Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oot yksin niin pitää hakeutua harrastuksiin.

Suorastaan uniikki idea. 

Jotenkin silti ihmiset unohtavat ne ihan perusjutut. Kodin ulkopuolella liikkumisen, sosiaaliset tekemiset, aloitteellisuuden, vastavuoroisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo 40 vuotias enkä tunne itseäni, ystävyyssuhteet on vaikea pitää. Saan ystäviä helposti mutta ne jääkin yllättävän helposti. Olen iloinen jos joku pyytää jonnekkin mutta sen jälkeen menee helposti pari viikkoa ennen kuin kaipaan seuraa uudestaan. Itselle ystävyyssuhteissa juoruilu, piilovittuilu ja kateus on turn off.

Jokin vaihe on itsellä nyt menossa kun pahoitan mieltäni helposti esim jos nään somessa kavereiden illanviettopaikka tai yhteisiä juoksulenkkejä. Ei pitäisi, enhän itsekkään pyydä ketään juuri koskaan minnekkään. Jostain tämä paha olo nyt kumpuaa.

Mä en harrasta mitään kavereiden kanssa, en jaksa sitä säätöä enkä halua sitoa omia tekemisiä muiden tekemisiin. Harrastan paljon urheilua ja kokeilen uusia juttuja ennakkoluulottomasti, ilmeisesti jotkut ystävät suuttuu kun en pyydä mukaan mutta jos pyydän, alkaa virsi siitä ettei me kaikki olla niin etuoikeutettuja että kaikkea voisi harrastaa milloin haluaa. Ihan kuin se nyt minullekaan 4 lapsen yrittäjä-äitinä olisi mitenkään helppoa.

Joka harrastuksesta löydän muutaman tyypin jonka kanssa sitten vaihdellaan numerot ja tehdään porukassa sitten jotain. Nämä porukat jää sitten kun siirtyy ns eteenpäin.

Mä haluaisin ystäviä, tuttuja, kavereita mutta huono itsetunto ja tietynlainen oman rauhan kaipuu on kova. Mutta pahalta tuntuu kun ei puhelin ikinä kilahda, ei tule viestejä ei puheluita.

Nyt minut kutsuttiin illanistujaisiin ja olin niin innolla lähdössä mutta sitten tajusin että sukulaisen juhlat on seuraavana aamuna enkä siten pääse. Harmittaa, kesän ainut kaveritapahtuma menee sivu suun. Ja näitä kun tulee, loppuu ne vähäisetkin kutsut.

Olen samanlainen. En ymmärrä, mistä käyttäytymismalleja johtuu. Jotenkin olen ajatellut mä sen liittyvän siihen, että en kestä läheisten ihmissuhteiden konflikteja, joten esim. harrastuksen vaihtaminen on helpompaa. Sieltä se paha olo omalla kohdallani luultavasti johtuu.

Sinä olet yrittäjä. Onko alaisia? Itse teen etätöitä, niin on hajurako koko ajan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oot yksin niin pitää hakeutua harrastuksiin.

Suorastaan uniikki idea. 

Jotenkin silti ihmiset unohtavat ne ihan perusjutut. Kodin ulkopuolella liikkumisen, sosiaaliset tekemiset, aloitteellisuuden, vastavuoroisuuden.

Varmaan yksinäiset tekisivät sosiaalisia tekemisiä, jos he eivät olisi yksinäisiä.

Minusta täytyy kuitenkin muistaa se, että myös yksinäisillä on lupa vain harrastaa eikä käydä harrastuksissa nuuskimassa seuraa. Totuus lienee kuitenkin se, että ne, joilla on paljon kavereita, harvemmin käyvät harrastuksista etsimässä seuraa. Monesti minusta yksinäisille ehdotetaan toimintatapoja, joita silti "muut" eivät tee. Ihan kuin heidän pitäisi tavallaan yrittää vähän tavallista hölmömpiäkin juttuja, kun kerran ovat yksinäisiä. 

Tämän ketjun luettuani, haluan vielä vähemmän kiinteitä ystävyyssuhteita kuin ennen. Tuntuvat olevan kovin vaikeita ja vaativia suhteita. Miehen kanssa naimisissaolokin näkyy olevan helpompaa.

