Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
No ei varmaan tule muutosta, aikamoiset vaatimukset sulla :D Hyvä esimerkki siitä, miksi aikuisena on niin vaikea saada ystäviä: odotukset tältä ystävyydeltä on ihan pilvissä ja vaatimuslista mahdoton. Monellako oikeassa elämässä on sellainen ystävä, jonka kanssa tehdään tällaisista asioista murto-osaakaan? Ja miksei suurinta osaa noista voi muka tehdä ihan itsekseen? Vaikka esim. minäkin harrastan noista jutuista kaikkea muuta paitsi melomista, niin eipä ole tullut mieleen, että niihin välttämättä tarvittaisiin kaveri. Luontoretketkin on ihan parhaita itsekseen, kun saa olla hiljaa ja kuunnella oikeasti niitä luonnon ääniä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Juuri tästä syystä aikuisena on vaikea ystävystyä: kun on suunnilleen jo kasvanut itsensä kaltaiseksi ihmiseksi, niin ne odotukset ja toiveet on väistämättä olemassa. Nuorena oli paljon helpompaa ottaa ihminen ihmisenä ja kulkea se kuuluisa mieli avoimena, mutta keski-iässä harva siinä onnistuu...
Täällä olisi toinen samoja asioita sopivassa mitassa kaipaava, saan heti otteen tuosta mitä ajat kirjoituksellasi takaa. Tosin minun lapset ovat vielä kouluikäisiä.
Minulla on muutamia ystäviä, joiden kanssa asiat lähtevät aina helposti rullaamaan samaan yhteiseen suuntaan ja suhdetta heihin vaalin itse, koska tosiaan aikuisiällä ei ole helppoa löytää saman oloisia ihmisiä, joiden seurassa on niin mutkatonta olla.
Huomaan itse, että joskus haluaa olla enemmän vain omissa oloissaan, eikä ota kehenkään yhteyttä. Toisinaan taas soittelen, laitan viestiä jne ja aktivoidun enemmän ystävien kanssa.
Peleihin tai testeihin en ystävyyssuhteissa usko. Itse pidän toisiin ystäviini aktiivisemmin yhteyttä kuin toisiin ja myös ajankohdat vaihtelee. Esim. lapseni kummin kanssa oltiin todella läheiset ystävät vuosia. Sitten hän sai oman lapsen ja lopetti melkein kokonaan yhteydenpidon. Myöhemmin selvisi, että oli vaan ollut kaikkea liikaa (minullakin ero yms) ja ei ollut ollut voimia yhteydenpitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Ottaako joku tosiaan ehdotukset kirjaimellisesti? Vai onko se tahallista v*ttuilua? Ydinsanomahan tuossa oli selvästi se, että "olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisimme tehdä kaikenlaista mukavaa". Se nyt vain oli puettu hienosti konkreettisin esimerkein novellityyliin.
Jäikö vilpittömästi jollekulle se käsitys, että aha, mikään muu ei kelpaa, aika tympeä tyyppi? Niin varmaan.
(Enkä ole siis se ehdotuksia tehnyt, jos sillä jotakin merkitystä jollekulle on.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
No ei varmaan tule muutosta, aikamoiset vaatimukset sulla :D Hyvä esimerkki siitä, miksi aikuisena on niin vaikea saada ystäviä: odotukset tältä ystävyydeltä on ihan pilvissä ja vaatimuslista mahdoton. Monellako oikeassa elämässä on sellainen ystävä, jonka kanssa tehdään tällaisista asioista murto-osaakaan? Ja miksei suurinta osaa noista voi muka tehdä ihan itsekseen? Vaikka esim. minäkin harrastan noista jutuista kaikkea muuta paitsi melomista, niin eipä ole tullut mieleen, että niihin välttämättä tarvittaisiin kaveri. Luontoretketkin on ihan parhaita itsekseen, kun saa olla hiljaa ja kuunnella oikeasti niitä luonnon ääniä :)
Itse en ainakaan haluaisi ystäväkseni ihmistä, joka ei pysty tekemään mitään yksin. Juuri se nuoruusajan painajaiskaveri, joka halusi vessaankin matkaan, kun ei sinne voi mennä yksin.
Olen aina tykännyt itsenäisistä ihmisistä. Olen itsekin. Pitää pystyä puuhaamaan itsekseeninkin jotain, eikä aina saada jotain ystävää matkaan, joka tykkää vain samoista asioista, kuin sinä.
