Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Päätin etten enää ole se aktiivinen osapuoli ja jäin odottamaan ystäväni soittoa. Aika pitkä aika meni, sillä viisi vuotta tuli juuri täyteen ja nyt ystäväni haluaisi nähdä. Laittoi eilen viestiä.
Ajatella, jaksoit 5 vuotta kytätä katkerana ja kostonhimoisena puhelimen ääressä jonkun ihmisen soittoa, kenelle et merkinnyt mitään.
Olisiko jo aika tuollaiseen läheisriippuvaisuuteen hakea apua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on löytää itsensä kaksoisolentoa. Siis yhtä ihmistä, joka haluaisi kaikkea samaa kuin itsekin haluaa. Jotta saisi seuraa haluamiinsa asioihin, ystäviä ja kavereita täytyy olla useampia.
Täysin samaa mieltä, ei kannata kuvitella että löytäisi yhden sydänystävän. Minullakin lapset jo nuoria aikuisia, heidän kanssaan käyn välillä ravintolassa syömässä tai ostoksilla. Miehen kanssa käydään liikkumassa luonnossa, tutuilla reiteillä ja esim. marjastamassa käyn yksinkin. Työkavereiden kanssa käyn välillä konserteissa tms., yhden lapsuudesta alkaen olleen kaverin kanssa myös, ja tämän lapsuuden kaverin kanssa on tehty pari reissua ulkomaillekin. Naapurin rouvan kanssa käydään samassa jumpassa. Kaikkia näitä asioita olen tehnyt myös yksin, ja esim. kaupunkilomilla olen mieluummin yksin kuin kaverin kanssa, jos mies ei jostain syystä tule mukaan. Tämä kaikki sopii hyvin mulle, en halua sitoutua kehenkään yhteen tyyppiin liikaa nyt kun vihdoin on sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”.
Tämä on niin totta, Kun on saanut lapset isoksi, ei jaksaisi enää alkaa suhteeseen, missä pitäisi koko ajan kulkea yhdessä ja lojua sohvalla lukupiireissä ja melomassa ja joka paikassa ja olla koko ajan tilivelvollinen jollekkin, missä on, ettei tule syytöksiä, ettet ole aito ystävä, kun et koko ajan ole vain minun kanssani.
Vihdoin, kun on jo siinä iässä, että uskaltaa tehdä mitä huvittaa ja ei tarvitse enää miellyttää ketään ja mennä aina toisen mielen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla meni tosi kauan tajuta, että vaikka joku ihminen olisi ystävällinen ja esim. vastaisi viesteihini, se ei välttämättä tarkoita sitä, että hän haluaa olla ystäväni. Pidän itseäni ihan normaalitasoisena älyni suhteen, joten en tiedä mikä lie sosiaalinen vamma minullakin sitten on. Hyvin usein käy kuitenkin niin, että ihmiset alkavat välttelemään minua tai sitten käyttäytyvät sydämellisesti mutta eivät silti välitä olla tekemisissä säännöllisesti. Olen tarkka käytöksestäni, joten en usko sopivani perinteisen stalkkerin tms. määritelmään. Mutta kaipa minussa sitten on jotain vialla, kun olen kolmekymppinen, eikä yhtään ystävää jäljellä. :(
Mitä sitten tahtoisin ystävältäni? Säännöllistä yhteydenpitoa, vaikka edes viesti viikossa-kahdessa merkkinä siitä että kaikki on ok. Seuraa juttuihin, joista molemmat pitäisimme, oli se sitten mitä hyvänsä. Kahvittelua ja kuulumisten vaihtoa ilman, että minä joudun kuitenkaan terapeutiksi (olen hyvä kuuntelemaan). Aika tavallisia juttuja, siis. Mutta kun ei niin ei. Kenellekään ei kelpaa ystävyyteni.
Ja siksi lakkasin sitä tarjoamasta. Nyt olen yksin.
Niin monelle haluttaisi vastata, mutta en jaksa montaa viestiä kirjoittaa. Mutta sinulle vastaan ja jatkan erään toisen ajatuksia myös.
