olin ollut. Kun kukaan ei heti saanut minua kiinni millään sovelluksella, eikä päässyt kartasta katsomaan jollakin sovelluksella, missä olen tällä hetkellä. Seuraavan kerran kun tavattiin viikon päästä, joku sanoi, että ihmeteltiin, missä olit. Vastasin, että nousi kuume. Sillä selvä, ei sitä jääty hymistelemään ja kirjoittelemaan lehtien mielipidepalstoille, kuinka nykyään ihmiset tekee ohareita ja niillä ei ole huonoa omaatuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Älä yleistä. Ongelma taitaa olla ihan sun omsssa päässä.

Kenties sinulla onkin poikkeuksellisen lojaali työyhteisö, harrastuspiiri, kaveripiiri? Kaikkeen sitoudutaan, mitä sanotaan? Sehän on tosi hienoa, mutta se ei silti ilmiönä poista yhä yleistynyttä "kevytkenkäisyyttä". Esim. Facebookissa on hyvin helppoa muuttaa tapahtumaan "interested" "going":in sijaan tai olla vastaamatta mitään. Ennen sitä joutui vastaamaan RSVP-kutsuun ihan selväsanaisesti ja ihmistä lähestyen, että joo tai ei. Sen jälkeen oli huomattavasti hankalampaa mennä puihin, koska siinähän joutui taas lähestymään ihmistä. 

Sori, kyllä mä tässä kohdin rohkenen yleistää. Sä yleistät siihen suuntaan, että näin ei ole - itse yleistän toiseen suuntaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että myös 70-luvulla tehtiin ohareita ja 80-luvulla jne. Mutta silloin ei ollut kännyköitä yms. Kun oltiin sovittu jotain ja joku ei tullut, ei kukaan heti tekstarilla kysynyt, missä oot, miksi et tullut, mikä syy sulla on. Silloin vain jotakuta ei näkynyt paikalla ja syytäkään ei pahemmin mietitty, kun ei tarvinnut somen kautta olla läsnä kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa.

Olen itsekin tehnyt ohareita nuorena. Esim. oli sovittu illanvietto tyttöjen kanssa. Mutta eräs poika, johon olin ihastunut soitti ja pyysi lähtemään ajelulle toiseen kaupunkiin. Lähdin pojan kanssa ja kukaan tytöistä ei edes saanut tietää, missä olin ollut.

Eihän se, että ohareita on tehty kautta aikojen, tee asiaa normaaliksi, korrektiksi tai mukavaksi. Mulle kuvailemasi kuulostaa ihan vieraalta eli ketään ei jätetty yksin odottelemaan elokuvateatterin eteen. 

Tuo kuvailemasi juttuhan oli tosi ikävä tempaus. 

Ja sitten kun haluan puhua kaverille jostain tärkeästä asiasta ja soitan hänelle, hän alkaa heti puhua jotain omista asioistaan, kysymättä ollenkaan onko minulla jotain asiaa. Kun kaveri on saanut asiansa kerrottua, hän lopettaa puhelun, kun "nyt pitää mennä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että myös 70-luvulla tehtiin ohareita ja 80-luvulla jne. Mutta silloin ei ollut kännyköitä yms. Kun oltiin sovittu jotain ja joku ei tullut, ei kukaan heti tekstarilla kysynyt, missä oot, miksi et tullut, mikä syy sulla on. Silloin vain jotakuta ei näkynyt paikalla ja syytäkään ei pahemmin mietitty, kun ei tarvinnut somen kautta olla läsnä kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa.

Olen itsekin tehnyt ohareita nuorena. Esim. oli sovittu illanvietto tyttöjen kanssa. Mutta eräs poika, johon olin ihastunut soitti ja pyysi lähtemään ajelulle toiseen kaupunkiin. Lähdin pojan kanssa ja kukaan tytöistä ei edes saanut tietää, missä olin ollut.

Eihän se, että ohareita on tehty kautta aikojen, tee asiaa normaaliksi, korrektiksi tai mukavaksi. Mulle kuvailemasi kuulostaa ihan vieraalta eli ketään ei jätetty yksin odottelemaan elokuvateatterin eteen. 

Tuo kuvailemasi juttuhan oli tosi ikävä tempaus. 

Siinä selvisikin hyvin se, että miksi kyseinen henkilö ei pidä ohareita minään ongelmana. Kukapa haluaisi ajatella olleensa käytöksensä puolesta ikävä tyyppi jo nuoresta iästä asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.

Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut. 

Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä. 

Voi helvetti. Voi oikeasti tulla jokin este miksei jaksakaan tavata...töissä kiirettä, väsyttää tms.