Kuten tuossa esimerkissä.
Haluan ystävän: Sinun on tykättävä luontoretkistä, melomisesta, samoista kirjoista kuin minä, meikata ei saa.
Kuka ihan oikeasti haluaa alkaa tällaiseen suhteeseen, missä sinut määritellään noin tarkkaan. Mutta tämä tuntuu ystävyyssuhteissa olevan ihan sallittua. Toinen on se, että älä koskaan ikinä muutu. Ole sellainen, kuin olit nuorenakin. Elämä ei saa muuttaa ajatuksiasi ja mielipiteitäsi ja käytöstäsi. Säily minulle sellaisena ihmisenä, kuin olen aina halunnut.
Minä pidän ihmisistä, jotka ovat itsenäisiä ja erilaisia. On rikkaus astua mukavuusalueeltaan ulos ja tutustua ihmisiin, jotka ajattelee eri tavoin ja tekee erilaisia asioita, kuin minä. Mutta myös antaa heille vapaus tavata muita ihmisiä, kuten minullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
No ei varmaan tule muutosta, aikamoiset vaatimukset sulla :D Hyvä esimerkki siitä, miksi aikuisena on niin vaikea saada ystäviä: odotukset tältä ystävyydeltä on ihan pilvissä ja vaatimuslista mahdoton. Monellako oikeassa elämässä on sellainen ystävä, jonka kanssa tehdään tällaisista asioista murto-osaakaan? Ja miksei suurinta osaa noista voi muka tehdä ihan itsekseen? Vaikka esim. minäkin harrastan noista jutuista kaikkea muuta paitsi melomista, niin eipä ole tullut mieleen, että niihin välttämättä tarvittaisiin kaveri. Luontoretketkin on ihan parhaita itsekseen, kun saa olla hiljaa ja kuunnella oikeasti niitä luonnon ääniä :)
Kuten tuossa esimerkissä.
Haluan ystävän: Sinun on tykättävä luontoretkistä, melomisesta, samoista kirjoista kuin minä, meikata ei saa.
Kuka ihan oikeasti haluaa alkaa tällaiseen suhteeseen, missä sinut määritellään noin tarkkaan. Mutta tämä tuntuu ystävyyssuhteissa olevan ihan sallittua.
Kukaan ei ainakaan halua ystävää, jossa sanomisia vääristellään noin paljon.
Henkilö ehdotti monenlaista mukavaa, eikä pakottanut sinua olemaan sellainen henkilö, jolle kaikki ehdotukset käyvät. Henkilö ei myöskään missään vaiheessa sanonut, että meikata ei saa ja pitää tykätä samoista kirjoista.
Ihmettelen, miten eri tavoin ihmiset lukevat ja ymmärtävät ihmisten viestejä, mutta ehkä sitten osa ihan piruuttaankin kääntelee ja vääntelee ihmisten sanomisia, jotta saisi oman postauksensa pohjaksi materiaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
No ei varmaan tule muutosta, aikamoiset vaatimukset sulla :D Hyvä esimerkki siitä, miksi aikuisena on niin vaikea saada ystäviä: odotukset tältä ystävyydeltä on ihan pilvissä ja vaatimuslista mahdoton. Monellako oikeassa elämässä on sellainen ystävä, jonka kanssa tehdään tällaisista asioista murto-osaakaan? Ja miksei suurinta osaa noista voi muka tehdä ihan itsekseen? Vaikka esim. minäkin harrastan noista jutuista kaikkea muuta paitsi melomista, niin eipä ole tullut mieleen, että niihin välttämättä tarvittaisiin kaveri. Luontoretketkin on ihan parhaita itsekseen, kun saa olla hiljaa ja kuunnella oikeasti niitä luonnon ääniä :)
Itse en ainakaan haluaisi ystäväkseni ihmistä, joka ei pysty tekemään mitään yksin. Juuri se nuoruusajan painajaiskaveri, joka halusi vessaankin matkaan, kun ei sinne voi mennä yksin.
Olen aina tykännyt itsenäisistä ihmisistä. Olen itsekin. Pitää pystyä puuhaamaan itsekseeninkin jotain, eikä aina saada jotain ystävää matkaan, joka tykkää vain samoista asioista, kuin sinä.