Olen ehkä juuri se ihminen, joka on ystävällinen ihmisille ja johon tutustuu helposti ja joka kuuntelee ja ymmärtää toisten murheita yms. Vastaan viesteihin, jos joku viestittelee.
Mutta se mutta on siinä, että en välttämättä itse kaipaa ystävyyssuhteita. Olen ihan tyytyväinen näin ja itseni kanssa ja minulle riittää ihan sosiaalinen elämä töissä ja tuttujen kanssa. En ole välittänyt sitten 15 ikävuoden jälkeen kiinteistä tyttösuhteista. Joten olen varmaan loukannut monia ihmisiä, kun en ole astunut askelta syvemmälle ystävyyssuhteissa. Olen sinulle ystävällinen ja juttelen ja kuuntelen ja vastaan viesteihin. Voin käydä kanssasi jossakin, jos jaksan. Mutta olen siinä mielin aika itsekäs, että en lähde, jos en jaksa. En itse kauhean paljon soittele tai viestittele ihmisille, koska en koe tarvetta siihen.
Joten en halua sinua loukata, mutta en kaipaa mitään ihmeellisimpiä suhteita. Voin silti olla sinulle ystävällinen, mutta koen oloni kiusaantuneeksi, jos joku haluaa syvempää suhdetta kanssani. Koska en voi luvata kenellekään mitään elämänikuista ystävyyttä ja seuraa.
Ja tuolle toiselle, joka kaipasi luontoretkeilyyn yms. haluan sanoa, että ehkä jo tässä iässä (olen itse 52v) ei halua sitoa itseään kehenkään yhteen ihmiseen, kenen kanssa käydään luontoilemassa, melomassa ja soitellaan ja käydään iltaa istumassa ja vietetään kiinteästi aikaa yhdessä. Se minusta vaikuttaa jo seurustelusuhteelta. Mutta olisi kyllä hienoa, jos sellaista ystävyyssuhdetta kaipaat ja sellaisen löytäisit. Mutta ymmärrän sen, että ihmiset pakenee, koska tuollainen ystävyys vaikuttaa aika sitovalta yhteen ihmiseen. Elämä on tässä vaiheessa niin lyhyt, että en koe tarvetta enää sitoutua ystävään ja tehdä asioita vain hänen kanssaan. Nautin siitä vapaudesta, että saan mennä omia polkujani nyt kun lapset on kasvatettu isoksi. En kaipaa mitään sitoumuksia enää.
Minä olen samanlainen! ahdisti yksi kaveri joka halusi minusta just sellasen "yks ja ainoo frendi", kaikki piti yhessä tehä,kaupassa käydä ja töitten jälkee näkyillä joka vatun viikko ja kaiken päälle ois pitäny viikonloppuisin tuhlata aikaa sen kanssa baariloihin, kahviloihin ja leffaan(lomatki ois pitäny hänen ja perheensä kanssa viettää!)
Ei tuntunut ymmärtävän mun yksinolo kaipuuta ja sitä että mä en tarvitse toista ihmistä että olisin tyytyväinen elämääni. Eikä hyväksynyt sitä että mulla on muitakin kavereita (ystäviä oikeastaan)
Muutenkin oli tukalaa tämän seurassa kun ei mitään yhteistä ja tämä kaveri puhua kälätti tauotta (huutamalla), hehkutti omaa paremmuuttaan ja kuinka kaikki on muiden ihmisten vika (jos ongelmia oli).
Minä olen just sellainen ystävällinen/kohtelias ihminen minkä monet ymmärtävät väärin(sanon nätisti vaikka oikeasti olisin eri mieltä), luulevat että minä haluan tosi paljon olla kaveria tai jos satun mesessä vastaamaan niin olettavat että mulla on aikaa vaikka 5tuntii ölistä siinä jaskaa.. just edellä mainittu kaveri takertui ystävällisyyteeni enkä minä osannut nuorempana sanoo ei, vaan suostuin kaikkeen tuohon ajan viettoon ja olin hermoromahuksen partaalla( ei todellakaan ollut kepeää seuraa tuo)
Tavallaan pelkäsin vastaan vänkkäämistä kun mut kasvatettiin liian kiltiksi, ei saanut olla ilkeä eikä itsekäs. Ja tuolla kaverilla rankemmat lähtökohdat joista jaksoi muistuttaa joka kerta kun nähtiin, mikä aiheutti pientä mielipahaa ja sääliä mikä vaikeutti "ei"n sanomista(hällä ollu tosi huonot kaverisuhteet niin säälitti ja häpesin jopa itteäni kun en jaksanut häntä).