Tää ketju saa mut muistamaan oman hönöyteni 90-luvun alussa lukiolaisena kesätöissä. Samassa duunissa oli mielestäni tosi kiva mimmi, jonka kanssa oltiin usein yhdessä työvuorossa, siinä rupateltiin. Tunnelma oli välitön ja henki työpisteessämme laajemminkin mukava.

Asuin itse pikkupaikkakunnalla, josta kävin töissä tässä kaupungissa. Omat frendini eivät olleet kiinnostuneet ison kauoungin touhuista (mitä en tajua vieläkään), mua kiinnosti tutustua kaupunkiin ja uusiinkin ihmisiin, eipä pikkukauoungista ollut löytynyt esim poikaystävää, vaikka mulla paljon frendejä oli ja olin ihan suosittu ja nättikin,

No, tää työkaverimimmi kertoili tarinoita uudelta klubilta, missä poikaystävänsä ja ystäväpiirinsä kanssa kävivät. Sanoin suoraan, että tulisin tosi mielelläni mukaan joku kerta, taisin kertoa tuon kuvionkin, että omat frendit on kiinnostuneita vain sen tuppukylän kahdesta baarista. Ne oli toki mulle ihan ok joskus, mutta halusin muutakin.

En kuvitellut olevani työkaverin mikään läheisin ystävä, mutta en tajunnut, että ei hän kaivannut musta seuraa. Oli mulle ystävällinen ja peruskohtelias. Tulin piireistä, joissa viestittiin ankaran suorasti. Jos ei haluttu jotakuta mukaan, sille ei sanottu että "joo, tuu vaan, varmaan joku kerta".

No, mä soitin hänelle monestikin ja kysyin, löhtiskö silloin tai silloin mun kanssa. En siis mitään päivittäin enkä koskaan mitenkään painostavasti tai varsinkaan loukkaantuen mistään. Olin vaan sillai asperger-henkisesti viaton, en osannut lukea rivien välistä. Aina ajattelin, että josko nyt sit olis se kerta, mistä hän oli sanonu, että mennään joskus. Asuttiin vielä vanhempien kodeissa ja tää on aikaa ennen kännyköitä. Kerran hänen isänsä vastasi ja oli hyvin kiusaantunut. Hänkin ystävällinen, mutta niin vaivaantunut, että jopa mä ymmärsin jotain. Sanoi, että NN ei nyt ole kotona ja ei hän varmaankaan lähde, mies siis tunnisti minut, vaikken koskaan ollut heillä käynyt ja olimme tunteneet ehkä kuukauden. eli tyttö oli maininnut jotain, että jos tää höntti soittaa, niin en ole kotona. Musta tuntui, että hän oli kotona, koska olin sanonut, että soitan illalla tms eikä hänellä ollut sydäntä sanoa, että öö, älä soita.

Ymmärrän sitä mimmiä nyt. Hän ei halunnut loukata eikä nolata mua. On voinut kokea hyvinkin ahdistavaksi, mutta samalla ymmärtänyt, etten ole mikään hullu stalkkaaja, se oli vain kiusallista, olin vaan hönö.

Muistan vielä lähettäneeni hänelle joltain matkoilta kortinkin. Ehkä parikin. Pidin hänestä, hänhän oli mukava. Koin hänet läheisemmäksi kuin hän minut, siinä se. Aina kun törmättiin vaikka kadulla, hän pysähtyi juttelemaan ja oli ystävällinen. Hän tuli sivistyneemmästä perheestä kuin minä, oli paremmat ja ikään kuin älykkäämmät käytöstavat, oli kohtelias.

Mulla oli muutakin elämää ja löytyi lopulta ihana poikiskin, joten tietenkään en jatkanut ikuisesti soittelua.

Tää nolotti mua kauan, jos tuli jostain mieleen. Nyt naurattaa, että olinpa kömpelö. En ole mitenkään erikseen pahoillani tms, ei siinä tapahtunut mitään epäystävällistä suuntaan toiseen. Mutta naurattaa, että hän on ollut kiusaantunut, että voi eikö se nyt lainkaan tajua, etten ole niin kiinnosutnut. Musta hän ei sinänsä tehnyt mitään väärää, mikä velovllisuus hänellä oli mitään maalaistyttöä ykkösklubille viedä vain siksi, että oltiin samassa suuressa firmassa pari kk duunissa samoihin aikoihin.

