Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Ei sitä nyt 30 kertaa kuukaudessa tarvitse viestittää, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä sattuu. 1-2 kertaa on mennyt hujauksessa. Silloin viestitetään, kun tulee jotain mieleen eikä lasketa viestimääriä.
Esim. tällaisia voi sattua kuukaudessa:
- "Oletko nähnyt sen ja sen elokuvan? Oliko se hyvä?"
- "Lapsi on kipeä / lapsi tekee sitä tai tätä, kuva ohessa."
- "Haluatko omenoita?"
- "Nähdäänkö silloin ja silloin?"
- "Onko sulla tietoa puhelimista/tietokoneista/younameit?"
- "Mitä teette viikonloppuna?"
- "Ootko mökillä?"
Jne. jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joutuu muuttamaan pari kertaa töiden perässä, jää ne mahdolliset lapsuuden ystävät jälkeen (itse yritin pitää yhteyttä vuosikymmenen, mutta jäi täysin yksipuoliseksi).
Sen virheen toki tein, että valitsin ammatin jossa todella suuri miesenemmistö. Ja miehet vaan ei suurin osa osaa olla ystäviä naisten kanssa (minut on lopulta aina jätetty miesporukoiden ulkopuolelle tai hylätty uuden tyttöystävän myötä).
Kun ei ole lapsia, ei ole niitä ns helposti yhdistäviä tekijöitä. Toki lapsettomuus itse valittua.
Harrastuksissa sama homma, sattuvat olemaan sellaisia ettei helppoa vuorovaikutusta synny. Tavallaan oma valita tämäkin, mutta kun ei pitsinnypläys kiinnosta niin ei kiinnosta.
Eli joo, onhan se tavallaan omaa syytä, kun on valinnut itselleen sopivan ammatin ja harrastukset, ei ole tehnyt lapsia, ja on mieluummin muuttanut kuin jäänyt kotiseudulle työttömäksi. Mutta ei se yksinäisyyttä silti Kivemmaksi tee jos siitä vielä itseään alkaa syyttelemään...
Itse olen muuten vuosikymmeniä yritettyäni, esim netin kautta, luovuttanut. En vaan enää jaksa sitä yrittämistä ja pettymistä kymmeniä kertoja sitä kokeiltuani. Syö liikaa sielua.
Mistä tänne löytää näitä - tuntuu että täällä on vähemmistö niitä joilla on, tai on ollut, vauva..
Nää hakee ilmeisesti paikkaa, missä voisi lukea millaista on kun on oma elämä - eikä vaan joku työelämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Ei sitä nyt 30 kertaa kuukaudessa tarvitse viestittää, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä sattuu. 1-2 kertaa on mennyt hujauksessa. Silloin viestitetään, kun tulee jotain mieleen eikä lasketa viestimääriä.
Esim. tällaisia voi sattua kuukaudessa:
- "Oletko nähnyt sen ja sen elokuvan? Oliko se hyvä?"
- "Lapsi on kipeä / lapsi tekee sitä tai tätä, kuva ohessa."
- "Haluatko omenoita?"
- "Nähdäänkö silloin ja silloin?"
- "Onko sulla tietoa puhelimista/tietokoneista/younameit?"
- "Mitä teette viikonloppuna?"
- "Ootko mökillä?"
Jne. jne.
Pitäisi vastata kysymykseen eikä puuta heinää jostain muusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen introvertti, joka näkee vaivaa sen eteen, että on sosiaalisissa tilanteissa mukava, huumorintajuinen, hyvä kuuntelija. Minulla on aina ollut paljon kavereita jotka haluavat nähdä ja ottavat yhteyttä, mutta tosiasiassa viihdyn ja olen samalla aaltopituudella vain muutaman ihmisen kanssa. Heitä näen mielellään silloin tällöin, muiden tapaamisia usein välttelen..Jos kaverinne ei ikinä ole aloitteellinen, voi olla ettei hän oikeasti vain viihdy niin hyvin seurassanne, sorry. :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Ei sitä nyt 30 kertaa kuukaudessa tarvitse viestittää, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä sattuu. 1-2 kertaa on mennyt hujauksessa. Silloin viestitetään, kun tulee jotain mieleen eikä lasketa viestimääriä.
Esim. tällaisia voi sattua kuukaudessa:
- "Oletko nähnyt sen ja sen elokuvan? Oliko se hyvä?"
- "Lapsi on kipeä / lapsi tekee sitä tai tätä, kuva ohessa."
- "Haluatko omenoita?"
- "Nähdäänkö silloin ja silloin?"
- "Onko sulla tietoa puhelimista/tietokoneista/younameit?"
- "Mitä teette viikonloppuna?"
- "Ootko mökillä?"
Jne. jne.
Pitäisi vastata kysymykseen eikä puuta heinää jostain muusta...
Miten toi on sinusta puuta heinää?
Joo, yhdessä päivässä voi tapahtua ihan tällaisia tavallisia asioita. Siinä siis yksiselitteinen, selkeä vastaus kysymykseesi. Alkujaan puhuttiin tekstailusta. Ei siitä, raportoidaanko kuulumisia vai onko viesteissä esim. kysymyksiä eri asioista, valokuvia tmv. Viesti kuin viesti. Kaikenlaista viestintää pidettiin tiiviinä, jos tapahtuu päivittäin. Ehdotettiin tilalle 1-2 kertaa kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joutuu muuttamaan pari kertaa töiden perässä, jää ne mahdolliset lapsuuden ystävät jälkeen (itse yritin pitää yhteyttä vuosikymmenen, mutta jäi täysin yksipuoliseksi).