En ymmärrä noin herkkänahkaisia tyyppejä!! Ei se syy AINA ole siinä toisessa, vaan siihen voi olla ihan jokin muu syy. Aikuisia tässä ollaan, eikä mitään teini-ikäisiä. Normaali ihminen tajuaa että muutoksia voi joskus tulla.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettäkö syy olisi toisessa. Niin, voihan sitä tulla. Toisaalta jos tuntee itsensä, voi olla myös lupaamatta asioita ja jättää asiat ehkä-tasolle. Lisäksi jos oikein yrittää, voi ehkä saada sittenkin karistettua väsymykset silmistään sen takia, että tuli muuten luvattua, että menen kaverilla käymään. 

Kuten sanoin, niin mun maailma on simppeli. Se tehdään, mitä luvataan ja sanotaan. Ei ole avaruustiedettä eikä rasittavaa, vaan pikemminkin helppoa. Jotkut muut palloilee muutostensa kanssa ja ämpyilee sinne tänne. Se heille sallittakoon, mutta kieltämättä en pistäisi pahakseni, jos maailma olisi muillekin vähemmän monimutkainen muutosten labyrintti ja yleinen kaaos, jota sitten vyörytetään myös toisille ihmisille. 

Niin, joskus ei asiat mene kuten sovitaan. Sellaista se elämä on. Kuten kirjoitin jo tuossa aikaisemmin, aina ei voi ennustaa kaikkea etukäteen. Itselläni on vuorotyö ja perhettä, muutakin elämää. Kyllä oikeat ystävät ymmärtää jos siirtää/peruu treffit.

Ehkä mä en nyt ihan saa tähän sitä ajatustani sanottua. Musta tuntuu, että on tullut yhä yleisemmäksi sellainen, että on ihan okei, jos ei teekään sitä, mitä on luvannut tehdä. Puolihyväksyttyä. Että eihän sen niin väliä ole, vaikka kaveri olisi jo leiponut pullaa, mut nyt sattuukin väsyttämään. Ei kunnioiteta lupauksia, ja vedotaan milloin mihinkin väsymykseen ja jaksamattomuuteen liiankin helposti. Ei siis suinkaan ole aina kyse siitä, että hei mulla on kuumetta tai multa katkes jalka. 

Mulla on tunne, että ennen vanhaan ihmisille iski huono omatunto paljon helpommin kuin nykyään. Nykyään voidaan hyvin sanoa, että hupsis, en mä tuukaan, ja porskutellaan iloisena eteenpäin. Ei siis suomeksi sanottuna kiinnosta pätkääkään se, mitä se toinen mahtaa asiasta ajatella. Ei ehkä edes kysytä, että hei, käviskö sulle sittenkin näin. 

Jostain kumman syystä ihmiset myös profiloituvat siten, että joistakin tietää, että joku ei tee ikinä ohareita, vaan pysyy siinä, minkä on sanonut. Jostain taas tietää aina, että ei todellakaan voi luottaa. Joillekin siis sattuu enemmän asioita, ja joillekin ei satu. Tai sitten ehkäpä vain joillakin se halu pitää lupaukset on vahva. 

Selvä. Sulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus tai sitten olet vain harvinaisen negatiivinen. En usko että kukaan tekisi ohareita jatkuvasti, ja jos tekee niin sit sellasesta ihmisestä voi päästää irti. Mun ystäväpiirissä on ihan ok jos tulee muutoksia ja niistä ilmoitetaan. En näe siinä mitään ongelmaa.

Tätä mä ehkä just tarkotankin, että nykyään tämmöset muutokset ja "muutokset" tuntuvat olevan hyvin yleisiä. Että jos ei ole 150-prosenttisessa huippuvireessä, niin äh, en mä jaksakaan, vaikka siellä jo kaveri odottelisi. 

Ei mulla tietääkseni vilkas mielikuvitus ole, melkeinpä päin vastoin. Ikävä kyllä ihan tosiasia, että jotkut tekee ohareita helpommin kuin jotkut toiset. Joillain on rima matalalla toimia siten. Jos esim. sataa vettä, se voi jo riittää jollakulla siihen, että haluaakin tehdä oharit. 

Omassa kaveriporukassa oharit ovat sikäli ongelma, että ensiksi nähdään paljon vaivaa, jotta löydetään yhteinen ajankohta, joka mahdollisimman monelle sopisi. Sitten alkaa se renkutus, että eikun eikun... Onneksi joskus toisinkin päin eli joku epäilevä voi tullakin paikalle. 

Näitä sairauksia sun muita force majeure -juttuja on turha ottaa nyt esimerkeiksi. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitetaan eli enemmänkin "ei mua huvitakaan, koska kuun asento on väärä" tai "en mä jaksakaan, kun vein äsken koiran pihalle" -tyylisiä juttuja. 

Tätä yleistystä näillä valittajilla en ymmärrä. Jos sinun kaveriporukassa näin toimitaan, yleistät sen ,että se on nykyään kaikkialla yleinen toimintatapa ja jankutat ja jankutat, vaikka moni yrittää kertoa, että heille tämä on outo toimintatapa, koska heidän kaveriporukassa ei näin toimita.