Olen huomannut olevani monelle se varakaveri, joka muistetaan sitten, kun kaikki tärkeämmät asiat on hoidettu. Soittoa tulee ehkä kerran vuodessa kesälomalla enkä edes tiedä, haluavatko nämä ihmiset oikeasti nähdä tai pitää yhteyttä vai olenko pelkkä velvollisuus heille.

Mä menetin kaikki kaverit sekä myös sukulaiset kun sairastuin. Olen ollut täysin yksin jo viisi vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Tulin piireistä, joissa viestittiin ankaran suorasti. Jos ei haluttu jotakuta mukaan, sille ei sanottu että "joo, tuu vaan, varmaan joku kerta".

No, mä soitin hänelle monestikin ja kysyin, löhtiskö silloin tai silloin mun kanssa. En siis mitään päivittäin enkä koskaan mitenkään painostavasti tai varsinkaan loukkaantuen mistään. Olin vaan sillai asperger-henkisesti viaton, en osannut lukea rivien välistä.

Leikkasin tästä vaan lyhyen pätkän. Mulle tuli tästä mieleen, miten hämmästynyt olin itse täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja aikuisuuden alkuvuosina, kun tajusin, että kaikki baarissa sanotut "mä soitan sulle" olivat ihan roskaa useimmiten. Olin siis ihan tosi hämmästynyt, miksi joku pyysi puhelinnumeron, jos ei kuitenkaan aikonut soittaa. Juurikin kummastelin sillä tavalla Asperger-tyylisesti. En tosin tajua tuota edelleenkään yli 20 vuotta myöhemmin. 

Tuo olikin oikeastaan sellainen taitekohta elämässä eli aloin saada kosketusta siihen, että ihmiset ovat aika kieroja. Olin siihen asti elänyt kohtuullisen mukavaa elämää ihmisten kanssa. 

Jos olisin nyt nuori, itselleni sopisi tosi huonosti tämä amerikkalaishenkinen lässytys (kaikki kaverit ovat kultaa, murua, vaimoa, täydellistä ym.), kun pitäisin sitä ihan valehteluna. Vaikka kai tämän hetken nuoret ovat siihen kasvaneet.  

Olen itse sellainen joka vastaa puhelimeen vaikka järvessä ja valehtelee että "joo voin mä puhua, ei tässä mitään erikoista". Siksi tuntuu että jos soitan jollekin kaverille, se voi olla hankalassa paikassa ja ajattelen sitten että en viitsi häiritä. Silti on kiva kun kaverit soittavat.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen joka vastaa puhelimeen vaikka järvessä ja valehtelee että "joo voin mä puhua, ei tässä mitään erikoista". Siksi tuntuu että jos soitan jollekin kaverille, se voi olla hankalassa paikassa ja ajattelen sitten että en viitsi häiritä. Silti on kiva kun kaverit soittavat.

Miksi ihmeessä toimit noin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen joka vastaa puhelimeen vaikka järvessä ja valehtelee että "joo voin mä puhua, ei tässä mitään erikoista". Siksi tuntuu että jos soitan jollekin kaverille, se voi olla hankalassa paikassa ja ajattelen sitten että en viitsi häiritä. Silti on kiva kun kaverit soittavat.

Miksi ihmeessä toimit noin?

Tarkoitan siis valehtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen joka vastaa puhelimeen vaikka järvessä ja valehtelee että "joo voin mä puhua, ei tässä mitään erikoista". Siksi tuntuu että jos soitan jollekin kaverille, se voi olla hankalassa paikassa ja ajattelen sitten että en viitsi häiritä. Silti on kiva kun kaverit soittavat.

Miksi ihmeessä toimit noin?

Tarkoitan siis valehtelua.

No ettei kaveri ajattele että se häiritsi mua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen joka vastaa puhelimeen vaikka järvessä ja valehtelee että "joo voin mä puhua, ei tässä mitään erikoista". Siksi tuntuu että jos soitan jollekin kaverille, se voi olla hankalassa paikassa ja ajattelen sitten että en viitsi häiritä. Silti on kiva kun kaverit soittavat.