Sen virheen toki tein, että valitsin ammatin jossa todella suuri miesenemmistö. Ja miehet vaan ei suurin osa osaa olla ystäviä naisten kanssa (minut on lopulta aina jätetty miesporukoiden ulkopuolelle tai hylätty uuden tyttöystävän myötä).
Kun ei ole lapsia, ei ole niitä ns helposti yhdistäviä tekijöitä. Toki lapsettomuus itse valittua.
Harrastuksissa sama homma, sattuvat olemaan sellaisia ettei helppoa vuorovaikutusta synny. Tavallaan oma valita tämäkin, mutta kun ei pitsinnypläys kiinnosta niin ei kiinnosta.
Eli joo, onhan se tavallaan omaa syytä, kun on valinnut itselleen sopivan ammatin ja harrastukset, ei ole tehnyt lapsia, ja on mieluummin muuttanut kuin jäänyt kotiseudulle työttömäksi. Mutta ei se yksinäisyyttä silti Kivemmaksi tee jos siitä vielä itseään alkaa syyttelemään...
Itse olen muuten vuosikymmeniä yritettyäni, esim netin kautta, luovuttanut. En vaan enää jaksa sitä yrittämistä ja pettymistä kymmeniä kertoja sitä kokeiltuani. Syö liikaa sielua.
Mistä tänne löytää näitä - tuntuu että täällä on vähemmistö niitä joilla on, tai on ollut, vauva..
Nää hakee ilmeisesti paikkaa, missä voisi lukea millaista on kun on oma elämä - eikä vaan joku työelämä.Tajusko joku tän? Mikä on "tänne"? Tänne ketjuun? Ja miksi täällä pitäisi olla vauva?
Koklatkaa yksinäiset oikeasti tota!! !! !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kantsii ehdotella ystävän kannalta hyvää tapaamista.
Esim. Pikkulasten äidille ei näin: "Koska oikein ehdit nähdä, eikä sulta koskaan liikene aikaa mulle?" Vaan näin: "Miten jaksat? On varmaan rankkaa kun teillä on ollut niin pitkään yöheräilyjä. Mitäs jos tulisin käymään ja vietäisiin yhdessä Aada-Sofia leikkipuistoon ja käytäis siinä lammella josta tykkäsit nuorena niin paljon? Aattelin et se vois piristää. Voisin ottaa leivänmuruja mukaan niin Aada saa kokeilla syöttää sorsia?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Ei sitä nyt 30 kertaa kuukaudessa tarvitse viestittää, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä sattuu. 1-2 kertaa on mennyt hujauksessa. Silloin viestitetään, kun tulee jotain mieleen eikä lasketa viestimääriä.
Esim. tällaisia voi sattua kuukaudessa:
- "Oletko nähnyt sen ja sen elokuvan? Oliko se hyvä?"
- "Lapsi on kipeä / lapsi tekee sitä tai tätä, kuva ohessa."
- "Haluatko omenoita?"
- "Nähdäänkö silloin ja silloin?"
- "Onko sulla tietoa puhelimista/tietokoneista/younameit?"
- "Mitä teette viikonloppuna?"
- "Ootko mökillä?"
Jne. jne.
Pitäisi vastata kysymykseen eikä puuta heinää jostain muusta...
Tämmöiset kyselyt karkottaisivat minut kyllä heti. Minuun saa olla yhteydessä, jos on jotain oikeaa asiaa. Tuo nähdäänkö juttu olisi ainoa oikeaksi laskemani asia ja sekin vain noin kerran kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Ei sitä nyt 30 kertaa kuukaudessa tarvitse viestittää, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä sattuu. 1-2 kertaa on mennyt hujauksessa. Silloin viestitetään, kun tulee jotain mieleen eikä lasketa viestimääriä.
Esim. tällaisia voi sattua kuukaudessa:
- "Oletko nähnyt sen ja sen elokuvan? Oliko se hyvä?"
- "Lapsi on kipeä / lapsi tekee sitä tai tätä, kuva ohessa."
- "Haluatko omenoita?"
- "Nähdäänkö silloin ja silloin?"
- "Onko sulla tietoa puhelimista/tietokoneista/younameit?"
- "Mitä teette viikonloppuna?"
- "Ootko mökillä?"
Jne. jne.
Pitäisi vastata kysymykseen eikä puuta heinää jostain muusta...
Miten toi on sinusta puuta heinää?
Joo, yhdessä päivässä voi tapahtua ihan tällaisia tavallisia asioita. Siinä siis yksiselitteinen, selkeä vastaus kysymykseesi. Alkujaan puhuttiin tekstailusta. Ei siitä, raportoidaanko kuulumisia vai onko viesteissä esim. kysymyksiä eri asioista, valokuvia tmv. Viesti kuin viesti. Kaikenlaista viestintää pidettiin tiiviinä, jos tapahtuu päivittäin. Ehdotettiin tilalle 1-2 kertaa kuussa.