Kuten tuossa esimerkissä.
Haluan ystävän: Sinun on tykättävä luontoretkistä, melomisesta, samoista kirjoista kuin minä, meikata ei saa.
Kuka ihan oikeasti haluaa alkaa tällaiseen suhteeseen, missä sinut määritellään noin tarkkaan. Mutta tämä tuntuu ystävyyssuhteissa olevan ihan sallittua. Toinen on se, että älä koskaan ikinä muutu. Ole sellainen, kuin olit nuorenakin. Elämä ei saa muuttaa ajatuksiasi ja mielipiteitäsi ja käytöstäsi. Säily minulle sellaisena ihmisenä, kuin olen aina halunnut.
Minä pidän ihmisistä, jotka ovat itsenäisiä ja erilaisia. On rikkaus astua mukavuusalueeltaan ulos ja tutustua ihmisiin, jotka ajattelee eri tavoin ja tekee erilaisia asioita, kuin minä. Mutta myös antaa heille vapaus tavata muita ihmisiä, kuten minullekin.
Samoin täällä.
Ystävyyteni on narahtanut kiville juurikin tuon takertumisen seurauksena kun en ole pystynyt olla niin paljon, lue koko ajan, ystäväni kanssa koska olemassa mies ja lapset silloin aikoinaan. Nyt exmies ja lapset aikuisia.
Toinen juttu on selän takana puhuminen. Sitä ihmettelee ystävän ystävien kalseaa suhtautumista ja miettii mikä itsessä vikana? Jonkun ajan kuluttua ymmärtää ystävän puhuvan muista ystävistään pahaa kun eivät ole paikalla joten eiköhän puhu myös minusta kun en ole paikalla. Tosi ystävyyttä siis! Tuosta kun pahoittaa mielensä ja alkaa tekemään pesäeroa niin kuulee olevansa tosi kummallinen ja outo.
Ei sitten ehkä niin väliksikään etteivät soita. Taidan viihtyä itsekseen paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt muistankin taas, mikä minua tökkii monissa ihmisissä/ihmissuhteissa: moni ei ole niin oikeudenmukainen, täsmällinen ja tarkka kuin mitä itse arvostan. Jos sanon jollekulle, että mulle kuuluu ihan hyvää, niin kolmannelle tieto menee jo siten tämän toisen välittämänä, että mulle kuuluu tosi hyvää. Minkä jälkeen saan itse taas selvittää ja täsmentää, et eikun ei mitään ihmeellistä oo tapahtunut, ihan tavallista... Väärinkäsitysten oikomiseen ja asioiden täsmentämiseen menee melkoisesti aikaa, kun kerrallakin voisi päästä siihen lopputulokseen, että asiat sanotaan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Ottaako joku tosiaan ehdotukset kirjaimellisesti? Vai onko se tahallista v*ttuilua? Ydinsanomahan tuossa oli selvästi se, että "olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisimme tehdä kaikenlaista mukavaa". Se nyt vain oli puettu hienosti konkreettisin esimerkein novellityyliin.
Jäikö vilpittömästi jollekulle se käsitys, että aha, mikään muu ei kelpaa, aika tympeä tyyppi? Niin varmaan.
(Enkä ole siis se ehdotuksia tehnyt, jos sillä jotakin merkitystä jollekulle on.)
No jaa, viimeistään siinä kohdassa jossa "lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista joista molemmat on tykänneet" aloin epäillä, että ei tuo ihan tosissaan voi olla. Teini-iässä lojuttiin sohvalla ja kuunneltiin musaa josta molemmat tykkäsi, mutta että nyt vielä lähes viiskymppisenä joku sohvalla lojuminen olisi ystävysten yhteistä tekemistä? Hah :D
Jos tuon kirjoittaja oikeasti haluaisi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaista mukavaa mikä itseä kiinnostaa, niin hyvänen aika - sehän ei ole ikinä maailmassa ollut helpompaa! Esim. facebook on täynnä erilaisia harrastusryhmiä ja paikallisia kaveriryhmiä, muista nettifoorumeista puhumattakaan. Mutta onhan näissä kommenteissa jo sata kertaa nähty, että on helpompi istua kotona näpyttelemässä epärealistisia haaveitaan anonyymille vauvapalstalle, kuin oikeasti hankkiutua johonkin ja nähdä vähän vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Juuri tästä syystä aikuisena on vaikea ystävystyä: kun on suunnilleen jo kasvanut itsensä kaltaiseksi ihmiseksi, niin ne odotukset ja toiveet on väistämättä olemassa. Nuorena oli paljon helpompaa ottaa ihminen ihmisenä ja kulkea se kuuluisa mieli avoimena, mutta keski-iässä harva siinä onnistuu...