Miksi ihmeessä toimit noin?

Tarkoitan siis valehtelua.

No ettei kaveri ajattele että se häiritsi mua.

Mikset soita takaisin, kun sinulle sopii?

Olen jättänyt kaikki ystävät, jotka ensin unohtivat minut ja pitivät itsestäänselvyytenä. Heippa!

Vierailija kirjoitti:

Mä menetin kaikki kaverit sekä myös sukulaiset kun sairastuin. Olen ollut täysin yksin jo viisi vuotta.

Ihmisten voi olla vaikea kohdata vakavasti sairastunutta. Voi olla epävarma, mitä oikein pitäisi sanoa ja mistä voisi puhua. Voiko kertoa omista kivoista asioista, kun toisella on asiat huonosti? Voiko kertoa omista murheista, kun toisella on isompia murheita? Mitä asioita olisi sopivaa sairaudesta kysyä, ettei loukkaa? Jos yrittää keksiä jotain piristävää ja lohduttavaa sanottavaa, se kaikki tuntuu tyhjältä ja teennäiseltä.

Hylkääminen ei ole tietenkään mikään ratkaisu eikä oikein, mutta tällaista voi olla siellä taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä menetin kaikki kaverit sekä myös sukulaiset kun sairastuin. Olen ollut täysin yksin jo viisi vuotta.

Ihmisten voi olla vaikea kohdata vakavasti sairastunutta. Voi olla epävarma, mitä oikein pitäisi sanoa ja mistä voisi puhua. Voiko kertoa omista kivoista asioista, kun toisella on asiat huonosti? Voiko kertoa omista murheista, kun toisella on isompia murheita? Mitä asioita olisi sopivaa sairaudesta kysyä, ettei loukkaa? Jos yrittää keksiä jotain piristävää ja lohduttavaa sanottavaa, se kaikki tuntuu tyhjältä ja teennäiseltä.

Hylkääminen ei ole tietenkään mikään ratkaisu eikä oikein, mutta tällaista voi olla siellä taustalla.

Vastaava kokemus minullakin, kun omainen teki itsemurhan. Sain osakseni muilta todella törkeää käytöstä. Ihan kuin olisin ollut spitaalinen. Vaikken itse ollut mitään tehnytkään. Sen kokemuksen jälkeen luottamus ihmisiin ei ole enää palannut ennalleen.

Ihan normii.

Ei kukaan tuu käymäänkään.

Sitte on nää sopuliporukat joissa on 4 typyä tuntenut ihan vauvasta, eikä kukaan oo löytäny miestä eikä oo lapsia, ja mainostetaan ystävien upeutta.

Olen kateellinen sinulle. Itse pyrin täysin samaan tilanteeseen, että saisin hylättyä ihan kaikki ihmiset ketä tällä hetkellä tunnen ja ketkä pitävät yhteyttä. Olen osittain asiassa onnistunutkin ja olen saanut jopa tällä tielläni selville asioita, joita en muutamasta kaverista olisi ikinä uskonutkaan. Osa kavereistani ei ihan ymmärrä, että tietoisesti otan etäisyyttä hävittääkseni heidät elämästäni. En halua heitä myöskään loukata sanomalla, että hidastatte minua ja tavoitteitani joten painukaa shv*dduun.

Muutan myös piakkoin kauas vanhoista kavereistani, jolloinka saan myös asetettua itseni täysin uuteen tilanteeseen, jossa olen vain minä ja tavoitteeni. Tämän pitäisi myös auttaa tavoitteessani hävittää vanhat ystävät elämästäni. Näin ollen uskon saavuttavani itsestäni täysin maksimaalisen tuloksen ja pääseväni juuri siihen tavoitteeseen mikä minulla on, hyvin todennäköisesti saaden uusia kavereita, jotka ovat mahdollisesti samanhenkisiä ja minua eteenpäin työntäviä. Jatkossa saan tosin olla tarkempi, etten päästä lähelleni ihmisiä jotka esittävät työntävänsä minua eteenpäin, mutta kun en ole läsnä suunnittelee eteeni estettä. On myös mahdollista, että näin ei käy ja polttelen pitkää sikaria yksin puun alla, mutta jos näin on käydäkseen niin sitten käy.