En jaksaisi mitenkään tiivistä viestittelyä joutavan päiväisistä asioista. Ei kiinnosta lapsen sairaudet jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Ei sitä nyt 30 kertaa kuukaudessa tarvitse viestittää, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä sattuu. 1-2 kertaa on mennyt hujauksessa. Silloin viestitetään, kun tulee jotain mieleen eikä lasketa viestimääriä.
Esim. tällaisia voi sattua kuukaudessa:
- "Oletko nähnyt sen ja sen elokuvan? Oliko se hyvä?"
- "Lapsi on kipeä / lapsi tekee sitä tai tätä, kuva ohessa."
- "Haluatko omenoita?"
- "Nähdäänkö silloin ja silloin?"
- "Onko sulla tietoa puhelimista/tietokoneista/younameit?"
- "Mitä teette viikonloppuna?"
- "Ootko mökillä?"
Jne. jne.
Pitäisi vastata kysymykseen eikä puuta heinää jostain muusta...
Miten toi on sinusta puuta heinää?
Joo, yhdessä päivässä voi tapahtua ihan tällaisia tavallisia asioita. Siinä siis yksiselitteinen, selkeä vastaus kysymykseesi. Alkujaan puhuttiin tekstailusta. Ei siitä, raportoidaanko kuulumisia vai onko viesteissä esim. kysymyksiä eri asioista, valokuvia tmv. Viesti kuin viesti. Kaikenlaista viestintää pidettiin tiiviinä, jos tapahtuu päivittäin. Ehdotettiin tilalle 1-2 kertaa kuussa.
En jaksaisi mitenkään tiivistä viestittelyä joutavan päiväisistä asioista. Ei kiinnosta lapsen sairaudet jne.
No ei kai kukaan sano ystävälle, että vi*tuako sä lapses sairaudesta raportoit? Tai että kysele muilta apua, älä multa?
Se kai sitä ystävyyttä on, että asiat vähän kiinnostaakin.
Mitä edes tekee ystävällä tai kaverilla, jos lähinnä kiinnostaa olla toisen kanssa tuppisuuna eikä vaihtaa ajatuksia mistään, tietää toisen elämästä tai auttaa toista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni ajan olen ollut surkea ihmisten lukemisessa, vaikka kuvittelen olevani ihan normaaliälyinen. Viimeisin tapaus: tavattiin netissä, tavattiin livenä kahdesti tämän jälkeen. Molemmilla kerroilla toinen osapuoli avautui henkilökohtaisistakin jutuista ja mielestäni meillä riitti puhuttavaa. Hän puhui mutta myös kyseli paljon, meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja nauroimme paljon. Molemmat olivat sitä mieltä, että tavataan pian uudestaan.
Tekstailimme koko tuon ajan tiiviisti, lähes päivittäin, tasapuolisesti aloittaen vuoronperään keskustelut. Mutta toisen tapaamisen jälkeen tekstailua kesti joitakin päiviä, kunnes se katkesi. Tein viimeiseksi kaksi kertaa aloitteen putkeen keskustelussa joihin hän vastasi suht normaalisti, tosin vähän lyhyesti. Sitten ei enää kuulunut mitään. Tästä on nyt kulunut melkein kuukausi.
Elämäni on täynnä tätä samaa kuviota, jos yritän tutustua uusiin ihmisiin: osan kanssa synkkaa todella kivasti (osan tietenkään ei, eikä siitä kuvittelekaan syntyvän sen enempää), mutta toinen osapuoli lakkaa pitämästä yhteyttä ilman selkeää syytä. Päätin tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen, että enää en yritä. Otan melko raskaasti nämä jutut, enkä jaksa tai halua enää yhtään hylkäämistä alkumetreillä.
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.
Samaa mieltä. Minusta ystävältään moista tiiviyttä vaativat on oikeasti ensisijassa vailla kunnon parisuhdetta!!
Mitä yhdessä päivässä edes tapahtuu niin merkittävää, että siitä pitäisi raportoida?
Ei sitä nyt 30 kertaa kuukaudessa tarvitse viestittää, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä sattuu. 1-2 kertaa on mennyt hujauksessa. Silloin viestitetään, kun tulee jotain mieleen eikä lasketa viestimääriä.
Esim. tällaisia voi sattua kuukaudessa:
- "Oletko nähnyt sen ja sen elokuvan? Oliko se hyvä?"
- "Lapsi on kipeä / lapsi tekee sitä tai tätä, kuva ohessa."
- "Haluatko omenoita?"
- "Nähdäänkö silloin ja silloin?"
- "Onko sulla tietoa puhelimista/tietokoneista/younameit?"
- "Mitä teette viikonloppuna?"
- "Ootko mökillä?"
Jne. jne.
Pitäisi vastata kysymykseen eikä puuta heinää jostain muusta...
Tämmöiset kyselyt karkottaisivat minut kyllä heti. Minuun saa olla yhteydessä, jos on jotain oikeaa asiaa. Tuo nähdäänkö juttu olisi ainoa oikeaksi laskemani asia ja sekin vain noin kerran kuussa.