Ehkä kaveriporukkasi on väärä tai he eivät pidä sinua niin tärkeänä. Mutta älä yleistä, että nykään kaikille tämä olisi yleistä. Kyllä jo 70-luvulla, kun olin teini, oli yleistä oharien tekeminen niille, jotka eivät olleet tärkeitä

En ole tehnyt havaintojani vain oman kaveriporukan perusteella. Olen vilpittömästi ihmeissäni, jos ihmiset (mielestäni tuossa nyt ei kuitenkaan "moni" yrittänyt kertoa) esim. täällä ovat sitä mieltä, että meno on täysin yhtä vakaata kuin vaikkapa 80- tai 90-luvulla, jolloin taas minä olin teini. Sama ilmiö on kuitenkin nähtävissä töissä, siviilissä, kaikkialla. Tekniikka on helpottanut ohareiden tekemistä huomattavasti. Myös kiire, kiire, kiire, oli se sitten oikeata kiirettä tai tekemällä tehtyä on yksi syy. 

Henkilökohtaisuudet eivät tuossa kohdin päde, joten niihin on mielestäni turha mennä. Pysytään asiassa. 

Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että myös 70-luvulla tehtiin ohareita ja 80-luvulla jne. Mutta silloin ei ollut kännyköitä yms. Kun oltiin sovittu jotain ja joku ei tullut, ei kukaan heti tekstarilla kysynyt, missä oot, miksi et tullut, mikä syy sulla on. Silloin vain jotakuta ei näkynyt paikalla ja syytäkään ei pahemmin mietitty, kun ei tarvinnut somen kautta olla läsnä kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa.

Olen itsekin tehnyt ohareita nuorena. Esim. oli sovittu illanvietto tyttöjen kanssa. Mutta eräs poika, johon olin ihastunut soitti ja pyysi lähtemään ajelulle toiseen kaupunkiin. Lähdin pojan kanssa ja kukaan tytöistä ei edes saanut tietää, missä olin ollut.

Eihän se, että ohareita on tehty kautta aikojen, tee asiaa normaaliksi, korrektiksi tai mukavaksi. Mulle kuvailemasi kuulostaa ihan vieraalta eli ketään ei jätetty yksin odottelemaan elokuvateatterin eteen. 

Tuo kuvailemasi juttuhan oli tosi ikävä tempaus. 

Mistä tempaisit tuon elokuvateatterin :)

Mutta saat vapaasti olla sitä mieltä, että muut ihmiset ovat ikäviä ja tekevät sinulle ohareita ja sinulla on hyvä omatunto ja olet tunnollinen ja muiden syyt olla tulematta, ovat vain tekosyitä.

Saat olla rauhassa tyytymätön ja ärtynyt kavereidesi käytökseen ja tuhlata energiaasi paheksumalla ja murehtimalla heidän asioitaan ja pohtimalla, miksi joku ei päässytkään.

Minä valitsen tien, että en jaksa miettiä muiden asioita niin paljoa, vaan keskityn omiini. Ja oletusarvoisesti uskon ystäviäni, että jos hän ei pääsekkään, koska lapsi sairastaa tai joutui tekemään kaksi työvuora peräkkäin ja on ihan poikki. 

Jokainen voi valita, onko oma elämä mukavaa, vai ei ja miten suhtautuu kavereihinsa. On joko ärtynyt ja tyytymätön heihin ja valittaa koko ajan heidän käytöksestään tai pitää huolen omasta käytöksestään ja ei stressaa mieltään muiden ihmisten elämällä.

Toivotan sinulle hyvää illanjatkoa tämän keskustelunaiheen parissa. Minun täytyy valmistautua töihin, joten en pysty nyt jatkamaan hedelmällistä keskusteluamme.

Hän, joka pitää ystävyyttään tärkeänä, hän käyttää paljon aikaa vaivaa sen ylläpitämiseen. Valitettavasti joskus saattaa olla niin, ettei toinen ystävyydelle tai toisen vaivalle laita kovin kummoista painoarvoa.

Kuka jaksaa viettää aikaa mielensäpahoittajan kanssa

No en ihmettele ettei täällä muutamilla ole kavereita. Mielensäpahoittajien kokoontumisajot, kaikki vika on toisissa. Tottakai.

Terapeutti sanoi joskus, että jos todella pitää toista tärkeänä, niin tekee myös tunteensa sanoillaan ja teoillaan toiselle selväksi. Se on mielestäni hyvä lähtökohta kaikenlaisiin ihmisuhteisiin.

Aikamoista spekulointia täällä on ollut, oletetaan asioita. Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita?? En itse jäisi roikkumaan ihmisiin jos en sais vastakaikua, uusia tulee tilalle. Elämäntilanteet- ja intressit muuttuu jne. Se on elämää. Etenkin kun tässä iässä 40+ aika moni on jo perheellinen. Se luo omat haasteensa.