Ja nuorena on monella kova pelko siitä, ettei kelpaa toisille ellei mukaudu toisten toiveisiin. Vanhempana sitä miettii tarkemmin missä kaikessa itse haluaa olla mukana.
Pakko sanoa, että itselläni on tavallaan sama tilanne, mutta olen se joka koittaa pikku hiljaa"pehmeästi" päästä eroon tietynlaisesta ihmisestä.
En vain jaksa kuunnella niitä avautumisia olemattomasta seksielämästä, siitä että kaverit peruu tapaamiset, kaikilla on parisuhteet, kaikki asuu niin kaukana vali vali.
Ihminen joka soittaa, kysyy kuulumisia ja kertoo sitten puolituntia omista asioistaan,kunnes onnin jo kiire töihin tai treeneihin jne.
Jotenkin luulisi jonkun kellon soivan jos sopii tapaamisia ja matkaa pidemmän matkan näkemään kavereita viikonlopuksi ja joka kerta aivan yllättäen kaikille tuleekin menoa. Sama ihminen saa myös joiltain palautetta siitä miten kuluttava ja syyllistävä on. Esimerkiksi aloittaa lauseen, että" helpompaa tietenkin sulla kun sulla on kumppani..."
Tuollaiselle ihmiselle myös vaikea sanoa suoraan,koska olet itse kuullut kun lukee muiden kanssa käymiä viestiketjuja sulle jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Ottaako joku tosiaan ehdotukset kirjaimellisesti? Vai onko se tahallista v*ttuilua? Ydinsanomahan tuossa oli selvästi se, että "olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisimme tehdä kaikenlaista mukavaa". Se nyt vain oli puettu hienosti konkreettisin esimerkein novellityyliin.
Jäikö vilpittömästi jollekulle se käsitys, että aha, mikään muu ei kelpaa, aika tympeä tyyppi? Niin varmaan.
(Enkä ole siis se ehdotuksia tehnyt, jos sillä jotakin merkitystä jollekulle on.)
No jaa, viimeistään siinä kohdassa jossa "lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista joista molemmat on tykänneet" aloin epäillä, että ei tuo ihan tosissaan voi olla. Teini-iässä lojuttiin sohvalla ja kuunneltiin musaa josta molemmat tykkäsi, mutta että nyt vielä lähes viiskymppisenä joku sohvalla lojuminen olisi ystävysten yhteistä tekemistä? Hah :D
Jos tuon kirjoittaja oikeasti haluaisi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaista mukavaa mikä itseä kiinnostaa, niin hyvänen aika - sehän ei ole ikinä maailmassa ollut helpompaa! Esim. facebook on täynnä erilaisia harrastusryhmiä ja paikallisia kaveriryhmiä, muista nettifoorumeista puhumattakaan. Mutta onhan näissä kommenteissa jo sata kertaa nähty, että on helpompi istua kotona näpyttelemässä epärealistisia haaveitaan anonyymille vauvapalstalle, kuin oikeasti hankkiutua johonkin ja nähdä vähän vaivaa.
On eri asia tehdä tuntemattomien kanssa kaikenlaista mukavaa kuin ystävän kanssa. Tuntemattomien kesken olet loppujen lopuksi useimmiten yksin yhdessä.
Minustakin kaverien kesken tapahtuva lukupiiri olisi kiva. Olen sitä haikaillut. Luen nykyään olemattoman vähän, joten se ehkä motivoisi taas sivistymään ja lukemaan. Vaihtoehtoisesti käsityö- tai lautapeli-illat olisivat kivoja. Esim. tuota lukupiiriä ajatellessa kyse ei ole ainakaan minulle mistään kaverinysväämisestä, vaan hyvästä harrastuksesta hyvässä porukassa eli vähän kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Minusta tosin kirja voi olla periaatteessa mikä tahansa (eihän sitä lukematta tiedäkään, tykkääkö siitä), mutta toki jonkinlaisia kompromisseja on syytä tehdä, koska kaikki eivät varmasti innostu lukemaan vaikeata runoutta tai Waltaria. Kun ei koulusta ole kyse, niin varmasti voidaan valita sellainenkin tekele, joka kaikille sopii. Mutta totta on, että tällaiseen aktiviteettiin pitäisi jossain määrin sitoutua. Olen katsonut, että omassakin kaveripiirissä se tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta eli varmaan osa olisi jo heti sitä mieltä, että ei kiinnosta koko idea - jos kiinnostaisikin, alkaisi renkutus siitä, että ei tiedetä, koska päästään kerran kuussa tai kerran kahdessa kuussa paikalle.