Kuulostaa tosi mahtavalta ystävyydeltä. "Pysy kaukana äläkä ota yhteyttä kuin max kerran kuussa, mutta tykkään susta silti tosi paljon."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en pidä yhteyttä kavereihin joille aina saan olla ehdottaja yhteisiin tekemisiin. Ei jaksa raahata kivirekeä ja onhan se merkki että toista ei kiinnosta yhtäpaljon. Jos muutaman kerran olen ollut aloitteellinen ja toinen ei osoita omaa halukkuutta tavata saa mun puolesta olla. Täyttä elämä on mullakin, ei se siitä kiinni jää jos oikea halu nähdä on.
Mä taas en ole koskaan kokenut ehdottamista kivireen vetämiseksi. Oikeastaan pidän jopa mukavampana, että minä ehdotan ja toinen sitten lähtee mukaani tai on lähtemättä. Yleensä aina joku lähtee ja jos käy niin, ettei kukaan lähde, osaan mennä yksinkin. Ehdotan siis ystävilleni ja kavereilleni asioita, joita teen joka tapauksessa. 90%:sti nämä asiat eivät vaadi multa mitään etukäteisjärjestelyjä eli ei tarvitse varata etukäteen toisellekin lippuja tms. Jäyn paljon ilmaistapahtumissa tai paikoissa, joissa lippuja saa vielä oveltakin. Missä järjestyksessä alan soittelemaan/viestittelemään riippuu ihan siitä, ketä ystävistäni ja kavereistani uskon juuri ko asian eniten kiinostavan.
Olen se, joka ketjussa aiemmin kerroin, etten pyydä absolutistiystävääni viinimessuille. Joku ihmetteli, miksi ei voisi pyytää. Noh, siinä vaiheessa, kun ei oltu vielä ystäviä vaan vasta kavereita, tämä muslimiystäväni ihan muissa keskusteluissa toi esille sen, ettei hän käy paikoissa, joissa on tarkoitus juoda alkoholia. Oli mulla sen verran tietoa ko uskonnosta aiemminkin, että tiesin tuon "ei alkoholia" -asenteen jo muutenkin.
Suurimmaksi osaksi ystävieni ja kavereideni kanssa viettämäni aika ei mitenkään erityistä. Päätän lähteä lauantaina kauppatorille ja kysyn jotain mukaan. Tai kirpputorille. Tai koirapuistoon. Tai jos huomaan, että on vaikkapa Ravintolapäivä, jotkut maalaismarkkinat, Maailma kylässä -festarit tms, niin kysäisen mukaan. Teen siis ystävieni ja kavereideni kanssa ihan tavallisia arkisia juttuja ja siinä samalla tulee juteltua ummet ja lammet. En edes muista, milloin olisin tehnyt ystävieni tai kavereideni kanssa mitään spesiaalia. Ehkä olen aika tylsä, mutta samanlaisia ovat ystäväni ja kaverinikin.
Yleensä omassa kaveriporukassa pitää noin kuukautta ennen miettiä, että käviskö se ja se päivä tapaamiselle. Usein ei käy kuin ehkä parille ihmiselle, jos niillekään. Tuollaiset ex tempore -menot eivät oikein ole mahdollisia, koska ihmiset ovat perheen kanssa tai jossain muualla menossa. Kaikki vaatii järjestelyjä.
P.S. OT: Moni muslimi käy viihteellä, vaikka ei joisi alkoholia. Toisaalta moni muslimi myös länsimaalaistuu niin paljon, että nää "ei alkoholia" -opit on hyvin äkkiä unohdettu. Mutta naisten kohdalla lienee pitkälti eri asia. Yksilökohtaista kuitenkin.
Porukan saamisessa kasaan onkin haasteensa. Huomaahan sen jo työelämässäkin, miten vaikeaa on löytää kaikille osallistujille sopivaa palaveriaikaa. Mun ystävyyssuhteeni eivät ole koskaan olleet kollektiivisia. Tarkoitan, että en koe mitenkään tarpeelliseksi saada koko porukkaa kasaan vaan voin vallan hyvin tavata jokaista ystävääni ja kaveriani yksitellenkin. Itseasiassa ystäväni eivät edes tunne toisiaan, kavereissani on sitten niitäkin, jotka tuntevat. Lisäksi tapaan ystäviäni sellaisten asioiden tiimoilta, joita nämä hmiset tekevät muutenkin. Ei tarvitse sopia kuukautta aikaisemmin, että menee lauantaina kauppatorille, koska ystävilläni on tapana tehdä ruokaostoksia viikonloppuisin. He siis menevät joka tapauksessa ruokaostoksille ja se on sitten vain nopea yhteydenotto, että mennäänkö yhdessä ja minne. Samalla reissulla käydään jossain kahvilla tai joskus lounaalla.
Osalla ystävistäni ja kavereistani on jo sen ikäiset lapset, että heidät voi jättää muutamaksi tunniksi yksin kotiin. Osalla on puoliso, joten pieniäkään lapsia ei tarvitse aina ottaa mukaan. Osa on yksinhuoltajia ja nämä mun tapaamiset ovat lähes aina sellaisia, että lapsetkin voivat tulla mukaan. Olen aamuvirkku ja illantorkku, joten tapaan ihmisiä päiväsaikaan enkä iltaisin, jolloin lasten pitäisi olla jo nukkumassa.