Hyvää kesänjatkoa!

uuttakohti kirjoitti:

Olen kateellinen sinulle. Itse pyrin täysin samaan tilanteeseen, että saisin hylättyä ihan kaikki ihmiset ketä tällä hetkellä tunnen ja ketkä pitävät yhteyttä. Olen osittain asiassa onnistunutkin ja olen saanut jopa tällä tielläni selville asioita, joita en muutamasta kaverista olisi ikinä uskonutkaan. Osa kavereistani ei ihan ymmärrä, että tietoisesti otan etäisyyttä hävittääkseni heidät elämästäni. En halua heitä myöskään loukata sanomalla, että hidastatte minua ja tavoitteitani joten painukaa shv*dduun.

Muutan myös piakkoin kauas vanhoista kavereistani, jolloinka saan myös asetettua itseni täysin uuteen tilanteeseen, jossa olen vain minä ja tavoitteeni. Tämän pitäisi myös auttaa tavoitteessani hävittää vanhat ystävät elämästäni. Näin ollen uskon saavuttavani itsestäni täysin maksimaalisen tuloksen ja pääseväni juuri siihen tavoitteeseen mikä minulla on, hyvin todennäköisesti saaden uusia kavereita, jotka ovat mahdollisesti samanhenkisiä ja minua eteenpäin työntäviä. Jatkossa saan tosin olla tarkempi, etten päästä lähelleni ihmisiä jotka esittävät työntävänsä minua eteenpäin, mutta kun en ole läsnä suunnittelee eteeni estettä. On myös mahdollista, että näin ei käy ja polttelen pitkää sikaria yksin puun alla, mutta jos näin on käydäkseen niin sitten käy.

Hyvää kesänjatkoa!

Mitä tavoittelet, jos saa kysyä? Tai minkä tyyppisiä asioita, jos et halua tarkemmin kertoa? Kiinnostavia ajatuksia sinulla :)

Vierailija kirjoitti:

uuttakohti kirjoitti:

Olen kateellinen sinulle. Itse pyrin täysin samaan tilanteeseen, että saisin hylättyä ihan kaikki ihmiset ketä tällä hetkellä tunnen ja ketkä pitävät yhteyttä. Olen osittain asiassa onnistunutkin ja olen saanut jopa tällä tielläni selville asioita, joita en muutamasta kaverista olisi ikinä uskonutkaan. Osa kavereistani ei ihan ymmärrä, että tietoisesti otan etäisyyttä hävittääkseni heidät elämästäni. En halua heitä myöskään loukata sanomalla, että hidastatte minua ja tavoitteitani joten painukaa shv*dduun.

Muutan myös piakkoin kauas vanhoista kavereistani, jolloinka saan myös asetettua itseni täysin uuteen tilanteeseen, jossa olen vain minä ja tavoitteeni. Tämän pitäisi myös auttaa tavoitteessani hävittää vanhat ystävät elämästäni. Näin ollen uskon saavuttavani itsestäni täysin maksimaalisen tuloksen ja pääseväni juuri siihen tavoitteeseen mikä minulla on, hyvin todennäköisesti saaden uusia kavereita, jotka ovat mahdollisesti samanhenkisiä ja minua eteenpäin työntäviä. Jatkossa saan tosin olla tarkempi, etten päästä lähelleni ihmisiä jotka esittävät työntävänsä minua eteenpäin, mutta kun en ole läsnä suunnittelee eteeni estettä. On myös mahdollista, että näin ei käy ja polttelen pitkää sikaria yksin puun alla, mutta jos näin on käydäkseen niin sitten käy.

Hyvää kesänjatkoa!

Mitä tavoittelet, jos saa kysyä? Tai minkä tyyppisiä asioita, jos et halua tarkemmin kertoa? Kiinnostavia ajatuksia sinulla :)

Mua jäi myös kiinnostamaan, sillä mulle tuli mieleen kaikkia synkkyyksiä aina itsemurhasta diilaamiseen tai muihin rikoksiin. Mielenlaatuni lienee hivenen kiero.