Jotenkin ajatus siitä, että kaikkien pitää mennä OMAAN tuntemattomaan lukupiiriin tai omaan jumppaan yksin, mitään ei voida toteuttaa sillä omalla porukalla, jotta ei vaan näytetä liian riippuvaisilta tai epäitsenäisiltä, on myös melkoisen vino. Tulee mieleen huono parisuhde, jossa toinen osapuoli koittaa koko ajan karata, ettei vain oltaisi liikaa yhdessä.
Minä en ehkä oikeastaan koskaan ole ymmärtänyt sitä, oli kyseessä parisuhde tai kaveri-/ystävyyssuhde, että ahdistuu siitä, jos toinen haluaa tehdä jotain mukavaa. En oikein pääse siihen fiilikseen, että "kyllähän tässä nyt pitää ottaa jotain hajurakoa, vaikka varsinaisesti tuosta toisesta ei ole mitään haittaa".
Vierailija kirjoitti:
En vain jaksa kuunnella niitä avautumisia olemattomasta seksielämästä, siitä että kaverit peruu tapaamiset, kaikilla on parisuhteet, kaikki asuu niin kaukana vali vali.
Sama ihminen saa myös joiltain palautetta siitä miten kuluttava ja syyllistävä on. Esimerkiksi aloittaa lauseen, että" helpompaa tietenkin sulla kun sulla on kumppani..."
Sori, leikkasin vaan pari kohtaa. Mutta onko ihminen siis jotenkin rasittava, jos hän kertoo elämästään noita mainittuja faktoja? Pitäisiköhän hänen sitten olla hiljaa vai sanoa, että seksielämä ok, kaverit ei peru tapaamisia ja sinkkukavereita piisaa? Jotenkin vaan kuulosti ihan tavallisilta sinkun ongelmilta, joista joku voi paljonkin kärsiä.
Samaten onko ihminen siis kuluttava ja syyllistävä, jos hän toteaa, että "helpompaa tietenkin sulla, kun sulla on kumppani"? Eikö tuo ole pikemminkin intro asialle eli ikään kuin pohjustaa sitä, että niin, sulla ei tietenkään voi olla tätä samaa kokemusta, koska... Niin tai näin, mutta eikö tuo ole ainakin fakta? Yleensä kumppanin kanssa on helpompaa kuin yksin.
No, toki itse olen järki- ja faktaihminen eli en oikein tajua, jos ihmiset etsivät erilaisia sävyjä ja tulkintoja faktojen sanomisesta ja jättävät sen sivuosaan, että asia on fakta. Eihän tuossakaan kuitenkaan ollut kyse mistään loukkauksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Juuri tästä syystä aikuisena on vaikea ystävystyä: kun on suunnilleen jo kasvanut itsensä kaltaiseksi ihmiseksi, niin ne odotukset ja toiveet on väistämättä olemassa. Nuorena oli paljon helpompaa ottaa ihminen ihmisenä ja kulkea se kuuluisa mieli avoimena, mutta keski-iässä harva siinä onnistuu...
Ymmärrän toisaalta, ja tuo on omakin kokemukseni ajalta, jolloin olin n. 40 v. Nyt yli 50-vuotiaana olen jotenkin vapautunut odotuksista, mikä varmaan näkyy muille päin, ja olen saanut parikin läheistä ihmissuhdetta "kuin tyhjästä" läsnäolon ja ennakkoluulottomuuden kautta.
Hyvää onnea varmasti mukana myös.
t. 2268
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Ottaako joku tosiaan ehdotukset kirjaimellisesti? Vai onko se tahallista v*ttuilua? Ydinsanomahan tuossa oli selvästi se, että "olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisimme tehdä kaikenlaista mukavaa". Se nyt vain oli puettu hienosti konkreettisin esimerkein novellityyliin.