Tiedän toki tuonkin, että osa muslimeistakin käy viihteellä. Tämä mun ystäväni kuitenkin oli jo tavatessamme perheellinen nainen ja kertoi jo ennen kaveruuden syventymistä ystävyydeksi, ettei käy paikoissa, joissa on tarkoitus juoda alkoholia. Eikä syö sianlihaa. Viettää ramadania. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en pidä yhteyttä kavereihin joille aina saan olla ehdottaja yhteisiin tekemisiin. Ei jaksa raahata kivirekeä ja onhan se merkki että toista ei kiinnosta yhtäpaljon. Jos muutaman kerran olen ollut aloitteellinen ja toinen ei osoita omaa halukkuutta tavata saa mun puolesta olla. Täyttä elämä on mullakin, ei se siitä kiinni jää jos oikea halu nähdä on.
Mä taas en ole koskaan kokenut ehdottamista kivireen vetämiseksi. Oikeastaan pidän jopa mukavampana, että minä ehdotan ja toinen sitten lähtee mukaani tai on lähtemättä. Yleensä aina joku lähtee ja jos käy niin, ettei kukaan lähde, osaan mennä yksinkin. Ehdotan siis ystävilleni ja kavereilleni asioita, joita teen joka tapauksessa. 90%:sti nämä asiat eivät vaadi multa mitään etukäteisjärjestelyjä eli ei tarvitse varata etukäteen toisellekin lippuja tms. Jäyn paljon ilmaistapahtumissa tai paikoissa, joissa lippuja saa vielä oveltakin. Missä järjestyksessä alan soittelemaan/viestittelemään riippuu ihan siitä, ketä ystävistäni ja kavereistani uskon juuri ko asian eniten kiinostavan.
Olen se, joka ketjussa aiemmin kerroin, etten pyydä absolutistiystävääni viinimessuille. Joku ihmetteli, miksi ei voisi pyytää. Noh, siinä vaiheessa, kun ei oltu vielä ystäviä vaan vasta kavereita, tämä muslimiystäväni ihan muissa keskusteluissa toi esille sen, ettei hän käy paikoissa, joissa on tarkoitus juoda alkoholia. Oli mulla sen verran tietoa ko uskonnosta aiemminkin, että tiesin tuon "ei alkoholia" -asenteen jo muutenkin.
Suurimmaksi osaksi ystävieni ja kavereideni kanssa viettämäni aika ei mitenkään erityistä. Päätän lähteä lauantaina kauppatorille ja kysyn jotain mukaan. Tai kirpputorille. Tai koirapuistoon. Tai jos huomaan, että on vaikkapa Ravintolapäivä, jotkut maalaismarkkinat, Maailma kylässä -festarit tms, niin kysäisen mukaan. Teen siis ystävieni ja kavereideni kanssa ihan tavallisia arkisia juttuja ja siinä samalla tulee juteltua ummet ja lammet. En edes muista, milloin olisin tehnyt ystävieni tai kavereideni kanssa mitään spesiaalia. Ehkä olen aika tylsä, mutta samanlaisia ovat ystäväni ja kaverinikin.
Yleensä omassa kaveriporukassa pitää noin kuukautta ennen miettiä, että käviskö se ja se päivä tapaamiselle. Usein ei käy kuin ehkä parille ihmiselle, jos niillekään. Tuollaiset ex tempore -menot eivät oikein ole mahdollisia, koska ihmiset ovat perheen kanssa tai jossain muualla menossa. Kaikki vaatii järjestelyjä.
P.S. OT: Moni muslimi käy viihteellä, vaikka ei joisi alkoholia. Toisaalta moni muslimi myös länsimaalaistuu niin paljon, että nää "ei alkoholia" -opit on hyvin äkkiä unohdettu. Mutta naisten kohdalla lienee pitkälti eri asia. Yksilökohtaista kuitenkin.
Porukan saamisessa kasaan onkin haasteensa. Huomaahan sen jo työelämässäkin, miten vaikeaa on löytää kaikille osallistujille sopivaa palaveriaikaa. Mun ystävyyssuhteeni eivät ole koskaan olleet kollektiivisia. Tarkoitan, että en koe mitenkään tarpeelliseksi saada koko porukkaa kasaan vaan voin vallan hyvin tavata jokaista ystävääni ja kaveriani yksitellenkin. Itseasiassa ystäväni eivät edes tunne toisiaan, kavereissani on sitten niitäkin, jotka tuntevat. Lisäksi tapaan ystäviäni sellaisten asioiden tiimoilta, joita nämä hmiset tekevät muutenkin. Ei tarvitse sopia kuukautta aikaisemmin, että menee lauantaina kauppatorille, koska ystävilläni on tapana tehdä ruokaostoksia viikonloppuisin. He siis menevät joka tapauksessa ruokaostoksille ja se on sitten vain nopea yhteydenotto, että mennäänkö yhdessä ja minne. Samalla reissulla käydään jossain kahvilla tai joskus lounaalla.
Osalla ystävistäni ja kavereistani on jo sen ikäiset lapset, että heidät voi jättää muutamaksi tunniksi yksin kotiin. Osalla on puoliso, joten pieniäkään lapsia ei tarvitse aina ottaa mukaan. Osa on yksinhuoltajia ja nämä mun tapaamiset ovat lähes aina sellaisia, että lapsetkin voivat tulla mukaan. Olen aamuvirkku ja illantorkku, joten tapaan ihmisiä päiväsaikaan enkä iltaisin, jolloin lasten pitäisi olla jo nukkumassa.