Lopulta se ihminen rupesi menemään niiiin kuormittavaksi (edes kkn loma kaukana siitä ei auttanut nollaamaan mun päätä) ja ahdistavaksi, huomasin ja tajusin että oon kuin jokin terapeutti hälle (hänen juttunsa tarvitsi musta ammattiapua mutta ei kun mä oon olemassa niin "tietenkin sä kuuntelet ku oot niiin ihana!!
Välit meni
Minulle tulee aika yllätyksenä, että lasten isoksi kasvamiseen liittyy myös se, että on jotenkin sitoutumiskammoinen, huono ystävä. Käytännössä siis vain pintakaveri. Onkohan lähipiirissäkin tällaisia ongelmia? En ole ikinä ajatellut, että pitkät ystävyydet alkaisivat heikentyä tuossa vaiheessa, vaan pikemminkin olen ajatellut, että sitähän tässä odotetaan, että ne lapset olisivat isoja. Joidenkin kohdalla tosin saa odottaa eläkepäiviä, jos lapsien aikuistumista odottaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätin etten enää ole se aktiivinen osapuoli ja jäin odottamaan ystäväni soittoa. Aika pitkä aika meni, sillä viisi vuotta tuli juuri täyteen ja nyt ystäväni haluaisi nähdä. Laittoi eilen viestiä.
Ajatella, jaksoit 5 vuotta kytätä katkerana ja kostonhimoisena puhelimen ääressä jonkun ihmisen soittoa, kenelle et merkinnyt mitään.
Olisiko jo aika tuollaiseen läheisriippuvaisuuteen hakea apua
En ole tuo, jolle kommentoit. Mutta tätä mä en just tajua AV:lla. Täysin epälooginen ja perusteeton kommentti, jonka ainoa tarkoitus on ilkeillä. Miksi luet tätä ketjua, jos haluat heittää vain törkyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen Karla Niemisen kirjaa Olet hyvä tyyppi Opas sujuviin ihmissuhteisiin.
Yleensä ihmissuhdeoppaat ovat itsestäänselvää jenkkityylistä pölinää mutta tämä Karla Niemisen opus on oikeasti hyvä! Ostin itse Prismasta sen pokkarina ja maksoi 3.95. Tosi hyvä, erinomainen apu ystävyyssuhteisiin!
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen Karla Niemisen kirjaa Olet hyvä tyyppi Opas sujuviin ihmissuhteisiin.
Yleensä ihmissuhdeoppaat ovat itsestäänselvää jenkkityylistä pölinää mutta tämä Karla Niemisen opus on oikeasti hyvä! Ostin itse Prismasta sen pokkarina ja maksoi 3.95. Tosi hyvä, erinomainen apu ystävyyssuhteisiin!
Kerro joku esimerkki, mitä olet oppinut kirjan avulla :) Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä nykyään ystävyyssuhteiden merkitys aikuisiällä korostuu kun parisuhde ja perhe eivät enää ole niin selviö.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee aika yllätyksenä, että lasten isoksi kasvamiseen liittyy myös se, että on jotenkin sitoutumiskammoinen, huono ystävä. Käytännössä siis vain pintakaveri. Onkohan lähipiirissäkin tällaisia ongelmia? En ole ikinä ajatellut, että pitkät ystävyydet alkaisivat heikentyä tuossa vaiheessa, vaan pikemminkin olen ajatellut, että sitähän tässä odotetaan, että ne lapset olisivat isoja. Joidenkin kohdalla tosin saa odottaa eläkepäiviä, jos lapsien aikuistumista odottaa...