Jäikö vilpittömästi jollekulle se käsitys, että aha, mikään muu ei kelpaa, aika tympeä tyyppi? Niin varmaan.
(Enkä ole siis se ehdotuksia tehnyt, jos sillä jotakin merkitystä jollekulle on.)
En tiedä ottaako. Itse ymmärrän hyvin, että ihmiset haluavat tehdä mukavia asioita ystävän kanssa. Mutta sellainenkin ystävyys voi syntyä, että asutaan liian kaukana säännöllisiin tapaamisiin mutta soitellaan silloin tällöin ja toinen on mukana sydämessä läpi elämän.
Lähinnä sitä tarkoitan, että silloin ei tunnu yksinäiseltä, vaikkei tapaakaan. Ehkä ohis, ehkä ei...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Ottaako joku tosiaan ehdotukset kirjaimellisesti? Vai onko se tahallista v*ttuilua? Ydinsanomahan tuossa oli selvästi se, että "olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisimme tehdä kaikenlaista mukavaa". Se nyt vain oli puettu hienosti konkreettisin esimerkein novellityyliin.
Jäikö vilpittömästi jollekulle se käsitys, että aha, mikään muu ei kelpaa, aika tympeä tyyppi? Niin varmaan.
(Enkä ole siis se ehdotuksia tehnyt, jos sillä jotakin merkitystä jollekulle on.)
En tiedä ottaako. Itse ymmärrän hyvin, että ihmiset haluavat tehdä mukavia asioita ystävän kanssa. Mutta sellainenkin ystävyys voi syntyä, että asutaan liian kaukana säännöllisiin tapaamisiin mutta soitellaan silloin tällöin ja toinen on mukana sydämessä läpi elämän.
Lähinnä sitä tarkoitan, että silloin ei tunnu yksinäiseltä, vaikkei tapaakaan. Ehkä ohis, ehkä ei...
T. 2268
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Ottaako joku tosiaan ehdotukset kirjaimellisesti? Vai onko se tahallista v*ttuilua? Ydinsanomahan tuossa oli selvästi se, että "olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisimme tehdä kaikenlaista mukavaa". Se nyt vain oli puettu hienosti konkreettisin esimerkein novellityyliin.
Jäikö vilpittömästi jollekulle se käsitys, että aha, mikään muu ei kelpaa, aika tympeä tyyppi? Niin varmaan.
(Enkä ole siis se ehdotuksia tehnyt, jos sillä jotakin merkitystä jollekulle on.)
No jaa, viimeistään siinä kohdassa jossa "lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista joista molemmat on tykänneet" aloin epäillä, että ei tuo ihan tosissaan voi olla. Teini-iässä lojuttiin sohvalla ja kuunneltiin musaa josta molemmat tykkäsi, mutta että nyt vielä lähes viiskymppisenä joku sohvalla lojuminen olisi ystävysten yhteistä tekemistä? Hah :D
Jos tuon kirjoittaja oikeasti haluaisi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaista mukavaa mikä itseä kiinnostaa, niin hyvänen aika - sehän ei ole ikinä maailmassa ollut helpompaa! Esim. facebook on täynnä erilaisia harrastusryhmiä ja paikallisia kaveriryhmiä, muista nettifoorumeista puhumattakaan. Mutta onhan näissä kommenteissa jo sata kertaa nähty, että on helpompi istua kotona näpyttelemässä epärealistisia haaveitaan anonyymille vauvapalstalle, kuin oikeasti hankkiutua johonkin ja nähdä vähän vaivaa.
Ja sit sellanen vielä, että näissä jutuissa tulee monesti esille sellanen ristiriita, että ihmiset, joilla on paljon kavereita tai jotka muuten nauttivat yksinäisyydestä, ikään kuin saavat valita ja rajata pontevasti esim. keski-ikäisenä, mitä tekevät ja mihin osallistuvat ja mikä on se, mistä he oikeasti nauttivat.
Mutta jos yksinäinen tekee sen, sitten jo naureskellaan ja huokaillaan, että huhhuh, onpas vaatimusta ja eikös nyt joku Facebook-porukka kävisi. No ehkä se ei tosiaan kävisi. Ehkä sillä yksinäiselläkin on lupa esittää niitä tiukempia toiveita eikä nöyrtyä johonkin vain siksi, että on yksinäinen. Eihän kaikenlaiset puuhastelut tuo kuitenkaan samanlaista tyydytystä.