Tiedän toki tuonkin, että osa muslimeistakin käy viihteellä. Tämä mun ystäväni kuitenkin oli jo tavatessamme perheellinen nainen ja kertoi jo ennen kaveruuden syventymistä ystävyydeksi, ettei käy paikoissa, joissa on tarkoitus juoda alkoholia. Eikä syö sianlihaa. Viettää ramadania. Jne.
Ja lisään vielä, että ystävikseni on valikoitunut ihmisiä, joille riittää, että työkalenteri on täyteen buukattu. Ihmisiä, jotka eivät halua täyttää vapaa-ajan kalenteriaankin erilaisilla menoilla. Ihmisiä, jotka viettävät varsin paljon vapaa-ajastaan ihan vain kotona ilman etukäteen aikataulutettua ohjelmaa ja nauttivat siitä, ettei ole jatkuvasti kiire jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en pidä yhteyttä kavereihin joille aina saan olla ehdottaja yhteisiin tekemisiin. Ei jaksa raahata kivirekeä ja onhan se merkki että toista ei kiinnosta yhtäpaljon. Jos muutaman kerran olen ollut aloitteellinen ja toinen ei osoita omaa halukkuutta tavata saa mun puolesta olla. Täyttä elämä on mullakin, ei se siitä kiinni jää jos oikea halu nähdä on.
Mä taas en ole koskaan kokenut ehdottamista kivireen vetämiseksi. Oikeastaan pidän jopa mukavampana, että minä ehdotan ja toinen sitten lähtee mukaani tai on lähtemättä. Yleensä aina joku lähtee ja jos käy niin, ettei kukaan lähde, osaan mennä yksinkin. Ehdotan siis ystävilleni ja kavereilleni asioita, joita teen joka tapauksessa. 90%:sti nämä asiat eivät vaadi multa mitään etukäteisjärjestelyjä eli ei tarvitse varata etukäteen toisellekin lippuja tms. Jäyn paljon ilmaistapahtumissa tai paikoissa, joissa lippuja saa vielä oveltakin. Missä järjestyksessä alan soittelemaan/viestittelemään riippuu ihan siitä, ketä ystävistäni ja kavereistani uskon juuri ko asian eniten kiinostavan.
Olen se, joka ketjussa aiemmin kerroin, etten pyydä absolutistiystävääni viinimessuille. Joku ihmetteli, miksi ei voisi pyytää. Noh, siinä vaiheessa, kun ei oltu vielä ystäviä vaan vasta kavereita, tämä muslimiystäväni ihan muissa keskusteluissa toi esille sen, ettei hän käy paikoissa, joissa on tarkoitus juoda alkoholia. Oli mulla sen verran tietoa ko uskonnosta aiemminkin, että tiesin tuon "ei alkoholia" -asenteen jo muutenkin.
Suurimmaksi osaksi ystävieni ja kavereideni kanssa viettämäni aika ei mitenkään erityistä. Päätän lähteä lauantaina kauppatorille ja kysyn jotain mukaan. Tai kirpputorille. Tai koirapuistoon. Tai jos huomaan, että on vaikkapa Ravintolapäivä, jotkut maalaismarkkinat, Maailma kylässä -festarit tms, niin kysäisen mukaan. Teen siis ystävieni ja kavereideni kanssa ihan tavallisia arkisia juttuja ja siinä samalla tulee juteltua ummet ja lammet. En edes muista, milloin olisin tehnyt ystävieni tai kavereideni kanssa mitään spesiaalia. Ehkä olen aika tylsä, mutta samanlaisia ovat ystäväni ja kaverinikin.
Yleensä omassa kaveriporukassa pitää noin kuukautta ennen miettiä, että käviskö se ja se päivä tapaamiselle. Usein ei käy kuin ehkä parille ihmiselle, jos niillekään. Tuollaiset ex tempore -menot eivät oikein ole mahdollisia, koska ihmiset ovat perheen kanssa tai jossain muualla menossa. Kaikki vaatii järjestelyjä.
P.S. OT: Moni muslimi käy viihteellä, vaikka ei joisi alkoholia. Toisaalta moni muslimi myös länsimaalaistuu niin paljon, että nää "ei alkoholia" -opit on hyvin äkkiä unohdettu. Mutta naisten kohdalla lienee pitkälti eri asia. Yksilökohtaista kuitenkin.
Porukan saamisessa kasaan onkin haasteensa. Huomaahan sen jo työelämässäkin, miten vaikeaa on löytää kaikille osallistujille sopivaa palaveriaikaa. Mun ystävyyssuhteeni eivät ole koskaan olleet kollektiivisia. Tarkoitan, että en koe mitenkään tarpeelliseksi saada koko porukkaa kasaan vaan voin vallan hyvin tavata jokaista ystävääni ja kaveriani yksitellenkin. Itseasiassa ystäväni eivät edes tunne toisiaan, kavereissani on sitten niitäkin, jotka tuntevat. Lisäksi tapaan ystäviäni sellaisten asioiden tiimoilta, joita nämä hmiset tekevät muutenkin. Ei tarvitse sopia kuukautta aikaisemmin, että menee lauantaina kauppatorille, koska ystävilläni on tapana tehdä ruokaostoksia viikonloppuisin. He siis menevät joka tapauksessa ruokaostoksille ja se on sitten vain nopea yhteydenotto, että mennäänkö yhdessä ja minne. Samalla reissulla käydään jossain kahvilla tai joskus lounaalla.