Minä odotan eläkepäiviä, että saan viettää mieheni kanssa aikaa enemmän. Toiseksi, kun on parikymmentä vuotta antanut itsestään kaiken lapsilleen ja hoitanut vanhempansa, ei jaksa enää ystäviä, jotka vaatii ja on vailla jotain ja odottaa koko ajan yhteydenpitoa ja pitää pelejä, että jos et nyt soita, niin sitten minä sitä ja tätä.
Ah, aikuisen ihmisen vapaus tehdä mitä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa, eikä ole kenellekään tyttöystävälle velvollinen selittämään, että miksi en eilen vastannut ja miksi meninkin leffaan jonkun muun kanssa, eli ihan kuin olisin käynyt vieraissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poistelin juuri numeroita puhelimesta. Arvatkaa montako jäi jäljelle? 25! Sisältäen perheen ja sukulaisten numerot.
Yhtään ystävän numeroa ei jäänyt jäljelle, sillä he eivät enää pitää yhteyttä. Enpähän enää roiku heissä - en vaikka tulisi kuinka paha ja yksinäinen olo.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poistelin juuri numeroita puhelimesta. Arvatkaa montako jäi jäljelle? 25! Sisältäen perheen ja sukulaisten numerot.
Yhtään ystävän numeroa ei jäänyt jäljelle, sillä he eivät enää pitää yhteyttä. Enpähän enää roiku heissä - en vaikka tulisi kuinka paha ja yksinäinen olo.
Eikö sulla ole puhelimessa minkään firmojen tai virastojen numeroita!? :O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistelin juuri numeroita puhelimesta. Arvatkaa montako jäi jäljelle? 25! Sisältäen perheen ja sukulaisten numerot.
Yhtään ystävän numeroa ei jäänyt jäljelle, sillä he eivät enää pitää yhteyttä. Enpähän enää roiku heissä - en vaikka tulisi kuinka paha ja yksinäinen olo.
Eikö sulla ole puhelimessa minkään firmojen tai virastojen numeroita!? :O
Eipä oikeastaan. Netistä löytyy ne, mitä tarvitsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistelin juuri numeroita puhelimesta. Arvatkaa montako jäi jäljelle? 25! Sisältäen perheen ja sukulaisten numerot.
Yhtään ystävän numeroa ei jäänyt jäljelle, sillä he eivät enää pitää yhteyttä. Enpähän enää roiku heissä - en vaikka tulisi kuinka paha ja yksinäinen olo.
Eikö sulla ole puhelimessa minkään firmojen tai virastojen numeroita!? :O
Eipä oikeastaan. Netistä löytyy ne, mitä tarvitsen.
Kyseessä on siis oma luuri. Työpuhelin on erikseen ja siinä on numeroita vaikka millä mitalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuohan on kuin rakkaussuhde eli parisuhde
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuohan on kuin rakkaussuhde eli parisuhde
Nuohan oli vain esimerkkejä, toiveita, ajatuksia. Ei kai kukaan oleta, että löytää täydellisen ystävän itselleen?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäistä on. Näin lomalla se korostuu, kun ei näe työkavereitakaan. Miehen kanssa menee kivasti, mutta kaipaisin enemmän kuin mitään kavereita. Olen 46-vuotias, lapset jo aikuisia eli aikaa olisi. Eniten haluaisin kaverin luontoretkille. Harjoiteltaisiin yhdessä melomista, tarkkailtaisiin lintuja ja samalla parannettaisiin maailmaa. Käytäisiin elokuvissa, ihanissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Ihmeteltäisiin maailmanmenoa, keskityttäisiin vähemmän ulkonäköön, meikkivinkit jätettäisiin toiseen kertaan. Joskus voitaisiin mennä konserttiin ja messuille. Teatteriin tai valokuvanäyttelyihin. Tehtäisiin päiväretkiä lähikaupunkeihin, ihasteltaisiin vanhoja taloja ja tutustuttaisiin kaupungin historiaan. Syksyn hämärtyessä lojuttaisiin sohvalla ja pidettäisiin lukupiiriä kirjoista, joista molemmat ovat tykänneet. Mutta ei ole tämmöistä kaveria näköpiirissä, enkä usko, että lähitulevaisuus tuo mitään muutosta.