Siinä missä joku ei halua sitoutua keski-ikäisenä, vaan tekee tietoisen päätöksen olla ilman syvempiä kontakteja, joku taas nimenomaan etsii keski-ikäisenä tietoisesti niitä syvempiä kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee aika yllätyksenä, että lasten isoksi kasvamiseen liittyy myös se, että on jotenkin sitoutumiskammoinen, huono ystävä. Käytännössä siis vain pintakaveri. Onkohan lähipiirissäkin tällaisia ongelmia? En ole ikinä ajatellut, että pitkät ystävyydet alkaisivat heikentyä tuossa vaiheessa, vaan pikemminkin olen ajatellut, että sitähän tässä odotetaan, että ne lapset olisivat isoja. Joidenkin kohdalla tosin saa odottaa eläkepäiviä, jos lapsien aikuistumista odottaa...
Minusta kyse ei ole mistään sitoutumiskammoisuudesta vaan siitä, että siihen ikään mennessä on opittu, ettei yksi ihminen voi tehdä onnelliseksi. On opittu, että niin rakas kuin puoliso onkin, ei hän kuitenkaan ole ainoa ihminen, jonka kanssa tehdään kaikki. Kaivataan niitä ystäviä ja kavereitakin, koska on ymmärretty, ettei puolisoa ihan oikeasti kiinnosta shoppailureissut edes lähimpään kauppakeskukseen, Lontoosta tai Nykistä puhumattakaan. Tai että puoliso lähtee sittenkin mieluummin kalaan kuin taidenäyttelyyn. Ja että on ihan ok tehdä asioita ilman puolisoakin.
Samalla tavalla on ymmärretty, ettei tarvitse olla yhtä ainoaa ystävää, jonka kanssa tehdään kaikki. Ei edellytetä, että ystävä olisi kiinnostunut kaikista samoista asioista kuin itsekin on. Tai edes, että ystävällä olisi varaa tehdä kaikkia samoja asioita kuin itse haluaa tehdä. Ulkomaanreissuja voi tehdä sellaisen ystävän tai kaverin kanssa, jolla on halua reissata ilman puolisoaan ja jolla on myös varaa reissata. Kuitenkin voi olla ystävä myös sellaisen kanssa, joka on vaikkapa työtön tai työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänen kanssaan tehdään taas hänen budjetilleen spivia asioita.
Puolison, omien aikuisten lasten sekä omien sisarusten lisäksi elämään mahtuu useampikin ystävä ja kaveri ja on paljon asioita, joita voi tehdä ilman mitään "sielunsiskouttakin". Sen vuoksi ei siis haluta luopua kaikista hyvistä ihmissuhteista tai jättää niitä edes vähemmälle yhden ihmisen vuoksi. Ei haluta alkaa tehdä elämän kivoja asioita vain yhden ihmisen kanssa vaan edelleenkin tehdään asioita useamman eri ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.
Ottaako joku tosiaan ehdotukset kirjaimellisesti? Vai onko se tahallista v*ttuilua? Ydinsanomahan tuossa oli selvästi se, että "olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisimme tehdä kaikenlaista mukavaa". Se nyt vain oli puettu hienosti konkreettisin esimerkein novellityyliin.
Jäikö vilpittömästi jollekulle se käsitys, että aha, mikään muu ei kelpaa, aika tympeä tyyppi? Niin varmaan.
(Enkä ole siis se ehdotuksia tehnyt, jos sillä jotakin merkitystä jollekulle on.)
No jaa, viimeistään siinä kohdassa jossa "lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista joista molemmat on tykänneet" aloin epäillä, että ei tuo ihan tosissaan voi olla. Teini-iässä lojuttiin sohvalla ja kuunneltiin musaa josta molemmat tykkäsi, mutta että nyt vielä lähes viiskymppisenä joku sohvalla lojuminen olisi ystävysten yhteistä tekemistä? Hah :D
Jos tuon kirjoittaja oikeasti haluaisi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaista mukavaa mikä itseä kiinnostaa, niin hyvänen aika - sehän ei ole ikinä maailmassa ollut helpompaa! Esim. facebook on täynnä erilaisia harrastusryhmiä ja paikallisia kaveriryhmiä, muista nettifoorumeista puhumattakaan. Mutta onhan näissä kommenteissa jo sata kertaa nähty, että on helpompi istua kotona näpyttelemässä epärealistisia haaveitaan anonyymille vauvapalstalle, kuin oikeasti hankkiutua johonkin ja nähdä vähän vaivaa.