Osalla ystävistäni ja kavereistani on jo sen ikäiset lapset, että heidät voi jättää muutamaksi tunniksi yksin kotiin. Osalla on puoliso, joten pieniäkään lapsia ei tarvitse aina ottaa mukaan. Osa on yksinhuoltajia ja nämä mun tapaamiset ovat lähes aina sellaisia, että lapsetkin voivat tulla mukaan.
Itse asiassa vaikka kysyisi yhdeltä kaverilta, niin musta tuntuu, että mä oon niitä harvoja omissa tutuissa, jotka voi nopeasti toimia (siinä mielessä nopeasti, että samana päivänä, vaikka hidas olenkin laittautumaan). Siksi varmaan ihmiset ottavat muhun yhteyttä silloin, kun on tylsää, kun arvaavat, että no tuskin tuolla on mitään. Oon myös vähän sellanen, että jos jotain onkin, niin yritän silti järjestää asiat siten, että asiat onnistuvat.
Ihmiset on vaan niin kiireisiä. Arkena on töitä ja työkavereita, ehkä omia tai lasten harrastuksia tai molempia, viikonloppuisin lapsia, lepuuttamista, perhetuttuja. Sitten onkin taas arki. Tähän vielä päälle vuorotyöt sun muut yhteishuoltajuuskuviot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en pidä yhteyttä kavereihin joille aina saan olla ehdottaja yhteisiin tekemisiin. Ei jaksa raahata kivirekeä ja onhan se merkki että toista ei kiinnosta yhtäpaljon. Jos muutaman kerran olen ollut aloitteellinen ja toinen ei osoita omaa halukkuutta tavata saa mun puolesta olla. Täyttä elämä on mullakin, ei se siitä kiinni jää jos oikea halu nähdä on.
Mä taas en ole koskaan kokenut ehdottamista kivireen vetämiseksi. Oikeastaan pidän jopa mukavampana, että minä ehdotan ja toinen sitten lähtee mukaani tai on lähtemättä. Yleensä aina joku lähtee ja jos käy niin, ettei kukaan lähde, osaan mennä yksinkin. Ehdotan siis ystävilleni ja kavereilleni asioita, joita teen joka tapauksessa. 90%:sti nämä asiat eivät vaadi multa mitään etukäteisjärjestelyjä eli ei tarvitse varata etukäteen toisellekin lippuja tms. Jäyn paljon ilmaistapahtumissa tai paikoissa, joissa lippuja saa vielä oveltakin. Missä järjestyksessä alan soittelemaan/viestittelemään riippuu ihan siitä, ketä ystävistäni ja kavereistani uskon juuri ko asian eniten kiinostavan.
Olen se, joka ketjussa aiemmin kerroin, etten pyydä absolutistiystävääni viinimessuille. Joku ihmetteli, miksi ei voisi pyytää. Noh, siinä vaiheessa, kun ei oltu vielä ystäviä vaan vasta kavereita, tämä muslimiystäväni ihan muissa keskusteluissa toi esille sen, ettei hän käy paikoissa, joissa on tarkoitus juoda alkoholia. Oli mulla sen verran tietoa ko uskonnosta aiemminkin, että tiesin tuon "ei alkoholia" -asenteen jo muutenkin.
Suurimmaksi osaksi ystävieni ja kavereideni kanssa viettämäni aika ei mitenkään erityistä. Päätän lähteä lauantaina kauppatorille ja kysyn jotain mukaan. Tai kirpputorille. Tai koirapuistoon. Tai jos huomaan, että on vaikkapa Ravintolapäivä, jotkut maalaismarkkinat, Maailma kylässä -festarit tms, niin kysäisen mukaan. Teen siis ystävieni ja kavereideni kanssa ihan tavallisia arkisia juttuja ja siinä samalla tulee juteltua ummet ja lammet. En edes muista, milloin olisin tehnyt ystävieni tai kavereideni kanssa mitään spesiaalia. Ehkä olen aika tylsä, mutta samanlaisia ovat ystäväni ja kaverinikin.
Yleensä omassa kaveriporukassa pitää noin kuukautta ennen miettiä, että käviskö se ja se päivä tapaamiselle. Usein ei käy kuin ehkä parille ihmiselle, jos niillekään. Tuollaiset ex tempore -menot eivät oikein ole mahdollisia, koska ihmiset ovat perheen kanssa tai jossain muualla menossa. Kaikki vaatii järjestelyjä.
P.S. OT: Moni muslimi käy viihteellä, vaikka ei joisi alkoholia. Toisaalta moni muslimi myös länsimaalaistuu niin paljon, että nää "ei alkoholia" -opit on hyvin äkkiä unohdettu. Mutta naisten kohdalla lienee pitkälti eri asia. Yksilökohtaista kuitenkin.