Huh mitä vaatimuksia tai odotuksia.
Tuossahan oli monenlaisia kivoja ehdotuksia. Mikä niissä sinusta oli pahaa?
Mulla on tasan yksi kaveri. Olen alkanut miettiä pitäisikö pistää välit poikki. En uskalla kuitenkaan, koska en ole saanut uusia joilla hänet korvata. Miksikö en haluaisi olla enää hänen kaverinsa?
-hän ulisee koko ajan ettei ole rahaa. Silti on varaa shoppailla, käydä ulkona syömässä, tapahtumissa, matkoilla.... tiedän myös, että hän tienaa 50000e vuodessa. Itse tienaan paljon vähemmän ja hän vittuilee siitä koko ajan ja ihmettelee miten voin tulla toimeen kun hän ei tule
-sukulaiseni sairastui syöpään. Kerroin sen hänen erään rahavalituksen päälle. Hän vastasi: mitä sitten on hänenkin serkullaan ollut syöpä ja se parantui.
-hän sopii tapaamisia mutta peruu niitä viime hetkellä. Yleensä tehdäkseen jotain toisen kaverin kanssa.
-kun hän koki avioeron niin olin hänen tukenaan. Nyt kun löytyi uusi mies nii ei oo aikaa koskaa nähdä ku heidän pitää saada tutustua rauhassa.
nykyään ei puhuta kuin erosta ja rahasta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tasan yksi kaveri. Olen alkanut miettiä pitäisikö pistää välit poikki. En uskalla kuitenkaan, koska en ole saanut uusia joilla hänet korvata. Miksikö en haluaisi olla enää hänen kaverinsa?
-hän ulisee koko ajan ettei ole rahaa. Silti on varaa shoppailla, käydä ulkona syömässä, tapahtumissa, matkoilla.... tiedän myös, että hän tienaa 50000e vuodessa. Itse tienaan paljon vähemmän ja hän vittuilee siitä koko ajan ja ihmettelee miten voin tulla toimeen kun hän ei tule
-sukulaiseni sairastui syöpään. Kerroin sen hänen erään rahavalituksen päälle. Hän vastasi: mitä sitten on hänenkin serkullaan ollut syöpä ja se parantui.
-hän sopii tapaamisia mutta peruu niitä viime hetkellä. Yleensä tehdäkseen jotain toisen kaverin kanssa.
-kun hän koki avioeron niin olin hänen tukenaan. Nyt kun löytyi uusi mies nii ei oo aikaa koskaa nähdä ku heidän pitää saada tutustua rauhassa.
nykyään ei puhuta kuin erosta ja rahasta.
Hänellä on tapana myös hamstrata kavereita. Hänellä on oikeasti ehkä satoja kavereita joiden tarkoitus on selkeästi vain olla hyödyksi hänelle aina välillä.
Alue: Aihe vapaa
Täysin samaa mieltä, ei kannata kuvitella että löytäisi yhden sydänystävän. Minullakin lapset jo nuoria aikuisia, heidän kanssaan käyn välillä ravintolassa syömässä tai ostoksilla. Miehen kanssa käydään liikkumassa luonnossa, tutuilla reiteillä ja esim. marjastamassa käyn yksinkin. Työkavereiden kanssa käyn välillä konserteissa tms., yhden lapsuudesta alkaen olleen kaverin kanssa myös, ja tämän lapsuuden kaverin kanssa on tehty pari reissua ulkomaillekin. Naapurin rouvan kanssa käydään samassa jumpassa. Kaikkia näitä asioita olen tehnyt myös yksin, ja esim. kaupunkilomilla olen mieluummin yksin kuin kaverin kanssa, jos mies ei jostain syystä tule mukaan. Tämä kaikki sopii hyvin mulle, en halua sitoutua kehenkään yhteen tyyppiin liikaa nyt kun vihdoin on sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”.