On eri asia tehdä tuntemattomien kanssa kaikenlaista mukavaa kuin ystävän kanssa. Tuntemattomien kesken olet loppujen lopuksi useimmiten yksin yhdessä.
Minustakin kaverien kesken tapahtuva lukupiiri olisi kiva. Olen sitä haikaillut. Luen nykyään olemattoman vähän, joten se ehkä motivoisi taas sivistymään ja lukemaan. Vaihtoehtoisesti käsityö- tai lautapeli-illat olisivat kivoja. Esim. tuota lukupiiriä ajatellessa kyse ei ole ainakaan minulle mistään kaverinysväämisestä, vaan hyvästä harrastuksesta hyvässä porukassa eli vähän kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Minusta tosin kirja voi olla periaatteessa mikä tahansa (eihän sitä lukematta tiedäkään, tykkääkö siitä), mutta toki jonkinlaisia kompromisseja on syytä tehdä, koska kaikki eivät varmasti innostu lukemaan vaikeata runoutta tai Waltaria. Kun ei koulusta ole kyse, niin varmasti voidaan valita sellainenkin tekele, joka kaikille sopii. Mutta totta on, että tällaiseen aktiviteettiin pitäisi jossain määrin sitoutua. Olen katsonut, että omassakin kaveripiirissä se tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta eli varmaan osa olisi jo heti sitä mieltä, että ei kiinnosta koko idea - jos kiinnostaisikin, alkaisi renkutus siitä, että ei tiedetä, koska päästään kerran kuussa tai kerran kahdessa kuussa paikalle.
Jotenkin ajatus siitä, että kaikkien pitää mennä OMAAN tuntemattomaan lukupiiriin tai omaan jumppaan yksin, mitään ei voida toteuttaa sillä omalla porukalla, jotta ei vaan näytetä liian riippuvaisilta tai epäitsenäisiltä, on myös melkoisen vino. Tulee mieleen huono parisuhde, jossa toinen osapuoli koittaa koko ajan karata, ettei vain oltaisi liikaa yhdessä.
Minä en ehkä oikeastaan koskaan ole ymmärtänyt sitä, oli kyseessä parisuhde tai kaveri-/ystävyyssuhde, että ahdistuu siitä, jos toinen haluaa tehdä jotain mukavaa. En oikein pääse siihen fiilikseen, että "kyllähän tässä nyt pitää ottaa jotain hajurakoa, vaikka varsinaisesti tuosta toisesta ei ole mitään haittaa".
Itse luen ja urheilen paljon, mutta pakko sanoa, että ei tippaakaan kiinnosta pitää lukupiirejä lukemistani kirjoita. Nytkin on kolme kirjaa parhaillaan kesken, joten keskityn mieluummin lukemiseen, kuin pitämään tapaamisia ja analysoimaan kirjaa. Toinen asia on, että urheilen mieluiten yksin, koska se on minulle henkireikä. En tarvitse tsemppaajia, että jaksan lähteä lenkille tai ketään pälättämään viereen, kun olen salilla. Keskityn treeniin.
Me ihmiset olemme erilaisia, joten kannattaa ymmärtää se, että kaikkia ei kiinnosta samat asiat, vaikka samoja asioita harrastaa ja eivät kaipaa tsemppaajia, jotta jaksavat sitä asiaa harrastaa.
Ja parisuhteessakin on minusta tärkeää, että kummallakin on omaa tilaa hengittää ja omia juttuja ja kumpikin pystyy tekemään asioita yksin.
Joten ei niitä ystäviä kannata kritisoida, jos heitä ei kiinnosta samat asiat tai toimia samoin. Ystävyyttä on sekin, että antaa tilaa ystävälle tehdä yksin tai jonkun muun kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Olen eri, mutta vastaan: ystävyys muotoutuu kahden ihmisen vuorovaikutuksesta, eikä kannata etukäteen asettaa odotuksia ja toiveita. Ole sydän ja mieli avoimena.