Porukan saamisessa kasaan onkin haasteensa. Huomaahan sen jo työelämässäkin, miten vaikeaa on löytää kaikille osallistujille sopivaa palaveriaikaa. Mun ystävyyssuhteeni eivät ole koskaan olleet kollektiivisia. Tarkoitan, että en koe mitenkään tarpeelliseksi saada koko porukkaa kasaan vaan voin vallan hyvin tavata jokaista ystävääni ja kaveriani yksitellenkin. Itseasiassa ystäväni eivät edes tunne toisiaan, kavereissani on sitten niitäkin, jotka tuntevat. Lisäksi tapaan ystäviäni sellaisten asioiden tiimoilta, joita nämä hmiset tekevät muutenkin. Ei tarvitse sopia kuukautta aikaisemmin, että menee lauantaina kauppatorille, koska ystävilläni on tapana tehdä ruokaostoksia viikonloppuisin. He siis menevät joka tapauksessa ruokaostoksille ja se on sitten vain nopea yhteydenotto, että mennäänkö yhdessä ja minne. Samalla reissulla käydään jossain kahvilla tai joskus lounaalla.
Osalla ystävistäni ja kavereistani on jo sen ikäiset lapset, että heidät voi jättää muutamaksi tunniksi yksin kotiin. Osalla on puoliso, joten pieniäkään lapsia ei tarvitse aina ottaa mukaan. Osa on yksinhuoltajia ja nämä mun tapaamiset ovat lähes aina sellaisia, että lapsetkin voivat tulla mukaan.
Itse asiassa vaikka kysyisi yhdeltä kaverilta, niin musta tuntuu, että mä oon niitä harvoja omissa tutuissa, jotka voi nopeasti toimia (siinä mielessä nopeasti, että samana päivänä, vaikka hidas olenkin laittautumaan). Siksi varmaan ihmiset ottavat muhun yhteyttä silloin, kun on tylsää, kun arvaavat, että no tuskin tuolla on mitään. Oon myös vähän sellanen, että jos jotain onkin, niin yritän silti järjestää asiat siten, että asiat onnistuvat.
Ihmiset on vaan niin kiireisiä. Arkena on töitä ja työkavereita, ehkä omia tai lasten harrastuksia tai molempia, viikonloppuisin lapsia, lepuuttamista, perhetuttuja. Sitten onkin taas arki. Tähän vielä päälle vuorotyöt sun muut yhteishuoltajuuskuviot.
Tottahan tuo. Kuten aiempaan kommenttiini lisäsin, ystävikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät halua vapaa-ajastaan kiireistä. Puhutaan paljon nk samanhenkisyydestä ja mulle se on ystävyyssuhteissani juuri sitä, että osataan ja voidaan ihan vaan ollakin. Ystäväni ovat persoonina hyvin erilaisia, mutta kaikille on yhteistä tylsyydestä ja tekemättömyydestäkin nauttiminen. Itsekin ssuunnittelen paljon kaikenlaisia juttuja, mutta vain harvaa suunnitelmaani alan toteuttaa. Pelkästään oman pään sisällä vaikkapa remontin suunnittelu tuottaa iloa ihan riippumatta siitä, ryhtyykö tuumasta toimeen vai ei.
Kavereissani on useampikin Duracell-pupu, joilla pitää olla koko ajan jotain menoa ja tekemistä. Varmasti pitävät mun elämääni tylsänä ja säälittävänä :D Olen mäkin elänyt ajan, jolloin kuvittelin ihmisen täytyvän koko ajan suorittaa. Ei se suorittaminen kuitenkaan tuonut mulle onnea ja tyytyväisyyttä, väsymystä ja stressiä vain. Yksinäisyyttäkin. Opettelin pois pakosta olla tehokas, energinen, tuottava ja mitä kaikkea muuta. Työni hoidan, mutta kun päivän työt on tehty, en edes ajattele työasioita. Mulla on työkaveri, joka saattaa iltaisinkin laittaa tekstiviestiä töihin liittyvistä asioista, mutta en lue hänen viestejään työajan ulkopuolella. Ehdin ajatella asiaa seuraavanakin arkipäivänä, kun aloitan työt.
Ei kuitenkaan ole ollut ihan helppoa löytää samanhenkisiä ystäviä maailmassa, jossa 24/7 suorittamista pidetään hyveenä ja luovaa laiskottelua paheena. Maailmassa, jossa olet ihmisenä sitä arvokkaampi mitä vähemmillä yöunilla pärjäät. On meitä vastavirtaan uiviakin silti edelleen. Onneksi.
Mua myös ahdistaa pelkkä ajatus jatkuvasta tekemisestä. Jotkut kaverit ennen lapsiakin valvoivat myöhään, mutta silti lauantaina piti tikkana herätä aamulla aikaisin, koska oli taas sitä ja tätä kutsua, kestiä, harrastusta ym. Ja kuka nyt nukkuisi pitkään, kun kerrankin on vapaapäivä ja voi ja pitää tehdä kaikenlaista. Minä. Mua liiallinen tekeminen väsyttää, ja tarvin palautumisaikaa. En missään nimessä vapaa-ajalla nuku ehdoin tahdoin vähän.
Alue: Aihe vapaa
Päivittäin tekstailu on kyllä ihan liian tiivistä. Itselleni sopiva tahti tekstailla olisi 1-2kertaa kuussa + ehkä tapaaminen kerran.